Hemingway kirjoitti:
Kysyn ihan ensiksi seuraavan kysymyksen: Manninen sai kärkeä kiinni aikansa, kunnes voimat selvästi loppuivat? Potku ei vain enää riittänyt. Pettikö Mannisen pää tuolla hetkellä, kun se alun kuitenkin kesti hyvin?
Olen kuullut kestävyyslajeissa väärästä vauhdin jaosta, mutta aika vaikea on kuvitella, että esimerkiksi jännittäminen vaikuttaisi hiihtosuoritukseen jo suorituksen ollessa meneillään. Kun norjalainen irtautui Mannisesta, manninen yritti perään, mutta voimat eivät vain riittäneet. Aikaisemminkin ilme ja potku näyttivät aika tuskaisilta.
Miten jännitys voi vaikuttaa niin radikaalisti fyysiseen suorituskykyyn? Onko asian tueksi olemassa ihan faktaa?
Esitän sinulle vuorostani kysymyksen: Miksi käsittelet minulle esittämissäni kysymyksissä tapaus Mannista kun minä melkoisen selkeästi toin julki sen etten omassa viestissäni spekuloi tarkemmin sitä syytä miksi Manninen sammahti.
Kirjoitin seuraavaa:
"Mannisen tapaukseen en nyt ota kantaa, syy voi olla fyysinen mutta se voi myös olla psyykkinenkin - tai yhdistelmä molempia.
Yleensähän sippaamisen syyt ovat luonnollisia eli vauhdinjako epäonnistui, maitohapot jäseniin tai hiidossa voitelu epäonnistui tms."
Tämän jälkeen käsittelin psyykeen osuutta kilpasuoritukseen, kirjoitin osaltaan omiin kokemuksiini perustuen (olen ollut aktiivi urheilija ja harrastanut nuorena uintia liittokohtaisissa mestaruuskisoissa sekä aikuisten sarjassa juniorina b-mestaruuskisoissa) sekä veljeni (nuorten maajoukkueessa yleisurheilussa) ja muilta urheilijoita kuulemiini kokemuksiini liittyen syitä miksi psyyke voi pettää kesken kilpailun ja miksi kerran romahtanutta "korttitaloa" on kovin hankala saada enää kasattua.
Jos nyt vielä jotain yleisluontoista kirjoittaisin niin, usein urheilusuoritukseen kuuluu peruselementtinä tietty jännitys tai kihelmöinti mikä antaa lisäpotkua suoritukseen mutta mikäli jännitys lyö yli ennen suoritusta tai jos se laukeaa yli suorituksen kuluessa sen positiivinen vaikutus kääntyy negatiiviseksi mikä voi esim. hiihdossa, juoksussa tai vaikkapa uinnissa tarkoittaa sitä, että suoritus muuttuu väkinäiseksi ja pakonomaiseksi jolloin sivullinen voi tulkita sen väsymiseksi vaikka todellinen syy onkin se, että ollaan "negatiivisessa tahtotilassa" eikä saada tuotettua kehon tehovarannoista ulos täyttä 100 %:a vaan vaikkapa vain 90%. Tästä seuraava pakonomainen yrittäminen (mikä on aivan luonnollista) usein vain ruokkii tilannetta ja saa usein aikaan tekniikan entistä pahempaa pettämistä mikä johtaa entistä suurempaan suoritustason laskuun.
Tällaista negatiivista prosessia urheilija ei useinkaan enää kykene muuttamaan toiseksi, se on kuin pyörä mikä on lähtenyt liikkeelle ja liikkuu hallitsemattomasti eteenpäin. Tietenkin on otettava huomioon se, että huippu-urheija harvemmin joutuu tällaisen tilan valtaan mutta kyllä niitä aina silloin tällöin sattuu ja jos odotukset ovat kovat ja urheilijaan kohdistuu voimakas ulkoinen ja sisäinen pakko, hyväkin suoritus voi kääntyä hetken epäonnistumisen tunteen seurauksena "negatiiviseen tahtotilaan" jolloin selkä suoristuu ja yritys laimenee ja mielen valtaa tunne siitä, että peli on totaalisesti menetetty vaikka teoriassa kehossa löytyisi vielä potentiaalia voimavarojen muodossa mutta psyyke on jo antanut periksi.
Ja, edelleen, en käsittele Mannisen tapausta vaan kirjoitan yleisluontoisesti tilanteesta jossa psyyke voi romahtaa kesken suorituksen ja keho noutua "negatiiviseen tahtotilaan".
vlad.
