Mainos

TPS 2020–2021 – runkosarjan 4. kvartaalin seurantaa

  • 25 107
  • 159

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tämän hetken tilanteella saataisiin Pelicans vastaan. Vielä ehkäpä pyöräyttäisin ”lottokonetta” uudestaan. Vaikka Pelicans on kaadettu jo tällä kaudella, niin näen että heidän räkäkiekkonsa olisi vittumainen aloitus meille pudotuspeleihin.
 
Hokifani25

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat
Näillä näkymillä näkisin Ilveksen olevan se unelmavastustaja Tepsille pudotuspelien ekalla kierroksella. Heidän pelinsä on juuri sopivan sekaisin kuten nähtiin tänään Tapparaa vastaan. TPS on edellä oikeastaan jokaisella osa-alueella niin pelitavassa, maalivahtipelissä, hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin.

Pelicansia vastaan pelattavassa pudotuspelisarjassa eniten tosiaan pelkään tuota "räkäkiekkoa" missä loukkaantumisriski Tepsin huippuyksiköiden kuten Kestnerin osalla kasvaa. Muuten uskon Tepsin myös tämän hoitavan, mutta jatkossa tie voi tätä kautta muodostua haastavammaksi.

Kalpalle pelkään Tepsin jäävän luisteluvoimassa jälkeen pidemmässä sarjassa jolloin Kalpan voiton todennäköisyys kasvaa. Kilpeläinen voi myös huippumoodissaan torjua Kalpan tästä yksin jatkoon.

Tapparassa puolestaan pelottaa rutiinitaso ja kokemus kovista peleistä. Parin vuoden takainen 4-0 hävitty pudotuspelisarja on vielä tuoreessa muistissa. Nyt kun Kuusela & Kemiläinen ovat mukana näkisin Tapparan todella pahaksi vastukseksi Tepsille.

Kärpät puolestaan jostain syystä syttyy aina erityisellä tavalla Tepsiä vastaan ja kaikki tämänkin kauden kohtaamiset ovat olleet todella vaikean tuntuisia Tepsille. Lisäksi matkustaminen tuo vielä ekstrarasitusta tähän sarjaan.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Vähä samalla lailla ku edelliskaudella runkkarissa vietiin Tapparaa, kuin mummon markkaa. Pudotuspelejä ei tarvitsekkaan mainita.
Varmasti Tappara löytää vielä uuden vaihteen pudotuspeleihin, mutta en kyllä ihan purematta niele tuota että Tapparan hyökkäys ja puolustus olisivat Tepsiä parempia. Nimilistojen perusteella ehkä, mutta eivät tämän kauden peliesitysten perusteella.

Tapparalla tehtyjä maaleja 166, Tepsillä 165. Päästettyjä maaleja Tapparalla 145, Tepsillä 137. Tapparalla toki yksi matsi vähemmän pelattuna. Tepsin maalilla Karejeville 36 matsia, päästettyjen maalien KA 1,98, torjuntaprosentti 91,7. Tapparan maalilla Heljangolla 41 matsia, päästettyjen maalien KA 2,04, torjuntaprosentti 91,24. Eli ei se maalivahtipeli ole tuossa missään ratkaisevassa roolissa ollut Tepsillä.

Ja edelleen, mieluusti ei Tapparaa tai Kärppiä vastaan ekalla kierroksella (toivottavasti pelaavat keskenään).
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Todella pikaisella laskulla vain 3-3 -pistejako pitää ILV sekä KÄR että TAP alapuolella.

TAP-KÄR x2 - pistejako 3-3:
TAP 59 - 99 - 1,678
KÄR 58 - 97 - 1,672
ILV 53 - 88 - 1,660

Mikään muu pistejako ei riitä pitämään molempia ILV yläpuolella.
Palaan tähän hieman myöhemmin myös KAL ja PEL osalta.
 
Ikuri

Jäsen
4. Tappara (1,627-1,729) kohtaa Kärpät×2
5. Kärpät (1,621-1,724) kohtaa Tapparan×2
6. Pelicans (1,638-1,69) kohtaa Jukurit
7. Ilves 1,66
8. KalPa (1,621-1,672) kohtaa Ässät
9. KooKoo (1,6-1,655) kohtaa JYPin

Tapparalla sekä Kärpillä molemmilla sija 4 on omissa näpeissä, mutta molemmilla mahdollisuus kahdella varsinaisella peliajalla kärsityllä tappiolla valahtaa jopa sijalle 9. Käsittämättömän tasainen rypäs on tämä.

Tapparalle 1 piste lisää ja pistekeskiarvo on 1,644
2 pistettä lisää 1,661
3 pistettä lisää 1,678
4 pistettä lisää 1,695
5 pistettä lisää 1,712

Kärpille 1 piste lisää ja pistekeskiarvo on 1,638
2 pistettä lisää 1,655
3 pistettä lisää 1,672
4 pistettä lisää 1,69
5 pistettä lisää 1,707

Mukava kihara tästä saatiin aikaiseksi ja viihdyttävää seurata, mitä tulee tapahtumaan.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Näkisin kyllä Tapparan olevan nyt Kärppiä vahvempi. Kärpät jäisi näin ollen sääleihin.
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Laskinko peijooni vieköön väärin, kun sain jaolla Tappara 2 ja Kärpät 4 molemmat Ilveksen yläpuolelle?
Et peijooni laskenut!
Tällä pistejaolla TAP pysyy 0,001 verran ILV yläpuolella...
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Yritetäänpä uudemman kerran!

Ilves:

ILV ottelumäärä ja pistesaldo on jo lukittu - pistekeskiarvo ei enää tästä muutu:
0 piste 53 - 088 - 1,6604

KalPa:
Ti 13.04.2021 ÄSS-KAL

0 piste 58 - 094 - 1,6207
1 piste 58 - 095 - 1,6379
2 piste 58 - 096 - 1,6552
3 piste 58 - 097 - 1,6724

KAL pitää voittaa ÄSS varsinaisella peliajalla noustakseen ILV ohi sarjataulukossa.

KooKoo:
Ti 13.04.2021 JYP-KOK

0 piste 55 - 088 - 1,6000
1 piste 55 - 089 - 1,6182
2 piste 55 - 090 - 1,6364
3 piste 55 - 091 - 1,6545

KOK ei nouse enää millään tavoin ILV ohi sarjataulukossa. Varsinaisen peliajan voitto voi kuitenkin riittää siihen, että muita joukkueita tulee perävalot edellä vastaan.

Kärpät:
Ma 12.04.2021 TAP-KÄR
Ti 13.04.2021 TAP-KÄR

0 piste 58 - 094 - 1,6207
1 piste 58 - 095 - 1,6379
2 piste 58 - 096 - 1,6552
3 piste 58 - 097 - 1,6724
4 piste 58 - 098 - 1,6897
5 piste 58 - 099 - 1,7069
6 piste 58 - 100 - 1,7241

KÄR tarvitsee vähintään kolme pistettä TAP:lta pitääkseen ILV takanaan sarjataulukossa.

Pelicans:
Ti 13.04.2021 JUK-PEL

0 piste 58 - 095 - 1,6379
1 piste 58 - 096 - 1,6552
2 piste 58 - 097 - 1,6724
3 piste 58 - 098 - 1,6897

PEL tarvitsee Mikkelistä vähintään kaksi pistettä pitääkseen ILV takanaan sarjataulukossa.

Tappara:
Ma 12.04.2021 TAP-KÄR
Ti 13.04.2021 TAP-KÄR

0 piste 59 - 096 - 1,6271
1 piste 59 - 097 - 1,6441
2 piste 59 - 098 - 1,6610
3 piste 59 - 099 - 1,6780
4 piste 59 - 100 - 1,6949
5 piste 59 - 101 - 1,7119
6 piste 59 - 102 - 1,7288

TAP riittää kaksi pistettä KÄR:ltä pitääkseen ILV takanaan sarjataulukossa.
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Edellisen viestini taulukoilla jokainen voi leikkiä millaisia lopputuloksia pitäisi tulla saadakseen sarjataulukon haluamaansa järjestykseen. Pitää vain muistaa se, että KÄR ja TAP tasaavat kuusi pistettään jollain tavalla. Yksi esimerkki tuloksista ja niiden perusteella rakennetusta sarjataulukosta.

KAL, KOK ja PEL ottavat voitot varsinaisilla peliajoilla - KÄR ja TAP tasaavat pisteet 3-3:

Ma 12.04.2021 TAP-KÄR 1
Ti 13.04.2021 JUK-PEL 2
Ti 13.04.2021 JYP-KOK 2
Ti 13.04.2021 TAP-KÄR 2
Ti 13.04.2021 ÄSS-KAL 2

- - - >

04. PEL 58 098 1,6897
05. TAP 59 099 1,6780
06. KAL 58 097 1,6724
07. KÄR 58 097 1,6724
08. ILV 53 088 1,6604
09. KOK 55 088 1,6545

Mun käsittääkseni tasapistein KAL ja KÄR pysyvät aina kyseisessä järjestyksessä maalieron (KAL +22 - KÄR +8) perusteella. Voitot ovat toistaiseksi tasan (24), joten tasapisteisiin päädyttäessä voittoja on edelleen tasamäärä - joko 24 tai 25. Joukkueet voivat myös päätyä tasapisteisiin siten, että KAL on yksi voitto enemmän.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Vähä samalla lailla ku edelliskaudella runkkarissa vietiin Tapparaa, kuin mummon markkaa. Pudotuspelejä ei tarvitsekkaan mainita.
Aika turha verrata tuota kautta tähän kauteen. Kaskinen oli peluuttanut Kallion ja Perrinin ihan punaiselle jo runkosarjassa aivan älyttömillä peliajoilla ja Tallinder puuttui koko sarjasta.
Tämän päivän Tappara ei vakuuttanut, Ilves oli vaan totaalisen paska.
Tulee sieltä ketä tahansa, Tepsin pitää ylittää itsensä että jatkoon mennään ja tällä hetkellä mun mielestä Tappara olis sopiva vastus. Siihenkään sarjaan ei lähdettäis ennakkosuosikkina. Ymmärrän jengin vastaväitteet mutta tämä onkin mun mielipide.

Jostain syystä KalPa aiheuttaa pelonsekaisia fiiliksiä, samoin Kärpät.
 
ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vähä samalla lailla ku edelliskaudella runkkarissa vietiin Tapparaa, kuin mummon markkaa. Pudotuspelejä ei tarvitsekkaan mainita.
Saanko kysyä ihan vilpittömästi miksi? Tappara aina nostaa tasoaan keväällä. Edelliskaudella pieksettiin runkkarissa Tappara 4-0 ja pleijareissa otettiin kuokkaan 4-0. En ymmärrä alkuunkaan tällaista ajattelutapaa, kun selkeästi helpompiakin vastustajia olisi saatavilla kuten Kalpa tai Pelicans.
Silloin kyllä peluutettiin TPS:n vanhukset/ puujalat hapolle ja selkä suoristui aina kun vastustaja teki maalin.
 
Ei pleijareissa ole helppoja vastuksia. Kaikki pitää voittaa ja minusta nyt on TPS:n kannalta hyvä tilanne se että ne vaan odottaa kuka tulee vastaan. Paskaa olisi ollut lähteä taktikoimaan vastustajaa että Tappara ei ole hyvä vastus TPS:lle. Kukaan tuolla ei ole hyvä vastus , olipa se sitten vaikka " tämän hetkinen vastus" Pelikans.

Ei Tepsi voi enää mitään taktikoida. Asiasta puhutaan, kun osa porukasta haluaa masokistisesti kohdata Tapparan puolivälierissä.

Tässä on yritetty selittää sitä tosiasiaa, että Tepsi ei ole kohdannut tämän päivän Tapparaa kertaakaan ja runkosarjasijoituksilla ei ole paskankaan merkitystä, kun pudotuspelit alkavat.

Tappara on nykyisellä terveellä rosterillaan suurin haastaja Lukolle ja puolivälierissä Tepsi lähtee täysin altavastaajana ja haastajana Tapparaa vastaan, jos tämä puolivälieräpari toteutuisi. 1 voitto olisi kova suoritus Tepsiltä, jatkoon pääsy täydellinen yllätys.

Toivotaan nyt vaan nöyrästi Kalpa, Ilves, Pelsut tai Kookoo puolivälieriin vastustajaksi, niin on edes jotain saumaa päästä välieriin.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vähä samalla lailla ku edelliskaudella runkkarissa vietiin Tapparaa, kuin mummon markkaa. Pudotuspelejä ei tarvitsekkaan mainita.

Miten edelliskauden pelit vaikuttavat tähän kauteen? Molemmilla vaihtunut pelaajat ja valmentajat, joten en nyt kovin hyvänä pointtina pitäisi edelliskautta, vaikka se on hyvä pitää mielessä ettei runkkaripeleillä ole mitään merkitystä pudotuspeleissä.
 
Joseph

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei Tepsi voi enää mitään taktikoida. Asiasta puhutaan, kun osa porukasta haluaa masokistisesti kohdata Tapparan puolivälierissä.

Tässä on yritetty selittää sitä tosiasiaa, että Tepsi ei ole kohdannut tämän päivän Tapparaa kertaakaan ja runkosarjasijoituksilla ei ole paskankaan merkitystä, kun pudotuspelit alkavat.

Tappara on nykyisellä terveellä rosterillaan suurin haastaja Lukolle ja puolivälierissä Tepsi lähtee täysin altavastaajana ja haastajana Tapparaa vastaan, jos tämä puolivälieräpari toteutuisi. 1 voitto olisi kova suoritus Tepsiltä, jatkoon pääsy täydellinen yllätys.

Toivotaan nyt vaan nöyrästi Kalpa, Ilves, Pelsut tai Kookoo puolivälieriin vastustajaksi, niin on edes jotain saumaa päästä välieriin.
No jaa, jäitä hattuun. Pari yksittäistä pelaajaa ei heilauta voimasuhteita suuntaan eikä toiseen. Aika 50/50 sarja olisi luvassa, kahden joukkueen coast-to-coast maalintekokilpailu, kun kumpikaan ei osaa puolustaa. Rutinoituneempana Playoff-kävijänä itsekin Tapparaan toki kallistuisin, mutta vedonlyöntimarkkinat luultavasti pitää Tepsiä suosikkina. Näin ollen yksi voitto ei ole millään mittarilla "kova suoritus".
 
Tuuletin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, änäri suomalaiset
Ei Tepsi voi enää mitään taktikoida. Asiasta puhutaan, kun osa porukasta haluaa masokistisesti kohdata Tapparan puolivälierissä.

Tässä on yritetty selittää sitä tosiasiaa, että Tepsi ei ole kohdannut tämän päivän Tapparaa kertaakaan ja runkosarjasijoituksilla ei ole paskankaan merkitystä, kun pudotuspelit alkavat.

Tappara on nykyisellä terveellä rosterillaan suurin haastaja Lukolle ja puolivälierissä Tepsi lähtee täysin altavastaajana ja haastajana Tapparaa vastaan, jos tämä puolivälieräpari toteutuisi. 1 voitto olisi kova suoritus Tepsiltä, jatkoon pääsy täydellinen yllätys.

Toivotaan nyt vaan nöyrästi Kalpa, Ilves, Pelsut tai Kookoo puolivälieriin vastustajaksi, niin on edes jotain saumaa päästä välieriin.
Nyt sai kyllä hyvät naurut tähän aamuun.
On tappara jotain tehnyt oikein kun puolet Turkua pitää sitä jotenkin pelottavana jenginä tällä kaudella. Tiukka sarja varmasti tulisi ja se olisi todella hieno juttu. Tällä mentaliteetilla mikä jengillä täällä on, niin toivotaan ettei saada finaaleissa mitään joukkuetta vastaan koska ovat olleet kovassa iskussa viime ja edellis vuonna. Onneksi Ässät on poffeista ulkona kun kuitenkin voittivat mestaruuden 2010-luvulla. Ei tps ennakkosuosikkina poffeihin lähde mutta on jopa hiukan surullista että fanipojat juoksevat ennen tosi pelien alkua jo kusi pöksyssä karkuun jos joku toivoo Tapparaa vastustajaksi. Itse kysyn vaan että minä vitun jengi tappara edes on? Bring it on.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Puolivälieräsarja on hieman eri asia kuin finaalit. Paineet menestyä ja mennä jatkoon ovat erittäin kovat. Väitän, että varsinkin ennakkosuosikille puolivälierien henkinen paine on todella ikävä. Jos joukkue menee finaaliin, on täytynyt voittaa kaksi sarjaa. Tämä kertoo siitä, että joukkue ei ole luhistunut paineisiin. En usko millään, etteikö Tappara pystyisi nostamaan tasoaan puolivälierissä huimasti. Kyllä siellä kokemusta löytyy. Nyt huominen ja tiistainen Kärppäkoitos on heille aika hyvä mittari. Jos Tappara repii molemmat voitot, ei se silloin edes voi olla TPS:n vastustaja.
Jos TPS pystyisi voittamaan puolivälieräsarjan, siitä tulisi nuorelle ryhmälle taatusti lisäbuustia ja semeihin mentäisiin nälkäisinä.
 
Nyt sai kyllä hyvät naurut tähän aamuun.
On tappara jotain tehnyt oikein kun puolet Turkua pitää sitä jotenkin pelottavana jenginä tällä kaudella. Tiukka sarja varmasti tulisi ja se olisi todella hieno juttu. Tällä mentaliteetilla mikä jengillä täällä on, niin toivotaan ettei saada finaaleissa mitään joukkuetta vastaan koska ovat olleet kovassa iskussa viime ja edellis vuonna.

Voit poistaa lainauksesi, jos vastaat niille jotka puhuvat viime vuosien menestyksestä. Jos luet kirjoitukseni, niin siinä ei sellaiseen viitata sanallakaan. Päin vastoin yritetään kertoa sinulle ja monelle muulle, että nykyisen runkosarjankaan pisteillä ei ole merkitystä, vaan ainoastaan sillä kunnolla, kun pudotuspelit alkavat.

Tappara on tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin koko kauden aikana. Ja on suurimpia mestarisuosikkeja kuten se oli jo ennen kauden alkua.

Mutta tämä tästä.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tappara on tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin koko kauden aikana. Ja on suurimpia mestarisuosikkeja kuten se oli jo ennen kauden alkua.

Mutta tämä tästä.
Mihin sä perustat tämän väitteen? Siihen että Tappara on voittanut viimeiseen kahteen viikkoon Saipan ja HPK 2-1, Kärpät jatkoilla voitti eilen sysipaskan Ilveksen ja ottanut pataan kahdesti Tepsiltä.
Edelleen tiedostan Tapparan historian, kokemuksen ja yleisen vaarallisuuden. Meillä täällä Turussa pitäis olla tiedossa jo se miten toimiston ja valmennuksen sekoilut voi vaikuttaa kentällä tapahtuvaan ja tähän mä haluan uskoa. Enkä mä väitä että Tappara olis mikään suupala Legioonalle mutta hyvät mahdollisuudet meillä on. Ja kuten sanottua, kaikki pitää voittaa jos torille haluaa.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Ei suinkaan kaikkia tarvitse voittaa jos torille haluaa. On muuten ihan vitun tyhmä lause. Tasan kolme vastustajaa tarvitsee voittaa.

Itse kysymykseesi, niin nyt on oikeastaan ensimmäinen kerta kun Tapparalla kaikki miehet kokoonpanossa. Koko kauden siellä on joku ollut sairastuvalla tai poissa ja nyt kaikki käytettävissä.
 
Ihan helvetin totta, tyhmä lause joka ei edes pidä paikkaansa kuten sanoit mutta silti sitä viljellään laajasti.

Vaikka Kemiläinen teki heti 2+1 niin täytyy muistaa ettei tuo kahden kuukauden tauko voi olla jättämättä jälkiä puolustuspeliin ja palautumiseen. Ja ei, Kemiläinen vaikka kuinka hyvä onkin ja pelaa väärässä sarjassa niin jokaisessa pelissä ei tule tuota kahta maalia. Ilves oli eilen sysipaska ja varsinkin ekassa maalissa sai kyllä kävellä ihan paraatipaikalle ja ladata, hieno maali ja hyvä veto.
Tervetuloa suolaamaan mut huolella jos Tappara tulee vastaan ja pers´raiskaa meidän nuoret pojat, mutta tällä hetkellä haluaisin nähdä Tapparan meidän vastustajana.
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En ihan ymmärrä tätä kohkaamista Tapparasta. TPS on aika lailla täysin eri joukkue kun mitä viimeksi ne kohdattiin pudotuspeleistä pari vuotta sitten, samoin on kyllä Tappara. Sitäpaitsi tällä kaudella ne ovat alisuorittaneet vrt edellisiin kausiin. En aliarvioi heitä, mutta kyllä asetelmat ovat erilaiset nyt kuin Kaskisen kaudella. Bring it on. Enempi mietityttää Kärpät ja Hifk, niitä vastaan ollaan oltu koko kausi vaikeuksissa.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Kevään ylivoimaiset mestarisuosikit ovat mielestäni juuri tällä hetkellä peliesitystensä perusteella Tappara ja Lukko ja nimenomaan vieläpä tässä järjestyksessä.
Eikä tämä perustu mihinkään Tapparan aiheuttamaan pelkoon. Tapparan johdon sekoilut eivät vaikuta pelaajiin pätkän vertaa. Aivan käsittämätön ajatuksenakin on tämä, sillä pelaajat ne siellä kaukalossa ovat eikä johto. Negatiivinen julkisuus voi ennemminkin olla hyvä buusti joukkueelle näyttää, ettei sitä mikään mediakohu hetkauta.
Tappara on nyt koko kautta ajatellen parhaimmassa vedossa. Lukko, joka voitti runkosarjan on suurten haasteiden edessä, koska Eepi Hämäläinen ei ole Pekka Virta ja Pekka Virtaa tarvittaisiin ehdottomasti joukkueen aitiossa johtamassa peliä. Jos hän ei siihen pysty, niin Lukko sulaa tänä keväänä.
TPS:n osalta voin todeta, että mitä kauemmin joukkue pystyy välttämään Tapparan ja Lukon kohtaamisen sitä pidemmälle päästään, koska kaikki muut joukkueet TPS pystyy omalla huipputasolla pelaamalla voittamaan. Jos omalle huipputasolle TPS ei pääse, niin silloin noutaja tulee jo aikaisemmassa vaiheessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös