Otteluohjelma maksaa kolme puntaa ja se kannattaa todellakin ostaa. 60 sivua, kaikki mahdollinen otteluun liittyvä, lisäksi haastatteluja ja paljon muuta. Todella laadukas paketti, periaatteessa ihan aikakauslehtitasoa. Stadionin vieressä on myös Spurs Shop, josta löytyy varmasti kaikkea Tottenhamiin liittyvää mitä vain mieleen tulee. Itse ostin dvd:n, pari lehteä, huivin ja avaimenperän.
WHL löytyy tosiaan helposti. Seven Sistersin asemalta kävelee vain High Roadia pitkin noin 20 minuuttia niin the Lane näkyy oikealla. Kunhan pitää vain huolen että lähtee kävelemään oikeaan suuntaan. Bussilla pääsee vielä lähemmäs mutta linjaa en nyt muista. Pubeja stadikan läheisyydessä on muutama, mutta saisi olla enemmänkin. Kannattaa mennä hyvissä ajoin. Itselläni ja kaverilla oli tosin pubien suhteen aika surkeasti valinnanvaraa, kun matsilipussa luki Liverpool, saatiin hankittua ainoastaan sellaiset. Monet pubit ovat home fans only ja vaativat lipun näyttämistä. Mekin oltiin "home fans" mutta sitä oli vähän vaikea todistaa...
Itsekin lentelin tosiaan pari kuukautta sitten Ryanairilla Lontooseen. Stanstedista juna keskustaan maksoi tosin 15 puntaa mikä on kohtuullisen paljon. En tiedä onko halvempiakin vaihtoehtoja olemassa.
Kokemus tulee varmasti olemaan hieno, Anadigi ja pavenro8. Toivottavasti Spursin hyvä vire jatkuu siihen asti!