Taas on melkoiset huhut lähtenyt liikkeelle koskien Spursin pelureita. Berbatovia ja Chimbondaa etunenässä viedään varsinkin Valioliigan kärkiseuroihin. Asia on niin, että jos Spurs haluaa murtautua neljän joukkoon, niin silloin pelaajia ei saa myydä ainakaan näihin neljään porukkaan. Carrick saa jäädä viimeiseksi. Koko seuran uskottavuus on koetuksella, jos miehiä aletaan myymään pahimmille kilpailijoille, joten jos myydään jonnekin, niin sitten manner-eurooppaan ja härskisti vaan niin paljon euroja irti, kun ikinä vaan kehtaa, että voidaan paikata menetyksiä. Onneksi mitään pakkoa ei ole seuran talouden kannalta niin tehdä, mutta kyllä taas tulee pitkä kesä näiden siirtomylläköiden takia voi jessus sentään...
Laitetaan nyt muutama allekirjoittaneen suosikkihuhu (Spursiin päin) tähän näistä liikkeellä olleista : vasemmalle jo aiemminkin mainitsemani Gamst Pedersen ja kärkeen Midon paikkaajaksi Barcan Gudjohnsen. Gudjohnsen on todistanut tasonsa Valioliigassakin ja aivan saletisti olisi hinta/laatu -suhdekin paremmin kohdallaan, kuin esimerkiksi ikihuhu Darren Bentissä. Tosin, ei niitä hintalappuja kukaan sitten enää muistele, jos mies on osoittautunut menestykseksi (vrt. Chimbonda), joten tuskin Bentkään mikään hukkasijoitus olisi. Huutokaupassa muiden kanssa voi vaan numero lapussa nousta aika koviin lukemiin... Gareth Bale:a on myös huhuttu Tottenhamiin, mutta täytyy myöntään, että tiedot tästä miehestä on aika rajalliset. Joka tapauksessa jos SAF on myös hepun perässä, niin tuskin mies ihan huono voi olla. Auxerren Younes Kaboulia on huhuttu tiivistämään Spursin toppariosastoa, mutta tämäkin kaveri on melkoinen arvoitus minulle. Comolli onneksi tuntee Ranskan(kin) markkinat hieman allekirjoittanutta paremmin, joten aika luottavaisena voi tässä olla. Näytöt on nimittäin jo nyt aika vakuuttavat.