Vanha viisaus: Harjoittelu tekee mestarin ja ekat kisat menee aina tunnelmaa haistellessa. Viimeiset kisat menee sitten nauttiessa suorituksesta.
Paitsi Tonillahan tuo meni toisinpäin. Ekoissa kisoissa mestariksi, ja loppu-ura menikin sitten kisatunnelmaa haistellessa.
Parikymppinen vielä miettii, että minkä väriset alushousut laittaa jalkaan kun taas reilu kolmekymppinen miettii, että kannattaako alushousuja laittaa lainkaan.
Tämä on kyllä totta, ainakin osittain. Tulee ihan omakohtainen konkreettinen kokemus mieleen. Tämä menee aika pahasti off topiciksi ja sopisi paremmin joihinkin muihin ketjuihin, esimerkiksi johonkin mielenterveysketjuunkin, mutta laitetaan nyt tähän, vaikka tämä tässä aika kaukaahaettua onkin.
Joskus jo monta vuotta sitten, hiukan nuorempana ja vielä kovastikin naiivina, löysin jostain erotiikkachatista kivan 19-vuotiaan abitytön, jonka mielestä jostain syystä mä tunnuin niin kivalta, että se halusi uudestaankin jutella. Ja aina vaan uudestaan ja uudestaan. Monta tuntia kerrallaan, monena iltana viikossa, viikkokausien ajan. Sanoi aina joskus silloin tällöin käyvänsä siinä kaupungissa, jossa asuin. Oli kuulemma jotain tuttuja siellä tmv. Heitin sitten joku kerta, että voin tarjota mun luota yöpaikan, kun hän tulee käymään. Hiukan yllättäen tyttö innostui ideasta. Hän puhui, että kyllä hänellä yöpaikka olisi, mutta että tulisi mieluummin mun luo. Yritin ehdottaa, että mä voin nukkua sohvalla ja hän mun kapeassa sängyssä, mutta se sitten ei kuulemma käynytkään. "Kyllä me nukutaan samalla sohvalla tai sängyssä, enhän muuten pääse sun kainaloon", virkkoi tyttö. Lisäksi hän sitten töksäytti, hiukan jo tuskastuneen oloisena siitä, etten ollut mitenkään vongannut, "No saisinko ottaa suihin?" Lupasin antaa luvan, jos hän kiltisti kysyy. Hän puolestaan lupasi niellä kiltisti kaiken. Tunnuin kuulemma jopa kivemmalta kuin hänen vakipano, eikä minun ollut kuulemma tarpeen olla lainkaan mustasukkainen, koska "saat säkin sitten, kun nähdään", ja kun kysyin, että mitä saan, niin tyttö vastasi, että "saat mitä haluut." Tuon jälkeen se sitten menikin niin, että tyttö halusi aina puhua vaan tuhmia, paitsi kerran, kun kertoi parhaan ystävänsä itsemurhasta, joka oli tapahtunut vuotta aiemmin. Ja tyttö olikin muuten aina kauhean kiimainen. Kaiken aikaa hänen teki mieli päästä pussailemaan ja kainaloon, sekä tietysti ottamaan suihin. Ei kuulemma halunnut mitään niin paljoa koko maailmassa kuin päästä kainalooni ja sanoi olevansa valmis tekemään sen eteen "melkeinpä mitä vaan." Joskus kysyin, että miten siinä niin kävi, että juuri minun kainaloon niin ehdottomasti pitäisi päästä. "Tunnuit vaan niin kivalta", sanoi tyttö. Hän soittikin mulle kerran. Puhuttiin siinä joku puoli tuntia ja häntä tuntui kiinnostavan lähinnä mitä mä haluaisin, että hänellä on päällä sitten, kun nähdään. Erityisesti alusvaatteet kiinnostivat. Stringit, hipsterit, hotpantsit, mitä niitä nyt on. No, ok, ei hän sitä täsmälleen kysynyt, että minkä väriset alushousut halusin hänellä nähdä. Ja sitten toisaalta puhui hän joskus siitäkin, että tykkää kesäisin nukkua ilman alushousuja, mutta lupasi, että voi pitää pikkarit jalassa ja topin päällä, jos "et oo ennen nukkunut tytön kanssa, ettei peloteta sua heti ihan kuoliaaksi." Eli hän siis totta tosiaan pohti tuota millaiset alushousut laittaa jalkaan, mutta hieman myös tuotakin, että laittaako ollenkaan. Tätä tarkoitin tuolla, että tuo
@WildCore :n heitto on osittain totta.
No tuliko tyttö koskaan käymään? Ei tietenkään, mutta hän selitti vielä yli kaksi vuotta myöhemmin sellaisella kuvitteellisella koiranpentuilmeellä, että hän kyllä haluaisi nähdä mut joskus ja haluaisi päästä mun viekkuun nukkumaan. Ja miksi tämä olisi mielenterveysketjun kamaa niin siksi, että vieläkin vituttaa koko juttu saatanasti, vaikka siitä on jo melkein vuosikymmen aikaa. Silloin kun nimittäin sain päähäni, ettei mikään olisi voinut olla niin kaunista ja romanttista kuin ajatus siitä, että jossain kaukana on joku kiva ja kiimainen 19-vuotias tyttö, joka haluaisi yli kaiken tulla läpi matkan ja esteiden suoraan kainalooni. Se olisi ollut jotain sellaista, mitä ei vaan oikeassa elämässä tapahdu ja juuri siksi niin kaunista – ja jos olisikin vastoin kaikkia todennäköisyyksiä mahdollista, niin vain joku aiemmin ujo, mutta sittemmin rohkaistunut ja uuteen rohkeaan itseensä tyytyväinen kiltti ja viaton 19-vuotias perhetyttö voisi olla niin naiivi, että tekisi jotain tuollaista – ja hän oli sellainen. Ja miksi vielä muuten se olisi minusta ollut niin kaunista? Siksi, että se olisi putsannut mielestä kaikki aiemmat massiiviset pettymykset. Se oli viimeinen kerta, kun uskoin enää mihinkään, ja se oli kaikki, mitä elämältä enää halusin, että olisin nähnyt hänet ja kokenut vain jotain kivaa.
Edit. Ehkä silleen tarina oli tämän ketjun kamaa, että minä en viitsi ihan hirveästi naureskella kenenkään naisjutuille.