TPS, media ja julkisuus

  • 3 006 295
  • 12 011
Suosikkijoukkue
TPS
Sihvonen ei tuo esille mitään uutta, mitä täällä ei olisi jo käsitelty. Palloseurassa on nyt sitten kaikki asiat niin huonosti, huonommin kuin koskaan ikinä missään. PS jaksaa kirjoitella omia totuuksiaan, jotka sittemmin eivät pädekään, ja korvaa ne sitten uusilla totuuksilla, aivan kuin kaikki tapahtunut olisi ollut ennalta selvää jo vuosia sitten.
Ymmärränhän minäkin, että lehtien palstoilla pitää vähän väritellä asioita, mutta UL:ssä ne tuodaan julki jumalan sanana, tässä tapauksessa Sihvosen.
UL:stä vielä sen verran, että heidän tapansa nälviä muita on ärsyttävää. Muutama numero sitten irvailivat ulkomaalaisten kirjoittamia "hauskoja suomalaisnimiä". Samassa numerossa oli kissankokoisella otsikolla väärin Suomen tulevan potkupallomaajoukkueen valmentajan nimi.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Mustavalkoinen kirjoitti:
Sihvonen ei tuo esille mitään uutta, mitä täällä ei olisi jo käsitelty.

Ei välttämättä tuokkaan mutta on artikkelissa yksi oivallus, Sihvonen näet myöntää ensimmäisen kerran myös pelin ulkopuolisilla seikoilla olevan merkitystä itse peliin. Samantyyppistä, nyt siis entistä sihvoslaisuutta, kohtaa välillä täälläkin, so ei ymmärretä että umpisurkea organisaatio, tulehtuneet henkilösuhteet ja muu täysin ylimääräinen säätö näkyy kentällä.
 

c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
kausi kirjoitti:
Samantyyppistä, nyt siis entistä sihvoslaisuutta, kohtaa välillä täälläkin, so ei ymmärretä että umpisurkea organisaatio, tulehtuneet henkilösuhteet ja muu täysin ylimääräinen säätö näkyy kentällä.
Eli onko tämä verrattavissa lähes taistolaisuuteen? Nyt sitä vaan pelaavat kokoomuslaiset ökyrikkaat. Tältä se vaan on minusta ainakin alkanut vaikuttamaan. Nämä muutamat ihmiset ovat omassa ahneuksissaan johtamassa seuran nimeltä TPS totaaliseen tuhoon. Siellä on kabinettipeliä parhaimmillaan viemässä Turun Palloseuraa alas viemäristä.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
champselyse kirjoitti:
Eli onko tämä verrattavissa lähes taistolaisuuteen? Nyt sitä vaan pelaavat kokoomuslaiset ökyrikkaat. Tältä se vaan on minusta ainakin alkanut vaikuttamaan. Nämä muutamat ihmiset ovat omassa ahneuksissaan johtamassa seuran nimeltä TPS totaaliseen tuhoon. Siellä on kabinettipeliä parhaimmillaan viemässä Turun Palloseuraa alas viemäristä.

Aika rajua tulkintaa, itse koen että vaikuttimina enemmänkin lapsellisuuteen asti yltävä vallanhimo ja siitä seuraavat lieveilmiöt. Pointtini oli lähinnä se, että Sihvonen, joka on vuosikaudet ummistanut silmänsä kentän ulkopuolisilta tapahtumilta ja väittänyt ratkaisun kaikkeen olemassa olevaan löytyvän itse pelistä, yhtäkkiä ymmärtää myös sillä olevan merkitystä että asiat ovat päinpersettä kaukalon ulkopuolella. Olisin taipuvainen olemaan sitä mieltä että oivallus on oikea ja samaan lopputulokseen olisi syytä päätyä laajemminkin. Mm meidän palstallamme on viime aikoina tuotu vahvasti esille ajattelua siitä että homma ei toimi koska pelaajat/valmentajat alisuorittavat, näin varmasti onkin mutta perussyy tähän löytyy muualta.

Viime aikoina on kantautunut sellaistakin suorastaan vallankumouksellista viestiä että jopa orgaanissa oltaisiin havahtumassa ainakin osaan ongelmista. Aiemmin kaikki on vyörytetty muiden niskoille. Aina on löytynyt joku kolmas taho jota syyttää. Jos tämänkaltainen kehitys ajattelussa, voisiko sanoa jopa eloonjäämisevoluutio, jatkuu niin suuntaa voinee vielä oikaista.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
kausi kirjoitti:
Viime aikoina on kantautunut sellaistakin suorastaan vallankumouksellista viestiä että jopa orgaanissa oltaisiin havahtumassa ainakin osaan ongelmista. Aiemmin kaikki on vyörytetty muiden niskoille. Aina on löytynyt joku kolmas taho jota syyttää. Jos tämänkaltainen kehitys ajattelussa, voisiko sanoa jopa eloonjäämisevoluutio, jatkuu niin suuntaa voinee vielä oikaista.

Kasin teeseissä oli sisäänrakennettuna itsekritiikkiä organisaation suhteen. Nyt katsotaan onko i) tohtoritalon miehellä oikeasti munaa ratkaista asiat ja ii) annetaanko hänelle siihen mahdollisuudet. Joukolle tämä ei ole hyvä uutinen.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Pressiboxi kirjoitti:
Kasin teeseissä oli sisäänrakennettuna itsekritiikkiä organisaation suhteen. Nyt katsotaan onko i) tohtoritalon miehellä oikeasti munaa ratkaista asiat ja ii) annetaanko hänelle siihen mahdollisuudet. Joukolle tämä ei ole hyvä uutinen.

Joukokin voi elää organisaation mukana ja pyrkiä muuttamaan toimintaansa, ei liene yhtiöjärjestyksen vastaista. Siihen tarvitaan tosin sisäistä pakkoa, mitä voitaneen saada tai olla saamatta. Taloudellisen tappiokierteen lopettamisesta voisi olla ihan suht järkevää aloittaa. Taudinkuvaa ei ole järkevää päästää enää yhtään pidemmälle vaan setti pitää hoitaa nyt eikä tuomiopäivänä.
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
kausi kirjoitti:
Pointtini oli lähinnä se, että Sihvonen, joka on vuosikaudet ummistanut silmänsä kentän ulkopuolisilta tapahtumilta ja väittänyt ratkaisun kaikkeen olemassa olevaan löytyvän itse pelistä, yhtäkkiä ymmärtää myös sillä olevan merkitystä että asiat ovat päinpersettä kaukalon ulkopuolella. Olisin taipuvainen olemaan sitä mieltä että oivallus on oikea ja samaan lopputulokseen olisi syytä päätyä laajemminkin. Mm meidän palstallamme on viime aikoina tuotu vahvasti esille ajattelua siitä että homma ei toimi koska pelaajat/valmentajat alisuorittavat, näin varmasti onkin mutta perussyy tähän löytyy muualta.

Koska tämä oli epäilemättä ainakin osittain minulle suunnattu, lienee tarpeellista kommentoida. Sorry, mutta en nykyisessäkään tilanteessa kykene näkemään joukkueen ja organisaation kritisointia toisensa poissulkevina vaihtoehtoina. Tai että Pelicansista otetun hikisen rankkarivoiton (ja sitä edeltäneen kotitappioputken) jälkeen pitäisi vain tyytyä kohauttamaan olkapäitään ja todeta eihän tässä parempaankaan kyetä kun meillä on niin paska organisaatio.

Jos ymmärsin referointisi oikein, Sihvonen totesi kaukalon ulkopuolisilla asioilla olevan vaikutusta esityksiin kentällä. Varmasti näin onkin, mutta pelin ulkopuoliset tekijät eivat sentään selitä tai oikeuta kaikkea. Kyllä mä hyväksyn sen, ettei nykyisellä kokoonpanolla (ja taustatekijöillä) kamppailla liigan kärkipaikasta - ja vastuutahot tähän löytyvät kentän tasoa ylempää - mutta viimeaikojen kaltaisia otteita en enää sulata. Kuten Hannu Jortikka totesi, seuran kohtalonkysymys on se miten tuote, eli liigajoukkue, esiintyy kentällä, ja merkittävä vastuu tästä puolesta kuuluu hänelle, seuraorganisaation ristiriidoista riippumatta.

Meillä on varmasti täällä laaja yksimielisyys (jota en sivumennen sanoen näe minkäänlaisena itseisarvona) siitä, että pitkän tähtäimen parannusten aikaansaamiseksi organisaatiossa on tapahduttava toimintakulttuurin muutos, mikä edellyttänee myös henkilövaihdoksia. Ja vähän lyhyemmällä tähtäimellä joukkuetta on vahvistettava, minimissään pakkien ja Aallon korvaajan osalta. Muutaman seuraavan pelin aikavälilläkin on kuitenkin tehtävissä jotain: joukkueen on, tätä ei kai ole syytä ilmaista monimutkaisemmin, alettava pelata paremmin. Ja sitä voidaan edellyttää vaikka meidän nykyinen tj. viettäisi kaikki yönsä poliisin pahnoilla.

Minunkin ensivaikutelmani Kasin valinnasta oli positiivinen. Ansaksen asema taustapiruna ei tietysti hurraahuutoja herätä, mutta mielestäni ei olisi ollut realistista odottaa, että äijä luopuisi kerralla koko hommasta; nähtäväksi jää, kuinka merkittävän roolin iso-Hannu itselleen varaa. Toivottavaa olisi, ettei aktiivisuus olisi aivan samaa luokkaa kuin esim. (käsittääkseni) Frank Mobergilla HIFK:ssa.

Haastattelussaan Kasi toi esille aivan oikeita teesejä asiantilan parantamiseksi. Väkisinkin kuitenkin tuli mieleen Full Metal Jacketista tuttu repliikki: "You can talk the talk. Can you walk the walk?" Eli puheista ei vielä hirveästi kostu, nyt tarvitaan tekoja ja niitä odotellaan. Kuitenkin jo se, että ongelmat tiedostetaan ja myönnetään julkisesti, on merkittävä parannus entiseen nähden. Eiköhän tässä jonkinlainen muutos tapahdu, mutta kuinka merkittävä, se jää nähtäväksi.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Power kirjoitti:
Koska tämä oli epäilemättä ainakin osittain minulle suunnattu, lienee tarpeellista kommentoida. Sorry, mutta en nykyisessäkään tilanteessa kykene näkemään joukkueen ja organisaation kritisointia toisensa poissulkevina vaihtoehtoina.

No ei kyllä ollut suunnattu sinulle, enkä edes tarkoittanut etteikö varmuuden välttämisen ehkäisemiseksi kannattaisi kyseenalaistaa kaikkia osatekijöitä. Pointti oli niille, joiden mielestä syylliset löytyvät pelkästään kentältä. Sihvosen äkillisen oivalluksen esiinnosto johtui siitä että tulisi vanhaa kulunutta sanontaa käyttääkseni ymmärtää kumpi oli ensin muna vai kana. Siis kumpi on alisteinen. Väitän, eikä tähän kannattajanleimaukseen tarvita sen paremmin ylempää korkeakoulututkintoa kuin mensan jäsenyyttäkään, että homma kusee koska orgaanitasolla asioita ei tehdä oikein. Kaikenlainen väärintekeminen, vallantavoittelu, kähmintä ja niistä aiheutuvat toppuuttelut, huonot tulokset orgaanipuolella yms lieveilmiöt sinkoilevat kuin paska sprinkleristä pitkin seiniä ja lopulta alaspäin. Jos on paha olla niin pitäisi mennä vattallensa, nousta sieltä ylös aikoinaan tai sitten vaihtaa maassamakaavat.

Voin toki varmuuden vuoksi mollata joukkueenkin tai sen valmentajan. Mutta kun en näe että konttaus olisi siitä lähtöisin niin annetaan olla.
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
kausi kirjoitti:
No ei kyllä ollut suunnattu sinulle, enkä edes tarkoittanut etteikö varmuuden välttämisen ehkäisemiseksi kannattaisi kyseenalaistaa kaikkia osatekijöitä. Pointti oli niille, joiden mielestä syylliset löytyvät pelkästään kentältä.

OK, joskus näköjään tulee älähdettyä vaikkei kalikka olisikaan kalahtanut. Muilta osin ei lisättävää viestiisi.
 

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onkos täällä joku sitten väittänyt, että vika Tepsin surkeisiin esityksiin johtuisi pelkästään pelaajista tai valmentajista. Luulen kyllä, että valtaosa on samaa mieltä esim. Joukon rekrytointitaidoista ja tämän ns. valtapelin aiheuttamasta sekaannuksesta koko organisaatiossa. Mutta siltikin on pään pistämistä pensaaseen jos väittää, ettei tämän hetkisellä rosterilla pystytä ainakin paremman näköiseen peliin kuin esim. viimeiset viisi kotiottelua. Otetaan esimerkki: Jortikka on monasti päivitellyt kun joutuu peluuttamaan sellaista pakkiparia kuin Eronen - Backman. Miksei hän ole peluuttanut Palmrothia, ei hän nyt ainakaan suurempi riskitekijä ole kuin edellä mainitut? Tai sitten yritettäisiin hajoittaa kyseinen pari, miksei tätäkin voisi edes kokeilla? Jortikan valmennustaitoja on täällä kenenkään varmasti turha epäillä, mutta välillä tuntuu, että hänkään ei tämän valtapelin tiimellyksessä ole ihan täysillä mukana.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
A - P kirjoitti:
Otetaan esimerkki: Jortikka on monasti päivitellyt kun joutuu peluuttamaan sellaista pakkiparia kuin Eronen - Backman. Miksei hän ole peluuttanut Palmrothia, ei hän nyt ainakaan suurempi riskitekijä ole kuin edellä mainitut? Tai sitten yritettäisiin hajoittaa kyseinen pari, miksei tätäkin voisi edes kokeilla?

Se, että täällä tarvitsee edes vakavissaan pohtia miksi ja pitäisikö meillä pelata kyseinen pakkipari kertoo tässä yhteydessä ihan kaiken. Ja kyllä, esim sinun viestisi ovat vahvasti painottuneita etsimään syyllisiä jostain muusta kuin organisaatiosta. Ei siinä mitään, mutta turha sitä on lähteä kiistämään. Pointti oli ja on että nähtäisiin mistä seuraa mitä. Tarkoituksenmukaisinta lienee puuttua ongelman alkusyyhyn. Siis ei liene kovin hedelmällistä pohtia ja arpoa pitäisikö Backman ja Eronen jyvittää eri pareihin vaan miettiä sitä miksi meillä tuollaiset kaverit ylipäätään liigaa tahkoavat, onko syy taloudellinen tai joku muu.
 

Valkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Uusi Veikkaaja jatkaa TPS:n tilan ruotimista

Seuraava on lainattu Veikkaajan lööppitekstistä: " Eripuraisten nokkamiesten valtataistelu on ajanut perinteikkään TPS:n sekasortoiseen tilaan, eikä seuran taloudessakaan ole hurraamista. Jopa valmentajalegenda Hannu Jortikan asema on uhattuna."

Pitää käydä lounastauolla kurkkaamassa kyseinen aviisi...
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Jortikan ulostaminen..

...jotenkin sairaalla tavalla kruunaisi kyllä tämän vapaan pudotuksen, jota Palloseura ihan oma-aloitteisesti harjoittaa. Uskomaton ajatus, että kaikista mahdollisista valmentajista TPS erottaisi ensimmäisenä koskaan juuri Jortikan. On kyllä aika pala nieltäväksi.
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
jtuominen kirjoitti:
...jotenkin sairaalla tavalla kruunaisi kyllä tämän vapaan pudotuksen, jota Palloseura ihan oma-aloitteisesti harjoittaa. Uskomaton ajatus, että kaikista mahdollisista valmentajista TPS erottaisi ensimmäisenä koskaan juuri Jortikan. On kyllä aika pala nieltäväksi.

Ja Jortsu nauttisi täyttä palkkaa koko kolmivuotisen sopimuskautensa ajan. Kattelee kotona Eurosporttia ja juo lonkeroa.

Kyllä mä näkisin, että Jortikka kuitenkin on ainoita asioita tässä firmassa, joka oikeasti toimii. Ei ainakaan ole Jortikan vika, jos seuran talous ja maine on saatu ennätysajassa Joukon johdolla kuralle. No olisihan se brändin mukaista erottaa tässä vaiheessa Jortikka ja vaihtaa Nurminen Dogi Turuseen.

The Pena Trophy taitaa jäädä pysyvästi meille.
 

Birchman

Jäsen
Jos Jortikka saa kenkää on TPS:n viimeisetkin rippeet uskottavuudesta kadonneet. Kyllä tää vetää aika sanattomaksi, että Midas olisi mahdollisesti saamassa kenkää. Mikä vittu siinä on, että näinkin perinteisen seuran johdossa häärii täysiä kyrpiä, joiden ammattitaito ei riitä pitämään edes taloutta vakaana. Täällä joku oli hankkinut Joukon tulot vuodelta 2004 muistaakseni ja ansiotulot olivat päälle 100 000€! Siis ei jumalauta miten voi noin kädetön äijä saada niin paljon palkkaa TPS:n tuhoamisesta?

Sihvonen kirjoitti, että Sakun palaessa rapakon takaa saattaa tilanne muuttua mielenkiintoiseksi. Sihvonen mainitsi, että Saku ostaisi osuuden TPS:stä. Jos näin käy niin Saku ulosta Ansas ja Narvanmaa helvetin kauas rakkaasta seurastamme ja laita hommat pyörimään. Mikäli PS:n visio toteutuu on aika varmaan, että Jortikka ei enää näissä kuvioissa tule pyörimään. Ymmärrettäväähän se onkin kun ei JK:n kanssa tule toimeen alkuunkaan.
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Rallar kirjoitti:
Sihvonen mainitsi, että Saku ostaisi osuuden TPS:stä. Jos näin käy niin Saku ulosta Ansas ja Narvanmaa helvetin kauas rakkaasta seurastamme ja laita hommat pyörimään.

Mielenkiintoinen skenaario, mutta veikkaan että ei ole tule toteutumaan. Kaikki HC TPS Oy:n osakkeet omistaa Turun Palloseura ry, jonka puheenjohtajana on Hannu Ansas. Haluaako Turun Palloseura ry myydä osakkeitaan?
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Iceberg kirjoitti:
Haluaako Turun Palloseura ry myydä osakkeitaan?
Mistähän tuulesta Sihvonen on tämä Koivu-skenaarion repinyt? Noh, mikäli jutussa on yhtään perää, niin pitää muistaa, että kun Saku nyt kuitenkin loukkaantumishistoriastaan huolimatta tahkookin vielä sen kuusi vuotta rapakon takana, niin tänne tullessaan hän pääsee iloiseen projektiin, jossa nostetaan Tepsiä takaisin liigaan.
 

Bob Maali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jamaica Bobsled Team
Satusetä Sihvonen

Rallar kirjoitti:
Sihvonen mainitsi, että Saku ostaisi osuuden TPS:stä. Jos näin käy niin Saku ulosta Ansas ja Narvanmaa helvetin kauas rakkaasta seurastamme ja laita hommat pyörimään.

Sihvonenhan myöntää jutussaan, että osa hänen TPS-spekulaatioistaan on täysin hatusta vedettyjä. Mistä hän tietää, mihin Saku rahansa aikoo käyttää?

Sihvonen UL:ssä kirjoitti:
Yllä olevat kysymykset ovat sekä totta että tarua. Osa on yhtä aikaa sekä totta että tarua.

Ihme venkoilua! PS yrittää jälleen esiintyä suurempana tietäjänä kuin todellisuudessa onkaan. Itse jutussa ei mitään uutta ole, kuten on täälläkin todettu.
 

Morgoth

Jäsen
Valkku kirjoitti:
Seuraava on lainattu Veikkaajan lööppitekstistä: " Eripuraisten nokkamiesten valtataistelu on ajanut perinteikkään TPS:n sekasortoiseen tilaan, eikä seuran taloudessakaan ole hurraamista. Jopa valmentajalegenda Hannu Jortikan asema on uhattuna."

Vaikka tuo onkin Veikkaajassa, mutta jos Jortikka saa kenkää niin siinä vaiheessa meikäläinen lopettaa TPSn tuohujen seuraamisen siihen paikkaan.

Siis jos joku TPSstä nyt pitää pois potkia niin ehdottomasti Jouko Narvanmaa ja Hannu Ansas sekä mahdollisesti muita toimistolla pyöriviä turhia pikkutakkiukkoja. Sieltä se siivous pitää aloittaa eikä joukkueesta eikä valmennuksesta. Kun johto on kunnossa, niin sitten voitaisiin tarkastaa pelaajatilanne. Valmentajaosasto onkin jo kunnossa.

Toivoisin että vaikka V8 tai joku seuran johdosta (ei, Jortikka ei ole seuran johtoa) sanoisi jotain ja TPSstä annettaisi edes jotain merkkejä, että tätä sekasortoa yritetään edes jotenkin saada haltuun.

Villit huhut vain leviävät leviävät ja ainakin ulospäin näyttää, että seurassa ei tehdä yhtään mitään. Uusi paavi valittiin ja mies julisti teeseejään, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. TJ ei nyt puhu mitään eikä näköjään muutkaan paitsi Jortikka.

Mitä tästä sekoilusta nyt enää sanoisi? Sanattomaksi vetää...
 

Valkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Veikkajan jutun luettuani...

jäi vahvasti mieleen, että kyse on vain Jortsun omasta spekuloinnista. Joren mukaan on mahdollista, että lähikuukausina Palloseuran johtoon on tulossa muutoksia ja spekuloi, että siinä kohtaa hänen oma asemansakaan ei ole vakaa. Muuten jutussa ei nyt paljon uutta ollut tarjolla, mm. Nurminen kertoi Jortikan palautteen olevan hänelle hyvää herätettä. Narvanmaa kommentoi jutussa mm. sitä, että Palloseuraan ei ole hänen tj aikanaan tullut yhtään pelaajaa ilman kulloisenkin valmennuksen hyväksyntää. Joku Tepsin ex-pelaaja kommentoi menneistä Koivun valmennusvuosista, että joukkueen henki oli hyvä, mutta tilannetta hämmensi Koivun ja Narvanmaan riitely joukkueen silmien edessä. Jutun lopussa Petteri Linnavalli oli tehnyt oman SWOT -analyysin Tepsin tilasta verraten sitä Kasin SWOT:in, joka esiteltiin uuden pj:n julkistustilaisuudessa.

Siinä nyt äkkiä joitain poimintoja jutusta.
 

Morgoth

Jäsen
Valkku kirjoitti:
mutta tilannetta hämmensi Koivun ja Narvanmaan riitely joukkueen silmien edessä.

Toistetaan itseään väsymiseen asti; on se ihme että tuo Narvanmaan asema vain säilyy ja säilyy. Ei kaikkea voi yhden miehen niskaan kaataa, mutta eiköhän jo sokea puusilmäkin tajua yhden suurimman syyllisen tähän ahdinkoon.

Voi vain kuvitella pelaajienkin tuntoja ja hämmennystä, kun tuota riitelyä näkevät omin silmin tai lukevat Apu-lehdestä, kun Jortikka avautuu.

Onpahan TPSstä nyt ainakin kirjoitettu viime aikoina muissakin kuin Turkkarissa, mutta tiedä tuleeko tuosta mitään muutospaineita kuitenkaan seuralle.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Valkku kirjoitti:
jäi vahvasti mieleen, että kyse on vain Jortsun omasta spekuloinnista. Joren mukaan on mahdollista, että lähikuukausina Palloseuran johtoon on tulossa muutoksia ja spekuloi, että siinä kohtaa hänen oma asemansakaan ei ole vakaa.

Vaikka olen lähtökohtaisesti ja ainakin tässä nykyisessä asetelmassa vahvasti Jortikan linjoilla, en jaksa olla ihmettelemättä miksi JHannu jaksaa päivästä toiseen vatvoa näitä juttuja mediassa. Syy lienee selvä, tässä pelataan edelleen samaa tuttua peliä jota on pelattu koko ajan taustalla. Jortikan tulo tempaisi koko systeemin vaan kerralla ja toistuvasti julkisuuteen. Kentällä ollaan pelaavinaan ja lehdissä pelataan täydellä teholla. Jos tätä julkista palautetta viljelisi joku muu kuin Jortikka niin kuppi olisi ollut aikaa sitten nurin, niin täällä kuin varmasti myös orgaanijohdon tasolla.

Voi jumalauta, rukoilemaanko tässä pitää alkaa että hommat saataisiin hoidettua kuntoon, että nämä tällaiset julkiset avaukset loppuisivat ja kentällä nähtäisiin entisenkaltainen tuhoisa tepsi. Teho lienee sama kuin täällä asioita manatessa tai Jortikan avautuessa lehdissä, mitään ei tapahdu. Kierre sen kuin jatkuu.
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Bob Maali kirjoitti:
Sihvonenhan myöntää jutussaan, että osa hänen TPS-spekulaatioistaan on täysin hatusta vedettyjä. Mistä hän tietää, mihin Saku rahansa aikoo käyttää?

Jep, sama Sihvonen kertoili viime talvena, että Tepsiin kootaan kaudeksi 2005-2006 todellinen tähtisikermä, koska Hannu Ansas haluaa näyttävät läksiäiset. No, onhan tässä vielä aikaa...
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Power kirjoitti:
Jep, sama Sihvonen kertoili viime talvena, että Tepsiin kootaan kaudeksi 2005-2006 todellinen tähtisikermä, koska Hannu Ansas haluaa näyttävät läksiäiset. No, onhan tässä vielä aikaa...

Nimenomaan, koska Ansas ei lähtenytkään vaan jäi paikalle juonimaan vielä vuosiksi. Sihvosen jutut nyt ovat mitä ovat. Koivujen kanssa vaan on hauska hämmentää ja luoda mystisia salaliittoteorioita.
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jeesus Kr mikä avautuminen Jortikalta Auran Aaltojen haastattelussa. Eräs "entinen TPS-valmentaja joka vaikuttaa nykyisin tuolla Pohjanmaalla" oli kuulemma käynyt viime viikolla Narvanmaan kanssa aamupalalla ja tyrkyttänyt itseään päävalmentajan paikalle. Veikkaajan juttua Jortsu kommentoi turhaksi hämmentämiseksi, mutta onko siihen sitten pakko osallistua itse?

Lisäksi joku oli Joren mukaan levittänyt huhua, etteivät Tepsin pelaajat pääse enää hierojan pöydälle kun päävalmentaja makaa siellä koko ajan. Tähän on kuulemma ollut oikeasti tarvetta viimeisen 14 vuoden aikana vain kolme kertaa ja silloinkin on vain niksauteltu nikamia.

Edit. Kommentteja Veikkaajan kirjoituksesta pyydettiin myös Antti Kasilta, joka ihmetteli, ettei häntä oltu edes yritetty haastatella tuota juttua varten. Lisäksi Kasi totesi luottamuksensa Jortikkaan olevan vankkumaton ja filosofoi Kalpa -ottelua siten, että vaikka tuskantunteetkin ovat eräänlaisia elämyksiä, niitä alkaa jo olla nähty tarpeeksi tällä kaudella tjsp.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös