Jos joukkue on päästänyt 101 maalia tähän mennessä kautta, niin kyllä se kertoo kaikkein eniten joukkuepelin kollektiivisesta paskuudesta.
Näinhän se on. Mutta en silti voi ymmärtää, että samantien, kun joku erehtyy kritisoimaan pelin jälkeen/aikana tai noin yleisesti Kärppien maalivahtipeliä niin täällä osa kirjoittajista rupeaa hassun hauskasti uhriutumaan heidän puolesta, että oli tosiaan heikosti pelattu, kun ei saanut kaikkia kiekkoja kiinni ja pitäisi pystyä vielä sen lisäksi tekemään maalitkin pelaajien puolesta tai jotain muuta vastaavaa paskaa.
Kärppien maalin edusta pelaaminen varsinkin on toden totta ollut heikkoa läpi alkukauden ja paljon voi antaa maalivahdeille anteeksi, mutta eivät hekään voi täysin kritiikin ulkopuolella olla varsinkaan näillä tilastoilla.
Itselläni oli ennen kauden alkua luotto, että tämä tandemi on ihan riittävän hyvä kunhan muuten on pelin rakenne kuosissa. Toki epäilin monen muun tavoin, että tuo puolustus nyt ei tule riittämään mihinkään mestaruustaisteluun. En silti voinut uskoa, että Mäntymaa adjutantteineen saa tuon puolustusalueen puolustamisen sentään noin sekaisin tällä kyseisellä materiaalilla mitä sitten vielä ollaan ehditty vahvistamaankin todistetusti jo Liigassakin hyviä näyttöjä antaneella jämäkällä oman alueen suojelijalla Masinilla ja hänenkin aikana on tainnut nyt tulla sitten vain pelkkiä tappioita.
Mutta se täytyy sanoa, että edelleenkin luotan siihen, että jos tuohon nyt joku oikea koutsi saadaan niin Karhunen kyllä pystyy varmana parantamaan otteitaan, vaikka nyt alkukausi ei ole ollut hänenkään osalta mitenkään kovin mallikas. Westerholmista sitten olen edelleenkin sitä mieltä, että ihan oiva kakkosmolkke ja ansaitsisi tosiaan enemmän peliaikaa tällä hetkellä, kun verrataan Karhusen tämän kauden otteisiin ja miten Nicklas on esiintynyt omissa peleissään, mutta uskallan väittää, että Westiksestä ei kyllä taida ikinä tulla maalivahtia, joka torjuu jonkun Liiga-seuran playoff-sarjan voittoon niin sanotusti yksinään, jos nyt saa siihen jossain edes vielä mahdollisuuden. Niin ailahtelevia miehen otteet kuitenkin pääsääntöisesti ovat olleet Kärppä-uransa aikana silloin, kun on perättäisiä pelejä päässyt pelaamaan.