Tomi Lämsälle kenkää!

  • 162 197
  • 1 701

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Taustalla on pientä vammaa.

Kuulostaa erikoiselta. Käytettävissä olisi kuitenkin myös esim. Ylitalo tai Ervasti tuohon ylimääräisen pelaajan rooliin. Miksi vaivaista Lenniä peluutettaisiin 5 min roolissa ja esim tänään Lämsä komensi Lennin jäälle viimeiseen vaihtoon pelin ratkettua. Eihän tuossa olisi mitään järkeä. Muutenkaan harvoin vaivaisia peluutetaan runkosarjassa ja nyt rosteria riittää muutenkin.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Miten Lämsä siihen vaikuttaa?

Varmaan siksi, koska ei näe itsellään tulevaisuutta Lukossa, koska peliaika on vähäistä ja ensi kaudeksi Kalle ostaa taas uudet kalliit lelut poislähtijöiden (esimerkiksi Westerholmit) tilalle. Muualla ollaan kiinnostuneempia, koska potentiaali nähdään. Eli isompi rooli on helpompi saada muualla. Tämmöistä on kuulunut, enkä yhtään tätä ihmettele.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Eipä se homma vaan näytä miksikään muuttuvan, vaikka aikaa kuluu. Hyvät ja huonot hetket ovat kokoajan lähellä toisiaan, eikä mitään stabiilia ole näkyvissä.

Valmistautuminen kauteen oli rakennettu mielestäni erittäinkin viisaasti, koska ei ollut esim. CHL:ää antamassa turhaa rasitetta. Odotin itse paljon sekä Sveitsin leiriltä, että varsinkin sen jälkeisiltä peleiltä. Noh, leirin tulos ei näyttänyt hyvältä lisättynä vielä seuraavan Vaasan peliin. Ja nyt siitä on jo kaksi kuukautta, ja sama sekamelska vaan jatkuu.

Tarvittaisiin ihan timanttista maalivahtipeliä, että se paikkaisi kentän sähellykset. Mutta kun ei sitäkään ole näkynyt sitten Lassi Lehtisen, niin tässä sitä ollaan.
 

Raspikurkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Toimisto ei voi olla kuin tyytyvinen tämän "valmentelijan" otteisiin kun pitää tätä kerran vieläkin mukana roikkumassa. Tämä on jo surkea vitsi ja farssi, että Lämsä sekoilee edelleen penkin takana ja joukkue sekä myös katsojat siitä kärsivät. Ja toimisto antaa saman shown jatkua. Irvokasta.
 

Petru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lugu
Mielestäni tämä ottelu tulee olemaan tietynlainen vedenjakaja Lämsän (loppukauden) kohtalon osalta. Mikäli eilistä peli-ilmetta, asennetta ja joukkue pelaamista ei ole tämän päivän otteluun saatu muutettua, syy on oltava yksin valmennuksessa ja peliin valmistautumisessa.

Tänään joko pelaajat pelaavat joukkueelle ja valmennukselleen, tai jatkavat kuritonta ja asennetonta pelaamista, joka kielii siitä että joukkue ei ole valmentajan hallussa enää.
 
Tomilla taitaa tosiaan alkaa viimeinen erä Lukon peräsimisessä. Jos tästä tappio tulee ja seuraavassa pelissä ei joku muu seiso vaihtopenkin takana, niin siinä tapauksessa kyseenalaistan kyllä jo Kallenkin ammattitaidon.

Joukkueeseen on isketty ilmeisesti suhteessa enemmän rahaa kuin ikinä ja tulos on ollut tähän asti heikko. Nyt jos vaihdoksen tekisi, niin kausi olisi vielä pelastettavissa. Toki muutaman pelaajankin otteet ovat olleet odotuksiin nähden todella huonoja (Peters, Khodorenko, Morand, Westerholmit, Nyman), joten samalla tavalla siellä pitäisi olla tiettyjen pelipaikat liipasimella...
 
Suosikkijoukkue
Lukko, Lämän niininii kiekko
Mä kanssa ihmettelen miten sinisilmäisiä Kalle ja muu seurajohto on. Jopa paikallisradiossa tänään vihjailtiin missä Lukon ongelma piilee. Eli kyse oli Lämsästä.

Täällä se huomattu ajat sitten. Eri medioissa sama homma. Mutta ei jumalauta Lukon seurajohto. Ei vittu sitten millään. Tomi on kohta PUOLITOISTA KAUTTA saanut ajaa haluamaansa "pelitapaa" sisään. Ja tekeminen näyttää aivan helvetin karmealta. Mitään ideaa ei ole.

Monessa jengissä Tomi olisi jo saanut kenkää.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei tästä Lämsän valmennuksessa tule yhtään mitään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös