TPS kaudella 2019–2020

  • 580 298
  • 2 358
Suosikkijoukkue
TPS
Syynä on olla myös medianäkyvyyden maksimointi off seasonilla. Kun pudotellaan aika ajoin jotain tietoja, niin saadaan useammin otsikoita.

Jos medianäkyvyyden kannalta ajattelee, olisi Wirtasen julkistus kannattanut tehdä vaikka tuolloin heinä/elokuun taitteessa ja jopa pienellä ennakkohehkulla. Nyt nämä menevät vähän väärin päin, sillä en usko ruotsalaisten hirveätä pöhinää kausikorttiluukulla aiheuttavan ja Wirtanen julkistettiin heinäkuussa toimiston ja muiden lomaillessa (mikäli siis ruotsalaiset nyt sitten julkistetaan).

En myöskään siis ymmärrä miksi on pantattu näin pitkään, mutta tuolla lääkärintarkastuksella voi olla kyllä osana tässä, jos jostain syystä heitä ei ole saatu lahden yli ennen tätä käymään.
 
Olisiko mahdollista että kolmikon kanssa sovittu että tulevat Suomeen vasta kiekoilijoiden omatoimijakson jälkeen. Sopimusehtoihin on varmasti liitetty lääkärin tarkastus, joka tehdään vasta kolmikon Suomeen tulon jälkeen. Ainakin joku näistä oli loukkaantunut loppukauden että mahtaako liittyä kuntoutukseen yms. Edelleenkään valmiiksi loukkaantunutta pelaajaa ei kannata palkata. TPS ei sais olla mikään kuntoutuskeskus.

Kuulin pikkulinnuilta, että ruotsin kolmikko olisi jo joukkueen mukana harjoittelemassa.
 

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Eikö harjoituksia saa olla mutta ei saa olla pakollisia ja valmennus ei saa olla mukana. Eikö saa olla ohjattuja.
Eiköhän kaikki ammattilaiset ja sellaiseksi haluavat treenaa heinäkuun koviten "omatoimijaksolla".
 

stouni

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Eikö harjoituksia saa olla mutta ei saa olla pakollisia ja valmennus ei saa olla mukana. Eikö saa olla ohjattuja.
Eiköhän kaikki ammattilaiset ja sellaiseksi haluavat treenaa heinäkuun koviten "omatoimijaksolla".

Ei näemmä ainakaan tampereella tupsukorvien puolella, siel vedetää keppanaa ja mustaa kyrsää.

-stouni
 
Suosikkijoukkue
TPS
Mikäs mies tämä huhuttu Henrik Larsson oikein on? Joku taisi vertailla pelaajatyyppinä Petu Nummeliniin ja Tuukka Mäntylään, lisäksi miestä sovitellaan fantasiarostereissa ykköspakkipariin. Tilastojen perusteella tulee mieleen paremminkin ex tutolainen Kai Syväsalmi: erinomaisia tehoja mestiksessä, mutta liigassa ei oikein vaan lähde. Tilastojen perusteella Larsson on saanut SHL mahdollisuuden parilla viime kaudella, mutta 0+2 yli 50 pelissä ei oikein vakuuta. Väkisin myös epäilyttää, että mahtaako 171 senttisellä varrella ns. saldo riittää oman maalin edessä tai muutenkaan vääntötilanteissa... Onko joku nähnyt kaverin pelaavan? Jos on, niin onko hänestä liigapelaajaksi? Haiskahtaa etukäteen oudolta hankinnalta, jos ollaan hakemassa takuuvarmaa Sundin/Heikkisen/E-J:n korvaajaa. Jos tulee Tepsiin, niin toivon vilpittömästi onnistumista.
 

rassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
*disclaimer* Ei liitty ketjuun mitenkään.. */disclaimer*

Ketkä olivat ne pari ruotsalaista kiekkoilijaa joita syytettiin raiskauksesta Turku-Tukholma reitillä toukokuussa...?
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tiennytkään että tämä juuri jatkosopimuksen Jokipoikiin tehnyt TPS-kasvatti Joonas Larinmaa on noinkin kova tekijä mestiksessä. Jatkoajan mukaan sopimukseen sisältyi liiga-optio syyskuun puoliväliin saakka. Tällä hetkellä hyökkäysosasto on melko täynnä mutta jos sairastupa alkaa taas täyttyä ennen kauden alkua niin tässä voisi olla mielenkiintoinen kokeilu.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tätähän myös monet "asiantuntijat" ovat sanoneet että Tepsissä kärkipelaajien ja bottom-osaston välinen ero on ollut turhan suuri. Tulevalla kaudella näin ei pitäisi olla.

Mielenkiintoista nähdä siirtyykö Filppula nyt pysyvästi laitaan. Filppula-Wirtanen-Budish oli viime syksynä hyvä kenttä vaikkakin vähän hitaanpuoleinen, peliälyä onneksi löytyy senkin edestä.

Filppula-Wirtanen-Pajuniemi/Budish
Suoranta-Nättinen-Budish/Pajuniemi
Holm?-Pärssinen-Korpikoski
Väyrynen-Virtanen-Nurmi

TPS on kyllä hankala arvioitava juurikin tuon loukkaantumisherkkyyden takia. Filppula, Suoranta ja Korpikoski ovat isoja kysymysmerkkejä tulavalla kaudella, Nättinenkin paineli kepeillä joukkueen esittelytilaisuudessa. Pärssinen jätti myös Predatorsin leirin väliin loukkaantumisen vuoksi. Näköjään myös Anton Holm on missannut AIK:n 14 viimeisintä ottelua. Oletetaan että hän on sieltä tulossa.

JOS terveystilanne säilyy hyvänä tai edes kohtalaisena niin mulla on ainakin vahva usko että kuuden joukkoon mennään.

Paristakin eri lähteestä muistaakseni luin näitä näkemyksiä, että viime vuosina tasoerot ovat joukkueen sisällä olleet liian isot, joka on sitten negatiivisesti vaikuttanut pelisuorituksiin. Onhan se selvä, jos kärkipelaajat eivät saa taustatukea tarpeeksi, niin jossain vaiheessa heilläkin rupeaa suoritustaso laskemaan. Jos heikoimmat pelaajat vain selviytyvät illasta toiseen, niin ei joukkue sitä kovin loputtomiin kestä.

Minä laittaisin kyllä Filppulan Wirtasen laidalle. Eihän Filppula-Wirtanen-Budish ketju mikään kaukalon nopein kolmikko ole, mutta kannattaa tuota kokeilla. Toimi kuitenkin syksyllä hyvin. Peli tietenkin kehittyy koko ajan nopeampaan suuntaan, mutta tuolla kokemuksen ja peliälyn määrällä jonkin verran hitautta pystyy kompensoimaan.

Kesä on todella tehnyt ihmeitä, kun yhdellä hankinnalla palstan kollektiiviset suupielet on kääntyneet varovasti ylöspäin ja kausithreadi hyrisee tyytyväisenä.

Tuus nyt Aurajoki hakemaan poikien tikkarit poies, ei tämmösest tul mittä!

Kyllä kesä ja tauko jääkiekosta tekee hyvää. Ei Tepsi edelleenkään suurimpia mestarisuosikkeja ole, mutta kyllä tässä voi olla sopivassa määrin optimistinen ja toiveikas. Mestaruus olisi kyllä yllätys, mutta kyllä tällä joukkueella suora pudotuspelipaikka pitäisi saavuttaa. Hyvään kauteen on mahdollisuudet. Joitakin kysymysmerkkejä on ilmassa.

1) Loukkaantumiset on yksi ratkaiseva tekijä eli pystyttäisiinkö isot loukkaantumiset ja loukkaantumissumat välttämään. Pysyykö Suoranta ja Filppula ehjänä sekä mikä on Korpikosken pelikunto? Kaikki ovat johtavia pelaajia, joten olisi toivottavaa, että olisivat edes suurimman osan kaudesta pelikunnossa. Korpikosken kohdalla kyse on lähinnä siitä, kuinka hyvin sairaus on saatu hallintaan ja onko hän saanut hyvän treenikesän alleen. Jos pystyy palaamaan edes lähelle omaa parasta tasoaan, niin liigan eliittiä. Vaikea sanoa, että kuinka paljon tekee pisteitä kunnossa ollessaan.

2) Oletetut saapujat Larsson, Windlert ja Holm. Millä tasolla herrat tulevat liigassa esiintymään. Voivat olla mainioita vahvistuksia, mutta ei mitään isoja tähtiä. Holmin osalta toivon, että hän tuo maalintekovoimaa, kun sitä on Tepsin joukkueesta vähän puuttunut. Käsittääkseni on profiloitunut maalintekijäksi ja toivottavasti tekee runsaasti maaleja liigassakin. Larsson toivottavasti pystyy korvaamaan Ekestähl-Jonssonin (häntä on kyllä vähän ikävä).

3) Pajuniemi, Nurmi ja Väyrynen. Kolmikolle viime kausi oli pettymys, eikä sitä odotettua läpimurtoa tullut. Lähinnä kehitys otti takapakkia. Toivottavaa olisi, että edes yksi näistä tekisi läpimurron liigan parhaimpien pelaajien joukkoon. Pajuniemi on luultavasti lähimpänä, jos ajatellaan puhtaasti pistepörssiä ja pisteitä. Potentiaalia kyllä on, mutta se pitää saada esiin hyvänä pelaamisena. Toivoisin, että Väyrynen ja Nurmi pystyisivät nostamaan tasoaan siitä, mitä he olivat toissa kaudella tai ainakin palaamaan tälle tasolle. Sekin auttaisi jo joukkuetta. Joukkueen menestyminen vaatii, että vähintään yksi näistä pelaajista nousee aivan uudelle tasolle. Mielellään vähintään kaksi näistä saisi nousta keskitasoa paremmaksi liigapelaajaksi.

4) Nättinen ja 3.sentteri. Oletan nyt, että Nättinen tulee pelaamaan sentterinä ja häneen kyllä kohdistuu paljon odotuksia, koska tulosta pitäisi tulla. Hänellä on kyllä potentiaalia, mutta takana on vasta yksi menestyksekäs kausi liigassa ja viime kausi oli vaisu. Jos Nättinen ei onnistu, niin sitten Tepsillä on sentteriongelma. 3.sentterinä näkisin mielelläni Pärssisen. Niissä peleissä, joissa viime kaudella pelasi, niin hän oli hyvä ja esiintyi edukseen. Toivottavasti hänelle annetaan nyt kunnon mahdollisuus lunastaa pelipaikka kolmosen keskeltä. Mielenkiinnolla seuraan hänen peliesityksiään ja hänestä voi olla paljonkin iloa. 3.sentterin rooli on tärkeä ja siinä pelaavan pelaajan pitää olla hyvä.

5) Minua vähän mietityttä, että onko puolustus turhan kevyt. Välillä oltiin viime kaudella aika pahassa pulassa omassa puolustuspäässä ja kaksinkamppailutilanteissa. Minusta olisi hyvä saada Piskulan kaveriksi, joku fyysisempi puolustaja, joka ei häviä kaksinkamppailuja oman maalin edessä. Yksi iso kysymysmerkki on se, että miten Lukka onnistuu. Odotan häneltä tason nostoa. Sekin on pieni arvoitus, että onko kiekollista osaamista tarpeeksi.

Mutta on kyllä fiilis parempi ensi kauden suhteen, kuin vielä tuossa kuukausi kaksi sitten. Kysymysmerkkejä on, mutta kyllä tässä voi olla toiveikais. Mahdollisuudet ovat hyvä, että tulee hyvä kausi. Ei ehkä mestaruutta, mutta ei me misssään sarjan hänillä olla. Tasaisempi joukkue ilman suuria tähtiä voi olla Kaskiselle jopa parempi. Nyt nimenomaan pitää esiintyä joukkueena ja pelata joukkueena hyvää yhteispeliä. Ei se HPK:n tai Leijonien joukkue mikään ihmeellinen ollut. Ei missään nimessä pidä lyödä ensi kauden osalta hanskoja tiskiin.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hello! Mikä on tilanne joukkueen rakennuksen suhteen? Vahvistuksia lienee luvassa. Ovatko ruotsalaisia koskevat huhut kuinka vakavalla pohjalla?
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Alkoiko nyt se kuuluisa omatoimijakso kesätreenien suhteen vai kuinka? Onko jotain treeni/testikuulumisia kuulunut? Jälleen ollaan yhdessä kauden tärkeimmässä vaiheessa ja luojan kiitos olen kädet ristissä todella nyt ettei tarvitse maaliskuussa todeta, että Tepsi näyttää vastustajaan nähden kilpikonnalta nopeudessaan. Onko tehty muutakin kuin ajettu keskustassa ylinopeutta megasakoilla?
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kiitos!
***

Onko muilla muita mielipiteitä?

Jotenkin tuntuu, että koko kevät ja alkukesä olivat poikkeuksellisen hiljaisia, mitä tulee Tepsiin liittyviin varteenotettaviin huhuihin uusista pelaajista. Minulle on syntynyt erinäisten uutisten ja haastatteluiden myötä sellainen kuva, että joukkue on valmis Ruotsin vahvistukset Larsson, Windlert ja Holm vielä tulevat ja heidän sopimuksensa julkaistaan tämän kuun lopulla. Jo ihan alkuvuodesta ruotsalaismediassa kerrottiin, että Windlert ja Holm olisivat tulossa Suomeen ja mahdollisesti Tepsiin. Myöhemminkin kevään mittaan on uutisia ollut näistä herroista. Hämmentävää, ettei sopimuksia ole vielä julkaistu, jos kerran ovat tulossa. Joku myös kertoi tällä palstalla, että olisivat harjoituksissakin jo olleet. Kai sopimusten julkistamista on viivytelty, jotta voidaan maksimoida medianäkyvyys. Niittymäki kertoi kauden jälkeen, että 2-3 pelaajaa tulee kesän aikana. Yksi on Wirtanen ja kolme muuta ovat nämä ruotsalaiset, jos ei nyt jotain ihmeellistä tapahdu. Lopulta tuli siis neljä pelaajaa kesän aikana. Tosin Niittymäen lausunnon aikaan ei ollut tiedossa, että Sund lähtee rapakon taakse.

Kyllä Tepsin joukkue siis alkaa olla valmis ja kauden mittaan katsotaan, että tarvitaanko vielä vahvistuksia. Tuossa vähän ylempänä kirjoittelin, että millaisia asioita ja kysymysmerkkejä minulla on mielessä ensi kauden suhteen eli en ala niitä tässä kertaamaan. Ihan hyvältä tämä Tepsin tilanne näyttää ja varovaisen optimistinen tässä voi olla. Ei Tepsi suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuulu, mutta tuskin tästä nyt ihan surkeaa kautta tulee. Valmennuksen osalta Tepsi antaa aika paljon tasoitusta muille seuroille. Jos Tepsillä olisi Pennasen tasoinen valmentaja, niin HPK:n kaltainen viime kausi voisi olla jopa mahdollista.

Lisäyksenä vielä näin jälkikäteen, että kliininen ja varma maalitykki, johtava sentteri ja fyysinen puolustava puolustaja tarvittaisiin, jotta oltaisiin suurimpien mestaruussuosikkien joukossa. Filppula on kysymysmerkki samoin Nättinen. Oletan kyllä Filppulan pelaavan laidalla Wirtasen ketjussa. Nättinen voi olla oikeinkin hyvä 2.sentteri, mutta on kysymysmerkki. Wirtanen hoitaa hommansa. 3.sentterin paikka on myös pieni arvoitus. Toivon, että Pärssinen pystyisi tekemään läpimurtonsa kolmosen keskellä. Karvosen taso ei valitettavasti riitä. Menestymisen kannalta olisi tärkeää, että Pajuniemi pystyisi tekemään jo viime kaudella odotetun läpimurron ja olemaan tehokas pisteiden muodossa. Nurmelta ja Väyryseltä odotan myös tason nostoa ja se on tärkeää joukkueen kannalta

Pitäisin Bono Heikkisen saapumista vielä joukkueeseen erittäin todennäköisenä.

Onko sinulla Ruuhkis oikeaa tietoa Heikkisen tilanteesta? Hänen tilanteestaan ei ole kuulunut yhtään mitään ja jos hän aikoo pelata ensi kaudella, niin kyllä jo valmistautumisen pitäisi olla täydessä käynnissä. Vaikutti heti kauden jälkeen, että Heikkisen ura on päättynyt, mutta osa purkautumisesta saattoi olla ihan puhdasta pettymystäkin. Toki ilmeisesti aika paljon vaivoja oli ollut kauden mittaan. Toisaalta, jos hän on yhtään pitänyt kunnostaan huolta, niin kyllä hän kuntoon pääsee kauden alkuun mennessä, vaikka nyt vasta aloittaisi täysitehoisen harjoittelun pikkuhiljaa. Kausi on myös pitkä, niin ei nyt ensimmäisissä peleissä tarvitse olla sataprosenttisessa kunnossa. Kyllä Tepsistä tilaa Heikkiselle ehdottomasti löytyy ja mielelläni ottaisin hänet takaisin. On hänelläkin puutteensa ja välillä tulee hölmöjä ratkaisuja ja ihmeellisiä virheitä, mutta olisi kyllä edelleen liigan eliittiä.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko sinulla Ruuhkis oikeaa tietoa Heikkisen tilanteesta? Hänen tilanteestaan ei ole kuulunut yhtään mitään ja jos hän aikoo pelata ensi kaudella, niin kyllä jo valmistautumisen pitäisi olla täydessä käynnissä. Vaikutti heti kauden jälkeen, että Heikkisen ura on päättynyt, mutta osa purkautumisesta saattoi olla ihan puhdasta pettymystäkin. Toki ilmeisesti aika paljon vaivoja oli ollut kauden mittaan. Toisaalta, jos hän on yhtään pitänyt kunnostaan huolta, niin kyllä hän kuntoon pääsee kauden alkuun mennessä, vaikka nyt vasta aloittaisi täysitehoisen harjoittelun pikkuhiljaa. Kausi on myös pitkä, niin ei nyt ensimmäisissä peleissä tarvitse olla sataprosenttisessa kunnossa. Kyllä Tepsistä tilaa Heikkiselle ehdottomasti löytyy ja mielelläni ottaisin hänet takaisin. On hänelläkin puutteensa ja välillä tulee hölmöjä ratkaisuja ja ihmeellisiä virheitä, mutta olisi kyllä edelleen liigan eliittiä.

Ei tietoa, mutta haastattelu Länsi-Suomessa oli rivien välin tulkittavissa, että kesä nollataan täysin ja tuleva kausi jälleen Palloseuran mukana, jos mahtuu mukaan.
 

RajatOn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Moni varmaan lukenut noita Silvennoisen (erinomaisia) artikkeleita pelaajista? Itsellä on jäänyt mieleen noita lukiessa muutama asia. Se että TPS:llä oli ihan valtavasti loukkaantumisia eri pelaajilla, nyt viimeisenä tuli tietoon Väyrysen koko kauden vaivannut vaiva. Kun kaikista pelaajista on artikkelit tullut pihalle, niin saa varmaan todeta ettei siellä monikaan ollut täysin terveenä.. Huonoa onnea toki ollut esim Väyrysellä, kun Ilomäen laukaus niin huonoon paikkaan tuli ja huonolla hetkellä.

Toinen asia mikä karvatkin pystyyn oli se, että vasta nyt (tällä alkavalla kaudella) on alettu menemään yksilölliseen valmennukseen ja se, että vasta nyt on alettu kiinnittää huomiota ruokavalioon???!! Itse oon kuvitellut, että tollaset asiat on ollut kunnossa jo vuosia. Miten ammattiurheilujoukkue voi 2019 vuonna vasta keksiä yksilöllisen valmennuksen ja oikean ruokavalion merkityksen....? Itsekin olen asioista ollut tietoinen jo kuitenkin vuosia, vaikka urheilen vain satunnaisesti...

Hyvää tässä toki on se, että nyt asia on keksitty Turussakin.

Haastattelut on kyllä ollut erinomaisia ja niitä on mielellään lukenut. Vielä jos kaikki puheet konkretisoituu, mitä pelaajat on suustaan päästänyt, niin monelle on varmasti tulossa loistava kausi liigassa.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Moni varmaan lukenut noita Silvennoisen (erinomaisia) artikkeleita pelaajista? Itsellä on jäänyt mieleen noita lukiessa muutama asia.
Artikkeleita en ole lukenut, mutta kuulostaa aikamoiselta hokijargonilta, että juuri nyt olisi keksitty yksilöllinen harjoittelu ja ruokavalion merkitys sekä tietysti tuokin, että kaikki ovat aina klesana. Oliko vielä treenattu nyt kesällä kovempaa kuin ikinä? Ehkä se olisikin jo liian kulunut klisee, mutta tuo "yksilöllinen treeni ja ruokavalio" -hömpötys vielä näyttäisi uppoavan ainakin joihinkin lukijoihin, vaikka kuten sanoit, onhan noista höpötetty jo vuosikausia.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Eikun niissä on se hyvää että eivät ole sitä jargonia. Siellä on ihminen sisällä, kuten Julmahuvissa aikanaan.

Toinen juttu mikä tuli noista mieleen viimeistään tuossa Väyrysen kohdalla, miten moni pelaaja on lytätty täällä maanrakoon kausien mittaan. Kun näistä loukkantumisista ei huudella niin meillä jatkis-jannuilla menee helposti sekaisin "huono" pelaaja ja huonot peliesitykset. Käsi pystyyn täälläkin virheen merkiksi.
 

SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tosiaan nyt nuo sopimukset, joita ollaan huhuttu varmaan puoli vuotta on julkaistu. Toivotaan parasta, pelätään parasta. Välkommen till Åbo!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös