Mainos

Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

  • 192 375
  • 897

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onnistuisi. Tuolla rosterilla vaikka Petu murjoisi jengin mitalipeleihin tai ainakin hyvin lähelle. Tuo kun on vaan yleisesti ottaen todella löysää tekemistä. Otetaan toki huomioon että todella kovia rostereita tällä kaudella kärjessä..
Tiedä häntä. Petunkaan projekti ei ollut millään tavalla nousujohteinen, vaikka joukkue hyvä olikin. Alan uskoa, ettei Lahessa ole mahdollisuutta onnistua pitkäjänteisesti.
 
Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tiedä häntä. Petunkaan projekti ei ollut millään tavalla nousujohteinen, vaikka joukkue hyvä olikin. Alan uskoa, ettei Lahessa ole mahdollisuutta onnistua pitkäjänteisesti.
1-2 kaudet oli nousujohteisia, kolmos kausi jolloin koko ykköskenttä lähti oli heikoin suoritus. Petu itsekkin sanoi, että soppari tuntuu 2+1 vuotiselta.
 
Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ensinnäkin, me ei olla mitenkään kovakuntoisin joukkue. Syystä tai toisesta kolmannen erän loput ovat hankalia, eikä se minusta johdu siitä, että parhaita pelaajia peluutetaan liikaa. Fyysisyyttä on monenlaista.
Tästä pitää olla erimieltä, jos ollaan tappiolla vikoilla 2min. kentälle heitetään ykkösäijät jotka on jo pelannut +20 min. siihen menessä. Jos vastustaja pyörittää tasaisesti kenttikään se voi heittää vastaan porukan joka on pelannut 15 min. Ero on 25% jolloin meidän ykkösäijien pitäisi olla kunnoltaan 25% kovempia että saavutetaan sama taso. Tasaisella peluutuksella on Suomi voittanut viimeiset kiekkokultansa.
 
Bobby

Kohtuu tasaisesti tuolla peluutetaan, erot tulee yv ja av. Leijonia tähän on turha verrata
 
Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Niemelän kiistaton vahvuus tähän asti on ollut suosio nuorten pelaajien keskuudessa. Tämä on Pelicansin kokoiselle organisaatiolle hyvä valttikortti, mutta vieläköhän se on olemassa? Täällä ei erityisesti nuoret ole breikanneet tai ei ainakaan itselle välity sellainen kuva, että olisi nuorelle lupaukselle erityisen hyvä paikka tulla kehittymään. En tiedä mikä on tilanne kulisseissa, mutta näytöt nuorten pelaajien kehittämisessä on ohkaiset. Utunen voitaneen laskea niihin, jotka ovat täällä menneet nousevalla käyrällä eteenpäin. Topias Vilen myös, mutta vaikea sanoa kuinka paljon on Niemelän hyvyyttä, kun vastapainona on iso liuta pelaajia, joilla kehitys ei ole mennyt siihen suuntaan kuin maine hyvänä nuorten pelaajien kehittäjänä antaisi ymmärtää.

Eli mikä on se Niemelän vahvuus valmentajana? Sitä tässä joudun tosissani miettimään, valitettavasti.
 
Tounaii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nostan vielä kerran esille ihmettelyni muutamasta toistuvasta asiasta, jotka nousee esille.

Ensinnäkin, me ei olla mitenkään kovakuntoisin joukkue. Syystä tai toisesta kolmannen erän loput ovat hankalia, eikä se minusta johdu siitä, että parhaita pelaajia peluutetaan liikaa. Fyysisyyttä on monenlaista.

Toiseksi, me ammumme aivan älyttömän vähän ja corsi-lukema on koko liigan huonoin. Jostain syystä ajaudutaan aina laitoihin ja hävitään siellä järjestään kaksinkamppailut muutamaa pelaajaa lukuunottamatta. Tämä näyttäisi tapahtuvan useasti, koska kun puolustajilta ei tule laukaisu-uhkaa, niin hyvin valmennetut vastustajat joko tuplaavat kiekolliset tai antavat painetta oikea-aikaisesti.

Kolmanneksi, luomukiekon sijaan suositaan viivelähtöjä, joissa ylöstuojan syöttötaito ja nopeus ei riitä voittamaan keskikenttää. Tällä joukkueella se näyttää robottimaiselta ja päätyy usein trappiin, jonka vastustaja on jo virittänyt 5 sekuntia aiemmin. Mitään pelitavallista etua meillä ei ole sen rikkomiseen. Ehkä eniten erottuu Bambi Lambertin stigakiekkosyöksyt omaa kaistaa pitkin, jotka päätyvät kolmossektorin laukaukseen, jossa ei ole ketään maskissa tai edes riparilla.

Neljänneksi, jostain syystä emme usko maalille menemiseen millään tavalla. Björninen sinne on vanhasta muistista mennyt ja maaleja syntyy. Nyt ei ole mennyt pariin peliin ja tulos sen mukainen. Peliä ohjataan aivan liikaa laitojen kautta, jota en vain ymmärrä.

Oli huikeaa katsoa Tapparan syöttölinjoja kun he tulivat hyökkäysalueelle. Aina oli vähintään yksi syöttölinja vapaana ja jos ei paikkaa ole, niin, voitetaan kiekko ainakin seuraavalle alueelle. Osan kritiikkiä annan myös siitä, että vieläkin sekoitetaan kenttiä kun ei toimi. Eilenkin siellä oli kaikenlaisia kokoonpanoja, joilla ei varmasti ole pitkää kokemusta toisistaan. Ei niin saisi olla, kun alle 5 peliä runkosarjaa jäljellä.
Amen!!

Sieltä se tuli, todella hyvä näköjulma ja ei voisi kyllä paremmin totakaan sanoa.

Eilen Tapparaa vastaan selostaja sano, että ollaan laukauksissa -400 kutia tappiolla, kun Tapparalla lukema +500 kutia, eli ero oli kevyet 900 laukausta maalia kohti ja se on paljon.

Jotenki uskomatonta kelata et miks tätä ei tajuta sielä valmennuksessa vai uskotaanko siihen omaan pelikirjaan niin kovasti, että ollaan sokeita realiteeteista?

Meni tossa muutama matsi hyvin tai ei, niin helvetisti on nimenomaan valmennuksella työtä ja oppimista edessä.

Meni tämä kausi sitten miten tahansa, niin vituiks se meni siltikin, tällä rosterilla ei todellakaan pitäis olla näillä sijoilla ja ommata näin suuria pelillisiä ongelmia.
 
Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kohtuu tasaisesti tuolla peluutetaan, erot tulee yv ja av. Leijonia tähän on turha verrata
Väitätkö että pelaajat eivät kuormitu yveellä ja aveella?

Miksi otin Leijonat tähän on siinä, kun Jalonen sanoi hänen pelifilosofiansa olevan, että kaikki pelaa suurin piirtein yhtä paljon. Sitä kyllä on leijonat toteuttanut!

Eilen Jasek pelasi 20.49 (istui vielä jäähyllä 2min.) ja esim. Nikkanen 11.41 tuossa on hirveä ero eikä se selity pelkästään yv/av ajoilla. Sitä paitsi miksi ei Nikkanen voi pelata esim Jasekin sijasta aveeta? Ihan varmasti Jasekin luistin kulkisi paremmin takaa-ajo vaiheessa kun ei tarvi pelata 1-2min alivoimaa per ottelu.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eilen Tapparaa vastaan selostaja sano, että ollaan laukauksissa -400 kutia tappiolla, kun Tapparalla lukema +500 kutia, eli ero oli kevyet 900 laukausta maalia kohti ja se on paljon.

Jotenki uskomatonta kelata et miks tätä ei tajuta sielä valmennuksessa vai uskotaanko siihen omaan pelikirjaan niin kovasti, että ollaan sokeita realiteeteista?
Niemelähän on muistaakseni todennut, ettei edes pyritä isoihin laukausmääriin peleissä.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Väitätkö että pelaajat eivät kuormitu yveellä ja aveella?

Miksi otin Leijonat tähän on siinä, kun Jalonen sanoi hänen pelifilosofiansa olevan, että kaikki pelaa suurin piirtein yhtä paljon. Sitä kyllä on leijonat toteuttanut!

Eilen Jasek pelasi 20.49 (istui vielä jäähyllä 2min.) ja esim. Nikkanen 11.41 tuossa on hirveä ero eikä se selity pelkästään yv/av ajoilla. Sitä paitsi miksi ei Nikkanen voi pelata esim Jasekin sijasta aveeta? Ihan varmasti Jasekin luistin kulkisi paremmin takaa-ajo vaiheessa kun ei tarvi pelata 1-2min alivoimaa per ottelu.

Sanoinko ettei kuormittaisi?

Ei tuossa peluuttamisessa ole mielestäni suurta moitittavaa, mutta monessa muussa asiassa kyllä. Tulee myös peluuttaminen muuttumaan muillakin jengeillä kun aletaan pelaamaan pleijareita.
 
Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tästä pitää olla erimieltä, jos ollaan tappiolla vikoilla 2min. kentälle heitetään ykkösäijät jotka on jo pelannut +20 min. siihen menessä. Jos vastustaja pyörittää tasaisesti kenttikään se voi heittää vastaan porukan joka on pelannut 15 min. Ero on 25% jolloin meidän ykkösäijien pitäisi olla kunnoltaan 25% kovempia että saavutetaan sama taso. Tasaisella peluutuksella on Suomi voittanut viimeiset kiekkokultansa.
Tuossa on alkuperäinen viesti johon vastasit
Kohtuu tasaisesti tuolla peluutetaan, erot tulee yv ja av. Leijonia tähän on turha verrata
Tästä kysyin eikö yv/av kuormita pelaajia?
Sanoinko ettei kuormittaisi?

Ei tuossa peluuttamisessa ole mielestäni suurta moitittavaa, mutta monessa muussa asiassa kyllä. Tulee myös peluuttaminen muuttumaan muillakin jengeillä kun aletaan pelaamaan pleijareita.
Väitit että peluuttamis erot tulevat yv/av ajoista ja minä olin väittänyt että 20min pelannut pelaaja on väsyneempi kuin 15 min pelannut pelaaja. Jolloin ainoa järkevä syy sinun vastaukseesi on että pelaajat eivät kuormitu erikoistilanteissa, tätä kysyin sinulta! Tähän vastasit tuolla kysymyksellä.

Esim. Eilen Jasek pelasi 20.49 (istui vielä jäähyllä 2min.) ja Nikkanen 11.41.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tuossa on alkuperäinen viesti johon vastasit

Tästä kysyin eikö yv/av kuormita pelaajia?

Väitit että peluuttamis erot tulevat yv/av ajoista ja minä olin väittänyt että 20min pelannut pelaaja on väsyneempi kuin 15 min pelannut pelaaja. Jolloin ainoa järkevä syy sinun vastaukseesi on että pelaajat eivät kuormitu erikoistilanteissa, tätä kysyin sinulta! Tähän vastasit tuolla kysymyksellä.

Esim. Eilen Jasek pelasi 20.49 (istui vielä jäähyllä 2min.) ja Nikkanen 11.41.

Pelataan voitosta, tuon tason urheilija jaksaa pelata 20 minuuttia hyökkääjän tontilla. Todennäköisemmin se ykkönen laittaa lopussa kiekon uuniin. Kun pelaat molempia erikoistilanteita, niin tuo 20 min ei ole edes järin korkea lukema. Johtoasemassa peluutus eri juttu kun takaa-ajossa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: aave

Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelataan voitosta, tuon tason urheilija jaksaa pelata 20 minuuttia hyökkääjän tontilla. Todennäköisemmin se ykkönen laittaa lopussa kiekon uuniin. Kun pelaat molempia erikoistilanteita, niin tuo 20 min ei ole edes järin korkea lukema. Johtoasemassa peluutus eri juttu kun takaa-ajossa.
Se ykkönen laittaa kiekon suuremmalla tod.näk. maaliin jos ovat pelanneet 17min. kuin se että olisivat olleet kentällä 22min siihen menessä. Siis eihän tuo +20 min olekaan mikään suuri peliaika, mutta ihminen kuin sattuu kuluttamaan energiaa kun kilpaurheilee, mitä enemmän kuluttaa energiaa sitä vähemmän sitä on käytettävissä.

Tämä on asia mihin heitin sen Leijonat jotka peluuttaa todella tasaisesti on porukka joka pelaa yveet ja toinen joka pelaa aveet. Ei pelsuillakaan ole mikään pakko että samat pelaa yveetä ja aveet, vai onko?
 
Ei ole, enkä itsekään niin peluuttaisi muuta kun esimerkiksi Björnisen kohdalla. Leijonilla toki helkkarin helppo valita yv ja av-pelaajat erikseen.

Energianpuutteesta se kuitenkaan tuskin jää kiinni.
 
Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
"Tulin, näin ja voi...". - VOI, VOI!
Tehtiinkö valmennuksessa, joukkueen treeneissä ja esim. erikoistilannepeluuttamisessa todella niitä asioita, joilla otteluita voidaan kääntää voitoiksi Liiga-kamppailuissa?
Miksi joukkueen tulos sakkaa niin katkerasti melko usein ja jäädään vastustajien jalkoihin?
 
Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tehtiinkö valmennuksessa, joukkueen treeneissä ja esim. erikoistilannepeluuttamisessa todella niitä asioita, joilla otteluita voidaan kääntää voitoiksi Liiga-kamppailuissa?
Miksi joukkueen tulos sakkaa niin katkerasti melko usein ja jäädään vastustajien jalkoihin?
Meillä on varmaan liigan huonoimpia erikoistilanne joukkueita! Yv, av, jatkoaika ja rankkarit laskettuna.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
No ei nyt kuitenkaan ihan täysin vedetä yli vaikka ymmärrettävästi sapettaakin, alivoima kun kuitenkin on Liigan neljänneksi parasta. Ylivoima, jatkoajat ja rankkarit puolestaan sitten ovat tosiaan ihan suoraan peräsuolesta.

Niemelällä tiukka itsetutkiskelun paikka tänä keväänä. Mikä meni pieleen, mitä tehtiin väärin jne.
 
Tarkoitin koko erikoistilanne pelaamista jossa tuo av on ainoa mikä on hyvä ja loput on vaan sitä muuta.
Kun kokonaisuutta tarkastellaan ollaan varmaan liigan huonoimpia erikoistilanne joukkueita.
 
Team Tölkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suljettu liiga ja Kummola
Runkosarja viimeistä vaille valmis. Ollaanko pudotuspeleissä vai ei, kestääkö kevät viikonlopun vai viikkoja, sen kertoo tiistai ja ensi viikko. Yhteenlaskuna vähän hahmoteltuna miksi tässä ollaan ja on ajauduttu. Muutama piste suorasta paikasta, sikäli ei huono. Mahdollisuus olla kokonaan ulkona, floppi. Otetaan posin kautta ensin. Maalivahtipeli on erinomaista koko kauden. Meillä on hyvä puolustuspeli. Omiin päästetty ihan vertailukelpoisella kärkiporukat, kaikki mukaan lukien. Alivoima on ihan riittävällä tasolla. Karvauspeli on ihan toimivaa ja se tukee myös kokonaisvaltaista puolustamista ihan hyvin. Sitten. Kiekollinen tekeminen. Siinä on se suurin rotko kaikkineen. Puolustusalueella ollaan kovin usein pulassa kiekon kanssa ja ajaudutaan pulaan koska syöttöpeli on heikkoa. Syötöt jää kovin usein joko vähän jalkoihin, vähän eteen, tai se syöttö kestää liian kauan. Tai vastaanotto on ns ripuliranteinen ja veltto. Tarjonta on myös epätasaista onko sitä rakenteellisesti vai satunnaisesti. Viivelähtö tällä hetkellä tarkoittaa käytännössä kiekon menetystä. Joko huono syöttä keskialueella tai dumppaus päätyyn. Nopeat käännöt sentään toimiin kohtuullisen hyvin. Lauotaan käytännössä vähiten sarjassa, onko valinta vai seuraus mutta se on fakta. Tehtyjä maaleja on merkittävästi vähemmän kuin samoista sijoista vääntävät ja kärjessä olevilla. Ei kai se voi olla näkymättä pistesarakkeessakin. Ajatusleikkinä mistä sijasta tiistaina pelattaisiin jos tehtyjä maaleja olisi se noin 15-20 enemmän mitä muilla siinä ympärillä ja edessä on. Ylivoimasta ei viitsi edes sanoa mitään. Yhteenlaskuna uskallan kesän teemana toivottavasti olevan Tommilla ja tiimillä jääkiekon ’uudelleen keksiminen’. Tällä tavalla on haastavaa menestyä. Kiekollisen tekemisen tason nostaminen on suurin mahdollinen huolenaihe jos.....halutaan parantaa ja tulla paremmiksi.
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Siellä olis huippuvalmentaja Pennanen vapaana ja samalla Niemelälle just huippupaikka vapaana! Mitäpä jos kierrätetään Niemelä U20 Leijoniin ja Pennanen Lahteen. Win win? Samalla oven avauksella muu valmennus uudelleen arviointiin.
 
Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Siellä olis huippuvalmentaja Pennanen vapaana ja samalla Niemelälle just huippupaikka vapaana! Mitäpä jos kierrätetään Niemelä U20 Leijoniin ja Pennanen Lahteen. Win win? Samalla oven avauksella muu valmennus uudelleen arviointiin.
Kiinnostava ajatus kyllä. Toisaalta sitä haluaisi nähdä että saako Niemelä ensi kaudella pumpattua näitä meidän kolmannen vuoden junnuja sinne huipulle, vai onko se sitten juurikin U20 ympäristö jossa hän olisi se junnujen kehittämisen mestari. Jos Pennanen vetäisi vielä ensi kauden junnuja ja sitten läpsystä vaihto
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Voi voi Tommi, niin se vain sinustakin sitten tuli Lahden ja Pelicansin "toisen kauden kirouksen" uhri vaikka niin kovin toivoin, että saisit loihdittua joukkueen erilaiseen liitoon kevääksi. Käsittämätöntä kuitenkin vain on, että se tapahtui tällaisilla työkaluilla. Yksi Pelicans-historian parhaista joukkueista paperilla, ja siitä ei saada tämän enempää muka puristettua irti? Petri Matikainen olisi kussut kultaa mikäli olisi Pelicans-aikakaudellaan saanut tällaiset työkalut itselleen edes kerran, ja olisi sitten puristanut näillä jätkillä sen metallinpalan roikkumaan kaulaan väkisin.

Tänäänkin neljä minuuttia jäljellä kellossa, ja jääräpäisesti vain pyörähdetään oman maalin taakse hakemaan viivelähtöä? Mitä helvettiä nyt ihan oikeasti Tommi? Muutenkin koko pelitapa oli tänään taas kuin oltaisiin pelattu vain yhtä marraskuista runkosarjaottelua muiden joukossa. Ei mitään tietoakaan siitä tiistain kiimaisesta pelitavasta kun tapeltiin kynsin ja hampain voitosta ihan erilaisella flowlla ja intensiteetillä jokaisen miehen toimesta. KooKoo ja Olli Salo vei Niemelää taas kerran aivan 100-0 taktisesti. Vei itseasiassa jokaisessa joukkueiden välisessä kohtaamisessa tällä kaudella, ja vie huomennakin. Ja se vasta onkin hälyttävää se.

Tommilla tuntuukin menevän fokus enemmänkin siihen tuomareille valittamiseen ja räyhäämiseen kuin itse joukkueen valmentamiseen pelin aikana. Se ei paljon auta, vaikka kuinka siellä pelikatkojen aikana taputetaan ja tsempataan pelaajia, kun ei selvästi olla ajantasalla tilanteesta. Miten helvetissä tällaiseen kauden isoimpaan ja kuumimpaan peliin saa Kangasniemen, Smejkalin ja Jasekin renkaat pumpattua noin puolivillaisesti, että jokainen näyttää vain siltä ettei edes kiinnosta pelata ja kunhan vain nopeasti pääsisi kauden päättäjäisiin?

Ja miten voi tuon tasoiset pelaajat väsätä ylivoiman, missä kukaan ei edes suurin piirtein tiedä mitä pitäisi tehdä? Täydellinen esimerkki tuo ottelun viimeinen ylivoima, kun Kangasniemi seisoo vain selkä suorana kiekollisena viivan tuntumassa, ja noin metrin päässä oleva Eronen toimii tismalleen samoin. Molemmat siinä vain katselevat, ja yrittävät ymmärtää, että mitähän helvettiä tässä nyt pitäisi sitten tehdä samalla kun muut kolme pelaajaa ovat täysin paikoillaan eivätkä edes yritä hakea vapaita syöttöpaikkoja tai maalipaikkoja ja KooKoon neliö pystyy pysymään täysin paikallaan. Aivan kuin peli olisi pysähtynyt kokonaan muutamaksi sekunniksi. Pelaajien kynästä lähtee ylivoimakuviot ja niin edelleen, mutta helvetti sentään on tällaisessa jatkuvassa erikoistilanteiden pupeltamisessakin valmentajalla vastuu. Oli se sitten Tommi Niemelä tai Jussi Silander, niin se ja sama. Jotain ammattiylpeyttä pitäisi kuitenkin olla, niin pelaajilla kuin valmentajilla.

Ihan suoraan sanottuna, tämä on aivan helvetin huonosti valmennettu joukkue. Ja on ollut sitä kyllä koko kauden ajan.

Kaikki valmentajat epäonnistuvat joskus, ja nyt oli sitten Niemelän vuoro. Miten mies kokoaa itsensä ja omat joukkonsa tästä, niin se on se suurin haaste tulevaan. Haluan uskoa, että Niemelä ja kumppanit tulevat tästä oppineena ensi kauteen vahvempina ja parempina, mutta ensi kaudella myös varmasti alkaa se hiekka tiimalasissa loppumaan Niemelälläkin aikaisemmin mikäli tällainen samanlainen hajuton, mauton ja väritön virkamiesläpsyttely ilman mitään selkeää punaista lankaa jatkuu.

Ja kyllä, olen jo luovuttanut huomisen suhteen. Saa yllättää, mutta epäilen vahvasti ettei tule tapahtumaan.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Niemelällä käy suu jatkuvasti tuomarien suuntaan pelien aikana, suurimmaksi osaksi toki aiheesta. Tuolla vain tuppaa olemaan sellainen vaikutus, että mitä enemmän avautuu ja kritisoi vihellyksiä/viheltämättä jättämisiä, sitä useammin ne alkaa kääntymään meitä vastaan. Nyt on käynyt juuri noin.
 
Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Kyllä tuo ylivoiman saamattomuus pitää panna enemmänkin pelaajien kuin valmennuksen piikkiin. Jos valmennuksen kuvio ei tuota tulosta, pitää johtavilla pelaajilla, Björninen, Smejkal, Eronen olla munaa muuttaa yv tuottavaksi. Tarvittava taito tuolla ryhmällä pitäisi kaiken järjen mukaan löytyä edes maalipaikkojen tuottamiseen. Nythän aika on jo kortilla, mutta itse jättäisin tänään Jasekin pois ykkös yyveestä ja Saarinen tilalle. Ja miksi yv pelataan koko ajan viivan pinnassa, kun ilmeisesti laukominen on kielletty. Iikka konttoriin päätyyn ja Smejkal Cervenyn tapaan lapioimaan tarjontaa sisään. Uskoisin Iikan pystyvän lähes Laschmäisiin syöttöihin sieltä päädystä. Nyt lähinnä jännittää milloin mies menettää kiekon viivalla ja lähettää kaverin läpiojoon.
 
Frykke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Hurricanes
Täysin samaa mieltä, Jasek pois pois ykkös-yv;stä, ei oo pystynyt ymmärtämään miksi sitä vetoa pitää sille vaan hakea kun koko kaudella varmaan yhden käden sormilla laskettavissa että saanut säällisen laukauksen siitä aikaiseksi. Muutoinkin ollut melko löysää tekemistä ja eilisen pelin loppu vei viimeisetkin maut kaverista.

Iikkaan kyllä luottoa jopa siellä viivassa, mutta en panisi pahakseni jos tosiaan siirrettäisiin konttori sille sinne maalin taakse jota palstatoveri tuossa yllä ehdottelee.
 
nikez37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nyt on sitten helvetin ison analyysin paikka koko valmennustiimillä. Pelicansissa ei ole ollut montaa kertaa kahta ykköskentän tasoisia kavereita, puolustuksessa Eronen ja maalissa Bartosak ja silti ei olla puolivälierissä. Tässä vaiheessa vaikea sanoa mitään, mutta kyllähän tämä oli epäonnistuminen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös