Mainos

TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 749 397
  • 13 341

Expendable

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tampa Bay Lightning
Itse haluan uskoa, mutta samalla mietin että miksi näihin ei olla reagoitu jo nyt? Kuitenkin pitkiä taukoja ollut pelien välissä, ja minkäänlaista muutosta ei ole näkynyt. Pl. se että puolustus ei ole yhtä tiivis kuin aiemmin. Hyökkäyspelaaminen on täysin hukassa ml. ylivoimapelaaminen. Edes kunnon paikkoja ei saada aikaiseksi.
Itse uskon että ei ole reagoitu sen takia kun on kuitenkin jollainlailla pärjätty. Jos he ovat uskoneet että peli napsahtaa paikoilleen pian. Mutta eipä ole napsahtanut, nyt se on nähty.
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näin pidempänä analyysinä sanoisin myös että meillä on myös ongelma hyökkäyspelitavassa, tai oikeammin ehkä hyökkäyksiinlähdöissä. Kun tarkastellaan pidemmällä aikajänteellä sitä mistä TPS pääasiassa saa aikaan laukauksia vastustajan maalia kohti, korostuu se että TPS ei pääse sille kliseiselle "sota-alueelle" vaan laukausten pääosa painottuu p-pisteiden takakaarelle laitaan(muutamaa poikkeusottelua lukuun ottamatta) verrattuna esim tämän päivän vastustajaan joka on pääosin laukonut keskeltä ja lähempää. Tässä pitäisi nyt olla Ahokkaalla tiedossa seuraava ongelmakohta jota ratkaista, tällä hetkellä pelitapa ei anna pelaajistolle hyökkäyspäässä niitä aseita joita se tarvitsee.
Sekin mutta ei se ole sattumaa että pelistä toiseen vastustajan maalivahdista tehdään kentän parhaita pelaajia kun sen pitäisi olla juurikin päinvastoin.
 

Turnipsi

Jäsen
Sama täällä. Yksi kova hyökkääjä sisään niin materiaali ainakin riittää mestaruuden jahtaamiseen.

Miten yksi hyökkääjä ratkaisee sen, että käytännössä ainoa pelaaja joka saa jotain aikaan on Pärssinen? Pärän ketjukaverit eivät saa tehoja aikaan, eli Pärälle tarvitaan laituri joka osaa hyökätä. Mutta myös kakkoseen tarvitaan joku, joka osaa hyökätä (ja koska kakkonen ei saa juurikaan mitään aikaan, tarvitaan sinne myös uuden pelaajan lisäksi toinen lisäys joka osaa hyökätä).

Tuonne tarvitaan enemmän laajuutta, nuo nykyiset ulkkarit eivät saa mitään aikaan hyökkäyspäässä (+suurin osa on myös puolustuksessa aivan hukassa). Omat pelaajat joilta odotettiin tasonnostoa + annetaan vasuuta ovat epäonnistuneet.

Alkaa näyttämään siltä, että Kallio on epäonnistunut todella pahasti ulkomaalaisten hankintojen (hyökkääjien) kanssa.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Tämän päivän pelistä kyllä huokui asenne, että annetaan kiekko Pärssiselle ja katsotaan mitä tapahtuu. Ykköskenttä oli anoa ketju, kun sai jotain aikaiseksi mutta toisaalta jäi myös miinukselle.

Ykköskentän lisäksi voisi jotain kehua antaa Slafkovskylle joka nyt saa edes jotenkin taisteltua kentällä.

Tappara toisaalta pelasi tylsän fiksusti. Eli oma osansa Tepsin aseettomuuteen on myös vastustajan hyvyydessä. Tappara nousee hiljakseen ylöspäin. Siellä on myös hieman pidempään ollut joukkueen runko kasassa samoin kuin valmennuksella useampi kausi takana. Tapparan viimeinen 10min oli todella hyvää peliä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Slaigard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mottipäisillä pelaavat
Ei niillä maalintekijöilläkään tee mitään, jossei ole pelaajia ja systeemiä jotka pystyy tuottamaan peliä. Muutkin osaa jo nyt puolustaa ja tehdä meidän elämän vaikeaksi.

Nyt ollaan maalattu ittemme sinne nurkkaan, jota pari viikkoa sitten ounastelin. Muutos lähtee ensin Geelistä ja sen jälkeen rosterista.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ensimmäisessä erässä keskeisimmät huomiot olivat minun mielestäni se, että puolustuspeli on muuttunut jotenkin epävarmemmaksi. En sitten tiedä johtuuko puolustuksen tämän hetkinen epävarmuus siitä, että on aika kovat paineet, kun pitäisi illasta toiseen pelata niin, ettei omissa soi kuin maksimissaan kerran pelissä. Eiköhän pelaajat sen tiedosta, että Tepsin pelaaminen lepää nyt aika pitkälti onnistuneen puolustuspelin ja maalivahtipelin varassa. Tappara sai enemmän vaarallisia maalipaikkoja ensimmäisessä erässä, kun monet Tepsin vastustajat koko pelissä yhteensä. Tappara pääsi nyt turhan paljon hääräämään Tepsin maalin lähettyvillä ja luomaan vaaratilanteita. Aikaisemmin vastustaja on pidetty aika hyvin poissa Tepsin kannalta vaarallisilta alueilta.

Nyt puuttui vähän se aikaisempien pelien puolustaminen, jossa vastustajalta otettiin pois kaikki tila ja aika. Muutamia ihmeelisiä oman alueen sähläämisiä tuli, joita ei aikaisemmin näkynyt. Tapparan maalissa vain peruutettiin ja katsottiin, mitä tässä oikein tapahtuu. Tuollaisia maaleja ei saa antaa. Karejevin on aika vaikea tuossa tilanteessa torjua kiekkoa pois maalilta, mutta puolustajien olisi pitänyt olla auttamassa. Viro oli ihan pujottelukeppi, eikä nyt Eronenkaan varsinaisesti loistanut. Nurmi oli pahasti jäljessä tilanteesta ja muutenkin koko viisikko oli ihan levällään.

Hyökkäyspelaaminen tuntuu perustuvan pelkästään Pärssisen henkilökohtaisiin taidonnäytteisiin. Syöttöihin pitäisi saada paljon lisää laatua ja tarkkuutta. Sama koskee laukauksia. Sekä ensimmäisessä että toisessa erässä muutama orastava maalipaikka kuivui kasaan huolimattoman ratkaisevan syötön johdosta. Molemmissa erissä Tepsi sai pitkiä hyökkäyksiä aikaiseksi ja nyt niitä tulee enemmän kuin kauden ensimmäisissä peleissä, mutta ne menevät lähes aina vaarattomaksi pyörimiseksi. Kiekkoa siirrellään puolelta toiselle, eikä pyöriminen johda mihinkään. Näyttää siltä, ettei hyökkäyspelin osalta pelaajat tiedä, miten pitäisi pelata. Kummassakaan erässä kiekollinen pelaaja ei saanut riittävästi tukea, eikä muut pelaajat tehneet itseään tarpeeksi aktiivisesti pelattavaksi.

Joku voisi minulle kertoa, mikä Tepsin hyökkäyspelaamisessa on idea? Minä en nyt millään keksi. Sandberg, Hults, Intonen, Pyyhtiä, Steenbergen ja Tammela ovat kaikki pelaajia, jotka eivät ole vahvimmillaan kulmaväännöissä ja kaksinkamppailuissa. Uskoisin esim. Steenbergenin olevan hyödyllisempi, jos hyökättäisiin suoraviivaisesti ja nopeasti sen sijaan, että heitetään kiekkoa päätyyn ja mennään perään. Sitten toivotaan voittoa kaksinkamppailusta. On se nyt monta kertaa nähty esim. Sandbergin ja Steenbergenin kohdalla ettei heidän vahvuutensa ole laitapaineissa. Minä en nyt alkuunkaan hahmota, millä tavalla Tepsin on tarkoitus hyökätä ja luoda maalipaikkoja. Tapa hyökätä nyt vaikuttaa olevan se, että heitetään kiekkoa päätyyn ja toivotaan parasta. Ei tuo ole toimiva tapa. Sama koskee myös ylivoimaa, ettei siinä ole edelleenkään mitään ideaa ja kiekkoa siirrellään puolihuolimattomasti ja hitaasti pelaajalta toiselle. Ei vastustajalla ole oikeastaan mitään hätää, kun puolustavat alivoimalla.

Se, ettei hyökkäysalueella ole pelaajilla tietoa, kuinka pelataan, niin on kieltämättä huolestuttavaa, eikä enää voi vedota siihen, että joukkue on ollut vasta vähän aikaa kasassa ja yhteistä harjoitteluaikaa on vähän takana. Viivasta tulevat laukaukset ovat vaarattomia, eivätkä tuota vastustajan maalivahdille vaikeuksia. Tepsin maali oli seurausta Pärssisen yksilösuorituksesta. Tepsi ei viisikkona ole tässäkään pelissä pystynyt luomaan oikeasti laadukkaita maalipaikkoja, kuin pari kolme.

Toisessa erässä puolustuspelaaminen hieman parani, mutta kyllä puolustamisen laatu on kieltämättä laskenut. Vastustaja saa nyt paljon enemmän laukauksia aikaiseksi ja ne tulevat maalivahdille asti. Tappara saa enemmän hyviä paikkoja, kuin Tepsin vastustajat aikaisemmin. Aikaisemmissa peleissä vastustaja on joutunut tekemään kovasti töitä maalipaikkojen luomisen eteen, mutta Tappara on päässyt tässä paljon helpommalla. Toki eivät he nyt mitään todella vaarallisia paikkoja ole hirveästi saaneet. Puolustaminen on jotenkin epävarmempaa ja ihmettelen nyt tässä itsekin Erosen puolustamista. Yllättävän paljon vaikeuksissa.

Kahden erän jälkeen voi hyvin ihmetellä, että miksi Tepsi ei puolustaessaan karvaa aktiivisemmin ja lyö painetta Tapparan puolustajiin. Tapparan puolustajat vaikuttavat todella epävarmoilta ja hitailta. Tähän pitäisi ehdottomasti iskeä. Ne harvat kerrat, kun on aktiivisesti karvattu, niin heti on Tapparan puolustajat olleet hankaluuksissa ja on saatu kiekonriistoja. Nyt Tepsin viisikko valuu passiivisesti kohti omaa maaliaan, kun pitäisi minun mielestäni olla aktiivisempi. Miksi valmennus ei reagoi tähän, kun Tapparan heikkouden havaitsee kotisohvalle asti. Tuohon pitäisi iskeä. Kaipaan myös viime kauden takakarvaamista takaisin, kun siitä oli paljon iloa ja olisi nytkin.

Hyökkäyspelin suhteen ainoastaan Pärssisen ketju on edes jotain saanut aikaiseksi hyökkäysalueella kahteen ensimmäiseen erään. Menee tälläkin ketjulla vähän sellaiseksi näennäiseksi pyörittämiseksi. Hyökkäyspään tekemisestä puuttuu luovuus ja maalinteon meininki. Tilanteiden syntyminen on enemmän sattumanvaraista, kuin organisoidun ja suunnitelmallisen hyökkäyspelin tulosta.

Viimeisessä erässä saatiin pari hyvää maalipaikkaa, joista yksi tuli lopussa, kun pelattiin ilman maalivahtia. Pakko todeta, ettei Nurmesta taida olla kliiniseksi maalintekijäksi. Nämä on juuri niitä paikkoja, joista täytyy laittaa kiekko maaliin.Ilman maalivahtia pelatessa pyöritettiin peliä kohtuullisen hyvin, mutta Erosen sitten sössi lopussa ja Tappara pääsi maalin tekemään tyhjiin. Pakko vähän nyt ihmetellä Erosen esityksiä, että mikä mättää?

Positiivista, että kolmannessa erässä sentään tehtiin ketjumuutoksia ja laitettiin Hults penkille. Kolmannessakin erässä Tepsi hävisi fyysisyydessä ja kaksikamppailut hävittiin lähes järjestäen. Miksi Tepsi yrittää pelata sellaista peliä, joka ei toimi? Miksi heitetään kiekkoa päätyyn ja lähdetään edistämään hyökkäystä kaksinkamppailujen kautta, kun se ei ilmiselvästi ole Tepsin vahvuus? Tässä nyt näyttää siltä, että hakataan päätä seinään. Rodewald, Nurmi ja Pärssinen ovat ainoat, jotka kaksinkamppailuissa pärjäävät edes jotenkin.

Tappara peli näytti nyt aika pahasti Kaskisen aikakauden jääkiekolta. Pelattiin näennäisen hyvin ja periaatteessa ihan ok, mutta kun ihan ok ei riitä, jos voittaa halutaan. Hyökkäyssuuntaan pelaamisessa on suurimman ongelmat. Tapparaakin vastaan Tepsi pääsi todella harvoin hääräämään vastustajan maalin lähettyvillä ja vaarallisilla maalintekosektoreilla. Vähän täytyy ihmetellä, miksi hyökkäyspeliä ei säädetä tälle joukkueelle sopivammaksi.

Kyllä tämän päivän pelissäkin näkyi se, että Tepsin joukkueessa on paljon hyviä elementtejä, joiden varaan on hyvä rakentaa, kun ajatellaan mestaruustaistelua. Homma nyt tökkii hyökkäyspelin suhteen ja nyt puolustuspelikin on hieman heikompaa ollut, kuin aikaisemmin. Tepsi tarvitsisi nyt pari maalitykkiä ja johtavan pelintekijän Pärssisen kaveriksi.

Kolmannessa erässä minua häiritsi tosin se, että nyt puuttui se viime kaudelta tuttu taisteluilme ja tahto kääntää peli vielä omalle joukkueelle. Viime kaudella tuntui monessa pelissä, että peli käännettiin väkisin omalle joukkueelle ja kentällä seistiin, vaikka päällään, jos siitä oli omalle joukkueelle apua. Nyt kolmannessa erässä, kun olisi kaivattu johtamista, niin Hults vaipui ansaitusti penkille miettimään peliesityksiään. Hultsille voisi joku kertoa, että nämä tappioasemat ovat sellaisia tilanteita, joissa voisi nousta esiin johtamaan joukkoja. Samalla saisi kannattajat puolelleen. Intonen on ottanut viime aikoina muutamia hölmöjä jäähyjä kuten nytkin. Ei tuollaisia jäähyjä oteta ja samat sanat voi kyllä nyt sanoa Jasullekin. Pakko ihmetellä myös Lajusen älynväläystä, kun löi Virtaa pohkeisiin. Ei näin, vaikka siitä ei onneksi jäähyä tullut.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Ei se omien pelaajien tuomitseminenkaan aina voi olla oikea vastaus. Tapparan keskialueen pelaaminen ja oman pään keskustan suojeleminen oli rosterin mukaista eli Euroopan huipputasoa. Noin hyvin onnistuessaan se on kova paikka kenelle vaan.

Siellä kentällä on kaksi joukkuetta. Tepsi tai sen soturit eivät olleet niin paskoja kuin täällä kirjoitetaan. Toki varmaan odotusarvot ovat vähän vääristyneet todella onnistuneen alkukauden jälkeen.

Malttia kupoliin, lapset. Ollaan ihan hyvissä asetelmissa ja prosessi kesken.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Ei se omien pelaajien tuomitseminenkaan aina voi olla oikea vastaus. Tapparan keskialueen pelaaminen ja oman pään keskustan suojeleminen oli rosterin mukaista eli Euroopan huipputasoa. Noin hyvin onnistuessaan se on kova paikka kenelle vaan.

Siellä kentällä on kaksi joukkuetta. Tepsi tai sen soturit eivät olleet niin paskoja kuin täällä kirjoitetaan. Toki varmaan odotusarvot ovat vähän vääristyneet todella onnistuneen alkukauden jälkeen.

Malttia kupoliin, lapset. Ollaan ihan hyvissä asetelmissa ja prosessi kesken.

Juuri näin. Eikä pidä todellakaan väheksyä sitä, että Tapparalla useampi vuosi jo tuolla rungolla takana.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ensimmäisessä erässä keskeisimmät huomiot olivat minun mielestäni se, että puolustuspeli on muuttunut jotenkin epävarmemmaksi. En sitten tiedä johtuuko puolustuksen tämän hetkinen epävarmuus siitä, että on aika kovat paineet, kun pitäisi illasta toiseen pelata niin, ettei omissa soi kuin maksimissaan kerran pelissä. Eiköhän pelaajat sen tiedosta, että Tepsin pelaaminen lepää nyt aika pitkälti onnistuneen puolustuspelin ja maalivahtipelin varassa.

Tässä on ehkä osa ongelmaa, jatkuva yhden maalin johdon suojelu tai takaa-ajoasema syö pidemmän päälle joukkueen henkisiä voimavaroja, siksi on aika riskialtista mikäli hyökkäyspeliä ei saada hiljalleen parempaan kuntoon. Toki laadukkaan hyökkäyspelin siemen on siinä että oma pää on siinä kunnossa että siihen voi luottaa, se antaa hyökkäysalueella enemmän luottamusta toteuttaa eri asioita.
 

Turnipsi

Jäsen
Ei se omien pelaajien tuomitseminenkaan aina voi olla oikea vastaus. Tapparan keskialueen pelaaminen ja oman pään keskustan suojeleminen oli rosterin mukaista eli Euroopan huipputasoa. Noin hyvin onnistuessaan se on kova paikka kenelle vaan.

Siellä kentällä on kaksi joukkuetta. Tepsi tai sen soturit eivät olleet niin paskoja kuin täällä kirjoitetaan. Toki varmaan odotusarvot ovat vähän vääristyneet todella onnistuneen alkukauden jälkeen.

Malttia kupoliin, lapset. Ollaan ihan hyvissä asetelmissa ja prosessi kesken.

Yksittäisen pelin analyysinä ehkä menisikin näin, mutta voit vaihtaa Tappara sanan tilalle usean muunkin joukkueen. Samat ongelmat näkyi Sport pelissäkin. Osittain jopa JYP pelissä jne jne.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Kyllähän sen nyt näki ihan otsaluullaankin, ettei TPS:llä ollut ottelun voittamiseen mitään palaa. Paljon täytyy TPS:n urheilujohdon ja valmennuksen ennen kevättä tehdä, jos tilannetta aiotaan muuttaa meille suotuisammaksi. Muussa tapauksessa ollaan keväällä ihan vastaantulijoita eikä se meitä TPS-kannattajia tyydytä. Eteenpäin on mentävä eikä jäädä surkuttelemaan vastustajien hyvyyttä.
Valitettavasti oma uskoni ei tällä hetkellä riitä uskomaan siihen, että maaottelutauon aikana jotain positiivista joukkueen rosterin suhteen tehtäisiin. Samoilla mennään ja keväällä ollaan ulkona pleijareista jo alkukierroksilla, sillä yhdellä hyökkääjällä ei koskaan ole voitettu mestaruuksia.
 

Slaigard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mottipäisillä pelaavat
Pohjanmaan toiseksi kovin nippu kävi kairaamassa kotona berberiin lähes samoin lukemin pari päivää sitten. Asetelma on semmoi söpösti pyllistävä kyykky just ny, ihan sama mitä sarjataulukko näyttää.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Samat ongelmat näkyi Sport pelissäkin. Osittain jopa JYP pelissä jne jne.

Sport ja JYP yrittivät latistaa Tepsin moraalia osin samoin keinoin kuin Tappara. Kirvesrinnat toki tekemisessään ison askeleen pienempiään edellä.

Ja varmasti pyrkineetkin osumaan Tepsin heikkoon kohtaan eli huonosti kiihtyvään keskialueen lyhytsyöttöpelaamiseen. Se on toiminut vain ajoittain hyvin. Jos Tepsiltä vie nopean lähdön pois, menee peli helposti kuskaamiseksi. Tänään Tapparalla heti +1 pelaaja kiekon alla kun menettivät kiekon.
 

Expendable

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tampa Bay Lightning
Pohjanmaan toiseksi kovin nippu kävi kairaamassa kotona berberiin lähes samoin lukemin pari päivää sitten. Asetelma on semmoi söpösti pyllistävä kyykky just ny, ihan sama mitä sarjataulukko näyttää.
Vähä offtopic mutta pakko näin pohojalaasena kysyä että mikä on kovin?
 

Forre

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muistan parin kauden takaa kun Kookoo kävi Turusta lauantaina hakemassa Turusta vierasvoiton ja sen hyökkäyspelin, joka silloin näytti lähes punakoneelta, kun joka syöttö meni lapaan ja Tepsin pakit pyöritettiin kaikki pihalle. Tämänhetkisestä hyökkäyksestä näkee, että samantyyppistä peliä varmaankin yritetään hakea, mutta vielä syötöt ovat sen verran huonoja ja hyökkääjillä pää sen verran jumissa että niitäkään ei saada haltuun, jolloin peli menee kulmissa vääntämiseksi. Onneksi tauko tulee tähän väliin, jotta peliä voi hioa ja laittaa yhden Hultsin kauas pois Turusta ja ottaa vaikka yhden Parén sisään. Steenbergeninkin voisi mielellään vaihtaa pois, mutta hänestä sentään paistaa jonkinlainen yritys, joten lähtisin Hultsin vaihtamisesta.

Anttalaisen tärkeyden huomaa vasta nyt kun hän puuttuu. Etenkin Tapparan kolmas maali oli sellainen, jota ei alkukaudella oltaisi missään nimessä nähty, kun kiekko ja kaveri oltaisiin molemmat siivottu pois maalinedustalta. Etenkin tänään peli näytti siltä, että jokainen kadotti oman miehensä puolustuspäässä.

Onneksi (vielä ainakin) voi kuitenkin luottaa valmennukseen täysin ja kannu on edelleenkin pienen viilauksen ja parin hankinnan päässä.
 

Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eronen oli tänään jälleen kerran sysipaska. Pelaa isolla sopimuksella, mutta ei alkuunkaan palkkansa arvoinen. Voisi penkittää muutamaksi otteluksi, jos vaikka heräisi pelaamaan.
Eronen näyttää ihan siltä samalta Eroselta kuin ennen siirtoa Hämeenlinnaan. Teki siellä paljon pisteitä kun pelasi Kontiolan ja Innalan kanssa samassa ketjussa ja varsinkin ylivoimaa. Tuollaisia maajoukkuetason kavereita ei ole nyt ympärillä, kyllä se näkyy.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Ei se omien pelaajien tuomitseminenkaan aina voi olla oikea vastaus. Tapparan keskialueen pelaaminen ja oman pään keskustan suojeleminen oli rosterin mukaista eli Euroopan huipputasoa. Noin hyvin onnistuessaan se on kova paikka kenelle vaan.

Siellä kentällä on kaksi joukkuetta. Tepsi tai sen soturit eivät olleet niin paskoja kuin täällä kirjoitetaan. Toki varmaan odotusarvot ovat vähän vääristyneet todella onnistuneen alkukauden jälkeen.

Malttia kupoliin, lapset. Ollaan ihan hyvissä asetelmissa ja prosessi kesken.

Katsottiinko samaa peliä? Koska tuo Euroopan huipputaso pitäisi korjata muotoon liigan keskitaso. Ja tepsi oli paska kaikkineen sotureineen. Tps oli karmean väsynyt, jos onnistuit laittamaan merkille. Aivan kamala suoritus.

Ei todellakaan olla missään hyvissä asemissa näillä otteilla.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tässä on ehkä osa ongelmaa, jatkuva yhden maalin johdon suojelu tai takaa-ajoasema syö pidemmän päälle joukkueen henkisiä voimavaroja, siksi on aika riskialtista mikäli hyökkäyspeliä ei saada hiljalleen parempaan kuntoon. Toki laadukkaan hyökkäyspelin siemen on siinä että oma pää on siinä kunnossa että siihen voi luottaa, se antaa hyökkäysalueella enemmän luottamusta toteuttaa eri asioita.

Kun tässä asiaa vielä enemmän miettii, niin voi hyvinkin olla kyse tästä. Kyllä se vapauttaa ja helpottaa puolustajienkin tekemistä myös henkisesti, jos he tietävät, että hyökkääjät pystyvät maaleja tekemään, eikä olla sen varassa, että puolustuspää onnistuu illasta toiseen täydellisesti. Onhan se raastavaa, jos koko ajan pitää pystyä maksimaaliseen suoritukseen ja pelata niin, ettei vahingossakaan omissa soi. Kyllähän sen joukkuekin tiedostaa, ettei hyökkäyspeli ole Tepsin vahvuus ja maaleja ei tahdota saada aikaan edes hyvistä maalipaikoista, jos niitä onnistutaan luomaan. Nyt ollaan liikaa puolustuspelin ja maalivahtipelin onnistumisen varassa.

Ei se omien pelaajien tuomitseminenkaan aina voi olla oikea vastaus. Tapparan keskialueen pelaaminen ja oman pään keskustan suojeleminen oli rosterin mukaista eli Euroopan huipputasoa. Noin hyvin onnistuessaan se on kova paikka kenelle vaan.

Siellä kentällä on kaksi joukkuetta. Tepsi tai sen soturit eivät olleet niin paskoja kuin täällä kirjoitetaan. Toki varmaan odotusarvot ovat vähän vääristyneet todella onnistuneen alkukauden jälkeen.

Malttia kupoliin, lapset. Ollaan ihan hyvissä asetelmissa ja prosessi kesken.

Olet oikeassa eli ei nyt voi pelkästään yksittäisiä pelaajia syyttää, vaikka osa pelaajista voi kyllä katsoa peiliin ja miettiä tekemisiään. On totta, että kokoonpanossa on nyt monia pelaajia, jotka eivät ole onnistuneet tai joiden kykjä ja osaamista ei saada hyödynnettyä. Siellä on myös pelaajia, jotka alisuorittavat ja voisivat pelata paremminkin. Vähän vaikea sanoa, että kuinka paljon ongelmat johtuvat pelitavallisista ongelmista ja kuinka paljon yksittäisistä pelaajista ja heidän suoritustasostaan ja kyvyistään Voisi ajatella tämän menevän 50-50. Edelleenkin palaan siihen, ettei KooKoon kokoonpano hyökkäysosaston osalta mitenkään ihmeellinen ollut. Joo oli siellä Mingoian ja Oksasen kaltaisia pelaajia, mutta muuten ei mitään ihmeellistä ja KooKoo pelasi paikoitellen näyttävää hyökkäyspeliä. Aika iso ongelma on myös pelitapa tällä hetkellä ja se ettei hyökkäyspelissä ole oikein minkäänlaista ajatusta. Koko ajan Tepsin pelaajat ajautuvat tilanteisiin, joissa ei olla vahvimmillaan eli painimaan kulmissa. En osaa sanoa, että kuinka paljon yksittäisten pelaajien suoritustaso nousisi, jos hyökkäyspeli saadaan kuntoon. Hultsin osalta olen luovuttanut. Minun mielestäni ei Tappara tänään mitään ihmeellistä esittänyt, joten huolissaan tässä pitää olla.
 

Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kulmapainit eivät johda tällä hetkellä maaleihin ja TPS:llä ei muutenkaan ole kuin muutama pelaaja jotka noista voittajana selviävät. Ei edes 100 kiloinen Slafkovsky pärjää kulmissa koska on pehmeän oloinen ja enemmän taitopelaaja tyyliltään. 17 vuotiaalle toki annetaan vielä aikaa kehittää vääntökykyä.
 

Malcolm

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tänään ainakin oli selkeästi huomattavissa, että hyvin usein jokainen ketju vuorollaan joutui puolustamaan ensin ja se johtaa siihen, että sen jälkeen hyökätään väsyneenä tai vajaamiehisenä ja lopulta vallan väline siirtyy vastustajalle. Vaikea voittaa myöskään kamppailuja yksin, kun lähituki puuttuu. Pärssisen ketjulla tuo toimi parhaiten, mutta liian vähän hyökkäykset päättyivät edes laadukkaaseen laukaukseen kulmarallien jälkeen.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Nää Hultsit, Sandbergit, Steenbergenit ym. hupiukot pidättelevät talenttiaan hyvin piilossa. Oliko nää kaikki jossain alelaarissa, josta sai kolme kahden hinnalla? Pian alkaa koukkupolvileimasin heilua!

Ihan jokainen ulkkari on ollut ihan paska. Ok, ehkä Kareev ei. Kuitenkin.

Hultsista ja Steenbergenistä varmaan kaikki jo sanottu. Täysiä hupiukkoja.

Rodewald on viimeaikoina ollut aivan paska. Onko liian kovalla rasituksella? Iso mies pelaa todella isoja minuutteja, jopa yli 20min peliin. Viime peleissä taso dropannut isosti. Ei auta tällähetkellä joukkuetta tarpeeksi.

Sandberg on välillä hyvä. Se ei vain valitettavasti riitä, kun koko muu joukkue ympärilläkin on hyvin usein täysin paska. Filip väläyttää sen kaksi kertaa pelissä ja tänäänkin lopussa rakensi Rodelle paikan, mutta 90% pelistä todella näkymätön. Välillä näyttää myös, että ei paljoa kiinnosta. Mielialapelaaja.

Arell on nostanut tasoaan alkukaudesta, mutta ei tarpeeksi. Vieläkin tekee virheitä. Liian usein hyökkää hyökkäyksen kärkenä, vaikka taidot ei tähän riitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös