Tommi Santala HIFK:hon

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
+Rankkarit
+Aloitukset (en tsekannut prosentteja, joten tämä perstuntumalta)
-Liike ei riitä puolustamaan silloin kun vastustaja kääntää nopeasti
-Liike ei riitä hyökkäämään silloin kun IFK kääntää nopeasti
-Menettää kiekkoja helpoissakin paikoissa
-Ei pärjää kaksinkamppailuissa
-Tuhoaa ylivoiman laukomalla (ohi) aina kun saa kiekon
-Ottaa paikoin turhia jäähyjä
Helppo allekirjoittaa koko lista. Eniten olen pettynyt tuohon hitaaseen pelipäähän. Sen varmasti jokainen tiesi, että Santala tulee olemaan verkkainen, koska ei ole edes nuorempana ollut nopea, ja nyt ikää mittarissa jo 39. Silti esim. YV:llä ei tarvi siellä pointilla hirveästi liikkua, tavalliset syötötkin riittäisi, mutta Santalan perus syöttäminenkin ajoittain ihan täyttä paskaa. Sama myös 5vs5-pelissä hyökkäysalueella, varsinkin kulmissa kun Santala ajautuu pieneen tilaan, niin häviää lähes aina kiekon. Ilari Filppula on myös aika verkkainen pelaaja, mutta pienessäkin vauhdissa pystyy tekemään temppuja. Santalan ainoat taikatemput liittyy kiekon kadottamiseen. Ilmari Pitkäsellä on varmaan parempi syöttöprosentti kuin Santalalla tällä kaudella.

Santala on väläytellyt syöttötaitoaan, pelannut muutaman huippupaikan keskustaan ja takatolpille, mutta samalla niissä perus syötöissä ollut jatkuvasti ongelmia. YV:llä myös erikoisuutena ne laukaukset jotka lähtee 3.sektorilta ja ilman maskia, eli menee sisään ehkä kerran sadasta.

Salmelaisen Malinen -> Santala vaihto on toistaiseksi osoittautunut virheeksi, siitä ei ole kahta sanaa. Aika paljon saa Santala parantaa, jotta tuo vaihto saataisiin edes 0 merkkiseksi. Ei Santala mikään rosterin heikoin lenkki ole, mutta kokonaisvaltaisessa pelissä ei missään nimessä 1-2.sentterin tasolla, eikä ansaitsisi tällä hetkellä välttämättä edes YV-aikaa.
 
Viimeksi muokattu:

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Markku Kanerva
Nyt kun täällä jatkuu Santala-Malinen vertailu, niin kuinka moni olisi vuosi sitten samaan aikaan valmis lyömään jatkoa ykkös/kakkos sentterin rooliin Maliselle, käsi ylös. Kevättä kohden paransi, mutta helppoa huudella nyt..
 
-Kantor-

Kysymys ei ole validi, koska vuosi sitten samaan aikaan Malisella oli kuluvaa kautta koskeva sopimus IFK:n kanssa.

Purusta ilmoitettiin keväällä: TIEDOTE: Miehon ja Malisen sopimukset purettu
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK&Pittsburgh Penguins
+Rankkarit
+Aloitukset (en tsekannut prosentteja, joten tämä perstuntumalta)
-Liike ei riitä puolustamaan silloin kun vastustaja kääntää nopeasti
-Liike ei riitä hyökkäämään silloin kun IFK kääntää nopeasti
-Menettää kiekkoja helpoissakin paikoissa
-Ei pärjää kaksinkamppailuissa
-Tuhoaa ylivoiman laukomalla (ohi) aina kun saa kiekon
-Ottaa paikoin turhia jäähyjä
Tässäpä hyvä listaus, aloituksistakin voidaan vielä todeta, että on hyvä silloin kun saa aloittaa. Melko usein tuo tunnutaan noista heivaavan pois tuomareiden toimesta. Arvosanaksi voi antaa toistaiseksi 5 eli välttävä, eihän toi pelaaminen ole ollut edes kutosen eli kohtalaisen arvoista vaan aivan kauheata paskaa. Todella paljon pitää parantaa jos meinaa olla keväällä hyvä pelaaja kolmosketjun keskellä (jos se yksi kärkisentteri tuohon vielä saadaan remmiin mukaan), tosin tätä tahtia joukkue aloittaa kevään pelit sääleistä ja kaikki menestys voidaan unohtaa jälleen kerran.

Ihan nybarimainen hankinta...
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kysymys ei ole validi, koska vuosi sitten samaan aikaan Malisella oli kuluvaa kautta koskeva sopimus IFK:n kanssa.

Purusta ilmoitettiin keväällä: TIEDOTE: Miehon ja Malisen sopimukset purettu
Toi nyt on vähän hassua. Vai osaatko sinä sanoa milloin Malisen sopimuksen purusta sovittiin ja Santalan kanssa tehtiin sopimus? Meinaatko että nämä asiat ovat tapahtuneet vasta pleijareiden aikaan?
 
En, osaatko sinä? Saatavilla olevan tiedon valossa Malisella oli kuitenkin vuosi sitten tähän aikaan IFK:n kanssa kuluvaa kautta koskeva sopimus. Vai viittaatko, että koko Malinen <-> Santala kuvio olikin Nybarin junailema (Salmelainenhan astui tehtäväänsä 2.11.)?

Tämähän olisikin kunnon käänne tähän saagaan kun Santalaa ACME-kytköksineen kaikkineen on pidetty tähän asti ilmeisenä Salmelaisen "löytönä" ja toisaalta Malisen sopparin purkua keinona saada käden jälki näkyviin mm. budjetin järkeistämisen osalta mitä mm. 2.-3. sentterille ollaan valmiita maksamaan (toki sama summa maksetaan nyt huonommalle 2.-3. sentterille, mutta ajatuksen tasolla kuitenkin).
 
Viimeksi muokattu:

Stigu

Jäsen
Kantorilta kattava lista Santalan heikkouksista tällä hetkellä. Kyllähän liikettä ja kaksinkamppailuvoimaa pitäisi saada lisää, jotta Tompasta olisi hyötyä jengille. Voisiko siellä taustalla kuitenkin olla joku loukkaantumisenpoikanen, sen verran paljon noita "ominaisuuksia" tuossa Kantorin listassa on?

Puheet siitä, että Santalaa EI ole hankittu ykkös- tai kakkosketjun sentteriksi vaan lähinnä kolmosketjun keskelle ovat mielestäni hieman omituisia, lähinnä kahdesta syystä:

1. Santalan palkka on lehtitietojen mukaan 260 keuroa. Aika kova liksa lähtökohtaisesti kolmosketjun sentterille
2. Jos Santala palkattiin kolmosen keskelle, niin silloin piti ollla tiedossa, että hän pelaa sellaisten laitureiden, kuin Tallberg, junnut tai ikijunnut kanssa. Hieman outoa olisi palkata lähtökohtaisesti kädellinen pelaaja pääasiassa kädettömien koheltajien tai kädellisten, mutta nopeiden junnujen keskelle.

Onhan Santala nytkin 30 pisteen vauhdissa, mutta ainakin itse odotin (ja odotan vielä vähän aikaa) häneltä jonkinnäköistä kokemuksen mukanaan tuomaa johtajuutta ja isompaa panosta ketjunsa pelinrakenteluun.
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
En, osaatko sinä? Saatavilla olevan tiedon valossa Malisella oli kuitenkin vuosi sitten tähän aikaan IFK:n kanssa kuluvaa kautta koskeva sopimus. Vai viittaatko, että koko Malinen <-> Santala kuvio olikin Nybarin junailema (Salmelainenhan astui tehtäväänsä 2.11.)?
Uskon että tämä on täysin Salmelaisen tekemää ja Nybondas ei liity asiaan mitenkään. Minä en osaa varmaksi sanoa että milloin näitä päätöksiä tehtiin, mutta en myöskään ole täällä koko ajan meuhkaamassa ja haukkumassa ihmisiä ilman faktaa. Yleinen uskomus taitaa kuitenkin olla, että hankintoja seuraavan kauden joukkueen avainpaikoille tehdään talvella, eikä vasta kauden jälkeen tai kesken pudotuspelien. Miksi nyt oletettaisiin toisin? Vuosi sitten Malinen oli ainakin minulle ja monelle muullekin täällä suuri pettymys. Lisäksi Nybondasta haukuttiin oikein olan takaa Malisen huhutusta ylikalliista sopimuksesta. Nyt kuitenkin Salmelainen on paska jätkä kun purki tuon haukutun sopimuksen? En ymmärrä.

Uskotko sinä että Salmelainen teki päätöksen asiasta vasta keväällä, kun Malinen vihdoinkin pelasi hyvin ja oltiin tilanteessa jossa tiedettiin jo lähes varmaksi, että Suomela tullaan menettämään? Jos näin, niin mihin tuo perustuu?

Mitäs taas jos Malinen halusikin itse lähteä?

Spekulointihan on hyvä juttu ja semmoista on kiva lukeakin. En vain tajua miksi homma menee niin nopeasti haukkumiseksi ja kaikki asiat halutaan väkisin kääntää negatiiviseksi ja paskoiksi suorituksiksi. Jos Salmelaisen homma on niin hiton helppoa, niin miksi esimerkiksi kukaan ei täällä vastaa kun kyselen ensi kauden hankintojen perään? Kuka on se ensi kauden Suomela, jota ei kannata hankkia? Ketä meidän pelaajia tulisi pitää joukkueessa ja ketkä voisi päästää menemään? Päätöksiä tehdään nyt, koska keväällä on liian myöhäistä. Vai eikö?
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Puheet siitä, että Santalaa EI ole hankittu ykkös- tai kakkosketjun sentteriksi vaan lähinnä kolmosketjun keskelle ovat mielestäni hieman omituisia, lähinnä kahdesta syystä:

1. Santalan palkka on lehtitietojen mukaan 260 keuroa. Aika kova liksa lähtökohtaisesti kolmosketjun sentterille
2. Jos Santala palkattiin kolmosen keskelle, niin silloin piti ollla tiedossa, että hän pelaa sellaisten laitureiden, kuin Tallberg, junnut tai ikijunnut kanssa. Hieman outoa olisi palkata lähtökohtaisesti kädellinen pelaaja pääasiassa kädettömien koheltajien tai kädellisten, mutta nopeiden junnujen keskelle.
Mutta eikös tuo mene aika yksi yhteen huhutun Malisen palkan kanssa? Malisen, joka olisi joidenkin mielestä täällä pitänyt pitää joukkueessa kolmosen keskellä.

Toinen kohta on hyvää pohdintaa ja ainakin nyt nähdyn mukaan on tosiaan hieman erikoinen yhtälö. Olisi kiva nähdä että kenen keskelle Salmelainen on Santalan alunperin suunnitellut.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uskon että tämä on täysin Salmelaisen tekemää ja Nybondas ei liity asiaan mitenkään. Minä en osaa varmaksi sanoa että milloin näitä päätöksiä tehtiin, mutta en myöskään ole täällä koko ajan meuhkaamassa ja haukkumassa ihmisiä ilman faktaa. Yleinen uskomus taitaa kuitenkin olla, että hankintoja seuraavan kauden joukkueen avainpaikoille tehdään talvella, eikä vasta kauden jälkeen tai kesken pudotuspelien. Miksi nyt oletettaisiin toisin? Vuosi sitten Malinen oli ainakin minulle ja monelle muullekin täällä suuri pettymys. Lisäksi Nybondasta haukuttiin oikein olan takaa Malisen huhutusta ylikalliista sopimuksesta. Nyt kuitenkin Salmelainen on paska jätkä kun purki tuon haukutun sopimuksen? En ymmärrä.

Uskotko sinä että Salmelainen teki päätöksen asiasta vasta keväällä, kun Malinen vihdoinkin pelasi hyvin ja oltiin tilanteessa jossa tiedettiin jo lähes varmaksi, että Suomela tullaan menettämään? Jos näin, niin mihin tuo perustuu?

Mitäs taas jos Malinen halusikin itse lähteä?

Spekulointihan on hyvä juttu ja semmoista on kiva lukeakin. En vain tajua miksi homma menee niin nopeasti haukkumiseksi ja kaikki asiat halutaan väkisin kääntää negatiiviseksi ja paskoiksi suorituksiksi. Jos Salmelaisen homma on niin hiton helppoa, niin miksi esimerkiksi kukaan ei täällä vastaa kun kyselen ensi kauden hankintojen perään? Kuka on se ensi kauden Suomela, jota ei kannata hankkia? Ketä meidän pelaajia tulisi pitää joukkueessa ja ketkä voisi päästää menemään? Päätöksiä tehdään nyt, koska keväällä on liian myöhäistä. Vai eikö?
En nyt oikein ymmärrä mitä ajat takaa ja mikä sinulla meni tunteisiin. Kuka täällä on haukkunut ihmisiä ilman faktaa? Jos minuun viittaat, niin mielestäni olen lähinnä kritisoinut Santalan peliesityksiä. Toiseksi asia, jota kommentoin ja johon sinä kommentoit, oli, että oliko Malisella vuosi sitten samaan aikaan IFK:n kanssa kuluvaa kautta koskeva sopimus. Vastasin, että oli ja niin vastasit sinäkin kun kerran olet sitä mieltä, ettei Malinen <-> Santala -kuvio ollut Nybarin junailema. Vuosi sitten tähän aikaan urheilujohdon puikoissa oli Nybondas.

E: Viilausta
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
En nyt oikein ymmärrä mitä ajat takaa ja mikä sinulla meni tunteisiin. Kuka täällä on haukkunut ihmisiä ilman faktaa? Jos minuun viittaat, niin mielestäni olen lähinnä kritisoinut Santalan peliesityksiä. Toiseksi asia, jota kommentoin ja johon sinä kommentoit, oli, että oliko Malisella vuosi sitten samaan aikaan IFK:n kanssa kuluvaa kautta koskeva sopimus. Vastasin, että ei ollut ja niin vastasit sinäkin kun kerran olet sitä mieltä, ettei Malinen <-> Santala -kuvio ollut Nybarin junailema. Vuosi sitten tähän aikaan urheilujohdon puikoissa oli Nybondas.
Emmätiiä. Ehkä olen yliherkkä ja mulla menee kritiikki tunteisiin.. Jotenkin vaan harmittaa kun täällä tuntuu olevan niin negatiivinen viba koko ajan. Mä niin hitosti toivoisin että Salmelainen onnistuisi ja siksi toivoisin että jengi olisi enemmän hänen takanaan. Nybondas oli duunissaan ihan perseestä ja nyt tuntuu että Salmelainen saa kantaa myös Nybondaksen hölmöilyt hartioillaan ja Tobbari koetaan jo valmiiksi ns. firman miehenä, joka tunnetusti ei ole hyvä juttu kun IFK:n krakaosastosta puhutaan.

Ei mulla ole oikeasti mitään sua vastaan eikä ketään muutakaan täällä. Toivoisin vaan että homma ei olisi täällä niin negatiivista ja sen takia kai mä vähän yritän täällä teitä haastaa.. Varmaan lisään sillä sitä negatiivisuutta, mutta se ei ole oikeasti tarkoitukseni.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Markku Kanerva
Kysymys ei ole validi, koska vuosi sitten samaan aikaan Malisella oli kuluvaa kautta koskeva sopimus IFK:n kanssa.

Purusta ilmoitettiin keväällä: TIEDOTE: Miehon ja Malisen sopimukset purettu
Kyllä ja voiko olla niin, että purettiin jo paljon ennen kuin esitykset roimasti paranivat? Eiköhän Santalakin ole hyvissä ajoin hankittu ja lähes sama palkka lyöty tulevalle kaudelle häneen, minkä heikkoja otteita esittänyt +200kilon Malinen sai. Malinen oli hyvä keväällä, kun sopimus oli jo purettu ja Santala sainattu, nyt itketään hänen perään. Olen ilmeisesti itse aivan hakoteilla. Mikäli viime joulukuussa olisi kerrottu seuraavan kauden senttereiksi Tyrväinen-Suomela-Santala, moniko olisi valittanut?
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Emmätiiä. Ehkä olen yliherkkä ja mulla menee kritiikki tunteisiin.. Jotenkin vaan harmittaa kun täällä tuntuu olevan niin negatiivinen viba koko ajan. Mä niin hitosti toivoisin että Salmelainen onnistuisi ja siksi toivoisin että jengi olisi enemmän hänen takanaan. Nybondas oli duunissaan ihan perseestä ja nyt tuntuu että Salmelainen saa kantaa myös Nybondaksen hölmöilyt hartioillaan ja Tobbari koetaan jo valmiiksi ns. firman miehenä, joka tunnetusti ei ole hyvä juttu kun IFK:n krakaosastosta puhutaan.

Ei mulla ole oikeasti mitään sua vastaan eikä ketään muutakaan täällä. Toivoisin vaan että homma ei olisi täällä niin negatiivista ja sen takia kai mä vähän yritän täällä teitä haastaa.. Varmaan lisään sillä sitä negatiivisuutta, mutta se ei ole oikeasti tarkoitukseni.
Salmelainen on IFK:n Urheilujohtaja ja tottakai jengi toivoo, että hän onnistuisi tehtävässään. Tuskin kenelläkään on myös mitään syytä toivoa Santalan epäonnistumista. Silti näen, että maksavalla asiakkaalla, kannattajalla ja yhteistyökumppanilla on täysi oikeus esittää kritiikkiä silloin kun kritiikki on paikallaan. Toki nostan käden pystyyn, että joskus menee vähän turhaankin negailuksi vaikkei pitäisi, mutta silti pidän mielelläni oikeuden niin krediittiin kuin kritikkiinkin. Sitäpaitsi kyllä Salmelainen on tietoinen minkä tehtävän hän on ottanut vastaan ja siksi hänelle maksetaankin enemmän kuin jollekin perus toimistosihteerille. Varmaan löytyisi Suomesta pestejä, joissa voi työskennellä pienemmän paineen alla :)

Kyllä ja voiko olla niin, että purettiin jo paljon ennen kuin esitykset roimasti paranivat? Eiköhän Santalakin ole hyvissä ajoin hankittu ja lähes sama palkka lyöty tulevalle kaudelle häneen, minkä heikkoja otteita esittänyt +200kilon Malinen sai. Malinen oli hyvä keväällä, kun sopimus oli jo purettu ja Santala sainattu, nyt itketään hänen perään. Olen ilmeisesti itse aivan hakoteilla. Mikäli viime joulukuussa olisi kerrottu seuraavan kauden senttereiksi Tyrväinen-Suomela-Santala, moniko olisi valittanut?
No, minä valitin Santalasta jo silloin kun soppari julkaistiin. Tai no, mielummin sanoisin, että tiedostin riskit. Toki olet oikeassa, että jos sentteristön kolmen kärki olisi tuo Tyrväinen - Suomela - Santala, niin tuskin kovin moni valittaisi tälläkään hetkellä (Santalasta huolimatta), mutta sattuneesta syystä tuosta nyt puuttuu aika oleellinen palanen.
 
Viimeksi muokattu:

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Markku Kanerva
@-Kantor- Kyllä olet oikeassa, mutta se onkin asia erikseen JOS tuo kolmikko tuolla skulaisi. Eiköhän massimalisen sopimuksen purku edelleen ole tehty jo siinä vaiheessa, kun esitykset oli täyttä paskaa palkkaan ja rooliin nähden ja Santala on ajateltu tuohon palkkaan ja rooliin iskeä vaihdossa ja kyllä edelleen Suomelan korvaaja uupuu, muttei ole vertailukelpoinen tähän keissiin. Onhan tuota helppo jälkiviisastella, mutta niin kuin sanoin, jos joulun tienoilla 2017 olisi kerrottu, että Malisen soppari ostetaan ulos ja tilalle tulee Santala olisi täällä oltu aika tyytyväisiä! Nyt kävi niin että massimalisen otteet paranivat keväällä ja ulososto, vaikka ei tietoa tarkemmin siihen liittyvistä kuvioista olekaan, niin osoittautui heikoksi.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Tammikuussa tehnyt diilin. Näin sain tietää, ku sopimus julkistettiin.
Tällainen viesti löytyi tämän ketjun sivulta 6 Santalan diiliä koskien. En osaa sanoa, mikä on viestin luotettavuusfaktori.

Jaa, että heikkoja otteita esittänyt Malinen. Liigan sivujen mukaan runkosarjassa viime kaudella Jarkko Malinen, 55 ottelua, 12+20 pistettä ja +/- 8. En nyt osaa sanoa, onko kakkossentterille joku pistevaatimusraja, mutta en mä lähtisi pisteiden valossa väittämään Malista heikkojen otteiden esittäjäksi.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan tuota helppo jälkiviisastella, mutta niin kuin sanoin, jos joulun tienoilla 2017 olisi kerrottu, että Malisen soppari ostetaan ulos ja tilalle tulee Santala olisi täällä oltu aika tyytyväisiä!
Tämäkin on yleistys kun osa jengistä on kuitenkin ollut alusta alkaen sitä mieltä, että oli virhe vaihtaa parhaassa peli-iässä oleva luotettava kahden suunnan sentteri 39 vuotiaaseen jäähdyttelijään (alla esimerkinomaisesti lainaan itseäni ajalta 2.5.2018). Ja toisekseen mitä sillä on väliä mitä mieltä tällä palstalla oltaisiin oltu jossain kuvitteellisessa tilanteessa kuviteltuna ajankohtana? Urheilujohto arvioi tarpeen, pelaajien kehityskäyrät ja kantaa loppupeleissä aina vastuun tekemistään päätöksistä. Ei sillä ole mitään merkitystä vaikka 90% faneista olisi ollut jossain kuvittelmassa tehdyn päätöksen takana. Eikä pelaajarekryjä muutenkaan huutoäänestyksellä tehdä. Tällä hetkellä tilanne on melko yksiselitteisesti se, että Santalan kohdalla konkretisoituivat lähes kaikki mahdolliset riskit Malisen pelatessa tällä hetkellä uransa parasta lätkää, eli tällaisena väliarviona sanoisin tehdyn päätöksen olleen erittäin huono. Ei yritysmaailmassa yleensäkään ole tapana puolustella epäonnistuneita rekrytointeja millään "eihän sitä tai tätä olisi voinut tietää"-argumenteilla. Rekryn tehnyt johtaja nauttii vastuun mukaisesta johtajatason palkkauksesta ja yksiselitteisesti kantaa vastuun tekemistään päätöksistä tai päättämättä jättämisistä.

On totta, että Santala pelasi viime kaudella ihan hyvää lätkää NLA:ssa ja on totta, että tälläkin kaudella Liigassa muutama vanhus on pelannut ihan hyvää lätkää. Silti fakta on, että Santala on kauden alkaessa 39 vuotias, joka on jääkiekkoilijalle varsin korkea ikä. Se, että maailmasta löytyy Kallio, Perrin ja Jagr, ei tarkoita, että jokainen kykenisi säilyttämään tasonsa, vaan suurin osa jääkiekkoilijoista ei enää pelaa ammattilaistasolla 39-vuotiaana.

Kyllä tällaisen hankinnan riskit kuuluu tiedostaa sen sijaan, että alettaisiin vähätellä iän merkitystä; kun vuosia kertyy, niin taso saattaa romahtaa yllättävänkin nopeasti. Palautuminen ei ole enää yhtä nopeaa, jonka myötä loukkaantumisriski kasvaa. Liike hidastuu. Kestääkö kroppa koko kautta ja mikä on anti pitkän runkosarjan jälkeen playoffseissa? Tässä vertailun vuoksi Tommin playoffs-tilastot parilta viime kaudelta (mukaanlukien KHL ja NLA): 33 ottelua, 4+5=9, -7. Ei se jaksaminen ensi kaudella todennäköisesti yhtään tämän paremmallakaan tasolla ole.

Voihan se toki olla, että onnistuu suoriutumaan tulosyksikön vaatimalla tasolla, playoffsit mukaanlukien, mutta tämänikäisen pelaajan kohdalla pitää hyväksyä, että riski skenaarion toteutumattomuuteen on merkittävästi suurempi kuin vaikkapa 29-vuotiaan pelaajan kohdalla.

E: Mikään "peltosmainen"-hakukaan tämä ei ole. Tässä Santalan palkintokaapista löytyvät mestaruudet sekä kaudet joukkueensa kapteenina:
 
Viimeksi muokattu:

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Markku Kanerva
Tällainen viesti löytyi tämän ketjun sivulta 6 Santalan diiliä koskien. En osaa sanoa, mikä on viestin luotettavuusfaktori.

Jaa, että heikkoja otteita esittänyt Malinen. Liigan sivujen mukaan runkosarjassa viime kaudella Jarkko Malinen, 55 ottelua, 12+20 pistettä ja +/- 8. En nyt osaa sanoa, onko kakkossentterille joku pistevaatimusraja, mutta en mä lähtisi pisteiden valossa väittämään Malista heikkojen otteiden esittäjäksi.
Eikö tuossa tahdissa aikalailla Santalakin pyöri ja suht samalla palkalla. Tietoa ei ole, mutta olisi mielenkiintoista nähdä pisteet tässäkohtaan verraten Santalaan ja +- tilasto myös. Mutu on että tammikuusta eteenpäin isokasa pisteistä tuli? Ja nyt kun mainitsit sivujen selaamisen, niin aika paskaa kaadettiin massimiehen niskaan viimesyksynä..
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos on niin että Malisen soppari ostettiin ulos (purkaminen ilman korvauksia ok), niin siinä tehtiin virhe, ja Santalan hommaamisessa edes likipitäen huhutulla palkalla toinen virhe. Jos Malisesta olisi pitänyt hankkiutua eroon, että olisi saatu vaikkapa Elkins, niin asia näyttäytyisi erilaisessa valossa.

Santalan hommaaminen on itse asiassa niin Nybondasmainen temppu, että ei tainnut edes Nybondas itse kovin montaa vastaavan tason hakua tehdä.

Toivotaan että Santala näyttää allekirjoittaneelle ja muille kriitikoille ns. närhen munat, mutta nähdyn perusteella on ole kovin toiverikkain mielin tämän suhteen.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Markku Kanerva
Tämäkin on yleistys kun osa jengistä on kuitenkin ollut alusta alkaen sitä mieltä, että oli virhe vaihtaa parhaassa peli-iässä oleva luotettava kahden suunnan sentteri 39 vuotiaaseen jäähdyttelijään. Ja toisekseen mitä sillä on väliä mitä mieltä tällä palstalla oltaisiin oltu jossain kuvitteellisessa tilanteessa kuviteltuna ajankohtana? Urheilujohto arvioi tarpeen, pelaajien kehityskäyrät ja kantaa loppupeleissä aina vastuun tekemistään päätöksistä. Ei sillä ole mitään merkitystä vaikka 90% faneista olisi ollut jossain kuvittelmassa tehdyn päätöksen takana. Eikä pelaajarekryjä muutenkaan huutoäänestyksellä tehdä. Tällä hetkellä tilanne on melko yksiselitteisesti se, että Santalan kohdalla konkretisoituivat lähes kaikki mahdolliset riskit Malisen pelatessa tällä hetkellä uransa parasta lätkää, eli tällaisena väliarviona sanoisin tehdyn päätöksen olleen erittäin huono. Ei yritysmaailmassa yleensäkään ole tapana puolustella epäonnistuneita rekrytointeja millään "eihän sitä tai tätä olisi voinut tietää"-argumenteilla. Rekryn tehnyt johtaja nauttii vastuun mukaisesta johtajatason palkkauksesta ja yksiselitteisesti kantaa vastuun tekemistään päätöksistä tai päättämättä jättämisistä.
Ei puolustella, mutta mikäli palkka ei kohtaa pelaajan/työntekijän arvoa joukkueelle on mietittävä uutta tilalle, tämä tilanne oli päällä. Voit käyttää mitä tahansa termiä nykytilanteessa, mutta muutoksia oli pakko tehdä ei tuolla palkalla ollut riittävän tehokas rooliin joukkueessa.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Lisäksi Nybondasta haukuttiin oikein olan takaa Malisen huhutusta ylikalliista sopimuksesta. Nyt kuitenkin Salmelainen on paska jätkä kun purki tuon haukutun sopimuksen? En ymmärrä.
Itse ainakin kritisoin pelkästään korkeaa palkkaa, mutta muistin aina samaan hengenvetoon sanoa, kuinka hyvä pelaaja Malinen on, kuinka hyvin tutkapari Malinen-Haataja toimii, kuinka Malinen on täydellinen kolmossentteri ja kuinka hänestä ei pidä pyrkiä eroon, korkeasta palkastaan huolimatta, sillä pelillisesti hän on tärkeä palanen niin 5vs5 kuin etenkin ylivoimalla. Argumentoin pitkin syksyä ja talvea, että liian korkea palkka pitää nyt vain niellä ja jatkossa pyrkiä tekemään hintalaatusuhteeltaan parempia sopimuksia, mutta ettei laatusentteriä saa päästää menemään kesken sopimuskauden.

En ymmärrä, miten kukaan voi olla niin tyhmä, että päästää Malisen menemään, vaihtaa huonompaan ja maksaa vielä siitä lystistä. Aivan sama kumpi UTJ tämän aivopierun teki.

Mutta eikös tuo mene aika yksi yhteen huhutun Malisen palkan kanssa? Malisen, joka olisi joidenkin mielestä täällä pitänyt pitää joukkueessa kolmosen keskellä.

Toinen kohta on hyvää pohdintaa ja ainakin nyt nähdyn mukaan on tosiaan hieman erikoinen yhtälö. Olisi kiva nähdä että kenen keskelle Salmelainen on Santalan alunperin suunnitellut.
Itse ainakin suunnittelin heti keväästä lähtien kolmosketjuksi Tallberg-Santala-Nordgren, ja nyt se onkin pelannut tuossa muodossa muutaman pelin. Tosin Santala on pettänyt varovaisetkin odotukseni. Enkä todellakaan liikoja häneltä odottanut.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Vaikka haluan edelleen uskoa, että Santalan kaltaiset veteraanit vertyy kevääksi, niin kyllä mullakin alkaa käsi varovaisesti nousta tehdyn virheen merkiksi. Itse pidin Santalan tuomista hyvänä asiana paikatakseen juuri noita pieniä puutteita, kuten aloitukset, Ylivoimat ja viimeisen minuutin tasoitustilanteet. Vaikka ylivoima saataisiinkin kuntoon Kangasniemen palattua, niin silti alan nähdä Santala-Malinen vaihdon meille miinusmerkkisenä. Juurikin tuollaiset Lukko ja Pelicans pelit on niitä missä Santalan olisi pitänyt kääntää peli meille. Kuten johtavien senioripelaajien kuuluu, kuten Pyörälä Kärpissä tai Kallio Tepsissä. Näyttää muille, että "ei tää nyt niin vaikeaa ole". En tiedä mikä mättää kundin pelissä, mutta tätä menoa ei näe meillä kevättä.
 
matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@-Kantor-Onhan tuota helppo jälkiviisastella, mutta niin kuin sanoin, jos joulun tienoilla 2017 olisi kerrottu, että Malisen soppari ostetaan ulos ja tilalle tulee Santala olisi täällä oltu aika tyytyväisiä!
Jos tosiaan olisi ilmoitettu että:

- Malisen 250 k€ sopimus ostetaan ulos, hinta vaikkapa 100 k€. Syynä se että pelaaja oli liian kallis kolmosen sentteriksi
- Tilalle Santala 260 k€ palkalla
- Eli lopputulema kustannuksineen: kolmosen sentteri Malinen (250 k€) --> Santala (360 k€), ja kyseessä siis tosiaan kolmosen sentteri

Ainakin itse olisin nauranut että mitä vitun järkeä. Tyytyväinen en olisi ollut.
 
Jos asia on noin mennyt, niin allekirjoitan ihmetyksen. En tiennyt mitä Santalasta odottaa, hyvässä tai pahassa, mutta 360k€ arvoinen hän ei lähtökohtaisesti ollut missään nimessä. En usko että homma on mennyt noin, mutta se mahdollisuus on toki olemassa. Tuon skenaarion voi perustella budjettiin kauniimminkin, mutta itsensä kusettamiseksihan se menee vaikka tuo 100k€ ei suoraan Santalan taskuun olisi mennytkään.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
- Malisen 250 k€ sopimus ostetaan ulos, hinta vaikkapa 100 k€. Syynä se että pelaaja oli liian kallis kolmosen sentteriksi
- Tilalle Santala 260 k€ palkalla
- Eli lopputulema kustannuksineen: kolmosen sentteri Malinen (250 k€) --> Santala (360 k€), ja kyseessä siis tosiaan kolmosen sentteri
100k sopimuksen purusta? Hohhoijaa.. Aika korkea lentoiseks alkaa mennä jutut. Kukaan ulkopuolinen ei edes käsittääkseni tiedä onko aloite sopimuksen purkamiseen tullut pelaajalta vai IFK:lta. Jos pelaajalta, niin en näe mitään syytä miksi on maksettu euroakaan.

Jos Tobbe olisi tosiaan itse halunnut purkaa Malisen sopparin, ja ottanut Santalan tilalle, niin aasinhattuhan hänellä olisi nyt päässä. Jos Malinen on itse halunnut takaisin Tampereelle, niin ei kai siinä kannattaisi pelaajaa pakottaakkaan jäämään. Santala on toistaiseksi osoittautunut heikoksi hauksi, siitä ei kahta sanaa. Toki PPG taitaa olla lähellä Malisen viime syyskauden PPG:tä, eikä Santala nyt ihan paska ole ollut pelillisestikkään. Malinen nosti tasoa kevättä kohti ja sitä Malista taitaa moni muistella. Toivottavasti saadaan sentteri vielä ennen siirtorajaa sisään, ja Santala 3.sentterin paikalle, jossa hoitanee tontin ok.
 
Viimeksi muokattu:

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Markku Kanerva
Jos tosiaan olisi ilmoitettu että:

- Malisen 250 k€ sopimus ostetaan ulos, hinta vaikkapa 100 k€. Syynä se että pelaaja oli liian kallis kolmosen sentteriksi
- Tilalle Santala 260 k€ palkalla
- Eli lopputulema kustannuksineen: kolmosen sentteri Malinen (250 k€) --> Santala (360 k€), ja kyseessä siis tosiaan kolmosen sentteri

Ainakin itse olisin nauranut että mitä vitun järkeä. Tyytyväinen en olisi ollut.
Vaikkapa 100k..onko sulla tosta antaa jotain faktaakin sitten ihan oikeana tietona ja lisäyksenä, että esim Malinen ei itse ole halunnut purkaa sopimusta ja katsoa isompaa roolia muualta, sen verta älyttömät itkupotkut tämä "vaihdos" on nyt saanut aikaan. Pelaajat ovat myös ihmisiä ja on helvetin naurettavaa itkeä, kun onnostuukin nyt muualla, kun taso ei riittänyt ja palkka ei kohdannut täällä. Santalan statsit ja status oli hänen tulon varmistuttua kovempaa luokkaa, kun Malisen ja oli lähtökohtana parempi pelaaja, nyt ei ole hänkään täyttänyt odotuksia, mutta on aika itsensä kusettamista nauraa nykytilanteelle..jotainhan oli tehtävä. Ei ole Santalan syy ettei täällä ole Suomelan korvaajaa. Santala tulee parantamaan ja nostaa tasoaan, se onko se taso arvoa 260k onkin aivan eriasia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös