TPS kaudella 2020–2021

  • 711 921
  • 3 257

apsi71

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kaapo Kakko
Mä nyt haastan tän kiiman keskellä vähän tarkoituksella. Tuntuu että porukka vetää melkot laput silmillä ja pettymys tulee olemaan kova jos seisokki ei olekaan ihan oletetun kova. Eli kaipaisin pikkaisen objektiivista tarkastelua tän uhoamisen rinnalle.

Pidän joukkuetta mielenkiintoisena, mutta lähinnä siitä syystä että kaikki on laitettu uusiksi. Uutta ja kiiltävää on paljon. Väittäisin että monella tuo nyt sumentaa ajattelun. Toisaalta hieno huomata, että on positiivista pöhinää.

Itse olen edelleen kylmän rauhallisesti odottavalla kannalla. Mutta kuten sanoin haastan nyt ajattelua vähän tahallaan, eli ei kannata ottaa henkilökohtaisesti jos osuu kohdalle. Kieli poskessa ja hyvällä mielellä tässä on tarkoitus mitellä.

Poks, olut auki ja katsellaan mitä löytyy:

Tätä ei oikein voi haastaa vaan kompata. Juuri näin jopa kiihottavaa ajatella että mikä on masterplan tässä kaiken takana. Vuoden pahveja ja ulkomaalaisia helvetisti. Valmennus lyhyellä jänteellä.

Toki se on selvää, että kaikkien tuossa joukkueessa on haluttu olevan näytön paikassa. Mutta onnistuuko esim. valmennus jos on heti veitsi kurkulla? Ja pelaavatko pelaajat joukkueelle vai itselleen vuoden pahvilla?

Onko valmennus tarpeeksi pätevä koutsaamaan tuosta porukasta henkisesti joukkueen? Ei todellakaan ole helppo rasti ja Raipen ulosanti sekä näytöt ei puolla tuota.

Joukkueen rakennekin herättää jälleen klassisia kysymysmerkkejä. Sentterit vajaat, rightin laitureita aivan helvetisti, pakit vähän samasta puusta, jäätävät mokket ja valmennus Tepsin tyyliin täydellinen arvoitus.

Upporikasta tai rutiköyhää. Se taitaa olla homman nimi. Välikaudelle viihdettä. Mutta missä se pitkäjänteisyys? Ehkä se selviää tai ehkä tämä on vaan nykyisin tällaista lyhytjännitteistä sinkoilua?

Onko tässä mitään tietoa/vahvaa huhua taustalla vai hoetaanko tätä mantraa vaan palstahuhuankkojen pohjalta? Ihan vitunmoinen pettymys kaikille tiedossa kun tätä pumpataan kuin ilmapatjaa ja sitten todellisuudessa tulee Raimo Vormisto sekä Timo Silakka.

Eli kannattaako tätä hokea joka väliin jos ei pohjaudu mihinkään todelliseen? Näitä varmoja huhuja on jo mennyt pieleen niin kovalla urakalla että aika skeptiseksi olen jo näihin.

Montako valmentaja- tai pelaajahuhua on parin viime kauden osalta oikeasti osunut?

Tää on tosi kaunis ajatus. Eli tasainen peluutus ja neljä kenttää.

Mutta onko se eteenpäin pyrkivälle pelaajalle se näyteikkuna jota hakee? Joku ottaa kuitenkin sen yyvee-ajan ja näyteikkunan, toinen nuolee näppejään.

Pysyykö nää jätkät oikeesti tyytyväisenä kun löytävät itsensä Liigasta nelosketjusta. Ja näitä on nyt paljon eli pettyneitäkin saattaa olla paljon.

Tulisitko itse ulkomailta pelaamaan Liigaan jollekin logolle tyytyväisenä nelosketjussa? Vai odottaisitko että nyt on sun vuoro nousta parrasvaloihin ja suoraan isompiin liigoihin? Palkkasoturi voisikin tyytyä siihen mutta nää jätkät varmasti haluaa enemmän.

Tässä taas unohtuu se pelaajan näkökulma. Ei Tepsi pysty yksin sanelemaan jatkoja halunsa mukaan. Varsinkin jos pelaaja pettyy peliaikaan tai koutsaukseen jne.

Ei se mene niin että Tepsi yksin päättää kenet pitää ja kenet päästää. Ei me olla Kärpät tai Tappara joiden vetovoima on moninkertainen. Eikä nekään pysty yksin sanelemaan kaikkea jos pelaaja ei siellä halua olla.

Laajan materiaalin ongelma on se että osa pelaajista haluaa varmasti vaihtaa maisemaa ja saada enemmän vastuuta. Jo Jursinovin aikana meiltä lähti Nurmisen tasoisia pelimiehiä muualle. Mutta silloin oltiin niin kovia että saatiin pidettyä ne sille hetkelle tärkeämmät pelurit. Ollaanko nyt siellä vai viekö muut meiltä juuri ne parhaat pelurit joista ei haluttaisi päästää?

Ja hankinnat ovat PAPERILLA riittäviä. Näytöt on vielä antamatta. Paperilla meillä on ollut kovia jätkiä ennenkin.

Johtavan sentterin puute allekirjoitetaan monen toimesta. Siinä klassinen tepsiläinen puute joukkueen rakennuksessa.

Johtajuudesta olen muutenkin samaa mieltä. Kovassa paikassa näyttönsä antaneet liiderit puuttuu. Nykyiset eivät ainakaan viime kaudella vakuuttaneet.

MUTTA Korpikosken arvostelua vierastan vieläkin. Jätkä oli ihan romuna ja palaili hommiin viiime kaudella. Antaa näyttää tällä kaudella mistä on tehty. Tahdosta ja moraalista ei jääne kiinni jos kroppa kestää.

Tässä on monta kohtaa jota täällä ei haluta nähdä. Ei se tarkoita että nämä toteutuvat mutta ihan oikeat riskit tässä on tunnistettu:
-Paljon uusia pelaajia, sopeutuvatko?
-Johtajuus
-Tuleeko joukkue vai lauma yksilöitä?
-Valmennus on vielä suurempi arvoitus ja näytöt todella laihat

Riskipitoinen yhdistelmä. Natsata voi ja silloin voidaan saavuttaa vaikka mitä. Mutta onko kuitenkin perinteinen toivotaan-toivotaan? Tämäkin todella tuttu syndrooma Tepsissä.

Tässä taasen juuri sitä uhoa jota kannattaisi vielä vähän pullottaa ja pitää housuissaan.

Ehkä hiukan aikaista vielä tällaiselle huumoripuolen huutelulle. Ymmärrän että playoffissa uhotaan jo provollakin. Tässä kohtaa nämä vaan näyttäytyvät vähän ahdas- ja ylimielisinä.

Yhtään peliä ei ole vielä voitettu ja track record on aiemmilta kausilta melko heikko. Toivon että Tepsissä on otettu nöyrästi oppia niistä ja tehdään oikeasti töitä sen eteen että jatkossa pärjätään ihan vitusti paremmin. Resurssit ja tietotaito on talossa. Ylimielisyyden hedelmät on jo korjattu usealla kaudella, koitetaan tällä kaudella päinvastoin olla nöyriä ja tehdä hommia menestyksen eteen!

Tää RW R innostus ei oikein aukene mulle. Jonkun on pakko olla salasentteri?

Vai heitettiinkö vaan tarjouksia sisään ja yllätyttiin kun kaikki tarttuivat syöttiin?

Meillä nyt siis 5 jätkää tohon RW R muottiin (Pajuniemi ja Nurmi ennestään). Kukaan ei oletusarvoisesti ole 3.-4.-ketjun jätkä tai ainakaan halua tyytyä siihen rooliin.

Luonnollisesti esim. Nurmi ja Paju pystyvät pelaamaan samassa kentässä joten ongelma ei ehkä ole niin suuri, mutta mihin se sentteri jäi? Eli panostettiin ihan helvetisti yhteen laitaan mut jätettiin toinen osasto vajaaksi?

Pahaltahan se tuntuu, mutta jos pitää oikeasti veikata floppia niin joku näistä ulkolaisista tällä osastolla se on.

Pakko todeta, että Kärpillä on viime ajoilta hieman paremmat näytöt joukkueen kasaamisesta kuin meillä. En ihan hirveästi jaksaisi sinne huudella näillä näytöillä.

Ihme patoutuma Jokista kohtaa. Jokinen ja Korpikoski oli tavallaan samalla statuksella liikkeellä viime kaudella. Sillä erotuksella että Korpikosken onnistuminen oli Tepsille elintärkeää, kun taas Kärpillä oli varaa pitää Jokista leveyspelaajana. Helppoa kautta ei ollut kummallakaan ja molemmilla turhautuminen oli käsin kosketeltavaa.

Ulkomaailasten määrän vertailua en ymmärrä lainkaan. Onhan se nyt oikeasti ihan eri hommata ulkomaalaisia joilla on näytöt Liigasta kuin Tepsin taktiikalla vuoden sopimuksella Liigauntuvikkoja. Jokainen tämän ymmärtää aivan varmasti.

Koitetaan vähän kestää ulkopaikkakuntalaisten kommentointia, kun se tuo ihan hyvää pohdintaa tänne. Nyt täällä ollaan joukolla lynkkaamassa jos sieltä kommentoidaan. Aika vähän kuitenkin asiatonta kommentointia ja provoja, vaan ihan asiallisia pointteja. Paksumpaa nahkaa, veljet!

---

Katotaan nyt monellako meni hermot!

Oikeasti pidän joukkuetta todella mielenkiintoisena mutta erittäin riskipitoisena. Aivan helvetin hienoa kuitenkin nähdä että aallonpohjan jälkeen porukalla on uskoa ja fiilistä touhuun.

Toivotaan että tästä lähtee jälleen nousukausi ja Tepsi palaa vihdoin huipulle haastamaan pysyvästi Tapparan sekä Kärppien tasoiset kestomenestyjät. Tai jopa syrjäyttämään toisen. Jokuhan noiden paikat ottaa kun mikään dynastia ei kestä ikuisesti. Tästä todisteena jo Tepsin ja Jokerien -syrjäytyminen tavalla tai toisella.
Hienoa pohdintaa sekä kyseenalaistamista sinulta. Tällaista viitsii lukea ja alkaa itsekki miettimään, kun asiat esitetään fiksusti. Itse ainakin varmaa osittain syyllistynyt ihannoimaan tuota uutuuden kiiltoa joukkueessa. Annoin viime kaudella paljon kritiikkiä seurasta, mutta aina sitä jotenki lapsen omaisesti tahtoo uskoa uudesta kaudesta parempaa. Tepsissä on tällä hetkellä paljon potentiaalia, mutta varmasti enemmän kuitenkin riskejä. Ei muutakun odotellaan ja katsellaan mitä tapahtuu, kun pelit alkaa.
Sanon vielä, että moni kritiikin antaja on ollut ytimessä, mutta nämä kaiken maailman kyselijät moniko pelaa jouluna vie pohjan niiltäkin. Monesti tulee ärtymys suunnattua väärään paikkaan.
 
AAPEEli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Jos kritiikkiä antaa sitä pitää myös osaa ottaa, niin se vaan menee. Jos kirjoittaa päättömiä juttuja niin vastaukset ovat yleensä samaa luokkaa.
 
Black Star

Joo kyllä. Mutta millä perusteella avautumisesi Jokisesta todistaa että Kärppien hankintapolitiikka on huonompi kuin Tepsin?

En oikein ymmärrä jos vaan auotaan päätä, kun todistetusti Kärppien konsepti on melkoisen paljon tuloksekkaampi kuin meidän kotoinen.

Kärpillä riitti viime kaudella, Tepsillä ei. Kuten monella muullakin aiemmalla kaudella.

Mutta olen kanssasi samaa mieltä että Korpikoskelle vittuileminen on väärin tässä kohtaa. Vaikka tosiasia onkin että hänen sopimuksensa tähän asti on ollut täysi pannukakku Tepsille.

Se ei siis ole Korpparin vika, mutta Tepsin kannalta sopimus on tähän asti ollut lähinnä rasite. Jokisen sopimus taasen tuskin on Kärpille kummoinenkaan ongelma, vaikka ei hänenkään paluunsa ihan tähtiin ollut kirjoitettu. Eli kumpi tässä nyt hoisi leiviskänsä paremmin?
 
En muista puhuneeni Kärppien hankintapolitiikasta mitään huonoa, enkä maininnut sanallakaan heidän ulkkareita, joten en oikein ymmärrä miten kohdistat noita asioita minuun. Minä vertasin Jokista Korpikoskeen ja Koivuun, thats it.
 
Itseä kun ei Tepsin menestys sinänsä kiinnosta niin onhan tämä muukalaislegioona ihan mielenkiitoinen kokeilu.

On kuitenkin ihan linjassa yleisen elämänviisauden kanssa, ei turkulaisia. Se oli sitten vitsi eikä provo.
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Montakohan ulkaaria näistä nykyisistä nyt valituista jatkaa joulukuun alussa ja montako kauden loppuun?
Noh, jos nää lähtee taas Tanskaan tunnelmaa nostamaan, niin sanotaan, että kaks ainakin. Lentokoneessa paluumatkalla vielä yks lisää.

Too soon?

Oma järkevä(?) kommenttini tästä valtavasta määrästä ulkkareita on, että toki tässä määrässä on riskinsä, mutta samalla voisi ajatella, että noin iso määrä tuo jo ihan uusia tuulia joukkueeseen, joka ei viime kauden perusteella ole huono juttu. Jos tuo porukka hitsautuu(ärsyttävä termi) yhteen, niin kaikkensa tekevä JOUKKUE on aika vittumainen vastustajalle.
 
ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Annetaan toki Helmisen näyttää. Mutta et usko hyväveli-juttuihin? Milläköhän näytöillä se Raipe aikanaan meni U20 apuvalmentajaksi? Sai pestin ilman minkään sortin valmennuskokemusta. Siitä sitten parien kisojen jälkeen suoraan U20 päävalmentajaksi, ilman minkään sortin päävalmentajakokemusta. Jos nuo ei ole hyväveli-juttuja niin mitkä sitten on?
Samalla tavalla monet muut ex pelaajat on aloittaneet valmentaja uransa apuvalmentajana kuka missäkin seurassa. Esimerkkejä ei varmaan tarvitse luetella. Minusta kevään kisoissa Raipe onnistui hyvin ,se että nuoret jäi ilman mitalia ei ollut valmentajan syytä. Kyllä se mitali karkasi ihan pelaajien virheisiin kentällä. Pelaajat siellä kentällä niitä ratkaisuja tekee ei valmentajat. Valmentajat valitsee ketju koostumukset ja taktiset kuviot. Vastuuta on myös muillakin valmentajilla videovalmentajaa myöten.
 
Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas

Paljon täällä JA:ssa myös argumentoidaan, että pelaajat eivät pidä Helmisestä. Alla kuitenkin Laitamäen haastattelusta pätkä:

Kuulin, että Raimo Helminen tulee Tepsin valmentajaksi ja olin ollut hänen valmennuksessaan alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa ja henkilökohtaisesti tykkäsin kovasti hänen tyylistään. Ajattelin, että Turku olisi minulle hyvä paikka. Vaihtoehtoja oli muitakin, mutta ei mikään niistä houkutellut samalla lailla kuin Tepsin tarjous.

Toki sen lauluja laulat kenen leipää syöt, mutta ei hänen olisi tarvinnut Helmistä mainita sanallakaan, jos ei mielipide olisi tuo.
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jotkut spekuloivat että moni kotimainen pelaaja välttelee TPS:ää, mutta ketkä nämä mystiset pelaajat ovat? Mun silmään nämä rekryt mitä nyt on tehty, näyttävät että ollaan haettu nuoria lupauksia aika ennakkoluulottomasti, eikä välttämättä oltaisi kotimaan markkinoilta löydetty esim vastaavia pakkeja mitä Ruotsista on nyt saatu.
 
Infernal

Onhan se selvää, ettei TPS ole tässä tilanteessa erityisen vetovoimainen joukkue. Ei tämän pitäisi olla mikään yllätys kenellekään. Nyt ollaan toivottavasti aloittamassa sellaista projektia, jossa TPS palautetaan hiljalleen jälleen vetovoimaiseksi joukkueeksi, Kärppien ja Tapparan tapaan. Puhetta ja tekijöitä riittää, mutta seuraavaksi kaivataan tekoja. Kysymysmerkkejä tosin riittää ihan valmennuksesta lähtien, joten en ihan hirveän nopeaan suhdanteen nousuun usko. Joukkue on myös täysi arvoitus tulevalle kaudelle, mutta varovaisen optimistinen pitää olla.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pidän siitä että joukkueesta löytyy paljon monipuolista osaamista.

Kaksi todellista snaipperia: Pajuniemi ja Kestner. Harvalla joukkueella on laittaa ylivoimaan kaksi tämän tason laukojaa. Löytyy hyväjalkaisia työhevosia jotka eivät kaihda kontakteja: Weinger, Korpikoski, Nurmi, Ibragimov.
Ortega, Iskhakov ja Pärssinen tuovat paljon taitoa ja yllätyksellisyyttä. Pärssinen on toki myös erittäin kokonaisvaltainen pelaaja. Wirtanen ja Jasu tuovat pöytään kokemusta ja erikoistilanneosaamista. Löytyy vielä myös paljon potentiaalia Janatuisen, Haapasen ja monen muun oman juniorin muodossa.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tuosta vaihtuvuudesta kovasti puhutaan.. Mietin vain että paljonko Tepsi saa etua muihin sillä että meillä on Joukkue valmis kun muut vielä odottelee kakkosaaltoa ja sitä että uskaltaako niitä hankintoja tehdä. Meillä on kuukauden päästä takana jo kymmenkunta matsia ja muut vielä miettii silloinkin mahdollisia vahvistuksia. Kyllä tuo tuleva kuukausi poistaa tuota vaihtuvuuden tuskaa.. Tärkeitä yhteisiä pelejä, tutustumista ja joukkuehengen hitsaamista jolla voi olla hiton iso vaikutus kauden alkuun.
 
Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Yhtenäisyydestä. Voi olla hyväkin jos on monta kaveria samassa tilanteessa. Uusi maa, outo kieli, kenties ensimmäinen ulkomaankomennus, kaikki saattaa yhdistää uusia pelureita. Paljon riippuu millainen henki ja kemia joukkueeseen saadaan. Ulkkareilla on valmiita pienryhmiäkin ettei ihan itsekseen tarvitse olla.
 
khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Tuosta vaihtuvuudesta kovasti puhutaan.. Mietin vain että paljonko Tepsi saa etua muihin sillä että meillä on Joukkue valmis kun muut vielä odottelee kakkosaaltoa ja sitä että uskaltaako niitä hankintoja tehdä. Meillä on kuukauden päästä takana jo kymmenkunta matsia ja muut vielä miettii silloinkin mahdollisia vahvistuksia. Kyllä tuo tuleva kuukausi poistaa tuota vaihtuvuuden tuskaa.. Tärkeitä yhteisiä pelejä, tutustumista ja joukkuehengen hitsaamista jolla voi olla hiton iso vaikutus kauden alkuun.

Hyvä huomio. Nykytilanne on toki TPS:n etu. Minusta tämä antaa tavallista enemmän avaimia nimenomaan valmennusryhmän ja organisaation käsiin. Eli tässä on aikaa tehdä aktiivisia toimia, jotta muualta tulevat pelaajat kotoutuvat Turkuun ja joukkueeseen, ja joukkueesta saadaan rakennettua tasapainoinen ja yhteiseen tarinaan uskova työyhteisö.

Vaihtuvuutta on sen verran ja joukkue suht nuori, joten valmennuksen ja seuran panostusta tämä minusta vaatii, ei voida ihan pelkästään normiarjen yhdistävään voimaan luottaa. Mutta jännä nähdä, kuinka hyvin tässäkin onnistutaan. Helmisen ja muun organisaation kyvyistä tämän osalta en osaa sanoa mitään, toki perusta eli puitteet ja arki ovat nykyisellään varmasti kunnossa.
 
Montako kertaa tämä kysytään? Kukaan ei tiedä vielä. Kysy uudelleen joulukuussa.

Eipä sitä enää silloin tarvitse kysellä, tie vie mihin vie. 10 ulkkaria on suht paljon (osaako kukaan kertoa onko joskus ollut kauden alussa enemmän?) ja hyvä että pelimiehiä löytyy, maailmahan on niitä vääränään. Ja jos kotimaasta ei löydy sopivan hintaista tai roolista kaveria niin pakkohan se on ulkoa hakea; junnuille vaan on suht ikävi signaali. Ja jos ajatuksena muutkin seurat tekisivät saman niin Liiga ja junnutuotanto asettuu kyllä ihan uuteen kulmaan.
 
Junnuille se on vaan hyvä asia, koska nyt on aitoa kilpailua pelipaikoista. Ja jos junnutuotannossa sekä omien kasvattien määrästä seurassa ei pysty liigassa, kuin 1-2 joukkuetta edes tepsin kanssa kilpailemaan niin epäilen, että asia ei vaikuttaisi millään lailla.
 
stouni

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Tuosta vaihtuvuudesta kovasti puhutaan.. Mietin vain että paljonko Tepsi saa etua muihin sillä että meillä on Joukkue valmis kun muut vielä odottelee kakkosaaltoa ja sitä että uskaltaako niitä hankintoja tehdä. Meillä on kuukauden päästä takana jo kymmenkunta matsia ja muut vielä miettii silloinkin mahdollisia vahvistuksia. Kyllä tuo tuleva kuukausi poistaa tuota vaihtuvuuden tuskaa.. Tärkeitä yhteisiä pelejä, tutustumista ja joukkuehengen hitsaamista jolla voi olla hiton iso vaikutus kauden alkuun.
Onko kellään tietoa koska Pohjois-Amerikan pojat jalkautuvat vanhalle mantereelle? Ajattelin että eiköhän heidän ja venäläisten kanssa jouduta turvautumaan kahden viikon karanteeniin vallitsevan tilanteen takia? Mitä myöhemmin saapuvat, sitä myöhäisemmäksi menee harjoituksiin osallistuminen ja siinä tapauksessa yhteen hitsautuminenki vie enemmän aikaa.

-stouni
 
Miltäköhän joukkue olisi näyttänyt jos nämä 10 ulkkari nimeä korvattaisiin suomalaisilla nimillä ? Olisiko jollain sen verran laaja tietämys muista suomalaisista pelaajista jotta löytyisi verrokit?
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Tuohon vielä M.Koivu kiinni niin loppuu nä maalaiskuntien kannattajien nillitykset. Toki joku noheva tulee kertomaan että Mikolla ei riitä tulosyksikköön mut nauretaan sitä sitte.
Maalaiskunta.. höm.. pari kilsaa kun Turun keskustasta ajaa poispäin, niin näkee jo puimurin pellolla.
Mielenkiintoinen joukkue Tepsillä silti edelleen on, vaikka ihan en usko, että torin remonttia kiirehtiä tarvitsee ja onhan tarvittaessa hehtaarikaupalla sitä peltoa... kynnettävää on myös Helmisellä. Todella mielenkiintoista nähdä, palaako uuteen Ratametsän halliin menestysvalmentajana, vai viettääkö jo ensijoulunsa Tampereella.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Tepsillä on 6. eniten kokemusta ammattilaisliigoista, ottelumäärässä mitattuna siis. Harmi, että tuota joukkuetta luotsaa tosiaan Helminen. Pelaajisto on täynnä ammattilaisia ja työhaalarit löytyy, mutta saako "kokematon" päävalmentaja heistä kaiken irti?
Nyt saat raipe yllättää, jos koskaan!

Tuli muuten yllärinä, että Sportilla on koko liigan yksi kokeneimmista joukkueista. Ottelumäärää toki nostaa Monnin ja Riskan urat, mutta silti. Kokenut porukka on Vaasassa.
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Max Power
Maalaiskunta.. höm.. pari kilsaa kun Turun keskustasta ajaa poispäin, niin näkee jo puimurin pellolla.
Tämä onkin uusi juttu minulle, kerro toki missä päin tuo puimuri ja pelto sijaitsee?
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Onko kellään tietoa koska Pohjois-Amerikan pojat jalkautuvat vanhalle mantereelle? Ajattelin että eiköhän heidän ja venäläisten kanssa jouduta turvautumaan kahden viikon karanteeniin vallitsevan tilanteen takia? Mitä myöhemmin saapuvat, sitä myöhäisemmäksi menee harjoituksiin osallistuminen ja siinä tapauksessa yhteen hitsautuminenki vie enemmän aikaa.

-stouni

Mitä nyt vähän ohimennen kuullut, niin lähiviikkojen aikana pitäisi poikien saapua. Ruotsalaisethan täällä jo ovat. Venäläiset ja Amerikan vahvistukset lähiviikkojen aikana ja siihen päälle se 2vkon karanteeni. Ei siis ihan tuhottomasti jää kyllä aikaa yhteen hitsaantumiselle. Toivottavasti kaikki menee hyvin reissujen kanssa, että pojat edes pääsisivät tänne.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Eipä sitä enää silloin tarvitse kysellä, tie vie mihin vie. 10 ulkkaria on suht paljon (osaako kukaan kertoa onko joskus ollut kauden alussa enemmän?) ja hyvä että pelimiehiä löytyy, maailmahan on niitä vääränään. Ja jos kotimaasta ei löydy sopivan hintaista tai roolista kaveria niin pakkohan se on ulkoa hakea; junnuille vaan on suht ikävi signaali.

Ja heti kun on niitä junnuja siellä rosterissa useampaan riviin päärynätukat heiluen, niin jo valitetaan että vhiddu missä vastuunkantajat Kodisoja ja Paananen ohoi ulkkareita shaatana.

Sinänsä olet ihan oikealla asialla täällä pätemässä palstan mukaan eli mikään ei koskaan kelpaa ja aina on joku päin hevon vittua.
 
TradeMeNow

Jäsen
Suosikkijoukkue
90's NHL teams
Täältä grillin ääreltä kun katselee tuota touhua n.100km etelämpänä,niin toivottavasti on ns"turun tauti" selätetty ja keskitytään tulevaisuuden rakentamiseen niinkuin täällä Rauman lähimaastossa. Tuo joukkue näyttää nyt pitkälti sen ainakin omasta mielestä, että Kallio on ammattimies myös näissä hommissa! Ainut kysymysmerkki taitaakin olla tuo Raipe ja hänen mitäänsanomaton persoona. Valmennustapaa en tiedä, mutta toivon että nyt vihdoinkin alkaisi valo paistaa Aurajoen rannoille ja tehtäisiin sitä tulevaisuutta! Terkut Rauman lähimaastoista ja pidetään pelit rehteinä, niin kaukalossa kuin kaljatolpillakin!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös