TPS hyökkäys 2006-07

  • 52 755
  • 239

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
kausi kirjoitti:
Eipä silti, niin tuntuu olevan kaikilla muillakin homma aika levällään. Mun näkemys taas on että ei tuo nykyinen rosteri häviä vertailussa kuin aivan terävälle kärjelle.

Kyllä minun mielestäni joukkueessa pitää olla enemmän kuin yksi peliä rakentamaan ja ratkaisuihin pystyvä kentällinen ennen kuin sitä kiekkoa kannattaa alkaa pyörittämään vastustajan päädyssä. Kiekon toimittaminen kulmista maalintekosektorille vaatii taitoa ja sitä ei riitä Tepsissä tällä hetkellä kuin yhteen ketjuun kerrallaan.

Lähtökohta Kärpillä, Jokereilla, Kerholla ja Tapparalla ovat kauniisti sanottuna hieman erilaiset hyökkäyspelin osalta. Ja valitettavasti jopa näillä keskikastin porukoilla on käsiä enemmän hyökkäyspäässä kuin Tepsillä.

Onneksi Hurme tasoittaa tätä kiekonkäsittely- ja pelinrakennustaidon puutetta jopa yllättävän paljon varsinkin, jos kenttäpelaajat on saatu motivoitua täysipainoisesti puolustuspelaamiseen. Maalintekokilpailuihin Tepsin ei kuitenkaan kannata lähteä kuin Saipaa ja Ässiä vastaan.
 

rosnäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ohmi kirjoitti:
Joukkuetta rakennetaan taloudelliset resurssit huomioon ottaen(Case Huml) ja kaverit, joita homma ei kiinnosta/nappaa tai homma ei vaan muuten toimi(Sicak) pistetään kiertoon.

En nyt muista onko tämä ollut Humlin osalta aikaisemmin esillä tai kiinnostaako tämä edes, mutta Kristian Kuuselan siirron yhteydessä on ruotsalaislehdistössä tullut esille myös Humlin siirto.

Aftonbladet:"När Mora värvade tjecken Ivan Huml tidigare under säsongen betalade dalaklubben 70 000 euro (drygt 630 000 kronor) till TPS".

Ja linkki http://www.aftonbladet.se/vss/sport/story/0,2789,987905,00.html
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
TPS
Jos Makkonen jatkaa uinumistaan ja Barrett (tai NAT-HAN, kuten Jortikka asian ilmaisee) parantaa edelleen, olisi mielestäni maaottelutauolla Barettia sorvattava sentteriksi puoliväkisin. Blues-pelissä Barrett kävi Makkosen tilalla muutamassa tärkeämmässä aloituksessa. Barrettin liike ei kuitenkaan mielestäni ole vielä riittävää, vaikka kädet alkaisivat käymään paremmin, mutta tauolla on mahdollisuuksia saada sitä puolta paremmaksi ja pelitapaa tutummaksi.

Katsotaan ideaalitilannetta maaottelutauon jälkeen omien preferenssien mukaan.
Eli, jos Nurminen tervehtyy odotetusti:

1. Vahalahti-Ulmer-McDonell
- Tämä lienee selviö.

2. Nurminen-Barrett-Suominen
- Suominen pelaa tällä hetkellä Makkosta paremmin ja tuo tähän ketjuun jalkoja enemmän.

3. Yli-Torkko-Rautee-Aho
Vaikka Sykkö on pelannut jopa yllättävän hyvin kolmosen keskellä, laittaisin Rauteen omalle paikalleen, kun on toipunut kunnolla. Rautee pystyy ruokkimaan laitureita paremmin. Edelleen pitää korostaa, että Y-T ja Aho pelaavat peliaikaan nähden erittäin mallikasta ja yllättävän tehokasta peliä.

4. Mäkinen-Makkonen-Sykkö/Alatalo/Ramstedt/Pulliainen
Jos kaikki ovat terveenä, kilpailu käy kovana. Sykkö lienee Jortikan kirjoissa tällä hetkellä aika vahvoilla.

Ei tuo hyökkäys pahalta näytä, jos kaikki saadaan mukaan. Puolustukseen olisi tauolla otettava pari junnua mukaan, jotta ainakin pelitapa olisi selvillä, jos tarvetta täydennyksiin tulee. Puolustus on edelleen pelottavan kapea.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Jack's wasted life kirjoitti:
Katsotaan ideaalitilannetta maaottelutauon jälkeen omien preferenssien mukaan.
Eli, jos Nurminen tervehtyy odotetusti:

1. Vahalahti-Ulmer-McDonell
- Tämä lienee selviö.

2. Nurminen-Barrett-Suominen
- Suominen pelaa tällä hetkellä Makkosta paremmin ja tuo tähän ketjuun jalkoja enemmän.

3. Yli-Torkko-Rautee-Aho
Vaikka Sykkö on pelannut jopa yllättävän hyvin kolmosen keskellä, laittaisin Rauteen omalle paikalleen, kun on toipunut kunnolla. Rautee pystyy ruokkimaan laitureita paremmin. Edelleen pitää korostaa, että Y-T ja Aho pelaavat peliaikaan nähden erittäin mallikasta ja yllättävän tehokasta peliä.

4. Mäkinen-Makkonen-Sykkö/Alatalo/Ramstedt/Pulliainen
Jos kaikki ovat terveenä, kilpailu käy kovana. Sykkö lienee Jortikan kirjoissa tällä hetkellä aika vahvoilla.

Setti uhkaa mennä uusiksi Suomisen ollessa loppukauden pois. Lähdetään siitä, että ainakin McDonell & Nurminen ovat kunnossa runkosarjan lopussa, uudet jaot olisivat ehkä seuraavat?

1. Vahalahti-Ulmer-McDonell
2. Nurminen-Makkonen-Barrett
3. Yli-Torkko-Rautee-Aho/Mäkinen
4. Sykkö-Pulliainen-Aho/Mäkinen

... Kentin ja Nurmisen pidempi poissaolo aiheuttaisi todella pahoja ongelmia. Siitä lähdetään, että ko. herrat kentällä ovat, vaikka pää kainalossa. Muita ehdotuksia?
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pressiboxi kirjoitti:
Muita ehdotuksia?

Vedetään säälipleijarit samalla porukalla kuin tulevat runkosarjapelit, niin ei tarvitse kiduttaa itseään kauempaa tällä huikealla taitojoukkueella...

Vahalahti-Ulmer-Mäkinen
Aho-Makkonen-Barrett
Yli-Torkko-Rautee-Sykkö
Laine -Pulliainen-Kokkala
 

Anders

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pressiboxi kirjoitti:
Siitä lähdetään, että ko. herrat kentällä ovat, vaikka pää kainalossa. Muita ehdotuksia?
Pää kainalossa on hankala pelata, vaikka pää perseessä pelaaminen onnistuukin, joten lähdetään nykytilanteesta, poissa viisi hyökkääjää.

Terveet kanukit ykköseen ja kakkoseen laitetaan yleismies Sykkö ja lupaava juniori saamaan vastuuta. Kolmonen jatkaisi ainoana vanhalla koostumuksella ja neloseen loput.

Vahalahti – Ulmer – Barrett
Sykkö – Makkonen – Ramstedt
YT – Rautee – Aho
Laine – Pulliainen – Mäkinen

Kyllä näillä pudotuspelikarsintaan pääsee. "Ylipieni", sanoi Jortsu päivän lehdessä joukkueesta ja mua naurattaa vieläkin.
 

Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Anders kirjoitti:
Pää kainalossa on hankala pelata, vaikka pää perseessä pelaaminen onnistuukin, joten lähdetään nykytilanteesta, poissa viisi hyökkääjää.
Tämäkin saattaa vielä muuttua. Pahaa pelkään, että lähipäivina saldo on kuusi hyökkääjää vajaa rosteri...
 

John Shaft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teeee Peeee Äs ja Alexander The Great
Ohmi kirjoitti:
Vedetään säälipleijarit samalla porukalla kuin tulevat runkosarjapelit, niin ei tarvitse kiduttaa itseään kauempaa tällä huikealla taitojoukkueella...

Pari peliä pataan niin heti antautumassa säälipleijareihin.Ei näin pojat.Ja onpa noilla takana tulevillakin sairastuvan pedit kohtuu turvoksissa.Eli kuuden sakkiin suoraan ja muusta ei neuvotella.Jos ei päästä niin tarkastellaan uudelleen ....
 

Kossu

Jäsen
Suosikkijoukkue
PARAS SEURA
Mikä hätä tässä nyt on?

Vahis-U-McD vielä rivissä - ja tehokkaana.

Kaitsun palatessa Makkonen ja Barrett kakkosessa.

Y-T-Sykkö ja Aho, Mäkinen-Raku-Ramstedt/Pulliainen/Laine

Kyllä vielä ollaan elossa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Siinä missä J. Ojanen ja R. Helminen pelasivat selvästi alle piste per ottelu -tahdilla herrojen ollessa 38-vuotiaita, muuan Kai Nurminen vetää parhaillaan lähes saman ikäisenä juuri sillä kyseisellä tahdilla.

On Nurminen murhaavan tehokas maalintekijä vielä eläkepäiviä lähestyessäänkin. Maaliskuussa 38 vuotta mittariin ja tällä hetkellä tasan piste per ottelu. On se kone. Tehokkaampi kuin nuo tamperelaiset fossiilit yhteensä.
 

kiekko-ollie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kossu kirjoitti:
Mikä hätä tässä nyt on?

Vahis-U-McD vielä rivissä - ja tehokkaana.

Kaitsun palatessa Makkonen ja Barrett kakkosessa.

Y-T-Sykkö ja Aho, Mäkinen-Raku-Ramstedt/Pulliainen/Laine

Kyllä vielä ollaan elossa.
...puhuu kossu joka oli muutama kuukausi sitten ihan maansa myyneenä ja kritisoi tps-hyökkäystä ja tehtyjä ulkomaalaisvahvistuksia. Ilman loukkaantumisia ollaan vahvoja, mutta vaan ilman yhtään loukkaantumista
 
Viimeksi muokattu:

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Kossu kirjoitti:
Mikä hätä tässä nyt on?

Vahis-U-McD vielä rivissä - ja tehokkaana.

Kaitsun palatessa Makkonen ja Barrett kakkosessa.

Y-T-Sykkö ja Aho, Mäkinen-Raku-Ramstedt/Pulliainen/Laine

Kyllä vielä ollaan elossa.

Hyökkäyksessä on ihan yhtäkkiä ja salamitten aika paljon potentiaalia verrattuna aiempiin vuosiin. Melkein parhaassa iässä oleva Vaha, kovat kanukit joista Ulmer parhaassa iässä, McD perkeleen kova muuten vaan ja Barrett ongelmattomana iskee maaleja. Makkosen pitäisi tehdä periaatteessa läpimurtoaan jota säestää käsittämättömästi eläkeiän kynnyksellä oleva Nurminen. Maan parhaimpia kolmossenttereitä jarruroolissa. Lisäksi Y-T, Aho, playoff-mäkinen ja Alatalo.

Vaikka tuosta puuttuukin Saarenheimo-Haataja -tyyppinen ratkaisu niin kyllä porukan pitäisi riittää tältä sektorilta. Puolustus sen sijaan on ykkösparia lukuunottamatta aivan liian kevyt. Ja ihan suoraan sanottuna valmennus ei ole tällä hetkellä kuosissa. Vai millä selitetään käsittämättömät notkahdukset ja tietynlainen pelityylin heikkous jota nähdään matsien sisällä ja välillä. (Huom! viimeiset kaksi lausetta ovat räkänokka-tyylistä nimimerkin takaa huutelua)
 

Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Rauteen ketjusta...

Ei olisi kyllä jokunen vuosi sitten uskonut, että Rauteesta olisi näinkin paljon iloa. Tärkeitä pisteitä näyttää tulevan joka pelistä herran suorituksilla. Taisi Ässä-kausi tehdä hyvää miehelle. Olihan Raku kyllä jo aikoinaankin tärkeä pelaaja omassa roolissaan, mutta nykyään (materiaalin kapeudestako johtuen) loistaa ehkäpä vielä enemmän. Hyvä että on sopimus ensi kaudesta.
 

tamme

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
tamme kirjoitti:
Rautee on aina ollut tärkeä pelaaja joukkueella. Pelaa joukkuueen etujen mukaisesti, aina. Tietysti on mukavaa että saa onnistumisia myös maalien muodossa, kun onnistumisia tulee muilla osa-alueilla jatkuvasti.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Rauteella...

Sister luck kirjoitti:
Ei olisi kyllä jokunen vuosi sitten uskonut, että Rauteesta olisi näinkin paljon iloa. Tärkeitä pisteitä näyttää tulevan joka pelistä herran suorituksilla. Taisi Ässä-kausi tehdä hyvää miehelle. Olihan Raku kyllä jo aikoinaankin tärkeä pelaaja omassa roolissaan, mutta nykyään (materiaalin kapeudestako johtuen) loistaa ehkäpä vielä enemmän. Hyvä että on sopimus ensi kaudesta.
...on kyllä tehoja menneiltä vuosilta TPS:stä kohtuullisesti ennenkin esim.

99-00 53ot. 8 +9 = 17
01-02 52 10 +16 =26
03-04 56 8+13 =21

ja viime kaudella Ässissä 56 9+8 =17

sekä nyt TPS:ssä 41 5+8 =13

Se on toki selvää, että pelimotivaation kannalta oli hyvä vaihtaa hetkeksi kuvioita ja katsella (kiekko)mailmaa muuallakin kuin Turussa. Hyvä kuitenkin, että tuli takaisin nopeasti. Näinä maalintekovaikeuksien aikoina kolmosen tekemät maalit tosiaan korostuvat, kun TPS:llä ei tosiaan ole enää kahta takuuvarmasti suorittavaa kenttää edellä.
 

RajatOn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielenkiintosta, että Nurmisen mukaan TPS ei oo tarjonnu ens kaudesta sopimusta mutta mielenkiintosia ehdotuksia on tullu muilta suunnilta.. Kuitenkin jos Nurminen on lopettelemassa uraa, niin tuskin ulkomaille lähtee. Eli ilmeisesti on tullu mielenkiintosia tarjouksia muilta liigaseuroilta...?
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Kuten tuolla toisessa ketjussa kommentoin, jos Nurminen on tosiaan uraansa jatkamassa niin olisi ihan jees jos jatkaisi Tepsissä. Kuitenkin taas se perussetti että Nurminen tekee jossain IFK:ssa tai HPK:ssa ensi kaudella 40+40 ja vie pojat mestaruuteen.

Perustelen mielipidettäni sillä, että en usko hetkeäkään joukkueen löytävän niillä euroilla parempaakaan jätkää tilalle.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
mission16W kirjoitti:
Kuten tuolla toisessa ketjussa kommentoin, jos Nurminen on tosiaan uraansa jatkamassa niin olisi ihan jees jos jatkaisi Tepsissä. Kuitenkin taas se perussetti että Nurminen tekee jossain IFK:ssa tai HPK:ssa ensi kaudella 40+40 ja vie pojat mestaruuteen.

Perustelen mielipidettäni sillä, että en usko hetkeäkään joukkueen löytävän niillä euroilla parempaakaan jätkää tilalle.

Nurmisen esitykset kaukalossa ilmentävät jatkohaluja, olisiko mies siis keskenään päättänyt haluavansa vielä näillä uusilla säännöillä kauden pelata. Olen aiemmin ollut sitä mieltä että Nurmisen kanssa ei enää välttämättä mestaruutta voitella mutta koska tosiaan saattaa olla mahdotonta löytää kunnollista korvaajaakaan niin kaiketi Kaitsultakin voisi kysellä. Viime kauteen nähden on ainakin ansainnut kiinnostuksen.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
kausi kirjoitti:
Nurmisen esitykset kaukalossa ilmentävät jatkohaluja, olisiko mies siis keskenään päättänyt haluavansa vielä näillä uusilla säännöillä kauden pelata.

Mikä siinä pelaillessa jos peli kulkee ja elämä maistuu. Tulosta selvästi syntyy ihan kiitettävää tahtia.

Olen aiemmin ollut sitä mieltä että Nurmisen kanssa ei enää välttämättä mestaruutta voitella mutta koska tosiaan saattaa olla mahdotonta löytää kunnollista korvaajaakaan niin kaiketi Kaitsultakin voisi kysellä. Viime kauteen nähden on ainakin ansainnut kiinnostuksen.

Juu. En kyllä tiedä, onko se mestaruuden voittaminen muutenkaan Tepsin murhe ensi kaudella :)
 

Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
mission16W kirjoitti:
En kyllä tiedä, onko se mestaruuden voittaminen muutenkaan Tepsin murhe ensi kaudella :)
Juu, yksi murhe vähemmän. Sen sijaan siinä onkin murhetta kerrakseen, jos Palloseura aikoo Kaitsun pitää. Siihen eivät nimittäin rahat taida riittää. Ei taida Kaitsu kumminkaan pohjoiskorealaisella riisipalkalla pelata, kun muut seurat iskevät pesetaa tiskiin.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Annamaila kirjoitti:
Sen sijaan siinä onkin murhetta kerrakseen, jos Palloseura aikoo Kaitsun pitää. Siihen eivät nimittäin rahat taida riittää. Ei taida Kaitsu kumminkaan pohjoiskorealaisella riisipalkalla pelata, kun muut seurat iskevät pesetaa tiskiin.

Miten niin eivät riitä, hyvinhän ne on riittäneet tähänkin asti? Ja saatanasti hymiöitä.
 

cheli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyvin ne riittää. Alatalosta lohkeaa se 110-120k lisää jonka voisi maksaa vaikka kaitsulle palkankorotuksena. Tollasta jätkää ei meinaan muuten saa. piste. Vahalahdenkin vaihtaisin silmiä räpäyttämättä pois jos olisi esimerkiksi niistä euroista kiinni kaitsun pitäminen.
Se olisi suurin mahdollinen munaus minkä tepsi voisi tehdä ens kautta ajatellen jos kaitsu päästetään pelaamaan liigaa muualle kuin tepsiin. Ei ole olemassa muita ei-nhl pelaajia jotka olis parempia tepsille kuin kaitsu. No ehkä kallio ja rintanen, mutta taitaa olla vielä muutaman alatalon palkan verran kalliimpia :)
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Ehdotus: Murehditaan seuraavan kauden pelaajahankintoja vasta pleijarien jälkeen. Nyt eletään kuitenkin kiekkofanien parasta aikaa...ainakin meikäläisen mielestä. Tähän ollaan koko runkosarjan ajan tähdätty ja nyt saadaan nauttia "The Matseista". Rannalla on sitten kiva pohtia tulevaa kalustoa.
 

Speedye

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, CR7, AO, Härski
cheli kirjoitti:
Hyvin ne riittää. Alatalosta lohkeaa se 110-120k lisää jonka voisi maksaa vaikka kaitsulle palkankorotuksena. Tollasta jätkää ei meinaan muuten saa. piste. Vahalahdenkin vaihtaisin silmiä räpäyttämättä pois jos olisi esimerkiksi niistä euroista kiinni kaitsun pitäminen.
Se olisi suurin mahdollinen munaus minkä tepsi voisi tehdä ens kautta ajatellen jos kaitsu päästetään pelaamaan liigaa muualle kuin tepsiin. Ei ole olemassa muita ei-nhl pelaajia jotka olis parempia tepsille kuin kaitsu. No ehkä kallio ja rintanen, mutta taitaa olla vielä muutaman alatalon palkan verran kalliimpia :)

En sano tätä sillä että haluaisin nähdä Kaitsun jossain muussa seurassa.. MUTTA.. Pitää kuitenkin miettiä kannattaako melkein 40-vuotiaalle maksaa helvetin kovaa liksaa. Mitäs jos nivunen/polvi sanoo työsopimuksen lopullisesti irti? Se on sitten siinä.. Mielestäni TPS:n pitäisi nyt ottaa järki käteen ja alkaa haalia lupaavia NUORIA pelaajia riveihinsä. Korpikari, Tikkanen, Lahti.. Näitähän on vaikka kuinka. Ja aivan varmasti ovat päteviä kavereita kun vain vastuuta saavat. Jos mietitään, että Kaitsun paikalle hankittaisiin kaksi nuorta lupaavaa hyökkääjää ja he saisivat vastuuta koko kauden olisi tilanne TPS:n kannalta paljon parempi kuin se että Kaitsu pelaisi vielä yhden kauden ja jäisi tämän jälkeen eläkkeelle. Nyt olisi opeteltava katsomaan ei yhden, kahden vaan vaikkapa kolmen kauden päähän. Sitä kun ei ole viime vuosina tehty.. ja se näkyy, valitettavasti. Vähemmästäkin junnutuotanto kärsii kun A-junioreista ei nosteta lupaavia pelaajiakaan liigarinkiin.
 

cheli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
sorry offtopic

Joo, totta tuo juniorijuttu mutta jos valmentaja ei peluuta omia junnuja niin kaikki pitää ostaa; hurme lähtee niin yleisömagneetteja ei ole kuin berg, eli todella valovoimaisia hyökkäyspään pelaajia ei olisi yhtään. Siitä olisi kyllä hyvä sitten aloittaa todellinen korpivaellus IMHO. Ei auta sitä yleisökatoa mikään markkinointi. Väitän että vahakaan ei tuo juuri ketään hallille, mutta nurminen nyt sentään tuo. Ja jos noita pelejä on esimerkiksi katsonut vaikkapa kaikki kotiottelut, niin ei miehellä kyllä ikä paina yhtään, mutta dramaattiselta perustelulta se kuulostaa, pakko myöntää.
Sitäpaitsi tälläkin kaudella täällä on näppistön takaa spekuloitu ties kuinka paljon noita 'vakuutuksista' säästyneitä rahoja yms. tms. loukkaantumisen ajalta säästyneistä palkoista tjsp,. joissa voisi olla jotain perääkin jos täällä näin kirjoitellaankin eli jos pamahtaisi särki nivunen/polvi niin ei olisi niin kova taloudellinen takaisku ?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös