Torinon olympialaiset 2006

  • 59 905
  • 540
Tila
Viestiketju on suljettu.

dohf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pascal Lemoix kirjoitti:
Val di Fiemmen kisojen alla sunnuntaina Seppo Rehunen vakuutti haastattelussa, että yhtään käryä ei suomalaisleiristä tule. Maanantaina tuli ilmoitus, että Kaisa Varis ei saa osallistua kilpailuun liian korkean hemoglobiiniarvon vuoksi.
Jonkinlainen muistikuva on, että vielä Variksen lähtöviivalta poiston jälkeen hiihtoliiton ensimmäisistä tiedotteista sai käsityksen, että kyseessä ei ollut missään nimessä dopingin käyttö. Tiedotuksessa ei oltu opittu Lahden jälkeen yhtään mitään.

Jollakin tavalla hyväksyn Kuitusen Lahden jälkeen saavuttaman menestyksen. En siis varsinaista kiinnijääntiä, enkä usko Kuitusen olleen tietämätön käyttämistään aineista. Mutta en millään voi uskoa, että Kuitunen enää uskaltaisi mainettaan ja uraansa pistää katkolle dopingin takia, ei kukaan voi olla niin tyhmä. Tai sitten olen vain liian sinisilmäinen

Hannu Mannisella on joku ihmeellinen kyky olla menestymättä arvokisoissa. Siis kunnolla, olla ylivoimainen niin kuin mc-kisoissa. Kunnon ajoituksesta ei voi olla kyse, jos hiihtää syyskuusta huhtikuulle lähes voittamattomana ja lento loppuu aina parin viikon ajaksi kisoissa. Toivottavasti tänä vuonna tulee muutos, ja koko paketti pysyy kasassa kisojen ajan.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
siffa kirjoitti:
Nämä lakimiehet tulevat julkisuuteen, kun on alettava puolustaa dopingin käytöstä epäiltyä tai siitä jo kiinni jäänyttä urheilijaa.
Lahden MM-kisojen dopingkäryjen jälkeen nippu eturivin suomalaisia lakimiehiä Ari Huhtamäen johdolla lupasivat suurella uholla "pelastaa" kiinni jääneet hiihtäjät dopingrangaistuksilta. Korvaukset hiihtäjille ja lakimiehille olisivat tierysti olleet mittavan suuret. Onneksi lakimiehet vetivät vesiperän hyvältä näyttävästä apajasta.

Olli Rausteen olisi ollut järkevää ennen lausuntonsa antamista odottaa ADT:n toimenpiteet sen jälkeen, kun ADT on saanut selvitykset Kaisa Varikselta ja Hiihtoliitolta tapauksesta.

Aikamoista dadaa koko teksti.

Lakimiehet tulevat julkisuuteen? Eivät ne tule julkisuuteen, ne avustavat/puolustavat päämiehiään, jotka hakevat oikeusturvaa. Sellainen menettely on mahdollista oikeusvaltiossa. Ja siitä saattaa seurata julkisuutta yleistä mielenkiintoa herättävässä asiassa. Eikä se ole mikään korvaus lakimiehille vaan palkkio tehdystä työstä.

Kuten sanoin, Rauste avustaa Varista asiassa. Miksi hänen olisi tullut odottaa ADT:n toimenpiteitä? Ja mitä toimenpiteitä? ADT ei voi määrätä, että tiettyä henkilöä ei saa valita olympialaisiin. Jos epäilyt Variksen rikkomuksesta osoittautuvat oikeiksi, on siitä seurauksena korkeintaan varoitus Varikselle. Varoitus ei estä osallistumasta olympialaisiin. Veikkaisin, että Rauste tuntee doping-normiston paremmin tai vähintään yhtä hyvin kuin OK tai ADT.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
VT kirjoitti:

Olympiakomitea päätti, että Variksen näytöt eivät riitä valitsemaan häntä Torinon olympialaisiin. Varis on todennut, että hän hyväksyy tämän ratkaisun. Tämä on tietysti outo juttu, koska Varis oli lähestymässä maailman naishiihdon terävintä kärkeä. Kaikki vähänkään hiihtoa seuraavat tiesivät hänen nousseen takaisin huipulle.

Ihan toinen asia on sitten tämä ADT:n ja Hiihtoliiton sekä Variksen välinen juttu, joka on vielä kesken. Miksi Rausteen piti kiirehtiä kommentoimaan keskeneräistä asiaa?
Rauste on varmaankin asiantuntija urheilun dopingasioissa, mitä asiaa ei kukaan kielläkkään. Sen verran monimutkaisista yksilön oikeusturvaan liittyvistä asioista on urheilun dopingissä kyse, että niissä on toimittava kaikkien osapuolten kannalta oikeudenmukaisesti.
Muistetaan tapaus Minna Lainio, jonka oikeuksia oikeudessa puolusti Turun yliopiston professoritasoinen juristi. Tästä saatiin hyvä ennakkotapaus sille, että pitää löytyä hyvät perustelut dopingista kiinni jääneen urheilijan asian viemiseksi oikeuteen, jos aikoo jutun voittaa.
 
timosusi

Jäsen
dohf kirjoitti:
Jonkinlainen muistikuva on, että vielä Variksen lähtöviivalta poiston jälkeen hiihtoliiton ensimmäisistä tiedotteista sai käsityksen, että kyseessä ei ollut missään nimessä dopingin käyttö. Tiedotuksessa ei oltu opittu Lahden jälkeen yhtään mitään.

Hannu Mannisella on joku ihmeellinen kyky olla menestymättä arvokisoissa. Siis kunnolla, olla ylivoimainen niin kuin mc-kisoissa. Kunnon ajoituksesta ei voi olla kyse, jos hiihtää syyskuusta huhtikuulle lähes voittamattomana ja lento loppuu aina parin viikon ajaksi kisoissa. Toivottavasti tänä vuonna tulee muutos, ja koko paketti pysyy kasassa kisojen ajan.

Variksen poistamiseen lähtöviivalta ei ollut syynä doping-rike, vaan hemoglobiinirajan ylitys. Eli dopingista syyttäminen olisi ollut julkista herjausta ja sen lisäksi kovimman luokan omaan pesään kusemista.

Semmoinen juttu mikä ei ehkä aina tule mieleen Mannisen arvokisasuorituksia katsellessa, että välttämättä suoritustaso ei niinkään tipahda. Muut vaan ovat kauden kohokohdan aikaan huippukunnossa. Manninen taas tuntuu - ja omien puhuidensakin mukaan - haluavan säilyttää tasaisen suoritustason läpi kauden. Toivottavasti olympiavuonna mieli olisi hieman muuttunut.

Olympialaiset on kuitenkin sen verran eri kaliiberin tapahtuma kuin muut kissanristiäiset, että sinne yleensä löytyy kovempia suorituksia huipputekijöiltäkin kuin MM-kisoihin. Jotain ko. tapahtuman arvostuksesta urheilijoiden keskuudessa kertonee vaikkapa Vesa Rosendahlin tämän päivän lopettamisilmoitus. Kun ei olympiapaikkaa tullut niin klapit naulattiin seinään.
 
Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
timosusi kirjoitti:
Variksen poistamiseen lähtöviivalta ei ollut syynä doping-rike, vaan hemoglobiinirajan ylitys. Eli dopingista syyttäminen olisi ollut julkista herjausta ja sen lisäksi kovimman luokan omaan pesään kusemista.

Niin, dopingistahan Varis kärysi vasta viikkoa-kahta myöhemmin ja sekin oli "väärä positiivinen". Sen väärän positiivisen jälkeen en ole uskonut yhteenkään sanaan, mitä Kaisa suustaan latelee.

Kuitusesta: Mä uskon siihen, että jos ihmisen moraalissa on sellaisia joustoja, että voi käyttää dopingia, niin ei se ihminen muuksi muutu. Kahdesti kärynneitäkin löytyy, mm. Ludmila Enquist.

Mannisesta: Menestymättömyys arvokisoissa ei mun mielestä johdu mitenkään välttämättä muiden dopingista. Mäessähän ne vaikeudet ovat. Ja onhan se esim. Matti Hautamäestä nähty, kuinka jumissa pää voi olla mäkimiehellä: harjoitushypyt kulkevat kuin unelma, kisassa jäädään kumpuun. Hannu on ehkä alistujaluonne arvokisoissa, joissa hänellä on vain hävittävää. Kuinka kauan Uschi Disl esimerkiksi jahtasikaan sitä puuttuvaa arvokisakultaa?
 
scholl

Jäsen
Olisiko jollain se Suomen lopullinen olympiajoukkue? Itse olin matkoilla ja on jäänyt nämä Kaisa Varis etc. kuviot kokonaan huomaamatta.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
MTV3 uutisoi tänä aamuna, että olympiakomiteaa on informoitu Kaisa Variksen dopingtestaus-epäselvyyksistä jo ennen joulua. Roger Talermo ja Kari Niemi-Nikkola ovat jo tuolloin olleet tietoisia ADT:n ja Variksen dopingtestausongelmista.
Hiihtoliittoa on ADT myös informoinut näistä epäselvyyksistä. Hiihtoliitto esitti Kaisa Variksen naisten listan "hännillä", joten Variksen jättäminen valitsematta voitiin perustella myös tällä listasijoituksella. Mikäli liitto olisi Variksen todella halunnut Torinoon olisi hänet esitetty korkeammalla sijoituksella.

Olympiakomitea ei ottanut sitä riskiä, että joukkueen ympärillä on mitään dopingiin liittyvää epäilyä. Kaisa Variksen valitsematta jättäminen perusteltiin ensin väärin , koska Varis oli jo aivan maailman huippunaisten kannassa.

Mielenkiintoista on nähdä, miten Kaisa Variksen asioita hoitava lakimies Olli Rauste tulee nyt puolustamaan Variksen toimintaa ja arvostelemaan olympiakomitean valintoja. Lahden MM-kisojen jälkeen dopingista kiinni jääneiden hiihtäjien asioita hoitaneet lakimiehet olivat ensin näkyvästi julkisuudessa, mutta väistyivät taka-alalle, kun hiihtäjät eivät lähteneetkään mukaan mahdollisesti erittäin kalliiksi tulevaan oikeustaisteluun. Urheilun kannalta on aina huono signaali, kun lakimiehiä tarvitaan urheilijoiden toimien puolustamiseen.
 
scholl

Jäsen
timosusi kirjoitti:

kiitoksia.

Ei tuo nyt niin kovin yllätyksellinen joukkue ole. Itse asiassa aika monessa lajissa olympiakomitea on tehnyt valintoja edellistalven näyttöjen perusteella ja on ihan hyvä, että saadaan suhteellisen laaja joukkue mukaan, vaikkei esim. pikaluistelussa vielä tänä talvena ole meno ollut aivan odotettua.

Se mitä Varikseen tulee niin onhan se aivan selvää, että jäi valitsematta tuon dopingepäilyn takia. Muussa tapauksessa olisi ollut Suomen 3. tai 4. osuuden viestinviejänä. Viime mc-kisassahan Suomi otti naisten viestissä voiton ja ilman Varista ei nyt oikein toista vapaan osuuden hiihtäjää ole, kun Pirjo Manninen on kadottanut kuntonsa viime vuosina aivan täydellisesti.
 
Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
scholl kirjoitti:
Pirjo Manninen on kadottanut kuntonsa viime vuosina aivan täydellisesti.

Niin, saaden kuitenkin MM-hopeaa Oberstdorfissa Lassilan kanssa naisten pariairokaksikosta.
 
scholl

Jäsen
Pascal Lemoix kirjoitti:
Niin, saaden kuitenkin MM-hopeaa Oberstdorfissa Lassilan kanssa naisten pariairokaksikosta.

Silloinkin hän oli se heikoin lenkki. Aiemmin dominoi sprinttiä ja myöhemmin taantunut, mutta se mitä tarkoitin nyt tuossa on se, että Mannisen kunto hiihtää 5km on hävinnyt aivan täysin eli ei voi ajatellakaan 4x5km viestiin. No nythän Manninen on ollut niin hiljaa tällä kaudella, ettei kai häntä edes esitetty kisoihin.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Vielä Variksesta

www.mtv3.fi uutisoi: "Osa hiihtäjä Kaisa Variksen tammikuussa antamista dopingnäytteistä on aiheuttanut ongelmia testaajille. Variksen virtsa on ollut liian laimeaa, jotta siitä olisi voitu tehdä laboratoriossa pitävä epo-analyysi. Asiasta kertoi Ilta-Sanomat torstaina.

Suomen antidopingtoimikunta vaatii parhaillaan selvitystä Varikselta, koska testaajat eivät tammikuussa tavoittaneet häntä kahteen yllätystestiin. Molemmissa tapauksissa Varis saapui testattavaksi noin vuorokauden sisällä, mutta Ilta-Sanomien mukaan juuri nämä näytteet ovat aiheuttaneet ongelmia.

- Jos virtsa on liian laihaa ja virtsa sisältää jotain kiellettyä ainetta, jäämän löytäminen on vaikeampaa. Laimennukseen ei tarvita manipulaatiota, virtsan saa suht' laimeaksi juomalla, Yhtyneiden laboratorioiden tekninen johtaja Antti Leinonen arvioi Ilta-Sanomissa.

ADT ei halunnut kommentoida tapausta. Toistaiseksi Varista ei epäillä dopingrikkomuksesta.

Varis jäi kiinni juuri epo-hormonin käytöstä ennen Val di Fiemmen MM-kisoja 2003. Epo häviää elimistöstä erittäin nopeasti, jopa vuorokaudessa."

On Kaisalla tainnut kulua vettä pullo poikineen, eikä pisunäytteen antamisessa ole ollut ongelmia...
 
Bayern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Huuhkajat
Kyllä täytyy sanoa, että Kaisa Varis on tyhmä kuin saapas. Viime vuonna palatessaan hiihtokuvioihin Kaisa hiihteli ilmeisen puhtain konstein jopa piirikunnallisissa kisoissa sijoille ynnä muuta. Ilmeisesti kunnianhimoa on vähän liikaakin ja tälle kaudelle päätettiin ottaa kovemmat keinot käyttöön. Tämä on täysin minun spekuloitia - uskokoon ken haluaa. Sijoitukset paranivat alkukauden (maailmancup 41.) tuloksista yhtäkkiä rytinällä ja Kaisaa alettiin jo odotella olympiajoukkueeseen. Sittemmin - mielestäni ei niinkään yllättäen - on paljastunut ADT:n pakoilua ja laimea virtsanäyte. Ei taida olla puhtaat jauhot Kaisalla pussissa. Nyt vain odotellaan KP Kyrön ilmaantumista kuvioihin.

Kaisaa saamme kiittää siitä, että hän veti Lahdesta toipuvan hiihtomme 2003 Val di Fiemmessä uudelleen lokaan ja tänä vuonna meno vain jatkuu. Suomihiihdon maine ei koskaan parane, jos tällaisia Variksia roikotetaan mukana maajoukkueessa. Saisivat Jylhä ja Piirainenkin katsoa peiliin.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Bayern kirjoitti:
Kaisaa saamme kiittää siitä, että hän veti Lahdesta toipuvan hiihtomme 2003 Val di Fiemmessä uudelleen lokaan ja tänä vuonna meno vain jatkuu. Suomihiihdon maine ei koskaan parane, jos tällaisia Variksia roikotetaan mukana maajoukkueessa. Saisivat Jylhä ja Piirainenkin katsoa peiliin.

Jari Piirainen ja Reijo Jylhä ovat selvityksen velkaa siitä, miten Kaisa Varis päätyi Hiihtoliiton Torinoon esitettyjen hiihtäjien listalle. Molempia on ADT informoinut Variksen dopingtestauksen epäselvyyksistä jo ennen joulua. Tammikuussa epäselvyydet jatkuivat ja siitä huolimatta Varis esitettiin valittavaksi Torinoon.

Tosin on huomioitava urheilun oikeusturva-asioiden ykkösasiantuntija Olli Rausteen ihmetelleen asiakkaansa Kaisa Variksen luottamuksellisten tietojen leviämistä ADT:ltä eteenpäin Hiihtoliittoon ja olympiakomitealle. Lakimiesten kanssa on oltava varovainen, ettei tule sanktioita vääristä menettelytavoista. Odottelen Rausteen seuraavaa esiintymistä mediassa. Vai ymmärtääkö hänkin vaieta suomalaisen hiihtourheilun parhaaksi?
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Bayern kirjoitti:
Kaisaa saamme kiittää siitä, että hän veti Lahdesta toipuvan hiihtomme 2003 Val di Fiemmessä uudelleen lokaan ja tänä vuonna meno vain jatkuu. Suomihiihdon maine ei koskaan parane, jos tällaisia Variksia roikotetaan mukana maajoukkueessa. Saisivat Jylhä ja Piirainenkin katsoa peiliin.

Jos tämä tieto Variksen liian laimeista näytteistä ja testiin menon viivyttelystä pitää paikkansa, en kyllä keksi sanoja, jotka riittävän hyvin kuvaisivat ko. naista. Saatana!

Aiemmin puolustelin Varista ja ihmettelin, miksi häntä ei voitu valita kisoihin, mutta näiden uusien "tietojen" valossa asiassa ei taida olla epäselvää. Suomella ei ole varaa käryihin missään tapauksessa. Hiihdon maine on jo pilalla ja menee varmaan ainakin sukupolvi ennen kuin näistä 2000-luvun alun käryistä toivutaan kokonaan.

Sitten meillä on yksi naishiihtäjä, joka tekee parhaansa pitääkseen Suomen doping-maineen loassa.
 
fani#x

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Bayern kirjoitti:
Kyllä täytyy sanoa, että Kaisa Varis on tyhmä kuin saapas. Viime vuonna palatessaan hiihtokuvioihin Kaisa hiihteli ilmeisen puhtain konstein jopa piirikunnallisissa kisoissa sijoille ynnä muuta. Ilmeisesti kunnianhimoa on vähän liikaakin ja tälle kaudelle päätettiin ottaa kovemmat keinot käyttöön. Tämä on täysin minun spekuloitia - uskokoon ken haluaa. Sijoitukset paranivat alkukauden (maailmancup 41.) tuloksista yhtäkkiä rytinällä ja Kaisaa alettiin jo odotella olympiajoukkueeseen. Sittemmin - mielestäni ei niinkään yllättäen - on paljastunut ADT:n pakoilua ja laimea virtsanäyte. Ei taida olla puhtaat jauhot Kaisalla pussissa. Nyt vain odotellaan KP Kyrön ilmaantumista kuvioihin.

Kaisaa saamme kiittää siitä, että hän veti Lahdesta toipuvan hiihtomme 2003 Val di Fiemmessä uudelleen lokaan ja tänä vuonna meno vain jatkuu. Suomihiihdon maine ei koskaan parane, jos tällaisia Variksia roikotetaan mukana maajoukkueessa. Saisivat Jylhä ja Piirainenkin katsoa peiliin.

Hyvä kirjoitus! Itse olen täysin samaa mieltä ja ei asiaa mielestäni voi paljon selvemmin sanoa.

Itselleni oli suuri yllätys, kun varis kärähti 2003 vuonna. MUTTA olin asiasta silloin hieman iloinen, koska veljeni kanssa jo harmittelimme Lahden kisojen jälkeen 2001 sitä, että varis ei jäänyt siellä kiinni.Olimme kuitenkin sitä mieltä, että ei varmasti Variksella ollut puhtaita jauhoja pussissa Lahdessakaan.(Kyrön kanssa todella läheinen suhde, nopea toipuminen olkapäävammasta jne.) Kuitenkin yllätys tuo Variksen käry 2003 vuonna oli sen takia, että en kuvitellut kenenkään olevan niin tyhmä, että tuollaisessa tilanteessa ottaa mitään riskejä. Noh väärässä olin..
 
Kaivanto

Jäsen
Toki syytön kunnes toisin todistetaan, mutta epäilyttävältä tämä näyttää. Vaikka doping-rikkeen toistaminen tuntuu intuitiivisesti käsittämättömältä, useissa 'oikeissa' rikoksissa kynnys ensimmäiseen tekoon taitaa olla suurin. Miksei siis näin dopingissakin.

Joku syväkurkku saattaa vaikka syöttää Iltikseen virheellistä tietoa, joten kirjoituksiin kannattaa suhtautua varauksella. Jos tiedot siitä, että juuri tavoitettavuusongelmien jälkeen saatiin laimeita näytteitä pitävät paikkansa, ja ne yhdistetään tietoihin EPOn hajoamisnopeudesta sekä siitä, miten prosessia voidaan nopeuttaa (juominen), alkaa kummallisia sattumia olla vähän liikaa.
 
Alkiolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue ja Jokerit
Alkiolainen kirjoitti:
Näkisin, että Olympiakomintea ei halunnut riskeerata Kaisan kohdalla. Otetaan ennemmin pronssia viestissä sitä doping-testissä menettämättä sen sijaan, että siniristin noustua salkoon olisimme kokeneet mahdollisesti uuden doping-skandaalin. Niitä ei Suomen Hiihtoliitto - ja sen vähitellen kuntoutuva talous - yksinkertaisesti enää kestä.

En malta olla lainaamatta itseäni viime keskiviikolta. Nyt tekee väkisinkin mieli sanoa: mitäs minä sanoin? Toivottavasti tämä tapaus saadaan nyt nopeasti käsiteltyä pois päiväjärjestyksestä (Jylhältä ja Piiraiselta selkeä kannanotto), ettei itse kisoihin valmistautuvien urheilijoiden tarvitsisi ainakaan moneen kertaan ottaa kantaa siihen. Näin palvellaan parhaiten suomalaisen hiihtourheilun etua. Vastuuta johtajat!
 
Bayern kirjoitti:
Kyllä täytyy sanoa, että Kaisa Varis on tyhmä kuin saapas. Viime vuonna palatessaan hiihtokuvioihin Kaisa hiihteli ilmeisen puhtain konstein jopa piirikunnallisissa kisoissa sijoille ynnä muuta. Ilmeisesti kunnianhimoa on vähän liikaakin ja tälle kaudelle päätettiin ottaa kovemmat keinot käyttöön. Tämä on täysin minun spekuloitia - uskokoon ken haluaa. Sijoitukset paranivat alkukauden (maailmancup 41.) tuloksista yhtäkkiä rytinällä ja Kaisaa alettiin jo odotella olympiajoukkueeseen. Sittemmin - mielestäni ei niinkään yllättäen - on paljastunut ADT:n pakoilua ja laimea virtsanäyte. Ei taida olla puhtaat jauhot Kaisalla pussissa. Nyt vain odotellaan KP Kyrön ilmaantumista kuvioihin.

Jos Kaisa Varis on tyhmä kuin saapas, niin siinä tapauksessa on jokainen testissä kiinnijäänyt on tyhmä kuin saapas. Toisaalta en tunne Varista niin hyvin, että osaisin arvioida hänen älykkyyttään sen tarkemmin. Tietysti voidaan sanoa, että on tyhmää jäädä kiinni dopingista, mutta eipä tosiaan ole ainoa ihminen tällä maapallolla, jolle on käynyt vastaavanlaisesti.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Sinänsä kyllä ymmärrän, että näissä asioissa ollaan ylivaroivaisia, sillä imago ei kestä _yhtään_ käryä enää. Toinen juttu sitten on, että jos tammikuussa on viisi kertaa testailtu, eikä mitään ole löytynyt, niin millä sitten olympialaisissa olisi löytynyt. Minulla ei tietotaso dopingista riitä kuin arvailuun, mutta onhan mahdollista, jotta kisoissa sitten kiinnijäämisen riski olisi ollut olemassa.

Puhtaaseen hiihtourheiluun minun henk.koht. on vaikea uskoa, toiset vain jäävät kiinni ja toiset eivät. Piste. Perusteluksi jokainen voi vaikkapa Googlella etsiä kuvan Marit Björgenistä ja tehdä siitä omat johtopäätökset. Enää vain ei ole varaa siihen, että norskit etunenässä saavat nauraa partaansa, että te ette vain osaa.
 
Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ihmetyttää, miksi suomalaisesta kertova doping-epäilyjuttu sisältää aina sanan Björgen.

Kaisa Varis on taas selityksineen ja valeineen tiiviisti pussissa. Kuten IS:n Pekka Holopainen toteaa: "Kaisa Varikselle sattuu ja tapahtuu." Jutut ovat samaa tasoa kuin Vainion "Piikittävä talonmies" ja Wetzellin "Söin banaaneja". Uskoo ken haluaa.

Ja ehdottomasti Marion Jones ja Marit Björgen. Ne pitää aina mainita, koska heidän ansiostaan meitä ei voi koskaan syyttää mistään.
 
Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Pascal Lemoix kirjoitti:
Kaisa Varis on taas selityksineen ja valeineen tiiviisti pussissa. Kuten IS:n Pekka Holopainen toteaa: "Kaisa Varikselle sattuu ja tapahtuu." Jutut ovat samaa tasoa kuin Vainion "Piikittävä talonmies" ja Wetzellin "Söin banaaneja". Uskoo ken haluaa.

Eikös ADT periaatteessa puhdistanut Variksen maineen kun kertoivat ettei hänen näytteissä ole ollut mitään erikoista?
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Pascal Lemoix kirjoitti:
Ihmetyttää, miksi suomalaisesta kertova doping-epäilyjuttu sisältää aina sanan Björgen.

Lemoix, se on koodinimi. Se jälkimmäinen kappale viestissäni käsitteli ehkä vähän enemmän koko maailmaa syleilevästi hiihtourheilua, ei pelkkiä suomalaisia. Siksi esimerkin saattoi hakea vuonon partaalta.
 
Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ilmeisesti testi pitäisi saada EPOn-ottopäivänä, jotta se näkyisi virtsassa. Päivänkin viivyttely voi olla ratkaiseva. Varsinkin, jos urheilija vettä juomalla laimentaa virtsaansa.

ADT pyrkii arvioimaan, milloin EPO on otettava, jotta se auttaa urheilijaa, mutta ei näy enää kisapäivinä virtsassa. Siksi Varista yritettiin testata ennen Val di Fiemmen mc-kisaa ja uudelleen seuraavalla viikolla ennen SM-kisoja, joihin Varis ei olisikaan osallistunut "sairauden" vuoksi. Vaikka sitten koko hiihdot jouduttiin perumaan pakkasen takia.

Nämä mainitut kaksi testiä ovat juuri samat testit, joihin tätä tavoittamattomuutta liittyy.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kenties vanhan kertausta, mutta Juventus-stara Pavel Nedved heittää potkupalloilun lomassa keikkaa italian teeveessä ja toimii kommentaattorina tv-kanava RAI:n lähettämissä Tshekin lätkämatseissa. I am not a ice hockey-expert, but I really love this sport very much, Nedved mulkkaa. Saman seuran päällysmies Fabio Capello toimii hänkin RAISportin kiekkokommentaattorina. Jonkin sortin kiekkomies ja ollut joskus mukana AC Milanin kiekkojaostossa

Eksyessäni Suomen Olympiakomitean Torino 2006 -sivuille pisti silmään olympiauutisten kuvat Ville Niemisestä ja pikaluistelija Mika Poutalasta. Molempien ulkoinen habitus ja eritoten kampaus jotenkin äärimmäisen tyylikkäitä. Poutala ollu väsäämässä Suomen joukkueen tunnusbiisiä, jota Nelosen urheiluaamussa kuultiinkin. Eli suunsoitto hallussa, kuten tunnetusti myös Nemolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös