Mainos

Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

  • 472 210
  • 2 981

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Vaikuttaa sellaiselta ihmiseltä, joka haluaa tehdä pitkäjänteistä työtä seurassa useamman vuoden ajan. Jotenkin uskon hänen jatkavan, mikä olisi seuran kannalta hyvä juttu, koska hänellä on selvä visio miten seuraa pitäisi kehittää. Kerttula on seuran tulevaisuuden kannalta kuitenkin tärkeämpi henkilö kuin Selin, jonka ura Ässissä päättyy vääjäämättä viimeistään keväällä 2022. Tietysti Kerttula ei anna itselleen jatkosopimusta, vaan tietysti Ässien johdon pitää päättää, että jatketaanko yhä hänen johdollaan.

Mäkin näkisin, että tässä tehdään työtä ja pyritään kehittämään seuraa isossa kuvassa, kautta linjan, pidemmällä aikavälillä. Huolimatta tämän kauden urheilullisesta mahalaskusta Liigajoukkueen kannalta.

Tai toisaalta, liikaa Liigajoukkueen merkitystä väheksymättä. Kyllä ens kaudella täytyy olla tasapainosempi joukkue, kausi. Ässien täytyy nostaa itsensä taas relevantiksi seuraksi tähän sarjaan ja sijat 8-10 täytys olla heittämällä haarukassa. Kilven kiillottamisen, uskottavuuden ja työrauhan näkökulmasta. Toki! Tuohon talouspuolelta hankintakielto päälle ja taas joudutaan tekemään kompromisseja. Mutta sellaista tää aika vähän on.

Niin urheilujohdon kuin valmennuksen tekemistä, onnistumista ja seuran strategioita ylipäänsä perataan varmasti kauden jälkeen. Mutta ihan mielelläni ottasin vastaan sen, että kesällä/syksymmällä isketään se noin kahden vuoden jatkosopimus pöytään ja Kerttula jatkais rakennushommia seurassa loppuvuoteen 2023 asti. Arvioidaan tilanne sitten taas uudestaan parin vuoden päästä.
 
raipe1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sharks
Ässien touhua on tullut seurattua nyt suhteellisen tarkasti parin kauden ajan. Tämä teidän osio on ihan huikean aktiivinen ja viihdyttävä, ja toisaalta ässiä on helppo sympata myös kaukalossa.

Syksystä täällä puhuttiin todella paljon siitä, kuinka Kerttulan kokoama runko oli aivan erinomainen ja halpa. Useammat nimimerkit olivat sitä mieltä, että tuolla rungolla ja siihen tuoduilla uusilla kärkipelaajilla Ässät taistelee sijasta 6. Jo silloin ihmettelin hieman tätä optimismia, sillä itse en missään vaiheessa nähnyt tuossa rungossa oikeastaan mitään, mikä olisi huutanut sen olevan liigaan kärkipäätä. Syksyllä moni muistutteli palstalla, että viime kauden 9sijalta oli todella pitkä matka kuudenteen sijaan. Ässien viime kauden P/O lukema oli 1,29.

Syksyllä ne hankinnat saatiin ja pakko sanoa, että ne kyllä olivat liigatasolle ainakin niminä erinomaisia. Kauden aikana näitä hankintoja on sitten tullut hankintojen tilalle lisää, mikä ei varmasti ole ollut valmennukselle ainakaan helppoa pelin kehittämisen kannalta. No nyt aletaan olla kauden loppupuolella ja kannattajat ovat vahvasti sitä mieltä, että joukkue on täysin alisuorittanut materiaaliin nähden. Syynä on pitkälti Selin, ja osittain myös epäonnistuneet hankinnat. Ässien P/O on tällä hetkellä 1,22. Eli täysin epäonnistunut kausi on kuitenkin suorituksena lähes identtinen sen onnistuneen viime kauden kanssa. Runko on sama, valmennus on sama, mikä sitten tekee tästä niin epäonnistuneen suorituksen?

Ulkopuolisena näkisin, että viime kauden erikoinen kahtia jako sarjataulukossa sai Ässien rungon näyttämään huomattavasti paremmalta kuin se onkaan. Sija 9 näyttää paperilla hyvältä, mutta oikeastihan Ässät keräsi todella vähän pisteitä. Tällä kaudella sarjan voimasuhteissa ei ole samanlaista kahtiajakoa, ja tadaa Ässät on putoamassa säälien ulkopuolelle, vaikka se kerää samaa tahtia pisteitä.

Ässät siis vaihtoi täksi kaudeksi kärkipelaajat uusiin kärkipelaajiin, ja tällä vaihdolla se ei noussut top 6 joukkueeksi, eikä kyllä oikeastaan edes taistelemaan siitä paikasta. Kerttulan kokoama runko, jota täällä kovin hehkutettiin, ei ollutkaan kovin kummoinen, niin kuin täällä jo syksyllä osa totesi. Hyvin vähällä kritiikillä Kerttula pääsee eteenpäin, vaikka suoritus ei millään muotoa ole kovinkaan erikoinen.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Hyvin vähällä kritiikillä Kerttula pääsee eteenpäin, vaikka suoritus ei millään muotoa ole kovinkaan erikoinen.

Perusporilaisten Niemen ja Salmisen hankinta kesken kauden vaimensi varmasti osaltaan porilaisten kritiikkiä. En olisi aikaisemmin uskonut (Kerttulan aikaisempiin hankintoihin peilaten), että Kerttula lähtee näitä herroja hankkimaan vaan että hän ulkopuolisina osaajana osaa katsoa enemmän laatikon ulkopuolellekin. En siis mitenkään väitä, että nuo kaksi hankintaa olisivat syynä Ässien taaperrukseen vaan, että niillä osa äänekkäistä kritiikin antajista on saatu rauhoitettua. Varsinkin Porissa tykätään siitä, että kokoonpanossa on pitkän linjan porilaisia pelaajia.
 
Tämä ilmiöhän taitaa olla aika yleinen ympäri liigaa. Oman kylän pojat toivotetaan avosylin vastaan, ja näitä sitten kritisoidaan huomattavasti vähemmän kuin muualta tulleita. Myös esimerkiksi Ilveksen paidassa Meskanen ja Myttynen ovat peliesityksiin nähden selvinneet melko vähällä, ja molempia kyllä toivottiin messiaina takaisin.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä ilmiöhän taitaa olla aika yleinen ympäri liigaa. Oman kylän pojat toivotetaan avosylin vastaan, ja näitä sitten kritisoidaan huomattavasti vähemmän kuin muualta tulleita.
Ei pidä paikkaansa. Tai no, ehkä Niemi ja Salminen on päässyt suhteellisen maltillisella kritiikillä. Yleisesti kuitenkin se on yleensä se oma kasvatti joka joutuu silmätikuksi ja saa kaiken ansaitsemattoman paskan niskaansa. Mikä on ihan perseestä.
 
raipe1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sharks
Ei pidä paikkaansa. Tai no, ehkä Niemi ja Salminen on päässyt suhteellisen maltillisella kritiikillä. Yleisesti kuitenkin se on yleensä se oma kasvatti joka joutuu silmätikuksi ja saa kaiken ansaitsemattoman paskan niskaansa. Mikä on ihan perseestä.
Tästähän me voimme olla myös eri mieltä. Näitä tapauksia on varmasti molempiin suuntiin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei pidä paikkaansa. Tai no, ehkä Niemi ja Salminen on päässyt suhteellisen maltillisella kritiikillä.

Tässä keskusteltiin Kerttulaan kohdistuvasta kritiikistä tai oikeastaan sen puuttumisesta. Sanoisin, että yksi pieni syy siihen on edellä mainittujen herrojen hankkiminen kesken kauden vahvistamaan kokemuksellaan Ässien rosteria.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässien touhua on tullut seurattua nyt suhteellisen tarkasti parin kauden ajan. Tämä teidän osio on ihan huikean aktiivinen ja viihdyttävä, ja toisaalta ässiä on helppo sympata myös kaukalossa.

Syksystä täällä puhuttiin todella paljon siitä, kuinka Kerttulan kokoama runko oli aivan erinomainen ja halpa. Useammat nimimerkit olivat sitä mieltä, että tuolla rungolla ja siihen tuoduilla uusilla kärkipelaajilla Ässät taistelee sijasta 6. Jo silloin ihmettelin hieman tätä optimismia, sillä itse en missään vaiheessa nähnyt tuossa rungossa oikeastaan mitään, mikä olisi huutanut sen olevan liigaan kärkipäätä. Syksyllä moni muistutteli palstalla, että viime kauden 9sijalta oli todella pitkä matka kuudenteen sijaan. Ässien viime kauden P/O lukema oli 1,29.

Syksyllä ne hankinnat saatiin ja pakko sanoa, että ne kyllä olivat liigatasolle ainakin niminä erinomaisia. Kauden aikana näitä hankintoja on sitten tullut hankintojen tilalle lisää, mikä ei varmasti ole ollut valmennukselle ainakaan helppoa pelin kehittämisen kannalta. No nyt aletaan olla kauden loppupuolella ja kannattajat ovat vahvasti sitä mieltä, että joukkue on täysin alisuorittanut materiaaliin nähden. Syynä on pitkälti Selin, ja osittain myös epäonnistuneet hankinnat. Ässien P/O on tällä hetkellä 1,22. Eli täysin epäonnistunut kausi on kuitenkin suorituksena lähes identtinen sen onnistuneen viime kauden kanssa. Runko on sama, valmennus on sama, mikä sitten tekee tästä niin epäonnistuneen suorituksen?

Ulkopuolisena näkisin, että viime kauden erikoinen kahtia jako sarjataulukossa sai Ässien rungon näyttämään huomattavasti paremmalta kuin se onkaan. Sija 9 näyttää paperilla hyvältä, mutta oikeastihan Ässät keräsi todella vähän pisteitä. Tällä kaudella sarjan voimasuhteissa ei ole samanlaista kahtiajakoa, ja tadaa Ässät on putoamassa säälien ulkopuolelle, vaikka se kerää samaa tahtia pisteitä.

Ässät siis vaihtoi täksi kaudeksi kärkipelaajat uusiin kärkipelaajiin, ja tällä vaihdolla se ei noussut top 6 joukkueeksi, eikä kyllä oikeastaan edes taistelemaan siitä paikasta. Kerttulan kokoama runko, jota täällä kovin hehkutettiin, ei ollutkaan kovin kummoinen, niin kuin täällä jo syksyllä osa totesi. Hyvin vähällä kritiikillä Kerttula pääsee eteenpäin, vaikka suoritus ei millään muotoa ole kovinkaan erikoinen.

Hienoa saada tänne ulkopuolista näkemystä. Ihan hyvää pohdintaa Ässistä.

Viime kauden kahtiajako sokaisi osittain. Ässien pelillinen ilme oli kuitenkin nousujohteinen. Tähän kauteen lähdettäessä pidin itsekin top6 puheita liian optimistisina. Varsinkin kun vahvistuksista ei ollut takeita. On nähty ennenkin, että kaikki eivät syystä tai toisesta onnistu uusissa liigoissa. Itse veikkasin Ässät sijalle 8, eikä tuo ollut mielestäni pessimistinen veikkaus.

Kerttulalla on ollut Porissa luonnollisesti oma oppositio alusta asti. Tulihan hän ulkopuolelta. On totta, että Kerttula on päässyt verrattain pienellä kritiikillä. Kerttulan tullessa seura oli turbulenssissa. Kausi oli hävitty jo loka- marraskuussa. Kerttula toi seuraan avointa tiedottamista. Tilanne rauhoittui ja Atun valinta oli monen mielestä hyvä peliliike siinä kohtaa. Kaiken nähnyt kokenut koutsi.

Kerttulan hyvät puhelahjat, avoin tiedottaminen ja erityiset olosuhteet ovat pitäneet kritiikin pienenä. Sanoisin jopa että olosuhteista huolimatta pienenä. Ensi kaudella tikarit ovat varmastikin jo herkemmässä, vaikka tuskin aivan "normaaleista" lähtökohdista päästään silloinkaan liikkeelle. Toisaalta pandemia ja sen tuoma epävarmuus on kaikille (pikkuseuroille) sama.
 
Puliveivaamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Flyers & Barca
Tommi Kerttula totesi toistaiseksi viimeisessä tilannekatsauksessaan suunnilleen näin: "Maaottelutauon aikana taphtui jotain, mitä minä en tiedä. Sitä ei ole analysoitu, mutta se käydään läpi kauden jälkeen. Tauon jälkeen pelatusta kymmenestä ottelusta saimme vain kaksi pistettä."
Arvoituksellinen puheenvuoro; mitä hän todella lienee tarkoittanut?
Porukka dokannut viikon putkeen, ainakin peliotteiden perusteella. Huom! Tämä oli vitsi, jossa ei toivottavasti ole totuusperää.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Oho
Ässien kehitysjohtajan puheilla kova hinta – Liiga määräsi mojovan sakon
Liiga | Ässien kehitysjohtajan puheilla kova hinta – Liiga määräsi mojovan sakon

Mitä vittua!? ×)

Eikös Liigan sisältä jotku ollu jo suurin piirtein potkuja vaatimassa.

Mahtaakohan mulla olla vielä foliota keittiön laatikossa? Jokuhan hassutteli tuomareiden vihellyksillä Kerttulan kommenttien jälkeen, että onko tuomiot ja linja olleet mihin suuntaan kallellaan tai pelin hengen mukaista.
 
Laukoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,
Joku kellä Satakunnan Kansa tilattuna, voisi selventää tota Kerttulaan liittyvää sakkojuttua.
Liiga määrännyt ilm 10000€ sakon Kerttulan kommentista jossa hän epäili seurojen konkurssiinmenoa korona-aikana. Tammikuun Ilta-Sanomien haastattelu kyseessä. Liigapomo epäilee että se vaikeuttaa seurojen tuen saantia yhteiskunnalta. Hiltunen ei maininnut henkilöä nimeltä, vaan puhui henkilöstä. Ässien Juusela ja Lehtinen on keskustellut Hiltusen kanssa ja tapausta on selvitelty seuran sisällä. Ässät eivät halua kommentoida asiaa vielä- lyhyesti sisältö
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mistä tuo sakko tuli ja onko ihan lainvoimainen?

Kerttula on Hiltusen mukaan kyseenalaistanut seurajohtajien antamia tietoja taloustilanteista. Vääristellyt ja vastuutonta viestintää, joka on haitallista liigaseuroille.

Edit. Ässät ilmeisesti valittanut, joten käsittääkseni ei ole lainvoimainen.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kerttula on Hiltusen mukaan kyseenalaistanut seurajohtajien antamia tietoja taloustilanteista. Vääristellyt ja vastuutonta viestintää, joka on haitallista liigaseuroille.

No huhhuh. :D olisi jännä tietää kuinka laillinen tuo sakko on.

Ei muuta kuin maksuun ja samalla kyseenalaistamaan miten esim. Kärppien Virkkunen saa julkisesti haukkua pikkuseuroja ja kritisoi sarjassa olevia seurojen määrää. Haitallista pienille seuroille.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No huhhuh. :D olisi jännä tietää kuinka laillinen tuo sakko on.

Ei muuta kuin maksuun ja samalla kyseenalaistamaan miten esim. Kärppien Virkkunen saa julkisesti haukkua pikkuseuroja ja kritisoi sarjassa olevia seurojen määrää. Haitallista pienille seuroille.

Ehkä se on vähemmän haitallista, jos kommentit tulevat sympaattisesta pohjoisen pikkuseurasta.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ehkä se on vähemmän haitallista, jos kommentit tulevat sympaattisesta pohjoisen pikkuseurasta.

Näin se taitaa olla. Sama se mitä suurten seurojen urheilupomot sanovat, mutta pienemmät seurat saavat pitää turpansa kiinni.

Olihan Kerttula oikeassa siinä mitä sanoi.
 
Tuamas

Jäsen
Sinänsä näissä kyseessä ei ole varsinainen sakko, jonka tarvitsisi olla lainvoimainen, vaan todennäköisesti SM Liiga Oy:n osakassopimukseen ja/tai sääntöihin perustuva rangaistusmaksu.

Toki Urheilun oikeusturvalautakuntaan voi lähteä koittamaan, joka sinänsä olisi ihan piristävää kun nähtäisiin kestääkö perusteet vettä.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jännä tapaus käsillä...
Mun mielestä siellä on pelattu jo pitkät tovit ilman yleisöä, eikä konkurssi uutisiakaan ole kuulunut. No odotellaan nyt koska tulee ilmoituksia niistä kuudesta konkurssiin menevästä liigaseurasta.
Mun mielestä Kerttula on lausunnoissaan ollut moninkertaisesti totuuden mukaisempi kuin nämä liigan lausunnot konkursseista ja pelaamisen mahdottomuudesta ilman yleisöä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös