TPS kaudella 2014–2015 – joko nyt?

  • 670 925
  • 1 669

Rotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Minnesota Wild, New York Rangers
Teme tekee kaikkensa tuolla, se nyt pitää muistaa että omiin tulee menemään niin kauan kun junnupakit eivät osaa pelata noita 1vs1-tilanteita oikein. Ei kukaan voi hyville takakulmakudeille mitään jos ne tulevat suoraan pakin jaloista ja pakki ei tee mitään peittääkseen vetoa oikeasta kohdasta tai pelatakseen mailaa helvettiin. Voisihan tuo kaikki ottaa kiinni toisaalta, mutta kuka veskari Liigassa ottaa - ei niin yksikään. Lisäksi maalinteko jos tökkii eiliseen tapaan niin tavallaan matseja ei edes ansaita voittaa. En pidä myöskään näissä tilanteissa veskaria syyllisenä tappioon.

Ensinnäkin, en pidä Lassilaa syynä tappioon, mutta tuo eilinen peli oli yksi esimerkki siitä, jossa maalivahti olisi pystynyt tuomaan jengille pisteitä omalla panoksellaan. Ansaitsemisesta en tiedä, mutta hyvä mahdollisuus siihen oli. Mielestäni tuo Kantolan veto oli Lassilan tasoiselle veskarille niitä ns. marjoja. Kulma oli pieni, veto tuli suht kaukaa, kiekko ei hivele tolppaa eikä se kuti jaloistakaan lähtenyt, olettaen, että tuo esimerkkisi oli kyseisestä maalista.

Ja lopuksi pahoittelut aiemmille kirjoittajille vertaus Hostikkaan, taisi olla vähän liian provokatiivinen vertaus pelin jälkeisessä ketutuksessa...
 

sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kellään muulla semmonen olo, että Nacladalin ja Gysbersin otteissa alkaa pikkuhiljaa näkyä valtava kuormitus lisääntyvinä virheinä?

Varsinkin edellämainitty on viimeaikoina sortunut virheisiin joita ei alkukaudella nähty ja se veto menee entistäkin enemmän seinille..

No eipä tälle tilanteelle oikein mitään voi kun odottaa Seigon paluuta,sillä junnut tekee varmaan minkä voi, mutta Pullia ei kyllä pitäs peluuttaa muuta kun ylivoimalla, senverran helposti eilen kierrettiin ja kaveri on välillä aika lirissä 5 vs 5 pelissäkin ja peluutetaan kaiken lisäksi vieläpä alivoimallakin..

En kyllä ihan ymmärrä tota peluutusta muittenkaan osalta kaikinosin..

HätäapuLada oli eilenkin puolestaan suht ok ja hoiti hommansa ja sai pari paikkaa hyökkäyspäässäkin aikaan..

PS: Lehtosella ainakin selostuksen mukaan ennen elilistä peliä TPS:n paras plusmiinus, että kyllä siellä ne junnut hyviäkin asioita saa aikaan.. Ja Rantanenhan nyt taas oli jokseenkin paras pelaaja...
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Tulin laittamaan TPS:n ylivoiman kuntoon. Nyt nuo koostumukset ovat mielestäni ihan käsittämättömät:
YV1:
Lasch - pelintekijä
Smolenak - maalinedessä lähinnä yrittämässä puttailla Laschin pikkunättejä sisään kun vetoja ei tule
Koskiranta - minulle ei ole vielä selvinnyt mitä hänen pitäisi tehdä tuossa YV:ssä
Gysbers - enemmän syöttelijä, mutta yritetään käyttää vetäjänä
Laatikainen - syöttelijä
Suurimmat ongelmat: alueelle tuonti, arvattavuus, ei vetoja

YV2:
Sointu - pelintekijä
Virtala - syöttelijä
Pikkarainen - maskimies
Pulli - syöttelijä (laukaus on aivan järjetön lehmän henkäys liigaan)
Nakladal - laukoja, mutta eilenkin 1/6 maalia päin
Suurimmat ongelmat: ei maalintekijöitä, ei vetoja

Yhteistä molemmille YV:lle on että kummassakaan ei ole miehiä, jotka voisivat paukuttaa one-timereistä kiekkoa pömpeliin. Sointu - Luce akselilta tätä yritettiin, mutta väärin päin.

Miten tämä sitten ratkaistaan? No ylivoimapelaaminen on oikeastaan aika yksinkertaista. Karrikoidusti sitä pelataan playmakerin kautta tai koko viisikolla pyörittämällä. Tämän lisäksi suurin variaatio on pelataanko yhdellä vai kahdella pakilla.

Jaotellaampa sitten käytettävissä oleva materiaali koreihin roolien mukaan.

Maalintekijät (pitää pystyä laukomaan suoraan syötöstä):
Lasch
Tukonen
No niitä ei montaa ollutkaan. Molemmat kun on oikealta ampuvia tarvitaan pelintekijät oikealle.

Pelintekijät (tekevät peliä oikealta)
Lucenius
Rantanen
Lasch ja Sointu tykkäävät tehdä peliä vasemmalta, mikä on ihan kiva, mutta ei ole leftejä, jotka porasivat kiekkoa suoraan syötästä maaliin.

Maskimiehet (kuulin eilen telkkarista, että nykyään veskat on aika hyviä ja ilman maskia on kovin vaikea tehdä maaleja)
Smolenak
Pikkarainen
Karvinen
Rantanen
Kumeliauskas
Näitä näämmä riittää vaikka muille jakaisi

Tuosta saadaankin hienosti 2 hyökkäys kolmikkoa YV:lle:
YV1: Lasch - Lucenius - Smolenak
Päätin laittaa kaikki munat samaan koriin koska Suikkanen peluuttaa ykkös YV:tä kuitekin sen 1½ min.
YV2: Tukonen - Rantanen - Pikkarainen
Tähän ei löytynyt sentteriä kun ovat niin kädettömiä ja pelisilmättömiä kaikki paitsi Lucenius, mutta Pikkaraisen ja Tukosen välille saadaan todella kiva paikanvaihtomahdollisuus. Sentteri olisi kiva ottamaan aloituksia, mutta Kume häviää ne kaikki ja Virtalalle ja Koskirannalle en vain keksi mitään kunnon roolia YV:lle. Koskiranta ei maskissa viihdy ja Virtalastahan veskari näkee jo ylikin. Lisäksi tuo 77 kiloa liikkuu aika kevyesti sieltä maalin edestä jonnekkin.

Sitten tarvittaisin varmaan vielä pari pelaajaa joka YV:n. Noista ykkös yv pystyy kyllä pitämään kiekkoa, mutta viivaan tarvitaan tulivoimaa. Lisäksi Lucenius tarvitsee syöttösuunnan viivaan. Täten pakeiksi Gysbers Lucen kanssa samaan laitaan ja Seigo keskelle. Luce voi ykkösellä pelata Gysberssille ja tämä jatkaa Seigolle, joka toimittaa kiekkoa maalille.

Kakkos YV:lle viivaan jää Laatikainen, joka korvataan Petulla kun hän paranee. Tämä YV pelataan minun mielessäni yhdellä puhtaalla viivapelaajalla ja vasenta laitaa hoitaa Sointu etunenässä, mutta voidaan korvata myös Pullilla.

Piirsin asiasta kuvan vielä, jotta myös Suikkanen tajuaa ajatukseni tätä palstaa lukiessa. Se löytyykin kivasti liitteenä.

Tuosta saadaan 1. yv:n kiva paikanvaihto, jossa Lasch ajaa sisään boxiin ja Seigo nostaa hänen paikalleen, joka todennäköisesti tyhjenee. Lisäksi Lasch voi hakea kiekon tarvittaessa maalin takaa jos muut syöttösuunnat menevät tukkoon. Tämän YV:n vastuu on ehdottomasti, että kumpi tahansa Lucenius tai Lasch voi pyörittää ja toinen ampuu silloin suoraan syötöstä. Ehdottomasti oletus kuitenkin että Luce pyörittää.

Kakkos YV:ssä pyörittäjänä toimii Rantanen. Tuohon saadaan kiva paikanvaihtoralli Soinnun(/Pullin), Pikkaraisen ja Tukosen kanssa aikaiseksi (2-3 rightiä). Tässäkin YV:ssä jos peli tukehtuu voidaan pyörittää Soinnun kautta, jolloin Tukonen ja Rantanen vaihtavat paikkaa.

Alueelle tuonneista, niin sehän on vain ajoituksia, syöttöjä ja ennalta sovittuja kuvioita. Niihin en jaksa ottaa kantaa.

Ei tää voi olla niin vaikeeta.
 

Liitteet

  • 2014-10-01 12.35.36.jpg
    2014-10-01 12.35.36.jpg
    392,5 KB · kertaa luettu: 359

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Hyviä kirjoituksia useampia täällä ja siellä sun täällä.

Jos nyt tiivistää kauden alun annin, niin kotona saldo on 9/12p. ja vieraissa "totuttu" 0/9. Kahden ensimmäisen "selkeän" tappion jälkeen kaikki pelit (5kpl) ovat päättyneet varsinaisella peliajalla maalin erolla jommalle kummalle.

Syyt ovat varmasti jossain syvemmällä, mutta todetaan nyt vielä kerran: jos vieraista ei ala pisteitä tulla ja varsinkin varsinaisella peliajalla, niin kausi uhkaa päättyä runkosarjaan. Toki jos kotona pysyy nykyinen tahti, niin 90 pisteestä 75% tarkoittaa sellaiset 67-68 pistettä ja silloin periaatteessa voidaan vieraspeleistä hyväksyä vaikkapa 10kpl kahden pinnan voittoja (realistista?). Historiaan tämä silti tulee jäämään jo nyt: Suikkasen toisen tulemisen saldo varsinaisen peliajan vierasvoitoissa Liigassa on 1kpl 33 yrityksestä ja saapa nähdä kuinka rumaksi tilasto tässä matkan varrella menee. (Eihän siellä kai ollut viime vuonna muita, kuin se KalPalta haettu 1-2 vierasvoitto?) Toki pistesaldo on "parempi" jatkoaikapisteiden ansiosta, mutta perusnegatiivisena enhän minä sellaisia laske...

Toki jos kotivoittojen sarja jatkuu nykyisenlaisena, niin viime kausilta tuttu 12kpl kolmen pinnan voittoja ylittyy reilusti.

Maalien tekeminen tuntuu olevan TPS:n paidassa pelaaville olevan uskomattoman vaikeaa pitkässä juoksussa. Tai no, viime kaudella kääntymässä kävi pari kaveria jotka tekivät maaleja ja pisteitä ihan hyvällä tahdilla, mutta muita ongelmia taisi sitten olla liikaa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Maalien tekeminen tuntuu olevan TPS:n paidassa pelaaville olevan uskomattoman vaikeaa pitkässä juoksussa. Tai no, viime kaudella kääntymässä kävi pari kaveria jotka tekivät maaleja ja pisteitä ihan hyvällä tahdilla, mutta muita ongelmia taisi sitten olla liikaa.

Ei kai maaleja kannatakaan Tepsissä liukuhihnalta tehdä - jos, nimittäin, tekee, niin on vaarana tulla kaupatuksi Siperian tundralle.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
En tiedä mikä olisi ollut oikea ketju, mutta laitetaan tänne.

IS:n mukaan Suikkanen on valmentajien palkkakunkku. Enempää ei pääse lukemaan, ellei kuulu sisäpiiriin.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
En tiedä mikä olisi ollut oikea ketju, mutta laitetaan tänne.

IS:n mukaan Suikkanen on valmentajien palkkakunkku. Enempää ei pääse lukemaan, ellei kuulu sisäpiiriin.

Jutun mukaan Kaitsu tienaa 230 000€ – 240 000€.
Dufva, Törmänen ja Marjamäki kukin reilut 200 000€.
Toisessa päässä Kerhon Arvonen 65 000 - 70 000€ liksalla.

Koko lista (Lähde Urheilusanomien sisäpiiriläheet):

Yli 190000 tienaavat:
1) Kai Suikkanen, TPS 230000–240000
2) Risto Dufva, Lukko 200000–220000
3) Antti Törmänen, HIFK 200000–220000
4) Lauri Marjamäki, Kärpät 190000–210000

Yli 150000 tienaavat:
5) Tomi Lämsä, Pelicans 150000–170000

100000–150000 tienaavat:
6) Pekka Rautakallio, Ässät 120000–150000
7) Pekka Tirkkonen, SaiPa 120000–150000
8) Pekka Virta, KalPa 100000–120000
9) Jyrki Aho, Blues 100000–120000
10) Marko Virtanen, JYP 100000–120000

100000 euroa tai alle tienaavat:
11) Tomek Valtonen, Sport 90000–100000
12) Tuomas Tuokkola, Ilves 80000–100000
13) Jussi Tapola, Tappara 80000–90000
14) Pasi Arvonen, HPK 65000–70000
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Erittäin positiivinen peli-ilme, peliä oli todella mukava katsella harvinaisen vierasvoiton myötä.
Toki 2 av-maalia omiin ei naurata mutta eiköhän ajan kuluessa Elomon kädenjälki ala paremmin näkymään,
toki joukkue esitti jo nyt parempaa lätkää kuin aikoihin.
 

Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vierasvoitto, hieno homma! Kaksi ekaa erää peli täysin Tepsin hallussa, kolmannessa Lukko hallitsi, mutta Tepsi oli tehokkaalla päällä ja voitto onnistuttiin raapimaan. Pelistä tosiaan aika vaikea vielä mitään sen kummempaa sanoa, mainittakoon, että Gysbers pelasi varmasti kauden huonoimman matsinsa. Ihan uskomatonta koomailua läpi pelin. Seurasi av-maalit puolen metrin etäisyydeltä ja teki sijoittumisvirheitä yms.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Miten meni TPS:n YV-kentät eilen Lukkoa vastaan. Erityisesti kiinnostaa Pikkarainen ja Nakladal. Tulevatko kummatkin saamaan YV-vastuuta?
1 YV Smole, Luce, Lasch, Sointu, Gysbers

Eka YV meni ohi koska vähän myöhässä pääsin katselemaan peliä. Tämän jälkeen TPS:llä oli 4 YV:tä joista se teki 3 maalia. Tämä yksi näistä YV:stä josta ei tullut maalia oli erätauon katkaisema, joten 1 YV taisi pelata sen maaliin asti kokonaan. Tämän jälkeen 2 YV pelas jonkun 20 sec, mutta ei kyllä jäänyt mieleen ketä siinä oli paitsi Seigo.

Edit. Ompa hauska kun koko päivän kirjoittaa tekstiä englanniksi, niin sen jälkeen suomikin on muotoa "tämä yksi". Muutenkin lauserakenteet ihan päin seiniä :D
 
Viimeksi muokattu:

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
1 YV Smole, Luce, Lasch, Sointu, Gysbers

Eka YV meni ohi koska vähän myöhässä pääsin katselemaan peliä. Tämän jälkeen TPS:llä oli 4 YV:tä joista se teki 3 maalia. Tämä yksi näistä YV:stä josta ei tullut maalia oli erätauon katkaisema, joten 1 YV taisi pelata sen maaliin asti kokonaan. Tämän jälkeen 2 YV pelas jonkun 20 sec, mutta ei kyllä jäänyt mieleen ketä siinä oli paitsi Seigo.


Onneksi on Seigo ja Mojzis, jotka toivonmukaan korvaavat Gysberssin äkkiä noista ylivoimista.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kuinkahan monta AV-maalia tepsi on päästänyt omalla ylivoimalla tällä kaudella?
voisiko joku tietäjä pistää tilastoa aiheesta, kiitos.
Ei enää ymmärrykseen tämä kämmäily mene.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Pikkaraisen ehdottomasti isoin etu on siinä että vaikka se on tuollainen luistimilla kulkeva pommikone, niin hän pystyy tekemään myös asioita kiekon kanssa ja vetokin on ihan ok. Ei se nyt mikään Datsjuk ole, mutta kyllä siltä kiekon saattaa takaisin saada jos erehtyy syöttämään talomiehelle.
 

Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitäs mieltä olette Pikkaraisen pelaamisesta?

Pelannut omilla vahvuuksillaan ja on tärkeää, että joukkueessa on yksi tällainen rottailija. Jäähyjä tulee ja menee, mutta on kokonaisuutena kuitenkin selvä vahvistus. Paikkoja on ollut enemmänkin kuin yhteen maaliin, mutta vähän on ruuti märkää ollut. Syöttely ja ylipäänsä pelinrakentelu on aika heikolla tasolla, mutta siitä vastuun kantavatkin ihan muut miehet.
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Osaatko hieman tarkemmin vertailla? Tai mitä se meidän talonmies on mennyt sitten eilen tekemään? Soittanut suuta?

En käsitä että pitää mennä vastustajan veskalle aukomaan päätä. Enkä myös sitä että ensin itse ajelee kovia niittejä kun tulee hiukan takasin niin itkee tuomarille.
Samaa esitti Ruutu.
Enkä myös pidä Pikkaraista tepsiin sopivana pelaajana. Pitänyt tepsiä rehellisenä ja puhtaaseen lätkään perustuvana jenginä.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En käsitä että pitää mennä vastustajan veskalle aukomaan päätä. Enkä myös sitä että ensin itse ajelee kovia niittejä kun tulee hiukan takasin niin itkee tuomarille.
Samaa esitti Ruutu.
Enkä myös pidä Pikkaraista tepsiin sopivana pelaajana. Pitänyt tepsiä rehellisenä ja puhtaaseen lätkään perustuvana jenginä.


Mitä pahaa siinä pään aukomisessa sitten on? Pikkarainen on siis tehnyt juurikin sitä mihin hän on täällä palkattu. Jos lasket jokaisen tuomareilleitkijän saman kastiin Ruudun kanssa niin eipä taida yksikään jengi olla puhdas lätkään perustuva jengi.
 

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
En käsitä että pitää mennä vastustajan veskalle aukomaan päätä. Enkä myös sitä että ensin itse ajelee kovia niittejä kun tulee hiukan takasin niin itkee tuomarille.
Enemmän tämä PeltosVilleltä kuulosstaa kuin Jarkko Ruudulta. Pikkarainen on ollut kauden onnistuneimpia hankintoja, maaleja nyt voisi olla enemmän. Muutamassa matsissa kuitenkin pistänyt silmään muita huonompi luistelukunto, jos vaihto pääsee venymään niin vaihtoon pääsy on todella tuskaisen näköistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös