Tulen ja jään laulu -keskustelua (100% spoilereita TV/suomennetut teokset)

  • 170 965
  • 927

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mitä tulee siihen että useampi juonikuvio tai hahmo on jätetty välistä, johtuu aivan puhtaasti resursseista. Eihän mitenkään maailmassa minkään tuotantoyhtiön perse kestä esittää niitä satoja hahmoja, mitä GRRM on alkuperäisteoksessaan tuonut esille. Niille näyttelijöille kuitenkin tarvitsee maksaa ihan oikeaakin palkkaa tästä hommasta. Ja lisäksi tuotantokustannukset nousisi senkin myötä jos tuotantokauden pituus olisi 15-20 jaksoa, koska kuvaukset tehdään autenttisilla paikoilla.

Niin, GoT taitaa jo nyt olla kaikkien aikojen kallein tv - sarja ja kustannukset ovat vielä nousseet kausi kaudelta. Kun neljäs tuotantokausi maksoi 60 - 70 miljoonaa, on kuudennen kauden hinnaksi arvioitu n. 100 miljoonaa. Noita lukuja katsoessa tekee minunkin mieleni mieli huudella lisää jaksoja ja hahmoja sarjaan ;) Taitaa tekijöiden huolet olla enemmän siellä suunnassa että saavat sarjan loppuun ennen kuin Hbo menee konkurssiin.

Itse en jaksa ottaa tällaisista stressiä, tv - sarja on oma juttunsa ja kirjat omansa, molemmista voi mielestäni nauttia aian yhtä lailla.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Toisaalta yksinkertainen on kaunista ja jos jätetään kirja hetkeksi ja katsotaan pelkästään sarjaa ja siinä tähän asti nähtyä, niin eivätkö nuo tapahtumat loppujen lopuksi olleet aika loogisia? Hietakyyt myrkyttivät jo Cersein tyttären, mikä oli käytännössä sodanjulistus, mitä muutakaan he enää voisivat tehdä kuin raivata tieltään sotaa vastustavan Doranin? Motiiveja heillä on, aiemmat kalavelat sekä Oberynin kuolema, miksi sarjassa pitäisi enää tärvätä aikaa monimutkaiseen juonitteluun? Sarjassa on mitä ilmeisimmin toiseksi viimeinen tuotantokausi meneillään ja suuri lopputappelu on merkeistä päätellen jo melko lähellä, mitä uutta ja mielenkiintoista pyörätuolista juoniva rampa kirvestä halailevan henkivartijansa kanssa voisi enää tuoda kuvioon? Kuvioon joka on itse asiassa pohjaltaan aika sama, mutta pelkistetympänä, julmempana ja yksinkertaisempana.

Ehkä he olisivat voineet jättää viattoman lapsen tappamatta? Kirjoissahan (joo, kirjoissa) äpärät paheksuivat syvästi Cersein suunnitelmaa tappaa Trystane matkalla King's Landingiin. Nyt nämä tappavat itse Myrcellan sekä Trystanen.
Myrcella oli kuitenkin viaton Lannistereiden tekoihin ja Martellien perheen paras ja ainoa mahdollisuus saada enempi valtaa, Tommen hengiltä ja Trystane olisi noussut istuimelle Myrcellan kanssa ainakin Dornen lakien mukaan. Joten, kyllä fiksumpi tappaa pariskunta... Sen vielä olisin ymmärtänyt, että olisivat tappaneet Myrcellan, mutta jättäneet Trystanen henkiin yrittäen naittaa tämän Daenerykselle (ok, tässä tulee aikaraja vastaan, koska Dornen tapahtumat tapahtuivat liian myöhään verrattuna Danyn juoneen).
Eli he kostavat sen, että Oberyn kuoli reilussa kaksintaistelussa (pitkäti omaa tyhmyyttään), samalla kostaen vihdoin Elian murhan, murhaamalla Doranin? Tywin Lannisterkin oli tässä vaiheessa haudassa, joka oli suurin syypää Elian kohteluun ja varsinaisia syyllisiä Elia Martellin kohtalolle ei enää Westeroksesta löydy. Eli what?!

Juonittelua en kaivannut, mutta edes jotain missä on logiikan rippeitä. Kinslaying on ehkä suurin synti tuossa maailmassa ja näille se tuntui olevan ihan normipäivä.

Niin ja se mun pointti alunperin oli, että miksi tuoda edes koko Dornea mukaan tähän, jos sitä ei saada millään tapaa toimivana mukaan? Toisaalta luin, että huhujen mukaan heillä oli alunperin ideana jättää Dorne pois sarjasta, mutta Oberynin suosio ja, kun keksivät vielä, että voisivat lähettää Jaimen paikalle, he päättivätkin muuttaa suunnitelmiaan. Lopputulos kyllä tuntuu tukevan tuota väitettä. Väitän, että sekä edellinen kausi, että tämä kausi olisi paljon parempi, jos Dorne olisi jätetty pois ja tilalle oltaisiin yksinkertaisesti otettu Greyjoyt isommassa roolissa. Dornen juoni on siitä alkuperäisestä leikelty täysin pilalle ja tuolla kaksikolla ei yksinkertaisesti ole riittävää osaamista saada tuota teurastettua juonilankaa toimimaan. En usko, että Martinkaan olisi saanut noilla lähtökohdilla Dornea toimimaan. Arys, Arianne, Quentyn ja Aegon ovat kuitenkin tuolle juonilangalle todella merkittävät hahmot ja, kun nämä jättää pois niin se tarkkaan rakennettu palapeli hajoaa yksinkertaisesti täysin käsiin. Benioff ja Weiss tavoittelevat liikaa, tavallaan peläten sitä murhanhimoa millä kirjafanit heitä kohtelisivat, jos Dorne olisi jätetty kokonaan pois, mutta samalla he rampauttavat niin itseään kuin sarjaa, kun eivät voi toteuttaa sitä siinä mittakaavassa jolla siitä saisi toimivan osan sarjaa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Niin ja se mun pointti alunperin oli, että miksi tuoda edes koko Dornea mukaan tähän, jos sitä ei saada millään tapaa toimivana mukaan?

Minusta Dorne on mukana suunnilleen niin toimivana kuin se on tässä kontekstissa mahdollista. Sinä et vain suostu tätä omalta kirjakiihkoltasi näkemään. Homman pointti on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että Kuninkaansatama on varsinainen pahan valtakunta ja Lannistereilla joka suunnassa vanhoja syntejä maksettavanaan ja nyt ne synnit ovat tulossa maksuun vähän joka puolelta. Oberyn lähti hakemaan pitkään hamuamaansa kostoa ja epäonnistui ja nyt hänen jälkeläisensä haluavat kostaa hänen puolestaan. Mikä tuossa on epäloogista? Ei voi olla yllätys, että Got:n maailmassa ei kostoa haettaessa niin kovin tarkasti katsota kuka on syyllinen mihinkin tai että dornelaiset soturimuijat eivät piittaa Martellin sukulinjojen puhtaudesta varsinkin kun ovat äpäriä itsekin.

Toteutuksesta voi olla montaa mieltä, mutta vaikea olisi Dornea ollut poiskaan jättää, se on nyt vain mukana karkeasti pelkistettynä versiona.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Minusta Dorne on mukana suunnilleen niin toimivana kuin se on tässä kontekstissa mahdollista. Sinä et vain suostu tätä omalta kirjakiihkoltasi näkemään. Homman pointti on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että Kuninkaansatama on varsinainen pahan valtakunta ja Lannistereilla joka suunnassa vanhoja syntejä maksettavanaan ja nyt ne synnit ovat tulossa maksuun vähän joka puolelta. Oberyn lähti hakemaan pitkään hamuamaansa kostoa ja epäonnistui ja nyt hänen jälkeläisensä haluavat kostaa hänen puolestaan. Mikä tuossa on epäloogista? Ei voi olla yllätys, että Got:n maailmassa ei kostoa haettaessa niin kovin tarkasti katsota kuka on syyllinen mihinkin tai että dornelaiset soturimuijat eivät piittaa Martellin sukulinjojen puhtaudesta varsinkin kun ovat äpäriä itsekin.

Jos minulla on kirjakiihkoa niin sinä yrität vain keksiä jotain epäloogisia selityksiä pelastamaan tuota sekasotkua mikä Dornesta tuli.

Miten niin Oberyn epäonnistui? Oberyn tappoi Cleganen joka oli vastuussa Elian lasten murhaamisesta ja tämän raiskaamisesta. Tywin Lannister, jonka käskystä nämä tapahtuivat kuoli vähän ajan päästä tästä oman poikansa toimesta. Done and done, molemmat syylliset haudassa. Oman suvun perijä menossa naimisiin Lannisterin kanssa ihan rakkaudesta ja mahdollisuus päästä (Tommenin heittäessä veivinsä) ajamaan Myrcellaa valtaistuimelle... ja tämä tapetaan yhdessä Trystanen kanssa. Ja tämä koska GoT ja ei siellä kovin tarkasti katsosta kuka on syyllinen mihinkin? Pidemmän päälle tuossa olisi ollut mahdollista myrkyttää Tommen, Myrcellan saadessa pari lasta tapattaa myös tämä ja Dornella olisi ollut valta. Tuo olisi ollut se looginen tapa toimia tässä Dornen versiossa. Mitenkään muuten Dornella ei ole mitään mahdollisuuksia valtaistuimelle, vielä vähemmän sen jälkeen, kun koko seutu ajautunee sisällissotaan vallasta, kun valtaapitävä taho on haudattu.
Miksi dornelaiset "soturimuijat" eivät piittaisi Martellin sukulinjoista? Heidän mahdollisuus minkäänlaiseen valta-asemaan kuoli Doranin ja Trystanen myötä, jos tuossa maailmassa on yhtään logiikkaa mukana. Vai kumartavatko muut aatelissuvut Dornessa jatkossa Doranin veljen leskeä (jolla ei ole mitään valtaa mihinkään suuntaan) ja tämän äpärälapsia kiltisti, kun aiemmin jo sarjan oman logiikan mukaan vasallit ottavat kyllä vallan (Frey, Bolton, Baelish), jos siihen mahdollisuus on. Nythän näille muille Dornen aatelissuvuille suorastaan tarjotaan kultalautasella mahdollisuus nousta valtaan, koska GoT ja miksi sitä nyt tarkkaan katsomaan kukan on syyllinen ja mitä sitä nyt sukulinjojen puhtaudesta välittämään.
Ja tällä ei ole mitään tekemistä kirjakiihkon kanssa, vaan yksinkertaisesti tuo logiikka ei toimi edes tv-sarjan sisällä. Kinslaying ei ole mikään "no ohops, tulipas tehtyä" -luokan tapahtuma vaan oikeasti vakava synti ja taakka kannettavaksi Ellarialle ja kuka nyt käärmeistä Trystanen keihästikään. Ihan puhtaasti laiskaa ja huonoa käsikirjoittamista. Kirjoittivat itsensä nurkkaan ja eivät löytäneet muuta keinoa sieltä pois.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jos minulla on kirjakiihkoa niin sinä yrität vain keksiä jotain epäloogisia selityksiä pelastamaan tuota sekasotkua mikä Dornesta tuli.

Näinköhän? Käydäänpä nyt tuo kirjoituksesi oikein kohta kohdalta läpi.

Miten niin Oberyn epäonnistui? No, siten niin että Oberyn kuoli. Vuori sen sijaan ei kuollut eikä Oberyn saanut Tywinia tai ketään muutakaan tunnustamaan julkisesti että olisivat antaneet käskyn Elian murhaamiseen yms. Kosto jäi saavuttamatta eikä sarjassa esitetty Ellaria Hieta vaikuta naiselta joka vain kylmästi järkeilisi, että Oberyn aiheutti itse oman kuolemansa. Sitä eivät ole hänen tyttärensäkään joten kostomotiivi on looginen.

Trystanen ja Myrcellan avioliitolla ei ole tässä kontekstissa merkitystä koska a) Trystane on kostotoimia vastustavan Doranin poika ja b) sekä Ellaria että Hietakyyt ovat puoliksi muita kuin Martelleja. On ihan loogista että kostoa janoavat naiset eivät aio laskelmoiden odottaa vuosia päästäkseen murhamaan Myrcellan; he kun pitivät Oberynia todellisena hallitsijanaan. Kostoteema on edelleen looginen.

Dornen sisäisestä tilanteesta täytyy muistaa että a) sitä ei ole sarjassa pahemmin esitelty ja b) ainakin Ellarian puheiden mukaan kansa olisi vahvasti kostotoimien kannalla. Kukaan ei tietysti tiedä mikä totuus on ja totta kai ruhtinaan surmaaminen voi johtaa sisäisiin levottomuuksiin, mutta tässä tapauksessa oletan että Dornen tilanne tarkentuu kauden aikana ja joku yllätys on luvassa. Varmaa vain se, että suhteessa edelliseen kauteen Doranin ja Trystanen surmaaminen oli loogista, niin riskaabelia kuin se tavallaan olikin. Doranhan uhkasi tapattaa Ellarian mikäli tämä vielä nousee häntä vastaan, kostomotiivi oli tässäkin tapauksessa normijärkeä voimakkaampi ja pätee näin ollen edelleen.

Ja mitä nämä muut Dornen muut aatelissuvut edes ovat ja miten Ellaria ja Hietakyyt eivät olisi verrattavissa Freyhin, Boltoneihin ja Baelishiin? Suhteessa koko sarjan aiempiin käänteisiin Doranin surmaaminen oli loogista vrt. Stannis ja Renly, Lysa Arryn ja Punaiset Häät. Yövartion johtaja on tapettu sarjassa omien toimesta jopa kahdesti joten millä tavalla Doranin ja Trystanen murha olisi "epäloogista sotkua"?

Ei, sinun logiikkasi tässä horjuu tai pikemminkin teet asioista liian monimutkaisia suhteessa käytössä olevaan kontekstiin.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen pettynyt siihen että Dorne-juoni lähtee ilmeisesti aivan toiseen suuntaan kuin alkuperäisteoksessa.
Minä olen pettynyt siihen, että Dornen tarina on kuvattu ja kerrottu kuin muuan Xena/Hercules/yms.-sarjat. Se tuntuu niin kovin halvalta siihen nähden mihin tässä olisi aineksia.
 

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Minä olen pettynyt siihen, että Dornen tarina on kuvattu ja kerrottu kuin muuan Xena/Hercules/yms.-sarjat. Se tuntuu niin kovin halvalta siihen nähden mihin tässä olisi aineksia.
Erittäin hyvin sanottu. Sehän tässä mättääkin että Dornesta ja erityisesti Doranista olisi ollut aineksia vaikka mihin juonenkäänteisiin mutta nyt kun siellä häärii äpäräsyntyinen Ellaria Hieta ja hänen tyttärensä niin.. Xenaksi menee.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Näinköhän? Käydäänpä nyt tuo kirjoituksesi oikein kohta kohdalta läpi.

Miten niin Oberyn epäonnistui? No, siten niin että Oberyn kuoli. Vuori sen sijaan ei kuollut eikä Oberyn saanut Tywinia tai ketään muutakaan tunnustamaan julkisesti että olisivat antaneet käskyn Elian murhaamiseen yms. Kosto jäi saavuttamatta eikä sarjassa esitetty Ellaria Hieta vaikuta naiselta joka vain kylmästi järkeilisi, että Oberyn aiheutti itse oman kuolemansa. Sitä eivät ole hänen tyttärensäkään joten kostomotiivi on looginen.

Trystanen ja Myrcellan avioliitolla ei ole tässä kontekstissa merkitystä koska a) Trystane on kostotoimia vastustavan Doranin poika ja b) sekä Ellaria että Hietakyyt ovat puoliksi muita kuin Martelleja. On ihan loogista että kostoa janoavat naiset eivät aio laskelmoiden odottaa vuosia päästäkseen murhamaan Myrcellan; he kun pitivät Oberynia todellisena hallitsijanaan. Kostoteema on edelleen looginen.

Dornen sisäisestä tilanteesta täytyy muistaa että a) sitä ei ole sarjassa pahemmin esitelty ja b) ainakin Ellarian puheiden mukaan kansa olisi vahvasti kostotoimien kannalla. Kukaan ei tietysti tiedä mikä totuus on ja totta kai ruhtinaan surmaaminen voi johtaa sisäisiin levottomuuksiin, mutta tässä tapauksessa oletan että Dornen tilanne tarkentuu kauden aikana ja joku yllätys on luvassa. Varmaa vain se, että suhteessa edelliseen kauteen Doranin ja Trystanen surmaaminen oli loogista, niin riskaabelia kuin se tavallaan olikin. Doranhan uhkasi tapattaa Ellarian mikäli tämä vielä nousee häntä vastaan, kostomotiivi oli tässäkin tapauksessa normijärkeä voimakkaampi ja pätee näin ollen edelleen.

Ja mitä nämä muut Dornen muut aatelissuvut edes ovat ja miten Ellaria ja Hietakyyt eivät olisi verrattavissa Freyhin, Boltoneihin ja Baelishiin? Suhteessa koko sarjan aiempiin käänteisiin Doranin surmaaminen oli loogista vrt. Stannis ja Renly, Lysa Arryn ja Punaiset Häät. Yövartion johtaja on tapettu sarjassa omien toimesta jopa kahdesti joten millä tavalla Doranin ja Trystanen murha olisi "epäloogista sotkua"?

Vuori kuoli myrkkyyn. Ser Robert Strongia ei voi pitää Vuorena ja ulkomaailmalle Vuori kuoli Oberynin myrkkyihin. Joten miksi siis Ellaria näkee, että kostoa ei suoritettu, kun murhan julkisesti tunnustanut mies kuoli Oberynin toimesta ja tämän "isäntä" vähän myöhemmin Tyrionin toimesta. Koska lauma Lannistereita joilla ei ollut mitään osuutta murhaan ovat edelleen valtaistuimella? Ellarian motiivi tuntuu olevan vain tappaa kaikki ilman, että pääsevät itse istuimelle, vailla mitään muuta logiikkaa kuin kostonhimo, koska Oberyn kuoli tyhmyyttään? Elia Martell ei ole mitään Ellarialle. Doranin motiivi taas oli saada Trystane Myrcellan avustuksella sinne ja näin ollen Dornen perijä valtaan...

Ja sinä edelleen sivuutat sen kinslaying -teeman. Se ei ole mikään pieni teema sarjankaan sisällä. Otetaan esimerkiksi, vaikka, kun Robb teloittaa Karstarkin. Ikuisesti kirottu, Tyrion on myös isänsä tapon jälkeen aika jättimäinen hylkiö. Sarjan sisälläkin siis jopa kaukaisten sukulaisten tappaminen (ja toki myös läheisten) on iso asia, mutta nämä pistävät kylmäksi serkkunsa ja isänsä veljen ihan tuosta noin vaan, koska kostonhimo? Sori, mutta tuo on edelleen todella surkea looginen selitys tuolle.

Miten Myrcellan tappaminen vie heitä yhtään lähemmäksi sysäämään Lannistereita alas valtaistuimelta? Tuohan lähinnä heikentää heidän asemiaan. Sen sijaan, että voisivat mennä ottamaan Oberyn paikan hallinnossa nämä ovat nyt Myrcellan murhaajan tyttäriä ja näillä ei varmasti ole mitään asiaa lähelle Cerseitä tai Tommenia, jos sarjassa on yhtään järjen hiventä. Pelkkä kostonhimo on huono selitys, kun tuosta Oberyninkin kuolemasta on kulunut kaikella järellä kuukausia, ellei jopa vuosi kaiken tuon matkustelun jälkeen ja tässä vaiheessa suurin raivo on varmasti jo laskenut. Kuolema oli edelleen itse aiheutettu, ei Doranin vika. Toki, jos lähdet tuolle linjalle, että Ellaria nyt ei vaan vaikuta järkevältä naiselta niin voin varmaan heittää itse vastaväitteenä, että vaikuttaapas. Todisti kuitenkin itse tuon Oberynin tyhmyyden tuossa tilanteessa...

Eli, koska sisäistä tilannetta ei ole esitelty se poikkeaa täysin kaikista muista valtakunnista valtakunnan sisällä ja siellä kaikki seuraavat iloisesti jotain random leskeä ja sen äpärätyttäriä? Eikä kukaan näistä vasalleista (tai näiden liittouma) halua nousta tilalle täyttämään valtatyhjiötä, kuten on käynyt muilla alueilla? Kansa voi olla asiasta mitä mieltä haluaa, lopulta aateliset päättävät asiasta ja se on täysin eri asia onko muut alueen perheet halukkaita viemään Dornea sotaan Tyrell-Lannister liittoumaa vastaan, sotaan, jota Dorne ei voi mitenkään voittaa. Doranin perässä ehkä, mutta Ellaria Sandin... mä en nyt ihan vakuutu. Kyseessä on kuitenkin vain Oberyn Martellin rakastajatar, ei sen enempää.

Ei minua kiinnosta sinulle luetella Dornen muita aatelissukuja vai lähdetkö sille linjalle, että koska ketään ei ole mainittu niitä ei ole olemassa ja koko Dornea hallitsee yksin Doran eikä siellä ole muita ylimistösukuja?
Ensinnäkin, siten, että Bolton, Frey ja Baelish ei kukaan tapa sukulaisiaan valtaan noustakseen. Jokainen näistä myös varmuudella liikkeellään saa sen vallan. Ellarialla ei ole mitään aatelisverta, ei mitään oikeutta rakastajattarena mihinkään rippeeseen valtaa, äpärätkään eivät taida Dornessa periä valtaa ja kukaan ei seuraa omia sukulaisiaan murhaavia valtaanpyrkijöitä tuossa maailmassa, jossa se on kuninkaansurman lisäksi ehkä pahin asia mitä voit tehdä.
Yövartio koostuu murhaajista, raiskaajista ja ties mistä roistoista. Odotat, että tälläisessä seurassa jotain johtajaa kunnioitetaan erityisen paljon, kun paska on osunut tuulettimeen noin muutenkin Whitewalkereiden muodossa? Jälkimmäistä toteutusta olen jo täällä kritisoinut, joten sillä perustelemalla et ihan kauheasti multa pisteitä saa ;)

Stanniksen ja Renlyn keskinäinen riitahan oli sarjassa hyvin pohjustettu, koska hahmot saivat hyvin aikaa ja toimivat omalla logiikallaan aika pitkälle. Stanniksen osalta toki edellisellä kaudella lähdettiin metsään... Stannis on järkkymätön ja armoton mies, joka ei peräänny, jos jokin asia kuuluu hänelle. Robertin perijänä King's Landing kuului hänelle, ei Renlylle. Renly taas oli "kesän ritari", joka ei uskonut, että oma velipoika voi olla niin järkkymätön, että lähtee sotimaan selvää ylivoimaa vastaan. Renlystä jäi itselle enempi mielikuva, että kuninkuus voisi olla kivaa, ei varsinainen velvollisuus ja Tyrellit ohjailivat tätä päästäkseen valtaan tämän avulla. Toki tässä Renlyn osalta niin kirjassa kuin sarjassa raapaistiin vain pintaa. Stanniksen osalta tuota armottomuutta ja täyttä uskoa siihen, että hänen kuuluisi olla kuningas pohjustettiin paljon enempi... noh sattuneista syistä.
Itse en ole vieläkään vakuuttunut, että Stannis oli täysin tietoinen tappaneensa välillisesti Renlyn ja en tiedä voiko tuota Melissandren synnyttämää varjoa pitää Kinslayinginä..
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kaikkeen sitä ihminen joutuu, päätyy puolustamaan sellaista tv - sarjan osiota mistä itse edes pidä. Toisaalta, tyhmyys on asia jota vastaan pitää taistella joten mennäänpä vielä kertaalleen:

Vuori kuoli myrkkyyn. Ser Robert Strongia ei voi pitää Vuorena ja ulkomaailmalle Vuori kuoli Oberynin myrkkyihin. Joten miksi siis Ellaria näkee, että kostoa ei suoritettu, kun murhan julkisesti tunnustanut mies kuoli Oberynin toimesta ja tämän "isäntä" vähän myöhemmin Tyrionin toimesta. Koska lauma Lannistereita joilla ei ollut mitään osuutta murhaan ovat edelleen valtaistuimella?

Koska Ellaria on nainen joka on menettänyt lastensa isän ja elämänsä rakkauden ja koska Hietakyyt ovat naisia jotka ovat menettäneet isänsä ja esikuvansa ja koska viha Lannistereita kohtaan asuu heissä kaikissa syvällä koska Oberyn ehti hautoa kostoa 17 vuotta. Tämän ei pitäisi olla kovin vaikea asia ymmärtää varsinkin kun Oberyn on kuollut, kuoli sitten omaan tyhmyyteensä tai ei. Ja luuletko muuten että todistettevan kiivaasti miestään rakastanut nainen välittää Oberynin tyhmyydestä? Hän kun ei välttämättä pitänyt koko juttua tyhmyytenä.

Irrationaalinen on tässä tapauksessa rationaalista ja järjetön järkevää. Naisen kostonhimo on vahva motiivi ja näkyy sarjan muissakin naisissa. Siitäkin on aikaa kun Ned Stark mestattiin ja silti Arya haluaa kostaa, vaikka sinun logiikallasi luulisi että pahin raivo olisi jo laantunut.

Ja sinä edelleen sivuutat sen kinslaying -teeman. Se ei ole mikään pieni teema sarjankaan sisällä.

Ei olekaan, silti kuninkaita ja yleensä lähisukulaisia on tapettu sarjassa vähän väliä, pyytämättä ja yllättäen. Minä en ole missään vaiheessa sivuuttanut tätä asiaa enkä myöskään tajua mitä epäloogista siinä on. Kyllä, on iso juttu että Doran tapettiin, mutta ei täysin odottamatonta hahmoilta jotka edellisen kauden lopuksi tappoivat toisen valtakunnan kuninkaallisen. Läpinäkyvän selkeää logiikkaa

Miten Myrcellan tappaminen vie heitä yhtään lähemmäksi sysäämään Lannistereita alas valtaistuimelta?

Se vie heidät lähemmäs sotaa jonka he mitä ilmeisimmin uskovat voittavansa. Monet sarjan henkilöistä ovat pitkin matkaa korostaneet että Rautavaltaistuin on nyt otettavissa ja tällä hetkellähän emme tiedä keitä liittolaisia Dornella on. Se on aivan yhtä iso mahdollisuus kuin Dornen sisäiset levottomuudet.

Eli, koska sisäistä tilannetta ei ole esitelty se poikkeaa täysin kaikista muista valtakunnista valtakunnan sisällä ja siellä kaikki seuraavat iloisesti jotain random leskeä ja sen äpärätyttäriä?

Tätäkään emme tiedä, mutta toistaiseksi Doran on esitetty korostuneen eristäytyneenä hallitsijana. Sitähän tässä olisi tarkoitus jännittää että mitä Dornessa seuraavaksi tapahtuu mutta sehän ei ole tietenkään mahdollista koska vatipääkaksikkokusikokodornen, vai miten se nyt menikään?

Ensinnäkin, siten, että Bolton, Frey ja Baelish ei kukaan tapa sukulaisiaan valtaan noustakseen.

Baelish tappoi vaimonsa, Frey teurasti vieraansa, Bolton kuninkaansa, ei tuossa nyt niin suurta eroa ole vrt. lankomies poikineen. Yhteistä kaikille mainituille on kuitenkin se, että kaikki ovat nousukkaita jotka ovat päässeet eteenpäin halpamaisilla tempuilla, Ellaria ja kumppanit ovat selkeä jatke tähän kuvioon. Se, pääsevätkö he lopulta mihinkään, jää tietysti nähtäväksi.

Yövartio koostuu murhaajista, raiskaajista ja ties mistä roistoista. Odotat, että tälläisessä seurassa jotain johtajaa kunnioitetaan erityisen paljon, kun paska on osunut tuulettimeen noin muutenkin Whitewalkereiden muodossa?

En, pointti oli vaan se, että omat koirat purivat johtajaansa vaikka tiesivät että siitä saattaa tulla ongelmia. Tämä on ollut usein toistuva kuvio sarjassa ja oli sitä taas, en tajua miksi asiasta täytyy pauhata sivutolkulla.

Itse en ole vieläkään vakuuttunut, että Stannis oli täysin tietoinen tappaneensa välillisesti Renlyn ja en tiedä voiko tuota Melissandren synnyttämää varjoa pitää Kinslayinginä..

Älä saivartele, Stannis tunnusti ennen kuolemaansa tapon Briennelle ja vaikka kyseessä ei nyt suora Kingslay ollutkaan, niin sukulaisen surma kumminkin.

Loppukaneettina sanoisin että kannattaa nyt antaa sarjalle mahdollisuus, vastahan tässä on katsottu yksi jakso uudesta kaudesta. Ei voi olla niin, että Dorne on täysin kustu kun vielä ei edes tiedetä mitä siellä seuraavaksi tapahtuu. Oletuksia voidaan aina esittää, mutta niiden pohjalta ei mielestäni voi esittää kovin pitkälle meneviä tuomioita.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Minä olen pettynyt siihen, että Dornen tarina on kuvattu ja kerrottu kuin muuan Xena/Hercules/yms.-sarjat. Se tuntuu niin kovin halvalta siihen nähden mihin tässä olisi aineksia.

Minun täytyy myöntää etten edelleenkään tahdo muistaa kuka näistä Hietakyistä on kukin; tosi persoonattomia, yksipuolisia ja tylsiä hahmoja. Toinen iso harmi on, että Dorne ei näytä paikkana eroavan Kuninkaansatamasta tai jos eroaa, ei se missään oikein näy.

Lisäksi odotin Doranista jonkinlaista yllätyskorttia, mutta näin tapahtunut ja sekin kyllä harmittaa. Kostonhimoiset naiset ovat periaatteessa ymmärrettävä ja looginen teema, mutta pikkuisen tuossa kyllä mennään helpoimman lenkin kautta.

No, kaikkea ei voi saada Got:ssa varsinkaan.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Jep, eli, koska olen eri mieltä olen tyhmä. Se on aina hyvä ja aikuismainen lähtökohta väittelylle...

Sinun esimerkkisi Arya on sarjassa jotain 12-vuotias, Ellaria taas noin 40v. Olisiko kenties hahmojen kypsyydessä hieman eroa? Ellarian kosto kohdistuu Oberynin tappajiin, joista Vuori kuoli itsekkin taistelussa. Tywin, joka tuon orkesteroi kuoli myös. Oikeasti, mitä Myrcella tai Cersei on tehnyt Oberynille? Ellariaa tuskin kiinnostaa pätkääkään Elia Martell.
Ja, jos jatketaan Aryan kostonhimoa niin hänen kohdehenkilönsä ovat suoranaisesti aina vaikuttaneet hänen tai hänen lähimmäisten kärsimykseen, joten siellä on oikeasti syytä kostonhimolle eli siinä mielessä todella ontuva malliesimerkki.

Mainitsetko niitä muita lähisukulaisia kuin Tywin ja Renly, jotka ovat heittäneet veivinsä ihan tuosta noin vaan? Karstark oli kaukaista sukua ja tuokin oli jo iso asia vanhojen jumalien uskomusten mukaan. Ja siis sellaisia esimerkkejä, jotka eivät ole aviopareja vaan ovat oikeasti verisukulaisia, tuossa on kuitenkin sarjan sisällä selvä ero.

Eh... nyt tartut jo oljenkorsiin. Jos Myrcellan tappaminen jo oli epäloogista niin miten tuon ketjun jatkaminen tappamalla myös Doran tekee siitä yhtään sen loogisempaa ratkaisua?

Eli nyt pitäisi siis jäädä vielä odottamaan, josko Littlefinger lentää rakettirepullaan Dorneen solmimaan liiton äpärien kanssa? Muita liittolaisiahan heille ei voi käytännössä jäädä. Pohjoisessa alkaa valtataistelu Bolton vs. muut. Riverlands on käytännössä poltettu maan tasalle ja ilmeisesti vielä osaksi kapinoi. Lannisterit ja Tyrellit ovat Dornen vihollisia...Vähän ontuu, jos pitää odottaa jotain äkillisiä liittolaisia puskista näille. Dornen joukot eivät riitä edes sarjan mukaan sotimaan Tyrellejä, saati Lannistereita vastaan ja nyt pitäisi kepittää molemmat... Mut, hei aina voi kai toivoa?

Ketä oikeasti kiinnostaa katsoa noita bad pussy -sankareita ja Dornen sisäistä kähinää? Tuskin ketään ja eiköhän tuo valta nyt vain mene automaagisesti heille, koska ei tuonne ole mitään uutta porukkaa casting newsien mukaan hommattu esittämään muita aatelissukuja ja moinen Dornen sisäinen kähinä olisi ehkä turhinta ajanhukkaa mitä sarjaan voisi ympätä tässä vaiheessa. Koko murhailuaalto on kuitenkin vain tapa saada tuo juonilanka mahdollisimman pian pois alta.

Noissa tapoissahan on valtava ero. Bolton ei ole sukua Starkeille ja molemmat sekä Freyt, että Boltonit saivat tuon myötä kaikkien muitten sukujen vihat niskaansa niin pohjoisessa kuin Riverlandsissa, koska rikkoivat vieraitten oikeuksia. Lankomies poikineen? Trystane oli näiden serkku, joten kinslayingistä on tässä kyse. Edelleen, jos tämä seuraisi jotain järkeä niin Ellarian Doranin tappaminen olisi myös samalla Ellarialle kuolemantuomio.
Boltonilla, Freyllä ja Baelishillä tuo suunnitelma on kuitenkin ollut vähän parempi kuin no tapetaan nämä nyt tästä tieltä ja katsotaan käykö huonosti. Freyt ja Boltonit tekivät sopimuksen Tywinin kanssa varmistaakseen oman selustansa. Baelishillä taas oli Robin Arryn "huolehdittavanaan". Toki tuo Baelishin juonilanka on tv-versiossa yksinkertaistettu aika pahasti siitä mitä se kirjoissa on ja kumman helpolla tuntui Baelish pääsevän tuosta murhasta...

Omat koirat purivat... ei siellä ole taustalla mitään sukulaissuhdetta, he ovat käytännössä vankeja. Tuossa on valtava ero jo lähtökohdissa, jos toiset ovat sukulaisia keskenään ja toisessa esimerkissä periaatteessa "vanginvartija" ja lauma vankeja. Suurin osa noistahan ei tainnut edes yrittää takaisin Muurille, joten mitä ongelmia heille koituisi siitä murhasta? Toki tv-versiossa jäivät himmailemaan loputtomasti Crasterille ja heidät käytiin sieltä tappamassa pois, jotta saatiin vähän toimintaa lisää.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Höhö, onpas teillä kiukuttelut meneillään.

Mua vituttaa Dornessa lähinnä se, että kirjoissa Doranin kikkailut oli paljon uskottavampia ja järjellä ja pitkäsyisellä kärsivällisyydellä hartaasti suunniteltuja. Ilmeisesti tämä meni liian vaikeaksi siirtää TV-sarjaan, ja sitten vedettiin tommonen oikopolku että kuukautiskipuiset naiset tappaa kaikki koska kosto ja vähänkö siistit ruoskatemput hei. Sitähän ei tosiaan vielä tiedä miten homma tästä jatkuu, jos paljastuu että Dornen naikkosten liike menee ihan vituiksi, niin ei mulla sit oo mitään valittamista asiasta, yrittivät jotain epätoivoista ja perseelteen meni. Mutta jos ne nyt tollasella meiningillä tosiaan saavat koko maan taakseen ja autiomaista ja vähäisestä sotilasmäärästä tuttu Dorne jotenkin alkaa Kuninkaansatamaa nyt valloittamaan niin paskaahan se olisi. Sit oon ihan samaa mieltä kaikesta ku Flou.

Kirjojen kikkailut, joissa pyörätuoli-Doran esittää apaattista ja arkaa mutta juonittelee ihan homona, lähettelee ninjamuijia sinne tänne asemiin ja kikkailee Aegonin ja Golden Companyn kanssa ja vielä lohikäärme-Danystäkin hakee liittolaista on paljon uskottavampaa ja mielenkiintoisempaa meininkiä. Saatana etteivät edes sitä "ruoho ja käärme"-puhetta pistäneet Dorania lausumaan, ees sitten just ennen sitä ku tuli tikaria sydämeen.

Kyllä mua vähän hirvittää että tässä tosiaan käy niin että Dornen hiekkaneekerit nyt yhtäkkiä nousee joksikin varteenotettavaksi vastustajaksi ja möröksi omana itsenään, jonkun nevari-muijan ja äpärätyttöjen hallitsemana. Muurillakin vedettiin Jon Snowin kylmäämisen syiden kanssa sen verran mutkia suoraksi että kaipa ne tässäkin jotain yhtä hölmöä tekevät. Tulis nyt ees Pikkusormi jostain paikalle jutskailemaan tän kuukautiskipu-muijan kanssa, silläkin jo saisi jotain tolkkua touhuun jos kyseessä ois Littlefingerin kaaosteluja, ja se ois lipevällä kielellään liponut hiekkakäärmeet sekoilemaan ja urpoilemaan jotta voi urpoilujen lopputulemana vääjäämättä syntyvässä valtatyhjiössä taas vähän kaapata itelleen poweria.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Mua mietityttää myös se, että miten nuo kaksi Sand Snakea saadaan King's Landingissä samaan asemaan kuin kirjasarjoissa. Kirjoissahan nämä ovat täydellisessä paikassa salamurhaamaan Tommenin / kylvämään kaaosta, kun ottivat paikan hallinnossa. Nyt nämä ovat jo suoraan Lannistereiden vihollisia, kirjoissa kaikki vihollisuudet tapahtuivat varsinaisesti varjoissa eikä verta vuodatettu avoimesti. Kuitenkin nämä kaksi murhaajaa tuotiin jotenkin maagisesti sieltä satamasta Trystanen laivalle huomaamatta ja nyt nämä ovat ilmeisesti King's Landingin satamassa, tavallaan asemoituneena suorittamaan samaa tehtävää mikä Doranin/Martinin suunnitelmissa näille oli.
Tämä Dornen kuvio, jos mikä on näyttänyt sen Martinin "butterfly effectin" voimakkuuden, kun hahmoja ruvetaan pudottamaan sarjasta pois rankalla kädellä. Alkuperäinen palapeli leviää täysin käsiin ja sitten joudutaan vetämään mutkia suoraksi, jotta päästään edes lähelle sitä juonilangan haluttua endgamea.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eri mieltä oleminen ei ole tyhmyyttä, puusilmäinen pilkunnussinta ja yksinkertaistettu syyllisten nimeäminen on.

Kokeillaanpa taas:

Sinun esimerkkisi Arya on sarjassa jotain 12-vuotias, Ellaria taas noin 40v. Olisiko kenties hahmojen kypsyydessä hieman eroa?

Ei näköjään ole ja Arya nyt oli vain yksi esimerkki monista. Yhtä lailla Oberyn halusi kostaa vaikka oli jo nelikymppinen, kaiken mahdollisen nähnyt ja yhtä sun toista kokenut mies jonka ei olisi välttämättä tarvinnut kostaa. Se nyt vaan on realiteetti, että Got - hahmot eivät aina toimi järkevästi edes oman maailmansa puitteissa, realiteetti joka on sekä uhka että mahdollisuus. Aika vähän tässä olisi mitään jännitystä jos fantasiamaailman hahmot järkeilisivät asioita nykyihmisen logiikalla.

Mainitsetko niitä muita lähisukulaisia kuin Tywin ja Renly, jotka ovat heittäneet veivinsä ihan tuosta noin vaan?

Mielestäni pointti ei ole nyt nimien luettelossa vaan siinä, että tämän tyylin julkeita siirtoja on tehty sarjan puitteissa jatkuvasti. Baelish tappoi vaimonsa, Oleanna myrkytti vävypoikansa, Stannis poltatti tyttärensä ja osan vaimonsa sukulaisista ja niin edelleen. Tähän kaikkeen nähden en edelleenkään pidä minään sensaationa sitä, että äpäräsyntyiset naiset tappavat sukulaisensa.

Jos Myrcellan tappaminen jo oli epäloogista niin miten tuon ketjun jatkaminen tappamalla myös Doran tekee siitä yhtään sen loogisempaa ratkaisua?

Myrcellan tappaminen oli täysin loogista jos lähdetään siitä että Dorne haluaa sotaan. Doran vastusti sotaa, Doran tapettiin. Ei varmasti taktisesti älykkäin siirto, mutta omassa kategoriassaan täysin looginen.

Eli nyt pitäisi siis jäädä vielä odottamaan, josko Littlefinger lentää rakettirepullaan Dorneen solmimaan liiton äpärien kanssa?

Tämä nyt oli vaan heitto minulta että Little Finger on mukana. Kuten on nähty, hän pelaa moneen pussiin enkä olisi edes erityisen yllättänyt jos hän olisi jollakin lailla myös Dornelaisten kanssa juonessa. Se jää nähtäväksi miten tuossa käy, Dorania tuskin olisi tapettu heti ensimmäisessä jaksossa jos taustalla ei olisi jokin kuvio muhimassa.

Ketä oikeasti kiinnostaa katsoa noita bad pussy -sankareita ja Dornen sisäistä kähinää?

Se on tietysti oma juttunsa kiinnostaako ketään, mutta tuollainen tuo juonikuvio mitä ilmeisimmin nyt on. Mitä sisäisiin kähinöihin tulee, niin paljonko Doranin murhalla muuten oli silminnäkijöitä ja kuinka vaikeaa se mahtaisi olla lavastaa jonkun toisen tekemäksi? Tuota mahdollisuutta ei kannattane unohtaa spekulaatioissa.

Noissa tapoissahan on valtava ero.

Eikä ole, kaikki olivat selkään puukotuksia, kaikki rikkoivat jotain normia. Ihan selkeä jatkumo vaikka tapahtumat eivät sinänsä toisiinsa liitykään.

Omat koirat purivat... ei siellä ole taustalla mitään sukulaissuhdetta, he ovat käytännössä vankeja.

Yövartio perustuu siihen että kaikki ovat johtajia myöten samassa veneessä ja vielä kutsuvatkin toisiaan veljiksi joten kyllä tuo on esimerkkinä täysin vertailukelpoinen vaikka miehet eivät sukua olekaan. He ovat hylänneet perheensä ja vannoneet elävänsä loppuelämänsä yhdessä joten toisen yövartion veljen tappaminen on verrattavissa sukulaisen surmaamiseen. Yövartio vieläpä valitsee itse johtajansa joten puhe jostakin vanginvartijasta on aika ontuvaa.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Eri mieltä oleminen ei ole tyhmyyttä, puusilmäinen pilkunnussinta ja yksinkertaistettu syyllisten nimeäminen on.

Ei näköjään ole ja Arya nyt oli vain yksi esimerkki monista. Yhtä lailla Oberyn halusi kostaa vaikka oli jo nelikymppinen, kaiken mahdollisen nähnyt ja yhtä sun toista kokenut mies jonka ei olisi välttämättä tarvinnut kostaa. Se nyt vaan on realiteetti, että Got - hahmot eivät aina toimi järkevästi edes oman maailmansa puitteissa, realiteetti joka on sekä uhka että mahdollisuus. Aika vähän tässä olisi mitään jännitystä jos fantasiamaailman hahmot järkeilisivät asioita nykyihmisen logiikalla.

Mielestäni pointti ei ole nyt nimien luettelossa vaan siinä, että tämän tyylin julkeita siirtoja on tehty sarjan puitteissa jatkuvasti. Baelish tappoi vaimonsa, Oleanna myrkytti vävypoikansa, Stannis poltatti tyttärensä ja osan vaimonsa sukulaisista ja niin edelleen. Tähän kaikkeen nähden en edelleenkään pidä minään sensaationa sitä, että äpäräsyntyiset naiset tappavat sukulaisensa.

Tämä nyt oli vaan heitto minulta että Little Finger on mukana. Kuten on nähty, hän pelaa moneen pussiin enkä olisi edes erityisen yllättänyt jos hän olisi jollakin lailla myös Dornelaisten kanssa juonessa. Se jää nähtäväksi miten tuossa käy, Dorania tuskin olisi tapettu heti ensimmäisessä jaksossa jos taustalla ei olisi jokin kuvio muhimassa.

Yövartio perustuu siihen että kaikki ovat johtajia myöten samassa veneessä ja vielä kutsuvatkin toisiaan veljiksi joten kyllä tuo on esimerkkinä täysin vertailukelpoinen vaikka miehet eivät sukua olekaan. He ovat hylänneet perheensä ja vannoneet elävänsä loppuelämänsä yhdessä joten toisen yövartion veljen tappaminen on verrattavissa sukulaisen surmaamiseen. Yövartio vieläpä valitsee itse johtajansa joten puhe jostakin vanginvartijasta on aika ontuvaa.

Kuka tässä pilkkua nussii? Mielestäni olen ihan tuonut esille ne juoniaukot ja järjettömyydet mitä tuo Dornen kuvio on tuonut tulleessaan. Dorne on yleisesti ottaen haukuttu ihan pystyyn joka puolella. Niin täällä tuolla toisessa ketjussa kuin ulkomaalaisilla foorumeilla ja aika pitkälti huono dialogi on auttanut asiassa. Ketä muuta oikein voi osoittaa sormella kuin Benioff&Weiss -kaksikkoa, jos tuo yksi osio on tasoltaan ihan eri planeetalta muuhun sarjaan nähden? Kuitenkin käsittääkseni heistäkin jompi kumpi on aina paikalla eri kuvauspaikoilla ja heillä on päävastuu nimen omaan käsikirjoittamisesta.

Niin ja Oberyn sai myös kostonsa ja on täysin luonnollista, että mies halusi kostaa (Doran myös) siskonsa kuoleman ja sen hän ainakin osittain suorittikin. Ellarian kostonhimolle ei edellenkään löydy mitään pointtia, Oberyn kuoli kaksintaistelussa johon hän itse halusi osallistua. Kenen vika tämä on? Aijuu, koska kostonhimoinen nainen ei tarvitse miettiä järkevää syytä ja jokaisen Lannisterin on kuoltava ja samalla voidaan pistää Oberynin rakas veli ja tämän poika hengiltä?


Julkeita siirtoja juu, mutta sä nyt edelleen missaat sen kinslaying pointin ja pyörit sen ympärillä. Joffrey ei ole verisukua Olennalle, Joffrey oli hirviö ja tällä pelastettiin Margaery ja saatiin Tommen istuimelle, jota Margaery voi viedä 100-0 tisseillään.
Stanniksen Shireenin elävältä polttamisestakin täällä muutkin kuin minä sanoneet pari sanaa negatiiviseen sävyyn ja kirjafoorumeilla porukka on pitänyt tätä character assassinationina. Kertonee jotain tuon esimerkin kelpoisuudesta. Stanniksen en usko kirjoissa polttavan Shireeniä elävältä, joku muu sen voi hyvinkin tehdä greyscalen tartunnan vuoksi. Stanniksen armottomasta luonteesta johtuen toki tuo vääräuskoisten vaimonsa sukulaisten polttaminen roviolla on loogisesti selitettävissä ja hyvä esimerkki. Tästäkin asiasta toki kirjoissa muistaakseni Davos oli vähän eri mieltä Stanniksen kanssa, sarjassahan noita poltettuja ei taidettu edes nimetä.

Ja heittona sen otinkin, oma pointti oli, että niitä liittolaisia ei liiemmin ole valtakunnan tasolla tarjolla. Kirjekyyhkysilläkään eivät voi kauhean avoimesti asiaa hoitaa, kun Maester näytti olevan Doranin puolella ja heitti veivinsä karkuun yrittäessään. Dornen kuvio haiskahtaa edelleen itselle siltä, että kirjoittivat itsensä periaatteessa ansaan, kun Aegonit ja kumppanit puuttuivat ja piti keksiä jokin toinen keino saada Dorne mukaan sotaan ja äpärät King's Landingiin. Aegonin puuttuessa, Dornella ei ole mitään varsinaista syytä lähteä tässä versiossa sotimaan, kun oma perijätär ei tämän myötä nouse valtaan. Joten piti keksiä plan b ja noilla lähtökohdilla ei oikein voi kummoisempaa kuviota rakentaa kuin pelkkä puhdas kostonhimo vailla oikeen selvää pointtia kostaa asioita. Doranista rakennettiin rauhanomainen juonittelija viime kaudella ja Trystanekin oli menetetty tapaus rakastumisensa myötä. Tämä käytännössä pakottaa Ellarian ja/tai äpärät toimimaan omatoimisesti, jotta Dorne saadaan mukaan sotaan. Toki toinen mahdollisuus olisi ollut, että Ellarian myrkkysuudelman myötä Cersei repii pelihousunsa ja polttaa Trystanen elävältä, mutta tuossakin skenaariossa olisi ollut omat aukkonsa, mutta ainakin varsinaiselta omien sukulaisten puukottamiselta olisi vältytty.

No eivät edes ole samassa veneessä. Osa on tullut sinne omasta tahdostaan, osa pakosta, koska muuten olisi lähtenyt henki rötöstelyitten myötä. Nämä aatelissuvun edustajat myös isommalla varmuudella pääsevät johtoasemaan, kun taas raiskarit sun muut jäävät ikuisiksi ajoiksi perusvangeiksi/jäseniksi. Vankejahan he tavallaan ovat, koska poistuminen tuolta tietää kuolemantuomiota. Toki aiemmin Yövartiolla oli isompi merkitys valtakunnassa, mutta nykytilassaan se on käytännössä rangaistuslaitos maailman toisessa laidassa. Lord Commander, vaikka hänkään ei voi pestiään jättää taakseen taas patistaa ja pitää huolen, että nämä muut pysyvät ruodussa, joten vertaus vanginvartijaan, olkoon sitten, että hänet on pestiin äänestetty. Lähtökohdiltaan tuolla on kuitenkin niin kahden eri äärilaidan ihmisiä, että selkkaukset näiden välillä ei mielestäni ole ihan sama asia kuin oman sukulaisen teilaaminen, vaikka kuinka kutsuvat toisiaan veljiksi. Osalle se sana veli selvästi merkkaa paljon enemmän, ja osa tuntui vain odottavan oikeata hetkeä yrittää pakoa. Harvalla meistä kuitenkaan on 300 veljeä, joista kaikista pitäisi valtavasti... ja veljen sijaan ehkä asetoveri tai "työkaveri" olisi sopivampi oikean maailman termi näiden siteille toisiinsa.

Olen sanonut tämän ennenkin ja sanon sen uudestaan... Benioff & Weiss ovat luoneet hyvän tv-sarjan, loistava se ei valitettavasti ole (ainakaan) niille, jotka ovat lähdemateriaalin lukeneet. Sarjassa on valitettavasti omat hölmöytensä ja heikkoutensa, osa rakenteellisista virheistä johtuen (jatkuva paikasta toiseen hyppiminen etenkin kauden alussa ja lopussa), osa aikataulullisia ja budjetillisia syitä ja osa ihan puhtaasti huonosta toteutuksesta johtuvia (käsikirjoitus, tietyt näyttelijät yms) ja osa varmasti ihan itse Martinin rakentamina. Toisesta kaudesta lähtien sarjassa eniten on harmittanut hukattu potentiaali ja tämän myötä sarjana Game of Thrones on vain hyvä, eikä loistava kuten sen toivoisin ja haluaisin olevan. Ensimmäisellä kaudella langat pysyivät vielä hyvin käsissä ja tuo 10 jakson kausi riitti kertomaan tarinan ilman kauheita poikkoiluja ja juoniaukkoja. Toisesta kaudesta lähtien homma on levinnyt käsiin, ihan samalla tapaa kuin Martinilla ja hahmojen ja eri paikkojen paljous on aiheuttanut sarjalle valtavia ongelmia pitää langat kunnolla käsissä. Tuotannollisista ja taloudellisesta syistä sarjaa ei kuitenkaan ole lähdetty laajentamaan esim. yhdellä tai kahdella lisäjaksolla, jotka tuolla lähdemateriaalilla saisi helposti täytettyä. Toki toinen vaihtoehto olisi oikeasti tehdä jaksoista 60min kestoisia eikä 50 ja risat. Tuostakin tulisi helposti se yksi jakso "lisää" aikaa kertoa tarinaa ja mitä pidemmällle mennään niin sitä pahemmin tuo paketti on levinnyt (ihan kuin kirjoissakin). Eikä tuo kahden valtavan kirjan tiivistäminen kahteen kirjaan ole varsinaisesti auttanut asiassa. HBO:n johtoporras on ilmoittanut, että voisivat jatkaa, vaikka loputtomiin GoTin parissa ja miksi eivät jatkaisi, uusimmalla jaksolla oli taas ennätysyleisö. Vastaan sen sijaan ovat hangoitelleet Benioff & Weiss, joille tuo taakka tuntuu olevan liian iso lopulta kannettavaksi yli vuosikymmenen ajaksi.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kuka tässä pilkkua nussii? Mielestäni olen ihan tuonut esille ne juoniaukot ja järjettömyydet mitä tuo Dornen kuvio on tuonut tulleessaan. Dorne on yleisesti ottaen haukuttu ihan pystyyn joka puolella. Niin täällä tuolla toisessa ketjussa kuin ulkomaalaisilla foorumeilla ja aika pitkälti huono dialogi on auttanut asiassa. Ketä muuta oikein voi osoittaa sormella kuin Benioff&Weiss -kaksikkoa, jos tuo yksi osio on tasoltaan ihan eri planeetalta muuhun sarjaan nähden? Kuitenkin käsittääkseni heistäkin jompi kumpi on aina paikalla eri kuvauspaikoilla ja heillä on päävastuu nimen omaan käsikirjoittamisesta.

Niin, en minä sitä millään lailla kiellä, etteikö Dorne olisi ollut itsellenikin pettymys. Olen sen tässä ketjussa ja keskustelussa myös sanonut. Eri asia sitten missä määrin tuon takia kannattaa nimitellä sarjan tekijäkaksikkoa alatyylisillä ilmauksilla ja dumata suunnilleen kaikki mitä he tekevät paskaksi. Toki showrunnerit ovat päävastuussa monista asioista, mutta eivät tuota sarjaa aivan yksinkään tee, siellä on myös Martin ja iso tuotantotiimi taustalla. Eli sikäli toivoisin jotakin suhteellisuuden tajua kritiikkiin.

Yleisesti ottaen adaptaatiot perustuvat yksinkertaistuuksiin ja kärjistyksiin. Olen itse ollut aikanani tekemässä paria teatterille joten tiedän jonkin verran mistä puhun. Tv - sarjaa on lopulta aika hyödytön kritisoida siitä että se on tv -sarja ja tähän asti tekijät ovat selvinneet valtavasta kokonaisuudesta jopa yllättävän hyvin.

Dornesta vielä sen verran että en usko että siinä on kirjoitettu yhtään mitään ansaan vaan tekijät ovat päättäneet toteuttaa tämän osion muita suoraviivaisemmin koska materiaali antaa siihen mahdollisuuden. Silmäilin tuossa juuri itsekin kirjoja aikani kuluksi ja kyllä siellä aika selvänä motiivina oli että kaikki Dornelaiset vihaavat Lannistereita ja että kostoa on odotettu jo pitkään ja vielä senkin jälkeen kun Vuoren pää on toimitettu virnistelemään hoviin, ovat Hietakyyt sitä mieltä että Kuninkaansatama on tuhottava pohjia myöten ja myös Doran juonittelee. Sillä lailla näkisin että tekijät ovat oikeilla jäljillä tuossa, huolimatta tietyistä karkeista eroavaisuuksista.

Mutta se on tietysti sääli, että Dornelaiset henkilöt eivät ole Oberynin jälkeen olleet kovin kiinnostavia eivätkä ole mitä ilmeisimmin kiinnostavammiksi muuttumassa.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Niin, en minä sitä millään lailla kiellä, etteikö Dorne olisi ollut itsellenikin pettymys. Olen sen tässä ketjussa ja keskustelussa myös sanonut. Eri asia sitten missä määrin tuon takia kannattaa nimitellä sarjan tekijäkaksikkoa alatyylisillä ilmauksilla ja dumata suunnilleen kaikki mitä he tekevät paskaksi. Toki showrunnerit ovat päävastuussa monista asioista, mutta eivät tuota sarjaa aivan yksinkään tee, siellä on myös Martin ja iso tuotantotiimi taustalla. Eli sikäli toivoisin jotakin suhteellisuuden tajua kritiikkiin.

Dornesta vielä sen verran että en usko että siinä on kirjoitettu yhtään mitään ansaan vaan tekijät ovat päättäneet toteuttaa tämän osion muita suoraviivaisemmin koska materiaali antaa siihen mahdollisuuden. Silmäilin tuossa juuri itsekin kirjoja aikani kuluksi ja kyllä siellä aika selvänä motiivina oli että kaikki Dornelaiset vihaavat Lannistereita ja että kostoa on odotettu jo pitkään ja vielä senkin jälkeen kun Vuoren pää on toimitettu virnistelemään hoviin, ovat Hietakyyt sitä mieltä että Kuninkaansatama on tuhottava pohjia myöten ja myös Doran juonittelee. Sillä lailla näkisin että tekijät ovat oikeilla jäljillä tuossa, huolimatta tietyistä karkeista eroavaisuuksista.

Kyllähän siellä on iso tiimi taustalla ja on mahdotonta sanoa kuinka paljon esim. tissikiintiöstä on D&D -kaksikon luomusta ja kuinka paljon HBO:n vaatimuksesta. Sopranosin tekijähän on lausunut jossain haastiksessa, että HBO:n kanssa työskentely muuttui vaikeammaksi mitä pidemmälle sarja eteni. Joten sikäli en yhtään epäile etteikö HBO:llakin olisi osittain näppinsä pelissä tietyissä tyhmyyksissä. Ahneudella, kun on paha tapa sokaista ihmisiä ja siinä missä aiemmin ovat ehkä saaneet toteuttaa ihan omaa juttuaan niin nyt HBO:takin kiinnostaa paljon enempi mitä kanavan ykkösprojektin kanssa tehdään.

Dornen suhteen tuo tiimi on epäonnistunut lähes kaikessa muussa paitsi maisemissa ja lavasteissa. Ellaria, Doran ja Areo Hotah olivat ainoat, jotka jäivät mieleen ja Ellariakin lähinnä sen takia, että tuli Oberynin mukana sarjaan. Dorne -osion taistelut olivat jo viime kaudella huonosti toteutettuja ja kuka lie siellä vastaa taistelukohtauksista voisi ihan hieman petrata. Toki voi olla mahdollista, että sama jamppa kiertää kaikki maat läpi, mutta aika iso osa tuosta Dornen tuotantotiimistä on joka tapauksessa paikallista porukkaa.

Kyllä, kaikki muut paitsi Ellaria, joka oli kirjoissa Oberynin kuoleman jälkeen pasifistinen. Doranin suunnitelmathan olivat eläneet Elian kuolemasta asti ja Oberynin kuolema aiheutti lähinnä sen ongelman, että hän menetti oikean kätensä tuon koston toteuttamisessa.
Itselle ei vain uppoa tuo, että kostetaan Martellien kuolemia tappamalla Martelleja. Sen logiikka ei toimi, vaikka sitä mitenkä yrittäisi perustella ja käännellä. Mutta eiköhän tämä riitä tästä aiheesta ja palataan asiaan, jos/kun tuo Dorne -kuvio tuosta johonkin suuntaan muovautuu. Doranin suunnitelman mukaisestihan Sand Snakeista yksi päätyisi Maestereiden sekaan ja 1 tai 2 King's Landingiin, joten siinä mielessä luulisi, että noille Xenoille olisi vielä ainakin pikainen rooli luvassa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Itselle ei vain uppoa tuo, että kostetaan Martellien kuolemia tappamalla Martelleja. Sen logiikka ei toimi, vaikka sitä mitenkä yrittäisi perustella ja käännellä.

Eihän tuossa ole mitään ihmeellistä, kyseessä oli selkeästi vallankaappaus, jonka avulla päästään sitten yrittämään kostoa varsinaisille vihollisille. Katsoin juuri tuota jaksoa uusintana ja siinä Ellaria sanoi suoraan, että Doran on täysin ulkona siitä mitä kansa ajattelee ja että tämän kaltaiset miehet eivät enää koskaan johda Dornea. Trystane oli Doranin perillinen ja luonnoltaan isänsä poika joten tämänkin tappaminen oli loogista. Ei tosiaan mikään kaikkein omaperäisin käsikirjoituskuvio, mutta suhteessa siihen millaisina naishahmot on esitetty, ei logiikassa ole moittimista.

Niin, ja Ellaria muuten mainitsi tappokohtauksessa myös Elian eli kyllä se kuvio elää edelleenkin taustalla.
 

ipaz

Jäsen
Otatko @Flou vähän liian tosissaan tämän fantasiatarinan? Eihän tv-sarja voi koskaan olla yhtä hyvä ja kattava ja perusteellinen kuin kirja, jossa osa tulkinnasta jää lukijan omaksi tehtäväksi. Toki on jokaisen oma valinta mistä vetää herneet nenäänsä.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Otatko @Flou vähän liian tosissaan tämän fantasiatarinan? Eihän tv-sarja voi koskaan olla yhtä hyvä ja kattava ja perusteellinen kuin kirja, jossa osa tulkinnasta jää lukijan omaksi tehtäväksi. Toki on jokaisen oma valinta mistä vetää herneet nenäänsä.

Väärin keskusteltu? Onhan se toki kamalaa, jos joku esittää kritiikkiä ja vielä kehtaa perustella omaa näkökantaansa useamman viesti kera saadessaan vastaväitteitä...
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
TV-sarja tosiaan alkaa kirjoihin verrattuna vaikuttaa lähinnä jonkinlaiselta parodia teokselta. Jos kuvittelisen, että kirjoja ei olisi koskaan keksitty pitäisin sarjaa varmaan ihan kohtuullisena vihteenä, mutta mikä ei yltäisi lähellekkään Wiren tai Sopranosin tasoa.

Tuotantotiimi on tehnyt parin viimeisen vuoden aikana rutkasti huonoja ratkaisuja, jotka olisivat voinneet olla vältettävissä. Tuskin kukaan oli vaatimassa täydellistä kopiota kirjoista, koska se on tuotannollista syistä täysin mahdotonta, mutta noi täälläkin jo moneen kertaa kerrotut toistuvat älyttömät ratkaisut kyllä hieman kismittävät. Vähän sama tunne, kuin se, että siitä oman NHL-seuran huippulupauksesta, jolla oli potentiaalia kehittyä ihan liigan suurimmiksi staroiksi, kehittyisi lopulta vain semmoinen keskinkertainen kolmoskentän laituri. GOT onkin mielestäni NHL-maailman Yakupov. Isot odotukset, lupauksia herättävä alku ja sitten vuosi vuodelta laskenut arvo.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
TV-sarja tosiaan alkaa kirjoihin verrattuna vaikuttaa lähinnä jonkinlaiselta parodia teokselta. Jos kuvittelisen, että kirjoja ei olisi koskaan keksitty pitäisin sarjaa varmaan ihan kohtuullisena vihteenä, mutta mikä ei yltäisi lähellekkään Wiren tai Sopranosin tasoa.

Onhan se kirjojenkin taso laskenut roimasti sitä mukaa kun julkaisuvälit ovat pidentyneet. Ensimmäiset kolme kirjaa ovat muutenkin selkeämpi kokonaisuus, jonka jälkeen Martinin oli alun perin tarkoitus jatkaa neljännessä osassa siten, että kolmos- ja neloskirjan välissä olisi kulunut viisi vuotta ja hahmot olisivat vanhentuneet.

Nämä suunnitelmat menivät vituiksi sitä mukaa kun Martin kirjoitti ja lopulta hän hylkäsi tämän ajatuksen. Kässäri paisui tunnetuin seurauksin, ja yksipuolisesti tiettyjä hahmoja kuvanneen nelososan jälkeen tuli sitten tolkuttoman pitkä väli ja hajanainen viitososa - eikä vieläkään mitään toivoa saada tarinaa nitkautettua kunnolla eteenpäin. Kutososaa sitten odotellaan hamaan tulevaisuuteen, ja seiskaosan kohdalla en ihmettelisi, jos se jaetaan aikanaan kahtia tai vaikka kolmeen osaan, ellei Martin kuole välissä pois.

Eli eipä se ihme ole, jos tv-sarjankin taso heittelee, varsinkin kun tuottajat joutuvat sepittämään itse tarinalle jatkoa koska kirjailija ei siihen ajoissa kykene. Muutenkin kirjallisesti Martinin "jump the shark"-hetki oli Red Weddingissä, sen jälkeen ei ole oikein mikään äkkikäänne tai brutaalius tuntunut samalla tavalla järisyttävältä.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Onhan se kirjojenkin taso laskenut roimasti sitä mukaa kun julkaisuvälit ovat pidentyneet. Ensimmäiset kolme kirjaa ovat muutenkin selkeämpi kokonaisuus, jonka jälkeen Martinin oli alun perin tarkoitus jatkaa neljännessä osassa siten, että kolmos- ja neloskirjan välissä olisi kulunut viisi vuotta ja hahmot olisivat vanhentuneet.

Nämä suunnitelmat menivät vituiksi sitä mukaa kun Martin kirjoitti ja lopulta hän hylkäsi tämän ajatuksen. Kässäri paisui tunnetuin seurauksin, ja yksipuolisesti tiettyjä hahmoja kuvanneen nelososan jälkeen tuli sitten tolkuttoman pitkä väli ja hajanainen viitososa - eikä vieläkään mitään toivoa saada tarinaa nitkautettua kunnolla eteenpäin. Kutososaa sitten odotellaan hamaan tulevaisuuteen, ja seiskaosan kohdalla en ihmettelisi, jos se jaetaan aikanaan kahtia tai vaikka kolmeen osaan, ellei Martin kuole välissä pois.

Eli eipä se ihme ole, jos tv-sarjankin taso heittelee, varsinkin kun tuottajat joutuvat sepittämään itse tarinalle jatkoa koska kirjailija ei siihen ajoissa kykene. Muutenkin kirjallisesti Martinin "jump the shark"-hetki oli Red Weddingissä, sen jälkeen ei ole oikein mikään äkkikäänne tai brutaalius tuntunut samalla tavalla järisyttävältä.

Selkeämpi ja selkeämpi. Noitten ekan kolmen kirjankin piti olla vain trilogian eka osa ja se paisui kolmen kirjan mittaiseksi eli mitään uutta ei siis ole, että aiottu suunnitelma ei ihan luonnistu ja kirjat laajenevat tämän myötä. Kirjoitustahtikaan ei käsittääkseni Martinilla ihan huima ollut alkujaankaan, joskin toki nopeampi kuin nykyään, mutta ikä ja muut velvollisuudet ovat varmasti hidastaneet tätä. Tuossa alussahan Martinilla oli noin 6 vuoden julkaisutauko (niin tv:n kuin kirjallisuuden puolella, jos Wild Cardsia ei lasketa), jonka aikana kirjoitti tuota "ensimmäistä" osaansa, joka myöhemmin sitten jaettiin useampaan osaan eli käytännössä Martinilla meni noin 10 vuotta kirjoittaa sivumäärältään lähes yhtä pitkä trilogia kuin Feast for Crows+Dance with Dragons (2435 vs. 2016 + ne sivut mitä jäi vielä yli). Ja tämä siis silloin, kun Martinilla ei ollut ihan yhtä kovasti promokiertueita. Nuo tuppaavat viemään jopa nopeilta kirjoittajilta kuten Brandon Sandersonilta aivan järkyttävästi kirjoitusaikaa. Feast for Crowsiahan seurasi aivan järkyttävän pitkä promokiertue, jota tuli jo tuolloin 2005 kiroiltua, että eihän mies ehdi ikinä kotia kirjoittamaan, kun miestä vietiin maasta toiseen ja kirjakaupasta seuraavaan.

Mun mielestä vain Feast for Crows erottuu joukosta jotenkin negatiivisessa sävyssä. Toki siinäkin kirjassa on omat hetkensä, mutta toisaalta tosin paljon semmoista jota olisi voinut karsia pois. Toki Briennen seikkailut antavat tietty kuvaa siitä mitä Kuninkaitten koitos teki maaseudulle ja niille tavallisille ihmisille, mutta liika on liikaa. Dance with Dragonssista en oikein osaa muuta negatiivista sanoa kuin tietyt toistuvuudet. Where do whores go ja mitä näitä nyt oli, joita Martin käytti loputtomiin asti. Selvästihän molemmat kirjat ovat ns. trilogian keskiosa, joten tässä vaiheessa palasia siirrellään oikeille paikoille ennen loppurutistusta ja osittainhan nuo kirjat kärsivät tuosta. Dance with Dragons olisi varmasti kirjana uponnut vielä paremmin, jos siihen olisi saatu mahdutettua jompi kumpi isoista taisteluista, joka alunperinkin oli tarkoitus. Winds of Winterhän alkanee Battle of Mereenillä ainakin idässä ja lienee Battle of Winterfellkin tulossa heti perään. Nuo kaksi isoa tapahtumaa jo yksinään sysäävät tarinaan eteenpäin paljon ja samalla myös Aegon on saatu oikeaan paikkaan viemään tuota juonilankaa eteenpäin.

Noin muutenkin Feast for Crows ja Dance with Dragons tulisi yrittää käsitellä yhtenä järjettömän pitkänä teoksena, koska sitähän se käytännössä on tuon splittauksen johdosta. Toki varmasti nille, jotka eivät pidä alati laajentuvasta maailmasta (Dorne ja Greyjoyt) nuo kirjat voivat olla enempi rasite kuin nautinto. Ite olen pitänyt niin Dornen kuvioista (toki vasta toisella tai kolmannella lukukerralla) kuin Greyjoyn klaanin touhuiluista.

Olen eri mieltä tuosta "jump the shark" -hetkestä. Kyllä minulle Tywinin äkkilähtö ja Jon Snown murha olivat järisyttäviä kokemuksia. Toki Red Weddingin jälkeen viimeistään tajusi, että nämä hahmot voivat kuolla, mutta järisyttäviä yllätyksiä on silti tullut vastaan ja edelleen pidän tuosta maailmasta ja Martinin tavasta rakentaa sitä kovalla vaivalla.

Mielestäni tv-sarja ei voi vielä tässä vaiheessa piiloutua sen taakse, että Martin ei ole saanut kirjoja valmiiksi. Heillä on kuitenkin käytössään Winds of Winterin raakaversio ja tuo alamäki on alkanut jo paljon ennen kuin valmismateriaali on loppunut. Ymmärtäisin tuon kommentin, jos tämä säätäminen olisi alkannut äkillisesti siitä kohtaa, kun Martinin valmismateriaali loppuu, mutta, kun tuota on jo ollut havaittavissa pidemmän aikaa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mielestäni tv-sarja ei voi vielä tässä vaiheessa piiloutua sen taakse, että Martin ei ole saanut kirjoja valmiiksi.

Ei voikaan, mutta kyllähän tuo kirjasrajan rönsyily on suuri vaikuttaja siinä että myös tv -sarjan tasossa on havaittavissa laskua. Kolme ensimmäistä tuotantokautta olivat melkeinpä yksi yhteen kolme ensimmäistä kirjaa, neljäskin tuotantokausi meni vielä melko hyvin vanhoilla höyryillä, mutta viidennellä tekijät joutuivat jo oikomaan logiikassa ja tapahtumien vauhdissa saadakseen kokonaisuuden pysymään edes jotenkin mielekkäänä. Se(kään), että tekijöillä on käytössään Winds of Winterin raakaversio ei kaikkea pelasta kun tavaraa on joka tapauksessa enemmän kuin yhteen sarjaan mahtuu ja Martinin suunnitelmat ovat luultavasti muuttuneet monta kertaa sarjan teon aikana. Ei tuo helppo tilanne ole, katsoi asiaa kuinka päin vain, jos kirjasarja olisi jo valmis, tilanne oli tietyssä mielessä selkeämpi kun tiedossa olisi että tämä on setti mennään, tästä tehdään varmuudella tv - sarjaakin koskevat valinnat. Nyt sarja on vähän kuin Suomen Mm - joukkue johon odotetaan vahvistuksia Änäristä, että kuka tulee vai tuleeko kerään ja millä aikataululla.

Itse odottelen että kutoskausi olisi uusi nousu ja vitonen oli vain se välttämätön paha, ensimmäinen jakso oli ok - tasoa, ei loistava mutta ei myöskään kokonaan paska, ainakaan ei heti lähdetty tuomaan puolliväkisin uutta kamaa sisään. Saammepa nähdä miten hänessä käy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös