Mainos

TPS – strategia, arvot & identiteetti?

  • 60 614
  • 255

Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Missä Saku on ilmoittanut olevansa millään lailla kiinnostunut TPSn toiminnasta? Millä eväillä Saku alkaisi esim toimitusjohtajaksi tai edes valmentajaksi? Väitän, ettei tiedä mikä on ostovelka tai kunnolla edes taseen vieras pääoma. Pelistä ymmärtää tietysti kaiken +, mutta se on eri asia kuin saada iso kasa äijiä pelaamaan järkevästi erilaisia vastustajia vastaan. Ja tämä kaikki, siis sillä kunnioituksella että mulle Saku on yksi kaikkien aikojen pelaajista Suomessa.

No onhan noita tullut aika monessa yhteydessä - ja kuten Mr. Fox totesi - jopa kuluvana syksynä. Ja tarkoitin tuossa nimenomaan JOHTOA, en mitään östermalmin mikkihiiri-virkaa. Tosin siihenkin voitaisiin palkata ihan oikea ammattilainen, ei se vielä riitä, että on käynyt jonkun Hankenin...
Eikös Perkonoja sanonut jo aivan pestinsä alussa, että kyseessä on "projektiluonteinen" toimi? Veikkaan, että tuohon paikkaan on helppo Saku ajaa sisään. Toisi rehtiydellään sitä todellista uskottavuutta Palloseuraan, Big Daddy on ollut liikaa mukana kaikissa kabinettihommissa, mutta Sakulla niitä rasitteita ei olisi.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä koko kuvio on täydellisen hämärä. Joku voisi epäillä, että mitään strategiaa ei ole ollut eikä ole tälläkään hetkellä. Tammikuussa sitten kuulemaan mitä helvettiä nyt taas ja tällä kertaa - kunnianpalautusjoukkueen taapertaessa taustalla. HPJ vetää tilaisutta, mentorin kengät näkyvät verhon takaa, Melomo istuu pienessä sievässä lattialla ja össeltä tippuu manteli pepusta.

Paras viesti pitkään aikaan Jatkoaikaan. Ketju lukkoon. @Rosvoroope voisi tämän tulostaa johonkin TPS-johdon palaveriin handoutiksi. Tämä kiteyttää HC TPS:n toiminnan aika lailla kirjaimellisesti.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura

Tossa skenaariossa olisi ainakin nuorison sakilaisten arvostama viihdearvo kohdillaan! Mutta jo vain, katsellaan mitä tapahtuu. Sisäisen ja ulkoisen viestinnän sekoittaminen on kuumaa muotia mannermaalla.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Paras viesti pitkään aikaan Jatkoaikaan. Ketju lukkoon. @Rosvoroope voisi tämän tulostaa johonkin TPS-johdon palaveriin handoutiksi. Tämä kiteyttää HC TPS:n toiminnan aika lailla kirjaimellisesti.

Kyllä. Parhaat naurut pitkään aikaan. Huumoria tahi ei, niin onhan tuossa aika nohevasti referoitu Tepsin nykytilanne. Manteli pepusta, voi helvetti !
 
Yxi hölmö kysymys: miksi HC TPS OY pitää strategiaansa erikseen julkistamisen arvoisena? Eiköhän nyt kyseessä ole melkoinen hallinnollinen kuriositeetti kuitenkin?

Tai ehkä TS copypeistaa nelikentän koko aukeaman kokoisena. Saattaa olla, että saadaan värisivu käyttöön.

TPS on tehnyt vanhan sanonnankin: "Ei ole tyhmiä kysymyksiä.", tarpeettomaksi.
On vain tyhmiä vastauksia tai ulostuloja, jotka eivät vastaa kysyttyihin kysymyksiin.

Jännittää muuten tuo 10.1.2015 enemmän, kuin 24.12.XXXX ikinä.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toimiston tapahtumia on nykyisin jännempi seurata kuin otteita kentällä. Surullista mutta totta.

Voisin oitis lopettaa Nelosen lätkäpaketin tilaamisen, jos TPS tarjoaisi maksullisena tositeeveetä omasta toimistostaan. Jokaiselle nimiherralle teipataan kamera otsaan viikoksi jne. Olis pakko ostaa 24h paketti.
 
liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Ja vuosi on...?

Taas pieni asia, mutta ei se tiedottaminen voi olla noin vaikeata. Jos se nyt toimenkuvaan kuuluu sekään.

Eikö tuo asia ollut nyt itsestäänselvyys. Tämmöisistä kun aikamme kitistään, niin sitte ihmetellään miksi TPS siirtyy virkamiestiedottamiseen, missä kaikki tiedottaminen tapahtuu vain sivuille tulevilla PDF:llä jotka on nakuteltu kirjakielellä.
 
Niin, myös sarkasmitutkan voi asettaa TPS-asentoon (viesti #47). Väännän sinulle mukahassutteluni rautalangasta, jossa väitän myös totuuden siemenen luuraavan ->

1. Ensimmäisessä lauseessa aiheesta Rosvoroope heittää vastuun harteiltaan.
2. Toisessa lauseessa ilmoitetaan, että strategia julkaistaan tammikuun alkupuolella.
3. Kolmannessa ilmoitetaan tarkempi päivämäärä, 10.1., eli toistetaan jo kerrottu asia. Toki tarkemmin, siitä plussaa!

...ja koska mielestäni ko. strategia (tms.) olisi pitänyt julkistaa jo kauden alussa tai viimeistään uuden hallituksen astuessa palvelukseen, kysyin vuotta. Se oli se hassutteluosuus.

Em. kohdat 1.-3. voi kyllä media-alan ammattilainen esittää ammattitaitoisestikin, johon annoinkin hassun ehdotuksen.

Eli: Koko pointti on se, että kaikki ne organisaation jäsenet, jotka ulostulevat kirjallisesti tai suullisesti, eivät tunnut miettivän etukäteen 7 senttiä pidemmälle ennen kuin jotain päättävät ilmaista. Eli kaiken voi tehdä paremmin, kun on jokin perusta mihin tukeutua. Nyt ei siltä tunnu, vai tuntuuko sinusta? Jos, olen huolissani.

Ja minulle on ihan sama miten TPS tiedottaa, vaikka lentolehtisille piirretyillä sarjakuvilla, kunhan tieto on relevanttia, viesti on selkeä ja siitä paistaa ammattiylpeys.
 
liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
...ja koska mielestäni ko. strategia (tms.) olisi pitänyt julkistaa jo kauden alussa tai viimeistään uuden hallituksen astuessa palvelukseen, kysyin vuotta. Se oli se hassutteluosuus.

Tuo jälkimmäinenhän se vasta tolkuton paikka strategian ilmoittamiselle olisikin. Sama kuin julistaisi itsensä heti kärkeen täysin kykenemättömäksi työhönsä.
 
Tuo jälkimmäinenhän se vasta tolkuton paikka strategian ilmoittamiselle olisikin. Sama kuin julistaisi itsensä heti kärkeen täysin kykenemättömäksi työhönsä.

Huomasit varmaan, että vastauksessani oli sana: mielestäni. Siis minun mielestäni.
Sinun mielestäsi ko. aika voi olla hyvinkin tolkuton, mutta sinulla on varmasti esittää järkiperustein se ajankohta vuodesta, kaudesta, tilikaudesta, whatever, milloin minkä tahansa seuran tai yrityksen kannattaa julkistaa strategiansa, missionsa, arvonsa...

Jos siis ymmärsin kritiikkisi oikein, mikä ei ole ollenkaan varmaa, semminkin kun en ymmärrä perustettasi, että samalla julistaisi itsensä heti kärkeen kykenemättömäksi työhönsä?
 
juaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niin, myös sarkasmitutkan voi asettaa TPS-asentoon (viesti #47). Väännän sinulle mukahassutteluni rautalangasta, jossa väitän myös totuuden siemenen luuraavan ->

1. Ensimmäisessä lauseessa aiheesta Rosvoroope heittää vastuun harteiltaan.
2. Toisessa lauseessa ilmoitetaan, että strategia julkaistaan tammikuun alkupuolella.
3. Kolmannessa ilmoitetaan tarkempi päivämäärä, 10.1., eli toistetaan jo kerrottu asia. Toki tarkemmin, siitä plussaa!

...ja koska mielestäni ko. strategia (tms.) olisi pitänyt julkistaa jo kauden alussa tai viimeistään uuden hallituksen astuessa palvelukseen, kysyin vuotta. Se oli se hassutteluosuus.

Em. kohdat 1.-3. voi kyllä media-alan ammattilainen esittää ammattitaitoisestikin, johon annoinkin hassun ehdotuksen.

En varmastikaan ollut liuzkan kanssa ainut, joka rautalankaa tarvitsi tähän "hassutteluun".

Jos ei tämän joukkueen [kannattamisen (vaikeuden)] yhteydessä riitä mistään muusta nillitettävää kuin RosvoRoopen ulostulo jatkoajan keskustelupalstalla, niin eikö olisi helpompi olla hiljaa? Vituttaa tuollainen pilkunnussiminen, vaikka se onkin "hassuttelua".
 
Jos kirjoittaisin tähän mikä minua vituttaa, niin lista olisi pitkä. Sinä et kuitenkaan sillä listalla olisi, koska sinä et nillitä mistään ja olet aina hiljaa, kun siihen on tilaisuus. Saati sitten nussi pilkkua tai pilkkuja.
Mutta kiitos rakentavasta annistasi keskusteluun, virkistävät näkökulmat tuovat aina oman mausteensa jo ennestään herkulliseen soppaan.

Ja sama rautalangalla: Minua ei vähääkään kiinnosta mielipiteesi. Itse asiassa ei mistään asiasta. Mutta ainahan voit itse nostaa keskustelun tasoa, kuten olet monasti tehnyt. (Viimeiseen lauseeseen tarvitaan lisää rautalankaa.)
 
liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Huomasit varmaan, että vastauksessani oli sana: mielestäni. Siis minun mielestäni.
Sinun mielestäsi ko. aika voi olla hyvinkin tolkuton, mutta sinulla on varmasti esittää järkiperustein se ajankohta vuodesta, kaudesta, tilikaudesta, whatever, milloin minkä tahansa seuran tai yrityksen kannattaa julkistaa strategiansa, missionsa, arvonsa...

Jos siis ymmärsin kritiikkisi oikein, mikä ei ole ollenkaan varmaa, semminkin kun en ymmärrä perustettasi, että samalla julistaisi itsensä heti kärkeen kykenemättömäksi työhönsä?

Strategian teko vaatii yleensä x viikon työn. Tätä tulee edeltää strategian tekoon vaadittavan tiedon keruu ja analysointi, joka yleensä pitää sisällään nykytilan kartoituksen, tavoitetilan määrittämisen sekä kriittiset tekijät jotka vaikuttavat menestykseen.

Hallitus yleensä asettaa reunaehdot strategialle sekä linjaa monista asioista joilla on suoranainen yhteys strategiaan. Täten olisi erittäin kummallista jos uusi strategia julkaistaisiin heti uuden hallituksen muodostamisen jälkeen. Tämä tarkoittaisi vain sitä että julkistaisiin heidän edeltäjiensä tekemän työn tulokset eli uusi hallitus käytännössä myöntäisi, että he seuraavat samalla ladulla (tosissa tilanteissa tämä voi olla hyväkin asia). Strategiatyö ei ole sellainen asia, että istutaan alas pariksi päiväksi ja lopputuloksena pyöräytetään uusi strategia.

Miksi taas kauden alussa olisi jännä ajankohta? Koska strategian jalkauttaminen vie aikansa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ainakaan tämän kyseisen kauden joukkueen kokoomisessa ei ole kyseistä strategiaa noudatettu (ellei sitä ole luotu ja alettu jalkauttamaan jo aikaa sitten, mutta tietoa on jostain syystä pantattu).

Mielestäni luonnollisin aika uuden strategian julkaisulle on silloin kuin sarja on tauolla ja kauden alkuun on vielä aikaa. TPS:n tapauksessa, jossa tällä kaudella on taas jälleen kerran vedetty vihkoon strategia voidaan julkaista koska tahansa. Mutta jos vihkoon ei oltaisi vielä vedetty, niin uuden strategian julkaisi olisi eräänlainen epäluottamuslause nykyistä toimintaa kohtaan JOS strategia sisältää suuria muutoksia. Täten se on parasta julkaista siirtymävaiheen aikana, kuten kesällä. Nyt kun taas menee huonosti, niin oikeastaan jokainen muutos tulkitaan muutoksena parempaan.
 
Kenelle tämä julkaistaan? On sisäisen viestinnän asia, ei niinkään ulkoisen. Ulospäin on tarkoitus toimia teoilla, ei tyhjillä sanoilla. Lisäksi aiemmat strategiset linjaukset rohkeasta maljannostosta hyvään isyyteen ovat kääntyneet seuran julkisuuskuvaa vastaan jo valmiiksi. Varovasti nyt, TPS.
 
Valmetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Bruins
Näin ulkopuolisena voin tulla vähän huutelemaan, kun siellä Turkkusessa tuntuu menevän vähän heikonlaisesti kiekon osalta.

Ensinnäkin ketjun otsikon mukainen konsulttien latoma paskamantra kannattaisi unohtaa jo heti alkuunsa. Visiot, viitekehykset, strategiat ynnä muut ovat tyhjää jargonia, joilla ei pelasteta seuraa. Jos jotain laatusanaa haluatte toisteltavaksi, olkoon dynaaminen sellainen.

Koko pöhöttönyt, ummehtunut ja menneissä elävä Tepsin organisaatio kaipaisi kipeästi tuulettamista, kaikki kala- ja saunakaverit ulos. Jostain ulkopuolelta jääkiekon piireissä kokenut toiminnanjohtaja sisään.

Kaikki vanhat naamat ulos taustaporukiosta, ei siellä operatiivisssa kulisseissa tarvita mitään Vuoria, Koivujen sukuja ja Nummelinien sukuja pyörimässä.

Maalilaulukin on jo aikansa elänyt, uutta rokkia kehiin, Nummelinin viuluihin voinee palata jossain veteraanipeleissä. Hitto, vaihtakaa vaikka pelien kuuluttajakin, sillä koko paska kaipaa surkeasti uudistusta.

Pelaajapuolelle lienee turha haalia koko joukkueellista tuntemattomia ulkkareita, nytkin lähes koko pakisto on jotain ulkomaan eläjiä, joilla ei ole mitään tunnesiteitä joukkueeseen tai kaupunkiin. Omat kylän pojat kiinnostavat yleisöä ja omia poikia saattaisi enemmän ahistaa päin persettä pelaaminen!

Pahoittelut, mutta avautumiseni johtuu harmituksesta, joka on aikaansaatu entisen suurseuran hallitsemattomalla alasajolla.
 
Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Kiitos Valmetti kommenteistasi. Mutta...eikös kaikki muut kohdat ole kokeiltu paitsi tämä:

Kaikki vanhat naamat ulos taustaporukiosta, ei siellä operatiivisssa kulisseissa tarvita mitään Vuoria, Koivujen sukuja ja Nummelinien sukuja pyörimässä.

On ollut ulkopuolista toimitusjohtajaa yritysmaailman huipulta (Sutela), maalilauluksi ajateltiin jossain kohtaa Kilven "Mustaa ja valkoista" -hardrockia mutku hunajata sen olla pitää, on ollut "turkulainen joukkue" teemaa useampanakin kautena...

Saattaa olla konsulttien latomaa paskamantraa, mutta jotain tuollaista vaan täytyy olla määrittelemässä suuntaa. Nyt sitä ei ole ollut tai se on ollut helvetin huono.

Sinänsä samaa mieltä sun kanssa. Uusi alku. Sitä me tarvitaan. Perinteet ei paljon auta jos on paskat housussa. Menkööt vaikka hunajatahunajata, jos se sen vaatii. Ummehtunut haju lähtee tuulettamalla.
 
liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
on ollut "turkulainen joukkue" teemaa useampanakin kautena...
Tässä se ongelma taitaa olla. Brittifudiksessa käytetään aika paljon sanontaa "Lyhyt aikaien rakennus tuo lyhytaikaista menestystä; pitkäaikainen rakennus tuo pitkäkestoista menestystä". Minusta TPS:n tilanne on ollut nyt joka kausi, että vaihdetaan kaikki ja aloitetaan ties mikäkin projekti. No yhden mestaruuden se on tuottanut.
 
Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Mutta, tuo strategia tullaan esittelemään tammikuun alussa. Missä ja miten, siitä tulee infoa vielä tarkemmin, mutta päivämäärällä 10.1. tuo julkistetaan.

Lauantaina pitäisi tulla siis tämä kauan odotettu strategia arvoineen julkisuuteen. Ei ole kauheasti kuulunut aiheesta. Vai onko käynyt niin, että pitkän aikavälin strateginen linjaus ja organisaation tavoitteet menivät toimitusjohtajan vaihdoksen myötä roskakoriin?
 
Sakoi

"HC TPS järjestää lehdistötilaisuuden 8.1.2015 klo 17.30 HK Areenalla. Tuolloin paikalla ovat toimitusjohtaja Mika Eskola ja hallituksen puheenjohtaja Matti Perkonoja. Tilaisuudessa käydään läpi HC TPS:n tulevaisuutta."
Linkki: http://hc.tps.fi/uutiset/ajankohtaista/mika-eskola-hc-tps-turku-oyn-uudeksi-toimitusjohtajaksi/
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Voisin sarkastisesti todeta, että on kuvaavaa TPS:n nykytoiminnalle, että osa organisaatiosta ilmoittaa, että tiedotustilaisuus on 10.1. 2015 ja osa 8.1.2015. Mielenkiintoista nähdä, julkaistaanko siis kaksi eri stategiaa, joista kannattajat voivat sitten valita mieleisensä.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Ei kai sitä oikeasti aleta teatteria muuallakin kun kentällä vetämään?
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Löysin netistä loistavan kirjoituksen urheiluorganisaation välittämisestä faneja kohtaan ihan käytännön esimerkein. Linkittelen sen tähän ketjuun (Miksi he huutavat ja riehuvat? Voisivat vain istua hiljaa ja seurata peliä – Centre for Sport Business jotta linkki ei hukkuisi tuonne yleisömäärä-ketjun valitustulvaan. Tuo teksti kannattaa lukea ajatuksella, varsinkin lopussa on kultaakin kalliimpi viisaus ( myös TPS-toimistolle) tekstinkirjoittajalta Juho Nenoselta, joka kuuluu seuraavasti:

"Mitä tiiviimpää yhteistyötä urheiluorganisaatiot ja niiden johtajat tekevät faniensa kanssa, sitä suuremmat mahdollisuudet ovat uusien, ennennäkemättömien tarinoiden syntymiselle. Yhteistyö ei saa kuitenkaan puuttua rajoittavalla tavalla fanien toimintaan vaan pikemminkin sen tulee mahdollistaa ja fasilitoida toiminnan laajeneminen. Ennen kaikkea urheiluorganisaatioiden tulisi osoittaa faneilleen heidän ansaitsema arvostus. Eikä meidän koskaan tule unohtaa, että ilman kannattajia, maksavia katsojia, ammattiurheilu sellaisenaan kuin me sen tällä hetkellä tunnemme, olisi mahdottomuus."

Kirjoittajana urheilujohtamisen tutkija ja koripalloa ammatikseen korisliigassa pelaava Juho Nenonen Salon Vilppaasta.

Linkki alkuperäiseen kirjoitukseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös