Mainos

Treidispekulaatiot ja huhut 2022–2023

  • 382 849
  • 1 312

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Onko syynä juuri @Mr. Smith mainitsema tilanne, että minimisopparit menevät tässä cap-tilanteessa edelle vai olenko jäänyt paitsi jostain suuremmasta viisaudesta?

Tiukassa cap-tilanteessa tuollainen on toki mahdollista. Mutta harvoin siellä AHL:ssä joutuu pelaamaan kovinkaan hyviä vähän isomman caphitin omaavia pelaajia. Yleensä taso ei vaan oikeasti riitä NHL:ään.

Mitä tulee Ethan Beariin, niin Carolina antoi jo kesällä luvan etsiä itselleen uutta seuraa, mihin olisi sitten jonkinlainen kauppa tehty. Bear oli siis RFA. Ei löytynyt sopivaa ja Canes teki jatkon toivoen näkevänsä viime kautta paremman Bearin.

Bear sai mahdollisuuden leirityksessä ja harjoituspeleissä näyttää tämän hetken tasonsa. Ja ihan omilla otteillaan osoitti olevansa huonompi kuin mitä Chatfield, Coghlan tai de Haan. Viime kauden alussa oli vielä ihan ok, toki pääsi pelaamaan myös Slavinin kanssa. Sitten tuli korona ja sen jälkeen on ollut aikamoista alamäkeä. Ei Bearin NHL-ura ole kuitenkaan missään tapauksessa ohi. Mutta Carolinassa tie on kyllä kivikkoinen.
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Karlssonin Erik on aloittanut kautensa tehopisteiden valossa todella mallikkaasti, vaikka pelaakin todella huonossa joukkueessa. Tietty Karlssonille on tullut tapojensa mukaisesti todella heikkoja vaihtoja omassa päässä, mutta kuitenkin paluu huipputasolla saattaa olla tapahtumassa. Äijä on 32-vuotias eli ei vielä ihan ikäloppu. Sopimus on kuitenkin aika paha, viisi vuotta 11,5 miljoonan cap hitillä. Voisiko jokin joukkue olla valmis ottamaan riskin ja hankkimaan Karlssonin, mikäli Sharks tulisi vaikkapa hieman vastaan cap hitissä ja pidättäisi kaksi miljoonaa palkasta? Uskoisin vahvasti, että Karlssonista saataisiin vielä todellinen täsmäase seuraaviksi vuosiksi, mikäli vain löytyisi oikea rooli ja pelipaikka koodinimi devontoews, jaccobslavin, esalindell jne. viereltä. Siinä olisi todellisista todellisin high risk - high reward hankinta. Karlssonilla on NMC, mutta uskoisin hänen mielellään luopuvan tuosta, kun katsoo Sharksin nykytilaa.

Bluesin tilanne on kyllä pirun mielenkiintoinen. Siellä on kausi lähtenyt todella surkeasti liikenteeseen. Vielä on turha sanoa, etteivät pääse pudotuspeleihin, mutta ei siellä enää hirveän kauan ole varaa pelata paskasti. O´Reilly ja Tarasenko pelaavat viimeistä kautta nykyisestä sopimuksesta. Äijien iät ovat TDL:n päivänä 32 sekä 31. Löytyykö Bluesilta enää halua antaa heille sellaista summaa, jonka haluavat vai treidataanko heidät mikäli pudotuspelijunasta ollaan tuolloin tiputtu. Mulla ei ole mitään St. Louisia vastaan, mutta ihan mielenkiinnosta olisi mukava jos Blues olisi helmikuussa pannan pohjilla ja nämä kaverit olisivat ykköskaloja TDL-päivänä.
 
ipaz

65:n sopimus on rakennettu mielenkiintoisesti. Tälle kaudelle kesän allekirjoitusbonus oli 10 miljoonaa ja rahapalkka 2 miljoonaa. Mutta kaksi seuraavaa kautta onkin täysin toisin päin, eli allekirjoitusbnus on 1M ja palkka 10,5 M. Joukkue joka taiteilee palkkakaton kanssa ei välttämättä halua ottaa Karlssonia vielä tämän 14 ottelun näkemän perusteella, vaikka tuo NMC:stä luopuisikin.

Itse näkisin että jos Karlsson treidiin suostuu, niin se tapahtuu joskus ensi kesänä kunhan seurat saavat kauden jälkeen sumplittua caphittejänsä. Ehkä sieltä mudasta nousevan Detroitin Yzerman vetää ässän hihasta.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks

Samaa mieltä siitä, että tämän treidin pohdinta kuuluu varmaan seuraavan vuoden ketjuun. Ainakin noilla mainituilla 2 millin pidätyksillä. Ei siellä millään kärkijoukkueella ole 10 milliä capissä tilaa kesken kautta. Ja tuskin taas San Jose alkaa 50% pidättämään.

Karlsson on ens kesänä 33v ja alla mahdollisesti yksi hyvä kausi ja sitä ennen kaksi heikkoa kautta. Minkä Karlssonin uusi seura sieltä tulisi saamaan? Ja samalla sitomaan kätensä tuohon neljäksi kaudeksi. On siinä jollain perustelemista niin seuran johdolle kuin omistajallekin.

Hyvänä esimerkkinä näistä "toivotaan toivotaan" kaupoista on Vancouverin OEL:n kauppa. Ihan liigan kärkipakkeja (tarkoitan TOP10) aikoinaan, mutta alla vähän vaisuja kausia ja 30v on mittarissa. Ja nyt jo toisena vuotena voi sanoa, että kauppa oli täysi ryöstö Arizonalta. Karlsson on mahdollisen kaupan aikaan 3 vuotta OEL:ää vanhempi, mutta pelityyli kestää paremmin aikaa. Mutta kuinka hyvin? Se 9-10 milliäkin on todella paljon mikäli taso ei ole ihan NHL:n TOP5:n sisällä pakeista.
 
Paridae

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJD
Ei sillä ylimaksullakaan nyt niiiin väliä ole yksittäisen pelaajan kohdalla.

Jos pyöritetään rahapalloa vaikkapa niin, että Karlsson olisi uudelle seuralleen 6 miljoonan arvoinen, hän voisi silti olla hyvä hankinta jopa 9 miljoonan hitillä, jos halvemmalla ei yksinkertaisesti ole parempia verrokkipelaajia tarjolla JA hankkivalla seuralla on esimerkiksi käynyt flaksi ja koodinimi connorbedard tai muu juniori pelaa kolmen vuoden ELC-sopparilla jonkun muuten 4 miljoonaa maksavan laiturin tontilla.
 
Laama

Jäsen
Ensimmäisenä tulisi mieleen EK 2m pidätyksellä vaihdossa Jamie Benn + pickejä. Palkat menisivät tasan seurojen kesken, Bennillä 2 vuotta vähemmän sopimusta jäljellä. Joka tapauksessa nykyhetken nhl:ssä 11,5m huono sopimus ei liiku, ellei vastaan tule myös kämänen lappu.
 
Pedretti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars

Niin, että Benn luopuisi NMC:stä päästäkseen playoffien ulkopuolelle?
 
Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Ensimmäisenä tulisi mieleen EK 2m pidätyksellä vaihdossa Jamie Benn + pickejä. Palkat menisivät tasan seurojen kesken, Bennillä 2 vuotta vähemmän sopimusta jäljellä. Joka tapauksessa nykyhetken nhl:ssä 11,5m huono sopimus ei liiku, ellei vastaan tule myös kämänen lappu.
Joo ei kyllä tule tämä tapahtumaan. Benn tulee pelaamaan uransa Loppuun asti Dallasissa.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Alkukauden tason perusteella Eki varmasti on kiinnostava treidimielessä, mutta tuolla sopimuksella en mitenkään näe olevan liikuteltavissa. 11,5M on todella iso caphit, jonka pystyisi pidätyksenkin kanssa ottamaan vastaan vain heikommat joukkueet, joihin toisaalta NMC:n takia Karlssonilla ei varmaankaan halua ole lähteä.

4-5 vuotta pidätyksen kanssa on myös Sharksille todella pitkä, eli mihinkään 50% pidätyksiin en itse oikein jaksa uskoa, etenkin kun Burnsistä maksetaan vielä pari seuraavaa kautta 2,7 miljoonaa. Tähän päälle Jonesin buy-out vaikuttaa vielä useamman vuoden.

Haastava on kyllä Sharksien tilanne. Joukkue on surkea, cap on tapissa ja ykköshyökkääjälle pitäisi rustata kesällä uusi isompi sopimus, mutta muiden sopimusten päättymiset sitten eivät oikein apua tilanteeseen tuokaan. Isolla pensselillä maalattiin kun haettiin menestystä jokunen vuosi takaperin ja siitä kyllä maksetaan nyt isosti.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ensimmäisenä tulisi mieleen EK 2m pidätyksellä vaihdossa Jamie Benn + pickejä. Palkat menisivät tasan seurojen kesken, Bennillä 2 vuotta vähemmän sopimusta jäljellä. Joka tapauksessa nykyhetken nhl:ssä 11,5m huono sopimus ei liiku, ellei vastaan tule myös kämänen lappu.

Kyllä se liikkuu ilmankin, jos Sharks pidättää palkkaa. Tämä palkanpidätys on paljon tärkeämpi ostajalle, kuin sen cap dumpin pois lähettäminen, koska silloin pelaajalle saadaan oikeaa arvoa läheisempi arvo. Cap-dumpista voi sitten hankkiutua eroon vielä erikseen ja saada cap-rakennetta tervehdytettyä enemmän.

Evolving-hckeystä on hauska katsoa aina näitä kesken olevia pitkiä soppareita siten, että mitä pelaaja saisi jos olisi nyt UFAna.

Karlssonillekin tuo tarjoaa tällä hetkellä 6-7M lappuja kaikilla pituuksilla. Keskiarvo on noin 6.1 miljoonassa. Luulen että 7M caphitilläkin menee jo Eki helposti kaupaksi, 4.5M pidättämällä.

Ihan kuten Brent Burnsin kohdalla jo tapahtui. Hän on nyt Carolinassa reilusti halvemmalla, mitä olisi kaavat tarjonneet "UFAna".
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Ihan kuten Brent Burnsin kohdalla jo tapahtui. Hän on nyt Carolinassa reilusti halvemmalla, mitä olisi kaavat tarjonneet "UFAna".
Tuli noista pidätyksistä mieleen, että eikös maksimi ole kaksi samanaikaisesti? Eli jos nyt pidättävät Ekin osalta niin sitten ei ole tuota keinoa valikoimissa useampaan vuoteen.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tuli noista pidätyksistä mieleen, että eikös maksimi ole kaksi samanaikaisesti? Eli jos nyt pidättävät Ekin osalta niin sitten ei ole tuota keinoa valikoimissa useampaan vuoteen.

Kyllä se 3 pelaajaa saa olla samanaikaisesti.
 
Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Bluesin tilanne on kyllä pirun mielenkiintoinen. Siellä on kausi lähtenyt todella surkeasti liikenteeseen. Vielä on turha sanoa, etteivät pääse pudotuspeleihin, mutta ei siellä enää hirveän kauan ole varaa pelata paskasti. O´Reilly ja Tarasenko pelaavat viimeistä kautta nykyisestä sopimuksesta. Äijien iät ovat TDL:n päivänä 32 sekä 31. Löytyykö Bluesilta enää halua antaa heille sellaista summaa, jonka haluavat vai treidataanko heidät mikäli pudotuspelijunasta ollaan tuolloin tiputtu. Mulla ei ole mitään St. Louisia vastaan, mutta ihan mielenkiinnosta olisi mukava jos Blues olisi helmikuussa pannan pohjilla ja nämä kaverit olisivat ykköskaloja TDL-päivänä.
Kausiketjuun kirjoitin vähän enemmän mutten usko että nyt heti mitään tehdään. Alunperin varmaan kaikki olettivat että O'Reilly jatkaa (alustavasti ilmeisesti oli jo agentin kanssa sovittu että tammikuussa 2023 neuvotellaan jatkosta) ja että Tarasenko olisi joko deadlinella kauppatavaraa tai sitten mentäisiin all-in ja Vladi lähtisi ensi kesänä ilmaiseksi. Barbashev nyt sitten siinä vielä kolmas UFA jonka tilanne jäisi auki.

Nythän on toki vasta 11 peliä pelattuna mutta ROR ollut selkeä alisuorittaja, Barbashev kärsii jatkuvasta rotaatiosta ja Tarasenko taas jatkaa siitä mihin viime kaudella jäi. Eli asetelma on keikahtanut ympäri.

Vielä päätöstä ei tarvitse tehdä mutta Armstrongin pitää kohta päivittää sitä pitkän tähtäimen strategiaansa jos tämä taaperrus jatkuu. Itselleni on jo nyt ollut vaikea hahmottaa mikä se suunnitelma on. Tämän kauden osalta tilannehan oli selkeä (hyökkäyksessä leveyttä jolloin Perronista voidaan luopua ja pidetään puolustus kasassa) mutta ainakin otannalla 11/82 homma ei todellakaan toimi. Tarttis tehrä jotain.
 
ipaz

Jäsen
Haastava on kyllä Sharksien tilanne. Joukkue on surkea, cap on tapissa ja ykköshyökkääjälle pitäisi rustata kesällä uusi isompi sopimus, mutta muiden sopimusten päättymiset sitten eivät oikein apua tilanteeseen tuokaan. Isolla pensselillä maalattiin kun haettiin menestystä jokunen vuosi takaperin ja siitä kyllä maksetaan nyt isosti.
Ei ole ainakaan tylsää Mike Grierillä. Vaikka palkkakatto nousisikin miljoonalla, niin Sharksin buyout penalty nousee ensi kaudella 800k. Sitten Mayerille vielä se 9,3M jatko, niin kyllähän sieltä joku Labanc on pakko muualle lahjoittaa.

Tämän kauden jälkeen saavat myös kaupitella Vlasiciakin ihan vapaasti - tämän valitsemiin kolmeen joukkueeseen. No, eiköhän Vlasic ole valmis luopumaan siirtopykälästä, jos pääsee jonnekin potentiaaliseen menestyjään. Sopimusta on jäljellä vielä kolme kautta (2026 asti).
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Kuka ottaisi Vlasicin edes maksimipidätyksellä?
 
Ensinnäkin tuo Labanc. Muualle lahjoittaminen olisi jo onnistuminen Grieriltä. Siis, että Labancin sopimuksesta pääsee eroon ilman seuraamuksia. Palkka melkein 5 miljoonaa ja kentällä ei ole viimeiseen pariin kauteen tapahtunut yhtään mitään.

Ja toisekseen tuo Vlasic. Eihän se paljoa lämmitä, että a) miestä voi vapaasti kaupata tai b) mies haluaisi siirtyä menestysjoukkueeseen. Ei tuolla sopimuksella ja nykytasolla pitäisi olla mitään käyttöä yhdessäkään contenderissa. Jos Sharks ostaa sopimuksen ulos, niin eiköhän siinä tapauksessa Vlasic minimisopimulsella johonkin saattaisi kokeneena seiskapakkina kelvatakin.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kausiketjuun kirjoitin vähän enemmän mutten usko että nyt heti mitään tehdään. Alunperin varmaan kaikki olettivat että O'Reilly jatkaa (alustavasti ilmeisesti oli jo agentin kanssa sovittu että tammikuussa 2023 neuvotellaan jatkosta) ja että Tarasenko olisi joko deadlinella kauppatavaraa tai sitten mentäisiin all-in ja Vladi lähtisi ensi kesänä ilmaiseksi. Barbashev nyt sitten siinä vielä kolmas UFA jonka tilanne jäisi auki.

Tulisikohan nämä Detroitiin, kun etujoukkoja on jo jonkun verran?
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Kuka ottaisi Vlasicin edes maksimipidätyksellä?
Kai tuossa joku Dunchan Keithmainen ratkaisu voisi olla mahdollista johonkin yllättävään playoff kisaajaan, joka kaipaa luotettavaa oman pään luutaa ja kokemusta? Epävirallisesti sitten sopii, että ripustaa parin kauden sisään hokkarit naulaan tms. Aika vaikealtahan toi lähtökohdiltaan kuulostaa toki.
 
Mutta onko Vlasic luotettava enää nykyään? Keith oli kuitenkin ihan pätevä NHL-pelaaja vielä viimeisinä vuosinaan (ei tosin mikään top 4 puolustaja), mutta mitä itse olen käsittänyt niin Vlasic ollut aikamoinen riippakivi Sharkseille viimeiset pari-kolme kautta muutenkin kuin sopimuksensa kautta. Ikää 35-vuotta niin ei tason luulisi ainakaan nousevan, ja maksimipidätykselläkään en usko olevan cap hittinsä arvoinen.
 
Ei ole tullut katsottua ihan hirveästi erityisesti Vlasicin otteita, mutta Keithissä ainakin alkoi ikä näkymään, kun peli perustui niin vahvasti siihen hyvään luisteluun. Ihan hyviltä nuo edistyneet tilastot ainakin näyttävät (liitteenä Keith+Vlasic viimeiset 3 kautta), kai tässä isoin ongelma on juuri tuo sopimuksen koko ja pituus. Toki Vlasicinkin rooli pienentynyt, mutta tuommoisella ~5m caphitillä ei kuitenkaan tarvitse olla enempää kuin 2. parin puolustaja.

Esim. nyt UFA-statuksella tehtiin Ristolaiselle jatkoa 5,1m caphitillä, Gudbransonille lyötiin 4x4m käteen, Brendan Smithille leipaistiin aikanaan 4x4,35m ja jotain Nick Leddyäkin on saatu siirreltyä huolimatta tuosta albatrossi lapusta. Toki managerit halauvat yleensä tehdä omat virheensä, eivätkä halua polttaa riskillä näppejänsä treidissä. Lähinnä siis pointti, että edes keskitason pakit ovat ihan haluttua kamaa ja jopa nämä ihan rupupakitkin menevät kuin kuumille kiville, kunhan on kokemusta ja kovuutta.

Ei tuo nyt omaan korvaan kuitenkin ihan mahdottomalta kuulosta, jos nyt joku yllättävän hyvin nyt pärjäävä seura haluaisi tuota kokemusta ja varmuutta. Hatusta nyt vaikka Devilsissä Seversonin 4,5m caphit vaihtuisi Vlasiciin n. 5m caphitillä niin olisi tuo varmaan muutaman vuoden upgrade ja sitten hokkarit naulaan herrasmiessopimuksella?
 
Liitteet

  • vlasic.png
    vlasic.png
    334,3 KB · kertaa luettu: 98
  • Keithi.png
    Keithi.png
    410,1 KB · kertaa luettu: 88

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Lähinnä siis pointti, että edes keskitason pakit ovat ihan haluttua kamaa ja jopa nämä ihan rupupakitkin menevät kuin kuumille kiville, kunhan on kokemusta ja kovuutta.

Ei tuo nyt omaan korvaan kuitenkin ihan mahdottomalta kuulosta, jos nyt joku yllättävän hyvin nyt pärjäävä seura haluaisi tuota kokemusta ja varmuutta. Hatusta nyt vaikka Devilsissä Seversonin 4,5m caphit vaihtuisi Vlasiciin n. 5m caphitillä niin olisi tuo varmaan muutaman vuoden upgrade ja sitten hokkarit naulaan herrasmiessopimuksella?

Evolving-hockeystä tuli taas leikittyä tällä.

"mitäs jos Vlasic olisi UFA, niin minkälaisen lapun saisi".

4-vuotta jäljellä tuota sopimusta ja kaava tarjoaisi noin 2.5M arvoista lappua. Lyhempiin papereihin ei saisi edes kahta miljoonaa.

Eli vaatisi käytännössä kahden joukkueen palkanpidätyksen, että tuon joku huolii. 50% pidätyksellä 3.5M olisi vielä millin verran ylipalkattu.

Realismia olisi varmaankin maksimaalinen 75% pidätys kahden jengin kautta ja 1.75M caphit, niin sitten alkaa maistua contendereille.

Näköjään NMC vaihtuu ens kaudella modified-NTC:hen, jolla voi valita 3 joukkuetta johon treidi. Sama klausuuli tais olla Burnsilla.
 
Lösönen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Bill Armstrong
Chychrun palasi kokoonpanoon edelliseen Arizonan peliin ja treidihuhut nousivat taas pinnalle. Hintana GM Bill Armstrongin mukaan kaksi ykköskierroksen varausta ja prospekti.

Rupeaa olemaan aika puuduttavaa kun sama huhu pyörii jo toista vuotta. Josko sen Chychrunin jo joku joukkue ottaisi niin ei tarvitsisi spekuloida asialla pidempään.
 
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset
Chychrun palasi kokoonpanoon edelliseen Arizonan peliin ja treidihuhut nousivat taas pinnalle. Hintana GM Bill Armstrongin mukaan kaksi ykköskierroksen varausta ja prospekti.
Tuntuu kyllä järjettömän kovalta hintapyynnöltä. Löytyykö joukkuetta joka maksaisi noin paljon Chychrunista? En siihen usko.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Tuntuu kyllä järjettömän kovalta hintapyynnöltä. Löytyykö joukkuetta joka maksaisi noin paljon Chychrunista? En siihen usko.
Varsinkin, kun huomioidaan Chychrunin lasisuus. Pelimäärät NHL-uralta ovat karua luettavaa; 68-50-53-63-56-47-(1). Tälläkään kaudella Chychrun ei saavuta edes 70-pelin rajapyykkiä.

Ei siinä, hyvä pelaaja, hyvin voi syödä minuutteja ja tehojakin syntyy (välillä). Sopparikin on edullinen vielä tämän + kaksi seuraavaa kautta. Mutta että edelleen kahden rikkonaisen kauden jälkeen pyydetään vielä 2x1st + prospecti. Viime kaudelta taskuun jäi 21 tehopinnaa ja -20 lukema. No, Torontohan tuollaisen maksun voisi vaikka heittääkin tiskiin nyt Riellyn ja Muzzinin ollessa IR:llä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös