Traumasi lapsuuden peleistä

[Ice71]

Commodore64:n futismanageripeli. Toimi moitteettomasti ensimmäisen kauden. Jos nousit sarjaporras ylemmäs niin peli tilttas kauden kolmannessa ottelussa eikä pidemmälle päässyt. Se raavitutti pientä miehenalkua silloin.

 

[Sistis]

He scores! *läpyläpyläpy*Kauhea peli kun toiseen päähän luistelu vei vuoden

Yleisö on myös tyylikäs. Päätykatsomoa kiinnostaa peliä enemmän jäähallin seinä, kun ovat kylki kaukaloon päin, mutta kyllähän siellä silti mukana taputetaan maaleille. Toinen sivukatsomo ei edes näy, mutta se olisi varmaan selin kaukaloon...

 

[maken veivi jr.]

Näin monta traumaa eikä kukaan ole vielä maininnut sitä kun Blades of steelissä hävisi tappelun niin häviäjä raahataan jäähylle ja voittaja jatkaa pelaamistaan.

Tuo oli sitä hyvää aikaa, kun lätkässä oli arvot kohdillaan.

Kehitys kehittyi ja seuraava lätkäpeli mitä pelasin nintendolla oli se, missä piti valita kolmesta eri pelaajatyypistä, eli laiha, keskikokoinen tai läski.

Laihat olivat nopeimpia mutta pienikin tökkäys, niin olivat selällään. Traumoja tuli siitäkin, jos kaveri kokosi joukkueen pelkästään läskeistä ja pahoinpiteli sinut sekä henkisesti, että fyysisesti.

 

[Löysäranne]

Täällähän on herätelty mukavasti hengiin 80-luvun c64-pelurin jo pitkään uinuneita traumoja. Slap Shotia mulle hehkutettiin etukäteen selostajalla, joka tietty siihen maailmanaikaan kuullosti täysin absurdilta. Ja toden totta, huusihan se kone-antsa "he scores!" ja "penalty!". Kummallisten mittasuhteiden lisäksi mieleen muistuu frisbeen lailla lentävä kiekko.
Tyypillistä (kopioiduille) peleille oli luonnollisesti manuaalien puuttuminen. Useinkaan ohjauksesta tai pelin tavoitteestakaan ei ollut pienintäkään käsitystä. Eliten kontrollien opettelu kokeilemalla oli 13v teinin impulssikontrollille haastavaa.
Pelit eivät useinkaan palkinneet harvinaista läpipeluuta muulla tavalla kuin että homma alkoi alusta nopeammalla sykkeellä.
Hienoa, että täällä mainittiin jo helvetin pelästyttävä Perjantai 13.päivä (nimiähän suomennettiin itse) ja fyysisiä traumoja aiheuttanut Kymmenottelu.

 

[Zodiac]

The Last Ninja C 64. Siinä oli ne kivet mistä piti hyppiä niin ei tullu mitään ja olin jumissa varmaan pari vuotta.

 

[Sistis]

Tuossa pelissä saattoi traumoja saada myös keihäänheitosta. Siinä jos kiskaisi keihästä riittävän kovalla vauhdilla 80 asteen kulmassa ja keihäs nousi näytön ylärajaa korkeammalle, niin sieltä tuli lintu keihään mukana alas.

Aloin tuota muistella... Olikohan tuo Track and Fieldissä, vai mahdollisesti Daley Thompson's Decarthlonissa, joka oli osin saman aikakauden peli, ja taisi tulla joissain tapauksissa samassa pelipaketissa?

Vai olisiko ollut molemmissa?

No, nyt kun pääsin viestin loppuun, alan kallistua itsekin tuohon Track and Fieldiin...

 

[teemu73]

Aloin tuota muistella... Olikohan tuo Track and Fieldissä, vai mahdollisesti Daley Thompson's Decarthlonissa, joka oli osin saman aikakauden peli, ja taisi tulla joissain tapauksissa samassa pelipaketissa?

Vai olisiko ollut molemmissa?

No, nyt kun pääsin viestin loppuun, alan kallistua itsekin tuohon Track and Fieldiin...

Daley Thompsonissa mielestäni 80 asteen kulmassa lähtenyt heitto osui "kattoon" ja kimposi siitä alaspäin. Sama kävi kuulan ja kiekonheiton kohdalla.

 

[teemu73]

Commodore64:n futismanageripeli. Toimi moitteettomasti ensimmäisen kauden. Jos nousit sarjaporras ylemmäs niin peli tilttas kauden kolmannessa ottelussa eikä pidemmälle päässyt. Se raavitutti pientä miehenalkua silloin.

Mikähän manageripeli tämmöistä teki? Mulla toimi Football manager 1 ja 2 moitteetta, mutta pelien kanssa oli jotain muuta ongelmaa. Kakkonen oli muuten parempi, mutta yksittäiset ottelut saattoi kestää julmetun kauan, jos sinne jäätiin hinkkaamaan palloa keskialueelle. Sitten jos tossa onnistui nousemaan korkeimmalle sarjatasolle, niin menot oli aina isompia kuin tulot ja konkurssi odotti oven takana. Pelaajakaupoilla tuota pystyi ainoastaan kikkailemaan, eikä se pitkälle riittänyt. Käytännössä sitä puskuria piti olla riittävästi kerättynä alempien sarjatasojen ajalta. Pankkilainaahaan ei pystynyt ottamaan. Manager ykkösessä sitäkin sai, mutta se taas oli siinä aivan tarpeeton, koska rahaa tuli jatkuvasti kassaan lisää.

 

[JZZ]

Tähänkin ketjuun voisin listata näitä "pelitraumoja" vaikka kuinka paljon, mutta mainitaan nyt ensin mieleen tuleva, eli Tomb Raider III. Rakastin peliä nassikkana, seikkaileminen erilaisissa kiehtovissa ympäristöissä osui omaan makuhermooni täysin. Mutta voi helvetti että oli vaikea peli, täynnä epäreiluja äkkikuolemaan johtavia ansoja, joita ei voi melkein mitenkään ennakoida. Kentissä eteneminen oli usein vaikeaa kenttäsuunnitelun takia. Vetäessäsi vivusta tai kytkimestä, et aina voinut tietää mitä se teki. Liian usein ne avasivatkin jonkin oven toiselta puolelta kenttää, jonne on hyvin tuskallista pyrkiä kaikkien millintarkkojen hyppyjen ja muiden ansojen takia. Pienikin virheliike johti aina kuolemaan.

Tomb Raidereita en ole pelannut, mutta tämä kuvaus nosti esiin kyllä trauman alkuperäisestä Prince of Persiasta.

 

[JZZ]

Kovin montaa peliä en oo tainnut koskaan läpi pelata, mutta Super Mario kolmosen oon. Ei se ollut niin vaikea kuin vaikkapa se ihan eka. Kakkosenkin osasin pelata läpi, se tais olla näistä helpoin. Kolmosessa tietty piti niitä taikahuiluja soitella että pääsi sitten lopulta 8-levelille, mutta piti keräillä edellisistä maailmoista P-siipiä että pääsi siellä parista hankalammasta ruudusta läpi.

Joo siis kyllähän sen läpi pääsee huiluilla, mutta ilman huiluja pelaamalla koko pelin alusta loppuun ei koskaan onnistunut meikäläisellä.

 

[heketsu88]

Pelasin 12-13-vuotiaana Final Fantasy IX:ää Playstation 1:llä. No pelin eteminen tyssäsi siihen, että otin Oeilvertiin mukaan muutaman maagin, kun en tajunnut, että siellä ei taikominen onnistu. Siellä olevaan bossiin asti pääsin, mutta en saanut sitä tapettua. Päätin lopettaa pelin pelaamisen siihen ja vasta noin 4 vuoden jälkeen aloitin kyseisen pelin pelaamisen jälleen ja sillä kertaa pelasin pelin läpi.

 

[Jymäkkä]

The Last Ninja C 64. Siinä oli ne kivet mistä piti hyppiä niin ei tullu mitään ja olin jumissa varmaan pari vuotta.

Tämä. Opin kyllä tuon suurin piirtein menemään, mutta olihan se taidetta saada ne volttihypyt menemään kohdilleen. Samasta pelistä itselle jäi trauma, kun nimpparilahjaksi tilatusta last ninja kakkosen toimituksesta puuttui toinen kasetti, jossa olisi ollut pelin jälkipuolisko. Toimituskin vähän viivästyi, nimpparit oli marraskuussa ja peli saapui toukokuussa. Ninjoissahan grafiikat oli ihan huipputasoa tuon ajan mittapuulla.

Toinen kova peli oli Airborne ranger, joka toi vähän taktisemman sotapelailun kai ensi kertaa kuvaan, jos ihan perinteisiä sotastrategioita ei lasketa.

 

[Brejk]

Pahimmat traumat tullut Maso Hockey Managerissa kun DDR-tabletti pudotti parhaan pelaajan tasoa kahdella pykälällä.

 

[K.A.H]

The Last Ninja C 64. Siinä oli ne kivet mistä piti hyppiä niin ei tullu mitään ja olin jumissa varmaan pari vuotta.

Ninjat pitäisi muutenkin saada takaisin peleihin ja leffoihin. Muistan 80-luvun ennenkaikkea ninjoista. The Last Ninja pelisarja ja leffoista tulee ekana mieleen Revenge of the Ninja. Äitini teki minulle ninja-asunkin tuon leffan nähtyäni. Piileskelin valkoisessa lumihangessa musta ninja-asu ylläni.

 

[hablaa]

Toinen kova peli oli Airborne ranger, joka toi vähän taktisemman sotapelailun kai ensi kertaa kuvaan, jos ihan perinteisiä sotastrategioita ei lasketa.

Aijai, tää oli kova! Vähänniinku Metal Gear ennen Metal Gearia (katoin juuri Wikipedian - sikäli eka Metal Gear tuli samana vuonna, mutta MSX:lle ja pääosin Japanissa, että plagioinnista ei kai voi syyttää). Oli mahtavaa aina että pystyi laittamaan "dropit" tiettyihin paikkoihin, mitä sitten metsästää myöhemmin kentässä.

 

[Unkka]

En nyt ihan traumaksi sano, mutta 1980-luvulla koin harmitusta Trivial Pursuit pelistä. Voitin aina kaikki, ja kaverit väitti että olen opetellut kysymykset ja vastaukset ulkoa. Eivätkä alkaneet enää pelaamaan minun kanssa. Huonoja häviäjiä.

 

[Jymäkkä]

Oli mahtavaa aina että pystyi laittamaan "dropit" tiettyihin paikkoihin, mitä sitten metsästää myöhemmin kentässä.

Lisäksi ryömiskely syvänteissä ja hiljaiset veitsitapot olivat nannaa. Ihan eri meininki kuin jossain Commandossa. Itse kyllä tykkäsin enemmän Who dares to winnistä, jossa tahti ei ollut ihan niin hektinen.

 

[BaronFIN]

En voi sanoa, että olisin ollut enää lapsi, mutta teini-ikäinen (eli lapsi täältä tulevaisuudesta katsottuna) Baron ja FIFA98 muistavat toisensa pitkään. Syy liittyi pelin hienoinpaan innovaatioon ja ominaisuuteen joita toivon neljännesvuosisata myöhemmin edelleen takaisin, koska ne liittyy futikseen oleellisesti vaikka kabinettien mielestä näitä ei futiksessa virallisesti ole:

”sikarappaus” ja filmaus, saman napin takana.

Pelin ollessa jo ”hävitty”, saattoi elämäntehtäväkseen ottaa vastustajan teurastamisen. Tätähän ei tietenkään virallisesti saisi jalkapallossa tehdä (mutta serbit sanoo moi viime kesän EM kisoista). Ja kuudentoista alueella saattoi pystyä kalastelemaan pilkkua. Jos filmausyritys oli tökerö, niin siitä saattoi saada varoituksen, mutta onnistuessaan high reward.

Ongelma oli siinä, että olivat saman napin takana: tiukassa tilanteessa pallo saattoikin olla jo puolustajalla ja filmausyritys päätyikin puolustajan teurastamiseksi ja suoraksi punaiseksi. Peli päätyi automaattiseen tappioon viidennestä punaisesta.

Arvaatte varmaan kuinka ”kivaa” oli pelata kaveria vastaan, joka oli masteroinut tuon taidon itselleen ja käytännössä ratkoi pelin itselleen aina ensimmäisestä hyökkäyksestä.

 

[FASlapsi]

Joo siis kyllähän sen läpi pääsee huiluilla, mutta ilman huiluja pelaamalla koko pelin alusta loppuun ei koskaan onnistunut meikäläisellä.

No joo, ei minullakaan kyllä tuolla tavalla. Aika usein sitä taidettiin pelata sillee että ykkösmaailma pelattiin läpi, ja sitten kakkonenkin taisi vielä mennä ihan iisisti, mutta sitten jossain siellä kolmosen vesimaassa usein alkoi vituttamaan sen verran että huiluilla mentiin kasiin ja yritettiin päästä se loppuun siihen asti kerättyjen apujutskien avulla. Kasissa oli pari hankalaa ruutua, mutta jossain siellä muistaakseni 6.- ja 7.-maailmoissa oli ihan vitun vaikeita, niitä en oo varmaan koskaan pelannut läpi, aina vaan huiluilla skipattu. Ai että. Mulla on tommonen joku kusinen telkkariin törkättävä HDMI-adapteri missä on 500 Nintendo-peliä, ja nuo Mario-jutut sieltä ainakin kaikki löytyy, täytyy varmaan mennä tässä joku päivä tuota pelaamaan ja kokeilemaan miten pitkälle sitä pääsee ilman huiluja.

Ninjat pitäisi muutenkin saada takaisin peleihin ja leffoihin. Muistan 80-luvun ennenkaikkea ninjoista. The Last Ninja pelisarja ja leffoista tulee ekana mieleen The Revenge of the Ninja. Äitini teki minulle ninja-asunkin tuon leffan nähtyäni. Piileskelin valkoisessa lumihangessa musta ninja-asu ylläni.

Ninjat on aina muotia. Lego Ninjago on ainakin meidän taloudessa ollut kuuminta hottia jo jokusen vuoden. Noiden innoittamina oon sitten hommannut muovisia heittotähtiä ja katanoita ja nunchakuja ja kyllä niillä aina pojat lähtee innokkaasti ninjoja larppaamaan. Japanista toin pari ihan metallistakin heittotähteä, aitoja ninja-tähtiä kun ovat Japanista oikein samurai-ninja -museosta ostettu katsokaas, ja niitäkin käytiin yksi päivä tuolla lähimetsässä heittelemässä. Olihan se nyt jotain kun sai semmosen puuhun jymähtämään, kamikaze banzai mitsubishi saatana!

Yksi niistä hävisi jo johonkin vitun näreikköön, ja itse vielä heitin sen sinne niin ei voinut edes jälkikasvua hutiloinnista syyttää. No, joku saa joskus hienon elämyksen kun löytää espoolaisesta metsästä aidon japanilaisen metalli-shurikenin. Kunhan ei vaan avoimella jalalla astu terän päälle. Sitten tulee trauma.

 

[maken veivi jr.]

Täällä kun ollut puhetta siitä, että tietyt pelit traumatisoivat vaikeudellaan, niin pelasiko kukaan ikinä tätä läpi? Oli ensimmäinen peli minkä muistan, missä kaksinpelissä pystyi pieksämään myös kaverin.

 

[hablaa]

Ninjat on aina muotia.

Pahoittelut offtopicista, mutta - ninjathan on aina muotia, mutta tosininjat ei näy missään. Jostain syystä tuubi on suositellut mulle viime aikoina paljon vanhaa The Onionia. En valita, tämä vain tuli mieleen/vastaan vähän aikaa sitten:

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=WtR2m20C2YM

 

[Rautanaamio]

Ps 1:n Mickey’s Wild Adventures peli oli ihan kamalaa aikoinaan. Muutamat ekat kentät pääsi suht helposti läpi, mutta muistan kentän, jossa piti juosta hirveä karkuun ja siitä eteenpäin oli sitten muuten aivan saatanan vaikea.

Joskus tuli emulaattorilla pelailtua vaikka mitä vanhoja pelejä, mutta tuohon en pystynyt koskemaan pitkällä tikullakaan.

 

[Urasiili]

Kehitys kehittyi ja seuraava lätkäpeli mitä pelasin nintendolla oli se, missä piti valita kolmesta eri pelaajatyypistä, eli laiha, keskikokoinen tai läski.

Laihat olivat nopeimpia mutta pienikin tökkäys, niin olivat selällään. Traumoja tuli siitäkin, jos kaveri kokosi joukkueen pelkästään läskeistä ja pahoinpiteli sinut sekä henkisesti, että fyysisesti.

Ytimekkäästi nimetty peli: Ice Hockey. Ihan klassikko. Joku vuosi sitten ostin Nintendosta sen miniversion, jolla voi noita pelata. Vieläkin yksi parhaista kaksinpeleistä :D

 

[WarWas]

Mikähän manageripeli tämmöistä teki? Mulla toimi Football manager 1 ja 2 moitteetta, mutta pelien kanssa oli jotain muuta ongelmaa. Kakkonen oli muuten parempi, mutta yksittäiset ottelut saattoi kestää julmetun kauan, jos sinne jäätiin hinkkaamaan palloa keskialueelle. Sitten jos tossa onnistui nousemaan korkeimmalle sarjatasolle, niin menot oli aina isompia kuin tulot ja konkurssi odotti oven takana. Pelaajakaupoilla tuota pystyi ainoastaan kikkailemaan, eikä se pitkälle riittänyt. Käytännössä sitä puskuria piti olla riittävästi kerättynä alempien sarjatasojen ajalta. Pankkilainaahaan ei pystynyt ottamaan. Manager ykkösessä sitäkin sai, mutta se taas oli siinä aivan tarpeeton, koska rahaa tuli jatkuvasti kassaan lisää.

Kakkosessa sai jos nelosdivarissa hankittua Hateleyn ja MacAvennien tiimiin, pohjalla jo Rush, Barnes ja Beardsley niin maaleja tuli enemmin kuin laki sallii.

 

[FASlapsi]

Täällä kun ollut puhetta siitä, että tietyt pelit traumatisoivat vaikeudellaan, niin pelasiko kukaan ikinä tätä läpi? Oli ensimmäinen peli minkä muistan, missä kaksinpelissä pystyi pieksämään myös kaverin.

Näistä oli muistaakseni Game Boylla ja Nintendolla omat versiot, ja molemmat oli ihan hauskoja mätkimispelejä, paitsi sitten jossain vaiheessa tuli semmonen ihan vitun vaikea ruutu missä piti toisessa jollain avaruusaluksella ja toisella jollain perkeleen surffilaudalla vaan väistellä vastaan tulevia esteitä. Jos esteeseen osui niin kuoli heti, ja se vauhti koveni siinä ruudun edetessä niin infernaaliseksi että lopussa piti vaan ulkoa opetella joku kaava miten sitä ukkoa piti täydellä vauhdilla vetää ylös-alas, millisekunninkin jos myöhästyi tai ennakoi niin kuolo tuli. Saatanan vittumaisia ruutuja.

En siis ole pelannut läpi kumpaakaan.