Mainos

TPS kaudella 2021–2022

  • 541 962
  • 2 686

Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Kannattaa muuten katsoa eilisen Ilves - KooKoo -ottelun lehdistötilaisuus ja Ahokkaan kommentit. Koville otti putoaminen ja harmituksen näki kilometrien päähän. Samalla Ahokkaasta huokui nälkä menestyä eli kyllähän me ollaan saamassa ensi kaudeksi kova ja erittäin motivoitunut valmentaja johtamaan jengiä.
Sinälläähän muuten tämä Kookoon aikainen putoaminen satoi Tepsin laariin, että Ahokas pääsee aiemmin kääntämään katseensa ja suunnittelemaan tulevaa kautta. Samalla pystyy nyt pleijareiden aikana seuraamaan Tepsin otteita ja tekemään havaintoja pelaajista ja yleisilmeestä.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Sinälläähän muuten tämä Kookoon aikainen putoaminen satoi Tepsin laariin, että Ahokas pääsee aiemmin kääntämään katseensa ja suunnittelemaan tulevaa kautta

KooKoo olisi jatkoon päästessään pudonnut ensi viikolla, joten mitään hirveää hyötyä Tepsi ei tästä nyt kuitenkaan revi.
 
Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lisätään vielä sen verran että juuri luin Hfboardsilta että Samuel Knazko olisi tehnyt TPS:n kanssa vuoden jatkosopimuksen. Loistava uutinen jos pitää paikkansa. Tällä hetkellä Knazko ja Slafkovsky ovat Slovakian U20 joukkueen mukana. En itseasiassa edes tiedä missä ovat mutta jotain harjoituspelejä pelaavat.

Ihmettelin, että miksei Slafkovsky ole valmistautumassa U18 kisoihin vaan höntsää U20:n mukana, mutta näemmä Slovakia pelaisikin U18:ssa B-ryhmän kisoissa, jotka on peruttu.
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei huhu eikä faktatietoa mutta pahaa pelkään että Ahokkaan muuttokuorman suunnatessa Turkuun Berger saa siinä samassa kyydin kotiin ja paluun kasvattajaseuraan.
Toivottavaa olisi että näin ei kävisi vaan joukkue koottaisiin pelaajista jotka ovat taitavia kiekon kanssa ja osaavat pelata kovaa kunnioittaen silti samalla vastustajaa. Bergeriltä kun tätä vastustajan kunnioittamista ei valitettavasti löydy.
 
ILIMAVEIVI

"Eipäs nyt maalailla piruja seinälle" Bergeristä! Minulle tuo Ahokkaan tuleminen Tepsiin tämän kauden jälkeen on jo sellainen. Pari vuotta takaperin oliin ottanut Ahokkaan avosylin vastaan mutta tämä kausi on herättänyt kysymysmerkkejä. Miksi päästää Raipe muualle ?
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
"Eipäs nyt maalailla piruja seinälle" Bergeristä! Minulle tuo Ahokkaan tuleminen Tepsiin tämän kauden jälkeen on jo sellainen. Pari vuotta takaperin oliin ottanut Ahokkaan avosylin vastaan mutta tämä kausi on herättänyt kysymysmerkkejä. Miksi päästää Raipe muualle ?

Kahta valmentajaa on aika vaikea pitää samaa aikaa. Ei Tepsin meno varmasti näyttänyt tältä, kun Ahokkaalle soppari päätettiin tehdä.
 
Sinänsä voi ihmetellä, jos Paju menee vaikka vuodeksi Lukkoon 50000 euroa paremmalla palkalla ja sen jälkeen suuntaa New Yorkiin. Lukkodiili olisi siten pikkurahaa sen rinnalla.

Ja jos nyt realismi pidetään mukana, niin Pajuniemen paikka olisi kuitenkin AHL:ssä. Allekirjoitusbonus plus AHL-palkka on noin 160k dollaria eli noin 130k euroissa. Sitä luokkaa voisi olla palkka Lukossakin. Tai ainakaan ero ei ole läheskään sellainen, mitä annat tuossa ymmärtää.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL

No ajattelin tulevien vuosien tienestejä, en yhtä kautta. Tuskin änäriin mahtuu, AHL todennäköinen.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
"Eipäs nyt maalailla piruja seinälle" Bergeristä! Minulle tuo Ahokkaan tuleminen Tepsiin tämän kauden jälkeen on jo sellainen. Pari vuotta takaperin oliin ottanut Ahokkaan avosylin vastaan mutta tämä kausi on herättänyt kysymysmerkkejä. Miksi päästää Raipe muualle ?

Mä otan Ahokkaan edelleen avosylin vastaan. Sisäpiirin ulkopuolelta tuleva ammattivalmentaja, jolla meriittejä. Se on Tepsissä jo eräänlainen merkkipaalu. Ei oo mikään Leime, hei!

Muutenkin oon pitkin kautta funtsinut, että kovin tuntuu, että siellä eräs apuvalkku on heiluttanut puikkoa. Ei mitään pois Raipelta, maaginen suoritus odotuksiin nähden. Mutta pitää muistaa, että Raipe on muissakin yhteyksissä ollut suostuvainen siihen, että sivustakin tulee vahvaa ohjausta (Nuorten skabat). Mä uskon edelleen, että tässä tehdään mittatilaustyötä tulevaa valmennusta ajatellen.

Voin edelleen antaa muutaman vuoden rakennusaikaa dynastialle. Eikö tossa nyt ole selkeä paikka iskeä Tapparaa tai Kärppiä ulos menestysputkesta. 20-luku on meidän!
 
Finlandi_36

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niin, onkos Mose jatkamassa? Tuntuisi varsin olennaiselta kysymykseltä.
En mitään varmaa tietoa tiedä, mutta uskoisin että kyllä, vai kuka muu huipputason maalivahtivalmentaja on vapaana? Jos Mose tosiaan itse haluaa jatkaa niin uskon että mies myös Turussa jatkaa. Jos/kun Ahokas tulee niin eiköhän se apuvalmentajisto ole Mose-Kalto-Petäjä
 
Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minä pidin jonkin aikaa taukoa jatkoajasta, kun rupesi turhauttamaan tämä kirjoittelun taso ja olisi näköjään pitänyt jatkaa taukoa. Mitä yhteistä on erotuomarilla ja Tepsin työntekijällä (valmentaja, urheilujohtaja, pelaajakoordinaattori tms.)? Teet niin tai näin, niin aina väärin toimittu ja haukut tulee varmasti. Aika masokistinen luonne saa olla, jos haluaa erotuomariksi tai urheiluseuran valmentajaksi tai avainhenkilöksi toimiston puolelle esim. hoitamaan joukkueen rakentamista. Kritiikkiä saa tietenkin esittää samoin saa myös spekuloida ja olla eri mieltä. Asioista saa myös olla eri mieltä ja erilaisia ajatuksia voidaan esittää.

Kuten joku tuossa aikaisemmin totesi, niin on kyllä mahdottoman vaikeaa hommaa rakentaa jääkiekkojoukkue. Jos hankit liian hyviä pelaajia tai seura onnistuu kasvattamaan niin hyviä pelaajia, että kelpaavat suurempiin sarjoihin, niin väärin tehty, koska he eivät kauaa seurassa pysy. Jos hankit nuoria lupauksia, niin sekin on väärin toimittu, koska eivät kauaa seurassa pysy kuitenkaan. Rahastavat koukkupolvetkaan eivät ole hyvä juttu ja sama koskee pelaajia, jotka ovat 30-vuotiaita tai enemmän. Uransa parhaita vuosia pelaavat pelaajat ovat nekin huono juttu, koska eivät kuitenkaan pysy seurassa kovin kauaa. Jos on saatu sellaisia pelaajia, joukkueeseen, jotka ovat ihan päteviä runkopelaajia ilman tähtiloistoa (keskitason pelaajat), niin sekin on huono juttu, koska eivät ole parempia, kuin Mikko Rantanen ja Nathan McKinnon yhteensä. Kyllä on Tepsissä huonosti asiat, jos ei ensi kauden kokoonpano ole vähintään seuraava:

1.ketju. Patric Kane - Connor McDacvid - Alexander Ovetshkin
2.ketju Gabriel Landeskog - Nathan McKinnon- Mikko Rantanen
3. ketju Leon Draisatl - Auston Matthews - Kaapo Kakko
4.ketju Teuvo Teräväinen - Sebastian Aho - Patrik Laine

Pakkiparit

Victor Hedman - Cale Makar
Miro Heiskanen - Alex Pietrangelo
Rasmus Ristolainen - Cdeno Chara

Maaliin teksti tv scouttauksen perusteella, vaikka Andrei Vasilevski ja Juuse Saros

Jos tämä ei toteudu, niin MÄ HÄPEÄN! Silloin on tapahtunut täydellinen epäonnistuminen ja seura on kriisissä. Toimisto huomio! Viimeinen muistaa sitten sammuttaa valot.

Tepsin nykyinen viestintä on paljon parempaa ja avoimempaa, kuin ennen, mikä on pelkästään hyvä asia. Uskon, että seuran toimistolla on tehty suunnitelmia ja myös niitä varasuunnitelmia sen suhteen, että joku pelaaja tai joitain pelaajia lähtee kauden päätyttyä muihin maisemiin. Itse pohdiskelin yksi päivä, että mikä mahtaa olla Pärssisen, Viron ja Nurmen tilanne NHL:n suhteen. Asialla voi toki spekuloida, mutta rajansa kaikella. Sanoisin, että Nurmi on kolmikosta lähimpänä NHL paikkaa. Pärssiselle ja Virolle tekee vielä hyvää pelata vuosi liigassa. Minullahan ei ole tähän esittää mitään faktaa, mutta eiköhän Kallio, Urama ja kumppanit tiedä poikien suunnitelmista ja ajatuksista. Uskon, että toimistolla on tiedossa, että missä he ovat ensi kaudella. Toki yllätyksiä ja muutoksia voi tulla myös keskellä kesää. Eiköhän Urama ja Kallio osaa joukkueen rakentamisen paremmin, kuin minä ja kyllä siellä on varmasti jokin varasuunnitelma. Kaikista suunnitelmista ja varasuunnitelmista ei vaan voi julkisuudessa kertoa, vaikka kuinka seuran fanit panikoisivat ja hyperventiloisivat. Toki kaikkeen ei voi varautua ja yllätyksiä tulee, mutta elämä on sellaista. Kaikkea ei voi suunnitella ja kontrolloida. Pitää elää tässä hetkessä ja yrittää toimia parhaalla mahdollisella tavalla tämän hetkisen tilanteen mukaan.

Kolmikosta Nurmi, Pärssinen ja Viro voi hyvinkin joku lähteä kesällä ainakin kokeilemaan Pohjois-Amerikkaan, mutta tämän hetkinen tilanne on se, että he pelaavat Tepsissä ensi kaudella ja se tieto meillä on. Ei minulla ainakaan ole sisäpiiritietoa jostain muusta. Joo silloin 2000-luvun vaihteen kolmannen mestaruuden jälkeen meiltä lähti keskellä kuuminta kesää koko ykkösketju Pohjois-Amerikkaan ja siitä ei hyvää seurannut, mutta aika harvinaista tällainen nyt kuitenkin on. Aikamoinen ennustaja saa olla, jos pystyy kaikki mahdolliset asiat ja skenaariot huomioimaan joukkueen suunnitelussa. Eiköhän siellä toimistolla jokainen tee parhaansa. Voi olla, että Nurmi katkaisee akillesjänteensä kesällä Kuuvuoren portaissa ja ura on paketissa. Toivottavasti ei näin käy, mutta kaikkeen ei voi varautua. Eiköhän siellä toimistolla tiedosteta, että Viro, Nurmi ja Pärssinen eivät koko uraansa Tepsissä pelaa.

Ja todellakin saa ihmetellä ja pohtia, miksi joku pelaaja hankittiin tai miksi joku lähti muualle, mutta rajansa kaikella. Kyllä minäkin nyt kovasti ihmettelen esim. Vainionpään hankintaa, kun ei ole tuonut minkäänlaista lisäarvoa joukkueelle. Valitettavasti liigan nykytilanne on, mikä on eli parhaista pelaajista ei pystytä kilpailemaan isompien sarjojen kanssa. Palkkakisassa ei pärjätä ja liiga ei enää ole maailman kovimpia sarjoja, kuten joskus oli. Joskus 20-vuotta sitten jonkun Kestnerin pitäminen olisi ollut huomattavasti helpompaa ja olisi varmasti saatu pidettyä, kun olisi pystytty maksamaan kilpailykykyistä palkkaa.

Siinä mielessäkin joukkueen rakentaminen on mennyt mahdottomaksi, kun pitäisi joukkueessa olla mahdollisimman paljon omia junnuja, mutta sitten pitäisi olla mahdollisimman paljon myös kokeneita pelaajia ja sitten pitäisi olla pelaajia, jotka pelaavat uransa parhaimpia vuosia. Tietenkään yli 30-vuotiaita ei saa olla. Joukkueen pitää olla mahdollisimman nuori ja painottua omiin junnuihin, mutta sitten joukkueen pitää olla tarpeeksi kokenut, rutinoutunut ja pelaajien CV:ssä pitää olla näyttöjä vähintään kymmenen sivun verran, jotta kelpaa. Näitä reunaehtoja voisi jatkaa vielä, mutta ei jaksa kirjoittaa. Ei käy kateeksi Kalliota ja Uramaa, kun pitäisi kannattajia miellyttää. Joukkueen pitää tietenkin olla sellainen, että jokainen kauden peli voitetaan vähintään 10-0. Vähempi ei missään nimessä riitä.

Pajuniemi on pelaaja, joka välillä nostattaa verenpainetta ja aiheuttaa turhautumista. Kokonaisvaltainen pelaaminen on vielä puutteellista samoin tuntuu pelaavat välillä turhan paljon vain itselleen ja miettii liikaa niitä omia tehoja. Pitäisi enemmän pelata joukkueelle. Saisi olla monipuolisempi pelaaja. Kyllä minä kuitenkin näen Pajuniemelle käyttöä myös ensi kauden Tepsissä. Hyvän laukauksen omaavia suomalaisia pelaajia, varsinkaan omia kasvatteja ei liiaksi ole ollut. On harmi, jos hän lähtee toiseen liigaseuraan ja vähän ihmettelen asiaa, mutta menkööt sitten, jos haluaa. Ei Pajuniemen mahdollinen lähtö ole välttämättä Tepsin vika. Mielelläni pitäisi Pajuniemen joukkueessa ja on ehdottomasti hyvä liigapelaaja. Maalintekijöitä Tepsillä ei ole liikaa viime vuosina ollut ja Pajuniemi pystyy maaleja tekemään. Ei hän juurikaan luo maalipaikkoja itse itselleen tai ketjukavereilleen kuten Kestner, mutta on Pajuniemi menetys, jos lähtee. Vaikka välillä olen kritisoinut paljonkin hänen pelaamistaan, niin on hän liigan parhaimmistoa kuitenkin.

Se mikä minua ärsyttää välillä on se nykyaikaan kuuluva lyhytjänteisyys. Ei ajatella pitkäjänteisesti. Myönnän itsekin olevani joskus vähän kärsimätön, mutta fakta on se, että Tepsin toiminnassa on nyt oikea suunta ja paljon hyviä asioita on meneillään ja paljon hyvää on tapahtunut. Jos me fanit joskus myös nautittaisiin tuosta Tepsin menosta ja meiningistä sen sijaan, että aina ollaan vetämässä ranteita auki ja nähdään joka nurkalla mörköjä ja uhkakuvia. Uskon, että meillä on ensi kaudellakin mielenkiintoinen joukkue kasassa. Valitettavasti liigan status on nykyään sellainen, että joukkueen pitkäjänteinen rakentaminen on vaikeaa ja haastavaa, koska parhaat pelaajat lähtevät nopeasti suurempiin sarjoihin, joissa palkanmaksukyky on huomattavasti parempi.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Yleisessä huhuosiossa kertovat Bergerin tehneen jatkosopimuksen Kouvolaan.

Kiitos, iso kiitos.

Eilisessä lammaslaumassa Bergerin kaltainen pelaaja olisi ollut aika arvokas.
Ei niitä älyttömyyksiä kukaan kaipaa, mutta asenne hänellä on aina kunnossa ja pudotuspeleissä se vain korostuu.
 
Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Eilisessä lammaslaumassa Bergerin kaltainen pelaaja olisi ollut aika arvokas.
Ei niitä älyttömyyksiä kukaan kaipaa, mutta asenne hänellä on aina kunnossa ja pudotuspeleissä se vain korostuu.

Samaa mieltä, että hänen kaltainen hahmo tarvitaan tuonne rosteriin. Nimenomaisesti hänen kaltainen, mutta ei hän. Sen verran vastenmielinen kuva miehestä niin kaukalossa, kuin sen ulkopuolella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei todellakaan tarvita.

Bergerille sattuu aivan liikaa vahinkoja. Miettikää nyt, jos tämän päivän pelissä olis Bergerin tapainen kaveri, kun ylilatauksella ajaa 5+20. Kyllä siellä on Anttalainen, kun hoitaa saman homman paremmin ja puhtaammin. Toki hän ei yksin riitä, mutta on siellä hyökkääjissä sellaisia pelaajia, joiden ei tarvi pelätä fyysisyyttä.
 
apsi71

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kaapo Kakko

Vähä kaksipiippunen juttu. Itse tykkään bergerista. On totta, että pojalle sattuu usein, mutta toisaalta kaukalossa jokainen tietää että ei voi kurvailla miten sattuu. Isoissa peleissä nämä tunteella pelaavat mahdollisesti kääntää koko sarjan suuntaa taikka toiseen. Eilen olisin kaivannut tepsiltä viimeisellä kympillä jonkinmoista signaalia, että tämä perseily ei tule meiltä huomenna jatkumaan. Ja esimerkiksi kestnerin selkäätaklaukseen olisi ehdottomasti pitänyt jonkun reagoida pikku muikkarilla chaplikia kohtaan.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ja esimerkiksi kestnerin selkäätaklaukseen olisi ehdottomasti pitänyt jonkun reagoida pikku muikkarilla chaplikia kohtaan.

Jos tänään ei Chaplikia jotenkin muisteta, niin mä häpeän! Ensin Pajua akkamaisesti vihellyksen jälkeen polvitaipeeseen, sitten Kessu niska edellä laitaan, nupiksi tökki Nurmea maalinsa jälkeen. Kukaan ei kaivanut kuittivihkoa, mitä helvettiä!? No antoi Makke sentään tuiman tuijotuksen perään.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eilisessä lammaslaumassa Bergerin kaltainen pelaaja olisi ollut aika arvokas.
Ei niitä älyttömyyksiä kukaan kaipaa, mutta asenne hänellä on aina kunnossa ja pudotuspeleissä se vain korostuu.

Kookoo-ilves sarjassa peli täysin omissa käsissä, Berger hakee tappotaklausta josta jäähy ja ilves-maali ja siten game over. En todellakaan kaipaa tuollaista Tepsiin.
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vähä kaksipiippunen juttu. Itse tykkään bergerista. On totta, että pojalle sattuu usein, mutta toisaalta kaukalossa jokainen tietää että ei voi kurvailla miten sattuu. Isoissa peleissä nämä tunteella pelaavat mahdollisesti kääntää koko sarjan suuntaa taikka toiseen. Eilen olisin kaivannut tepsiltä viimeisellä kympillä jonkinmoista signaalia, että tämä perseily ei tule meiltä huomenna jatkumaan. Ja esimerkiksi kestnerin selkäätaklaukseen olisi ehdottomasti pitänyt jonkun reagoida pikku muikkarilla chaplikia kohtaan.

Joo. Mä oon ihan samaa mieltä, mutta sen ei tarvi olla kaveri ku vetää 4 kertaa 5+20 keskimäärin kauteen. Koska pleijareissa, kun tunne nousee ja tollanen kaveri painaa kentällä ni riski sille ulosajolle on aika iso. On niitä pelaajia, kun hoitaa sen paljon puhtaammin. Mun mielestä tossa on se, että koko joukkueen pitäs ottaa pallit käteen ja pelata kovaa, mutta puhtaasti ja suojella omia. Jos ei koko riitä ni pitää olla ku terrieri. Just nää 3-4 kentän kaverit, kun ei vastustajan päässä juhli ni pitäs pistää vastustaja todella ahtaalle.

Eise oo siitä kiinni, että sieltä puuttuu Bergerin tapanen tappaja. Vaan siitä kiinni, et joku Vainionpää ynnä muut kuvittelee, et vahvuudet on kiekollisessa pelaamisessa. Wirtanen ja Kurukin pystyisi antaa kovuutta. Nurmikin vois pelaa kovempaa ja tehdä Kestnerille ja Ishalle tilaa. Yks Berger tonne todennäköisesti vain pahentaisi tilannetta. Toisinsanoen koko joukkueen pitäisi syttyä pelaamaan pleijareita ja ei antaa tuumaakaan periksi. Ja tehdä selväksi, ettei kaukalossa oo kivaa.

Mut musta se on vähä huvittavaa, et Kestneriä ajettii selkää, Pajuniemi kampitetaa vihellykse jälkee ja tuomarit antaa puhutteluja. Ja TPS sai aivan jokaisesta rikkeestä jäähyn. Ja noistaki muistutus, ni Berger tms. ois aika äkkiä ulkona jos kävis hakemassa jonkun Chaplikin jälkeenpäin. Sen muistutuksen pitää antaa samaantien joku kentällä olevista pelaajista. Ja sitten ajaa puhtaasti ja kovaa erityisesti näitä kavereita.
 
apsi71

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kaapo Kakko
Jos tänään ei Chaplikia jotenkin muisteta, niin mä häpeän! Ensin Pajua akkamaisesti vihellyksen jälkeen polvitaipeeseen, sitten Kessu niska edellä laitaan, nupiksi tökki Nurmea maalinsa jälkeen. Kukaan ei kaivanut kuittivihkoa, mitä helvettiä!? No antoi Makke sentään tuiman tuijotuksen perään.
Makken tuijotus vastaa kolmea moision patea. Eivaa, yhdyn viestiisi täysin.

Edit. Ja lisään siis tähä keskusteluun sen verran, että vanhanliiton ukkona en tuomitse pelsupelaajan tekosia sen enempää. Minusta kuuluu kevääseen. Enempi ihmettelen seuralaisten hiihtelyä.
 
Viimeksi muokattu:

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Yleisessä huhuosiossa kertovat Bergerin tehneen jatkosopimuksen Kouvolaan.

Kiitos, iso kiitos.

E. Lähteenä Kouvolan Sanomat

Kyllä, hienoa että Berger ei tule Tepsiin. "Kova" olevinaan mutta pelaa hyvin usein enemmän itselleen kuin joukkueelleen ja tätä kautta vain vahingoittaa omaa joukkuetta hölmöilyillään. Kovuutta tarvitaan mutta järkevää sellaista.
 
Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Ja jos nyt realismi pidetään mukana, niin Pajuniemen paikka olisi kuitenkin AHL:ssä. Allekirjoitusbonus plus AHL-palkka on noin 160k dollaria eli noin 130k euroissa. Sitä luokkaa voisi olla palkka Lukossakin. Tai ainakaan ero ei ole läheskään sellainen, mitä annat tuossa ymmärtää.
Pitää muistaa se taannoinen Lindstenin 200k diili Kärppiin... RTK:lla on kuitenkin kukkaro kunnossa ja Paju eri kaliiberin kaveri. Toivon kuitenkin, ettei Tepsi ole millään pikkurahalla Pajua perseillyt. Ainakaan Lukkoon. Ulkomaiden vetovoimalle on vaikea tehdä mitään, varsinkin jos kaverilla on hinku lähteä kokeilemaan muualle.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Ymmärrän hyvin, jos Paju haluaa lähteä ulkomaille. On ensinnäkin hyvin epätodennäköistä, että hän tulisi koskaan voittamaan mitään TPS:ssa. Tähtäin tietenkin Rangersin kokoonpanossa ja Euroopan sarjat saattaisivat buustata tuota haavetta. Suomi alkaa ehkä olla hänellä jo nähty. En ihmettele sitäkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös