Runkosarja ja samalla varsinaisesti myös kausi 2016 - 17 pyörähtää Leafsin osalta käyntiin ensi viikon torstaina, kun Toronto kohtaa Senatorsin Kanatassa. Joka vuosi on uuden kauden kynnyksellä tullut muutama sana kirjoitettu siitä, miltä tuleva kausi näyttää Toronton osalta, eikä perinnettä ole syytä rikkoa. Aloitan maalivahdeista, minkä jälkeen siirryn puolustukseen ja hyökkäykseen. Erikoistilanteet käsitellään omana kokonaisuutenaan kuten myös valmennus. Lopuksi vielä oma arvioni Leafsin sijoituksesta sarjataulukossa. Yhteen postaukseen kaikki ei mahtunut, joten paketti jaettu neljään osaan. Valitettavasti hyökkäystä käsittelevä postaus oli katkaistava keskeltä.
Maalivahdit:
Kauteen 2015 - 16 Leafs lähti vielä Jonathan Bernierin ja James Reimerin muodostaman tandemin turvin. Sekä Bernierillä että Reimerilla oli Torontossa hetkensä, mutta kummastakaan ei lopulta ollut todelliseksi ykkösmaalivahdiksi ainakaan Toronton kaltaisella markkina-alueella, jossa media ja fanit valitsevat ensimmäiseksi usein maalivahdin syntipukiksi. Molemmille kaikkea hyvää jatkoon kuitenkin.
Leafsin johtoporras teki rohkean liikkeen kesän aikana hankkimalla Frederik Andersenin Anaheimista ja lukitsemalla tämän sitten 5 miljoonan cap-hitillä viideksi seuraavaksi vuodeksi. Nytkin siis hankittiin Kaliforniasta potentiaalinen maalivahti, jonka toivotaan olevan Leafsin tulevaisuuden ykkösmaalivahti. Olenko kuullut saman tarinan aikaisemminkin? Pelejähän Andersenilla on lähes tuplasti enemmän kuin Bernierille oli saapuessaan Leafsiin, mutta statsit ovat hyvin identtiset. Bernier oli kuitenkin jumissa Jonathan Quickin takana Kingsissä, kun taas Andersen taisteli vähintään tasapäisesti John Gibsonin kanssa ykkösmaalivahdin paikasta Duckseissa. Toisin kuin Bernier, Andersen omaa myös modernin NHL-maalivahdin raamit. Lähtökohtaisesti Andersen on vasta 27-vuotias maalivahti, jonka parhaat vuodet ovat edessäpäin. Kliseisesti on kuitenkin eri asia torjua kiekkoja Kalifornian auringon alla kuin lumisessa Torontossa. Selvää on, että Andersen on riski, mutta häntä potentiaalisempaa kaveria tuskin oli edes mahdollista irrottaa ilman, että vastine olisi kohonnut pilviin.
Kakkoseksi hankittiin kesällä Jhonas Enroth, joka Leafs-faneille on tuttu ennen kaikkea Buffalosta. Enroth on morderniksi maalivahdiksi melkoinen kääpiö. Se lienee ruotsalaisen suurin ongelma. Kokoa ei voi myöskään opettaa, mutta Enroth on parhaansa mukaan pyrkinyt kompensoimaan puutetta omaan silmään mielettömän isoilla varusteilla. Enrothista ei kauheasti enemmän viitsi sanoa. Häneen Leafsin kausi tuskin kaatuu, vaan Enroth pystynee täyttämään ruutunsa Andersenin kakkosena. Garret Sparks ja Antoine Bibeau löytyvät edelleen Leafsin organisaatiosta. Toiveissa olisi, ettei kumpaakaan tarvitse peluuttaa ylhäällä.
Vähimmäisodotuksena on, että Leafs saa tandemilta Andersen-Enroth vähintään viime kauden veroista maalivahtipeliä. Jos Andersen tekee "bobrovskit" ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan Torontossa, tanskalainen saattaa jo omalla henkilökohtaisella panoksellaan nostaa Leafsin taisteluun pudotuspelipaikoista. Jos taas maalivahtiosasto pettää täysin, Leafs on tuomittu taisteluun korkeimmista todennäköisyykistä varauslottoon.
Puolustus:
Babcockin filosofiaan on perinteisesti kuulunut, että hän pyrkii rakentamaan parit niin, että vasemmalla puolella pelaa kätisyydelteen leftin pakki ja oikealla puolella taas kätisyydeltään rightin pakki. Erinäisistä syistä johtuen Babcock on päässyt viimevuosina toteuttamaan peluutusfilosofiaansa lähinnä vain Kanadan maajoukkueen penkin takana ollessaan.
Leafsin ongelma ei ole varsinaisesti ole rightin eli oikea käsi alhaalla pelaavien pakkien puute. Leafsin pelaavan rosterin ovea kolkuttelevista pakeista Nikita Zaitsev, Roman Polak, Connor Carrick ja Frank Corrado ovat kaikki righteja. Ongelmana sen sijaan näyttää olevan, etteivät rightin pakit Babcockin mielestä tarpeeksi hyviä tai ainakaan tarpeeksi hyviä pelaamaan ykkösparin minuutteja. Sen vuoksi hyvin todennäköistä on, että Morgan Rielly pelaa tälläkin kaudella paljon ykkösparissa off-sidella eli oikealla puolella, vaikka kyse onkin leftin eli vasen käsi alhaalla pelaavasta pakista.
Rielly on ainut pelaaja Leafsin rosterissa (tai edes pipelinessa), joka voi kehittyä Stanley Cupista taistelevan joukkueen ykkös- tai ainakin ykkösparin puolustajaksi. Riellyllä on kieltämättä potentiaalia kehittyä Duncan Keithin tapaikseksi puolustajaksi, mutta missään nimessä hän ei ole vielä sitä. Babcock aloitti jo viime kaudella Riellyn sisäänajon ns. all-around-pakiksi, ja sama jatkunee tällä kaudella. Rielly on kuitenkin saanut virheitään paljon anteeksi medialta ja faneilta sen vuoksi, ettei Leafs ole pelannut juuri merkittäviä pelejä viimeisten kausien aikana. Siinä vaiheessa kun Leafsin odotetaan voittavan pelejä, juuri virheisiin tullaan kiinnittämään huomiota eikä enää Riellyn potentiaaliin. Ainakin tämä kausi hänellä on vielä aikaa opetelle, mutta kaudesta 2017 - 18 alkaen tilanne saattaa hyvinkin olla toinen. Stanley Cupin voittaminen on vaikeaa ilman yhtä liigan top-10 puolustajaa. Olennainen kysymys kuuluukin, onko Torontolla olemassa edes suunnitelmaa sen varalle, ettei Rielly täytäkään häneen kohdistettuja odotuksia, vai kaatuuko Leafsin menestys todellisen ykköspakin puutteeseen samalla tavoin kuin tämänhetkisen Bluesin menestys näyttää kaatuvan todellisen ykköskeskushyökkääjän puutteeseen.
Viime kaudella Babcock peluutti paljon paria Hunwick-Rielly vastustajan parhaita pelaajia vastaan. Matt Hunwick on kieltämättä hyvin luisteleva pakki, joka pystyy useimmiten selviämään karvauksesta joko antamalla laadukkaan ensimmäisen syötön tai luistelemalla itse pois paineesta. Hunwick ei kuitenkaan ole ykkösparin puolustaja, vaan Stanley Cupista taistelevassa joukkueessa puhuttaisiin korkeintaan kolmosparin puolustajasta. Lisäksi varsin selväksi on tullut, ettei Hunwick ole kummoinen uhka hyökkäyssuuntaan.
Hunwickin loukkaantumisen jälkeen Riellyn parina pelasi useimmiten Martin Marincin. Marincinin eduksi on sanottava, että hän on kehittynyt Edmontonin ajastaan varsin paljon ja vielä varsin lyhyessä ajassa. Edelleenkään Marincin ei ole kuitenkaan kuin korkeintaan kolmosparin puolustaja, jos halutaan haaveilla menestyksestä. Ei ole kyse kärjistyksestä, jos toteaa, että tähän mennessä Rielly on kannatellut ykkösparia: Hunwick ja Marincin (sekä kaikki muut ykkösparissa väliaikaisesti pelanneet) ovat lähtökohtaisesti näyttäneet hieman paremmilta, kun vierellä on pelannut Rielly.
Se, onko Leafsillä tällä kaudella kasassa viime kautta parempi puolustus, riippuu paljolti siitä, miten Zaitsev sopeutuu NHL-kiekkoon. Jos Zaitsev osoittautuu "panarinmaiseksi" vahvistukseksi KHL:stä, ykköspari on mahdollista rakentaa muotoon Rielly-Zaitsev, jolloin myös pakkien käsityydet olisivat optimaaliset. Vaihtoehtoisesti Babcock voi peluuttaa Zaitsevia kakkosparissa Jake Gardinerin kanssa, jolloin toiveena olisi, että Zaitsev paikkaa niitä virheitä, joihin Gardiner tulee sortumaan.
Riippuen siitä, kuinka realistisia tai epärealistisia odotuksia Jake Gardinerille on asettanut, kyse on vasta 26-vuotiaasta tai jo 26-vuotiaasta pelaajasta. Itselleni Gardiner on puutteistaan huolimatta edelleen kiekollisesta pätevä puolustaja, jonka ollessa jäällä kiekko useimmiten on myös Leafsillä ja Leafs ampuu vastustajaa enemmän. Huikea luistelija, jonka peli sekä hyvässä että pahassa perustuu kyseiseen ominaisuuteen. Parhaimmillaan Gardiner purkaa vastustajan karvauksen täysin yksin luistelemalla pois paineen alta. Ikinä Gardiner tuskin sisäistää, että kiekon liikuttaminen on useimmiten se helpoin ja varmin tapa avata peli ja purkaa karvaus. Liigassa tuskin on montaa pelaajaa, joilla on kiekko yhtä paljon pelin aikana lavassaan kuin Gardinerilla. Gardiner on myös altis tekemään isoja, laadukkaaseen maalipaikkaan johtavia virheitä. Usein virheet ovat seurausta liiallisesta luottamuksesta omaan luistelutaitoon. Yv:llä Gardiner saanee paljon vastuuta tälläkin kaudella, ja jos joku merkittävä parannus jenkin pelissä on tapahtunut Leafs-uran aikana, niin laukaus suoraan syötöstä kehittynyt merkittävästi.
Kolmosparissa nähtäneen kauden aikana vaihtuvajoukko eri kasvoja. Tulevaisuuden miehistä Frank Corrado, Connor Carrick ja Rinat Valiet päässevät kaikki kokeilemaan jossain vaiheessa elämää Show'n puolella. Corrado on pelannut ihan hyvin pre-seasonilla, mutta hänen kohdallaan ongelmana on, että ilman waivereita hän ei voi liikkua Marliesiin. Ympyrä saattaakin sulkeutua Corradon osalta niin, että hän poistuu Leafsistä samaa kautta kuin tulikin. Carrick toisi nippuun ainakin yv-osaamista. Eiköhän myös Travis Dermott saane sovitella ylleen vaahteranlehtinuttua ainakin keväällä.
Jos edellä mainitut nimet edustavat tulevaisuutta, niin Roman Polak edustaa menneisyyttä. Polak pelasi keväällä Stanley Cupin finaaleja, mutta se ei tarkoita, että tsekki vahvistaisi enää edes Leafsiä. Polakin rooli on toivottavasti näyttää nuoremmille pelaajille esimerkkiä ennen kaikkea ammattilaisuudesta. Rooliin toivottavasti ei kuulu huonon puoluspelin havoinnollistaminen konkreettisesti kaukalossa. Vaikka runkosarjassa vastustajat eivät karvaa kuten Pittsburgh SC:n finaaleissa, Polakilla oli ajoittain vaikeuksia mahtua jo viime kaudella Leafsin nippuun ennen kauppaa Sharksiin. Kova ammattilainen ilmeisimmin, mutta liike ei vain enää tunnu riittävän, eikä pelkällä painilla enää nykyliigassa pärjää. Muutama peli siellä täällä, mutta pääasiassa Polakin on syytä löytyä katsomon puolelta.
Olettaisin, etteivät alla olevat parit ole kovin kaunana totuudesta kauden alkaessa.
Hunwick-Rielly
Gardiner-Zaitsev
Marincin-Polak/Corrado/Carrick
