Mainos

Toronto Maple Leafs 2011-2012 - pitkästä aikaa playoffseihin?

  • 159 381
  • 562

TML

Jäsen
Toronto Maple Leafs - Ottawa Senators 2-5

Sellaista sontaa sitten tällä kertaa. 5-2 tuli turpaan kotona HHOF -illassa paikallisvastustajalle. Ei ihan nappiin mennyt taaskaan, mutta ottaen huomioon viimeiset pari viikkoa, eipä yllätäkään.

Kolmannen erän Leafs aloitti tappamalla rippeet tuosta Dupuisin doubleminorista ja heti jäähyn perään Leafs ryntäsikin innokkaasti hakemaan tasoitusta. Se kostaantui välittömästi kun Sens pääsi YV-hyökkäykseen jonka Zack Smith käytti hyväksi.

Leafs hallitsi kolmatta erää mutta jälleen maalipaikat olivat todella vähissä. Ylivoimaakin päästiin jauhamaan 4 minuuttia, mutta taidettiin torstain Blues ottelussa tehdä parin viikon YV-maalit. Sellaista sontaa tuo taas oli ettei paremmasta väliä. Onneksi Leafsin YV ja Leafsin AV eivät voi kohdata toisiaan. Mitäköhän niiden kohtaamisesta tulisi?

Kun ottelua oli vajaat 3 minuuttia jäljellä iski Joffrey Lupul kavennuksen melkoisen sählingin päätteeksi. Maalivahti otettiin jo aikaisessa vaiheessa pois, mutta jäällä ollut pitkää vaihtoa pelannut Bozakin ketju oli kokonaisuudessaan maalintakana taistelemassa kiekosta ja lopulta Sens iski kiekon tyhjiin. Iskivätpä vielä toisenkin kerran, vaikka todellisuudessa tuon teki MacArthur.

______________

Todella turhauttava peli taas kerran. Tänään oli yritystä paikoin ihan hyvin, mutta ylivoimat 0/5 ilman mitään vaarallista aikaansaannosta. Turhaa kulmissa pyöriskelyä ja siirtelyä. Lisäksi vihu käyttää 24 laukauksella 5 maalia, Leafs 33 laukauksella kaksi.

Gunnarssonin voisi taas kyseenalaistaa. Voisiko edes yhden pelin ajan kokeilla tilalla Aulieta tai ihan vaikka Fransonia. Kiekon syöttämisessä kestää usein aivan liian kauan, omassa päässä ollaan kaksinkamppailuissa suurissa vaikeuksissa eikä ylivoiman viivamiehen tehtävätkään luonnistu.

Samoilla vauhdeilla myös Dupuisin voisi laittaa farmiin kasvamaan korkoa. Ei näytä hänen tantereeltaan tuo NHL. Frattinin puolesta harmittaa kun äijässä on suuri potentiaali joka odottaa vain kukkaan puhkeamista. Eka maali voisi sen avata mutta eipä se tule millään.

Brown jaksaa taistella urheasti ja myös Crabb on ottanut nelosketjun pestinsä mukisematta vastaan. Steckel pelasi hyvän pelin samoin Lombardi. Tosin Lombardin kädet hyökkäyspäässä eivät saa oikein mitään aikaiseksi. Muutenkin kolmosketjun hyökkäyspelipuoli on aika kuivaa. Secondary scoring on tällä hetkellä aika olematonta kun vielä Grabovskin ketjukin vaeltelee ties missä. MacArthurilla taso heittelee pelistä toiseen todella paljon, Kulemin tuskailee tehottomuuden kanssa ja tänään hän oli ihan ulapalla, sekä Grabo on myös vähän niin ja näin.

Liian paljon siis on tuon Bozakin ketjun varassa maalinteko. Kun vielä YV on noin surkeaa niin eipä voi olettaa että pisteitä tulisi plakkariin. Tämän viikon 2/6 on aika lähellä totuutta peliesityksiin nähden. Panthers pelin töpeksivät maalivahdit, Bluesista saatiin voitto vaikkei ansaittu ja Sensiäkin vastaan peliä hallittiin mutta erikoistilanteet kusivat.

Onnistujia tänään olivat Liles ja Schenn ainakin. Myös Lupul-Bozak-Kessel toimi hyvin.
______________

Ensi viikolla tuskainen marraskuu jatkuu taas, eikä vastustajat helppone ainakaan. Coyotes saadaan tiistaina kotiin, mutta sitten luvassa vaikea vieraspeli Predsia vastaan, kotona Caps, sekä viikon päättää vieraspeli Raleighissa. Nyt jos koskaan tuo suunta pitää kääntää, sillä Canes-peli aloittaa 4 ottelun vierasputken. Ensi viikosta pitää 5-6 pistettä kaapia keinolla millä hyvänsä.
 

RepoMies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maple Leafs
Aika huonolta näyttää Toronton maalivahtitilanne tällä hetkellä: Reimerin paluusta ei ole tietoa, eivätkä Gustavsson ja Scrivens näytä NHL-tason maalivahdeilta. Scrivensin otteet ovat heitelleet aivan liikaa ja tämä kuuluisikin vielä farmiin kehittymään. Gustavssonkin on parhaimmillaan vähän pelaava kakkosvahti NHL:ssä. Kun otteluita hävitään maalivahtien takia (ainakin osittain) ja sijoitus sarjataulukossa alkaa pudota, pitäisi joukkueeseen ehkä jo hankkia luotettava tuuraaja Reimerille. Hfboardsilla on ainakin ollut aiheesta keskustelua ja nimiäkin on heitelty paljon. Itse en jaksa ruveta arvailemaan mutta toivotaan että jos Reimer ei tee pian paluuta, tulisi edes jonkinlainen vahvistus.

TML kirjoitti:
Gunnarssonin voisi taas kyseenalaistaa. Voisiko edes yhden pelin ajan kokeilla tilalla Aulieta tai ihan vaikka Fransonia. Kiekon syöttämisessä kestää usein aivan liian kauan, omassa päässä ollaan kaksinkamppailuissa suurissa vaikeuksissa eikä ylivoiman viivamiehen tehtävätkään luonnistu.
Tästä täysin samaa mieltä. Gunnarsson pelaa jotenkin löysästi eikä ole missään tapauksessa ykkösparin pakki. Gunnarsson on pelannut Phaneufin jälkeen toiseksi eniten koko Toronton joukkueesta ja kyllä täytyy ihmetellä miksi. Olisiko järkevämpää laittaa ykköspariin Phaneufin lisäksi joku joka oikeasti pystyy pelaamaan isoja minuutteja? Liles tai Schenn olisivat ainakin omasta mielestäni kokeilun arvoisia.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Jahas, olisi näköjään pitänyt pitää mölyt mahassa reilu viikko sitten. Optimistisen viestini jälkeen Leafs on pelannut 4 ottelua maalierolla 5-20 ja saalistanut niistä huikeat 2 (ja nekin täysin ansaitsemattomat) pistettä. Peli on hetkellisiä väläytyksiä lukuunottamatta täyttä kuraa ja kumpikin maalivahti imee kuin seula, joten paljoa ei voi odottaa lähitulevaisuuden peleiltä. Jos Reimerin tilanne ei parane, niin joku stuntti koodinimellä Nabokov/Turco/Huet on kyllä pakko hankkia. Muuten playoffpaikalle voidaan jälleen kerran jättää vuodenvaihteen tienoilla hyvästit. Erikoistilannepelaamisessa voitaisiin myös kokeilla vaihteeksi jotain uutta, ei se ainakaan enää huonompaan suuntaan voi tuosta mennä.

Ensi yönä vastassa on Phoenix, joka hyökkäysarsenaaliltaan kevyehkönä joukkueena voisi olla voitettavissa mikäli maalivahti (kumpi ikinä pelaakaan) saa jotain kiinni ja ykköskenttä jatkaa tehoiluaan. Tämän jälkeen viikko jatkuu vieraspelillä Nashvillessä ja päättyy back-to-back -peleihin Washingtonia (koti) ja Carolinaa (vieras) vastaan viikonloppuna. Asemien säilyttämisen kannalta noista pitäisi napsia tuollaiset 4-5 pinnaa, mutta tämänhetkisillä esityksillä realistinen arvio on kahden luokkaa. Caps on tosin - ihmeellistä sinällään - ollut viime vuosina Leafsille aika mieluinen vastus, joten tuosta pelistä voittokaan ei yllättäisi.

Ensi viikolla edessä on sitten neljän ottelun vieraskiertue, jonka jälkeen alkaa tuo aiemmin mainitsemani kuolemankuukausi. Asemat tulevat varmasti heikkenemään joulua edeltävinä viikkoina ja ratkaisevaa on se, kuinka paljon. Pisteitä olisi hyvä olla ennen kinkunsyöntiin lähtöä muutama enemmän kuin pelejä plakkarissa - silloin playoff-saumat olisivat vielä kohtalaisen hyvät.
 

TML

Jäsen
Pre-game Toronto Maple Leafs - Phoenix Coyotes

Ensi yönä Leafs saa vastaansa aika hyvin kautensa aloittaneen Coyotesin. Coyotes on hävinnyt 60min aikana viimeisestä 10 pelistä vain kahdesti ja joukkue majailee lännessä kuudentena vaikka on pelannut pari ottelua vähemmän kuin Oilers ja Wild jotka ovat 4. ja 3.

Bryzgalovin lähtö ei ole kovinkaan negatiivisesti vaikuttanut joukkueeseen, vaan puolustus on edelleen pysynyt aika tiiviinä ja pisteitä tulee mukavasti. Lisäksi joukkueen alivoimapeli on ollut hyvässä kunnossa.

Pelaajista Ray Whitney vaikuttaa olevan taas totutussa kunnossaan vaikka iän pitäisi alkaa jo painamaan. Myös Martin Hanzal on taas ottanut askeleen eteenpäin ja Radim Vrbata on kaikessa hiljaisuudessaan tehnyt taas ihan kelpo pisteet 15 otteluun. Yksi positiivisimmista yllätyksistä löytyy kuitenkin alemmista ketjuista, kun Boyd Gordon on tehnyt 8 pistettä 15 ottelussa ja on plussalla 8 pykälän verran. Kokeneista pelureista Derek Morrisin kausi ei ole vielä lähtenyt oikein käyntiin ja Adrian Aucoiniltakin kai odetetaan hieman parempia esityksiä.

______________

Leafs:
Kessel-Bozak-Lupul
MacArthur-Grabovski-Kulemin
Frattin-Steckel-Lombardi
Brown-Dupuis-Crabb

Gunnarsson-Phaneuf
Liles-Komisarek
Gardiner-Schenn

Scrivens

Ei taaskaan mitään muutoksia vaikka Sensiltä 5-2 tuli turpaan lauantaina. Franson ja Rosehill istuvat edelleen katsomossa, Orr flunssassa, Army loukkaantuneena, samoin Reimer ja Connolly.

Reimerin tilanne ei taaskaan näytä kovin hyvältä, vaikka tuossa perjantain aikoihin uutisoitiin että mies on pian mukana. Koko ajan hänen kuntoaan seurataan, mutta eipä tässä kauhean kova luotto sille ole että mies olisi kunnossa edes seuraavan 3-4 viikon sisällä. Scrivensillä ja Monsterilla (vai Rynnäksellä?) olisi mentävä ellei sitten pelaajakauppaa tehdä.

Tuo maalivahtipeli on heijastunut kyllä kenttäpelaajiinkin, sen on kyllä huomannut. Schenn on parantanut, Komi-Liles pari pelaa edelleen hyvin, mutta siltikin omissa soi aivan liikaa. Hyökkäystehot taas ovat oikeastaan täysin Bozakin ketjun varassa.

Sensiä vastaan ketju teki molemmat maalit, samoin Bluesia vastaan, ne tosin ylivoimalla. Panthersia ja Bruinsia vastaan Leafs teki vain yhden maalin, siitä vastasi Kessel. Viimeksi siis joku muu kuin Kessel-Bozak-Lupul -ketju on onnistunut maalinteossa 3. marraskuuta Blue Jacketsia vastaan. Eli kohta tulee kaksi viikkoa täyteen jonkun muun ketjun maalinteosta.

________________

Jokohan Scrivens saisi tuon ACC peikon murrettua ja pelattua hyvän ottelun myös kotiareenalla. Jokohan Grabovskin ketju heräisi taas henkiin, etenkin Nik Kulemin? MacArthurilla tuuppaa tulemaan tuollaisia piste- ja maaliputkia, nyt ollaan taas slumpissa. Steckel on kolmosen sentterinä hoitanut puolustusvelvoitteensa hyvin, mutta eihän miehestä hyökkääviin juttuihin juuri ole, vaikkakin alkukaudesta pisteitä ihan hyvin tekikin. Frattin tuskailee uransa avausmaalin kanssa ja Lombardikin on ollut aika tehoton viime aikoina. Nelosesta maalintekovoimaa nyt on ihan turha odottaa.

Kyllä tässä jotain Colbornea rupeaa kaipaamaan, tai edes jotain virikettä tuonne hyökkäyspäähän. Sen verta isossa kipsissä tällä hetkellä ollaan, kun maalintekovastuu on vain 3 pelaajan (ja Liles-Phaneuf) vastuulla.

Eipä tässä kovinkaan luottavaisin mielin otteluun voi lähteä kun ottaa huomioon edelliset matsit mitä ollaan pelattu. Aika paljon riippuu siis Scrivensin esityksestä ja sitä kauttaa tuosta secondary scoringista. Jos se saadaan kuntoon niin mahdollisuudet voittoon on. Niin ja ihan kuriositeettina, Leafs on muistaakseni voittanut Coyotesin viimeksi yli 8 vuotta sitten. Vuonna 2003 lokakuun 23. päivä Leafs voitti 5-4, sen jälkeen on muistaakseni tullut vain turpaan.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara
Vai Turco... nyt taisi Burke iskeä kätensä läjään paskaa. Turco on viimeksi ollut vahvistus joukkueelleen joskus viisi kautta sitten. Kai tuo kakkosena saattaa EHKÄ mennä mutta olisi Burke harkinnut vaikka Nabokovia. Nabby olisi varmasti halvalla lähtenyt kun tuo kerta kaupankin on ja antanut ihan kohtuullisia näyttöjäkin vaikkei mitenkään ole loistanut. Pystyisi kuitenkin tuomaan kilpailua Reimerille kunhan tämä tervehtyy, toisin kuin Turco.

Toivon toki olevani väärässä...
 

TML

Jäsen
Eipä Turco hurraa -huutoja aiheuta, mutta toisaalta taas joku tuonne piti hankkia joten miksei sitten Turco. Monsteria on nyt sen verta katsottu parin kauden ajan että ykkösveskariksi hänestä ei ole ja Scrivens ei puolestaan ole vielä vakuuttanut lyhyen otannan aikana. Stuntti tarvittiin kun Reimerin paluusta ei tietoa ole, joten tervetuloa vain Turco.

Nuorelle joukkueelle jo ihan mukava johtohahmo sinne tolppien väliin ja Turcohan on tunnetusti hyvin peliä ohjaava maalivahti (huudoillaan ainakin). Toisin kuin esim. Monster, Reimer ja Scrivens. Myös mailapelissä Turco on valovuoden edellistä kolmikkoa edellä.

Sitten on tietenkin se homma että vieläkö ovat refleksit kunnossa ja tarttuuko kiekko räpylään. Aika "helppo" paikka on pedattu siinä mielessä että tuskin kauheasti enempää voi vihkoon vetää mitä Monster ja Scrivens viimeisessä 6-7 pelissä ovat vetäneet (pl. CBJ & STL).
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Viimeksi muokattu:

TML

Jäsen
Elikkä se siitä spekulaatiosta, Burke oli sanonut että Leafsilla ei ole kiinnostusta Turcoa kohtaa. Ilmeisesti joitain neuvotteluja oli käyty, mutta loppu viimein Turco ei kuitenkaan tulossa ole joten se siitä sitten.

Kai sieltä nyt joku kuitenkin tulee? Viimeistään jos tämä viikko menee aivan vihkoon 4 pelin osalta.
 

McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
Olisin voinut vannoa, että siinä luki contract eikä vain contact. Veikkailisin kuitenkin etten ollut ainoa tässä maailmassa joka saman virheen teki.

ill get me goat.
 

TML

Jäsen
1st period Maple Leafs - Coyotes

No eipä mennyt ihan niin kuin toivoin. Voiko olla yllättänyt? Ei. Surkea alku ja kaveri päästetään reilussa 5 minuutissa kahden maalin johtoon. Nyt ei Scrivensin piikkiin voi noita laittaa, tosin olisihan se hienoa jos kassari kykenisi joitain gamesavereita ottamaan jo pelin alussa.

Ekassa maalissa Phaneuf koomaili huolella, toisessa oli mukavasti maskia Scrivensin edessä. Grabovskin ketju oli molemmissa maaleissa jäällä, joten se siitä heidän heräämisestä. Wilson mixasi ketjuja siten että MacArthur meni kolmosketjuun ja Frattin otti hänen paikkansa.

Leafsin avauserä ei kuitenkaan ihan niin surkea ollut mitä numerot antavat ymmärtää. Erän jälkimmäinen puolisko oli täysin Leafsin eikä Coyotes saanut mitään aikaan. Sen sijaan Leafs tuli aika lujaa ja esimerkiksi Kessel pääsi kahdesti tulemaan oikeaa laitaa kauhealla vauhdilla päästen ihan hyvään maalipaikkaan. Ekan torjui Smith, toinen meni ohi.

Myös pari muuta heikompaa paikkaa Leafs sai aikaiseksi, mutta kova on kipsi tuon maalinteon suhteen. Näemmä myös Kesselillä ainakin erän perusteella. Onhan tuosta Kesselin edellisestä maalista kulunutkin jo kuusi erää (jos ei rankkaria lasketa). Slumppi selkeästi.

____________

Ei siis pelillisesti mikään paska erä, itseasiassa Leafs pelasi alkua lukuunottamatta ihan hyvin. Turhan päiten tuli annettua kaverille taas parin maalin etumatka, kun muutenkin tiedetään kuinka hyvin Coyotes pelaa johtoasemassa.

Paikkoja kuitenkin Leafsilla oli, nyt täytyy vain niiden mennä sisään ja muutamien pelaajien nostaa isosti tasoaan.
 

TML

Jäsen
2nd period Maple Leafs - Coyotes

Samoissa lukemissa mennään kahden erän jälkeen.

Toinen erä jatkui Leafsin komennossa muutaman minuutin ajan, mutta sen jälkeen peli tasoittui huomattavasti ja Coyoteskin pääsi vierailemaan Leafsin alueella siinä missä Leafs 'Yotesin. Leafsin viisikkopuolustuksen heikkouden kyllä huomasi kaukaa verrattuna vierailijoiden vastaavaan.

Coyotes pääsi toisessa erässä pyörittämään ylivoimaakin, mutta tällä kertaa se oli tuloksetonta. Ihan näin ohi mennen pakko mainita että Marliesin AV on koko AHL:n parasta. Olisiko Boyce ja Zigomanis käyttökelpoisia Leafsissa? Dupuisin (vaikkakin pelaa alivoimaa ihan hyvin) voisi heivata helvettiin tuolta ja ottaa Zigomanis vaikka tilalle.

Jälleen erän loppupuoli oli Leafsin hallintaa, mutta piru vie kun vetoja eivät saa tarpeeksi aikaiseksi. Helpolla pääsi Smith maalillaan toisessa erässä kun Leafs siirteli liikaa kiekkoa tai ampui ohi. Pari kertoo kiekko lipui vaarallisesti maalin lähistöllä.

_____________

Scrivensin mailapeli on kyllä karmeaa katseltavaa. Avauserässä oli jo menettä kiekkoja useamman kerran ja toisessa erässä ne sitten menetettiinkin. Pysykööt poissa sieltä maalin takaa jos ei kerta mailapeli kummoista ole. Eipä siinä, pelasi toisen erän muutoin ihan hyvin.

Pakeista Schenn on palannut tasolleen ja pelannut viimeiset pari ottelua oikein hyvin. Tänään nähty Lukelta ehkä kauden parasta. Gardiner saisi hyökkäyspäässä olla hieman suoraviivaisempi.

Komissaario on ollut mukavan fyysinen, Gunnarsson-Phaneuf pari puolestaan Leafsin heikon pari. Ei heillekään nyt kauheasti voi sontaa antaa, mutta heikoin pari kuitenkin.

Hyökkääjistä kolmosketju pelasi ihan hyvän erän ja MacArthuriltakin nähtiin jo piristymisen merkkejä. Hyvän paineen tuossa toisen erän lopussa saivat aikaan mutta maalia ei tullut.

Myös Frattin jaksoi taas yrittää mukavasti. Grabo ja Kulekin paransivat toisessa erässä, Grabolle voisi myös tuota suoraviivaisuutta painottaa, mutta se lienee melko turhaa.

Bozakin vitjalta hieman laimeampi erä, nelosketjusta aikalailla samat sanat.

_______________

Kova on kipsi. Todella kova. Ei tuota helpotetakaan hirveästi hautomalla jatkuvasti kiekkoa, mutta kyllä se alkaa pikkuhiljaa korpea kun vastustajan kassareille annetaan puoli-ilmaisia nollapelejä pelistä toiseen. Toisaalta taas usko on kova siihen että sitten kun se yksi tulee, aukeaa pullo ja tulee useampikin.

Nyt erän alkuun joku räkäpomppuperseenkauttaosuma ja sitä kautta kauhea draivi päälle. Ei Coyotes tänään mikään erikoinen ole ollut. Puolustanut tiiviisti ja Smith pelannut hyvin. Lisäksi käyttivät pari Leafs virhettä hyväkseen.
 

TML

Jäsen
Toronto Maple Leafs - Phoenix Coyotes 2-3 SO

Turpaan tuli, mutta tuli vasta rankkarien jälkeen. Tietty voi tyytyväinen olla pisteeseen kun kerta 35 minuuttia oltiin 0-2 tappioasemassa ja kolmanteen erään lähdettiin takaa-ajo asemasta, mutta kyllä ottelutapahtumien perusteella pienoinen pettymys tämä tappio on.

Kolmanteen erään Leafs tuli juuri niin lujaa kuin oletinkin ja kavennusmaalista vastasi ensimmäistä kertaa 88 peliin maalannut Mike Komisarek. Komisarekille hieno palkinto hyvästä alkukaudesta ja tämä jos mikä loi taas uuttaa uskoa Leafsille.

Kauaa ei maalin jälkeen kerennyt kulua kun Leafsin nelosketju sai hyvän paineen 'Yotes-päätyyn ja lopulta Hanzal joutui rikkomaan Brownia jäähyn arvoisesti. Leafs YV:lle ja ylivoimalla helähti kun Kessel iski Kuleminin reboundin verkkoon.

Leafs hallitsi peliä selkeästi ekat noin 8 minuuttia kolmannesta erästä, kunnes Coyotes sai ekan vetonsa erässä ja sen jälkeen peli tasoittui. Itseasiassa Coyotes oli erän loppupuoliskon parempi joukkue, mutta eivät onnistuneet ylivoimalla ja näin ollen mentiin jatkoajalle.

Jatkoaika oli todella villiä menoa alusta loppuun ja molemmilla oli huikeita paikkoja ratkaista ottelu. Kerta toisensa jälkeen Scrivens ja Smith kuitenkin venyivät huikeisiin torjuntoihin todella viihdyttävässä jatkoajassa.

Rankkareissa Leafsilta epäonnistuivat kahtena ekana vetäjänä Kessel ja Kulemin, Coyotesilta osumat puolestaan tekivät O'Sullivan ja Vrbata. Näin ollen extrapiste aavikolle.

______________

Scrivens kokosi itsensä hyvin tuon ekan reilun vitosen jälkeen ja piti Leafsia pelissä mukana kolmanteen erään asti muutamalla hyvällä kopilla ja etenkin jatkoajalla mies loisti kuin vieraspeleissä konsanaan. ACC peikko kuitenkin pysyy edelleen päällä.

Pakistosta Schenn ja Komisarek esiintyivät edukseen. Hienoa oli nähdä Komisarekin tekevän maalin ja myös Schennin kauden paras peli lämmitti mieltä. Gardinerilta myös hyvä peli. Phaneuf-Gunnarsson pari oli aika näkymätön, Lilesiltakaan ei parasta peliä tänään nähnyt, joskaan ei mitään virheitäkään.

Hyökkääjistä Kessel teki taas sen kiintiömaalinsa. Avauserässä haki itselleen jo pari hyvää paikkaa, myös kolmannessa erässä loi itselleen alusta loppuun yhden paikan. Bozak oli aika näkymätön, Lupul puolestaan näkyi vain ottamalla kaksi jäähyä.

Brownilta mukavaa taistelua tänään, myös Crabb oli kolmannessa erässä yritteliäs. Steckeliltä ja Lombardilta vähään aikaan parasta peliä. Myös Frattin pelasi todella hyvin ja tekee mieli repiä hiuksia päästä kun mies ei vieläkään ole päässyt maalin makuun vaikka paikkoja on riittänyt.

Kulemin pääsi pisteille pitkästä aikaa vetämällä maalille, kun Kessel siivosi reboundin verkkoon. Jobin postia tuli kolmannessa erässä tälle KGM -ketjulle kuitenkin aika roimasti, kun sekä Grabovski että MacArthur joutuivat jättämään leikin kesken. MacArthurilla yläkropassa vamma, Grabovskilla taisi puolestaan vasen nilkka vääntyä taistelutilanteessa. Kävi kokeilemassa 10 sekunnin verran mutta nilkutti sitten koppiin.

_______________

Peliesitys oli tänään ihan kelvollinen ja värilasein katsottuna tuosta olisi voitto ansaittu. Tänään sitä ei kuitenkaan tullut, onneksi sentään piste. Scrivensiltä kelpo esitys, mutta kova hinta tuosta yhdestä pisteestä maksettiin kun Grabo sekä Mac loukkaantuivat.

Odotellaan rauhassa kuinka vakavia nuo vammat ovat, mutta olisi kieltämättä mukava nähdä jo Joe Colborne ylhäällä kokeilemassa. Lisäksi odotan edelleen muutosta tuohon nelosketjuun. Dupuis pois, Boyce tilalle tai jotain. Dupuisin etu tosin on että hän osaa pelata sentteriä, mihin esimerkiksi Crabb, Brown, Rosehill sekä Orr eivät pysty.

Torstaina pelit jatkuvat Nashvillessä, liekkö Scrivens maalilla taas. Luulisi, sen verta hyvin hän on tuota divisioonaa vastaan pelannut vieraissa torstaisin.
 

TML

Jäsen
Pre-game Nashville Predators - Toronto Maple Leafs

Ensi yönä mennään taas ja onneksi kyseessä on torstaipeli. Viidesti ollaan tällä kaudella torstaina pelattu (avauskierrosta lukuunottamatta kaikki vieraissa) ja tuloksena 4 voittoa ja tappio Bruinsille. Kaiken lisäksi nyt kaksi viikkoa putkeen on kohdattu keskisen divisioonan joukkue juuri torstaina vieraissa, tuloksena voitot sekä Blue Jacketsista sekä Bluesista. Molemmissa peleissä Leafs tosin oli aika jyrän alla.

Ensi yönä Leafs lähtee aika selkeänä altavastaajana peliin. Kaikki tietävät että Leafsin peli ei viime aikoina ole kulkenut laisinkaan, sen sijaan Preds on pelannut aika totutusti alkukaudella ja on lännen viides. Leafsilla on 1 piste enemmän (1 ottelukin myös), mutta kuntokäyrä Predsillä on selvästi parempi.

__________________

Leafs:
Lupul-Bozak-Kessel
Frattin-Connolly-Kulemin
Lombardi-Steckel-Crabb
Brown-Dupuis-

Gunnarsson-Phaneuf
Liles-Komisarek
Schenn-Franson
Gardiner

Scrivens

Eli kuten kokoonpanosta huomaa, MacArthur sekä Grabovskin vammat ovat niin pahoja ettei ensi yönä kumpaakaan nähdä. Sen sijaan Connolly tekee paluun kokoonpanoon, niin myös Cody Franson. Franson ottaa Gardinerin paikan ja Gards ilmeisesti vetelee muutamat viillot nelosketjun laiturina hyökkääjän tontilla. Jännä nähdä mitä siitä tulee. Franson siis palaa vanhaan kotiluolaansa ja edellisestä pelistäkin on jo jonkin verran aikaa. Hänelle voi olla meljo jännittävä paikka pelata.

Hyökkäyksessä ykkösketju on ennallaan, mutta Kulemin saa uudet ketjukaverit. On tosin pelannut Frattinin kanssa pari erää kun MacArthur on surffaillut ja Frattin nostettu tilalle, mutta nyt sentterinä ei ole veli valkovenäläinen Grabovski, vaan Tim "linnnunluut" Connolly.

Crabb hyppää tämän johdosta kolmosen laituriksi (hänelle paljon otollisempi paikka). Vanhat tutut Lombardi ja Steckel sen ketjun muut jäsenet. Myös Lombardilla vanha seura tänään vastassa.

________________

Predators:
Wilson-Smith-Hornqvist
Erat-Fisher-Kostitsyn
Halichuk-Smithson-Tootoo
Spalling-Geoffrion-Bergfors

Suter-Weber
Bouillon-Klein
Blum-Hillen

Rinne

Mielenkiintoisia pelaajia löytyy Predsistä ja voisihan sitä muutaman kaverin syyniin ottaa. Klein, Smith ja Halichuk olkoon ne kaverit ketä tänään seurataan tarkemmin. Weber nyt tiedetään että hän on liigan paras pakki, Rinnekin kassarina TOP5.

________________

Leafs PP 16,9% Leafs PK 73,1% (liigan surkein)
Preds PP 14,8% Preds PK 88,9%

Predsin YV on ollut aika kuraa, mutta tänään heillä on elämänsä tilaisuus laittaa tilastoja paremmiksi kun vastassa on liigan paskin AV.

Eli näillä eväille otteluun joka alkaa noin 1,5h kuluttua countrykaupungissa. Voitto ois kiva, joskin aika epätodennäköinen.
 

TML

Jäsen
Peli alkaa kohta, mutta yksi viime hetken muutos on tehty. Rosehill sisään, Brown ulos. Lisäksi sellainen pieni info että MacArthur on poissa kokoonpanosta seuraavat pari viikkoa tuon ylävartalovamman takia.
 

TML

Jäsen
1st period Predators - Maple Leafs

Ihan semihyvä avauserä Leafsilta mutta tappiolla ollaan silti. Mikäköhän siinä sitten taas on että kun hallitaan peliä ja ammutaan kolme kertaa enemmän mitä vihu, maaleissa hävitään lopulta.

Vaikka tuossa LeafsTV mainosti että paras vieraserä tällä kaudella, niin en ihan niin myyty tuolle erälle ollut. Hyvää oli että Preds ampui vain 3 kertaa ja muutenkaan Leafsille ei hädän päivää omalla alueella ollut. Eipä Leafskaan kuitenkaan vaarallisia maalipaikkoja luonut lainkaan Predsin alueella, vaikka nuo 9 laukausta ampuivatkin. Sellaista perinteistä kulmissa pörräämistä ilman palkintoa. Rinne pääsi helpolla ja vedot tulivat ilman maskia ja kaukaa.

Kokoonpanoista sen verran että Gardiner veti joka vaihdon nelosen laidassa mitä nelosketju pelasi. Franson oli sittenkin Lilesin parina ja Schenn-Komi oli kolmospari. Fransonilta ihan hyvää peruspeliä avauserässä. Gardinerilta myös hyvää pelaamista hyökkääjän tontilla ja pääsihän Gards pelastaan yhden hyvän Predspaikan nostamalla vihun mailaa juuri ratkaisevalla hetkellä.

Kolmosketjulla on putki kulkenut ihan hyvin ja he ovat viihtyneet oikeastaan koko ajan vastustajan alueella. Etenkin Steckel ja Lombardi ovat olleet näkyviä pelaajia. Kakkosketjukin sai pari hyvää myllytystä mutta vedot uupuivat. Ykkösketju pelasi avauserässä todella paljon ja saas nähdä miten putki kulkee läpi pelin. Kessel, Bozak ja Lupul pelasivat kaikki enemmän avauserässä kuin esimerkiksi Dion Phaneuf. Melko erikoista.

__________________

Ihan ok erä siis Leafsilta vaikka maalin tappiolla ollaankin. Tuossa maalissa Scrivens avasi Gunnarssonille joka menetti kiekon ja lopulta Erat iski yllättäen kiekon maaliin. Pysykööt Scrivens vain maalillaan tästä lähtien.

Avauserässä ei yhtään tilastomerkintöjä nähty tuon maalin lisäksi. Muutama hyvä taklaus nähtiin, siinäpä se. Pelin alkupuolella Preds löi monta pitkää kiekkoa, mutta ensimmäisellä laukauksella saivat ekan maalinsa.

Kyllähän tuosta ihan hyvä voi vielä tulla jos meno jatkuu samana. Laukauksia täytyy kuitenkin päästä ampumaan paremmilta tonteilta.
 

TML

Jäsen
2nd period Predators - Maple Leafs

Hieman vaihtui osat toisessa erässä ja Predators oli nyt lievästi hallitsevampi osapuoli. Laukaukset heille 14-8, maalit 1-1.

Erä aloitettiin samalla kaavalla millä avauserä ja Leafsilla oli paremmat paikat ekan 3-4min aikana. Tämän jälkeen kotijoukkue heräsi ja Scrivens venyi pari kertaa aika mainiosti ja piti eron yhden maalin päässä. Leafsin tilaisuus puolestaan tuli erän puolenvälin tienoilla kun Leafs pääsi ylivoimalle. YV pyöri aika hyvin koko ajan, mutta vasta kun Preds purki kiekon keskialueelle ja lähti agressiivisesti vaihtamaan (Leafsin vaihtaessa samalla), pääsi Liles pujottelemaan oikeaa laitaa vaarallisesti ja tarkka veto upposi ohi Rinteen.

Kauaa ei Leafs tästä tasoituksesta päässyt nauttimaan, vaan alle 2min tuosta Preds meni uudelleen johtoon. Tyypillinen Leafs paniikki omissa, huonot purut ja lopulta Suten ampui viivasta ja Scrivens oli voimaton. Taisi siinä maskia olla ja Bozak-Fisher kaksikko häiritsemässä torjuntatyöskentelyä.

Preds sai erässä 2 ylivoimaa mutta Leafs selvitti ne hienosti. Vaikeaa oli pari kertaa mutta taistellen nuo hoitivat. Erän paskin juttu tulikin sitten tuon toisen alivoiman aikana kun Lombardi loukkasi ilmeisesti kätensä aloituksessa Fisheria vastaan.

__________________

Kolmosketjulta edelleen vakuuttavaa menoa ja ovat viettäneet selvästi enemmän aikaa hyökkäyspäässä. Harmi vain että Lombardi loukkaantui, nyt erän vikan vaihdon hänen paikallaan luisteli Gardiner, joka on pärjännyt hyvin hyökkääjänä. No miksei pärjäisi?

Kessel 16.42 jääaikaa, Bozakilla ja Lupulillakin yli 15 minuuttia. Tuo on sitten näkynyt ainakin +/- tilastossa, sillä kaikilla on -2. Myös Phaneufilta löytyy tuo -2.

Schennilta nähty taas tänään hyvää peliä. Gunnarsson ollut melko näkymätön, hyvä niin. Frattin jaksanut vääntää hyvin, Kulemin ollut edelleen näkymätön. Connolly oli hieman näkyvämpi toisessa erässä mutta suoraviivaisuutta toivoisin edelleen rutkasti enemmän.

__________________

Tiukkaa on ja Preds on tänään ollut kyllä jotenkin vaisu. 10 hyökkääjää enää jäljellä rosterissa ja muutenkin kuormitukset näyttävät olevan aika kovia ykkösstarboille. Nyt jos koskaan täytyy tulla taustatukea 2- ja 3-ketjuilta, jopa 4-ketjulta mikäli sellainen edes rakennataan kolmanteen erään.
 

TML

Jäsen
Nashville Predators - Toronto Maple Leafs 4-1

Turpaanhan sieltä lopulta tuli maalein 4-1. Kolmannen erän laukaukset 22-5(!) Leafsille ja maalit 2-0 Predsille. Joo-o, mitähän tuohonkin oikein sanoisi.

Kolmas erä oli oikeastaan alusta loppuun yhdessä päässä pelaamista Predsin vetäydyttyä melko täysin kuoreensa. Heidän onnekseen saivat reilun 2 minuutin pelin jälkeen 3-1 maalin jonka jälkeen puolustaminen helpottui. Schenn taisteli vastustajan sinisellä mutta ei voittanut taistelua ja samalla hyökkääjät eivät antaneet tarpeeksi tukea joten Preds pääsi 2-1 YV-hyökkäykseen. Kostitsyn nappasi illan kolmannen syöttärin Eratin illan toiseen maaliin.

Pian maalin jälkeen Leafsille tarjoutui ylivoima, mutta sitä ei kauaa kulunut kunnes Lupul tasoitti tilit ottamalla korkeasta mailasta jäähyn. Vihainen tuijotus eturivin sällille yleisössä ja boksiin istumaan.

Leafs siis vei kolmannen erän laukaukset murskaavasti 22-5, mutta eipä tuolla taaskaan kovinkaan mainioita paikkoja ollut. Ottelun lopussa oli sähinää maalilla ja Lupul ampui tolppaan, mutta siinäpä se. Rinteelle 39/40 tänään.

Ottelun lopussa Leafsin hakiessa ilman maalivahtia tasoitusta missasi Craig Smith ensin patrikstefanmaisesti avopaikan, mutta lopulta Halischuk onnistui sitten siinä mihin Smith ei kyennyt.

Kappas vaan taas kerran, Weber ja Suten +4 mieheen 4-1 ottelussa (Capsia vastaan +3 3-1 päättyneessä matsissa). Liigan ylivoimaisesti paras pakkipari.

_________________

Leafsista mieleen jäi Kesselin ja Lupulin kovat peliajat ja -4 saldo. Kröhöm... Voiko tuosta päätellä jotain? Ei Kessel tänään huonosti pelannut, Lupul pelasi. Silti aika hemmetin kovat lukemat. Kesselin jääaika tänään yli 27 minuuttia. Aika sick.

Kolmannessä erässä Leafs-pelaajista kentän joutui jättämään Komisarek, joten pari äijää per peli näyttää olevan tahti jolla Leafs noita miehiä menettää. Tänään siis Lombardi ja Komisarek jättivät leikin kesken, tiistaina MacArthur ja Grabovski, jotka molemmat ovat noin 2 viikkoa sivussa.

Gardiner palasi pakin paikalle kolmannessa erässä ja pelasi hyvän pelin tänään. Schenn oli parin maalin aikana jäällä mutta pelasi kokonaisuudessaan ihan hyvin. Franson pelasi kelpo pelin, Liles myös. Phaneuf oli aika jäissä.

Hyökkääjistä Steckel-Crabb-Lombardi(sen mitä pelasi) kolmikko oli paras. Harmi vain että ketjun kädellinen anti on aika heikomman puoleista joten maalipaikkojen luonti ja niiden käyttäminen hyväksi on aika hemmetin vaikeaa.

Kulemin missä olet? Connollykin aika pimennossa mutta sen ymmärtää kun ei pelejä ole hetkeen pelannut. Frattin oli energinen tänään(kin). Dupuisia ja Rosehillia ei juuri näkynytkään.

Alivoima pelasi tänään hyvin, siitä voi plussaa antaa. Myös ylivoima osui ainoalla kerrallaan. Kerrankin erikoistilanteet toimivat mutta turpaan tulee silti useammalla maalilla.

____________________

Eipä tuolta Nashvillesta pitänytkään pisteitä helpolla tulla, mutta aika aneeminen Predators tänään nähtiin ja pisteet olisi pitänyt napata mukaan. En nyt Scrivensiä tappiosta syytä, mutta aika huima ero noilla kahdella maalivahdilla on. Toista erää lukuunottamatta Leafs hallitsi peliä selvästi mutta kun on iso kipsi päällä, silloin on... Iso kipsi päällä...

Eipä voi mittää, viikko jatkuu viikonloppuna kahdella pelillä. Näistä pitäisi toinen ainakin voittaa oli rosteri mikä tahansa. Caps ja Canes vastassa ja molemmilla on mennyt viime aikoina myös hieman heikommin (Capsilla tällä viikolla 2 tappiota myös).

Saas nähdä millaisen kokoonpanon Wilson saa jalkeille nyt kun poissa ovat Reimer ja Armstrong totutusti, sekä myös MacArthur, Grabovski ja Lombardi. Myös Komisarek on siinä ja siinä pelaako, mutta pakkeja kyllä pitäisi riittää sen 6 verran. Marlieseillakin on kokoonpanonsa suhteen omat ongelmansa kun loukkaantumisia käsittääkseni sielläkin piisaa, joten voipi olla Rynnäs pelaa yksinään viikonloppuna Marliesin peliä. Kadri, Colborne ja Zigomanis/Boyce ylös kiitos.
 

TML

Jäsen
Pieni update noista loukkaantumisista:

- MacArthur on poissa ainakin viikonlopun peleistä, mutta saattaa olla jo ensi viikolla kunnossa.
- Grabovskilla pitäisi puolestaan mennä pari viikkoa kuntoutuessa omasta lowerbody vammasta.
- Reimerin on poissa vielä ainakin 7-10 päivää, veti kuitenkin täysillä varusteilla tänään harjoitukset.
- Armstrongista ei uutta tietoa, pysyy edelleen poissa.
- Lombardi ja Komisarek jotka loukkaantuivat eilen ovat minimissään 3 viikkoa poissa.
- Mike Brown saattaa olla huomenna pelikunnossa. Eilen viime hetken päätöksellä Brown jäi rosterin ulkopuolella (pientä loukkaantumista).

Eli siinähän sitä taas. Vielä ei ole Marlieseista ylös nostettu ketään, mutta eiköhän se pian tapahdu. Marlieseilla on käsittääkseni ensi yönä peli, joten liekkö katsovat sen jälkeen kuka hyppää kelkkaan. Kova urakka jollekin tulossa jos tänään pelaa Marlieseissa, sillä viikonloppuna Leafs pelaa 2 ottelua. Kolme ottelua tulossa siis putkeen.
 

TML

Jäsen
1st period Maple Leafs - Capitals

Ai että mä olen onnellinen! Hieno erä Capsia vastaan, vierailijat vastaantulijoita ja kaiken kukkuraksi erän päätteeksi Matt Frattin tekee NHL-uran ensimmäisen maalin!

Leafs aloitti erän erittäin hyvin ja kolmosketju sai heti ottelun ekassa vaihdossa hyvän paineen Caps-päätyyn. Painostuksen päätteeksi Joey Crabb ja Alex Semin lähtivät jäähyboksiin, joten peliä jatkettiin 4-4 vastaan. Leafs iski tasavajaalla ensin, kiitos Jeff Schulzin kiekonmenetyksen. Lupulin hyvä karvaus, syöttö Connollylle ja maali.

Maalia Leafs ei kuitenkaan kauaa päässyt juhlimaan kunnes tasoitus syntyi. Alle minuutti johtomaalista Caps rokotti ensimmäisellä laukauksellaan. Laich tekijänä eikä todellakaan mikään unelma-alku Monsterille.

Monster ei kuitenkaan maalista järkyttynyt, vaan pelasi loppuerän ihan hyvin vaikkei kovinkaan vaikeita torjuntoja tullut torjuttavaksi. Caps ampui avauserässä vain 8 kertaa, Leafs peräti 17. Maalejakin Leafs sai lopulta kaksi kertaa enemmän kun erän loppuun tapahtui se mitä olen jo avausottelusta lähtien odottanut.

Leafsilla oli kolmosketju jäällä Capsin ykkösnyrkki Ovechkin-Johansson-Semin vastaan. Kiekko lyötiin Leafsin päätyyn josta J-M Liles haki sen itselleen. Hyvä syöttö omalla alueella Cody Fransonille jonka nopea avaus löysi vastustajan siniseltä Joe Colbornen. Tässä vaiheessa Crabb oli jo mennyt vaihtoon ja Frattin hypännyt jäälle. Colborne nousi yli Caps sinisen, antoi Steckelin imeä toisen pakin itseensä ja jätti loistotilan Frattinille. Colbornelta hieno puolenvaihto ja Frattin pääsi vihdoin onnistumaan mainion laukauksensa kanssa. Hienoa oli nähdä ilo Frattinin kasvoilla ja nyt niitä maaleja rupeaa tulemaan, se on varma se.

Frattin on pelannut koko alkukauden varsin hyvin, mutta millään ei vain ole uponnut vaikka paikkoja on kyllä piisannut. Nyt se avausmaali sitten tuli ja toivottavasti tuo gorillakin hävisi selästä sen siljän tien.

________________

Kuten tuossa tuli mainittua, Joe Colborne on tänään kokoonpanossa. Colborne on ainoa nosto Marlieseista toistaiseksi ja Colborne aloitti kolmosen sentterinä laitureinaan Steckel ja Crabb. Ketju pelasi avauserässä todella hyvin, etenkin Steckelillä riittää virtaa ex-seuraansa vastaan.

Myös Bozakin ketju oli vaarallinen ja järjesti Leafsin parhaat paikat joista ei maaleja tullut. Kakkosketju on tänään Frattin-Connolly-Kulemin, nelosketju Orr-Dupuis-Rosehill. Colton Orr siis pääsee vihdoista viimein vapaaksi ja pääsihän mies jysäyttämään jo hyvän taklauksenkin.

Pakistossa ei muutoksia ole muuta kuin että Franson pelaa Komisarekin tilalla Lilesin parina. Uusin tieto Komisarekista on että hän on seuraavat 2kk sivussa käsivamman takia. Todella paha takaisku ottaen huomioon kuinka hyvin Komisarek on tällä kaudella pelannut. Vasta tiistaina teki ekan maalinsakin yli vuoteen.

_____________________

Kaiken kaikkiaan avauserä oli Leafsilta hyvää peliä ja Caps oli paikoin pahoissa vaikeuksissa omalla alueellaan. Laukauksetkin tuon hallinnan jo kertovat aika selkeästi. Ovechkin oli taas aivan unten mailla, mutta on se nähty aiemminkin että Leafs hallitsee selkeästi, ei tee maaleja ja sitten puolivaloilla pelannut Ovechkin iskee kerran tai kahdesti. No ei manata sen enempää, toivottavasti tänään ei käy noin.

Enivei hyvä erä, jatkukoon peli samanmoisena ainakin Leafsin osalta.
 

TML

Jäsen
2nd period Maple Leafs - Capitals

...

.....

Jaa-a... Mitäköhän sitä taas kirjottais...

Toronto Maple Leafs (ilman ykkösmaalivahtia ja viittä avainmiehistön pelaajaa) vs Washington Capitals after 2 periods 6-1...

Ei jatkunut sama hyvä Leafskiekko mitä avauserässä, mutta eipä haittaa jos 4 osumaa tehdään. Erän alku oli täysin Capsin hallintaa heti sen jälkeen kun Leafs rokotti erän toisella minuutilla Hendricksin huitomisjäähystä. Hendricks hermostui Lupuliin, huitaisi häntä ja hetkeä myöhemmin Hendricks pääsi katsomaan boksista kun Lupul syötti Bozakin YV-maalin.

Tämän jälkeen Caps vei peliä ja johti jossain vaiheessa laukauksia peräti 15-4 (erän loppupuolella). Maaleja Caps ei kyennyt tekemään, sen sijaan Leafsilla kulki. 4-1 osuman teki komean kuvion päätteeksi Kessel, syöttäjiksi Bozak ja Lupul. Todella kaunis osuma.

Lisää oli luvassa erän loppupuolella kun ensin Lupul nappasi illan neljännen pisteen ekalla maalillaan (tässä ottelussa) ja erän päätteeksi Cody Franson veti melkoisen pommin ja tilanteeksi 6-1. Näistä maaleista voi kiittää Backstromia jonka kasetti ei kestänyt, sekä Erskinea joka otti kiekko katsomoon boksin. Leafsin YV toiminut tänään hyvin, jo kolme YV osumaa. Pitää antaa kehuja kun aihetta on.

_______________

Joo eipä ollut mikään paras erä pelillisesti, mutta tuloksellisesti kyllä. Caps ei saa mistään sisään, Leafsilla taas onnistuu. Monster pelasi mahtavan erän ja piti kriittisillä hetkillä luukut kiinni.

YV toimii mainiosti ja Bozakin ketju ollut taas sitä kuumaa laavaa. Bozak pelaa mainiosti, Kessel nakuttelee edelleen ja kaikessa hiljaisuudessaan myös Lupul on nakutellut mainiot tehot. Eikä pelkästään tähän iltaan vaan koko alkukauteen. (erää vailla) 20 ottelua ja pinnoja 24.

Jos lämmittää Frattinin osuma, niin lämmittää myös Fransonin. Eka maali Leafs-paidassa ja varmasti tekee hyvää itseluottamukselle kun nyt näyttöpaikassaan iskee kiekon verkkoon. Melkoinen pommi se olikin.

Schenn-Gardiner pari oli toisessa erässä vaikeuksissa omassa päässä, mutta kaiken kaikkiaan eipä tuolta kauheasti voi sontaa antaa kellekään. Vaikka toisessa erässä oltiin paikoin vaikeuksissa, on Leafs pelannut hyvää AV-peliä ja pitänyt Capsin maalintekosektorilta aika hyvin poissa.

_________________

Aika uskomatonta että johdetaan 6-1 kahden erän jälkeen Washington Capitalsia, vieläpä tuolla rosterilla ja tuollaisten sontaesitysten jälkeen. Moni on kuitenkin nostanut tasoaan tänään alkuviikon peleihin verrattuna ja toisaalta taas Monsterkin on antanut mahdollisuuden taistella voitosta.

Täytyy kyllä myös kritisoida Capitalsia, ehkä huonoin tiimi mitä ACC:ssä on tällä kaudella nähty. Halutonta peliä muutamaa kaveria lukuunottamatta. Etenkin huippustarat olleet luokattomia tänään, isoimpana Ovechkin. Onko enää edes TOP10 pelaaja maailmassa? Viime uuden vuoden jälkeen olen nähnyt Ovechkinilta kaikki kilpailut mukaanlukien varmaan parikymmentä peliä ja ehkä 3-4 hyvää peliä on mahtunut noiden joukkoon. Tämä nyt ei Leafs-ketjun asia ole mutta tulipa mainittua. Jatkan keskustelua jossain muualla mielelläni.

________________

No niin nyt sitten sellainen rauhallinen kolmas erä pientä säästöliekkiä käyttäen. Huomenna kuitenkin seuraava peli. Leafsilla ei kyllä ole koskaan varaa selkää suoristaa, mutta 6-1 nyt pitäisi voittoon ainakin riittää.

Antakaa yleisölle sitä mitä ne haluaa. Yleisö on ollut hienosti tänään messissä ja pitkästä aikaa saa oikeasti nauttia Leafsia katsellessa. Pitäkää se älkääkä nyt pilatko tätä iltaa.
 

TML

Jäsen
Toronto Maple Leafs - Washington Capitals 7-1

Joo-o, uskokaa pois. Otsikko ei suinkaan ole kusetusta vaan täyttä totta. Leafs siis tosiaan murjoi Capitalsin 7-1 ja sai katkaistua lyhyen tappioputken.

OK, onhan Capitals pelannut viime aikoina heikosti ja tänäänkin jäällä nähtiin jenkkilän pääkaupungista veltto poppoo. Siltikin Leafsin voitto on aikamoinen pommi ottaen huomioon mistä lähtökohdista Leafs itse peliin lähti. Avainpelaajia iso liuta poissa rosterista ja alla tappioita kolme tappiota.

_______________

Kolmas erä ei tarjonnut katsojille enää oikeastaan mitään muuta kuin Leafs-jäähyjä, Monsterin torjuntoja sekä yhden maalin. Ekat noin 9 minuuttia oli vielä ihan tasaista puuduttavaa seisoskelua, sen jälkeen Capitals alkoi vielä pelaamaan (etenkin Ovechkin) ja painosti lopussa aika kovaa.

Erän laukaukset 18-3 Capitalsille kun Leafsia ei kiinnostanut jäällä enää juuri mikään. Omissa oltiin suurissa vaikeuksissa ja tuo vanha kunnon kirous, kiekon purkaminen omalta alueelta ei taas luonnistunut millään. Se pakotti Leafsin rikkomaan ja Capitals sai reenailla ylivoimaansa kolmannessa erässä kolme kertaa. Ylivoimat olivat kuitenkin aika heikkoa ja kilpistyivät viimeistään Monsteriin. Monsterilta aika mahtava peli tuon ekan laukauksen jälkeen joka upposi sisään. Olisiko tuossa tarvittava itseluottamusbuusti hänelle? Scrivens luultavasti pelaa kuitenkin huomenna Canesia vastaan.

Kolmannessa erässä siis yksi maalikin nähtiin ja sen teki Leafs. Ottelun vikalla minuutilla Leafsin pelatessa alivoimaa karkasi Steckel läpiajoon Kuleminin hienon taistelun jälkeen ja Steckel rokotti hienosti vanhaa joukkuettaan.

________________

No joo, turha tässä hirveästi sontaa antaa kellekään kun taululla 7-1 idän tämän kauden ehkäpä suurinta ennakkosuosikkia (runkosarja ennakkosuosikkia) vastaan. Kolmas erä oli muniin puhaltelua mutta ehkä sen ymmärtää.

Kaksi pelaajaa teki ekat maalinsa Leafs-paidassa, toinen vieläpä ekan koko NHL-urallaan. Yksi AV-maali, kolme YV-maalia. Colbornelle ensimmäinen NHL-piste vieläpä voittomaaliin. Siinäpä statistiikkaa. Lupulille 1+3, useammalle kahden pisteen ilta.

Liles loukkaantui kolmannessa erässä saadessaan Seminin mailan kasvoihinsa, mutta verta vuotava Liles todennäköisesti vain tikattiin joten ei onneksi loukkaantumisia tänään tullut. Tai mistä sitä vielä tietää. Lilesin pakkiparilta Fransonilta hieno peli ja eka maalikin tuli Leafsin paidassa.

Phaneufille 0+2 mutta ei ollut hän parhaimmillaan tänään. Schenn pelasi ihan kelpo pelin, Gardinerille ja Gunnarssonille jäi parannettavaa etenkin omassa päässä.

Hyökkääjistä kolmosketju oli hyvä, ykkösketju erinomainen, kakkosketju kelvollinen. Nelosta ei kauheasti näkynyt, mutta hoiti tonttinsa hyvin.

Erikoistilanteista tänään aikalailla nappisuoritus. YV:llä osuttiin, AV:lla osuttiin, tasavajaalla osuttiin ja vihu ei osunut yhdelläkään ylivoimallaan.

________________

Kuten aiemminkin mainitsin, Caps oli heikko vastus tänään vaikka kahta vikaa erää hallitsikin. Etenkin kolmatta. AO oli kolmannessa erässä kentän vaarallisin pelaaja, mutta -3 on aika karua luettavaa. Syytä olikin kolmannessa erässä piristyä kun kaksi ensimmäistä erää surffaili.

Muistaakseni muutama kausi takaperin Leafs kylvetti Pensiä lauantaipelissä ja sen jälkeen Therrien sai potkut ja Bylsma tuli tilalla. Kaikki varmaan muistavat että sillä kaudella kannua nosteli Pens. Ihan vain vinkkinä Capsille, olisiko aika ulostaa nyt Boudreau kun Leafs on piessyt teidät?

________________

Yksittäinen ottelu josta tuli vain 2 pistettä, mutta kyllä silti hyvälle tuntuu noiden monien asioiden johdosta. Eipä tässä kuitenkaan ole kauheasti aikaa maiskuttaa voittoa kun jo 19 tunnin päästä on seuraava peli, vierasottelu Canesia vastaan.

Silti, Maple Leafs - Capitals 7-1.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Aikalailla täydellinen peli. Voitto HNIC-pelissä kotona, takana heikkoja pelejä, onnistumisia "ensikertalaisille", ykkösketjulla kulkee, maalivahtipeli toimi... Monta asiaa, josta saada momenttumia ja itseluottamusta koko joukkueelle. Jännä nähdä millä asenteella ovat Canesia vastaan. Takki auki vai hirveällä draivilla?
 

TML

Jäsen
Carolina Hurricanes - Toronto Maple Leafs 3-2

Turpaan tuli viime yönä 'Canesia vastaan ja näin ollen tuota hyvää fiilistä mitä Caps-ottelusta saatiin ei saatu käytettyä hyväksi. Kessel teki 2 maalia, muut eivät ollenkaan. Hieman vaisu esitys nähtiin ja Canes peliä lievästi hallitsi, etenkin toisessa erässä. Jostain syystä tuntuu että Leafsilla on kovia vaikeuksia aina toisissa erissä. Ihan mutulla tämä huomio.

Scrivens pelasi maalissa ja pelasi ihan hyvin ja torjui 38 laukausta. Voittomaalissa Leafs hyökkäsi todella yli-innokkaasti vaikka tappioasemassa oltiinkin ja lopulta Staal pääsi läpi. Staal ei vielä maalia tehnyt, mutta taustalta tullut Skinner teki. Todella luokaton peli sekä Lilesilta ja Fransonilta lähteä hyökkäämään kun kukaan hyökkääjä ei tätä tajunnut.

Leafsin maaleista siis vastasi Kessel jälleen kerran. Molemmat maalit syntyivät kolmannessa erässä ja miesylivoimaa pelatessa. Toisessa maalissa meinaan maalivahti oli poissa.

Kolmannen erän lopussa Leafs tuli ihan hyvin päälle ja ehkä tuosta pisteen olisi voinut ansaita lopputaistelulla, mutta eipä tällä kertaa tullut.
_______________

Kulemin edelleen jäissä ja menetti tuon kiekon tuossa 'Canesin voittomaalissa. Nyt on parikymmentä peliä jo menty ja Kulemin on edelleen jäissä. Frattinille myös miinuksia tuosta voittomaalista. Liles ei myöskään ollut parhaimmillaan tänään.

Connollylta ihan pirteä peli ja loi muutaman hyvän paikan itselleen ja muille. Kauden paras peli häneltä. Lupulia ja Kesseliä ei tarpeeksi voi kehua. On tuo Kessel vaan aikamoisessa kunnossa edelleen ja eipä mikään tähdenlento ole kyseessä kun parikymmentä peliä jo pelattukin. Toivottavasti taso pysyy suht samana loppukaudenkin ja mahdollisesti vielä pidemmällekin. Hieman pelottaa että jos Kessel hyytyy, kuka ne maalit tekee? Tai ylipäätään jos tuo ykkösketju pelataan pois niin mistä ratkaisijat. Nytkin on jo vaikeaa voittaa vaikka ykkösketju tekisi mitä.

Luke Schenn pelasi tänään hyvän pelin. Myös Phaneufille plussa peli esityksen perusteella.

_______________________

Hieman väsynyt Leafs oli tuon lauantain pelin jäljiltä, mutta turha tuota otteluohjelmaa on syyttää. Kaikillehan noita b2b pelejä tulee.

Eipä siinä muuta kuin että tiistaina pelataan seuraavan kerran, silloin vastassa muistaakseni Bolts. Nyt muutenkin kuun loppu on mielenkiintoinen kun seuraavat 3 peliä on vieraissa. Onneksi Stars ja Ducks jotka kohdataan perjantaina ja sunnuntaina ovat pelanneet viime aikoina myös todella heikosti.

Toivon mukaan MacArthur kykenee pelaamaan tiistainpelin. Kadria voisi myös pikkuhiljaa nostaa ylös jotta secondary scoringia saataisiin piristettyä. Jotenkin turhalta tuntuu että sekä Rosehill että Orr ovat samaan aikaan rosterissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös