Mainos

Torppaukset, tappelut ja pelikiellot 2018–2019

  • 11 201
  • 46

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Veti Hermeksen Markkulan poikkarilla maahan ja Markkulan yrittäessä nousta ylös, veti vielä toisella poikkarilla naamaan.

Ok, kuulostaapi siltä, että vähintään muutaman pelin verran olisi kakkua tulossa. Erikoista sikäli, että en ainakaan muista Juntheikin sikailleen aiemmin, mutta olisiko sitten turhautumista siihen, kun tehot ovat kateissa loistavan viime kauden jälkeen?
 
Suosikkijoukkue
JoKP

On Juntheikillä ollut ennenkin näitä turhautumisia, voisiko melkein sanoa että Ketterän oma Kovalchuk :)
 
Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Tulikohan toinen kakskymppinen tuomareille mussuttamisen lisäksi siitä, kun paiskoi joukkueen mailatelineen pitkin käytävää suihkuun mennessä niin että koko halli raikui?

Typerä turhautuneen pelaajan temppu, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Todennäköisesti parin pelin kakku tiedossa.
 
sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
IPKn Siikaluomalle Savonlinnan ilta oli liikaa. Kymppitili täyteen (pe 2+10 ja la 2+10) ja 60.00 ajassa otettu PRK aiheuttaa kahden ottelun huilin. Jos siis tulkinnoissani olen oikeassa, että ottelun jälkeen tulleesta PRKsta automaattinen huili tulee ja siihen päälle kymppitilin täyttymisestä johtuva huili. Vai onko näissä joku paljousalennus, jos samassa pelissä otat huilia niin kymppitilin täyttymisestä ei enää rangaista? Tai annetaanko enää summerin jälkeisestä PRKsta automaattinen pelikielto? Kaikissa jäähytulkinnoissa en ihan mukana ole.

Tarina ei kerro mistä se summerin jälkeinen PRK on tullut eikä ilmeisesti sitä ole mistään enää nähtävillä, kun palveluntuottaja ei tallenteita rahvaalle tarjoa.
 
Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Aika hassua että tämä titteli meni näinkin nobodylle. Olihan siellä Vitjazissa mukana niitä vapaaottelijoitakin. Saiko ne muut sekopäät sitten niin paljon pelikieltoja etteivät ehtineet kerätä minuutteja otteluista? Oli kyllä kummallinen episodi tuon ajan Vitjaz.

Pahoittelut offtopista. Tarttui vaan silmään tuolta @Everton listasta.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Aika hassua että tämä titteli meni näinkin nobodylle. Olihan siellä Vitjazissa mukana niitä vapaaottelijoitakin. Saiko ne muut sekopäät sitten niin paljon pelikieltoja etteivät ehtineet kerätä minuutteja otteluista? Oli kyllä kummallinen episodi tuon ajan Vitjaz.

Muutama sankari siellä on pelannut kymmenkunta matsia ja saanut rapiat 100 minuuttia jäähyjä. Verotilla 34 peliä, joissa siis 374 minuuttia jäähyjä. Pari kautta aiemmin Venäjällä (mutta ei vielä KHL:ssä) 508 rangaistusminuuttia 43 pelissä.

Eurooppalaisissa sarjoissa ei kyllä voi pärjätä p-amerikkalaisille sarjoille, koska niissä vitosesta ei vielä lennä pihalle, vaan isompia penalteja ehtii kerätä samassa matsissa jo ennen ulosajoa.
 
saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Jesse Juntheikille 1 pelin huili Hermes pelin tapahtumista.
Linkki Mestiksen sivuille uutiseen aiheesta

"Kurinpitoryhmä katsoo, että teko on ollut piittaamaton, vaarallinen ja ylipäätään lajiin kuulumaton. Teko on ollut siten sellainen, että siitä tulee määrätä ottelurangaistus."

Vähän yllätti tuo huilin pituus kun ylläolevaa liibalabaa lukee. En tilannetta oo nähny, mutta ihmetyttää jos piittaamattomasta, vaarallisesta ja lajiin kuulumattomasta teosta saat yhen pelin huilia.
 
Itse ihmettelin samaa. Noilla perusteilla olisi pitänyt tulla kolme peliä minimissään
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Miksi pitäisi? Näin syksyllähän on oikein mainio momentum näyttää vastustajille, että täältä pesee. Ja tarvittaessa linkoaakin. Ja ainakin vielä toistaiseksi nuo presentaatiot ovat menneet oikeinkin kivasti.

Käsittääkseni hänen tehtävänsä on nyt toimia jonkinlaisena pelotteena, ja yksi tehokkaimmista pelon aiheuttajista olisi arvaamattomuus. Ensimmäisessä runkosarjamatsissaan Nickerson kuitenkin teki juuri sen, mitä vastustaja odottikin hänen tekevän, eli lämpesi, kun hiukan lämmitettiin. Tällainen ennalta-arvattavuus ei aiheuta vastustajalle minkäänlaista pelkoa. Päinvastoin se lähinnä naurattaa, niin kuin vantaalaisia viime keskiviikkona. Jokainen joukkue tietää, että provosoidaan TUTOn numeroa 50, niin hän kyllä itse hoitaa itsensä ulos kaukalosta. Kun siihen vielä lisätään se, että tuomarit olivat jo valmiiksi yliherkkiä hänen suhteensa, niin en näe yhtäkään syytä, miksi syksyllä pitäisi näyttää yhtään mitään.

No mutta, juuri tätä hän nyt tekeekin.

Viikonlopun otteluita en nähnyt. Hyvä, jos tekee.

Kyllä mä luotan siihen, että Nickerson osaa nappia käsitellä.

Siihenhän kaikki ovat luottaneet viimeiset 15 vuotta hyvällä menestyksellä. 45 minuuttia kahteen ja puoleen otteluun eivät varsinaisesti mistään tapojen parantamisesta kerro.
 
Viimeksi muokattu:

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Käsittääkseni hänen tehtävänsä on nyt toimia jonkinlaisena pelotteena, ja yksi tehokkaimmista pelon aiheuttajista olisi arvaamattomuus.

En kyllä oikein näe logiikkaa tuossa väitteessä. Tokihan määrätietoinen haasteisiin vastaaminenkin sitä pelotetta tuo.

Ensimmäisessä runkosarjamatsissaan Nickerson kuitenkin teki juuri sen, mitä vastustaja odottikin hänen tekevän, eli lämpesi, kun hiukan lämmitettiin.

Lämpesikö? Ei se ihan oikeasti kovin kummoiselta hiiltymiseltä näyttänyt. Pientä tyypillistä, joka ikiseen peliin kuuluvaa nahistelua, plus sitten se vaivainen lääpäisy, josta tuomarit syystä tai toisesta ohjasivat miehen suihkuun. Pölhö tuomio, olkoonkin että Nickerson lääpäisi hiukan turhan pitkällä viiveellä.

Tällainen ennalta-arvattavuus ei aiheuta vastustajalle minkäänlaista pelkoa.

Edelleen, en oikein näe missä kohtaa se logiikka näyttäytyy tuossa väitteessä. Jos tiedettäisiin, että Pohjois-Korea aikoo singauttaa ydinkärjen taivaalle, niin kai se jonkin sortin pelotteesta kävisi.

Jokainen joukkue tietää, että provosoidaan TUTOn numeroa 50, niin hän kyllä itse hoitaa itsensä ulos kaukalosta.

Jokainen joukkue myös tietää, että jos tarpeeksi perseilee, niin saattaa mennä painiksi. Hiukan hankalamman painikaverin kanssa.

45 minuuttia kahteen ja puoleen otteluun eivät varsinaisesti mistään tapojen parantamisesta kerro.

Viitaten aiempaan, melko tarkkaan puolet noista minuuteista ainakin on sellaisia, ettei kerro mistään paskan vertaa. Ja muutenkin, kaksi ottelua on hiukan pieni otanta minkäänlaisten johtopäätösten vetämiseen. Kuten jossain aikaisemmassa viestissä mainitsin, niin kattellaan ny rauhassa. Hyppään kyllä asian tiimoilta bandwagoniisi, mikäli se laukaisunappi tosiaan alkaa jumittaa.
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Lämpesikö? Ei se ihan oikeasti kovin kummoiselta hiiltymiseltä näyttänyt. Pientä tyypillistä, joka ikiseen peliin kuuluvaa nahistelua, plus sitten se vaivainen lääpäisy, josta tuomarit syystä tai toisesta ohjasivat miehen suihkuun. Pölhö tuomio, olkoonkin että Nickerson lääpäisi hiukan turhan pitkällä viiveellä.

Ei näyttänytkään, ja kaikki olisi siinäkin mennyt ihan hyvin, ellei hän olisi tilanteen jo rauhoituttua palannut uudestaan Monton luokse. Pölhö lääpäisy, josta tuomarit antoivat sääntökirjan mukaisen rangaistuksen. Kyvyttömyys antaa asian vaan olla tuntuu hänen kohdallaan usein johtavan pelikieltoihin.

Edelleen, en oikein näe missä kohtaa se logiikka näyttäytyy tuossa väitteessä. Jos tiedettäisiin, että Pohjois-Korea aikoo singauttaa ydinkärjen taivaalle, niin kai se jonkin sortin pelotteesta kävisi.

Eikö se aiokin, mutta ei se ketään silti tunnu pelottavan. Kaikkihan nauraa niille, niin kuin kaikki nauraa TUTOllekin tämän pelotteen hankinnan johdosta. Muistat myös hyvin, miten mestaruuskaudella TuTon pelotteena oli Iiro Junnila. Runkosarjaotteluissa kokoonpanossa ollessaan hän yleensä istui ottelut penkin päässä, josta nousi aina sopivan tilaisuuden tullen laidan viereen huutelemaan. Joissain tilanteissa hän saattoi jopa käydä pelikatkoilla kentällä kyselemässä kuulumisia. Siihen päälle sitten muutama täsmäisku vastustajan kimppuun nyrkkejä heiluttamaan. Hänen roolinsa siis oli arvaamaton. Kukaan ei tiennyt, että jos nyt teen Forrelle jotain, niin tuleeko Junnila vetämään turpaan heti, seuraavalla pelikatkolla, seuraavassa erässä, seuraavassa ottelussa, vai ei ollenkaan. Pudotuspeleissä Junnila olikin sitten varmistamassa selustaa joka ottelussa.

Jokainen joukkue myös tietää, että jos tarpeeksi perseilee, niin saattaa mennä painiksi. Hiukan hankalamman painikaverin kanssa.

Jokainen myös tietää sen, että sen jälkeen Nickersonia ei vähään aikaan kokoonpanossa taas näykään. Eli, jos hankkii kunnon syntilistan runkosarjan aikana, niin pelikieltojen pituus tuppaa kertaantumaan pudotuspeleissä. Eiköhän ne jatkossakin ole niitä lääpäisyjä tilanteen jälkeen kohteena milloin ketäkin.

Viitaten aiempaan, melko tarkkaan puolet noista minuuteista ainakin on sellaisia, ettei kerro mistään paskan vertaa. Ja muutenkin, kaksi ottelua on hiukan pieni otanta minkäänlaisten johtopäätösten vetämiseen. Kuten jossain aikaisemmassa viestissä mainitsin, niin kattellaan ny rauhassa.

Joo, katsellaan rauhassa. Myönnän olleeni väärässä, jos jouluna Nickersonin jäähysaldo on alle 100 minuuttia.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Joo, katsellaan rauhassa. Myönnän olleeni väärässä, jos jouluna Nickersonin jäähysaldo on alle 100 minuuttia.

Niin. Ja kun tuota saldoa sitten joulupöydässä puntaroidaan, niin pitää myös ottaa huomioon se, että millaisista jäähyistä ne minuutit on kertyneet. On kuitenkin jäähyjä ja jäähyjä. Se, jos leijonanosa Nickersonin penalteista tulee koostumaan älyttömyyksistä, on koko lailla eri asia kuin se, että viittooko seeprat istuntoja vanhasta muistista, nimen ja numeron perusteella. Edelleenkin vaan sitkeästi väitän, että tähänkin astisessa saldossa on se about puolet huttua, olkoonkin vaan että sääntökirja antoi mahdollisuuden heittää pihalle lääpäisystä.

Mitä tulee Pohjois-Koreaan, niin arvaamaton se tosiaan on. Mutta ei kukaan taida hirveästi pelätä niiden halua ja kykyä hyökätä. Eihän edes siitä ole minkään valtakunnan varmuutta, että miten kyvykkäitä pyssyjä sieltä löytyy. Sinusta en tiedä, mutta kyllä mua pelottaisi paljon enemmän, jos tietäisin varmuudella, että reservistä löytyy, ja olisi vain ajan kysymys koska siellä juntataan napit pohjaan. Entä vastapelote? Jenkeillä on takuulla kykyä ja halua vastata mahdolliseen hyökkäykseen, ja se jos mikä toimii pelotteena enemmän kuin hyvin.

Pelotevertailussa Junnila vs. Nickerson? No nyt. Asennetta Junnilalla oli enemmän kuin riittämiin, kykyä vastata haasteisiin sentään muutama pykälä Nickersonia vähemmän.

Ja ei, ei TUTOlle suinkaan kaikki naura. En mä nyt oikein osaa hahmottaa, että mistä moinen näkemys. Ja vaikka kaikki nauraisin, niin so what? Se parhaiten nauraa joka toiselle kuoppaa kaivaa.
 
Ihan miten vaan, mutta muistaakseni ainakin Junnila vastasi kaikkiin haasteisiin, eikä suurempaa loukkaantumissumaa joukkueella sinä vuonna ollut. Toki yleistilannetta rauhoittivat myös mm. Peltosuo ja Bachelor Suomi. Toisaalta, olivat ne "suojeltavatkin" hieman eri tasoa kuin nyt. Ketä tässä nyt sitten tällä kaudella ylipäätään varjellaan loukkaantumisilta? Lehtosta ja Mäkelää?

Ja tosiaan, eihän TUTOlle tietenkään kaikki naura. Suurin osa ei edes tiedä, mikä TUTO tai Mestis on, mutta se onkin sitten taas muiden ketjujen aihe.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jotain nahinoita näytti tilastojen perusteella olleen tänään Jokipoikain ja Turun tovereittein välillä. Tuomioista päätellen ei kuitenkaan mitään isompaa.

Mutta spedeilikö tuomarit vai menikö TuTon erikoiset jäähyt (Talan ja Levon käytöskympit ja Lehtosen PRK "mailan tai muun esineen heitosta") päätöserän turhautumisen piikkiin?
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Lehtonen heitti nahinan päätteeksi Jokipoikien pelaajan rukkasen katsomoon, hauska tilanne.

Voivoikun pelit olisivat Mestiksessä aina tällaisia, ikävä vanhoja aikoja.
 
Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Paljon oli hanskaamista ja painia. Pari kertaa oli jään pinnassa painimatsit, joiden vuoksi ei edes katkaistu peliä eikä annettu jäähyjä. Ilmeisesti kunnioitettiin Petra Ollin kultamitalia.

Lehtonen heitti Jokipo-pelaajan hanskan katsomoon. Hah hah hah.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Lehtonen heitti nahinan päätteeksi Jokipoikien pelaajan rukkasen katsomoon, hauska tilanne.

Voivoikun pelit olisivat Mestiksessä aina tällaisia, ikävä vanhoja aikoja.

Heh jep, ymmärrän tunteen.

Mutta mites tuo ajassa 60.00 Levolle annettu 2+10 poikittaisesta? Oliko sellainen tyypillinen turhautuneen häviäjän tuupaisu, vaiko oikein rumakin temppu? Näyttää vaan tilastojen valossa ikävältä tempulta, meikäläinen kun ei noita poikittaisia oikein muutenkaan arvosta.
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Ei siinä nyt sen ihmeempää ollut, tässä mentiin määrä edellä, ei laatu. Siinä pelin viimeisellä sekunnilla antoi muutaman poikkarin laidan vieressä selkään, ja siitä tuli vielä pikku kähyt summerin soitua. Ei ollut kenenkään henki tai terveys vaarassa. Levohan pelasi ihan yritteliäästi ja isoilla minuuteilla, varmaan lopussa iski väsy ja vitutus. Aika ymmärrettävää.
 
OK, asia pihvi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös