Tulen ja jään laulu -keskustelua (100% spoilereita TV/suomennetut teokset)

[FASlapsi]

Kyllähän Jon Snow jotenkin saadaan henkiin kun on kuitenkin kolmas lohikäärme ja Targaryenin sukua. Näin ainakin itse olen kirjoista päätellyt :) Eli sitten olisi Dany, Aegon ja Jon hengissä suvusta. Tuohon Jonin mahdollisuuteen Lyannan ja Rhaegarin lapsena on jo annettua liikaa vinkkejä kirjoissa etteikö se lopulta olisi totta.

Niin juu sit oli tää kolmas lohikäärme -juttukin vielä.. Ei Jon oikein pysty kuolemaan vielä, liikaa tehtävää jäljellä.

Tosta kolmannesta lohikäärmeestä oon kyllä ite eri mieltä, Dany on joo yks ja Jon toinen, mutta mä luulen että kolmas ei oo Aegon, tää Aegon on pelkkä feikki koko poika, joku random-junnu vaan kaivettu ojasta ja sanottu että tää on muuten sit prinssi. Kolmas lohikäärme on sen sijaan Tyrion.

Hullu Kunkku Aerys meni ja pani Tywinin vaimon paksuksi, siitä ymmärrettävästi meni välit Kunkun ja Kunkun kätenä toimineen Tywinin kesken - varsinkin ku Tywinin vaimo meni vielä kuolemaan synnyttäessään. Tyrionin toinen silmä on semmonen violettisininen joka Targaryeneillä on tapana, vaaleaa tukkaa taas löytyy sekä Lannistereilta että Targaryeneiltä, ja Tyrion on vänkyräjalka kääpiö koska Targaryenien geenit on ihan päin helvettiä sukurutsauksen takia ja nyt sattu sit tulee vähän huonompi arpa. Bonarina vielä sekin fakta, että Tyrionin lisäksi myös Jonin ja Danyn mutsit kuoli synnytyksiinsä. Tyrion sattuu lisäksi jo olemaan kätsysti Danyn lähettyvillä, sieltä toki on sit matkaa lähteä hankkimaan Muurilta se kolmas pää lohikäärmeelle Patchfacen ruumiissa ylösnousseesta Jonista, mutta lentäenhän sinnekin pääsee tosta vaan.

 

[Saskatoon]

Toivon, ettei Jon Snow:n tapauksessa GRRM turvaudu mihinkään wargaus-kikkailuun. Mikäli hänestä halutaan Azor Ahai leipoa, niin eiköhän se henkiinherätys onnistu ilman suteentulemistakin (Melisandrelta Thoroksen tyyliin).

Itse taas toivon että tuota Kiss of fire-tyylistä henkiinherättämistä vältettäisiin, tuo tuntui jo Catelynin kohdalla "halvalta" ratkaisulta. Yksi mahdollisuushan olisi, että Melisandre polttaisi tuon Jonin ruumiin kun siinä on sitä Melisandren himoitsemaa kunkun verta (vaikka ei tiedäkään tuota R&L-yhteyttä, silti ehtihän Robb olla kunkkuna lyhyen aikaa). Jon sitten jossain syntyisi uudelleen joko kokonaan uuteen kehoon tai jonkun muun (tuohon FASlapsen Patchface teoriaan en usko ihan siitä syystä että kyseinen hahmo jätettiin pois tv-sarjasta, koska sitä ei katsottu tarpeeksi tärkeäksi hahmoksi ottaa mukaan.)

Tuosta Aegonistahan oli suhtkoht mielenkiintoinen teoria, ettei olisi oikeasti Targaryen vaan Blackfyre ja tuo olisi Varyksen ja Mopatiksen juoni saada oma nukkehallitsija tuonne valtaistuimelle.

 

[FASlapsi]

Joo, tuo Patchfacen puuttuminen TV-sarjasta taitaa kyllä vetää viimeistään pohjan pois mun teorialta. Tosin, Shireen eli tää Stanniksen tyttö vissiin hoilasi Patchfacen lauluja, eli oisko Shireen ja Patchface tungettu vaan samaksi hahmoksi? Jon naamavammaisena pikkutyttönä ois sit taas vielä sekavampi ajatus ku Jon naamatatuoituna mielipuolena.. Kai se sinne saatanan suteensa menee joksikin aikaa hengailee sit.

Mulla on mennyt noi Blackfyret ja Bloodravenit ja mitä näitä Targaryenin kapinallisia nyt onkaan aika kovaa ohi, ja noi laittaa entistä sekavammaksi kaiken ku ruvetaan miettii että onko joku Varys tai Aegon tai Tattered Prince sittenkin Targaryen vai ehkäpä Blackfyre tai sitten jopa Kekkonen tai Jasper Pääkkönen. Näitä on vissiin valotettu enemmän näissä Dunk&Egg-novelleissa? Ite en oo yhtäkään näitä vielä lukenut, jotain synopsiksia näistä löysin joskus jotka lukasin läpi. Oon ymmärtänyt että tässä ois tekeillä joku kokoelma näistäkin novelleista, sen voisi kyllä plokata ja lukasta uutta kirjaa odotellessa.

 

[calvin]

Osaako joku tarkemmin sanoa, mitäs näitä otsikon kirjasarjaan liittyviä novelleja on Martinilta julkaistu, voisi lueskella niitä tässä henkeä pidätellessä ja uutta kirjaa odotellessa?

Näitä spekulaatioita lueskellessa tuli mieleen, että pitäisi varmaankin kerrata muutenkin koko sarja, sen verran alkaa olemaan edellisestä lukemisesta ja muistikin on sen verran haperoa, ettei enää ihan tarkasti muista kuka kukin on ja mitä tarkalleen ottaen tähän mennesä onkaan tapahtunut.

 

[Saskatoon]

Osaako joku tarkemmin sanoa, mitäs näitä otsikon kirjasarjaan liittyviä novelleja on Martinilta julkaistu, voisi lueskella niitä tässä henkeä pidätellessä ja uutta kirjaa odotellessa?

Näitä spekulaatioita lueskellessa tuli mieleen, että pitäisi varmaankin kerrata muutenkin koko sarja, sen verran alkaa olemaan edellisestä lukemisesta ja muistikin on sen verran haperoa, ettei enää ihan tarkasti muista kuka kukin on ja mitä tarkalleen ottaen tähän mennesä onkaan tapahtunut.

Jos noita Dunk & Egg novelleja meinaat niin niitä on nyt julkaistu 3 (The Hedge Knight, The Sworn Sword ja The Mystery Knight). Niitä ei ole kuitenkaan julkaistu erikseen vaan osana joitain isompia fantasiakirjallisuuskokoelmia (paitsi kahdesta ekasta on olemassa sarjakuvaversio, jos saa kyllä maksaa maltaita).

Sijoittuvat siis n. 80v ennen varsinaisen kirjasarjan tapahtumia ja kertovat Ser Duncan the Tall:in ja hänen aseenkantajansa Egg:in (josta tuli myöhemmin kuningas Aegon V) seikkailuista.

 

[calvin]

Jos noita Dunk & Egg novelleja meinaat niin niitä on nyt julkaistu 3 (The Hedge Knight, The Sworn Sword ja The Mystery Knight). Niitä ei ole kuitenkaan julkaistu erikseen vaan osana joitain isompia fantasiakirjallisuuskokoelmia (paitsi kahdesta ekasta on olemassa sarjakuvaversio, jos saa kyllä maksaa maltaita).

Kiitos, oletin että ne löytyisivät jostain Martinin omista novellikokoelmista mutta näköjään mukana tulisikin sitten läjä muidenkin novelleja jos noita kindleen hommaisi.

 

[Merovingi]

Mulla on mennyt noi Blackfyret ja Bloodravenit ja mitä näitä Targaryenin kapinallisia nyt onkaan aika kovaa ohi, ja noi laittaa entistä sekavammaksi kaiken ku ruvetaan miettii että onko joku Varys tai Aegon tai Tattered Prince sittenkin Targaryen vai ehkäpä Blackfyre tai sitten jopa Kekkonen tai Jasper Pääkkönen.

Blackfyret olivat Targaryen-suvun kadettihaara, joka sai alkunsa Aegon IV Unworthyn äpärälapsi Daemonista. Daemon oli Targaryen molemmilta puolilta (äiti oli Baelor the Blessedin sisarvaimo Daena), mutta kuitenkin äpärä. Aegon IV tosin kuolinvuoteellaan legitimisoi kaikki äpäränsä, joita oli ihan jumalattomasti. Aegon IV oli näes hedonistinen ja läski elostelija, joka vain söi, joi ja hässi koko valtakautensa ajan. Aegon IV:llä oli myös tapana pitää avoimesti rakastajattaria piruilakseen vaimolleen, jonka kanssa välit olivat huonot.

Daemon Blackfyresta tuli voimakas sotilas ja Aegon IV ritaroi hänet kun Daemon oli 12 ja antoi hänelle jokaisella Targaryen-kuninkaalla olleen valyrialaisen miekan nimeltään Blackfyre.

Aegon IV:n kuoltua nousi valtaan hänen poikansa Daeron I, mutta monet pitivät Daemonia parempana ehdokkaana kuninkaalle kuin Daeronia ja näin Blackfyren kapina sai alkunsa. Daemonilla kun oli vaade kruunuun, sillä hän oli Targaryen molemmilta puolilta ja Aegon IV halusi itse hänestä väitteiden mukaan kuninkaan poikansa Daeronin sijaan.

Brynden "Bloodraven" Rivers oli myös yksi näistä Aegon IV:n äpäristä ja hän oli se, joka sai ensimmäisen Blackfyren kapinan lopetettua surmaamalla viimeisessä ratkaisevassa taistelussa Daemonin ja hänen kaksi vanhinta poikaansa jousimiesten keskityksellä.

Blackfyret kuitenkin riivasivat Targaryenejä seuraavat sata vuotta, sillä Aegor "Bittersteel" Rivers pakeni jäljelle jääneiden Blackfyrejen kanssa Essokseen, jossa Bittersteel perusti Golden Companyn.

Väitetysti viimeinen Blackfyren suvun miespuolinen jäsen kuoli War of The Ninepenny Kingsissä, kun Ser Barristan Selmy tappoi Maelys the Monstrousin Stepstonesilla.

 

[Trekolmestar]

Periaatteessa mainio kirjasarja, mutta minut nujersi tolkuton rönsyily. Tarina piti otteessaan noin 1500 sivua, mutta sen jälkeen iski kyllästyminen. Jos tässä on jokin pääjuoni, niin se kyllä hukkui kaiken tauhkan sekaan. Asetelma ja maailma ovat hyvin kiehtovia, mutta valtaistuinpelin lisäksi kirjat sisälsivät turhan paljon kuvauksia siitä, miten väki matkustaa paikasta toiseen. Tarina ei oikein edennyt, ja tunsin lähinnä lukevani loputonta matkakertomusta, jossa päämäärä ja matkustavaiset vaihtuvat.

Jotakuinkin samaa mieltä. Korppien kestejä aloittaessa olin varma, että Dance of Dragons tulee luettua alkukielellä, koska käännös ei ehdi ajoissa. Kirjaa lukiessa tympäännyin täysin. Alkuperäisiä henkilöitä lahdataan, uusia tulee mukaan ja jäljellejäävien polut haarautuvat jatkuvasti eri suuntiin.

Päätin siis odottaa Lohikäärmetanssia suomeksi, kun into koko kirjasarjaan oli kutakuinkin nollassa Korppien kestien lukemisen jälkeen. Vaikea kuvitella, miten nuo kaikki eri suuntiin lähteneet juonet voisi enää järkevästi kutoa yhteen. Tähän mennessä reilusti yli 3000 sivua ja homma on ihan levällään.

Pelkästään Arya Braavosissa... ei kiinnostanut enää vähääkään. Sansan ja Pikkusormen matka Kotkanpesään ja tapahtumat siellä... unettavaa. Osa mielenkiintoisista henkilöistä on pakko ohjata sivuraiteelle, koska kaikilla eri maailmankolkkiin ajautuneilla ei vain enää voi olla järkevää roolia.

Kirjasarja on tukehtumassa mammuttitautiin, kun kirjailija ei osaa lopettaa. Toivottavasti ei sentään kupsahda ennen kuin päästään lukemaan yritys ratkaista tuo ziljoonan palan palapeli.

 

[Musta Nuoli]

Kiitos, oletin että ne löytyisivät jostain Martinin omista novellikokoelmista mutta näköjään mukana tulisikin sitten läjä muidenkin novelleja jos noita kindleen hommaisi.

Eivät ole hullumpia novellikokoelmia, ja suht halvallahan nämä saa kun ne tilaa ihka oikeina kirjoina kotiin.

Ei olisi kyllä ollenkaan sama lukukokemus, jos ei sylissä olisi kaksikiloinen ja tuhatsivuinen Martinin romaani vaan kalsea tabletti tai persoonaton lukulaite.

Tuo kolmannen Dunk & Egg -pienoisromaanin sisältävä kokoelma eli Warriors I lähtee Book Depositorylta hintaan 6,20 euroa ja sisältää postikulut Suomeen. Mukana muitakin hyviä kirjailijanimiä kuten Robert Silverberg, Steven Saylor ja tavallaan myös Tad Williams.

Aiemmat Dunk & Egg -tarinat ovat antologioissa Legends ja Legends II. Legends ykkösessä on itsensä Stephen Kingin Musta Torni -sarjaan sijoittuva pienoisromaani sekä Terry Pratchettia, Raymond E. Feistia, Ursula LeGuinia, Anne McCaffreyta ynnä monta muuta.

Legends kakkosessa ovat mukana mm. Neil Gaiman, Anne McCaffrey, Robin Hobb, Robert Silverberg, Raymond E. Feist, Orson Scott Card sekä Diana Gabaldon, jonka tarina kreivi Johnista on julkaistu suomeksikin Gabaldon-novellikokoelmassa. Kummatkin antologiat ovat antoisia fantasia- ja tieteisnovellikokoelmia alan taitureilta.

Martin aikoo kuulemma ensi vuonna julkaista nämä kolme tarinaa yhtenäisenä painoksena, joten sitä voi odottaa jos ei näitä halua. Tänä vuonna on tulossa joku muu pienoisromaani Tulen ja Jään laulun teemoihin liittyen, ja kuulemma tulossa ja suunnitteilla on jopa kahdeksan Dunk & Egg -pienoisromaania lisää.

Martinilla on siis projekteja lähes loputtomiin, kirjailijakiertueita, ties mitä oheistoimintaa ja tv-sarjaankin osallistuminen käsikirjoittajana. Kyllä tässä tosiaan saa aiheellisesti pelätä, että ukko kuolee vanhuuteen ennen kuin saa tarinaa lähellekään valmista, ja että vaikka tuonen viikate ei heilahtaisikaan, niin näiden sivuprojektien yms. takia sarja valmistuu joskus 20 vuoden päästä.

Jotenkin tulee mieleen Robert Jordan, jonka sarja jatkui ja jatkui ja jatkui... kunnes äijä meni kuolemaan ennen "viimeisen" osan julkaisemista Ajan pyörä -sarjastaan. Sitten tulivat hätiin leski ja random-apukirjoittaja, jotka kertoivat julkaisevansa tarinan loppuun Jordanin muistiinpanojen avulla, mutta samalla ilmeni, että se viimeinen osa jaettaisiinkin ainakin kolmeen täysimittaiseen lisäosaan, eli yhteensä teoksia tulisi sarjaan noin 14-15 romaania. Suomessa yksi alkukielinen romaani vieläpä on jaettu kustantajan ahneuden takia 2-3 osaan, joten teoksia on kolmisenkymmentä jo nyt. Todellakin "ajan pyörä pyörii ikuisesti".

Olisihan se aikamoista, jos tässä kävisi samoin. Martin saisi joskus 5-6 vuoden sisällä kuutososan ulos ja potkaisisi tyhjää. Tv-sarja olisi ajat sitten lopetettu, koska sarja olisi saavuttanut kirjat eikä uutta materiaalia olisi. Sen jälkeen tarina jäisi kesken ikuisesti, ellei sitten joku Martinin perikunnan jäsen päättäisi palkata jotain John Doeta kirjoittamaan tarinan loppuun Martiniin meedion kautta otetun yhteyden avulla.

 

[Footless]

Jotenkin tulee mieleen Robert Jordan, jonka sarja jatkui ja jatkui ja jatkui... kunnes äijä meni kuolemaan ennen "viimeisen" osan julkaisemista Ajan pyörä -sarjastaan. Sitten tulivat hätiin leski ja random-apukirjoittaja, jotka kertoivat julkaisevansa tarinan loppuun Jordanin muistiinpanojen avulla, mutta samalla ilmeni, että se viimeinen osa jaettaisiinkin ainakin kolmeen täysimittaiseen lisäosaan, eli yhteensä teoksia tulisi sarjaan noin 14-15 romaania. Suomessa yksi alkukielinen romaani vieläpä on jaettu kustantajan ahneuden takia 2-3 osaan, joten teoksia on kolmisenkymmentä jo nyt. Todellakin "ajan pyörä pyörii ikuisesti".

Viimeinen osa (A Memory of Light, reilu 900 sivua) Ajan pyörää ilmestyi tammikuussa ja homma saatiin päätökseen. Kolmea viimeistä osaa (kirjat 12, 13 ja 14) ei ole suomennettu, viimeisin on 25. osa, Käsipuoli, eli kirjan yksitoista loppupuolisko. Juurikin tuo viimeisin suomennos kesken ja piakkoin olisi ajan pyörä mun osalta ohi. On kyllä käynyt moneen otteeseen mielessä, että toivottavasti ei Martinille käy ns. robertjordanit.

 

[Saskatoon]

Jotakuinkin samaa mieltä. Korppien kestejä aloittaessa olin varma, että Dance of Dragons tulee luettua alkukielellä, koska käännös ei ehdi ajoissa. Kirjaa lukiessa tympäännyin täysin. Alkuperäisiä henkilöitä lahdataan, uusia tulee mukaan ja jäljellejäävien polut haarautuvat jatkuvasti eri suuntiin.

Päätin siis odottaa Lohikäärmetanssia suomeksi, kun into koko kirjasarjaan oli kutakuinkin nollassa Korppien kestien lukemisen jälkeen. Vaikea kuvitella, miten nuo kaikki eri suuntiin lähteneet juonet voisi enää järkevästi kutoa yhteen. Tähän mennessä reilusti yli 3000 sivua ja homma on ihan levällään.

Pelkästään Arya Braavosissa... ei kiinnostanut enää vähääkään. Sansan ja Pikkusormen matka Kotkanpesään ja tapahtumat siellä... unettavaa. Osa mielenkiintoisista henkilöistä on pakko ohjata sivuraiteelle, koska kaikilla eri maailmankolkkiin ajautuneilla ei vain enää voi olla järkevää roolia.

Kirjasarja on tukehtumassa mammuttitautiin, kun kirjailija ei osaa lopettaa. Toivottavasti ei sentään kupsahda ennen kuin päästään lukemaan yritys ratkaista tuo ziljoonan palan palapeli.

Miekkamyrskyn ja Korppien kestien välillähän piti olla 5 vuoden hyppy ajassa, pääasiassa jotta Starkkien lapset ehtisivät kasvaa, mutta tuo suunnitelma kuitenkin kusi koska Martin ei halunnut kertoa tarinaa niin paljon takaumien kautta. Tämän takia nuo lapset ovat tv-sarjassa muutaman vuoden kirjaversioitaan vanhempia. Tämän takia he ovat myös olleet kirjoissa suhtkoht pienessä osassa viimeisen kahden kirjan aikana. Jonkinmoinen reunion sieltä on jossain vaiheessa tulossa mikäli tuo Ned lause ensimmäisessä kirjassa antaa yhtään osviittaa.

Ainakin itse näkisin, että seuraavasta kirjasta tulee aikamoinen verilöyly, jos tuo White Walkereiden invaasio alkaa, muutenkin moni juonikuvio jätettiin sellaiseen kohtaan että ruumiita tulee tulemaan paljon. Muutenkin näkisin että kahdesta viimeisestä kirjasta tulee tulemaan aikamoisia tiiliskiviä mikäli Martin aikoo saada kirjasarjan valmiiksi kahden seuraavaan kirjan aikana. Ilmeisesti tuo tv-sarja on saanut Martinin jonkinverran tiivistämään kirjoitustahtiaan, joten välttämättä seuravaa teosta ei tarvitse odottaa niin hirveän kauan.

 

[Juhaht]

Pakko tosiaan myöntää, että on ihan eri nautinto lukea tuhatsivuista opusta e-kirjana kevyellä Kindlellä vaikkapa sängyssä tai junassa kuin raahata mukana Martinin pöhöttynyttä ja toimitussihteeriä kipeästi huutavaa teosta joka paikkaan mukaan.

Tää siis tohon e-kirja-keskusteluun. Paperikirjat on passe.

 

[Chambza]

Jotenkin tulee mieleen Robert Jordan, jonka sarja jatkui ja jatkui ja jatkui... kunnes äijä meni kuolemaan ennen "viimeisen" osan julkaisemista Ajan pyörä -sarjastaan.

Jordan tosin lähti tähän leikkiin täysin tietoisesti. Aloittaessaan WoT:n kirjoittamisen hänen tavoitteensa oli "kirjoittaa maailman pisin fantasiasarja ja vähintään 10.000 sivua". Joskus uusintalukukierroksella vaikutuin siitä, kuinka paljon viitteitä aivan viimeisiin teoksiin löytyi jo heti ensimmäisestä niteestä, eli sikäli hommassa on ollut jonkinlaisia kantavia ajatuksia aidostikin mukana.

Minulle pituus ja runsaus on kirjoissa jopa jonkinlainen itseisarvo, joten en oikein edes ymmärrä kritiikkiä "turhasta rönsyilystä" vaikkapa tämän SoIaF:n kohdalla. Parempi vaan, enemmän luettavaa. Muutenkin uutta luettavaa etsiessä valitsen aina mahdollisimman pitkiä sarjoja, vähintäänkin trilogia täytyy olla. Onni on sitä, että tietää mitä lukee seuraavat puoli vuotta.

 

[mjr]

Jordan tosin lähti tähän leikkiin täysin tietoisesti. Aloittaessaan WoT:n kirjoittamisen hänen tavoitteensa oli "kirjoittaa maailman pisin fantasiasarja ja vähintään 10.000 sivua".

Ei ihan maailman huonointa tullut samalla, sentään. Niukkuus kai paljon useimmin on itseisarvo kuin pituus ja rönsyily, jotka tietysti voivat hyvin sopia tiettyihin narratiiveihin. Näkisin kyllä ettei olisi pois tästä sarjasta, jos siitä vaikkapa 25% tekstistä karsittaisiin (käytännössä siis useita henkilö-näkökulmia), päinvastoin. Mutta tämä tietysti voi olla täysin väärä arvio narratiivin itsensä kannalta, hyvin paljon riippuu lopusta. Itse en helpolla näe tapaa, miten tämä kaikki saataisiin johonkin järkevään pinoon siinä määrässä kirjoja kuin mitä Martin on kertonut olevan jäljellä.

 

[Juhaht]

Jordan tosin lähti tähän leikkiin täysin tietoisesti. Aloittaessaan WoT:n kirjoittamisen hänen tavoitteensa oli "kirjoittaa maailman pisin fantasiasarja ja vähintään 10.000 sivua". Joskus uusintalukukierroksella vaikutuin siitä, kuinka paljon viitteitä aivan viimeisiin teoksiin löytyi jo heti ensimmäisestä niteestä, eli sikäli hommassa on ollut jonkinlaisia kantavia ajatuksia aidostikin mukana.

Minulle pituus ja runsaus on kirjoissa jopa jonkinlainen itseisarvo, joten en oikein edes ymmärrä kritiikkiä "turhasta rönsyilystä" vaikkapa tämän SoIaF:n kohdalla. Parempi vaan, enemmän luettavaa. Muutenkin uutta luettavaa etsiessä valitsen aina mahdollisimman pitkiä sarjoja, vähintäänkin trilogia täytyy olla. Onni on sitä, että tietää mitä lukee seuraavat puoli vuotta.

Maailmassa on niin paljon hyvää kirjallisuutta (myös fantasiaa), etten käsitä miksi joku tieten tahtoen haluaisi lukea pitkää paskaa. Esim. Wheel of Time on ihan hirveää skeidaa ok-tason aloituksen jälkeen. Hahmojen jokainen ajatus ja ele kerrotaan lukijalle ja pitkäpiimäinen jaarittelu täyttää yli puolet kirjoista.

Ketjun kohteena oleva kirjasarja oli ensimmäiset kolme osaa täyttä timanttia, sitten Martinille ei enää uskallettu sanoa "ei" ja miehen kirjat julkaistiin sellaisenaan ilman niiden kaipaamia leikkauksia. Toivotaan, että menneelle tasolle palataan vielä.

 

[FASlapsi]

Oon Chambzan kanssa samoilla linjoilla siitä, että kirjasarjojen pituus ei todellakaan ole heikkous vaan vahvuus. Maailmoihin ja henkilöhahmoihin ja historiaan saa ihan erilailla syvyyttä kun kirjoittajan ei koko ajan tarvii funtsia että nyt on jo 300 sivua täynnä, helvetti, karsitaans toi Eddardin Tower of Joy -flashback tosta ja sanotaan vaan että "Eddard oli vankilassa, houraili, ja sit siltä leikattiin pää irti." Mutta makuasioitahan nämä.

Jordanin Ajan pyörä -sarjan olen itse lukenut myös kokonaan, viimeisen "Memory of Light" niteen lukasin muutamassa päivässä koska se oli niin vitullisen hyvä ja nitoi yhteen Jordanin viimeisissä osissa kieltämättä vähän turhaan rönsyilemään ja epäolennaisuuksiin junnaavaan jääneet teokset. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta mielestäni Sanderson onnistui niputtamaan ja selvittämään kaikki tarvittavat langat, joitain asioita jäi auki ihan tarkoituksella ja muutama toki toteutettiin kököstikin, varsinkin yhden hahmon kanssa tuntui että Sanderson on kirjan loppua kirjoitellessaan käyny jotain check-listaa läpi ja sieltä bongannut yhtäkkiä että "Ai niin perkele toikin tuolla on vielä, vittu saatana, no se saa nyt vaan ilmestyä vaikkapa tonne PUFF noin ja sit.. mitäs vittua sit.. no, toi ja vaikka toi tekee sille ja tälle noin, joo, ja sit tolle käy näin vaan tästä joo ja nyt sekin on sit selvitetty. Check!"

Itse oon jopa sitä mieltä, että Jordanin valitettava poismeno saattoi lopulta mahdollistaa kirjasarjalle sen arvoisen lopetuksen. Viimeiset Jordanin kirjat oli kieltämättä puuduttavia kaikkine saatanan naistenvaatekuvauksineen ja loputtoman tuntuisena virtana syntyvine uusine henkilöhahmoineen. Semmonen semiseniili maku niistä jäi, kun taas nuori ja vetreä Sanderson puhalsi homman ihan uuteen liekkiin ja palautti kirjasarjan mielestäni alkupuolen tasolleen, jopa sen ylikin. Jordanin muistiinpanoista ja miehen lesken ja lähipiirin opastuksessa Sanderson väänsi kolme hyvää ja dynaamista teosta, joista varsinkin lopetuskirja oli huikea. Vikasta kirjasta on sanottu että siinä on ollut vähän George R.R. Martinin henkeä koska ekoista kirjoista asti mukana olleista henkilöhahmoista lähtien jengiä alkaa yhtäkkiä kaatumaan ku pipoa - mikä on toki ihan luonnollista ku ultimaattinen paha, paha asia alkaa päästä joukkoineen asiaan ja Tarmon Gaidon alkaa. Suosittelen ehdottomasti lukemaan sarjan loppuun.

Toivoisin että Martin saisi kirjojaan putkahtelemaan vähän nopeammalla aikavälillä, mutta muuten ei yhtään haittaa vaikka kirjoista tulisi parin tiiliskiven paksuisia tai kahden sijaan niitä tehtäisiin vielä vaikkapa kolme. Ei ole ollenkaan vielä sellaista seniilin miehen hörinöitä, Dance of Dragonsia on kritisoitu siitä että siinä ei tapahdu paljon mitään ja jengi vaan matkaa paikasta toiseen. No joo onhan siinä sitä matkakuvausta mutta sit taas esim. Tyrionin jokimatka jättikilpikonnineen, greyscalen kourissa kituvine kivimiehineen ja Aegonin possen kanssa harrastettuine kanssakäymisineen oli omasta mielestäni todella viihdyttävää luettavaa. Makuasioita sano joku joskus jossain, olikohan se Jeesus Kristus sillon ku se roikku ristillä ja sitä tökättiin keihäällä ja joku roomalainen sano että vittu sä oot ruma.

 

[Musta Nuoli]

Jordan tosin lähti tähän leikkiin täysin tietoisesti. Aloittaessaan WoT:n kirjoittamisen hänen tavoitteensa oli "kirjoittaa maailman pisin fantasiasarja ja vähintään 10.000 sivua". Joskus uusintalukukierroksella vaikutuin siitä, kuinka paljon viitteitä aivan viimeisiin teoksiin löytyi jo heti ensimmäisestä niteestä, eli sikäli hommassa on ollut jonkinlaisia kantavia ajatuksia aidostikin mukana.

Minulle pituus ja runsaus on kirjoissa jopa jonkinlainen itseisarvo, joten en oikein edes ymmärrä kritiikkiä "turhasta rönsyilystä" vaikkapa tämän SoIaF:n kohdalla. Parempi vaan, enemmän luettavaa. Muutenkin uutta luettavaa etsiessä valitsen aina mahdollisimman pitkiä sarjoja, vähintäänkin trilogia täytyy olla. Onni on sitä, että tietää mitä lukee seuraavat puoli vuotta.

Oletko kokeillut Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa?

Ei minuakaan haittaa laajamittainen kerronta ja perinpohjainen ammentaminen tarinakokonaisuudesta, jos homma vain pysyy hanskassa. Martinilla se on tähän mennessä pysynyt, vaikka rönsyilyä on ollut havaittavissa. Mutta määrä ei ikinä korvaa laatua. Robert E. Howardin Conan-novellit ovat edelleen parasta toiminnallista fantasiaa mitä on ikinä kirjoitettu, vaikka yhteen koottuna ne vastaavat pituudeltaan vain murto-osaa siitä, mitä jotkut lavean tien laulajat kirjoittavat esiosan liitteiksi.

Robert Jordanilla oli varmasti ideoita heti alussa, mutta hän venytti niitä kohtuuttomasti, jolloin tarinasta katosi kaikki puhti ja ironisesti kyllä kaikki eeppisyys. Eeppisyyshän ei suinkaan tarkoita kerronnallisesti sitä, että sivumäärä on maksimaalinen. Lyhyempikin tarina voi olla eeppinen, kun taas ylipitkän jaaritteleva tarina on lähinnä banaali.

Minä luin Jordaneita sarjan alussa innostuneesti, keräsinkin ison osan teoksista. Jossain vaiheessa huomasin, että kerään uusia Jordan-osia ilman, että olisin niitä edes lukenut. Sitten koin valaistumisen ja tajusin, että hyvin alkanut sarja on muuttunut jossain vaiheessa puisevaksi ja itseään toistavaksi skeidaksi, jossa lukioteini-ikäisen tasolla olevat hahmot angstaavat ja jaarittelevat koko ajan ja jossa tekee aina sadan sivun välein huutaa "get on with it". Conan olisi piru vie lopettanut sekä päähenkilöiden itseluotauksen että päähenkilöiden elämän 40 sivussa, niitannut kömpelön Saatana/Morgoth-variantin apureineen ja siinä ohella puhkinussinut kaikki modernin feministiset kiukkupussi-naikkoset ennen kuin nämä olisivat ehtineet kissaa sanoa.

Fantasiakirjallisuuden vanhana hardcore-suurkuluttajana olen tullut siihen lopputulokseen, että Tolkienin kustantaja teki aikoinaan lajityypille karhunpalveluksen julkaistessaan yhtenäisen tarinan kolmessa osassa, "trilogiana". Sen jälkeen trilogiasta on tullut jonkinlainen pakkopullaformaatti, eli lähes jokaisen on väännettävä trilogia kasaan, vaikka materiaali ei siihen riittäisi eikä hahmoista ole enempää kerrottavaa.

Pahimpia ovat ns. leipäkivenheitto-trilogiat, jossa ensin tulee yksi trilogia, sen jälkeen samoista hahmoista tai hahmosta uusi trilogia, sitten taas trilogia - ja joka kerralla veteen heitetty kivi kimmahtaa edellistä lyhyemmän matkan kunnes se vihdoin uppoaa keskelle lampea. Tästä sarjatrilogiaformaatista hyvä esimerkki on sysimusta ja sysipaska musta haltia Drizzt Do'Urden, jonka loputtomista edesottamuksista R.A. Salvatore on vääntänyt käsittämättömän määrän puisevia jorinoita. Vaikken muuten pidä e-kirjaformaattia juuri muuna kuin hätäratkaisuna ja tietokirjoihin sopivana, niin Salvatoren kohdalla toivoisin, että hän julkaisisi vastedes kaikki teoksensa digitaalisesti. Säästyisi monta metsää turhalta tuholta, kun puita ei kaadettaisi Drizzt-seikkailuiden materiaaliksi.

Martin saa minulta paljon anteeksi vaikka teokset lähtisivätkin rönsyilemään nykyistä enemmän, ainakin niin kauan kuin hänen henkilöhahmoissaan on nykyistä särmää eivätkä hahmot käyttäydy kuin amerikkalaisten teinisarjojen päähenkilöt - ja niin kauan kuin päähahmoista voi aika jättää julmalla tavalla eikä lukija voi luottaa siihen, että "hyvikset" selviävät aina pälkähästä.

 

[Chambza]

Törmäsinpä blogikirjoitukseen, jossa Tulen ja Jään laulun tarina niputetaan aika vakuuttavalla tavalla yhteen viikinkimytologian ja Ragnarökin kanssa. Osaamiseni ei toki alkuunkaan riitä arvioimaan, ovatko tässä esitetyt väitteet viikinkimytologian osalta todella paikkansa pitäviä, mutta esitys ainakin on uskottavan kuuloinen. Ja antaakin sitten loppukirjoille aivan erilaisen suunnan, kuin vaikkapa itse muutoin odottaisin.

 

[J.Grönvall]

Törmäsinpä blogikirjoitukseen, jossa Tulen ja Jään laulun tarina niputetaan aika vakuuttavalla tavalla yhteen viikinkimytologian ja Ragnarökin kanssa. Osaamiseni ei toki alkuunkaan riitä arvioimaan, ovatko tässä esitetyt väitteet viikinkimytologian osalta todella paikkansa pitäviä, mutta esitys ainakin on uskottavan kuuloinen. Ja antaakin sitten loppukirjoille aivan erilaisen suunnan, kuin vaikkapa itse muutoin odottaisin.

Jep, tuo oli kyllä mielenkiintoinen teoria. Jotkut ne jaksavat nähdä vaivaa :)

Nyt kun telkkarin puolellakin ilmeisesti paska on osunut tuulettimeen, niin on mukava odotella toisen itselleni mieleenpainuvimman kohtauksen, eli Oberyn Martellin ja Sir Gregor Cleganen myllyn tv-toteutusta. Tuo oli aikanaan sellainen, että oli pakko lukea pariinkin kertaan läpi se loppu, kun tunnemyrsky velloi sisällä.

Eikös se jotenkin niin mennyt, että Sir Gregor nappasi toisella kädellä niskasta kiinni, painoi sormet silmiin, tempaisi hampaat hajalle ja lopuksi päätti homman "with a sickening crunch". Ja sitä ennen toki oli saanut kaikkien aikojen selkäsaunan Red Viperilta.

 

[varjo]

Eikös se jotenkin niin mennyt, että Sir Gregor nappasi toisella kädellä niskasta kiinni, painoi sormet silmiin, tempaisi hampaat hajalle ja lopuksi päätti homman "with a sickening crunch". Ja sitä ennen toki oli saanut kaikkien aikojen selkäsaunan Red Viperilta.

+ tullut tietenkin samalla myrkytetyksi mutta Qyburnihan onnistui kuitenkin lopulta kai pelastamaan miehen hengen.
Tosin en nyt ehkä kutsuisi kuitenkaan sellaista keijukaismaista myrkkypiikillä tökkimistä miksikään selkäsaunaksi, etenkin jos lopputuloksena vielä selkäsaunan antaja tosiaan päätyy hautaan :)

 

[J.Grönvall]

+ tullut tietenkin samalla myrkytetyksi mutta Qyburnihan onnistui kuitenkin lopulta kai pelastamaan miehen hengen.
Tosin en nyt ehkä kutsuisi kuitenkaan sellaista keijukaismaista myrkkypiikillä tökkimistä miksikään selkäsaunaksi, etenkin jos lopputuloksena vielä selkäsaunan antaja tosiaan päätyy hautaan :)

Heh, no mutta ottihan mörökölli siinä lukua kuitenkin ja keihäskin oli lyötynä vatsan läpi. Oberynin piti sitten mennä siihen vielä keulimaan niin kävikin huonosti.

 

[Infamous]

+ tullut tietenkin samalla myrkytetyksi mutta Qyburnihan onnistui kuitenkin lopulta kai pelastamaan miehen hengen.

Hengenpelastaminen on kuitenkin ehkä aika liioiteltu termi. Itse pidän tätä Qyburnin valmistamaa tekelettä enemmän "Frankensteinina", kuin ihmisenä... vaikka siinä ilmeisesti Vuoren ruumista pohjana käytettiinkin.

 

[Steegil]

Vähän luulen että tämä "Frankestain" käy Cersein kohtaloksi ja pikku Tommen saa kyytiä.

Toi ysi jakso oli loistava ja on ollut huvittavaa lukea porukoiden rageemista.

 

[mjr]

Toi ysi jakso oli loistava ja on ollut huvittavaa lukea porukoiden rageemista.

Tosiaan aika hassujakin reaktioita, mutta onhan se aika, hmm, kovahko yllätys tarinan seuraajalle, minä en aikoinani heittänyt kirjaa seinälle, mutta kyllä vähän karuissa tunnelmissa matka jatkui siitä eteenpäin - mutta samalla otin Martinin tekstin RW:n jälkeen selvästi vakavammin, että tässä on kirjailija, jota ei niin vain ennakoidakaan, ja fantasian puolella se on kyllä todella harvinaista, väittäisin. Eikä oikeastaan vieläkään kunnolla näy, mihin tämä tarina on menemässä. Aika etuoikeus on tätä teossarjaa seurata, vähän kuin odottaisi Sormusten Herran toisen ja kolmannen osan ilmestymistä aikoinaan (eipä tarvinnut varmaan spoilereita pelätä).

 

[varjo]

Tjoh, no miltei yhtä paljon haukotuttaa Mustan Nuolen tapaiset urpot jotka sitten väkisin lähtevät elvistelemään tuonne tv-sarjaketjuun tulevilla tapahtumilla vaikka vähän niinkuin koko tämän ketjun idea oli juuri rauhoittaa tuo ketju kirjat lukeneitten spekulaatioilta ja ennustuksilta.