Mainos

TPS kaudella 2024–2025

  • 610 296
  • 3 773

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
1980 ja 2000 välisenä aikana TPS oli omavarainen rikas, menestyvä ja muiden kadehtima seura jossa rahaa tulvi ovista ja ikkunoista sisään
Pakko korjata tämä väite. Tepsin rahat oli aina loppu. Aina. Joka kesä kupattiin rahat milloin mistäkin, junnujen kassasta tai vekselillä Ruissalon kiinteistön saunan kiuas vakuutena. Elettiin aivan kädestä suuhun. Kausi kaudelta.

Voimme muistella Ansaksen ja Sjöroosin aikaa lämmöllä monessa suhteessa ja joukkue oli kiistatta alueen ylpeys, mutta talous hoidettiin silloinkin tavattoman huonosti. Myös sponssitulojen saaminen oli jossain määrin helpompaa, koska paikallisia suuryhtiöitä ei oltu myyty vielä ulkomaille tai ne eivät olleet konsernien markkinointiosastojen remmissä.

Talouden lyhytnäköinen hoitaminen vuosituhannen vaihteessa on yksi tärkeistä syistä siihen, miksi Tepsin romahdus on ollut niin syvä. Silloin olisi pitänyt rakentaa puskuria ja vaihtoehtoisia toimintamalleja.
 

Slaigard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mottipäisillä pelaavat
Hyvää pohdintaa, mutta skeptikkona kannattaa kuitenkin ottaa huomioon myös sellainen skenaario, että Marjala lähteekin Ison Veden taakse ja Makke Nurmi käyttää ulkomaan optionsa. Ollaanko silloin housut kintuissa tilanteessa vai löydetäänkö korvaajat ja mistä löydetään, jos skouttaus on ihan nollatasoa. Joudutaanko paniikissa ottamaan joku agentin tarjoama ”huippukiekkoilija” joka osoittautuu kuitenkin kasaksi sitä ihteään.
Jes. Tossa skenaariossa b-kori on pitkään ollut paskaa, eikä sieltä ole nostettavissa ketään. Parhaassa tapauksessa ongelma olisi toisin päin ja löydetyt thorellit matkaavat kauden jälkeen hesuleihin, kun meillä raharuudut on jo täynnä, eikä vaan pystytä pitämään. Jos taas poistumaa, niin mottipäistä kouraan ja A rintaan.

Uskon, että Marjalan ja Nurmen osalta riskit on tiedossa. Niihin ainakin pitäisi osata varautua arvioimalla minkä tason menetyksiä he ovat ja löytyykö korvaajia. Jos kriittisiä resuja oman ruutunsa vuoksi, niin tiettyä varamiesjärjestelyähän se huutaa. Nämä on minusta joukkueen johdon ja urheilujohdon aivan keskeisimpiä tehtäviä organisoida.

Nurmessa, Teissalassa ja Palmussa on paljon samankaltaisuuksia. Vastaavasti sentterit on olleet meidän surma jo vuosia, ja resursoinnissa on epäonnistuttu. Jos Frööbeli lähtee niin tilalle on saatava satavarma sateentekijä, eikä mitään vitun kädenlämpöisiä intosia, ne ei tuloskentän senan tehtäviä hoida. Silloin Marjala voidaan korvata. Tässäkin mielessä Lauridsenin palkan on oltava matala tai rahat on väärässä paikassa.

Ylipäätään en ymmärrä tuota lähtevien ”määrän” julkituontia Uramalta. Kaikenmaailman vempoista ja try-outeista luovutaan, ketä kiinnostaa..? Coren laatu ratkaisee, eikä cannon fodderin määrä.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg Jets

SirBallWax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Paljon sattuu ja tapahtuu. Nyt varsinkin sattuu.
Totuutta silmiin jne. Mutta.

Hengityskoneessa vietetyt vuodet alla ja eteenpäin täytyy mennä.
Kunhan myös toimisto sanoo faktat ääneen; seuraavat vuodet haastetaan kärkijengejä ja tavoite on kympin sakkiin.

Ei siinä v**u sen ihmeempää!
Jo juuri pohdin oman kausarin uusimista, mutta paskat. Totta kai uusin!

Se mitä itse vaadin on rehellisyys! Ollaan haastajia jatkossa, se on ok. Tehdään se ylpeästi! Pehmeitä jaaritteleva, pehmeitä lupaavat, pehmeitä puhuvat, he ovat kakkapyllyjä.

Rehellisyys. Pyri 100% siihen mitä lupaat tavoittelevasi, älä sössötä! Siitä mä maksan helposti sen minkä pyydät.
 

Wimrfin

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Niiden tietojen perusteella mitä nyt on:

"Wernblom"-Marjala-Nurmi
Palmu-Talvitie-Teissala
Hemming-Intonen-Haapanen
Pikkarainen-Koivu-juniori (en osaa nimetä tuohon ketään)

Arell-"Lindroth"
"Lauridsen"-Salin
Sevänen-Lehtonen
Kulmala-Jokinen

Maalivahtiosastolla Vali ja joku toinen, todennäköisesti Lindberg jos lompakossa ei kertakaikkiaan rahaa ole. Jos näitä lainauksissa olevia pelaajia ei saada pidettyä niin heidän tilalleen hankitaan sitten uusia kasvoja. Mahdollisesti lisäksi saatetaan saada ehkä joku jostain halvalla jos löytyy. Eihän tämä kovinkaan mieluisa tilanne ole. Tuohon vielä loukit päälle niin hyvänen aika kun mennään kapealla.

Korjatkaa jos (ja todennäköisesti kun) meni vituiksi.
 

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51
Expressenkin jo skuuppasi, että Wernblom jatkaa. Omituista jos nyt on lähdössä…
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Jos Wernblom menetetään niin ainakin itselleni on se ja sama jatkossa ilmoitetaanko mahdollisista optioista sopimuksissa.
 

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Jos Wernblom menetetään niin ainakin itselleni on se ja sama jatkossa ilmoitetaanko mahdollisista optioista sopimuksissa.
En stressaisi Wernblomin jatkamisesta. Jos Expressenissä kerrottiin jatkamisesta Turussa niin on aika vahva signaali.
Ylläoleva nimimerkki kirjoitti olevan vaan omaa päättelyä perustella ”miksi se Turussa jatkaisi”.

Samat nimimerkit täällä puhuneet jatkon puolesta kuin Marjalan kohdalla.
 

Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
Aivan mutu. Miks ihmeessä jatkais täällä...
Mutta toivon että muut on oikeassa kun oikeastaan olisivat melkeinpä kaks tärkeintä jatkajaa.
No huh! Ajattelin jo, että sulla löytyy tälle ihan lähde. Miksi ei jatkaisi? Ensimmäistä kertaa urallaan lyömässä läpi miesten tasolla ja ensi kaudella on tarjolla iso rooli. Huhun mukaan mies todennut itse neuvottelevansa Turkuun suorasta 2v lapusta, joten ei täällä olo ihan perseestä ole ollut.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aivan mutu. Miks ihmeessä jatkais täällä...
Mutta toivon että muut on oikeassa kun oikeastaan olisivat melkeinpä kaks tärkeintä jatkajaa.

Se kun oikeastaan ei ole edes Wernblomin käsissä. Hän on omalta osaltaan jo sitoutunut ensi kauden Tepsiin. TPS:llä on optio ensi kaudesta ja TPS voi jatkaa hänen kanssaan tai laittaa kiertoon.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
En stressaisi Wernblomin jatkamisesta. Jos Expressenissä kerrottiin jatkamisesta Turussa niin on aika vahva signaali.
Ylläoleva nimimerkki kirjoitti olevan vaan omaa päättelyä perustella ”miksi se Turussa jatkaisi”.

Samat nimimerkit täällä puhuneet jatkon puolesta kuin Marjalan kohdalla.
Juu. Lähinnä ihan yleisesti, kun case-Thorell kummittelee vieläkin mielissä.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Se kun oikeastaan ei ole edes Wernblomin käsissä. Hän on omalta osaltaan jo sitoutunut ensi kauden Tepsiin. TPS:llä on optio ensi kaudesta ja TPS voi jatkaa hänen kanssaan tai laittaa kiertoon.

Optioissa on yleensä jokin takaraja milloin seuralla pitää olla tieto jatkavatko he vai ei. Lisäksi optioitakin on hurjasti erilaisia. Yhteinen optio, seuran optio ja pelaajan optio. Olettaisin kyseessä olevan seuran optio, jossa päätös tulevaisuudesta pitää olla tehtynä X päivänä.
 

Kyrönjoonas

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mut yleisestihän ottaen me taidetaan kaikki olla samaa mieltä siitä, että on 3-5 sopimuksen alaista pelaajaa, josta oikeastaan pitäis päästä eroon
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Optioissa on yleensä jokin takaraja milloin seuralla pitää olla tieto jatkavatko he vai ei. Lisäksi optioitakin on hurjasti erilaisia. Yhteinen optio, seuran optio ja pelaajan optio. Olettaisin kyseessä olevan seuran optio, jossa päätös tulevaisuudesta pitää olla tehtynä X päivänä.

Juurikin näin!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös