Mainos

TPS, media ja julkisuus

  • 3 121 024
  • 12 407
Liian monta pettymystä ei kannusta tulemaan halliin ennenkuin katsoja voi uskoa, ettei tarvitse taas kerran pettyä näkemäänsä. TPS kannattajat kun käsittääkseni haluavat nähdä ennen muuta oman joukkueensa voittavan. Sillä tavoin luodaan kaupunkiin boostia ja pöhinää TPS:n ympärille. Nykyisin on tässä suhteessa hyvin hiljaista.

Näinpä. Jatkoajan TPS-osiossa tuntuu vaan olevan enemmän tätä fanikatsomo-osastoa, joille omien junnujen kannattaminen, yhteislaulu ja sämpylän puolittaminen on parasta elämässä ja muuta ei tarvita - eikä näin ollen kukaan muukaan voi muuta tarvita…

Siinä mielessähän tämä jankkaus on kuitenkin turhaa, kun uusi strategia on tehty ja sen mukaan edetään. Pelaajabudjetti ei ole nousemassa, ja huippupelaajista ei olla kilpailemassa, joten samanlaista settiä on tulossa ensi kaudellekin.
 

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No Kettuherra vetää nyt ihan hatusta... sen verran tarkastin, että joka jannulla nykyinen sopimus päättyy keväällä 2022 (EP:n mukaan). Miltä kuulostaisi vaikkapa tällainen ykköskentällinen?

Erik Thorell, 29 - HC Sparta Praha, EXT
Ruslan Ishakov, 21 - Adler Mannheim, DEL
Josh Kestner, 28 - Admiral Vladivostok, KHL
Tarmo Reunanen, 23 - Hartford Wold Pack, AHL
Niklas Friman, 28 - Jokerit Helsinki, KHL

Lisätään vielä maalivahti, vaikka sitä ei kysyttykään - sopimus on katkolla:

Alexander Georgiev, 25 - New York Rangers, NHL
Joni Ortio, 30 - Barys Nur-Sultan, KHL

...ja lyödään nyt vielä jokerikorteiksi pari koukkupolvea...

Francis Pare, 34 - Lausanne HC, NLA
Dan Sexton, 34 - Neftekhimik Nizhnekamsk, KHL
Vaikka Kettuherraa lainaankin, niin suoraan sinua en yritä tässä haastaa. Mutta fakta on, että puhuttaessa kansainvälisistä tähdistä, edellämainituista kukaan ei yllä sinne tasolle. NHL:stä tuttu Georgiev on lähimpänä, mutta on silti auttamatta kohtuullisen vieras nimi suurelle massalle.

Paluumuuttajia he olisivat, kyllä, muutama nimi vielä kohtuullisen tuore sellainen ja ehkä joidenkin muistissa. Mutta muutamat paluumuutot jotka ovat jo täällä tulleet mainituiksi, Filppula ja Eronen, ovatko olleet yleisömagneetteja? Ei.

Jalkapallossa TPS hommasi viime kaudeksi Kasper Hämäläisen. Maajoukkuetason pelaaja, TPS:n kasvatti, paluumuuttaja ja vaikka mitä -- ei liikuttanut yleisöä.

2010 oltiin valmiit rakastumaan Marko Virtalaan ja Antti Haloseen eikä tämä ollut nimen tai statuksen tähden, vaan joukkueen menestyksen. On tietysti helppoa ja loogista vetää linja, että menestyminen on todennäköisempää mitä nimivahvempi miehistö, mutta tämä ei ole koskaan ollut yksinään tie menestykseen.

Oma asiansa on ensi kausi, juhlakausi. Jalkapallossa tämä on sössitty jo jäämällä divaritasolle, joten jääkiekko on se lippulaiva jonka on menestyttävä. Panostuksia on tehtävä, mutta nämä panostukset tuskin näkyvät positiivisena liikevaihtona.
 

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikä on maailmassa muuttunut niin paljon, ettei menestystä voisi tulla samoilla keinoin kuin 90-luvulla? Toimiva johto, joka ymmärtää joukkuen kokoamisen vaatimukset. Toimii faktojen perusteella eikä niin paljon uskomusten, huhujen tai väärän informaation perusteella. Valmennus, joka vetää hyviä pelaajia Turkuun. Kuten Jursinov teki aikanaan. Ja nyt pienemmässä määrin Ahokas. Kyse on lopulta pisniksen hoitamisesta. Menestystä ei ole tullut, kun Koivun klaanin, seuran omista voimista nostettujen valmentajien jne. voimin. Tepsi oli aikoinaan 90-luvun menestyskauden jälkeen Turussa niin suuri instituutio, että monelle silmäätekevälle oli tärkeää saada vaikuttaa Tepsissä. Sillä sai statusta. Ja nämä soosaajat lopulta ajoivat seuran kurimukseen.

"Joukkueeseen pitää saada hypeä nostattavia tähtiä, joilla vedetään laiskoja turkulaisia halliin 90-luvun malliin"

Viittasin tuohon kommenttiin. Oisin voinut olla tarkempi, että mitä kohtaa kommentoin.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes-valtuusto
Nimiä mainitaan kovin paljon, mutta kukaan tässä ketjussa mainituista nimistä ei ole vaikuttanut suuren yleisön kiinnostukseen, ts. näkynyt yleisömäärissä. Ei Ilari Filppula, ei Tomi Kallio, ei Eric Perrin, ei Henrik Tallinder, ei Kaapo Kakko, ei Oula Palve, ei Erik Thorell, ei Josh Kestner eikä Lauri Korpikoski.

Suuntaan tai toiseen viemättä keskustelua, olen @MaMiJu'n kanssa samaa mieltä siitä, että seurassa voitaisiin oikeasti toteuttaa (tieteellistä) tutkimusta asiasta. Olisi ihan kivaa vaihtelua, jos jossain asiassa päädyttäisiin tekemään jotain muitakin kuin mutuun perustuvia ratkaisuja.
 

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kysymys ei ollut meikäläiselle, mutta vastaanpa kuitenkin.

En ole lukenut ketjua oikein ajatuksella. Käsittääkseni kuitenkin pitäisi kasata ykköskenttä juhlakaudelle, jolla voitaisiin oikeasti taistella mestaruudesta. Tätähän nyt ilmeisesti palstaveli @aurajoki yritetään pumpata ulos?

No Kettuherra vetää nyt ihan hatusta... sen verran tarkastin, että joka jannulla nykyinen sopimus päättyy keväällä 2022 (EP:n mukaan). Miltä kuulostaisi vaikkapa tällainen ykköskentällinen?

Erik Thorell, 29 - HC Sparta Praha, EXT
Ruslan Ishakov, 21 - Adler Mannheim, DEL
Josh Kestner, 28 - Admiral Vladivostok, KHL
Tarmo Reunanen, 23 - Hartford Wold Pack, AHL
Niklas Friman, 28 - Jokerit Helsinki, KHL

Lisätään vielä maalivahti, vaikka sitä ei kysyttykään - sopimus on katkolla:

Alexander Georgiev, 25 - New York Rangers, NHL
Joni Ortio, 30 - Barys Nur-Sultan, KHL

...ja lyödään nyt vielä jokerikorteiksi pari koukkupolvea...

Francis Pare, 34 - Lausanne HC, NLA
Dan Sexton, 34 - Neftekhimik Nizhnekamsk, KHL

Näillä kaikilla pelaajilla on yksi yhteinen nimittäjä. He ovat turkulaisille jo valmiiksi tuttuja. Jossain vaiheessa uraansa he ovat kiekkoilleet Turussa ja Palloseurassa. TPS:sta lähdön jälkeen pelaajien ura on lähtenyt nousuun, mutta nousukiito ei ole riittänyt aivan huipulle (NHL) saakka. No joo, Georgievia lukuunottamatta. Siksi lisäsin maalivahtivaihtoehdoksi myös Joni Ortion.

Tavallaan mä ymmärrän tämän kasvattajaseurastrategian. Se ei kuitenkaan voi poistaa sitä tosiasiaa, että onhan meidän pystyttävä kilpailemaan myös valmiista pelaajista. Ei ne kaikki tänne raahattavat pelaajat voi olla mitään "prospekteja" tai täysiä arpoja. Mikä olisi sen parempi kuin tuollainen tuttu kaveri? Joku, jolle on jo seura, fasiliteetit, sarja, vaatimustaso ja ylipäätään koko kaupunki tuttuja? Vaikka valmennusjohto on muuttunut, ainakin huoltajissa ja varmasti muissakin taustahenkilöissä on tuttuja naamoja.

Lyödään vähän enemmän rahaa kiinni - mutta vastaavasti tiedetään mitä saadaan!

Koko idea tästä... "Euroopan parhaasta kasvattajaseurasta" (?) on hyvä, mutta se on vain puolikas. Mun mielestäni siihen pitäisi ehdottomasti lisätä "- - -, jonne on aina mukava palata!". Tähän myös TPS:n tulisi pyrkiä! Toimitaan kasvattajaseurana, mutta pyritään hoitamaan taustahommat siten, että pelaaja haluaa aina palata tänne. Enkä mä tarkoita sitä, että tullaan lähes nelikymppisenä vain rahastamaan viimeiset kaudet.

Aiemmin mainittiin palkkasoturina mm. Ryan Lasch. Aika helvetin hyvin se on palkkasoturiksi viihtynyt Göteborgissa. Joonas Järvinen oli turkulaisten joka kesäinen märkä päiväuni tossa 2010-luvun puolivälin paikkeilla. Näiden epäonnistuneiden KHL-keikkojen jälkeen Järvinen valitsi ainakin Tapparan ja HIFK:n ennemmin kuin kasvattajaseuraansa. Miksi näin? Näin Järvisestäkin saatiin sitten sydämetön palkkasoturi, jota ei enää kaivatakaan Mustavalkoisiin.

Yksi marginaalipelaaja on Mark Fraser. Pari kautta kannattajat halusivat häntä takaisin jostain Slovakian ja Saksan liigoista. Oliko yhtenä keväänä TPS:n toimistolla ollut jopa pientä yritystä? Mennään vielä kauemmas ja vuosituhannen alussa vastaavanlainen marginaalipelaaja oli Sergei Jerkovitsh. Yhtä kaikki näilläkin esimerkeillä haluan vain sanoa sitä, että turkulaiset haluavat tuttuja nimiä jokavuotisten uusien arpojen sijaan.

Tomi Kallion naaraus takaisin Auran rannoille oli hieno asia. Se olisi vain pitänyt tapahtua heti Frölundan vuosien jälkeen. Tälle kaudelle Elmeri Erosen paluu oli hemmetin hieno juttu, mutta yksi pääsky ei tee vielä kesää. Iso valonpilkahdus on nyt Markus Nurmen pitkä jatkosopimus, vaikka kyseessä ei olekaan mikään paluumuuttaja.

Kannattaa myös katsoa pitkälle tulevaisuuteen. Mihin Alexander Georgiev, Kaapo Kakko, Juuso Pärssinen, Mikko Rantanen, Rasmus Ristolainen, Juraj Slafkovsky, Eemil Viro jne. jne. päätyvät sen jälkeen, kun päättävät palata Eurooppaan. Ehkä nämä ovat kuitenkin hieman huonoja esimerkkejä: todennäköisesti heidän pelaajauransa tulevat päättymään NHL:ssa.

Näistä maailmantähdistä astetta huonompia pelaajia meidän tulee pyrkiä saamaan johtotähdiksemme - parhaassa peli-iässään! Sellaisia, joilla on jotain siteitä Turkuun, turkulaisyleisö tuntee heidät nimeltä jne. Viestini aluksi taisin mainita jo lähemmäs tusinan verran ihan konkreettisia nimiä.

Palstaveli @Lihapiirakka mainitsi yhdessä viestissään nimet Tomi Kallio ja Ilari Filppula. Molemmat olivat pelanneet TPS:ssa jo aiemmin, lähteneet kovempiin sarjoihin, mutta... palasivat Turkuun. En tietysti voi mennä toisen kirjoittajan pään sisälle, mutta uskoisin aurajoen tarkoittaneen näillä "kansainvälisillä tähtipelaajilla" juuri kovia paluumuuttajia.

EDIT: Filppula ja Kallio eivät olleetkaan aurajoen kynästä

Paljon hyviä pointteja. Mutta haluan kiinnittää pariin asiaan huomiota, kun mietitään kasvattajastrategiaa. Eikös se kuitenkin puolla sitä seuraan palaamisen intoa, kun on käynyt koko junnupolun läpi ja saanut kunnon mahdollisuuksia. Se, että näille omille junnuille voi antaa sen mahdollisuuksen niin pitää olla hyviä junnuja, joten junnupolkuun kannattaa panostaa rahaa. Eikö totta? Jos sen miljoonan kaudessa laittaa junnupolkuun, että tulee uusia Rantasia ja mahdollisesti muiden seurojen lupaukset C-junnuissa tulee TPS:ään kehittymään ja jatkaa sitten edustuksessa. Versus, että ostetaan joka kausi miljoonalla ykköskenttä.

Siitä oon ihan samaa mieltä, ettei menestyvää joukkuetta voi rakentaa pelkästään omien junnujen ja kasvattien varaan ja sitten toivoa, että ulkkari arvat toteuttaa potentiaalinsa. Mutta tässäkin TPS:llä täytyy olla se vetovoima, että täällä haluaa pelata ja se vetovoima tulee varmasti siitä, että täällä näkee mahdollisuuden kehittyä. Mutta toki esim. Isha ja Kestner olisi pitänyt jäädä seuraan, ettei tarvitse joka kausi etsiä uusia arpoja. Se on kuitenkin karufakta, ettei halvalla voi saada aina hyvää. Joskus se skouttaus epäonnistuu väkisinkin.

Mutta jos mietitään tätä ykköskenttää Thorell - Isha - Kestner ja pakistona Friman - Reunanen. Niin Thorell, Isha ja Kestner kaikki ovat olleet arpoja TPS:ään tullessaan. Kaikkia on enemmäntai vähemmän haukuttu tälläkin palstalla. Osa jo ennen kautta. Kaikki ovat pelanneet vain yhden kauden. Se on ihan mahdoton sanoa, että mitä TPS olisi joutunut maksamaan esimerkiksi Ishasta ja Kestneristä, että jää. Mutta kuten sanonnu niin kyllähän heidän olisi pitänyt jäädä seuraan. Mutta kyllä ulkkareidenkin osalta pitää olla jatkuvuutta, eikä vain pitää kautta kerrallaan.

Tästä saan varmasti rapaa niskaan, mutta hyvän kasvattajaseuran pitää pystyä myös kasvattamaan aikuisia pelaajia, joten toivoisin kyllä että Steenbergen ja/tai Jaedon jää TPS:ään ja TPS saa kehitettyä näistä niitä tukipilareita. Tuskin ovat kuitenkaan kalliita. Mutta toki TPS:n täytyy tietää seurana, että onko näissä potentiaali vai ei.

Ja onhan TPS:ssä nytkin tosiaan paluumuuttaja Eronen, pelaaja kun halusi turkuun kehittymään Kareev, Tammela, omia junnuja kun varattu NHL:ään, Lajunen. Ulkomaalaisia lupauksia, Slafkovsky.

Ja tähän tunnettavuuteen ja yleisön saamiseen hallille, niin ei tuo ykköskenttä saa minua merkittävästi useammin saa hallille. Enkä usko, että tuolla ykköskentällä menestyshaaveet erityisesti nousevat. Isha ja Georgijev ovat toki pelaajia, joista pidän. Ja suuren yleisön puolesta en voi puhua, mutta voisin kuvitella ettei Pare, Sexton, Kestner tai muut hirveän suuria tunteita herätä. Mutta omasta puolesta kyllä tuo junnupolkuun ja puitteitten panostamiseen vs. ykköskenttään miljoona on parempi vaihtoehto. Mutta sallikaa minulle mielipiteeni.

Ja vielä lisäyksenä niin ei Roomaakaan päivässä rakennettu. Ja onhan tässä nyt jonkinlainen TPS:n uudelleenrakennus käynnissä.
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nimiä mainitaan kovin paljon, mutta kukaan tässä ketjussa mainituista nimistä ei ole vaikuttanut suuren yleisön kiinnostukseen, ts. näkynyt yleisömäärissä. Ei Ilari Filppula, ei Tomi Kallio, ei Eric Perrin, ei Henrik Tallinder, ei Kaapo Kakko, ei Oula Palve, ei Erik Thorell, ei Josh Kestner eikä Lauri Korpikoski.

Suuntaan tai toiseen viemättä keskustelua, olen @MaMiJu'n kanssa samaa mieltä siitä, että seurassa voitaisiin oikeasti toteuttaa (tieteellistä) tutkimusta asiasta. Olisi ihan kivaa vaihtelua, jos jossain asiassa päädyttäisiin tekemään jotain muitakin kuin mutuun perustuvia ratkaisuja.
Sen verran, nyt kun tuossa tieteelliseen tutkimukseen vs. mutuiluun viitataan, pitää huomauttaa ihan hyvässä hengessä, että sitähän ei ole tutkittu, mitä yleisömäärä olisi ollut ilman noita tässä mainittuja nimiä. Tietenkin hankala kovin luotettavasti tutkiakaan joidenkin yksittäisten nimien vaikutusta yleisömäärään. Kuten ylipäänsä on haastavaa tutkia jonkin asian (aukotonta) vaikutusta johonkin toiseen (kausaliteettia).
 

charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minun mielestä nuo tähtipelaajat ovat houkuttelevuuden kannalta sivuseikka ja vetoavat oikeastaan vain jääkiekkoon enemmän perehtyneisiin katsojiin. Jos torikaffella kysyt naapuripöydästä että ketä tulee mieleen Tepsin jääkiekkojoukkueesta niin melko varmasti se olisi tyyliin Koivu. Kallio ehkä, mutta sekä Kakko ja Rantanen olivat Tepsissä sen verran lyhyen aikaa ja semmoisissa joukkueissa jotka eivät saavuttaneet mitään.

Olen samaa mieltä siitä että Suomesta uupuu tuo urheilukulttuuri jääkiekon ympäriltä tällä hetkellä. Jalkapallon ympärille kovin koitetaan sellaista rakentaa. Liigassa on tällä hetkellä liikaa tarjontaa otteluissa ja joukkueiden määrässä ja Liigan johdon kommenttien perusteella heille tärkeintä on liigajoukkueiden talouden suojelu: mahdollisimman monelle lisenssi, TV-tulot ja tyhjennysmyynnit tarvittaessa. Kun tilanne normalisoituu taas ja yleisölle ei ole rajoituksia voisi toivoa kunnon suunnanmuutosta tähän. TPS:kin tästä varmasti hyötyisi pidemmän päälle ja tavoitteena voisi olla Ruotsin tasoiset yleisömäärät/tunnelma peleihin.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Kiitos kun keskustelu on nyt kääntynyt asialliseen suuntaan.
Mielestäni on liian helppoa sanoa, ettei turkulaisia kiinnosta TPS:n menestys, kun halli on puolityhjä. Onko sitä edes viime vuosina yritetty täyttää tarjoamalla kunnon jääkiekkoviihdettä. Vastaan itse, ettei ole. TPS on menestynyt viimeiksi 1990-luvulla. Mikä silloin oli menestysresepti? Vastaan taas itse, että joukkue oli täynnä kiinnostavia pelaajia ja TPS hallitsi Liigaa yhdessä Jokerien kanssa.
Kun vertaa TPS-organisaation 1990-luvun menestysvuosien aikaista tekemistä 2000-luvun tekemisiin, niin ero on kuin yöllä ja päivällä. Ennen tehtiin, nyt vain puhutaan. Kyllä katsojat ja kannattajat tämän eron pystyvät aistimaan ja siksi TPS on valunut monien kohdalla marginaaliin siinä mielessä, mihin omia rahoja käytetään.
Nyt puhutaan juniorien kanssa pelaamisesta, ulkomaalaisista halvoista rotaatiopelaajista ja ihmisenä kasvamisesta. Jos noin olisi puhuttu menestysvuosina, niin Ansas ja kumppanit olisivat varmasti olleet hoo moilasina.
Ammattilaisurheilun tarkoituksena käsittääkseni on urheilullinen menestys ja muut mahdolliset päämäärät tulevat vasta sen jälkeen. Nyt tuntuu, että TPS:ssä kaikki muu tulee ennen ja jos sen jälkeen tulee vielä urheilullista menestystä, niin hyvä on.
Kun puhutaan, mitä kansainvälisiä tähtipelaajia tänne tarvittaisiin saada, niin ehkäpä kannattaisi ottaa ensi kaudeksi joukkueeseen yksi sellainen tähti, jonka nimi sanoo jokaiselle jääkiekkoniilolle, että onpa kova sainaus. Vähintään NHL-statuksen omaava ja lyödään vaikka tuo ylimääräinen extra miljoona hänen palkkaan kiinni ja katsotaan tuleeko katsojia halliin. Laatu maksaa ja se on hyväksyttävä. Tehdään siis empiirinen tutkimus tällä tavoin. Jos ei porukkaa tällainen pelaaja kiinnosta, niin pelataan sitten vaikka junioreilla ja arvoilla seuraavat 100 vuotta.
 

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sen verran, nyt kun tuossa tieteelliseen tutkimukseen vs. mutuiluun viitataan, pitää huomauttaa ihan hyvässä hengessä, että sitähän ei ole tutkittu, mitä yleisömäärä olisi ollut ilman noita tässä mainittuja nimiä. Tietenkin hankala kovin luotettavasti tutkiakaan joidenkin yksittäisten nimien vaikutusta yleisömäärään. Kuten ylipäänsä on haastavaa tutkia jonkin asian (aukotonta) vaikutusta johonkin toiseen (kausaliteettia).

Yksi tapa on tutkia fanituotteiden myyntiä. Voisi kuvitella, että pelipaitojen myynnistä esim. saa jonkinlaista indikaatiota. Voisi kuvitella, että jonkinlainen korrelaatio on pelipaita myynnillä ja katsojamäärillä. Tämä toki on TPS:n helppo selvittää ihan tilastollisella-analyysillä. Ja koneoppimisella voi hakea myös syvempää tietoa siitä isosta datamäärästä, joka TPS:llä pitäisi olla.
 
Suosikkijoukkue
TPS
"90-luku ei palaa" tällä hetkellä millään seuralla. Ongelma ei ole siis vain TPS:n, vaan koko liigan. Korona toi tähän vielä monta lisäiskua vyön alle. Palloseura olisi viime kevään menestyksellä saanut nostetta myös talouteen, jos yleisöä olisi päässyt halleihin normaalisti.

Selvää on, että sitä toivoisi 100-vuotiskaudelle kovempaa rosteria, mutta talouden kannalta ei tämä liene järkevää varsinkin kun epävarmuus edelleen jatkuu. Voinemme luottaa vielä siihen, että pääomistajat eivät anna seuran kaatua, mutta lisäpumppausta äkillisen menestyksen toivossa on kohtuutonta odottaa, jos muut yhtälön palaset eivät ole kunnossa (siis tulopuoli).

On tosiaan myös näyttöä siitä, että liigan mittapuulla "tähtipelaajat" eivät mitään yleisöryntäystä saa aikaan. Kokonaisuus tässäkin ratkaisee enemmän. On toki keskimäärin todennäköisempää, että hyvät pelaajat saavat aikaan menestystä ja menestys tuo turkulaisia lähemmäs seuraa. Kun korona toivon mukaan hellittää, liigan pitäisi ratkaista kiinnostavuusongelma (tai ainakin ottaa askeleita oikeaan suuntaan). TPS pystyy vaikuttamaan vain osaan asioista tässä kontekstissa.
 

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kiitos kun keskustelu on nyt kääntynyt asialliseen suuntaan.
Mielestäni on liian helppoa sanoa, ettei turkulaisia kiinnosta TPS:n menestys, kun halli on puolityhjä. Onko sitä edes viime vuosina yritetty täyttää tarjoamalla kunnon jääkiekkoviihdettä. Vastaan itse, ettei ole. TPS on menestynyt viimeiksi 1990-luvulla. Mikä silloin oli menestysresepti? Vastaan taas itse, että joukkue oli täynnä kiinnostavia pelaajia ja TPS hallitsi Liigaa yhdessä Jokerien kanssa.
Kun vertaa TPS-organisaation 1990-luvun menestysvuosien aikaista tekemistä 2000-luvun tekemisiin, niin ero on kuin yöllä ja päivällä. Ennen tehtiin, nyt vain puhutaan. Kyllä katsojat ja kannattajat tämän eron pystyvät aistimaan ja siksi TPS on valunut monien kohdalla marginaaliin siinä mielessä, mihin omia rahoja käytetään.
Nyt puhutaan juniorien kanssa pelaamisesta, ulkomaalaisista halvoista rotaatiopelaajista ja ihmisenä kasvamisesta. Jos noin olisi puhuttu menestysvuosina, niin Ansas ja kumppanit olisivat varmasti olleet hoo moilasina.
Ammattilaisurheilun tarkoituksena käsittääkseni on urheilullinen menestys ja muut mahdolliset päämäärät tulevat vasta sen jälkeen. Nyt tuntuu, että TPS:ssä kaikki muu tulee ennen ja jos sen jälkeen tulee vielä urheilullista menestystä, niin hyvä on.
Kun puhutaan, mitä kansainvälisiä tähtipelaajia tänne tarvittaisiin saada, niin ehkäpä kannattaisi ottaa ensi kaudeksi joukkueeseen yksi sellainen tähti, jonka nimi sanoo jokaiselle jääkiekkoniilolle, että onpa kova sainaus. Vähintään NHL-statuksen omaava ja lyödään vaikka tuo ylimääräinen extra miljoona hänen palkkaan kiinni ja katsotaan tuleeko katsojia halliin. Laatu maksaa ja se on hyväksyttävä. Tehdään siis empiirinen tutkimus tällä tavoin. Jos ei porukkaa tällainen pelaaja kiinnosta, niin pelataan sitten vaikka junioreilla ja arvoilla seuraavat 100 vuotta.

Omasta mielestä 90-luvun suurimpia eroja nykyhetkeen on, että menestyttiin ja oli kunnon vastinpareja liigassa. Tällä hetkellä edes HIFK ei tunnu herättävän tarpeeksi tunnetta. Mutta mitä mielenkiintoisia pelaajia 90-luvulla oikeastaan oli ja onko vastaavia muissa seuroissa? Ajat kuitenkin muuttuu. 90-luvulla NHL:ään ei lähdetty 18vuotiaana, joten vastaavia pelaajia on mahdoton saada. Kysymys ei ole edes rahasta.

Mutta osaongelmaa on, että Liigassa on aivan liikaa joukkueita. Koko Liigan kiinnostavuus on mielestäni pienentynyt 90-luvun jälkeen, koska on vain liikaa harmaata massaa. Televisio vie omansa. 90-luvulla ei paljoa TV:stä kiekkoa katseltu.

Siitä oon kyllä samaa mieltä ton strategian osalta, että urheilullisuudella pitäisi olla suurempi painoarvo. TPS on kuitenkin urheiluseura, joten voittaminen pitäisi olla prioriteetti 1. Tämän hetken strategia painottaa vähintään yhtä paljon, että kaikilla on kivaa yms. Ja 90-luvulla tosiaan voittaminen oli prioriteetti 1. Mutta se pitää silti tehdä myös talouden ehdoilla. 90-luvun taloustiedoista ei ole mitään aavistusta, mutta voisin kuvitella ettei silloin turskaa tehty.

Mutta tosta empiirisestä tutkimuksesta olen aivan erimieltä. On ihan järjen köyhyyttä pistää miljoonaa yhteen pelaajaan ja katsoa miten se menee. Se on totta, että on fiilis, että puhutaan enemmän kuin tehdään. Muttei tehdään ennenku mietitään oo yhtää sen järkevämpi vaihtoehto. Ite en jaksa uskoa, että yksi, kaksi tai kolme isoa nimeä tuo halliin yleisöä yhtään sen enempään. Vaikka tonne laittaa Connor McDavidin, niin kaikki käy muutaman kerran katsomassa, muttei sen enempää jos peli ei ole mielenkiintoista ja menestystä ei tule. Ja niillä muutamilla lisäkäynneillä ei sitä miljoonaa takaisin saada tai saada yleisöä sitoutettua käymään.

Mun mielestä avain siihen yleisön saamiseen hallille on nimenomaan menestys, että joukkue pärjää. Ja pärjäämisen lisäksi joukkueen täytyy olla mielenkiintoinen. Täytyy olla tunteita herättivä nimiä ja tapahtumia. Eli vaikka voitettaisiin hirveellä bussipuolustamisella joka peli 1-0 niin se ei riitä. Ja hallitapahtuman pitää olla myös viihdyttävä.

Tl;dr

Yleisökato ei ole ainoastaan TPS:n ongelma. Ajat muuttuu ja liiga tuotteena ei ole mielenkiintoinen. Yleisön hallille saamiseen tarvitaan muutakin kuin menestystä ja yksittäisiä isoja nimiä.
 

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Huomionarvoista on muistaa, että strategia on osakeyhtiö HC TPS Turku Oy:n strategia. Urheilu (ja siinä menestyminen) on toki päätuote ja sen kustessa kusee ns. kaikki, mutta jokaisen yritystoiminnan elinehto on olla kannattavaa. Ja mitä tullaan urheilubisnekseen niin kuten strategiaa esitellyt Kai Koskinekin sanoi, Suomessa urheilubisnes ei yksinään elätä urheilubisnestä. Markkinat ovat liian pienet.

Strategiassa puhuttiin niin Turku Livestä kuin digitaalisista palveluista, tällaiset kun saadaan pyörimään ja tuottamaan on osakeyhtiön tulevaisuus huomattavasti paremman näköinen ja näin ollen urheiluun löytyy lisää rahaa pumpata.

Tätä odotellessa kuitenkin talouden tasapainottaminen on valitettavasti aika pääosassa. Toki, kuten jo linjasinkin, juhlakausi ei ole kausi vetää kulukuuria. Tämän todennäköisesti johdosta huoltajiin kaikki Seurassa tietävät.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Mun mielestä avain siihen yleisön saamiseen hallille on nimenomaan menestys, että joukkue pärjää. Ja pärjäämisen lisäksi joukkueen täytyy olla mielenkiintoinen. Täytyy olla tunteita herättivä nimiä ja tapahtumia. Eli vaikka voitettaisiin hirveellä bussipuolustamisella joka peli 1-0 niin se ei riitä. Ja hallitapahtuman pitää olla myös viihdyttävä.
Tämä on niin totta kuin vain voi olla. katsojat tulevat hallille katsomaan oman joukkueen menestymistä eikä mitään muuta. Tietenkin itse muunkin ottelutapahtuman pitää olla kuosissa, mutta oman joukkueen menestys on elintärkeää.
Jos jo etukäteen omassa sielussa on sellainen tuntuma, ettei TPS ottelua voita, niin varmaan löytyy miljoona eri syytä, miksi hallille ei tule lähdettyä. Ei nimittäin ole kivaa uhrata rahaa ja monta tuntia omasta vapaa-ajastaan sellaiseen, minkä jälkeen vituttaa entistä enemmän. Ihminen nyt vaan on sellainen, että silloin on kivaa, kun oma joukkue voittaa ja pelin jälkeen on "maailmanmestarin" olo.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Välillä hiipii ajatuksiin parikin pointtia mitkä saattaa olla kääntyneenä TPS:aa vastaan..

Ensimmäinen on tuo 90-luku. Se ei todellakaan tule enää takaisin vaikka molemmat Hannut tuotaisiin takaisin. Aina vaan verrataan siihen miten kaikki oli silloin ihan timanttia. Siitä pitäisi osata päästää kokonaan irti ja muistella vain sitä aikana kun tuli menestystä, ei sitä että miten se tuli. Aika on oikeesti täysin eri nykyään eikä sieltä saada otettua enää mitään mukaan mikä väkeä hallille tuo. Laajennettu liiga, Liigan tason putoaminen, siirtyminen kasvattajasarjaksi, ihmisten vapaa-aika on aivan erilaista, pelit näkyy kaikki teeveestä tai vaikka kännykästä..jne jne.

Toinen mikä saattaa olla kääntynyt Tepsiä vastaan on meidän pääomistajien massiiviset tulot. On tietysti huikeeta että nuo meillä on mutta..
Lähteekö sponsorit tukemaan yhtä innokkaasti kun ehkä joku ajattelee että siellä on ne kaksi ukkoa jotka kuitenkin kuittaa velat, pelaaja miettii sopimusta tehdessään että täältä voi pyytää, onhan ne massikeisarit siellä kuitenkin maksamassa, yleisökin saattaa ajatella että ei sinne kannata lähteä kun liput on niin kalliita ja kuitenkin ne tyypit siellä avaa kukkaroa, täälläkin harhaisesti mietitään että otetaan miljoonamies ykköseen kun poijjaat maksaa kuitenkin.

Tällaisia ajatuksia päässä pyörii ..
 

Jazkaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Tv tuote on niin hyvä ja edullinen, mikä mahdollistaa ihmisten olemaan kotona perheen kanssa ja perustaa perinteitä kotisohvalle.
Mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että jäädään lasten kanssa kotiin katsomaan peliä. Ostetaan popparit ja limsat kotiin ja nautitaan pelistä kotona lasten kanssa.

Liiga menettää jatkuvasti mielenkiintoa. Onko se sitten joukkuemääristä kiinni vai mistä. Yksi on tietysti korona ja päättömät rajoitustoimenpiteet.
Liigan taso on heikohko, mutta ei liiga pysty kilpailemaan tasonsa todistaneista euroopan huipulla olevista pelaajista, eikä Suomessa riitä hyviä pelaajia noin moneen joukkueeseen, se on fakta.
Tosin junioreitahan se palvelee kun pääsevät yhä nuorempana, mutta ei ehkä ihan niin valmiina miesten peleihin.

Minusta yksi aiheellinen kysymys on, että mikä on mestiksen tarkoitus, keitä se palvelee ja onko sen ylipäätään tarkoituskaan palvella ketään.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes-valtuusto
Mikä silloin oli menestysresepti? Vastaan taas itse, että joukkue oli täynnä kiinnostavia pelaajia ja TPS hallitsi Liigaa yhdessä Jokerien kanssa.

En ole ihan täysin samoilla linjoilla kanssasi, mutta hyvää pohdintaa ehdottomasti. Tähän varsinaiseen lainattuun kohtaan haluaisin kuitenkin puuttua. Jälkikäteen katsottuna tuo varmasti oli ehkä sitten se suurin syy menestykselle, mutta ei kuitenkaan välttämättä lähtökohta menestykselle. Mielestäni tämä on olennainen tekijä myös tulevaisuutta ajatellen. Väitän, että jos ratkaisu on hankkia tähtipelaajia (tyyliin 2014 Laschit ja Smolenakit yms.), niin se tuottaa lähinnä vain isoja pettymyksiä.

Mielestäni tärkein askel on se, että pohja pitää yksinkertaisesti laittaa kuntoon ja se vaatii paljon työtä. Kun pohja on kunnossa, syntyy jo omasta takaa näitä tähtipelaajia, jolloin päälle voidaan hankkia vielä kovempia tähtiä. Tähdet eivät siis välttämättä ole avain pitkäikäiseen onneen, vaan tähdet lähinnä kruunaavat kokonaisuuden.

Kysymys onkin se, että koska pohja on tarpeeksi vahva tälle? Mielestäni ei läheskään vielä. Mutta suunta tuntuu oikealta, vaikka matkaakin vielä on ihan riittävästi.

Omaan silmään suurin ongelma tuntuu olevan se, että TPS ei tee oikeastaan mitään saavuttaakseen tämän kaupungin aidon kiinnostuksen. Toki, kyllä nyt joku lähellä seuraa oleva varmasti kokee tämän hyökkäyksenä ja toteaa itselleen, että kyllähän siellä kovaa tehdään kaikkea, mutta tämä onkin vain minun mielipide. TPS:n huomio tuntuu olevan siinä, että miten voidaan palvella paremmin jo nykyisiä asiakkaita ja toki sekin on tärkeää, mutta se on tunnetusti myös huomattavasti helpompaa kuin uusien asiakkaiden hankkiminen. Ongelma tässä on se, että nykyisiä asiakkaita on vain aivan liian vähän.
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan hyviäkin pointteja tuossa on tullut esille. Tuli vain sekin mieleen että kun viimeksi hallilla tuli näin etäfanina käytyä niin olihan se tunnelma aivan jäätävän huono, suorastaan kiusallinen. Hallissa valtaosin soinut hassu piripoppi ei asiaa auttanut. Iso halli ja pieni yleisömäärä, tuttu negatiivinen kaava. Osin tähän liittyen mieleen tuli sekin, että itse kyllä näen että sinne hallille tulee syytä lähteä (itselläni kokemusta tästä mm. koripallon puolelta hyvinkin pienestä hallista ja usein altavastaaja-asemassa suhteessa vastustajaan) jos odotettavissa on aitoa tunnelmaa, yhteisöllistä meininkiä (ml. tuttujen ja kaverien tapaamista); ns. hyvää pöhinää. Isot, vähän särmikkäätkin persoonat kiistatta myös mielenkiintoa lisäävät. Joo, aikanaan oli itsellänikin mahdollista hallilla nähdä Keskistä, Jalosta, Virtaa, Javanaista, Davisia, Koivua, Lehtistä, Jantusta, Mäkelää, Summasta, Grönmania jne. eikä kaiken maailman suoratoistopalveluja ollut edes keksitty. Maailma muuttuu. On sinänsä totta, että mykyinen hyvä tv-tuote on haastava päihitettävä. Irtohuomiona johonkin edellä heitettyyn että joku sinne änäriinkin jo 90-luvulla 18-vuotiaanakin lähti. Aki Berg sanoo tässä kohdin moi. Toki isossa kuvassa oli lähtijöissä hiljaista. Kilpailu kovista pelaajista Euroopan tasolla on paljon kovempaa kuin vielä 20 vuotta sitten ja palkanmaksukyvyssä monesti hävitään. Hiukan silti hämäsi tuo Uraman Hunajacast-heitto siitä että usein kotimaistenkin kovien pelaajien siirtojen yhteydessä on jääty kakkoseksi jollekin muulle jengille. Onko siis kuitenkin yritetty ja jos on niin kuinka tosissaan? Omia junnuja toki itsekin mieluusti katson jäällä mutta itseisarvo sekään ei saa olla jos taso ei riitä. Nimiäkin tulee mieleen paljon mutta antaa nyt olla. Niin ja yksi asia vielä. Tunnutaan puhuvan siitä että "turkulaiset sitä ja tätä". Tepsi pitäisi nähdä laajasti Varsinais-Suomea koskettavana juttuna. Itsekin olen kotoisin ns. ympäristökunnasta ja lapsesta asti TPS on merkinnyt paljon. Turussa en ole asunut koskaan.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Kun puhutaan, mitä kansainvälisiä tähtipelaajia tänne tarvittaisiin saada, niin ehkäpä kannattaisi ottaa ensi kaudeksi joukkueeseen yksi sellainen tähti, jonka nimi sanoo jokaiselle jääkiekkoniilolle, että onpa kova sainaus. Vähintään NHL-statuksen omaava ja lyödään vaikka tuo ylimääräinen extra miljoona hänen palkkaan kiinni ja katsotaan tuleeko katsojia halliin.

Palstalle kirjoittaminen on halpaa. Jonkun sellaisen änäripelaajan hommaaminen Suomeen, jonka kaikki tietävät, tuskin on. En edes tiedä kuka sellainen pelaaja olisi, jonka kaikki jääkiekkoa seuraavat tietäisivät, suostuisi pelaamaan miljoonalla ja olisi valmis oman arvonsa radikaaliin kyykkäämiseen pelaamalla Lügaa Suomessa? Tuollaisia jätkiä ei pelaa edes Sveitsissä. Euroopassa on pelannut parin viime vuoden aikana ehkä kourallinen tällaisia tyyppejä kuten Datsyuk tai Kovalchuk, mutta nämä jätkät eivät miljoonalla pelaa, eivätkä Suomessa ikinä.

Ainoa pelaaja joka on siirtynyt rapakon takaa KHL:n, joka täyttäisi nämä kriteerit olisi Leo Komarov, mutta vaikka Tepsillä nyt onkin rikkaat namusedät, ei kahden millin pelaajabudjetilla pyörivällä joukkueella varmaankaan ole mitään intressiä maksella yhdelle pelaajalle enemmän kuin koko muulle joukkueelle yhteensä.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Olen kyllä monen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että Liiga on pahasti sössinyt omat muronsa, kun sarja on ylisuuri eikä se ole avoin. Mielenkiinto on pystytty tappamaan melkoisen tehokkaasti. Tähän TPS ei yksinään pysty vaikuttamaan, ja Liigan kyllä pitäisi tehdä asialle jotain, jos Suomi aikoo pysyä jääkiekon kehityksessä mukana. Ei sellaiset läpsyttelyt, mitä eilenkin esim. TPS Ässiä vastaan ja HIFK JyPiä vastaan esittivät ole mitään jääkiekkoa. Se on jääkiekon irvikuvaa.
Liiga 10-12 joukkueiseksi ja avoimeksi olisi ensimmäinen askel oikeaan suuntaan. Täysin panoksettomat ottelut loppuisivat siihen paikkaan. Tämä olisi ensimmäinen askel pitkään aikaan oikeaan suuntaan asiakkaiden arvostamiseksi ja houkuttelemiseksi takaisin katsomoihin.
Väitetään, ettei 1990- luku enää palaa ja sekin on totta, mutta kyllä tuolta ”kultaiselta” luvulta voitaisiin TPS:ssä ottaa paljon oppia. Esimerkiksi suhtautumisessa maksaviin asiakkaisiin ja sponsoreihin. Onko ottelutapahtuma TPS:n mielestä sellainen, että kaikki on tehty asiakkaiden viihtymiseksi. Ei ole. Esimerkiksi autopaikoitus on edelleen sellainen sekamelska, ettei paremmasta väliä. On ollut niin kauan kuin halli on sijainnut tuolla Artukaisten pellolla. Joukkoliikenne halliin on myös täysin lapsen kengissä eli minkäänlaista bussijärjestelmää ei ole kehitetty katsojien kuljettamiseksi muualta kuin Kauppatorilta.
Hallin musiikki on sellaista, että pitää kysyä, kenelle se on suunnattu.
Samoin musiikin volyymi, joka estää kanssakatsojan kanssa keskustelun tehokkaasti. Jonot myyntipisteissä, vaikka halli on puolityhjä jne. Paljon olisi parannettavaa ottelutapahtumassa, jotta katsoja tuntisi, että häntä palvellaan eikä vain pyritä rahastamaan toimimattomalla ottelutapahtumalla ja surkealla viihteellä, jossa ei ole juurikaan mitään panosta kentällä esiintyvillä joukkueilla.
Eli tuote kuntoon kiinnittämällä joukkueeseen mielenkiintoisia pelaajia ja ottelutapahtuma sujuvammaksi sekä painetta Liigalle sarjan uudistamiseksi, niin voisi jopa itsekin taas hallille vaivautua, jos sieltä saisi maksamalleen hinnalle vastiketta.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Palstalle kirjoittaminen on halpaa. Jonkun sellaisen änäripelaajan hommaaminen Suomeen, jonka kaikki tietävät, tuskin on. En edes tiedä kuka sellainen pelaaja olisi, jonka kaikki jääkiekkoa seuraavat tietäisivät, suostuisi pelaamaan miljoonalla ja olisi valmis oman arvonsa radikaaliin kyykkäämiseen pelaamalla Lügaa Suomessa? Tuollaisia jätkiä ei pelaa edes Sveitsissä. Euroopassa on pelannut parin viime vuoden aikana ehkä kourallinen tällaisia tyyppejä kuten Datsyuk tai Kovalchuk, mutta nämä jätkät eivät miljoonalla pelaa, eivätkä Suomessa ikinä.

Ainoa pelaaja joka on siirtynyt rapakon takaa KHL:n, joka täyttäisi nämä kriteerit olisi Leo Komarov, mutta vaikka Tepsillä nyt onkin rikkaat namusedät, ei kahden millin pelaajabudjetilla pyörivällä joukkueella varmaankaan ole mitään intressiä maksella yhdelle pelaajalle enemmän kuin koko muulle joukkueelle yhteensä.
Nyt hirttäydytään liikaa tähän esiin nostamaani ”miljoonaan euroon”. Se ei ole tämän keskustelun ydin vaan ainoastaan kertoo, mitä yritän ajaa takaa eli juhlavuodeksi jokin kiinnostava ja tunnettu pelaaja arpojen sijaan joukkueeseen. Myöskään ei kannata nyt ruveta ehdottelemaan ketään pelaajaa ja kysyä kelpaako hän, sillä sekään ei ole ydinasia, koska ainoastaan yritin esittää sitä, etteivät nimettömät rotaatiopelaajat ja omat juniorit voi olla se tapa jolla urheilullista menestystä haetaan. Maksavat katsojat kyllä aistivat, jos tuote ei ole kunnossa. Siksi he äänestävät lompakoillaan.
 

Tuuletin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, änäri suomalaiset
No Kettuherra vetää nyt ihan hatusta... sen verran tarkastin, että joka jannulla nykyinen sopimus päättyy keväällä 2022 (EP:n mukaan). Miltä kuulostaisi vaikkapa tällainen ykköskentällinen?

Erik Thorell, 29 - HC Sparta Praha, EXT
Ruslan Ishakov, 21 - Adler Mannheim, DEL
Josh Kestner, 28 - Admiral Vladivostok, KHL
Tarmo Reunanen, 23 - Hartford Wold Pack,
Olipas hyvä ja tyhjentävä vastaus ja kiitos siitä. Kyllähän tuollainen kenttä kelpaisi itellekkin mutta ei se täytä mitenkään nimien perusteella tähtipelaaja statusta. Jos tänne halutaan yleisöä vetäviä nimiä ei riitä millään. Menestystä kyllä saattaisi noilla kavereilla tulla ja menestys tuo yleisöä halliin oli siellä sitten Thorell tai Phil Kessel. Mun mielestä myös jatkuvuutta on oltava vaikka kyseessä olisikin juhlakausi. Vuoden sopparit tähtipelaajille isolla rahalla ei ole kestävää toimintaa ja nopeasti löydämme taas itsemme sieltä kriisiseura kategoriasta. Panostuksia pitää ensi kauteen tietysti tehdä mutta jatkuvuus mielessä. Ei se mestaruus sen paremmalta ensi kaudella tunnu kuin tälläkään kaudella. Se että lyödään mottipäinen summa rahaa ensi kauden joukkueeseen ei tule maksamaan itseään takaisin yhden kauden aikana. Ennemmin kasataan laadukas joukkue ilman yksittäisiä superstaroja ja nautitaan hyvistä tuloksista pidemmällä aikavälillä.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Johan meillä on,tai oli oma kasvatti, NHL-status, kaikki tietää eikä maksa likikään miljoonaa. Mutta vuokrattiin Sveitsiin..

Mun mielestä tuo paikoitus on ainakin ennen ollut ihan selkeä, ulosajoreitit on kyllä yhtä helvettiä kun niitä muutellaan vähän väliä.

Ottelutapahtuma on kyllä aivan kärkiluokkaa Suomessa, alkushow on saanut isosti kiitosta ympäri Suomea. Toki aina on parannettavaa ja varmasti niin tekevätkin. Toki tuo vaalea/punainen poissulkee jonkin verran pois. Tumma/pimeä antaisi lisää vaihtoehtoja.

Tällä kaudella on bussit kulkeneet maakunnista mikä oli pirun hyvä uudistus. Tosin ei mitään hajua onko niissä ollut käyttäjiä. Jollain kokemuksia??

Musiikki on kyllä ollut sellaista paskaa että alta pois. Toki, täysin makuasia mutta harva sitä on kehunut mutta moni haukkunut.

Hyvää pöhinää.. jatkakaa.
 

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Johan meillä on,tai oli oma kasvatti, NHL-status, kaikki tietää eikä maksa likikään miljoonaa. Mutta vuokrattiin Sveitsiin..

Mun mielestä tuo paikoitus on ainakin ennen ollut ihan selkeä, ulosajoreitit on kyllä yhtä helvettiä kun niitä muutellaan vähän väliä.

Ottelutapahtuma on kyllä aivan kärkiluokkaa Suomessa, alkushow on saanut isosti kiitosta ympäri Suomea. Toki aina on parannettavaa ja varmasti niin tekevätkin. Toki tuo vaalea/punainen poissulkee jonkin verran pois. Tumma/pimeä antaisi lisää vaihtoehtoja.

Tällä kaudella on bussit kulkeneet maakunnista mikä oli pirun hyvä uudistus. Tosin ei mitään hajua onko niissä ollut käyttäjiä. Jollain kokemuksia??

Musiikki on kyllä ollut sellaista paskaa että alta pois. Toki, täysin makuasia mutta harva sitä on kehunut mutta moni haukkunut.

Hyvää pöhinää.. jatkakaa.

Itseä ei toi musiikki kanssa miellytä. Toivoisin enemmän klassisia hokibiisejä, mutta samaan hengenvetoon täytyy todeta ettei musiikin osalta voi ikinä kaikkia miellyttää. Makuasioita.

Mitä tohon ottelutapahtumaan tulee, ni oon vahvasti eri mieltä. Alkushow on hyvä, mutta tämän lisäksi ei kyllä tapahdu yhtään mitään erätauolla. Ainakaan omien kokemuksien mukaan. Itse pidin kun aikanaan oli erätauolla näitä frisbee/kiekko heittokisoja tms. Erätauoilla voisi myös haastatella pelaajia, jotka eivät pelaa. Kysellä mielipidettä pelistä tms. Ja silleen, että tämä kuuluu kaukalonpuolella ja käytäville. Tehdä esimerkiksi live hunajacastin tms. Lähinnä ideana se, että viihdettä olisi myös erätauoilla.

Kesken pelin screeniä voisi myös hyödyntää paremmin. Ehkä bottomlinenä, että kyllä tossa ottelutapahtumassa on paljon parantamisen varaa niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolella. Mutta on siellä toki hyvääkin, kuten tuo alkushow.

Tällä hetkellä tuntuu, että odotetaan ja toivotaan että ihmiset menee baarin ja kioskien puolelle, jotta saadaan mahdollisimman paljon euroja irti.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Itseä ei toi musiikki kanssa miellytä. Toivoisin enemmän klassisia hokibiisejä, mutta samaan hengenvetoon täytyy todeta ettei musiikin osalta voi ikinä kaikkia miellyttää.

Espoon Blues on ainoa jääkiekkojoukkue, jonka kotipeleissä olen kuullut ihan oikeasti hyvää musiikkia. (No, se ja Bruins, mutta se on ihan eri asia jos joku ukko soittaa uruilla Toton Africaa ja täysi halli laulaa mukana.)

Yhtä kaikki, HIFK:n helvetin paskat nahkarotsihardrockit sun muut ovat niin väsähtäneitä, että niitä tuskin kukaan alle 50-vuotias vapaaehtoisesti kuuntelee. Itselläni on Tepsin musiikkeihin sellainen perverssi suhde, että ainakin Safri Duon ja Faithlessin pitää molempien soida, tai muuten DJ on vetänyt vihkoon. Siis fiilis siellä on samanlainen kuin ennen vanhaan Paskalistaa kuunnellessa.

Yhtä kaikki, nuo musiikit nyt ovat mitä ovat. Tuskin siellä koskaan soi sellainen musiikki, josta kaikki pitävät, eikä lätkämatsi ole mikään sellainen tapahtuma, jossa hyvää musiikkia kuuluukaan soittaa.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Mun mielestä myös jatkuvuutta on oltava vaikka kyseessä olisikin juhlakausi. Vuoden sopparit tähtipelaajille isolla rahalla ei ole kestävää toimintaa - - - Ennemmin kasataan laadukas joukkue ilman yksittäisiä superstaroja ja nautitaan hyvistä tuloksista pidemmällä aikavälillä.

Ehkä osittain mun pointtini meni ohi?
Ehkä osittain olemme kuitenkin samalla ladulla?

Jatkuvuus on avainsana! Yksi tapa lähestyä jatkuvuutta on tarkastella nykyistä rosteria ja vaikkapa viiden kauden (2017-18) takaista rosteria. Minkälainen jatkuvuus Turun Palloseurassa on ollut viiden viime kauden aikana?

Kaudella 2017-18 Mustavalkoisissa kiekkoilleista pelaajista löytyy kaudella 2021-22 tasan kaksi pelaajaa: Elmeri Eronen ja Markus Nurmi. Onko sattumaa, että juuri samaiset nimet tupsahtivat esiin edellisessä viestissäni? Mielestäni kasvattajaseuran statuksesta huolimatta tiettyä jatkuvuutta olisi syytä saada ylläpidettyä. Tämä toisi myös pelaajat lähemmäs sitä "suurta yleisöä" - satunnaisesti jääkiekkoa seuraavia.

Tästäkin kauden 2017-18 joukkueesta osa on lopettanut luonnollisista syistä, osa jatkanut matkaansa kohti NHL:n kirkkaita valoja, osan taso ei vain riittänyt... väittäisin, että kyseisestä joukkueesta voisi tämän päivän TPS:ssa Erosen ja Nurmen lisäksi pelata muutama muukin nimi. Sanotaan vaikkapa kolme pelaajaa kuusikosta Jasper Lindsten, Petrus Palmu, Oula Palve, Patrik Virta, Jonne Virtanen, Teemu Väyrynen...

Pelkkiin nimiin ei kannata takertua eivätkä ne missään nimessä takaa menestystä eikä mitään yleisöryntäystä. Jossain aiemmassa viestissä tuli esille, että turkulaiset eivät enää tunne oman seuransa pelaajia. Viestissä sanottiin, että jopa kapteeni Juhani Jasu saattaa olla "suurelle yleisölle" tuntematon nimi. No sitähän se on, kun kotimainen pelaaja pelaa joukkueessa ehkä pari vuotta, ulkomaalaiset yhden. Vaihtuvuus on aivan liian suurta! "Suuri yleisö" ei ehdi ottaa pelaajia "lemmikeikseen".

Aikoinaan hämmästyin suuresti, kun tarkastelin jotain TPS:n tulevaa CHL-vastustajaa jostain Keski-Euroopasta. Kyseessä saattoi olla tsekkiläinen Bili Tygri Liberec, mutta siihen ei nyt kannata tarttua. Tämän CHL-vastustajan rosteria tutkiessani hämmästyin, kun nimet tuntuivat niin tutuilta. Homman nimi oli se, että TPS oli kohdannut saman joukkueen ehkä 4-5 kautta aiemmin European Trophy -turnauksessa. Tuolloin tajusin, että yli puolet joukkueesta oli pelannut TPS Turkua vastaan jo European Trophyssa. Käytännössä siis täysin tuntematon joukkue olikin jollain tasolla "tuttu".

Mun mielestäni jatkuvuutta pelaajistossa olisi se, että esim. Ruslan Ishakov ja Josh Kestner palaisivat takaisin Turun Palloseuraan. Enkä mä tarkoita tällä mitään yhden vuoden sopparia tähtipelaajille, vaan pyritään pitämään ne löydetyt helmet iänikuisen pelaajaruletin sijaan. Joskus väitetään, että pelaajat/agentit eivät halua sitoutua jne. Kummasti kuitenkin yhden vuoden sopimuksella TPS:ssa pelanneet (ja onnistuneet) pelaajat tekevät seuraavaksi kahden tai jopa kolmen vuoden sopimuksia muualle. Miksi me ei pystyttäisi samaan? Se vaatii enemmän sitä pätäkkää pöytään kuin kyseisten pelaajien tullessa tuntemattomina ensimmäiseksi kaudeksi. Miksi kausi toisensa jälkeen halutaan vedellä pakasta niitä uusia arpoja sen sijaan, että panostettaisiin jo löytyneisiin varmoihin suorittajiin?

EDIT: lisätty puuttuva sana
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös