Mainos

Toronto Maple Leafs 2011-2012 - pitkästä aikaa playoffseihin?

  • 159 383
  • 562

TML

Jäsen
2nd period Rangers - Maple Leafs

Toinen erä takana ja tilanne 1-1. Nyt nähtiin paljon parempaa Leafsia ja hieman harmittaa ettei toisessa erässä osattu käyttää paikkoja paremmin hyväksi.

Leafs hallitsi toista erää selkeästi ja laukaukset vietiin peräti 16-7. Toisen erän alkuun tuli heti tasoitus Matthew Lombardin yllätettyä Lunqvist vastahyökkäyksestä. Helpostihan se upposi, syötöt Bozakille ja Gunnarssonille. Hyvä startti jatkui läpi erän ja Rangers ei juuri Leafs maalilla päässyt hääräämään. Leafs sen sijaan sai useampia hyviä paikkoja, esimerkiksi Kesselin kaksi puhdasta läpiajoa, Lupulin taiturointi maalin kulmalta, Frattinin nousu maalille sekä pari muutakin paikkaa sinne mahtui. Maaleja ei kuitenkaan yhtä enempää toisessa erässä nähty.

Kessel koitti ekassa läpiajossaan ampua, toisessa harhauttaa, molemmilla kerroilla Lunqvist oli kuitenkin etevämpi. Hattu olisi jo plakkarissa jos vastassa olisi ollut joku Auld, Andersson, Price, Pavelec jne. Hieno asia kuitenkin on että Kessel noita paikkoja joka ottelussa saa useamman kappaleen. Kyllä ne sieltä taas tulee.

Toisessa erässä myös tapeltiin kun Brown sekä ex-Leafs Newbury ottivat yhteen. Mukavan innokkaasti jaettiin iskuja ja Brownhan tuossa Newburya vähän kyykytti.
Matt Frattin oli tappelijoiden lisäksi ainoa pelaaja ketä toisessa erässä rangaistiin. Frattin ajoi maalille mutta ajoi liian innokkaasti. Goalie interference.

Rangers pelurit Callahan ja Prust saivat taklauksen kohteekseen Kesselin ja Grabovskin polvet, mutta eipä noissa kummempaa käynyt vaikka pienellä linkutuksella vaihtoon menivätkin.

______________

Pakisto on pelannut tänään Leafsilla hyvin. Phaneuf-Gunnarsson pari ollut paras, Schenn-Gard hieman näkymättömämpi mutta onnistuneet hyvin ja jenkkipari toimii mukavasti. Phaneuf pelannut tänään jo yli 17min kahteen erään (avauserässä yli 9min). Monster oli myös varma.

Hyökkääjistä Connollyn kenttä loi monta maalipaikkaa, myös Grabot olivat pirteämpiä. Kolmosketju teki ainoan maalin ja siinä on ihan hyvää kemiaa nähtävillä. Nelosketjulle myös peukkua vaikkakin Brown hukkasi pari vastahyökkäystä kun kädet eivät vaan millään riitä.

_________________

Jos sama meno jatkuu mitä toisessa erässä, niin hyvä tästä vielä tulee.
 

TML

Jäsen
New York Rangers - Toronto Maple Leafs 2-4

Sama menohan se kolmannessa erässä jatkui ja Leafsille ansaittu voitto ihan komean esityksen päätteeksi. Kun reilu 13 minuuttia oli kolmatta erää pelattu, johti Leafs laukauksia 8-1 ja oli kerennyt tekemään jo pari maaliakin. Lunqvist jätettiin tänään aika yksin ja oli mukava saada hänenkin ohitse useampi maali. Monsteria ei ohitettu kuin kahdesti, joten tärkeä voitto sinne suuntaan.

Kolmannen erän Leafs-maaleista vastasivat Lupul, MacArthur ja Brown, joten joka ketju pääsi maalien makuun. Se on aina hyvä homma.

2-1 maalissa Connolly voitti hyökkäyspään aloituksen ja lopulta Kesselin syötön jälkeen Gardiner toimitti kiekkoa maalille. Lupul tuli hyvällä ajoituksella maalille ja iski kiekon verkkoon.

Nelisen minuuttia myöhemmin Komisarek käynnisti MacArthurin vasemmalta laidalta hyvään vauhtiin ja jäänuoliainen lämäri upposi takanurkkaan ohi Lunqvistin.

Seuraavaa maalia odoteltiin vähän pidempään, mutta se oli sitäkin komeampi raketti Mike Brownilta. Rangers pakki oli mukavasti maskissa ja Brownin ranne upposi komeasti ylänurkkaan. Syöttöä vaille Gordie Howe hattrick Brownille.

Melko nopeasti Brownin maalin jälkeen Rangers kavensi vielä 2-4 Phaneufin kiekonmenetyksen johdosta, mutta kiitos Monsterin ja Dubinskyn typerän jäähyn, Leafs selvisi loppupelistä takaiskuitta. Vaikeaksi se kuitenkin tehtiin kun YV:llä puhalleltiin muniin eikä pelaaminen lopussa enää oikein napannut.

________________

Erikoistilanteet tänään 0-0. Ei YV-maaleja, ei myöskään päästettyjä maaleja alivoimalla ollessa. Monster oli maalillaan varma tuon avausosuman jälkeen. Leafsin peli kulki mukavasti toisessa ja kolmannessa erässä ja tuollaista sen useamminkin pitäisi olla.

Pakistolle tulee kehuja täältä suunnalta. Komisarek pelasi hyvän pelin, Gunnarssonilta myös kauden parasta. Schenn-Gardiner oli pari kertaa omassa päässä vaikeuksissa, mutta heiltäkin + merkkinen matsi. Phaneufille isot minuutit ja hyvinhän pelasikin, Lilesille +2, yksi syöttöpiste ja todella hyvä peli.

Hyökkääjistä jokainen vitja osallistui siis maalintekoon. Connollyn ketju sai eniten paikkoja ja nimenomaan Kessel. Tänään ei uponnut, mutta eikös Kesselillä ole enemmän pisteitä kun Rangersilla? Vai sama määrä?

MacArthurille ensimmäinen maali sitten viime huhtikuun. Josko se tuosta aukeaisi. Kuleminilta hyvää vääntöä tänään, sen lisäksi meinasi tehdä alkukauden hienoimman maalin kun nolasi Gilroyn mutta ei kyennyt ohittamaan Lunqvistia.

Kolmosketju toimi hyvin vaikka Bozakia ei kauheasti näkynytkään. Kai se jalkavaiva vielä vaivaa, oli kuulemma linkuttanut pukukoppiin pelin jälkeen. Frattinille jaan edelleen kehuja vaikkei noita pinnoja ole tuon enempää tullut. Vain ajan kysymys, niin hyvin mies on kuitenkin pelannut.

Nelosketjulta solid esitys ja kruununa tuo Brownin maali. Steckel aloituksissa jälleen yli 61%. Dupuisilta ihan kelvollinen peli myös.

______________

Lauantaina vastassa Pens ja ihan hyvät suoritukset ollaan näistä pahoiksi tiedetyistä vieraspeleistä saatu (2 voittoa, 1 tappio). Viikonloppuna sunnuntaina myös Sens vastassa, joten nyt päivän huili ja viikonloppuna mieluiten se 4 pistettä mukaan. Pelaakohan Scrivens toisen pelin, vai pelaako Monster back-to-backit. Reimer ei liene kunnossa viikonloppuna.
 

MiksuMan

Jäsen
Olen aika innoissani tämän kauden joukkueesta. Peli näyttää hyvältä ja paljon onnistumisia. Etupäässä lämmittää "vanha maalitykki" Lupull ja tietysti Phil Kessel.

Maalivahti peli vähän aiheuttaa huolenaiheita. Maple Leafs tarvitsee "supertähti" maalivahdin, jolla kestää pää Toronton hullussa jääkiekkocityssä.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Todella hyvä vieraspeli Leafsiltä. Rangers ei oikeastaan saanut kahdessa viimeisessä erässä mitään aikaan. Ensimmäisessä heittivätkin sitten kiekkoa maalille joka tilanteesta, mikä aiheutti ongelmia Monsterille. Pakisto oli kokonaisuutena tänään Leafsin suurin onnistuja.

Monsterille helppo ilta, kiitos pitkälti hyvän puolustuspelin. Ensimmäinen maali toki Gustavssonin piikkiin, mutta nappasi komeasti kiinni heti perään Callahanin yrityksen. Ei Jonas välttämättä ihan vakuuttavalta näyttänyt, mutta tänään se riitti, koska kerrankin "King Henrik" pelasi heikon pelin Torontoa vastaan. Toki Lundqvist pysäytti Kesselin läpiajossa kahdesti, mutta muuten maalit olivat hänen tasoiselleen maalivahdille kevyitä.

Kessel nappasi taas syötön, mutta toisaalta missasi kaksi läpiajoa. Toivottavasti se ei vaikuta Philin vireeseen, koska Kesselillä on tunnetusti ollut ongelmia tasaisuuden kanssa. Toisaalta Mac-Grabo-Kule-ketju on pääsemässä vauhtiin, mikä helpottaa taatusti ykkösketjun peliä. Lisäksi Bozakin kolmonenkin on päässyt hyvin tehoille, joten tuskin Kesselin pieni taantuminen olisi edes suuri katastrofi Leafsille. Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan voi sanoa, että Leafsillä on laatua kolmeen hyökkäävään ketjuun. Lombardi ja Frattin olisivat olleet pari vuotta sitten automaattisesti 1. tai ainakin 2. ketjun kamaan Torontossa mutta eivät nyt.

Jos jotain pitää haukkua, niin Connollyn rooli yv:llä (tosin otos oli tänään pieni) oli outo. Eiköhän Connollyn pidä pyörittää peliä joko puolilaidassa tai viivalla, eikä könöttää maalin edessa. Muuten pidän kyllä ajatuksesta, että Gardiner ja Liles pelaavat samaan aikaan viivassa, jolloin Torontolla on väkisinkin todella liikkuva viisikko yv:llä. Kummasti se helpottaa, kun omat pelaavat ovat ensimmäisinä irtokiekoikoissa ja paine pysyy pidempään yhtäjaksoisesti vastustajan päässä.

-----------------------------------------------------------

Rangersistä pakkoa sanoa sen verran, että sinisten esitys oli ensimmäisen erän jälkeen todella heikko, mikä näkyi myös MSG:n tunnelmassa. Yleensä Gardenissa on aina loistavana tunnelma muttei tänään. En tiedä, onko remontin jälkeen lippujen hintoja taas nostettu, mutta toivottavasti siellä ei olla menossa kohti Air Canada Centerin kuollut valkokaulusyleisöä.
 

TML

Jäsen
Pre-game Toronto Maple Leafs - Pittsburgh Penguins

ACC, lauantai-ilta, HNIC, CBC, Leafs-Pens. Aika makea ilta luvassa ja kas kummaa, kyseessä itäisen konfrenssin kärkikamppailu. Pens idän ykkönen, Leafs kolmas.

Leafs lähtee peliin allaan voitto Rangersista. Neljän vieraspelin putki sujui melko hyvin kun tuloksena oli 2 voittoa, 2 tappiota. Pens puolestaan on pelannut eniten pelejä kaikista joukkueista ja tällä hetkellä tiimi marssii mukavassa viiden ottelun voittoputkessa. Kova vastus siis tänään Air Canada Centeriin saapuu.

______________

Leafs:
Kessel-Connolly-Lupul
MacArthur-Grabovski-Kulemin
Frattin-Bozak-Lombardi
Brown-Steckel-Dupuis

Gunnarsson-Phaneuf
Gardiner-Schenn
Liles-Komisarek

Gustavsson


Leafsilla ei muutoksia kokoonpanoon ole sitten Rangers pelin ja miksi olisikaan kun torstaina peli kulki erittäin hyvin. Kessel saisi taas tehdä maalin kun tuli torstaina tuhlailtua ja toivon mukaan Grabon ketjukin sai pelinsä vihdoin kunnolla auki. Kolmosketjusta Frattin huutaa sitä onnistumista (muutakin kuin rankkareissa).
Pakisto pelasi loistavasti torstaina ja odotus on kova että sama jatkuu tänään. Monsterilla on otteet usein ailahdelleet ja toivon mukaan tänään ei tule heikkoa peliä hyvän Rangers matsin jatkoksi.

___________

Penguins:
Neal-Malkin-Sullivan
Kunitz-Letestu-Dupuis
Cooke-Park-Asham
Jeffrey-Vitale-Adams

Martin-Letang
Engelland-Orbik
Niskanen-Lovejoy

Johnson


Mielenkiintoinen nippu siis kasassa ja poissa Crosby, Staal, Michalek ja Kennedy (merkittävistä pelaajista). Maalillla siis tänään Johnson ja mieluummin hänet vastaan ottaa kuin Fleuryn. Ykkösketju on ollut tulessa, etenkin Neal ja Malkinkin on kuulemma pelannut mahtavasti pelaamansa ottelut. Ratkaisuosasto on kuitenkin melko ohut kun Letestu sentteröi kakkosketjua ja kaksi viimeistä ketjua ovat täysin santapaperi/prospect -osastoa. Samoin pakkikuusikossa ykköspari on kova, kahteen muuhun puolestaan pitää iskeä kiinni vauhdilla ja taidolla. Siellä tulee olemaan pari kaveria vaikeuksissa liukkaiden Leafs-pelaajien kanssa jos vain asia käytetään hyväksi.

_______________

- Pensilla liigan paras AV, eli helpolla ei Leafs-ylivoima tänään pääse, kuten ei yleensäkään riippumatta vastustajasta. Lisäksi Pens tehnyt 3 AV-maalia jo tämän kauden aikana.
- Kessel & Neal, molemmilla 9 osumaa tällä kaudella. Kumpi saa ensin 10 rikki?
- Reimer tuskin on kunnossa vielä huomennakaan sanoi Wilson lauantaina.
- Leafs pelaa pelinsä tänään vanhoilla 1960-luvun retropaidoilla.
- Joffrey Lupul on uransa aikana ollut hyvässä vireessä Pensiä vastaan.
- Steckelillä 3 pinnaa 4 viime peliin, Lombardilla pinna molemmista tämän viikon matseista.
- Matseista puheen ollen Sundin on tänään katsomassa peliä.

________________

Eipä tässä mitään henkseleitä ole tarvis paukuttaa eikä Leafs-fanina koskaan pidäkkään, mutta jotenkin hyvä fiilis ensi yön ottelusta on ja pitäisin Leafsia jopa aavistuksen ennakkosuosikkina kuumaa Pensia vastaan. Luvassa varmasti (ja toivottavasti) fyysinen kamppailu jossa sattuu ja tapahtuu, niin monesti aiemminkin näissä on.

Reilun tunnin päästä mennään. GO LEAFS!
 

TML

Jäsen
1st period Maple Leafs - Penguins

Ensimmäinen erä takana ja 1-0 johto taululla. Voi olla aika tyytyväinen tulokseen, sillä kyllähän Pens tuota erää hallitsi ja sai paremmat paikat ja paljon painetta Leafs-maalille. Monster pelasi todella hyvän erän ja tuhosi Sullivanin aikeet hienolla ryöstöllä. Myös monta muuta hyvää torjuntaa erään mahtui.

Pens sai useamman kerran todella pahan paineen Leafs-alueelle ja jälleen kiekon purkaminen keskialueelle oli todella vaikeaa sinisiltä. Myös miesvartioinnissa on paljon parannettavaa. Taas siellä juostiin kuin päättömät kanat.

Erän ainokaisesta vastasi Grabovski ylivoimalla. Ekan aloitusvoiton jälkeen Liles pääsi tälläämään hyvästä paikasta mutta vielä silloin ei uponnut. Myös seuraavan aloituksen Grabovski voitti 100-0 ja nyt peli rauhoitettiin MacArthurin ja Phaneufin toimesta hetkeksi. MacArthur petasi Phaneufille, Phaneuf lämäsi ja Grabovski ohjasi neliön keskeltä kiekon maaliin. Tuo oli ensimmäinen ylivoimamaali jonka Pensin vastustaja tekee viiteen peliin.

Leafs puolestaan selvitti erän ainoan alivoimansa todella mallikkaalla pelillä. Itseasiassa Leafs tuli alivoimalla vaarallisesti tuon aikana. Aloitusvoitot helpottivat alivoimaa tuntuvasti jälleen kerran.

Myös Leafs sai avauserässä joitain paikkoja ja nekin tulivat Pensin virheistä. Brown pääsi vapaaseen maalipaikkaan Malkinin hassista, mutta nyt Brown sitten koitti turhaan hakea Steckeliä toiselta puolelta. Myös Lovejoy tarjosi läpiajon avauserässä, tällä kertaa MacArthurille. Johnson kuitenkin oli etevämpi. Nelosketjulle avauserästä plussat.

_____________

Nyt pitää olla hereillä omalla alueella sillä Pens on erittäin hyvä joukkue möyrimään tuolla kulmissa ja maalinedustalla. Purkujen pitää onnistua kunnollisesti ja kiekko lyödä kauas omalta alueelta. Lisäksi enemmän vain painetta Pens-pakkeihin joiden kiekollinen varmuus ei parhaimmillaan ole.

Hyvää vauhdikasta menoa avauserässä kuitenkin nähtiin ja ihan viihdyttävä paketti tuo oli.
 

TML

Jäsen
2nd period Maple Leafs - Penguins

Toisessa erässä nähtiin enemmän maaleja ja peli oli taas vähän avoimempaa kun vaihtoluukutkin olivat kauempana. Leafsilta semisti parempaa peliä mutta taululla se ei kuitenkaan näkynyt kun Pens vei toisen erän 2-1.

Toinen erä alkoi vauhdikkaasti ja alussa Leafs sai pari hyvääkin paikkaa. Vastahyökkäyksiä annettiin kuitenkin vihullekin, mutta molempien YV-hyökkäykset päätyivät heikkoon syöttöön tai laukaukseen joka meni ohi maalin.

Ottelun puolenvälin jälkeen nähtiin ottelun toinen osuma kun viheltämättömän pitkänkiekon jälkeen Matt Cooke iski maalinedusruuhkasta tasoituksen. Phaneufilla oli pitkä vaihto alla ja tuossakin maalissa kerkesi toisessa päässä olla hyvä tilanne hieman ennen maalin syntyä.

Leafs iski kuitenkin nopeasti takaisin ja teki sen taas ylivoimalla. Malkin jälleen boksissa ja nytkin YV tuotti nopeasti tulosta. Ensimmäisessä meni 15 sekuntia, nyt 13. Lilesilta Phaneufille. Phaneufilta Kesselille. Kesseliltä maalin kulmalle Lupulille joka suojasi hyvin ja syötti Connollylle hänen Leafs-uransa ensimmäisen maalin. Eipä auta valittaa kun YV on tänään 2/2. Heti se parani kun Connolly tuli (hymiö)...

Pens sai oman ylivoimansa pian tämän jälkeen ja silloinkin helähti. Leafs pelasi loistavaa alivoimaa ja Grabovski tarjoili Kuleminille läpiajonkin. Kulemin ei tehnyt ja hetken päästä soi omassa päässä. Malkin malttoi Leafs pelaajien heittäytyä, ampui sitten ja reboundin laittoi verkkoon Kunitz. Todella harmillinen takaisku hyvän alivoiman päätteeksi ja juurikin kun siinä aiemmin oli Kuleminille se hyvä paikka.

Leafsinkin pitäisi suoraviivaistaa peliään ja turhat siirtelyt veks. Vetoja vetoja, kyllä sinne Johnsonin taakse uppoaa kun vain ampuu. Ja omassa puolustustyöskentelyssä pakkien pitää olla vahvempia maalin edessä eikä antaa Pensin lyödä ripareita sisään. Monster nyt kuitenkin sylkee eteensä mutta pakkien pitää olla hereillä ja ottaa kakkoskiekot.

_______________

Kessel ollut tänään vähän pimennossa, Connollyakaan ei ole juuri näkynyt. Silti Connollylla maali ja Kesselilläkin syöttöpiste. Lupul pelannut tuosta ketjusta kaikista pirteimmin.
Grabovskin ketjulta hyvää peliä mutta maaleja ei ole tuota YV-osumaa lukuunottamatta tullut. Grabovski on etenkin pelannut tänään hyvin, Kulemin taas tuhlaillut.
Kolmosketjulta ei mitään erikoisempaa ole nähty. Olivat miinuksilla Pensin 1-1 maalissa.
Nelosketju pelannut energisesti ja pitänyt omissa vaihdoissaan Malkin ketjun omalla alueellaan (siis Pens-alueella). Ainoa vaan että hyökkäyspäässä ei Brownin, Steckelin ja Dupuisin taidoilla juuri ihmeitä tehdä, mutta ilman muuta hyvä homma että hoitavat oman osuutensa 0-0 ja pääsevät vielä maalipaikkoihinkin.

Pakeista Komisarek on pelannut tänään(kin) hyvin, Gardineriltakin pari hyvää puolustamista. Schennkin ollut ihan positiivinen ilmestys, samat sanat voisi Gunnarssonillekin sanoa. Phaneufilta hyvä pommi Malkiniin, mutta pelasi heikosti 1-1 maalissa. Liles ollut ihan jees ja kiekollisesti paras.

_______________

Nyt vetoja vain aikaiseksi ja vielä pykälän parannus kuten toiseenkin erään tehtiin. Eiköhän ne pinnat sitten sieltä tule. Toistaiseksi ei ole pinnaa/pinnoja ansaittu, vaikkei tuo mitään ihan hirveää katteltavaakaan ole ollut.

________________
 

TML

Jäsen
Toronto Maple Leafs - Pittsburgh Penguins 4-3

Hienosti tuli voitto ja tämän kauden lauantaipelit nyt 4-0-0 ja koko record 7-2-1. Kelpaa vallan mainiosti.

Kolmannessa erässä vauhtia lisättiin vielä pykälällä ja yleisö varmasti viihtyi pelissä. Leafs sai reilun kolmen minuutin pelin jälkeen uudelleen johtoaseman. Phaneuf pelasi mainiosti tukien hyökkäystä ja lopulta MacArthur iski maalin kulmalta karat sisään.

Pari minuuttia tästä hölmöili Leafs ja Pens pääsi jälleen tasoihin. Ensin paras av-pelaaja Steckel lähti boksiin heitettyään kiekon katsomoon. Hieman tästä Dupuis koukki Letangia jäähyn arvoisesti ja Pens pääsi jauhamaan minuutin 5-3 vastaan. Leafs selvitti ekat nelisenkymmentä sekuntia 5-3 vastaan tilanteesta mutta lopulta Malkinin onetimer upposi sisään ja Pens tasoitti.

Leafs ei hätääntynyt tasoituksesta vaan 5-4 alivoima hoidettiin kunnialla ja noin minuutti tämän perään iski Kessel ottelun voittomaalin. Maalia edelsi Connollyn perseelleen meno ja sitten mies syötti kauniisti Kesselin vapaaseen paikkaan. Tämän hetken Kessel ei tuosta missaa. Komisarekille plussat myös tuohon maaliin.

Loppu oli melkoista taistelua jossa Pens painoi kovaa päälle ja saadessaan vielä tuon yhden ylivoiman lisää joutui Monster venymään pari kertaa todella mallikkaasti Kunitzin vetoihin. Loppu hyvin kaikki hyvin, Leafs jaksoi taistella lopun ja pisteet jäivät kuin jäivätkin ACC:lle. Hieno taisteluvoitto kaiken kaikkiaan vaikka Pens paikoin vaarallisesti myllyttikin.

_______________

Kessel ei kovinkaan uutterasti paria ensimmäistä erää pelannut, mutta sitten kun miestä tarvittiin niin esille sieltä tultiin. Mahtavaa että Connolly ja Kessel löysivät toisensa ja Connollyn itse tehty maali lämmittää myös mukavasti. Lupul oli kuitenkin tuon ketjun paras läpi pelin.
Ai niin, Kesselillä on nyt 3 voittomaalia. Se on yhtä paljon kuin Bruinsilla voittoja...

Grabovskin ketjulta nähtiin tänään viime kauden meininkiä ja palkinnoksi pari maalia vaikka paikkoja oli useampaankin. Etenkin Kuleminilla oli tonttia mutta eipä tänään mennyt.

Kolmosketju oli tosiaan vähän vaisu tänään. Bozak oli hyvin pimennossa eikä Lombardikaan pelannut vahvuuksillaan. Frattin tuon kolmikon paras.

Nelosketju pelasi tänään todella hyvän pelin. Pelasivat reilusti enemmän vastustajan päädyssä mitä omassa ja saivat luotua useammankin maalipaikan. Noilla käsillä mitä ketjussa on ei kovin helppoa maalia ole tehdä, mutta pääasia että paikkoja syntyy. Plussat Malkinin vitjan pimentämisestä, miinukset jäähyistä joita ketju otti 3 kappaletta.

Pakkeja tuli arvioitua toisella erätauolla ja kolmas erä muutti sen että Phaneufille peukku tästäkin illasta. Nollakaks tehot ja hyvin väänsi ja johti pakistoa kolmannessa erässä. Wilson puhui miehestä pelin jälkeen liigan parhaimpana pakkina. Toppuutellaan hieman sitä puhetta, mutta joko voisi alkaa puhumaan että old Dion is back?! Kymmenen peliä, 2+9 tehot, +7, 30 laukausta ja 4min jäähyjä. Mielestäni aika kivat lukemat.

Gunnarssonilta vahvaa peliä tänään, mutta ehdottomasti Phaneufin ohella Leafs puolustuksesta täytyy nostaa esille Mike Komisarek. Siis mitä on hänelle kesällä tapahtunut. Pelaa ihan eri itseluottamuksella tällä hetkellä. On edelleen vittumainen, mutta jättänyt höntyilyt vähemmälle ja pelannut taitojensa vaatimalla tavalla. Voittomaaliin tänään syöttöpiste hyvän suorituksen päätteeksi.

Gardiner ja Liles ihan kelpo peli, Schennilla taas peliaikaa aika vähän kolmannessa erässä mutta esitys ihan jees. Monsterista nyt ei tarvitsekaan alkaa sen pidemmin jauhamaan. Loistopeli ja vaikka reboundeja tulee edelleen liikaa, on nämä pari voittopeliä nostaneet muutenkin miehen itseluottamusta ja homma pelaa hyvin. Tänään Pens iski kaksi maalia maalinedusruuhkista ja yhden kovalla onetimerilla 5-3 YV:llä. Eipä voi siis Monsteria noista juuri syytellä.

________________

Pensistä Malkin oli todella vaisu vaikka tekikin 1+1 tehot. Se lienee kertoo miehestä kaiken oleellisen. Pari koukkujäähyä, hyökkäyspäässä melko näkymätön ja taisi viettää enemmän aikaa omassa päässä kuin Leafs päädyssä.
Asham oli ehkä pirtein/paras Pens-hyökkääjä tänään. Nealkin ampui pari kertaa vaarallisesti. Kunitzilta ja Dupuisilta ihan hyvää taistelua, mutta eipä nuo bottom6 hyökkääjät oikein vakuuttaneet.

Johnson oli maalilla ihan hyvä eikä noille maaleille juuri mitään voinut. Letang ja Martin urakoivat yllättävän vähän (oletin että pelaavat enemmän kuin Phaneuf), mutta ehkä se kertoo siitä että siellä luotetaan myös Niskasiin ja Lovejoyhin.

_______________

Hieno voitto ja ihan viihdyttävä pelihän tuo taas kerran oli. Pens oli aavistuksen niskan päällä mutta Monster pelasi hyvin. Molemmilla 2 YV-maalia ja eipä päässyt Pens-AV tänään loistamaan. Eipä kyllä Leafs alivoimakaan mutta siihen on totuttu.

Ensi yönä sitten heti seuraava peli ja vastassa yhtä kuumana mitä Pens menevä paikallisvastustaja Senators. Luulisi tällä kertaa oleva hereillä kolmannessa erässä Sensia vastaan. Palataan siihen huomenissa.
 
Viimeksi muokattu:

TML

Jäsen
Pre-game Ottawa Senators - Toronto Maple Leafs

Parin ottelun voittoputkessa matkaava Maple Leafs pelaa ensi yönä maansa pääkaupungissa viiden ottelun voittoputkessa matkaavaa Senatorsia vastaan. Molemmat pelasivat eilen ja molemmat myös nappasivat niukan voiton. Sens nousi jälleen takaa ohi ja joukkue on tällä kaudella loistanut nimenomaan kolmansissa erissä. Leafs sai tästä muistutuksen kauden toisessa pelissä missä Sens teki kolmannessa erässä 5 maalia ja Leafs voitti vain 6-5 kotiottelunsa.

___________

Leafs:
Kessel-Connolly-Lupul
MacArthur-Grabovski-Kulemin
Frattin-Bozak-Lombardi
Brown-Steckel-Dupuis

Gunnarsson-Phaneuf
Gardiner-Schenn
Liles-Komisarek

Gustavsson
(Scrivens)


Eli eipä ole muutoksia kokoonpanossa. Ei yhen yhtä. Toivottavasti nelosketju onnistuisi tänään, sen verta hyvää peliä eilen esittivät. Kessel on loistanut Sensiä vastaan parilla viime kaudella joten häntä lienee syytä tänäänkin tarkkailla.

_______________

Senators:
Michalek-Spezza-Greening
Foligno-Da Costa-Butler
Daugavins-Smith-Neil
Konopka-Winchester-Condra

Kuba-Karlsson
Cowen-Gonchar
Phillips-Runblad

Lehner
(Andersson)


Sensiltä puuttuu kokoonpanosta eilisessä pelissä loukkaantunut kapteeni Daniela. Ykkösketju on ollut aika tulessa, etenkin Spezza ja Michalek. Myös Karlssonilla ja Kuballa on homma toiminut, nyt myös puolustuspäässäkin. Fakta kuitenkin on, että jos kakkosketju on Foligno-Da Costa-Butler ja kolmosenkin sentterinä Zack Smith, ei tähän otteluun voi lähteä muuta kuin voitto mielessä.

___________

- Kun Leafs on voittanut laukaukset ottelun aikana, on joukkue 2-0-1. Hävitessään vedot, 5-2-0.
- Phaneuf 8 pistettä viimeisessä 7 pelissä.
- Lupul 10 pinnaa viimeiseen 9 peliin.
- MacArthurilla 3 pinnaa viimeiseen kahteen peliin.
- Leafs on tehnyt maaleistaan 67% 5-5 vastaan pelissä. Sens 50%. Heidän ylivoima tulee siis ottaa tarkasti kiinni.

____________

Puoli kaksi Suomen aikaa peli alkaa, ja taisipa tuo Viasatiltakin tulla. Oli Sens kuinka kuuma tahansa, kaikki muu kuin Leafs-voitto olisi iso pettymys. Ainakin allekirjoittaneelle. Mutta onhan Leafs ennenkin tällaisia pelejä kussut joten eipä paukuteta sen enempää henkseleitä.

Battle of Ontario, round 2.
 

TML

Jäsen
1st period Senators - Maple Leafs

Nopeasti meni avauserä ja pähkinänkuoressa: 3 ylivoimaa (2 Leafsille, 1 Sensille), 2 maalia. Ei kauheasti pelikatkoja ja alle puoleen tuntiin taidettiin tuo avauserä pelata.

Leafsin ensimmäinen ylivoima tuli kun Greening ajoi Grabovskia päänseudulle Sens-maalin takana. Leafs ei tätä ylivoimaa käyttänyt hyväksi, mutta muuta minuutti tämän jälkeen tuli uusi mahdollisuus kun Karlssonin luonne ei kestänyt ottaa vastaan Lupulin taklausta. Fiksu huitomisjäähy ja Leafs käytti sen hyväksi MacArthurin vetäessä kiekon maaliin. Syötöt Gunnarssonille ja Kuleminille. Macille kolmas maali putkeen joten kyllähän se Rangers pelin kauden avausosuma oli tärkeä ja avasi hanat.

Sens sai oman ylivoimansa kun pahasta maalinedusruuhkasta Carl Gunnarsson tuomittiin boksiin. Leafs pelasi ihan hyvää alivoimaa, mutta aivan alivoiman viime sekunneilla Runblad lähetti komean pystysyötön omasta päädystä Leafs-sinisellä odottaneelle Colin Greeningille, joka napautti kiekon tolpan kautta sisään. Schenn ja Phaneuf tuossa jättivät miehensä taakse.

_______________

Yksittäisistä pelaajista ei kauheasti sanottavaa löydy. Oli jotenkin vähän vaisu erä, eikä tunnelmaakaan tuntunut hallissa juuri olevan. Taklauksiakaan ei kauheasti nähty ja sellaista aika tasapaksua tuo peli oli. Sunnuntaikiekkoilua kirjaimellisesti. Josko se nyt toisessa erässä sitten lähtisi käyntiin.
 

TML

Jäsen
2nd period Senators - Maple Leafs

Väsynyttä... Todella väsynyttä peliä Leafsilta ja aika ansaitusti sitä taas takaa-ajo asemassa ollaan. Halutonta vääntämistä ja kuritonta pelaamista vaikka varsin hyvin tiedetään Sens-ylivoiman vaarallisuus.

Toisessa erässä Leafsille kolme rangaistusta putkeen ja kerran Sens rokotti. Mahdollisuuksia oli useampaankin ja eniten tuossa vituttaa että rytmi menee sekaisin kun jatkuvasti joudutaan olemaan av:lla. Sensin YV-maali oli tyypillinen. Goncharilta Karlssonille ja tällä kertaa Neil ohjasi sen maalin edestä sisään. Ei voinut Monster mitään tuolle.

Leafs sai erän loppupuolella ylivoimamahdollisuutensa. Ekat pari minuuttia olivat surkeaa, kolmannen erän alkuun saa jatkaa tuota uudelleen.

______________

Kolmosketju on ollut aika hukassa. Lombardi ei toimi laiturina ollenkaan, Bozak on aika näkymätön eikä Frattinkaan saa mitään aikaan. Nelosketju on pelannut ihan kelvollisesti, mutta Connollyn ja Grabovskin kenttien hyökkäyspeli on aika tukossa. Vain 16 laukausta kahteen erään eikä vaarallisia maalipaikkoja ole nähty oikeastaan ollenkaan.

Nyt herätys siellä ja aika tehdä "Ottawat" ja tulla takaa ohi kolmannessa erässä. Tunnetta kehiin nyt ja halua siihen hommaan!
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Nyt herätys siellä ja aika tehdä "Ottawat" ja tulla takaa ohi kolmannessa erässä. Tunnetta kehiin nyt ja halua siihen hommaan!

Tuossahan se toivo lepää, Ottawan peli menee ihan sekaisin kun pääsevät johtoasemassa kolmanteen. Muuten tuosta ei kyllä ole pisteen pistettä tulossa.

Phaneufilta heikohko peli, ekassa maalissa päästämässä vihua läpi, tasakentällisin unohti miehensä samalla lailla ja toisessa erässä todella onneton give away alivoimalla. Hajamielistä ja halutonta mun silmään.
 

TML

Jäsen
Ottawa Senators - Toronto Maple Leafs 3-2

Tappio tuli paikallisvastustajalle ja Sens nyt jo 6 ottelun voittoputkessa. Kyllä jäi vituttamaan tuo matsi kun ensin oli 50 minuuttia pelkkää paskaa ja loput 10 minuuttia pelkkää pään hakkaamista Sensin puolustusmuuriin.

Kolmannessa erässä Sens siirtyi 3-1 johtoon kun Lombardi menetti kiekon keskialueella ja Sensin latvialaisvahvistus Daugavins teki uransa ensimmäisen NHL-maalin. Monsteri hörppäsi tuon ja taas kerran joku pääsee loistamaan Leafsia vastaan tekemällä uransa ekan.

Leafs iski onneksi nopeasti takaisin MacArthurin tehdessä illan toisensa. Grabolle ja Kuleminille tuohonkin syöttärit ja peli uudelleen käyntiin. Viimeiset 10 minuuttia olikin ihan yhtä maalia mutta eipä osunut sisään. Kuleminille tarjoutui loistopaikka ylivoimalla ja jatkotilanteessakin oli hyvin lähellä että kiekko olisi kimmonnut jonkun kautta maaliin.

___________

Kesselin putki katkesi, ei pinnoja tänään. Connolly todella näkymätön, Lupul sentään yritti ihan hyvin. Grabovskin ketju teki molemmat maalit joten heille plussaa, kolmosketjulla taas ei. Kuten sanottua, homma ei toimi tuolla kolmosketjulla ollenkaan. En muista Lombardin taustoja niin paljoa miten tuo laiturin pesti toimii, mutta nyt ei ole toiminut. Bozakin ollut aika heikko.
Nelosketju hoiti tänään oman tonttinsa ihan kelvollisesti.

Pakeista Phaneuf paransi kolmannessa erässä, myös Liles liikutti kiekkoa ihan hyvin. Gardiner ehkä paras pakki, sen sijaan Komi ja Schenn olivat heikkoja tänään. Eivätkä kolmannessa erässä juuri pelanneetkaan. Mikäköhän tuota Schennia oikein vaivaa? Olisiko aika laittaa hänet pressiin ja ottaa Franson tilalle, eikä laittaa Komia tai Gardineria poppareita syömään.

Monster ei kahdelle ekalle maalille voinut mitään, mutta voittomaalissa hän näytti Toskalalta. Ei siis voi kummosia kehuja hänelle antaa tuosta pelistä.

YV toimi yhden maalin verran joka on välttävä suoritus, alivoima taas päästi omiin kaksi neljästä, joten edelleen se on pelkkää paskaa.

_______________

Muuten hyvä viikko takana kun voitot tuli Rangersista ja Penguinsista heikon Flyers-pelin jälkeen, mutta kyllähän tämä Sens-tappio mielialaa laskee runsaasti. Se ottaa jo päähän että pari pistettä meni sivu suun, mutta tuo esitys oli tänään todella heikkoa, kuritonta ja ylimielistä. Eipä tuosta pinnaa kyllä oikeastaan ansaittukaan.

Tuo alivoiman surkeus ottaa päähän ja muutenkin tämän illan tuomarilinja oli aika erikoinen. Välillä sai lyödä päähän, välillä ei. Välillä sai ottaa susikädellä kiinni, välillä ei.

Ensi viikolla Devils ja CBJ vieraissa, sitten lauantaina Bruins kotona. Eli häntäpään tiimejä tulee vastaan ja nyt sitten nähdään kykeneekö Leafs hoitamaan pelit joihin lähtee ns. ennakkosuosikkina.

Tämä viikko oli 4/8 pisteiden valossa ja kiitos viimeisen pelin, arvosanaksi jotain 7+ luokkaa (muuten olisi ollut 8+).
 

Pinkman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, PSG, Sveitsi
Hienoo oli saada tunnukset ja päästä tänne Leafs fanien joukkoon.
Hienosti on lähtenyt kausi käyntiin ja erityisesti mieltä lämmittää Kesselin loistava kauden alku.Kuka olis uskonut ennen kauden alkua,että ekasta kymmenestä pelistä on pisteitä kasassa 18 ja +/- sarake +6?
Uskon että lähivuosina saadaan nauttia menestyksestä,miksei jo jopa tällä kaudella?!Hienoa on myös tuo Grabon ketjun herääminen,jolta myös odotan paljon kauden edetessä.Tästä on hyvä jatkaa....
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kessel nimitetty lokakuun parhaaksi pelaajaksi, tai ykköstähdeksi kuten ne nykyään ilmoitetaan.

Gardiner joutui jättämään meneillään olevat aamutreenit kesken, tod. näk. pieni loukkaantuminen?
 

TML

Jäsen
1st period Devils - Maple Leafs

Eipä tullut mitään ennakkoa kirjoitettua joten mennään suoraan avauserän tapahtumiin.

Ottelu alkoi melko tasaisesti ja eka mylläkkä nähtiin kun Brown ja Mills iskivät yhteen. Brownilta taas agressiivista ja innokasta menoa, myös Mills sai pari iskua sisään. Lopussa Mills kaatui aika pystyyn taaksepäin ja kai tuosta jonkinlaisen voiton Brownille saa. Brown aloittanut melko hyvin tämän kautensa tappeluiden osalta.

Leafs meni 1-0 johtoon hyvän painostuksen päätteeksi. Ensin Bozak sai loistopaikan tällätä onetimerista, mutta ampui ohi. Hetki tästä kiekko oli kuitenkin maalissa kun Lombardi pääsi pari kertaa yrittämään kiekon toimittamista maalille ja lopulta Crabb iski sen ilmasta sisään. Devilsin puolustus oli aivan tuuliajolla tuossa maalissa.

Hieman yli erän puolenvälin jälkeen Devils pääsi pelaamaan ylivoimaa ja kyllähän sen arvasi taas. Vaikkakin vastassa oli myös surkea YV. Ja jälleen, ties monettako kertaa, vihu iski aivan ylivoimansa lopulla. Alku alivoima hyvää puolustamista Leafsilta, sitten Devils pakki nousee, laittaa kiekon laitaan, polkee itse maalille saaden kiekon, koittaa maalia, reboundissa ekana Devils-hyökkääjä. Gunnarssonilta löysää pelaamista.

Kun reilu 4 minuuttia oli erää jäljellä sai molemmat joukkueet loistavat maalipaikat muutamien sekuntien sisään. Devils ei tehnyt, Leafs teki. Devilsin yrityksessä Monster venytti patjansa mahtavaan torjuntaan ja hetken päästä toisessa päässä Gardiner näytti mahtavaa pelisilmää antaen huippusyötön Grabovskille joka iski 1-2 maalin. Monsterille tuohon maaliin syöttöpiste.
__________

Leafsin kokoonpanossa oli siis yksi muutos kun Marlieseista nostettiin Joey Crabb, ottaen Matt Frattinin paikan. Crabb pelasi Bozakin ja Lombardin kanssa. Muuten kentälliset samat mitä aiemmin, myös pakkiparit ja Monster maalissa.

Crabb pelasi hyvän avauserän. Hyvää vääntöä, pari pommia ja maali myös. Tuonut paljon enemmän tuohon ketjuun mitä Frattin toi, ainakin näin yhden erän perusteella. Frattin ja Crabb ovat aika samantyyppisiä pelaajia ja täytyy olla hieman pettynyt että Frattin ei tehoillut ylhäällä. Siinä on melko hyvä paketti mutta vielä ei NHL:ssä onnistunut. Saa varmasti vielä mahdollisuuden ja toivotaan että silloin käyttää sen hyväksi.

__________

Toinen erä alkaa Leafs ylivoimalla jota ehti kulua 17 sekuntia avauserässä. Ihan kelvollista peliä Leafsilta ja kaikkiaan melko tasaista vääntöähän tuo oli. Eipä vielä päästy Brodeuria kunnolla testaamaan ja Monster itseasiassa torjui vaarallisempia paikkoja avauserässä.
 

TML

Jäsen
2nd period Devils - Maple Leafs

Olipas melkoinen erä New Jerseyssä. Koko ajan verkot heiluivat ja vajaassa 10 minuutissa nähtiin peräti 5 maalia, joista Lupul iski 3.

Leafs aloitti toisen erän ylivoimalla joka ontui jälleen todella pahasti. Eipä saatu mitään aikaiseksi ja kun jäähy päättyi, syötti Kovalchuk jäähyllä olleen Sykoran läpi mutta Monster venyi hienoon torjuntaan. Monster jäi nauttimaan tästä torjunnastaan niin paljon että hetkeä myöhemmin hän otti tyhmän estämisjäähyn oman maalin takana ja Devils ylivoimalle. Ja taas kerran omissa pölisi... Jopa liigan 27. paras YV osuu 2/2 Leafsin umpisurkeaa alivoimaa vastaan. Nyt Parise jopa menetti mailansa ja hetken aikaa pelattiin 4-4 vastaan, mutta Leafs pelaajat vain seisoskelivat eivätkä painostaneet kiekollista Kovalchukia. Lopulta Larsson pelasi onetimerin Eliakselle joka tälläsi kiekon verkkoon.

Leafs kuittasi tämän nopeasti kun Joffrey Lupul pelasi Komisarekille hyvän vetopaikan ja iski reboundin sitten itse verkkoon.

Tämän maalin jälkeen lyötiin taululle lisää minuutti ja 46 sekuntia, kunnes Devils tuli kolmannen kerran tasoihin. Nyt Schenn tarjoili koomailullaan Clarksonin läpi ja jäykillä käsillään Clarkson ohitti Monsterin jostain reiästä.

Maalikarkelot jatkuivat puolitoista minuuttia myöhemmin kun Lupul ja Kessel tulivat 2-2 vastaan vastahyökkäykseen ja Lupulin veto kimposi pakin mailasta ohi Brodeurin. Suht helpolla meni ja tässä kohtaa Brodeur oli päästänyt 11 laukauksella 4 maalia.

Eikä Lupul lopettanut vielä tähänkään. Kolmannen maalin vuoro tuli kun erää oli pelattu yli 13 minuuttia. Ensin mentiin vauhdilla päästä päähän pari kertaa, sitten Leafs tuli YV-hyökkäykseen kolmikolla Kessel-Grabovski-Lupul. Kessel ampui, Grabo nappasi reboundin, kiersi maalin ja maalille oli parkkeerannut Lupul joka toisella yrittämällä sai kiekon haparoivan Brodeurin ohi.

______________

Joffrey Lupul. Eka hattu neljään vuoteen ja todella vahvasti Lupul on viime pelejään pelannut vaikka tehoja ei ole tullut alun pelien malliin. Pelaa hyvällä itseluottamuksella ja homma toimii mainiosti. Connolly ollut tänään näkymätön, Kesselillä taas ei ole omat vedot onnistuneet mutta silti 0+2.

Grabovskin ketju pelannut mielestäni aika hyvin. Kulemin jaksaa paiskia hommia, Grabo jakanut kiekkoa vauhdissa menevälle MacArthurille.

Kolmosketjulta myös hyvää peliä. Lombardi on tänään ollut aika näkyvä monessakin. Ensinnä Volchenkov heitteli Lombsia pari kertaa, sitten syötti avausmaalin ja toisessa erässä Lombardi tuli pari kertaa vaarallisesti oikeaa laitaa.

Nelosketjulta hyvää suorittamista. Brown blokkaillut vetoja käsillään, Steckel tänään vain 4-3 aloituksissa. Dupuis ollut aika näkymätön, joskin antoi kovan vastapommin Tedenbyhyn.

Leafs ollut aloituksissa tänään hyvä. Steckel tuli jo mainittua, Bozak 3-2, Connolly 6-2 ja Grabovski 7-3. Jotenkin sairasta että tätäkin peliä johdettaisiin 5-1 ilman tuota paskaa alivoimaa. Devils siis 2/2 tänään ja tuo on vain sujuva jatko edellisiin peleihin.

Gardiner ollut taas mainio. Avauserän syöttö antoi kivan buustin ja kikkaili alimmaisena kolmen Devils-pelaajan ohi toisessa erässä. Upeaa peliä häneltä. Pakkikaveri Schenn tarjoili 3-3 maalin, mutta tappeli sitten erän lopulla Clarksonin kanssa joka ajoi kovaa Steckeliä. Naama aukesi omasta visiiristä, mutta hieno step up Lukelta.

Liles-Komi ollut paras pari. Molemmilla +3 ja muutenkin Liles pelannut melko huomaamatonta mutta hyvää peliä, samat sanat Komille.

Gunnarsson ollut tänään positiivinen yllätys, Phaneuf hiinä ja hiinä. Ihan hyvin se kapukin on pelannut ja kävihän tuo nappaamaan kiekon talteen Lupulin hatun jälkeen.
______________

Kaukana ovat ne ajat jolloin Brodeur piti joukkuettaan pystyssä. Eipä ole miehestä enää urotekoihin. Muutenkin tuo Devilsin viisikkopuolustus on aika kamalaa. Leafs pakit ovat päässeet vetämään viivalta aivan liian helposti ja keskusta kyllä tukitaan mutta laidat olevat kokoajan auki. Mutta niimpä oli kyllä Leafsinkin pakistossa aika avoimet ovet toisessa erässä. Liian paljon vastahyökkäyksiä Leafs vihuille antaa pelistä toiseen.

Varmasti tuo toinen erä viihdytti niitä ketkä ei kumpaakaan joukkuetta kannattaneet. Tuo jatkuva vihun tulo tasoihin rasitti, mutta kun tarkemmin ajattelee, on Leafsin esitys tänään ollut aika hyvä. Monelle pelurille voi plussia jakaa ja Devils siis tehnyt tosiaan 2 YV-maalia.

Nyt kolmas erä tarkasti ja kurinalaisesti läpi, kiitos.
 

TML

Jäsen
New Jersey Devils - Toronto Maple Leafs 3-5

Kolmannessa laitettiin sitten luukut kiinni molempien joukkueiden osalta ja Leafsille täten ansaittu vierasvoitto. Kelpaa mainiosti.

Kolmas erä alkoi melko vauhdikkaasti ja alkuun mentiin pitkä pätkä ilman katkoa kunnes Brodeur ryösti Kesselin ja näytti että osaa se vaarikin joskus. No totta puhuen Kesselin veto epäonnistui tuossa, mutta hyvä mailatorjunta se Brodeurilta oli. Hienosti järkätty tilanne Lupulilta ja Connollylta.

Leafs sai tästä lisäintoa ja seuraavat pari vaihtoa Devils pyöri karusellissa omalla alueellaan. Tedenbyn otettua 2 minuutin rangaistus Monsterin estämisestä, sai Leafs pelata illan toisen ylivoimansa. Lähempänä oltiin Devilsin kuin Leafsin maalia, joten se summaa tuon ylivoiman.

Hieman jälkeen erän puolenvälin pääsi Devils peliin mukaan ja otti otteen itselleen. Leafs oli aika purjeessa omalla alueella, eikä kiekkoa saatu helpolla ulos alueelta. Wilson teki oikean ratkaisun ja otti aikalisän. Leafs löi aika monta pitkää kiekkoa pelin loppupuolella, mutta onneksi aloitukset sujuivat joten pahempaa hätää ei ollut.

___________

Toisen erän "pelaaja-arvioihin" ei hirveästi lisättävää kolmannessa erässä tullut. Connollyn ketju pelasi hyvin edelleen kolmannessa erässä ja kyllähän puolustus toimi myös kolmannessa erässä ihan hyvin. Monster olisi ehkä yhden voinut noista maaleista napsia, mutta häneltä melko hyvä peli vaikka Devils tuli välillä aika ryminällä päälle.

____________

Heti ensi yönä seuraava peli, nyt Columbuksessa lännen heikointa vastaan. Paha B2B-peli mutta voittoa pitää lähteä hakemaan ja se olisi hyvä ottaa.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan on sellainen tunne, että Toronto voittaa pelejä pelkillä rutiinisuorituksilla. Ei Leafs läheskään aina alkukaudesta ole häikäissyt, mutta on pelannut pelien ratkaisevilla hetkillä vastustajaa paremmin, mikä on tuonut voittoja. Eilenkin Toronto pystyi nappaamaan suht helpon voiton, vaikkei maalivahtipeli, eikä peli kokonaisuudessakaan, välttämättä ollut loistavaa. Ei niin kaukaisessa menneisyydessä onnistunut maalivahtityöskentely tuntui aina olevan edellytys Toronton voitolle. Edes edelleen heikot erikoistilanteet, erityisesti AV, eivät ole estäneet Leafsin voittokulkua tällä kaudella. Olisiko Torontolla nyt kasassa voittava joukkue?

Kun joukkue on kuuma, niin pomputkin tuntuvat olevan kohdallaan. Lupul on Leafs urallaan sössinyt yhdessä ottelussa kolme parempaa maalipaikkaa kuin joista tänään iski kiekon maaliin. Kessel tuntuu taas saavan joka pelissä vähintään pisteen, vaikkei edes loistaisi. Olisiko se merkki myös ailahtelujen loppumisesta, kun huonollakin pelillä Phil on "factor". Grabon ketju on edelleen omasta mielestäni joukkueen toimivin osa. Kemiat osuvat ketjussa kohdalleen, mutta ero ykköseen on siinä, että esim. Kulemin ei ole pystynyt käyttämään paikkojaan lähellekään samalla teholla kuin Lupul ja Kessel. Puolustus on ollut juuri niin laaja ja laadukas, kuin ennen kautta toivottiin. Jos Burke on jo useana kautena pyrkinyt Torontossa rakentamaan joukkuetta puolustuksesta alkaen, niin tällä kaudella se vasta on toiminut. Onhan pakeillekin hasseja sattunut, kuten Schennille Clarksonia vastaan eilen, mutta tällä kaudella Leafs ei tunnu edes kaatuvan yhtä helposti yksittäisiin virheisiin. Voittavan joukkueen merkki?

Viimeisenä täytyy mainita nyt ylös nostettu Joey Crabb otti paikan kolmosketjusta, missä hänen paikkansa korkeintaan NHL:ssä on. Vielä viime kaudellakin Crabb esiintyi jopa ykkösessä. Eteenpäin menoa sekin. Koskahan viimeksi muuten Leafsin pelaajat ovat johtaneet sekä NHL:n että AHL:n pistepörssejä? Viime viikonloppuna näin kuitenkin oli, kun Kessel piti (ja pitää edelleen) kärkeä Show'ssa ja kaksikko Crabb-Joe Colborne AHL:ssä (ilmeisesti nyt Colborne jakaa kärjen). Nythän kukaan ei ole edes vaatimassa Colbornea ylös, kun Leafs pelaa voittavaa kiekkoa. Paljon edistystä on tapahtunut vuodessa.
 

TML

Jäsen
1st period Blue Jackets - Maple Leafs

Tuloksellisesti aika hyvä erä takana Columbuksessa, mutta kyllähän kotijoukkue tuota peliä vei. Muutama aika tyhmä virhe vihun sinisellä johti vastahyökkäyksiin ja pari Phaeufin jäähyä johti vaarallisiin maalipaikkoihin. Tolpatkin pelastivat Leafsin avauserässä.

Leafs iski avausmaalinsa kun Joffrey Lupul malttoi hienosti ja löysi syötöllään Joey Crabbin joka oli loistotontilla. Hyvä laukaus ja toinen maali neljään erään mitä hän on änärissä tällä kaudella pelannut. Jos oli Crabb kuuma AHL:ssä, näyttää hän sitä olevan myös NHL:ssä.

Toisesta maalista vastasi erän lopulla kakkosketju. Grabolta Kulen kautta MacArhurille ja tyypilliseen tapaan mies nousi vasenta laitaa ja ampui tulisesti. Nyt sai kyllä apua Masonilta, mutta summa summarum ihan hyvin rakennettu nopea vastahyökkäys.

______________

Ei parene noita jäähyjä ottaa, sen luulisi Leafsin tietävän. Onnea oli matkassa ettei Jackets YV-osumaa iskenyt. Scrivens pelasi hyvän avauserän ja torjui 11 laukausta. Leafs ampui onnettomat 4 vetoa avauserässä, mutta tänään se on riittänyt 2 maalin johtoon. Pelin pitää kuitenkin parantua toisessa erässä. Aika pimennossa oli Connollyn ketju ja niin myös moni muukin.

Hyvä että johdetaan, mutta vaikea peli tulee jos sama seisoskelu jatkuu. Steckel muuten 0/4 aloituksissa tänään. Aikamoista.
 

TML

Jäsen
2nd period Blue Jackets - Maple Leafs

Tuloksellisesti jälleen hyvä erä, mutta peliesitys taas aika vaisu.

Toinen erä alkoi Leafsilta paljon paremmin mitä avauserä ja alle minuutin pelin jälkeen Liles teki ensimmäisen Leafs-maalinsa ja peli oli 3-0. Lupulille toinen syöttäri, Kesselille pelin eka piste. Hyvä rannelaukaus Lilesilta ja Kessel teki hyvää häirintää Masonin lähettyvillä.

Leafs pelasi erän ekat noin 6-7 minuuttia ihan hyvin ja neljäskin maali syntyi reilun 5 minuutin pelin jälkeen. Tekijänä patentillaan MacArthur. Nousi siis oikeaa laitaa ja ampui tulisesti. Nyt meni kyllä Masonin piikkiin tuokin osuma mutta kelpaa mulle (ja Macille). Ei syöttäjiä tähän maaliin.

Melko pian tuon 4-0 osuman jälkeen Leafs alkoi löysäämään ja ennen pitkää kotijoukkue otti pelin taas haltuunsa ja vei erän loppupuoliskoa mielin määrin. Scrivens torjui hyvin ja Jackets ampui ohi kiitettävän paljon, kerran kuitenkin osuivat. Pitkän painostuksen päätteeksi Johansen iski kiekon verkkoon rikkoen Scrivensin nollan. Schenn, Gardiner ja Bozakin vitja olivat tuossa jäällä ja eipä se Schennin puolustaminen taas oikein luonnistunut. Eikä kyllä Gardsinkaan.

Onneksi tuosta erän lopusta selvittiin ilman takaiskuitta ja taisi mennä niin, että Jackets vei laukaukset 11-3 tokan erän 5 minuutin jälkeen.

_____________

Komi ja Liles ovat olleet aika tulessa ja molemmilla jo tänään +3, Lilesille eka maalikin. Eilenkin kaverukset keräsivät +3 joten homma toimii näiden ollessa jäällä. Schennillä taas ei kulje. Gunnarsson ollut tänään ihan jees, Phaneuf jäähyjä lukuunottamatta myös ihan ok.

Hyökkääjistä Steckel on pelannut pirteästi, myös Grabovskin ketju on yrittänyt hyvin. Connolly ollut aika pihalla samoin Kessel, Lupuliltakaan ei parasta peliä mutta silti 0+2. Bozakin ketju otti maalin nimiinsä ja toisessa erässä ei juuri miehiä näkynyt.

Ylivoima oli taas surkeaa, mutta se ei mikään yllätys ole. Alivoimasta selvittiin taas mutta lähellä se taas pyöri.
_____________

Jotenkin velttoa on, mutta Jackets kyntää tällä hetkellä niin syvällä että tämäkin esitys on riittänyt. Toistaiseksi. Kuten SaucerPass kommentoikin, on hyvä että voittoihin ei aina huippuesityksiä tarvita, mutta voisi sitä vähän paremminkin yrittää vai säästelläänkö lauantaille?
 

TML

Jäsen
Columbus Blue Jackets - Toronto Maple Leafs 1-4

Voittohan sieltä lopulta tuli noilla 4-1 lukemilla ja kappas vaan, juuri nyt Leafs johtaa koko NHL:ää. 13 matsia pelattu ja 9-3-1 on Leafsin saldo. Aika huikeaa, aika hienoa, mutta pitkä matka vielä on matkattavana. Täytyy kuitenkin tästä hetkestä nauttia. Viime vuonna joulukuun 4. päivä oli kasassa nuo 9 voittoa, jotka nyt on otettu.

___________

Kolmas erä alkoi todella vauhdikkaasti ja osaksi BJ:n ylivoimankin ansiosta paine pysyi Leafsin päädyssä. Peli oli aika vauhdikasta ja ilman katkoakin mentiin pitempi pätkä. Ihan mitään todella vaarallista paikkaa CBJ ei saanut aikaiseksi ja Scrivens pääsi helpolla, siltikin Leafsin ensimmäinen laukaus kolmannessa erässä nähtiin vasta 7 minuutin jälkeen ja puolessa välissä erääkin se oli ainoa laukaus minkä maalille vaihdettu York oli torjunut.

Jacketsilla paikkoja riitti ja tolpatkin kilisivät, mutta Scrivens selvisi epäortodoksisella tyylilläkin ohittamattomana.

____________

Scrivens pelasi hienon pelin ja pysäytti tosiaan 38 laukausta koko ottelussa päästäen vain yhden. Hieno peli Benille ja ottelu jonka tulee muistamaan ikuisesti. Jos ei tullut vielä mainittua, niin hänelle siis eka änäriottelu tänään maalipuiden välissä.

Pakeista Liles-Komi onnistuivat parhaiten kuten mainitsin, hyökkääjistä MacArthur, Kulemin, Steckel (aloituksia lukuunottamatta), Brown ja Lupul (kiitos tehopisteiden) pelasivat parhaiten.

_____________

Sellainen peli sitten tällä kertaa ja roima tasonlasku Devils peliin. Onneksi voitto tuli ja numerot kyllä hämäävät aika paljon pelitapahtumia. Jackets oli paikoin surkea, paikoin hyvä, mutta tänään maalivahtipeli ontui heillä ja Leafsilla taas ei ja onnikin oli vierailla mukana. CBJ oli melko agressiivinen joukkue, mutta vaikea kausi heillä edessä, toki se on sitä jo nyt ollut.

Lauantaina mennään taas kun vastassa on kotona Bruins. Hieno peli tulossa ja vielä hienompaa olisi jos tästä viikosta napattaisiin 6/6. Toivotaan että joukkue on aivan eri latingissa lauantaina, mutta toisaalta taas saavat olla vaikka mestistasoa kunhan vain 2 pistettä tulee.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Pikaisesti pari huomiota ennen veli TML:n kattavaa analyysiä. Scrivens oli loistava, eleetöntä torjumista, pari huippupelastusta ja hyvää mailapeliä. Muun joukkueen peli olikin enemmän tai vähemmän sekavaa, mutta onneksi Mason imuroi alussa ne tarvittavat.

Niin, ja Maple Leafs tällä hetkellä koko liigan ykkösenä. Hyvin on kyllä kausi alkanut.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Komisarek (!!!) kahdessa (!!) viime ottelussa + (!!!!!!) 6 (!!!!).

Tilastoja kun muutenkin katselee niin pelaajien pisteputket, tehotilastot... kaikki on kuin taannoin milleniumin kieppeillä. Alivoiman kun saavat kuntoon niin sitten olisi jo ihan hyvä paketti kauden jatkoa ajatellen.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Leafs liigan kärjessä - siitä onkin tovi, kun näin on viimeksi ollut (lukuunottamatta viime kautta, joka avattiin neljällä voitolla). Ketjun otsikolle naureskeltiin vielä kesällä, mutta pikku hiljaa luulisi hymyjen hyytyvän. Okei, otteluohjelma on ollut Leafsille suosiollinen ja vastassa on ollut enemmän häntä- kuin kärkipään jengejä. Kuitenkin jos katselee parin viime kauden tilastoja, niin juuri nämä "must win" -pelit ovat Leafsilta yleensä menneet penkin alle ja parempia ollaan voitettu kiitettävään tahtiin. Tämän kauden Leafs eroaa muutaman edellisen kauden painoksesta etenkin siinä, että voittoja tulee myös huonolla pelillä. Itse asiassa lähes jokaisessa alkukauden pelissä on ollut mustia hetkiä, mutta silti voittokannassa on pysytty. Hyvän alkukauden arvoa nostaa edelleen se, että ykkösmaalivahti James Reimer on ollut kohta kaksi viikkoa sivussa ja tänä aikana pelatuista kuudesta matsista saldona on kahdeksan pistettä.

Marraskuun jatko-ohjelma vaikuttaa paperilla melko helpolta, joskin kuun päätteeksi pelataan neljän pelin vieraskiertue ympäri mannerta. Jäljellä olevista 12 pelistä olisi hyvä napata tuollaiset 16 pistettä. Kuun vaihteen tienoilla ja sen jälkeen Leafs joutuukin sitten todelliseen testiin, kun vastaan tulee ennen joulunpyhiä peikot Bruins ja Sabres molemmat kahteen otteeseen sekä Caps, Nucks ja Kings kertaalleen. Jos tuosta yhdeksän pelin setistä napataan puolet tarjolla olevista pisteistä, niin täytyy olla jo todella tyytyväinen. Perinteisesti kun marras- ja joulukuu ovat Leafsille olleet todellista tervanjuontia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös