Realismia ja rakkautta
Yksinkertaista matematiikkaa:
Viime kauden umpisurkea (?) joukkue teki runkosarjassa kolmanneksi eniten ( 177 ) maaleja ja päästi neljänneksi eniten ( 165 ). Enemmän tekivät vain HPK ja Kärpät, molempien menestys oli selvää. Enemmän maaleja päästäneet olivat Saipa, Pelicans ja Ilves. Kolme viimeistä.
The point. On se, että meidän puolustus on ihan nyt HIRVEÄN paljon parempi, kuin vuosi sitten, jolloin päästettyjä maaleja tulee takuuvarmasti selkeästi vähemmän. Ainoa riski on Stathoksen loukkaantuminen, mutta stuntteja lienee tarvittaessa saatavilla ulkomaan elävän paikalle. Eikä T- Laaksoharju ole läheskään yhtä heikko kuin T. Draper viime syksynä.
Toisaalta myös hyökkäyspää on edennyt, niin omien ”junnujen” kehittyessä, kuin valmennuspuolellakin. Vihko, Hirso, Järvinen (jolta erityisesti odotan tällä kaudella viimevuotista enemmän tehoja, vaikka olikin jo viime kaudella +/- tilaston kolmonen! ) , Viitaluoma, Holma ja Luttinen ovat kaikki äijiä, jotka voivat nousta vaikka minkälaisiksi pistenikkareiksi. Ja missä on se järkyttävän iso kivitaulu, jossa lukee, että Spanhel ja Harkins eivät tule täyttämään Tuomon ja Pikkaraisen lähdön jättämää aukkoa?
Tähän kun lisätään se tuleva tilastofakta, että loukkaantumisia ei voi ( eihän?) tulla niin paljoa, kuin viime kaudella, niin miten ihmeessä joku voi kuvitella meidän rämpivän tuolla pudotuspeliviivan tuntumassa???
Ja yksi ihmeitä tekevä asia lisää, Nordenskiöldinkadun fanit, jotka voivat ratkaista vaikka kuinka monta ottelua, jos vain uskotaan tuohon tekemiseen, eikä itketä kuin ämmät jo tässä vaiheessa, vaikka T. Ruutu todennäköisesti lähteekin sinne, mihin kuuluukin. Jääkiekko on joukkotaistelulaji, ja sellaista ei yksi mies voita tai häviä. Ollaan nyt iloisia vaikka siitä, että miten huonosti olisikaan voinut mennyt, jos Tuomo olisi tehnyt diilin NHL:ään jo vuosi sitten…
Ja vielä vanha viisaus: Jos ei lähde, niin ei voi tulla takaisin.