Mainos

TPS kaudella 2024–2025

  • 611 988
  • 3 781

ÅBO

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Napsu pois hyökkäysinnosta ja vähän tiivistystä viisikkopuolustamiseen niin 6 pistettä olisi otettavissa ja oikeastaan täytyisi ottaa. Tältä viikolta 0 pistettä niin maanantaina olisi syytä olla uusi päävalmentaja.
Täytyshän ne pisteet ottaa, mutta muun muassa tänään se ei ole ainakaan helppoa.
 
Tuljakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, PaKa
Jukurit on ollut vähän kuin TPS toistaiseksi: Pirteää peliä, mutta kapea rosteri on syönyt pisteitä loukkaantumisten myötä. Pari huonompaakin matsia on tainnut olla seassa, mutta erittäin kovalla asenteella ja yhtenäisyydellä vetävät, mitä olen katsellut. Ei voi Tuomaistakaan juuri arvostella, kun noin isolla vaihtuvuudella ja heikentyneellä rosterilla peli on näyttänyt noinkin hyvältä. Vähän jopa hirvittää illan matsi.

Viiden pelin kuntopuntarissa pisteet ovat 5-1 Jukurien eduksi. Pahin loukkaantumistilanne on tainnut kääntyä myös parempaan päin siellä. Isoja pisteitä alkaa olla jaossa myös vierasjoukkueen kannalta, joten eiköhän tuosta melkoinen savotta saada aikaiseksi. Tappion sattuessa otsikot huutanevat kriisiä.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Pahin loukkaantumistilanne on tainnut kääntyä myös parempaan päin siellä.
En nyt sanoisi. Tänään ei mitään tekosyitä jos tulee pataan.
Ei vaan tunnu helpottavan Mikkelissä..

Isaac Johnson (paluu viikolla 46)

Thomas Olsen (paluu viikolla 46)

Ludwig Persson (paluu viikolla 44)

Eetu Anttila (paluu viikolla 44)

Max Ellis (päivä kerrallaan)

Viljam Sandvik (päivä kerrallaan)

Aaron Hakala (päivä kerrallaan)
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Jukureilla aivan hirveä kokoonpano. Pakkovoiton paikka.

edit: Visa! Kuinka monta Jukurien pelaajaa tunnistat tänään kokoonpanosta entuudestaan?
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Jukureilla aivan hirveä kokoonpano. Pakkovoiton paikka.

edit: Visa! Kuinka monta Jukurien pelaajaa tunnistat tänään kokoonpanosta entuudestaan?
Kahdeksan nimeä tuntui tutulta, ehkä yhdeksän.
 
NeilGamble

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jukureilla aivan hirveä kokoonpano. Pakkovoiton paikka.

edit: Visa! Kuinka monta Jukurien pelaajaa tunnistat tänään kokoonpanosta entuudestaan?
Kymmenen nimeä pelkän sukunimen perusteella, tiedä sitten jos nuo ovat edes ne pelaajat joita mietin.
Yksitoista jos nelosen laituri Immonen on Jarkko Immonen joka on palannut eläkkeeltä kokoonpanoon, mutta ei taida olla.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Jukureilla aivan hirveä kokoonpano. Pakkovoiton paikka.

edit: Visa! Kuinka monta Jukurien pelaajaa tunnistat tänään kokoonpanosta entuudestaan?
Niin se oli Turun visiitilläkin ja TPS oli hätää kärsimässä siinäkin ottelussa. Toki voitti lopun maalilla. Tänään on kyllä hyvä mittari miten joukkue syttyy. Viisi tappiota nyt selässä putkeen, niin luulisi voiton maistuvan, vaikka vastassa olisi KYRöskosken PÄrske.
 
Wimrfin

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Onneksi ei ole kotijoukkueella Herpin maalissa. Huutelinkin jo viime tappion jälkeen miestä Turkuun hieman kieli poskella, mutta vaikuttaa todella potentiaaliselta kassarilta. Markus Ruusu on tykitetty reikäjuustoksi ennenkin.

Onko Anttila loukissa vai yksinkertaisesti ei mahdu Jukurien kokoonpanoon?
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Loukkaantunut, ei hyvältä näytä jatkon kannalta kun viime kaudellakin oli paljon sivussa.
Tämä lienee syy miksi ei pelaa enää täällä. Oli kuitenkin tilastoiltaa liigan parhaimpia veskoja viimekaudella. Toivon, että pääsee kuntoon ja tulee vielä joskus meille takaisin. Mitään kovin suurta loukkihistoriaa ei kuitenkaan taida olla, joten ihan mahdollisuuksia voi olla.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit

Otanta oli myös melkoisen pieni kun pelasi vain 12 peliä. Itse en usko Anttilasta mitään huippuveskaa tulevan.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Nyt on sitten sellaiset 5 ottelua edessä, että 10 pojoa on tultava näistä. Tässä on nyt tuloksellisesti menty niin alta lipan viimeiset pelit, että nyt tämän täytyy kääntyä. Jukureilta, Pelicansilta ja HPK:lta on kairattava suorat voitot ja joko Ilveksen tai Tapparan kanssa väännettävä kotona edes jatkoille. TPS ei ole vielä pahasti tippunut kyydistä ja tuolla tahdilla voitaisiin lähteä top 8 joukkueena tauolle. Siitä sitten kirimään hyvä loppuvuosi. Seuraavat pelit jos kustaan ollaan tauolle mentäessä Jukurien ja Pelicansin ohella kriisijoukkue.
 
Se on justiinsa näin. Tepsille realistinen sijoitus on siellä sijoilla 5-8, tai ehkä 7-8. Kotietu sääleihin on meidän mestaruus, hei!
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt on sitten sellaiset 5 ottelua edessä, että 10 pojoa on tultava näistä. Tässä on nyt tuloksellisesti menty niin alta lipan viimeiset pelit, että nyt tämän täytyy kääntyä. Jukureilta, Pelicansilta ja HPK:lta on kairattava suorat voitot ja joko Ilveksen tai Tapparan kanssa väännettävä kotona edes jatkoille. TPS ei ole vielä pahasti tippunut kyydistä ja tuolla tahdilla voitaisiin lähteä top 8 joukkueena tauolle. Siitä sitten kirimään hyvä loppuvuosi. Seuraavat pelit jos kustaan ollaan tauolle mentäessä Jukurien ja Pelicansin ohella kriisijoukkue.
Ei kai Pelicans mikään kriisijoukkue ole? Edellisistä seitsemästä liigapelistä ovat ottaneet viisi suoraa voittoa. Muun muassa sarjakärki HIFK:n ovat kaataneet tuona aikana sekä kotona että vieraissa. Lisäksi ovat tuon putken aikana ottaneet kaksi suoraa voittoa myös CHL:ssä. Siis yhdeksästä edellisestä ottelusta seitsemän kolmen pisteen voittoa.

Enemmän tuo Ilves on kriisijoukkue. Sillä on seitsemästä edellisestä liigapelistä vain neljä pistettä ja kolmesta viimeisimmästä kolme tappiota maalierolla 2-13.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös