Mainos

Toni Söderholm siirtyy HIFK:hon

  • 265 953
  • 789

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kyllä se on niin, että tää jätkä ei kuuluisi millään tavalla pelaavaan kokoonpanoon. Aiheuttaa omalla huonoudellaan ja alokasmaisilla virheillään vaaratilanteita omaan päähän aivan liikaa. Nyt vaan reippaasti Ahonen Lupaschukin pariksi ja Söderholm pois joukkueesta. Mitä tekemistä on sellaisilla meriiteillä, jotka on ansaittu joskus reilu viisi vuotta sitten?

Täytyy chatata tähän väliin että on suorastaan hulppeaa, että joukkueesta, jossa on Martti Järventie, kirjoitetaan toisesta pelaajasta juuri kuin Järventien kohdalla olisi voinut viime kaudella niin moneen kertaan kirjoittaa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä väitän, että Söden suurin ongelma tällä hetkellä on se, että hän tietää itsekin pelaavansa aivan päin helvettiä. Tieto lisää tuskaa, you know. Eikä pelaamisen rentoutumista ole helpottanut ollenkaan se, että muukin jengi on pelannut heikommin kuin mihin rahkeet riittää.

Jos, ja todella toivon, kun Söde saa muutaman hyvän matsin peräkkäin, rentous ja suoritusvarmuus palaa sille tasolle, mitä me olemme odottaneet ja mihin uskon Söden rahkeiden edelleenkin riittävän. Aika näyttää.
 

J.Rose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Let's Play Hockey
Ei ole mitään antipatioita tätä pelaajaa kohtaan, närkästyttää suunnattomasti tämän pelaajan huonous kentällä. Olitko katsomassa tänään peliä? Jos olit, niin varmasti huomasit ne virheet mitä esim. ylivoimalla hän sai aikaiseksi yksinkertaisissa haltuunotoissa viivalla. Söde oli muuten jo viime kaudella huono, tämä kausi ei ole poikkeus. Olisi ehkä kuitenkin syytä avata silmät ja hyväksyä se, että pelkkä pukukoppi käyttäytyminen ja seura-henkisyys eivät ole kovin kauas kantoisia kriteereitä, kun siellä kentälläkin pitäisi tapahtua jotain positiivista.

Nuo tilastot taas mairittelevat Söden tämän illan suoritusta.


Kuten jo edellisessä viestissä mainitsin, niin olen kanssasi Söden tämänhetkisestä tasosta samaa mieltä.
Söderholm on ollut sanalla sanoen huono, suuri pettymys.
Ja kyllä, huomasin hänen monet helpohkot virheet.
Silti vaikea uskoa kaverin olevan sama hemmo joka täällä joskus skrinnaili vuosimallin 03-04 punakoneessa. ( Pärssinen - Harkins - Kuhta, Jere - Söde ).

Silti jaksan - ja haluan - uskoa siihen että kaveri kokee sen herätyksen kevään lähestyessä. Saattaa tosin johtua optimistisesta elämän asenteestani.


Annetaan kaverille vielä nyt ainakin vähän aikaa ( lue tämä kausi ).
Jengissä on kuitenkin selkeästi pahempiakin alisuorittajia...
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Jos, ja todella toivon, kun Söde saa muutaman hyvän matsin peräkkäin, rentous ja suoritusvarmuus palaa sille tasolle, mitä me olemme odottaneet ja mihin uskon Söden rahkeiden edelleenkin riittävän. Aika näyttää.

Esitän kysymyksen: kuinka paljon pitää sitä aikaa vielä antaa, jos pelaaja pelaa meillä 1,5 kautta reilusti alle odotusten? Pitääkö katsoa vielä seuraavat kaksi kautta, koska soppari niin edellyttäisi. Kyllä tämä kevät on mun mielestä se hetki, jolloin Söden pitää näyttää, että hänestä on jotain muutakin hyötyä kuin tämä pelkkä HIFK-henkisyys.
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Esitän kysymyksen: kuinka paljon pitää sitä aikaa vielä antaa, jos pelaaja pelaa meillä 1,5 kautta reilusti alle odotusten? Pitääkö katsoa vielä seuraavat kaksi kautta, koska soppari niin edellyttäisi. Kyllä tämä kevät on mun mielestä se hetki, jolloin Söden pitää näyttää, että hänestä on jotain muutakin hyötyä kuin tämä pelkkä HIFK-henkisyys.

Suoraan kysymykseen suora vastaus: katsellaan Södeä niin pitkään kuin soppari edellyttää, jollei jotain maata mullistavaa tapahdu. En gång IFK, alltid IFK.

Mä en kyllä vielä saa millään 1,5 kautta "Södeilyä" meillä. Viime kaudellahan Söde tuli ihan siirtorajan kynnyksellä ja oli vasta hakemassa pelituntumaa loukkaantumisen ja uuteen pelisysteemiin tottumisen jäljiltä. Ja IFK:n viime kausihan päättyi jälleen kerran pettymykseen, sääleistä lomalle. Että siinä mielessä viime kaudelle en laita oikeastaan mitään painoarvoa.

Siitä olen tismalleen samaa mieltä, että Söderholmin pelillinen panos on ollut huomattavasti heikompaa kuin mitä yleisesti odotettiin. Kausi lähti käyntiin aivan päin helvettiä, kun Clarken kanssa kilpaa koomailivat. Omiin silmiini vaikutti, että Söde oli kauden alussa pahasti ylikuntoinen. Treenaaminen kun on Södellä verissä ja näyttämisenhalu Nordiksella oli varmasti todella kova. Ja kun jalat ei toimi, ei toimi pääkään. Myöskään pakkiparit eivät ole edesauttaneet oivan pelivireen löytymistä, sillä molemmat vakkariparit ovat olleet kuutamolla siinä missä Herra Söderholm toki itsekin.

Joku voi tietysti sanoa, että em. seikat ovat vain ja ainoastaan tekosyitä ja tämän päivän todellisuutta on se, että Södestä ei ole pelillisesti IFK:lle mitään hyötyä. Ei nyt, eikä tulevaisuudessa. Itse en suostu tähän vielä uskomaan, vaan luotan siihen, että pelit tästä paranee. Selityksiä, syitä ja seurauksia voi toki aina miettiä. Syyn ja tekosyyn rajahan on hiuksenhieno ja totuuden tietävät vain ja ainoastaan osalliset itse.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mä en kyllä vielä saa millään 1,5 kautta "Södeilyä" meillä. Viime kaudellahan Söde tuli ihan siirtorajan kynnyksellä ja oli vasta hakemassa pelituntumaa loukkaantumisen ja uuteen pelisysteemiin tottumisen jäljiltä. Ja IFK:n viime kausihan päättyi jälleen kerran pettymykseen, sääleistä lomalle. Että siinä mielessä viime kaudelle en laita oikeastaan mitään painoarvoa.

Laskin tämän kevään jo mukaan, jos meno jatkuu nykyisen kaltaisena. Ei siinä sen kummempaa ja viime kausi meni Södeltä täysin vihkoon jo Ruotsista lähtien. Ei pidä liikaa puolustella pelaajaa, jonka näytöt ovat 4-6 vuotta vanhoja...
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei pidä liikaa puolustella pelaajaa, jonka näytöt ovat 4-6 vuotta vanhoja...
On toki Södellä nyt vähän tuoreempia näyttöjä, kun 3 vuotta sitten oli vielä mukana MM-kisoissa häviämässä hopeaa. Viime ja tämä kausi ovatkin sitten olleet melko heikkoa suorittamista, joskin viime kaudella hommaa taisi sotkea loukkaantuminen.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Toni_Söderholm
Söderholm pelasi Moskovan mm-hopeajoukkueessa keväällä 2007, joten hän on kelvannut mukaan mm-kisoihin n. 2v 8 kk sitten. Ei nyt liioitella aikaa Tonin huippuvuosista, vaikka minäkin olen pettynyt Söderholmin peliesityksiin kaudella 2009-10. Puolustajana Södeholmin pitäisi pelata vielä muutama kausi huipulla, kun ikää tulee vasta 32 vuotta huhtikuuussa. Uskon, että Söderholm löytää vielä parhaan vireensä kauden 2009-10 aikana takaisin.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Söderholmille pitäisi saada pakkikaveriksi vanha tuttu, Jere Karalahti! Jo alkaisi homma maistumaan ja luistamaan!
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Dennis ja Johannes laittoivatkin jo faktaa pöytään koskien Söderholmin arvostusta ja suorituksia. HIFK:n kanssa sopparin tehdessään Söderholmin odotusarvo oli EHT-tason puolustaja (joka on skulannut pareissa mömmäreissä) ja paperilla liigan huippua, vaikka sitä jälkiviisaasti kuinka pyörittelisi. Itse en voi uskoa, että Söde olisi kunnossa. Kauden alusta lähtien miehellä on ollut valtavia ajoitus- ja sijoitusongelmia. Sääliksi käy, kun katsoo. Näyttää kuin kaverin aivolohkoissa olisi tapahtunut jotain mullistavaa, koska niin ihmeellistä on liikkuminen. Nuo ongelmat eivät johdu asenteesta tai esim. harjoittelemattomuudesta, jotain isompaa on taustalla - tästä olen erittäin varma. Toivo on, että Söden henkinen ja/tai fyysinen vamma parantuu kauden aikana ja saamme nauttia "oikeasta" Söderholmista.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Söderholmille pitäisi saada pakkikaveriksi vanha tuttu, Jere Karalahti! Jo alkaisi homma maistumaan ja luistamaan!

Allekirjoitan! Yhden pakin hinnalla kaksi pakkia. Kunnon häpiauor, miksi ei lauota, kun siihen on paikka. Nyt Nybari ja Valtsu vaikutusvalta peliin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
On toki Södellä nyt vähän tuoreempia näyttöjä, kun 3 vuotta sitten oli vielä mukana MM-kisoissa häviämässä hopeaa. Viime ja tämä kausi ovatkin sitten olleet melko heikkoa suorittamista, joskin viime kaudella hommaa taisi sotkea loukkaantuminen.

Joo, on ollut MM-kisoissa pari vuotta sitten, mutta edelleenkin viimeiset 1,5 kautta on ollut kuraa tämän pelaajan osalta. Ei se Söde viime kaudellakaan kauden alusta asti ollut loukkaantuneena. Tämä tapahtui vasta joulun paikkeilla ja sen jälkeen junnu vei pelipaikan. Eli, alkukausikaan ei tainnut mennä ihan putkeen jos nuori pelaaja vie pelipaikan puolustajalta, joka on käytännössä parhaassa iässä.

Vajaassa kolmessa vuodessa pelaajan uralla ehtii tapahtua kaikenlaista ja Söden kohdalla käyrä näyttää uran kannalta pahasti alaspäin. Tottakai itsekin toivoisin, että hän pelaisi sellaisella tasolla, mitä hän esimerkiksi Sveitsissä pelatessaan esitti. Ja mun muistaakseni Söderholm ei ikinä ole ollut noin paska puolustussuunttaan, mitä hän on nyt vuoden sisällä esittänyt HIFK-paidassa. Siihen ei vaikuta pelkästään mitkään pakkiparin otteet, se on enemmän totuuden pakoilemista.
 

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
Söderholm on ollut tämän kauden SM-liigan huonoin Suomalainen puolustaja.

Mielenkiintoista tekstiä valuu palstalle kyseisestä miehestä. Maalivahti lynkataan ulos joukkueesta kolmen huonosti pelatun pelin jälkeen, mutta huonosti pelaavalle SM-liigan huonoimmalle puolustajalle ollaan antamassa peliaikaa sellaiset 150 ottelua+mahdolliset pleijarit. Kyseinen mies vie kuiten potentiaalista kehitysaikaa nuoremmilta puolustajilta jokaisessa ottelussa noin 20min, joten hieman hymyilyttää miehelle anteeksi annettava aika.
 

R-G-P

Jäsen
Huudellaan nyt vähän vieraisiin pöytiin mutta pakko puuttua tuohon Söderholmin MM-kisaedustukseen 2007. Söde ei enää tuona vuonna ollut lähelläkään MM-kisatasoa, mutta pääsi joukkueeseen vanhoilla näytöillään, koska lähes kaikki meidän elite-pakit olivat loukkaantuneita. Että kyllä se pelillinen taantuma oli alkanut jo ennen näitä möömmöömmejä. Suomen puolustusrosteri oli tuolloin suorastaan surkuhupaisa, peräpäässä pyöri mm. JP Laamanen, Mäntylä, Saravo jne. Ja Söderholm oli joukkueen ylivoimaisesti huonoin pelaaja. Suomihan yllätti puolustuskaluston kehnoudesta huolimatta Venäjän välierässä ja pääsi jopa finaaliin, mutta finaalissa tuli sitten Kanadalta pataan. ja Söde oli pelin ensimmäisessä erässä niin pihalla, että JARKKO RUUTU laitettiin hänen tilalleen puolustajaksi. Että se siitä meriitistä...
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyseinen mies vie kuiten potentiaalista kehitysaikaa nuoremmilta puolustajilta jokaisessa ottelussa noin 20min, joten hieman hymyilyttää miehelle anteeksi annettava aika.

Huonoin suomalainen pakki liigassa? Ei siinä mitään, kaikki on subjektiivista. Saanko kysyä miksi luulet, että Söderholm pelaa nykyisellä tasollaan? Onko kyseessä aina ollut yliarvostettu pelaaja? Onko Söderholm pahemman luokan edari? Onko Söderholmille jo ikää kertynyt sen verran, että pakosti jo vaikuttaa? Onko Söderholmilla mahdollisesti jotain rikki? Ja mitä tulee kommenttiin Söderholmin kisapaikasta edellisissä pelaamissaan kisoissa, niin kyllä se edelleen on meriitti ja kertoo tasosta, jos pelaa mömmäreiden hopeajoukkueessa ja on myös saanut peliaikaa. Harvemmin noihin Söderholmin kaltaisia pelaajia vanhoilla meriiteillä valitaan.

Oma pointti on se, että täällä jengi mollaa kaveria kovalla kädellä ja on jo nyt kenkimässä, vaikka kyseessä on kumminkin ihminen joka antaa joukkueelleen paljon ja pelaaja joka on tällä hetkellä kaukana tasostaan syystä joka ei taatusti ole julkisuudessa. Olen varma tästä. Sen verran on tullut nähtyä Söden otteita, että toi mitä nyt nähdään ei kertakaikkiaan ole sitä mitä mies on parhaimmillaan. Ja kyllä, joskus on annettava aikaa.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vähän ihmeelliseks menee jo tää Söde-keskustelu. Kaverilla on soppari 2012 asti ja sillä sipuli. Oletetusti oli kova paluumuuttaja viimekaudella. Assumption is the mother of all fuckups jne. Nyt ollaan tässä tilanteessa.

Mitä tässä vänkäämään. Kojon tehtävähän se on arvioida Söden taso ja penkittää tarvittaessa. Itse olisin jo aikaa sitten kokeillut joko Melartia tai Ahosta miehen paikalla. Niin olisin tehnyt Clarken kohdallakin. Enpä olekaan Kojo.

Söden tasonlaskusta voi olla monta mieltä. Nykukunnosta...onko siellä loukkaantumista taustalla? Ylikuntoa? Kuka näistä tietää.

Sen kaikki kyllä näkee, että otteet on ollu jäätävän heikkoja. Mies varmaan tiedostaa tämän itsekin.

Onko kukaan vielä kelannut, miten hyvin Söde sopii KJ:n pelitapaan?
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Söderholm on ollut tämän kauden SM-liigan huonoin Suomalainen puolustaja.

Sulla on jotain pahasti hampaankolossa nimenomaan Södeä kohtaan?
Ei kai täällä kukaan ole tyytyväinen Söden nykyilmeeseen, mutta kyllä mulle ainakin sillä on suuri arvo, että on oma kasvatti ja henkeen ja vereen IFK. Mielummin katselen huonosti pelaavaa omaa kaveria, kuin huonosti pelaavaa ostokaiffaa :) Esimerkkinä DC, josta oli jo sainauksen yhdessä pelottavan huonot vibat.
 

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
Saanko kysyä miksi luulet, että Söderholm pelaa nykyisellä tasollaan? Onko kyseessä aina ollut yliarvostettu pelaaja? Onko Söderholm pahemman luokan edari? Onko Söderholmille jo ikää kertynyt sen verran, että pakosti jo vaikuttaa? Onko Söderholmilla mahdollisesti jotain rikki?


Saat kysyä. Oma näkemykseni on nykytasoon heikko valmistautuminen kauteen ja mahdollinen nivusvamma. Tämä vain ja ainoataan omaa spekulaatiota, joka ei perustu mihinkään tietolähteeseen.

Oma mielipiteeni pelaajan arvostuksesta on se, että on ollut aina yliarvostettu. Pelasi SM-liigassa perustasolla ainoastaan Jere rinnalla.

En usko, että mies on edarihenkinen. Päin vastoin, tiedostaa omat heikkoutensa ja takoo nöyrällä asenteella ja kovalla työllä mahdollisimman paljon rahaa niin kauan kuin rauta on kuumaa. Ajatukset kuitenkin jo pitkällä peliuran jäleisissä maailmoissa. Tämäkin siis oma mielipide.

Ikä ei saisi vielä vaikuttaa. Puolustajalla tässä iässä se pitäisi näkyä pelillisesti tasaisissa esityksissä, tehotilaston plussalla pitämisessä ja peliälyn kasvulla. Vaikka pelaajan nopeus laskisi, mitä ei vielä tuossa iässä saisi tapahtua, korvaisi kokemus sijoittumisella paljon. Omaa mielipidettä....

Uskon, että jokin paikka on rikki. Tämä on kuitenkin pelkkää selittelyä. Miehellä on ollut tällä kaudella koko paketti hakoteillä. Liike, kaksinkamppailut, avauspeli, puolustuspeli, ym. Se on aivan sama onko mies rikki tai ei niin tämmöistä ei saa kaukalossa esiintyä. 20 minuuttia pois omilta junnuilta on tällä hetkellä tosiasia, sitä ei muuta miehen historia mihinkään suuntaan. Aikaa on annettava, mutta tämän pitäisi tapahtua harjoitusringissä. Nyt sitä on annettu jo tarpeeksi kauan. Paluun hyväksyn heti, kun mies on kunnossa.
 

Joosef

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Oma pointti on se, että täällä jengi mollaa kaveria kovalla kädellä ja on jo nyt kenkimässä, vaikka kyseessä on kumminkin ihminen joka antaa joukkueelleen paljon ja pelaaja joka on tällä hetkellä kaukana tasostaan syystä joka ei taatusti ole julkisuudessa. Olen varma tästä. Sen verran on tullut nähtyä Söden otteita, että toi mitä nyt nähdään ei kertakaikkiaan ole sitä mitä mies on parhaimmillaan. Ja kyllä, joskus on annettava aikaa.

Meille Söden mollaajille kun se ei näy millään tavalla että hän antaa joukkueelle paljon. Tai oikeastaan se näkyy, se näkyy virheinä, tehottomuutena ja vaarallisena puolustuspelaamisena. Omalla tasollaan tai ei, sillä ei ole merkitystä. Merkitystä on sillä että Tonia on katseltu nyt n. kalenterivuosi ja vielä pitäisi yli kaksi vuotta katsella. Toivottavasti ei tarvitse. Tämä turhake vie peliaikaa omilta junnuilta jotka nyt vetää jämäminuutteja ja voivat vaan haaveilla ylivoimasta ja alivoimasta. Mikään ei puolla Tonin peliminuutteja tällä hetkellä, korkeintaan se että hänelle maksetaan ihan liikaa palkkaa. Mutta niinhän sen ei pitäisi olla. Minun mielestäni peliajat pitäisi ansaita tekemisellään ei sillä että on joskus tehnyt jotain tai pitäisi olla potentiaalia tehdä jotain.

Jos tonista ei Ifk sydämen (tai jonkin muun syyn vuoksi) voida luopua niin sitten uusi pakkipari jonka kanssa vielä kokeillaan (Jere tai joku muu) tai sitten suoritustasoaan vastaavaan rooliin. Jonkun on täytettävä juomapullot (mitenkään huoltajia väheksymättä tai arvostelematta), valmennettava maalivahteja tai varattava busseja, lentolippuja tai hotellihuoneita.

Saattaispa olla parasta antaa ottelukohtaisella sopimuksella Lahteen tai Lappeenrantaan tasoittelemaan ylikuntoaan, parantelemaan nivusiaan tai vaikka katselemaan kaupungin valoja.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saat kysyä. Oma näkemykseni on nykytasoon heikko valmistautuminen kauteen ja mahdollinen nivusvamma. Tämä vain ja ainoataan omaa spekulaatiota, joka ei perustu mihinkään tietolähteeseen.

Mitä tarkoitat "heikolla valmistautumisella"? Toni Söderholm on nimittäin himotreenaaja, eikä häntä liiemmin nähdä baaritiskilläkään notkumassa.

Oma mielipiteeni pelaajan arvostuksesta on se, että on ollut aina yliarvostettu. Pelasi SM-liigassa perustasolla ainoastaan Jere rinnalla.

Tähän väitteeseen törmää jatkuvasti, että Söde olisi hyvä vain Jeren kanssa. Herra kuitenkin pelasi useamman kauden Sveitsissä, missä ulkolaisvahvistuksiin on tunnetusti suhtauduttu huomattavan kriittisesti. Sen jälkeen/lisäksi kaudet Ruotsissa isossa roolissa... Se, että viime kausi päättyi, miten päättyi ei sekään ole mitenkään yksioikoinen. Turha takertua siihen, että "junnu vei pelipaikan", kun molemmille osapuolille oli jokseenkin selvää, ettei ura tule ko. jengissä enää jatkumaan. Fiksu päätös antaa omalle junnulle näyttöpaikka, senhän Söde myönsi itsekin. Kuin myös sen, että omakaan peli ei ollut järin hääviä. Lisäksi siirtoon kesken kauden HIFK:hon on varmasti vaikuttanut myös muut siviilipuolen asiat. Mutta kaikki tämä ilman Jereä.

Missä muuten Jere Karalahti on viettänyt vuotensa ilman pakkipariaan Toni Söderholmia? Sanoisin kuitenkin, että Södellä tästä kaksikosta on paremmin mennyt. Niin peliurallaan kuin siviilissäkin.

En usko, että mies on edarihenkinen. Päin vastoin, tiedostaa omat heikkoutensa ja takoo nöyrällä asenteella ja kovalla työllä mahdollisimman paljon rahaa niin kauan kuin rauta on kuumaa. Ajatukset kuitenkin jo pitkällä peliuran jäleisissä maailmoissa. Tämäkin siis oma mielipide.

Miksi ihmeessä Toni Söderholm olisi rahastusmentaliteetilla liikenteessä? Kaveri on viimeisen päälle fiksu jätkä, osaa lukea, laskea, kirjoittaa, on jopa ihan ulkomaillakin opiskellut, hyvämaineinen ja arvostettu pelimies. Sanoisin, että Toni Söderholmilla on edessään valoisa tulevaisuus. Rahan takia Söden ei tarvitsisi pelata päivääkään. Ja todennäköisesti tulee työurallaan ansaitsemaan kokonaisuudessaan enemmän kuin jääkiekkoilijana yhteensä. Toisin kuin muutamilla muilla. Eli eiköhän se ole rakkaus lajiin ja usko siihen, että hänellä on lajille myös jotain annettavaakin.

Mutunahan täällä voi heittää mitä tahansa, mutta kai niilläkin nyt jotain totuuspohjaa pitäisi olla.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Nyt voidaan lopettaa kaiken maailman spekulaatiot siitä mitä Söderholm tekee kotona vapaa-aikanaan. Olennaisin asia on se, millä tavalla hän auttaa omalla panoksellaan joukkuetta menestymään. Kentällä tästä ei näy minkäänlaisia piirteitä, päinvastoin. Kentän ulkopuolisista asioista en sitten tiedä, mutta musta tuntuu että Lennu on tällä hetkellä koko joukkueen suurin hengenluoja ja sytyttäjä. Itse en pitäisi Söderholmia enää ensi kauden joukkueessa mukana, jos pelaaminen ei parane radikaalisti loppukaudesta. Samat ehdot pitäisi olla fanien keskuudessa kuin muillakin pelaajilla. Se on kyllä kumma juttu, miksi esim. veskarit ulostetaan jengistä suurin piirtein ekan huonon pelin jälkeen, mutta sitten tietyt pelaajat saisivat surffailla joukkueessa maailman tappiin asti.

Täällä on nyt kaksi kuppikuntaa: toiset ovat adoptio-osastoa, joille pelisuorituksilla ei ole mitään merkitystä ja toiset taas mittaavat pelaajan arvon suoraan peliesityksistä. Itse lukeudun tähän jälkimmäiseen ryhmään.
 

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
Mutunahan täällä voi heittää mitä tahansa, mutta kai niilläkin nyt jotain totuuspohjaa pitäisi olla.


Tämä on ainakin vielä mielestäni keskustelupalsta, jossa jokainen voi kertoa vapaasti omia näkemyksiään asioista, vai olenko väärässä?

Mitä mutuiluun tulee niin totuuspohjaa on omassa jutussasi pelkästää se, että Söderholm on pelannut ulkomailla, osaa lukea, laskea ja kirjoittaa. Muut asiat ovatkin pelkkiä omia ajatuksiasi eli pelkällä mutupohjalla.

Mitä Jereen tulee niin heitän vastakysymyksen sinulle, että milloin Söderholm on viimeeksi päässyt tehotilastossa plussan puolelle. Jeren viimeiset neljä kautta: +13, +4, +11, +7. Siviiliasiat ovat henkilökohtaisia asioita ja niihin en ota kantaa. Omissakin on tarpeeksi selvitettävää......;)
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällä on nyt kaksi kuppikuntaa: toiset ovat adoptio-osastoa, joille pelisuorituksilla ei ole mitään merkitystä ja toiset taas mittaavat pelaajan arvon suoraan peliesityksistä. Itse lukeudun tähän jälkimmäiseen ryhmään.

Itse kuulun myös tuohon peliesityksiä mittaavaan ryhmään. En kuitenkaan aivan ääripäähän. Tietenkin sitä miettii aina potentiaalia ja syitä, miksi menee huonosti.

On ikävää, että Söderholm ei ole ollut tällä eikä viime kaudella lähelläkään sitä tasoa mitä oli joskus, saati sitten että olisi kehittynyt. Syitä voidaan kaivaa ja etsiä, mutta jos ei ole mitään takeita että pelaaminen ensi kaudella onnistuu paremmin (ja ihan älyttömän paljon paremmin), niin pakkohan se on yittää kaupitella muualle. Eri asia on sitten se, että kuka tuollaisesta puolustajasta on kiinnostunut, kun hinta-laatusuhde heittää aika paljon.

Onhan Söderholm varmaan pukukoppipelaajana hyvä ja uskoisin, että harjoittelee nöyrästi ja näyttää huippu-urheilijan esimerkkiä muille kaikkialla muualla kuin kaukalossa. Kovassa organisaatiossa ei oikeasti pitäisi olla vara katsoa vielä kahta vuotta, että josko se peli alkaisi paranemaan. Aikaa on nyt annettu vuosi, annetaan vielä tämä kausi loppuun, kun ei sitä kaupaksi voida saada. Vaikka on kuinka sympaattinen ja mukava äijä, niin loppujen lopuksi otteet kaukalossakin ovat pirun tärkeitä. Asiansa osaava palkkasoturi olisi nyt ja loppukeväällä IFK:lle paljon hyödyllisempi, kuin IFK-sydämen omaava Söderholm.

Söderholmia vastaan ei itselläni ole yhtään mitään. Päinvastoin toivoisin, että Söde pelaisi sillä tasollaan, jolla on joskus pelannut. Mutta kuitenkin IFK:n menestys on itselleni tärkeämpi asia, kuin yksittäisten pelaajien onnistuminen IFK:ssa. Siihen se on mennyt, kun menestystä ei ole tullut yhtä pronssimitalia lukuunottamatta paskan vertaa 10 vuoteen.

Söderholm oli muuten esim. 2003/2004 kaudella todella hyvä viimeistelijä, kun paikan sai. Nousi hyvin takatolpalle oikea-aikaisesti ja sieltä esim. Harkins laittoi passia, niin rannari ja lämäri lähtivät napakasti ja tarkasti häkkiin. Tällä kaudella Söderholm on hyvistä paikoista tehnyt jotenkin paljon aneemisempia ratkaisuja.

Pääkoppa sillä on ainakin jumissa, varmaan jokin fyysinenkin vamma. Mutta onko sillä ollut fyysinen vamma jo puolitoistavuotta vai mikä tässä on homman nimi. Olisi mukava tietää enemmän, mutta niillä tiedoilla mitä minulla on (ja useimmilla faneista), niin Söderholmin kauppaamista kauden jälkeen kannattaa miettiä.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Söderholm on ollut tämän kauden SM-liigan huonoin Suomalainen puolustaja.

No jaa, eiköhän anneta kuitenkin tänäkin vuonna tämä kunnia Sami Heleniukselle. Yleisesti ottaen tilanne vaihtelee myös sen mukaan, missä jengissä sattuu pelaamaan.

Joku mainitsi tuolla vuoden 2007 MM-kisat ja puolustuksesta nimet Laamanen, Söderholm, Saravo ja Mäntylä. Miettikääpä, mikä yhdistää näitä neljää pelaajaa noiden MM-kisojen jälkeen?

Itse uskon, että keväällä nähdään parempaa. Muutama kunnon onnistuminen, niin siitä se lähtee. Eli samalla tavalla kuin Luttinen eilen - huomiselle voitte laittaa Raumalla Luttisen sarakkeeseen jo yhden maalin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös