Tokion olympialaiset 2020 – liveseuranta

  • 460 702
  • 10 174

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Tämä epo-hormonin tuoma hyöty on kestävyysurheilun dopingin käytössä yksi räikeimmistä vilpeistä ja oman veren manipuloinnissa kiinni jäämisen riski on vielä pienempi jos "varastoidaan" omia punasoluja ja ennen kisoja sitten hyödynnetään näitä, näin arvioi kymmenisen vuotta Timo Seppälä Antidopingtoimikunnasta. Saadut hyödyt voivat olla hurjia, jossain 30 kilsan hiihdossa puolikin minuuttia, mutta yhtä lailla kestävyysjuoksun pidemmissä ratamatkoissa/maratoneilla.

Veridoping tulossa takaisin Suomeen - Seppälä ennustaa uusia käryjä | Yle Urheilu | yle.fi
EPO:han on juuri siitä viheliäinen aine, kun jokaisen keho tuottaa itsessään myös epo-horminia, niin sitten pitäisi testeissä eritellä, että mikä on kehon tuottamaa ja mikä keinotekoisesti. Jotkut asiantuntijathan ovat sanoneet, että eivät usko dopingin käytön vähentyneen, jos verrataan esim. -80 tai 90-lukuihin. Sen käytön ja kusettajien määrän suhteen mennään, jopa samoissa sfääreissä, mutta se muutos on tapahtunut kehittyneen testauksen ansiosta, nimenomaan määrissä. Ennen, kun tuo doping-testaus oli ihan lapsenkengissä ja ei ollut mitään veripasseja yms. niin jotkuthan saattoivat tosiaan vaihtaa, vaikka koko elimistön veren ja se käyttö oli törkeää ja räikeää. Hyöty saattoi tosiaan liikkua jopa siellä minuutin tienoilla.

Nythän ollaan siirrytty enempi tuollaisiin mikroannoksiin, juurikin kehittyneen testauksen ansiosta ja enää ei pystytä esim. samanlaisia määriä vertakaan vaihtamaan pussi tolkulla. Nykyään se hyöty pyörii siellä 10 sekunnin tienoilla ja enää et pysty välttämättä pelkällä dopingilla nousemaan palkintopallille. Mutta näiden kusettajien määrä lienee edelleen suurta, mutta ero tulee siinä, kuinka paljon käytetään ja doupataan. Toki, sitä veripassiakin pystyy "manipuloimaan" ja kusettajat ovat aina askeleen, ellei parikin testaajia edellä, joten eipä näistäkään toki mitään täysin varmaa voi sanoa. Uskon kuitenkin, että parantuneen testauksen myötä urheilu on tänä päivänä puhtaampaa, kuin se oli parikymmentä vuotta sitten.
 

LostHorizon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche, Real Madrid
Ja Johnson-Thompsonin jalka meni siinä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ja Johnson-Thompsonin jalka meni siinä.

Suomen keihäsmiehet voi laittaa stadionin liepeille ortoosien vuokrausmyymälän, vähän niin kuin siis autoja vuokrataan ulkomailla. Hinnat kohdilleen vaan, niin saadaan veroeurot takaisin.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Maijeri tekee komeeta tulosta. Missä meidän kymmenottelijat? Ainii, suomalaiset (miehet) ei osaa juosta
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos dopingista puhutaan, niin eikö joissain kenialaisissa juoksutalleissa ole myös erilaiset aineet käytössä. Ja köyhyydestä pois haluavat nuoret miehet ja miksi ei naisetkin ottaa sen mitä tarjotaan, koska myrkyn työntäminen kroppaan on kuitenkin parempaa kuin köyhyydessä eläminen.

Epäilemättä. Ja kyllähän nuo jenkitkin jotka painaa kuulantyönnössä 24 metriä maissilastujen ja omenapiirakan voimalla, ei välttämättä ole sen kummempia kuin Neuvostoliiton Sedyh joka painoi aikanaan moukaria 86 kaalikeiton voimalla.

Siinä mielessä on vähän kehno ajatus, että resetoitaisiin ennätykset ja aloitettaisiin nyt "puhtaalta pöydältä". Tämä nykyinen ei liene yleisurheilussa mitenkään erityisen puhdas aikakausi, vaan ihan sitä samaa kuin 70- ja 80-luku.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomen keihäsmiehet voi laittaa stadionin liepeille ortoosien vuokrausmyymälän, vähän niin kuin siis autoja vuokrataan ulkomailla. Hinnat kohdilleen vaan, niin saadaan veroeurot takaisin.

Jos olisi kuula- ja kiekkomiehet asialla, niin riskinä olisi, että ortooseista löytyisi jemmattuna iso annos steroideja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös