Traumasi lapsuuden peleistä

[Andromeda]

Pelihän on käytännössä mahdoton ja tätä on jopa helpotettu, mitä tulee ihan ensimmäiseen versioon.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=Z3d7XK-a3MU

Tiedoksi varulta kaikille, että tästä pelistä levykkeenä on maksettu melkein neljä tonnia. Myös kasetti versio on todella arvokas.
Jos siis sieltä kaapin perältä sattuu tämä löytymään alkuperäisenä ja päätätte myydä, niin huutonettiin vaan vähintään viikon myyntiajalla.

Kuusnepan musiikit on usein parhautta. Hyvä esimerkki tämä Uuno.

 

[maken veivi jr.]

Se kun ostit sille Pentium 333 tietokoneelle uuden pelin esim. Fifa 99 ja toteat, että tietokoneen teho ei riitä pyörittämään peliä millään tapaa järkevästi.

 

[Pottakameli]

Megaman 2 oli lapsena ihan liian hankala...muutaman kenttä meni helposti läpi, mutta sitten oli kärsimystä...En ole vuosiin testannut miten nyt sujuisi.

Vähän isompana tehtiin NHL 2004 maajoukkue turnaus ja ykköskentässä pelasi aina Lasse Pirjetä, sentterinä Aki Berg ja vielä Kari Haakana...Sitten tehtiin peliin Nummelin, joka oli tyyliin 99 overall.

Ruotsille tehtiin myös Jörgen Jönsson, joka oli myös 99 tasoa. Pari kertaa Jörgen upotti Suomen välierissä jäätävällä rystyllä, joka lähti siniviivan jälkeen...tuosta jäi vähän traumoja.

 

[BaronFIN]

Commodore 64 ja Ferrari -peli.

Syntisen vaikea 11 vuotiaalle ja kun vihdoin ja viimein olisin päässyt ensimmäisen kerran podiumille, niin kisan jälkeisessä latauksessa kone heitti error-koodia ja tilttasi enkä päässyt näkemään fiilistely animaatiota uroteostani.

Lopputulos: raivostuin ja heitin disketin seinään. Peli ei enää koskaan toiminut tämän jälkeen kun tuhosin levyn. Harmittaa edelleen.

 

[Sistis]

Slapshotia oli myös pakko pelata, koska se oli ainoa mahdollisuus pelata jääkiekkoa. Olihan tämäkin ihan järkyttävää:

Slapshot oli aivan huikea silloin, kun sitä pelasin ensimmäistä kertaa. Huikeaa oli se, että siniviivojen väli mahtui näytölle, mutta siniviivalta maalille oli niin pitkä matka, ettei kiekkoa saanut edes lämärillä kulkemaan sitä.

Ikävää oli se, että pelissä piti olla aina kaveri. Tietokonetta vastaan pelaaminen ei ollut mahdollista. Kerran sain suostuteltua isäni pelaamaan. Peli päättyi allekirjoittaneen 19-1 -voittoon. Ilmeisesti isäni traumatisoitui, koska ei suostunut tuon jälkeen pelaamaan tuota.

Kaverini taas voitti tulevan olympiavoittajan noihin aikoihin myös suunnilleen samoin lukemin. Pelin vaikutus olympiavoitossa on jäänyt historiankirjoissa selvittämättä.

Joskus tämän vuosituhannen alussa pääsin kokeilemaan Slapshotia vuosien tauon jälkeen PC:n C64-emulaattorin kautta. Pelasin opiskelukaveria vastaan. En muista lopputulosta, mutta monta "perkelettä" tuli kummaltakin, kun läpiajo keskeytyi selkään tulleesta poikittaisesta mailasta.

En itse muista traumatisoituneeni mistään pelistä. Ehkä lähinnä oli se, kun heitin C64:n yleisurheilupeli Track and Fieldissä moukarinheitossa aivan hemmetin pitkän kaaren, joka meni keskelle sektoria, ja viimeisen viivan yli. Se viiva olikin myös raja. Heitin siis ns. takalaittoman.

 

[FASlapsi]

Kovin montaa peliä en oo tainnut koskaan läpi pelata, mutta Super Mario kolmosen oon. Ei se ollut niin vaikea kuin vaikkapa se ihan eka. Kakkosenkin osasin pelata läpi, se tais olla näistä helpoin. Kolmosessa tietty piti niitä taikahuiluja soitella että pääsi sitten lopulta 8-levelille, mutta piti keräillä edellisistä maailmoista P-siipiä että pääsi siellä parista hankalammasta ruudusta läpi.

 

[alwahla]

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=DqfRus5ePmI

Yksinkertaisesti: tämä kenttä. Varsinkin se kohta, jossa piti puikkelehtia jonkun sähköisen leväkasvuston läpi hapen käydessä vähiin ja samoin ajan.

 

[Osmo Rapeli]

Tuo The Detective oli muuten pelottava omastakin mielestä. Samoin oli Friday The 13th, nuo tunnetuista biiseistä lainatut täysin asiaankuulumattomat musiikit ja sitten pärähtää kesken kaiken se karmaiseva kuolinhuuto :O Itse pelihän oli varsin itseään toistava kokemus, mutta niin vain sitä tykkäsi itseään kiduttaa.


Pelien latauksesta kasetilta joku jo mainitsi - jossain vaiheessa oli kuusnepa tyyliin kolme viikkoa putkeen virrat päällä kun omalta kasetilta Monty On The Runin lataus ei onnistunut läheskään joka kerta. Siispä se kannatti jättää päälle kun oli kerran latautunut. Oli sitten ennen pitkää kuusnelosraukan muuntaja aikamoinen tulikivi..

Katselin kerran tämän Nintendo-version läpipeluuta, pelihän on kovin haukuttu. Raskas se kyllä oli. Erikoista oli se, että osa läpipeluuvideoista kestää 40-50 minsaa vaikka pelaaja tekee kaiken näennäisesti oikein, mutta joku nero vetikin oikean järjestyksen etenemisellä pelin noin yhdeksään minuuttiin. Mikäli sitä ei oltu leikattu yhtään. Soihtujen käyttö keskiössä, Jasonin sai vähemmillä kohtaamisilla hengiltä.

*****
Noista mainituista Super Marion tulikentistä on hengästyttäviä videoita. Itse puristin mailaa liikaa hallitakseni peliä ja useita tällaisia, joku Bubble Bobble oli sopivan staattinen omaan keskittymiseen, mutta tämä oli traumaketju.

Ei se Mariokaan kokonaisuutena traumaattinen sinällään ollut, ehkä hienointa oli, että sienestä suurentunut Mario pieneni ennen kuolemaa, ja tavallaan armahti hieman pahimpiin game overeihin verrattuna. Tällaiset armonpalat olivat keskeinen lisä pelattavuuden paranemiseen vrt. kerrasta poikki viimeisessä ruudussa. Jungle Hunt vai mikä se oli, Mission Impossible taisi olla samanlainen. Pitäkää missionne!!!

 

[Rainer Zufall]

80-luvulla tuli pelattua todella paljon Rekkakuskit-nimistä lautapeliä, jossa kuskailtiin kaikenlaista tavaraa mahdollisimman nopeasti ympäri Suomea tyyliin sahatavaraa Kouvolasta Tornioon tai elintarvikkeita Tampereelta Savonlinnaan ja mitä nyt milloinkin ja minnekin.

Vasta Afrikan tähti -kohu avasi silmäni lapsuuteni suosikkipelin suhteen ja samalla traumatisoi minut, sillä Rekkakuskeissa viis veisattiin kuljettajien lakisääteisistä työ- ja lepoajoista eikä heiltä myöskään vaadittu nykyisenlaista ammattipätevyyttä. Siis alistettiin työntekijöitä ja normalisoitiin huonoa liikenneturvallisuutta. Sen lisäksi kuljettaja joutui autoilemaan vaikkapa Kemistä Kokkolaan saatanallisessa ristipaineessa poliisin mielivallan uhan alla, koska punaisesta pakasta saattoi koska tahansa nousta pelätty kortti "Renkaat kuluneet loppuun, sakko 1800 markkaa."

Mikäli moista riistokapitalistista ja muutoinkin fascistista peliä vielä jossakin tavataan, se hävitettäköön välittömästi ahtaajalakon uhalla.

 

[Ilmari Ahde]

En ollut enää lapsi tämän aikaan kun pelasin jotain kilpa-autopeliä ensimmäisellä Pleikkarilla, en kuollaksenikaan muista mikä se oli. Olen varsin kädetön virtuaalikuskikin, alla oli hirvittävä Peugeot 405 ja kanssakisaajat samanmoisilla tykeillä, rataa kierrettiin ympäri enkä tahtonut koskaan pärjätä näillä ohjuksilla. Kunnes yhdessä kisassa viimeinen mutka häämötti ja meikäläinen johdossa, voitonvarmasti leikkasin sisäkaarteesta kun siinä oli monta kertaa voitto mennyt. Eikö siinä ole joku saniainen mihin auto stoppasi kuin betonipaaliin. Silloin kiukutti niin lujaa että kädet tärisi ja saatoin jopa yrittää vääntää ohjaimen hajalle, onneksi oli kovaa tekoa.

Rekkakuskeja on tullut itsekin pelattua, yksi "reissukortti" oli vähän rypyssä kun isoveli sai keikan Helsingistä johonkin Rovaniemelle, oli juuri edellinen matka ollut joku samanmoinen pidempi keikka ja taisi sakkoja tulla matkalla. Ei oikein sulattanut huonoa tuuria.

 

[Urheiluministeri]

Se kun ostit sille Pentium 333 tietokoneelle uuden pelin esim. Fifa 99 ja toteat, että tietokoneen teho ei riitä pyörittämään peliä millään tapaa järkevästi.

Minulla vähän sama kokemus kauan odotetusta NHL98:sta jollakin 166 Mhz pumpulla. Taisi se jotenkin pyöriä kun väänsi grafiikat pienimmälle. Lapsena sitä sopeutui ja oppi ennakoimaan, vaikka lagitus oli melkoinen. Kiekko Koivulla B-pisteiden välissä --> nuoli vasemmalle --> C --> väliyönti --> odotus... ---> Tikkanen lyö kiekon vasemmalta tolpalta maaliin.

 

[Sistis]

Allekirjoittanut oli enemmänkin ehkä traumojen aiheuttaja. Kaverini (sama, joka tuossa Slapshotissa pieksi tulevan olympiavoittajan) sai aivan hirvittävät traumat aina pelatessamme Trivial Pursuitia. Voitin aina tiedolla, tuurilla, tuskalla tai kaikkien näiden yhdistelmällä. Etenkin yksi kerta on jäänyt mieleen. Kaverini oli jo lähellä voittoa, mutta hän ei muistanut vastausta johonkin jopa meidän silloisten ala-asteelaisten mielestä helppoon kysymykseen. No, minulta puuttuivat nuo pinkki (viihde) ja ruskea (kirjallisuus ja taide) kolmio. Nuo puuttuvat olivat ainakin tuolloin mielestämme ne kaikkein vaikeimmat kategoriat.

No, omalla vuorollani pääsin ensin pinkin kolmion ruutuun. Kysymys: "Kuka on maailman rikkain ankka?". Sen jälkeen samalla vuorolla uusien heittojen ja jonkun tiedetyn kysymyksen kautta ruskean kolmion ruutuun. Siellä kysymyksenä taas, että "Kuka yrittää varastaa Roope Ankan onnenrahaa?". Tämän jälkeen suoralla heitolla laudan keskelle, ja kaverini tietenkin valitsee pinkin. Muistan vielä näin yli 30 vuotta myöhemminkin kysymyksen: "Kuka näytteli Chérietä elokuvassa 'Bussipysäkki'?".

Ei todellakaan ollut mitään tietoa. Vastasin kuitenkin, kuten asiaan kuuluu: "En minä tiedä. Marilyn Monroe!".

Vastaus oli oikein. Kaverini huusi kurkku suorana "Eikä! Eikä! Eikä!" ja ryömi muistaakseni maton alle manaamaan meikäläisen älytöntä tuuria muutamaksi minuutiksi.

 

[CuJo#31]

Mielenkiintoinen aihe! Koitanpa muistella omalle kohdalle sattuneita vittumaisuuksia vuosien varrelta. Saattaa olla, että palaan asiaan vielä myöhemmin. Todennäköisesti tämä vanhojen kaivelu aiheuttaa ensi yönä painajaisia ja monet tukahdutetut muistot palaavat mieleen. Pelottaa jo valmiiksi että millainen Pandoran lipas tuli avattua.

* Ghosts 'n Goblins (C64 & NES)
Tämä peli oli vaikeudessaan jotain käsittämätöntä. Ensikosketus peliin tuli kaverin Commodore 64:lla ehkäpä vuonna 1990. Tahkottiin päiväkausia ja taidettiin päästä jopa kolmanteen kenttään. Hermot meni molemmilta lukemattomia kertoja.

Vuotta-paria myöhemmin tuli vuokrattua pelin NES-versio viikonlopuksi. Se oli edelleen vitun hankala! Eipä tainnut tulla mainittavaa etenemistä edelliseen pelikertaan verrattuna.

Olen pelannut peliä ihan viime vuosinakin (Mini-NES:llä). Voin vain todeta, että SE ON EDELLEENKIN IHAN SAATANAN TURHAUTTAVA JA VAIKEA!!! Ei siitä sen enempää.

* Battle Toads (NES)
Tästä ei kauheasti ole muuta sanottavaa kuin että turhauttavan vaikeaa oli melkein heti alusta alkaen! Se saatanan kolmoskenttä on läpäisemättä edelleen. Erikoinen ja keinotekoinen tyyli oli tehdä jo kolmoskentästä suorastaan mahdoton läpäistävä. Ehkäpä tämä peli pitää hoitaa kuitenkin pois päiväjärjestyksestä ennen kuin kuolo korjaa.

* Knight Rider (NES)
Kovana Ritari Ässä - fanina toivoin peliä tietenkin synttärilahjaksi. Pettymys olikin suuri, kun pääsin pelissä maksimissaan varmaan kolmanteen kenttään asti. Polttoaine loppui aina kesken! En ole päässyt peliä läpi koskaan. Kokeilin jokunen vuosi sitten peliä modatulla Mini-NES:llä, mutta mielenkiinto loppui lähes heti. Menovesi loppui taas kesken ja tukahdutetut muistot nostivat päätään. Oman mielenterveyteni vuoksi lopetin kokeilun lyhyeen.

* Super Mario Bros.: Lost Levels (SNES)
Tämän pelin NES-versio (1986) oli alkuperäinen Super Mario Bros. 2., joka julkaistiin vain Japanin markkinoille. Peli oli jenkeille ja meille eurooppalaisille aivan liian vaikea, joten siksi meidän versiomme Super Mario Bros. 2:sta on erilainen (ja perustuu peliin Yume Kōjō: Doki Doki Panic).

Super Nintendolle julkaistiin 1993 kokoelma Super Mario All-Stars. Se sisälsi graafisesti päivitetyt Super Mariot 1-3 sekä Japanin version kakkosesta (joka oli nimetty uudelleen Lost Levelsiksi).

Oli muuten perkeleellisen vaikea peli! Olen läpäissyt suunnilleen kaikki Super Mario-tasoloikat (NES/SNES), mutta tämä jäi vaiheeseen. Pitänee ottaa tyypit taas joskus.


Mainittujen lisäksi harmaita hiuksia pienen pojan päähän ovat aiheuttaneet ainakin NES-pelit Teenage Mutant Ninja Turtles, Ninja Gaiden, Kid Icarus, Little Nemo ja Blaster Master.

Myös Rygar (NES) jäi aikoinaan läpäisemättä. Joitakin vuosia sitten pääsin kuitenkin pelin läpi. Avainsana jopa helppoon läpäisyyn oli nuorisokielellä ilmaistuna grindaus.

 

[teemu73]

En itse muista traumatisoituneeni mistään pelistä. Ehkä lähinnä oli se, kun heitin C64:n yleisurheilupeli Track and Fieldissä moukarinheitossa aivan hemmetin pitkän kaaren, joka meni keskelle sektoria, ja viimeisen viivan yli. Se viiva olikin myös raja. Heitin siis ns. takalaittoman.

Mulle kävi tuo sama oikeusmurha muutaman kerran. Viimeinen viiva oli 100 metrin kohdalla ja moukari sai mennä hieman viivan ylikin, jotta 99,94 tuli tauluun, mutta selvempi ylitys oli hylätty heitto.

Tuossa pelissä saattoi traumoja saada myös keihäänheitosta. Siinä jos kiskaisi keihästä riittävän kovalla vauhdilla 80 asteen kulmassa ja keihäs nousi näytön ylärajaa korkeammalle, niin sieltä tuli lintu keihään mukana alas.

Ja linnuista puheen ollen Eagle empiressä ammuskeltiin tarkoituksella lintuja. Osumista isommat linnut joko halkesi kokonaan tai sitten niiltä lähti yksi siipi tai molemmat. Eläinrääkkäystä!

Linkki: https://youtu.be/jqcpq-CFepI?si=PFB6ttcibELKfcZ9

 

[maken veivi jr.]

Minulla vähän sama kokemus kauan odotetusta NHL98:sta jollakin 166 Mhz pumpulla. Taisi se jotenkin pyöriä kun väänsi grafiikat pienimmälle. Lapsena sitä sopeutui ja oppi ennakoimaan, vaikka lagitus oli melkoinen. Kiekko Koivulla B-pisteiden välissä --> nuoli vasemmalle --> C --> väliyönti --> odotus... ---> Tikkanen lyö kiekon vasemmalta tolpalta maaliin.

Joo muistan että yksi kikka oli pienentää ruutua niin, että se peli näkyi neljäsosalla ennestään varsin pienestä tietokoneen näytöstä tai sitten grafiikat surkeimmalle.

Sitten tulikin synttärilahjaksi PS1 ja traumat väheni.

 

[jäämies-70]

Diablo2! Tätä tuli tahkottua hirveitä tuntimääriä.
Ja vielä hardcorena, kun kaveritkin sillä pelasivat.
Siinähän kuollaan vaan kerran niinkuin oikeassa elämässä.
Muistan kun kerran ei olleet kaverit pelaamassa niin public-peliin mukaan ja grindaamaan leveleitä ylös uudella hahmolla. Pelissä luonnollisesti mukana pari pelaajaa joilla varusteet yms levelit tapissa niin perässä kun vaan juoksi, expoa tulee.
No, jokainen peliä enemmän pelannut tietää, että seassa saattaa olla niitä playerkillereitä.
Siinä tahkottiin nopeaan tahtiin Act2-Act4 läpi, jolloin suurin osa poistui uuteen grindauspeliin.
Minäpoika jäin sinne ja pyysin siltä korkeilla leveleillä pelaavalta sankarilta Act5:n ensimmäisen waypointin.
Ok, hoituu tää vastasi ja hetken kuluttua ilmestyi townportal, josta hyppäsin sisään.
No tämä sankari olikin ollut vähän kelju, ja täräytti sen tp:n sinne rajamaastoon, missä hän pystyy muuttaan tilansa friendlysta hostileksi.
No, Jäämies-70 intopinkeenä hakemaan wp:tä, PAM! Fuckin hostile! Laakista henki pois level 25 sorceressilta!
Niin totaalinen vitutus iski siitä, en edes huomannut ottaa tuon peelon accountia ylös.
Oli viimeinen kerta kun pelasin hardcorea public-kentissä!
On hieno peli tuo Diablo!

 

[K.A.H]

Amiga 500 ja pelinä Dogs of War. Viimeinen kenttä selvitetty ja tyyppi joka piti pelastaa näkyi jo kuvaruudun reunassa. Vihdoin siis näkisi, mitä tapahtuu kun pelin läpäisee. Sitten iski sähkökatko. En ole toipunut vieläkään siitä.

Amiga 500 ja F1 GP. Takana kokopitkä Hockenheimin osakilpailu ja viimeinen kierros alkaa. Johdan kisaa ekaa kertaa ikinä niin lopussa. Mutta missä on JJ? Pyörähtäneenä keskellä rataa enkä ehdi tehdä mitään vaan ajan täysillä kylkeen. Kisa oli siinä. Melkein itku pääsi. Edelleen olen katkera JJ:lle!

Olisihan näitä muitakin kun muistelisi hetken.

 

[Peltinen]

1) Stigan pöytälätkän vääntyneet osat. Omasta pelistä meni joku osa pieleen, ja tietyt pelaajat eivät liikkuneet sulavasti. Olisikohan pohja vääntynyt tai jotain. Ottaen huomioon miten tärkeä peli oli mielikuvitus- ja pelilätkän kannalta, oli ikävää että kunnon pelejä sai vain kaverien luona.
2) C64 ja Amiga - pelien kannet vs. todellisuus. Ostettuihin peleihin pistettiin joskus suhteellisen isoja rahoja. Kuinka hieno tunne olikaan nähdä mainoksia peleistä, ja sitten niiden mainosten ja kansien avulla hankittiin pelejä, viikkorahat tai joululahjapyynnöt sileäksi yhteen tiettyyn peliin, josta hirveät odotukset.

Nämä osui kanssa omaan nuoruuteen. Pöytälätkä oli priimakuntoinen about sen joulun verran kun se saatiin. Sitten se oli loputonta taistelua ja vääntelyä ja se maalin taakse menevä laitahyökkääjä oli silti paskana. Serkku joskus keräili jotain vitun käpyjä selkä vääränä koko päivän ja kysyi vinkkiä C64 pelille jonka ostaa noilla rahoilla. Ehdotin sille V-televisiosarjasta tehtyä peliä ja vieläkin aina kun näen tuon serkun niin tulee tuo paska peli mieleen. Onneksi kuusnepapelit sai pääasiassa kopioituna eikä mistään tarvinnut maksaa.

 

[oiler99]

Police Quest kolmosessa en tenavana päässyt ikinä Aspen Fallsia pitemmälle, kun eksyin aina körötellessä autolla paikasta ja peli loppui siihen.

 

[Uncle Leo]

Näin monta traumaa eikä kukaan ole vielä maininnut sitä kun Blades of steelissä hävisi tappelun niin häviäjä raahataan jäähylle ja voittaja jatkaa pelaamistaan.

Hyvänä kakkosena se kun syötti punaviivan jälkeen taaksepäin niin kiekko meni omaan maaliin. En tosin muista menikö aina, vai oliko omaa huolimattomuutta. Mutta sovitaan että meni aina.

 

[Rod Weary]

Hyvänä kakkosena se kun syötti punaviivan jälkeen taaksepäin niin kiekko meni omaan maaliin.

Pelattiin kultaisella 90-luvulla Wayne Gretzky Hockey 2 -turnaus. Meillä oli drafti-vuorot ja annettiin sitten koneen pelata noilla meidän kokoamilla joukkueilla. Keskityimme itse kaljoitteluun, katsojina kun oltiin. Mulla oli joukkueessa Simo Saarinen. Lopun voitte arvata.

 

[Sistis]

Näin monta traumaa eikä kukaan ole vielä maininnut sitä kun Blades of steelissä hävisi tappelun niin häviäjä raahataan jäähylle ja voittaja jatkaa pelaamistaan.

Sama oli Faceoff-nimisessä PC-pelissä, joka Blades of steeliä pelanneen kaverini mukaan oli tuon pelin parannettu versio. Faceoffissa sai valita säännöt, joilla pelasi. Normaaleilla säännöillä tappelun häviäjän jäähyn syy oli normaali (roughing, cross-checking yms.), mutta jos valitsi säännöiksi "aussie rules", jäähyn syy olikin... "not winning the fight"...

 

[Thombson]

Sama oli Faceoff-nimisessä PC-pelissä, joka Blades of steeliä pelanneen kaverini mukaan oli tuon pelin parannettu versio. Faceoffissa sai valita säännöt, joilla pelasi. Normaaleilla säännöillä tappelun häviäjän jäähyn syy oli normaali (roughing, cross-checking yms.), mutta jos valitsi säännöiksi "aussie rules", jäähyn syy olikin... "not winning the fight"...

Parastahan tuossa oli kun voitetun tappelun jälkeen pystyi vielä hakkaamaan maassa makaavaa luuseria. Ja taisi myös olla mahdollista lämätä kiekko maalivahdin maskin läpi? Jos muistan oikein.

 

[cottonmouth]

Linkki: https://youtu.be/4dQpGLzCaDs?t=21

Vuonna 1994(?) pelailin kaverillani koulun jälkeen iltapäivällä Jane's US Navy Fightersia ja jostain syystä kesken kiivaimpien immelmannien tietsari vain sammui ja taisi päästää myös sähköpalon hajuiset toimintasavut keskusyksiköstään.

Tästähän nousi sitten pienimuotoinen haloo, koska ko. kone oli frendini faijan työkone ja siellä oli suunnilleen kaikki Kouvolan VTT:n (tjsp.) tiedostot varmuuskopioina ja ne karkasivat myös savuna bittiavaruuteen. Tai no lähinnä sinne Kyntäjäntien talon ilmanvaihtoon, ei kai silloin mitään bittiavaruutta vielä varsinaisesti ollut.

Ukko oli rakentanut pienimuotoisen simulaattoripisteen itselleen työkoneen oheen ja ilmeisesti se ei ollut mennyt ihan company policyn mukaan, ja nyt asiasta kiinnostuivat company policetkin. Noh, syy sitten naapurin skloddin niskaan ja allekirjoittaneelle karenssia pelihommista siinä huushollissa.

Eipä siinä, tuossa kohtaa kaveriani alkoi kiinnostamaan rippikoulu ja Jeesus, minua sitten NHL95 ja etäisesti jo vastakkainen sukupuoli eli tiemme erkanivat muutenkin.

 

[Janiz80]

He scores! *läpyläpyläpy*Kauhea peli kun toiseen päähän luistelu vei vuoden

No tää tuli mullakin ekana mieleen. Segalla itse pelasin, sama SlapShot. Oli vähän koominen fiilis rullata 30 sekuntia läpiajossa kunnes maali tuli näkyviin.