Mainos

Treidispekulaatiot ja huhut 2024–2025

  • 215 956
  • 829
Viime pudotuspelien perusteella Shesterkin on liigan paras maalivahti ja jos noita otteita pystyy tasaisesti keväisin esittämään, niin on kaiken rahan arvoinen. Jos katsoi Rangersin pelejä, ei voi olla eri mieltä. Igor oli ainoa todellinen este Panthersin Cup-taipaleella, ja Hurricaneshan oli ihan suupala.
Mikä Shesterkinistä teki paremman kuin Swaymanista ja Bobrovskysta?
 
Jos runkosarjamenestystäkin ajattelee, niin montako kertaa Shesterkin on ollut Vezina-finalisti?

Kerran, jolloin myös voitti palkinnon. Kerran neljäs ja kerran kahdeksas. Ja pelannut siis liigassa tulokaskauden jälkeen kolme kautta. Tulokaskaudella oli Calder-äänestyksen viides.

Shesterkin on Saroksen ohella ainoa maalivahti, joka on saanut kaikilla kolmella edellisellä kaudella ääniä Vezinaan.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Esimerkiksi edistyneet tilastot.
Etkös sinä juuri huudellut, että Shesterkin ei ole tuon rahasumman arvoinen, koska ei ole edes SC-finaalimatsia pelattuna? Siihen nähden on hieman ristiriitaista, että huutelet nyt tilastoja, kun Shesterkin meni pudotuspeleissä Swaymania pidemmälle.

Suhteutathan myös perustilastot ja edistyneet tilastot joukkueiden pelitapaeroihin, joita Rangersilta ja Bruinsilta löytyy?
 
LGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Niinpä niin, musta tuntuu että näitä jättimäisiä soppareita on veskareille jaettu aiemminkin ja joskus osuu toisinaan sitten taas ei. Mutta eihän se maailman parhaisiin kuuluvan kassarin tule pähkinöillä pelatakaan. Swaymanille puolestaan maksettiin mielestäni liikaa, mutta jääpä nähtäväksi.

Se on sitten eri juttu, kannattaako Stanley Cupia tavoittelevan jengin maksaa veskarille 12 miljoonaa ja kuinka ison prosentin palkkakatosta haluaa maalivahtiin kuluttaa.

Bob tienasi viime kaudella Floridassa 10M, Hill Vegasissa 2.5M ja Kuemper Coloradossa 4.5M. Kahden Cupin Vasy otti 9.5 miltsiä. Että on siinä Stanley Cupiinkin erilaisia reittejä.

Jokuhan sen 12 miljoonaa maksaa varmasti.

Hyvin sanottu ja olen samaa mieltä.

Vaikea pala Rangersille, sillä tulisi vapautuessaan vapaille markkinoille ja jatkaessaan samoilla otteilla sen haluamansa sopimuksen saamaan - oli se sitten 12 tai 12,5 tai mitä tahansa. Ilman vastinetta ei voida ehkä parasta nykyveskaa primessaan päästää UFA:ksi, mutta toisaalta juuri siitä syystä Shesterkin on ennakolta todennäköisimmin mestaruuden tuova veska tai ainakin Rangersin odottaman menestyksen, ja siksi Rangers häneen tulee huomattavan summan investoimaan. Hän on vain (omasta mielestäni) niin sanottu paras veto Rangersin menestyksen puolesta. Ei ole sitä lopullista kynnystä vielä ylittänyt, mutta ei mikään puolla sitä, etteikö hän siihen kykenisi.

En usko kuitenkaan, että Rangers menee yli 12 millin ainakaan paljoa jos edes sinnekään saakka, koska palkkatila on ensi vuodeksi tiukassa ja tykkikaudet Milleriltä ja Lafrenierelta tekevät elämän vaikeaksi. Ulos palkkatilaa vapauttamaan ei saatane kuin Trouba.

Jos asia menee, kuten edellä on spekuloitu, niin vähiin jää muun joukkueen vahvistaminen ja tähän kai joiltain osin Rangers aiemmin kompastui Lundqvistin kanssa. Kuten sanoin, vaikea tilanne, mutta kyllä minä silti lähtisin GM-Druryna mieluiten kokeilemaan Shesterkinin kanssa kuin ilman. Ei toki hinnalla millä hyvänsä, jos pelaajan leiri vaatii täysin kohtuuttomia.
 
Etkös sinä juuri huudellut, että Shesterkin ei ole tuon rahasumman arvoinen, koska ei ole edes SC-finaalimatsia pelattuna? Siihen nähden on hieman ristiriitaista, että huutelet nyt tilastoja, kun Shesterkin meni pudotuspeleissä Swaymania pidemmälle.

Suhteutathan myös perustilastot ja edistyneet tilastot joukkueiden pelitapaeroihin, joita Rangersilta ja Bruinsilta löytyy?
Siksi minä toin esille sekä Bobrovskin että Swaymanin, että jos halutaan katsoa tilastoja, niin Swayman oli parempi, jos taas ihan puhdasta voittamista (joka minulle on se oleellisin asia), niin Bobrovski oli parempi.

Joukkueen pelitavoista en lähtisi maalivahdille maksamaan senttiäkään.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Keskustelu Igor Shesterkikin riittämättömyydestä pudotuspeleissä on sitä samaa täysin turhaa liibalaabaa, jota kuultiin vielä vuosi-pari sitten Connor McDavidin kohdalla palstalla. Rangers ei kaatunut Shesterkinin panokseen eikä Oilers McDavidin riittämättömyyteen. Joillakin ihmisillä vain on tarve päästä pätemään joka saatanan asiasta ja aina löydetään "uusia näkökulmia", uusia kohteita ja uusia selityksiä.

Nämä samat henkilöt pitänevät myös Jarome Iginlaa, Marcel Dionnea, Dale Hawerchukia tai vaikka Mats Sundinia aivan huumorikiekkoilijoina.
Juurikin näin. Pantherskaan ei ennen viime kautta voittanut, koska Barkov :)
 
Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Siksi minä toin esille sekä Bobrovskin että Swaymanin, että jos halutaan katsoa tilastoja, niin Swayman oli parempi, jos taas ihan puhdasta voittamista (joka minulle on se oleellisin asia), niin Bobrovski oli parempi.

Joukkueen pelitavoista en lähtisi maalivahdille maksamaan senttiäkään.
Shesterkin on viimeisen kolmen vuoden ajalta (naturalstattrick) ykkönen sekä runkosarjassa, että pudotuspeleissä mitä tulee gsaa -lukemassa (eli maaliolettamaa paremmin torjuminen kolmen vuoden kertymänä). Pudotuspeleissä kukaan ei ole edes lähellä.
 
Eli toisin sanoen päästää maaleja niin kriittisillä hetkillä, että joukkue kaatuu niihin. Siis hyvin torjuva, muttei voittava maalivahti.
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mielestäni Shesterkin ansaitsee olla NHL:n parhaiten palkatuin maalivahti, joten sinällään ei ole ihmeellinen palkkapyyntö. Sanoisin, että noin 11 miljoonaa on lopulta se sopiva summa, johon molemmat olisivat tyytyväisiä.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Eli toisin sanoen päästää maaleja niin kriittisillä hetkillä, että joukkue kaatuu niihin. Siis hyvin torjuva, muttei voittava maalivahti.
Onko luetun ymmärtämisessäsi vikaa?

Viimeisen kolmen kauden ajalta maaliodottamaa vasten eniten maalipaikkoja torjunut maalivahti sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä, eikä kukaan ole lähelläkään häntä pudotuspelien osalta. Siitä osaat lukea, että päästää maaleja niin kriittisillä hetkillä, että joukkue kaatuu niihin?

EDIT: onko Swayman mielestäsi sitten voittava maalivahti vs. Shesterkin? Tai oliko Bobrovski sitä sinun mielestäsi viime kaudella konferenssifinaalien aikaan?
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Eli toisin sanoen päästää maaleja niin kriittisillä hetkillä, että joukkue kaatuu niihin. Siis hyvin torjuva, muttei voittava maalivahti.
Yleensä en näihin vääntöihin ota kantaa, mutta nyt menee jo niin paksuksi että pakko. Shestyorkinin kaikki pudotuspelit NHL:ssä nähneenä voin sanoa jos joku muu joukkue ja etenkin kärkiosasto suorittaisi oman roolinsa pudotuspeleissä samalla tasolla kuin kaveri tolppien välissä, Rangers olisi voittanut muutaman viime vuoden sisään parikin Stanley Cupia. Ainakin.
 
Onko luetun ymmärtämisessäsi vikaa?

Viimeisen kolmen kauden ajalta maaliodottamaa vasten eniten maalipaikkoja torjunut maalivahti sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä, eikä kukaan ole lähelläkään häntä pudotuspelien osalta. Siitä osaat lukea, että päästää maaleja niin kriittisillä hetkillä, että joukkue kaatuu niihin?

EDIT: onko Swayman mielestäsi sitten voittava maalivahti vs. Shesterkin? Tai oliko Bobrovski sitä sinun mielestäsi viime kaudella konferenssifinaalien aikaan?
Kyllä Bobrovski oli voittava maalivahti. Neljä voittoa on neljä voittoa.

Swayman ei ollut voittava maalivahti.

Ja jos niitä maaleja ei kerran mene paljoa, mutta joukkue häviää silti, niin silloinhan ne maalit menee väärillä hetkillä. Mitä muita vaihtoehtoja tässä on?
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Ja jos niitä maaleja ei kerran mene paljoa, mutta joukkue häviää silti, niin silloinhan ne maalit menee väärillä hetkillä. Mitä muita vaihtoehtoja tässä on?

Se ettei kenttäpelaajat tee riittävästi maaleja vastustajan verkkoon?
 
Se ettei kenttäpelaajat tee riittävästi maaleja vastustajan verkkoon?
Tuskin se on Rangersissa se ongelma. Lafreniere on kuulemma seuraava McDavid, Kakko olisi kuulemma ilman muuta kannattanut varata ennen Jack Hughesia, Fox on ylivoimaisesti NHL:n paras puolustaja... Tai näin ihmiset ovat minulle kertoneet. En mitenkään näe mahdolliseksi, ettei Rangers tekisi tarpeeksi maaleja.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Tuskin se on Rangersissa se ongelma. Lafreniere on kuulemma seuraava McDavid, Kakko olisi kuulemma ilman muuta kannattanut varata ennen Jack Hughesia, Fox on ylivoimaisesti NHL:n paras puolustaja... Tai näin ihmiset ovat minulle kertoneet. En mitenkään näe mahdolliseksi, ettei Rangers tekisi tarpeeksi maaleja.
"Ihmiset", 0,000000001% pilaa näemmä loppujen maineen.

Rangersin fanit ovat ainakin tällä palstalla olleet harvinaisen objektiivisia oman joukkueensa vahvuuksien ja puutteiden kohdalla.
 
Paridae

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJD
Ah, maalivahdit ja voittaminen.

Legendaarisin oman seurannan ajalta on Dallas Starsin ja Vancouver Canucksin avauskierros 2006–2007 kaudelta.

Canucks voitti sarjan voitoin 4-3, vaikka Marty Turco pelasi Dallasin maalilla kolme nollapeliä ja maratonmittaisen avauspelin takia hävisi ottelusarjan hämmentävin tilastoin GAA 1,30 ja 95,2 %.

Paskasti pelasi. Olisi pitänyt ottaa neljä nollapeliä per sarja.
 
"Ihmiset", 0,000000001% pilaa näemmä loppujen maineen.

Rangersin fanit ovat ainakin tällä palstalla olleet harvinaisen objektiivisia oman joukkueensa vahvuuksien ja puutteiden kohdalla.
Olkoot sitten niin. En jaksa enää vääntää tästä. Olen tuonut mielipiteeni esille ja uskoisin sen olevan ihan tarpeeksi selvä kaikille.
 
Olkoot sitten niin. En jaksa enää vääntää tästä. Olen tuonut mielipiteeni esille ja uskoisin sen olevan ihan tarpeeksi selvä kaikille.

Ehkä olisi alunperinkin ollut helpompi vain todeta, että mielestäsi Shesterkinille ei kannata maksaa ja piste. Kaikki esittämäsi argumentit ovat nimittäin ihan puppua.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Yleensä en näihin vääntöihin ota kantaa, mutta nyt menee jo niin paksuksi että pakko. Shestyorkinin kaikki pudotuspelit NHL:ssä nähneenä voin sanoa jos joku muu joukkue ja etenkin kärkiosasto suorittaisi oman roolinsa pudotuspeleissä samalla tasolla kuin kaveri tolppien välissä, Rangers olisi voittanut muutaman viime vuoden sisään parikin Stanley Cupia. Ainakin.
Ihan noin hurjaa väitettä en rohkene esittää, mutta kun Rangersin 5 vs 5 tilastoja katsoo, niin Igor ollut todella merkittävässä roolissa, että noinkin pitkälle on pari kertaa nyt pötkitty. Mutta olkoon minunkin puolesta tämä tässä, kyllähän tuolle paljon joudutaan maksamaan varmasti, ja toivottavasti taso pysyy. Halpeneehan hitti myös suhteellisesti sitten katon noustessa, reilumpaa kasvuahan nyt povataan.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Ja jos niitä maaleja ei kerran mene paljoa, mutta joukkue häviää silti, niin silloinhan ne maalit menee väärillä hetkillä. Mitä muita vaihtoehtoja tässä on?
Kenttäpelaajat?
 
Largo

Jäsen
Olkoot sitten niin. En jaksa enää vääntää tästä. Olen tuonut mielipiteeni esille ja uskoisin sen olevan ihan tarpeeksi selvä kaikille.
En jaksa alkaa kaivamaan Shesterkinin, Swaymanin tai Bobin edistyneitä tilastoja, mutta katsoin Jatkoajan palstalta sinun edistyneet tilastot ja ne eivät näytä hirveän hyvältä. Voi olla ettei jatkosopimusta Jatkoaikaan enää tule.
 
pahakurki

Jäsen
Ihan noin hurjaa väitettä en rohkene esittää, mutta kun Rangersin 5 vs 5 tilastoja katsoo, niin Igor ollut todella merkittävässä roolissa, että noinkin pitkälle on pari kertaa nyt pötkitty. Mutta olkoon minunkin puolesta tämä tässä, kyllähän tuolle paljon joudutaan maksamaan varmasti, ja toivottavasti taso pysyy. Halpeneehan hitti myös suhteellisesti sitten katon noustessa, reilumpaa kasvuahan nyt povataan.
En nyt muista aikoja koska Lunkka sai sopimuksensa ja miten sen %-osuus capista kehittyi, mutta jos joku tämän kaivaa niin kiitokset jo etukäteen.

Itse en ainakaan ehkä ole vielä sisäistänyt kunnolla, että se cap tosiaan voi nousta vuosittain mitä se ennakointien mukaan tulee nyt tekemään tulevaisuudessa. Eli se 11M+ sopimus ei välttämättä ole niin hirveä enää muutaman kauden päästä jos cappi jatkaa nousuaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös