Mainos

Toivolan lähtölaskenta

  • 85 170
  • 355

kimbe66

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kysymys kuuluu, onko Nurmisella ja nukkejohtaja Kaarnalla rohkeutta ja näkemystä

Anteeksi jo etukäteen arvon nimimerkille, että lainaan vain pienen osan yhtä virkettä. Särähti vain niin kovasti korvaani tuossa sana "nukkejohtaja" Kaarnan edessä. Sitä hän ei käsittääkseni vähimmässäkään määrin ole.

Olen johonkin ketjuun jo aikaisemmin kirjoittanut Kaarnan filosofiasta joukkueen rakantamisesta. Se (filosofia siis) vaikutti silloin hyvältä ja vaikuttaa edelleenkin. Mielestäni joukkue on pelaajistoltaan melko hyvin kasattu, kun taloudellisia edellytyksiä ajatellaan. Kyllä tuolla joukkueella pitäisi keskikastissa huidella.

Valmentajavalinta meni varmaan tällä kertaa mönkään, mutta Kaarnan viimesyksyisistä jutuista sain kyllä sen kuvan, että Toivola oli tarkkaan harkittu valinta. Jälkiviisas on helppo olla, mutta ilmiselvästi väärä valinta.

Lisäksi Kaarnan vastuulla on monia muitakin asioita, kuin pelkkä liigajoukkue. Se tuntuu monilta kirjoittajilta unohtuvan. Mutta nukkejohtaja ei missään nimessä ole. Tai sitten koko Pelicans on nukkeja täynnä, ja siihen en sentään usko.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Fordél

Jäsen
EES:n nettisivuilla kapteeni Latvala kuuluttaa nyt valmentajan vaihdoksen jälkeen iloisuutta ja positiivisuutta mukaan hommaan.

Tämä ei yllätä kyllä yhtään. Toivolasta on jo pitkään huokuonut negatiivisuus ja vittumaisuus, joka ei voi olla vaikuttamatta joukkueen tekemiseen. Siihen päälle vielä pelilliset ongelmat niin negatiivinen kierre on valmis. Mielenkiintoista nähdä näkyykö tämä uusi positiivisuus jo huomenna pelissä.
 
Tuosta kun kapteeni ja kakkosvalmentaja (nyt päävalmentaja) kuuluttavat positiivisuutta ja iloisuutta, voisi päätellä sen, että v*ttua on huudettu tähän asti muuallakin kuin vaihtoaitiossa ja hommaa on vedetty koko ajan vain pahempaan solmuun.

Kitisijät eivät menesty. Kun julkisesti aletaan syyttämään muita, niin siitä voi päätellä syyn Pelicansin alkukauden pistesaldoon.
 
Tämä ei yllätä kyllä yhtään. Toivolasta on jo pitkään huokuonut negatiivisuus ja vittumaisuus, joka ei voi olla vaikuttamatta joukkueen tekemiseen. Siihen päälle vielä pelilliset ongelmat niin negatiivinen kierre on valmis. Mielenkiintoista nähdä näkyykö tämä uusi positiivisuus jo huomenna pelissä.
Negatiivinen kierre on taitettu, valmentaja vaihtunut ja Jyssyn toipumisajaksi vahvistumassa minimaalinen 1-2 viikkoa, vaikka paljon pidempääkin olisi ollut tarjolla. Positiivinen kierre on siis alkanut.

Kitisijät eivät menesty. Kun julkisesti aletaan syyttämään muita, niin siitä voi päätellä syyn Pelicansin alkukauden pistesaldoon.
Ensimmäistä kertaa olen samaa mieltä tämän trollin kanssa. Toivola oli kitisijä, joka syytti välillä tuomaria ja toisella kerralla taas kiekon pomppimattomuutta. Tämä on toki osasyy Pelicansin alkukauden heikkoon pistesaldoon.
Nyt on sentään saatu selkärankaa penkin taakse ja siellä seisoo mies joka on valmis myös katsomaan itse peiliin ja voin vannoa, että se ei tapahdu siksi, että itseään sieltä ihastelisi.
 
Ensimmäistä kertaa olen samaa mieltä tämän trollin kanssa. Toivola oli kitisijä, joka syytti välillä tuomaria ja toisella kerralla taas kiekon pomppimattomuutta. Tämä on toki osasyy Pelicansin alkukauden heikkoon pistesaldoon.

Tuo trolli-kortti ei muuten toimi. Kertoo vain kyvystäsi siirtää keskustelun painopiste asiasta itse keskustelijoihin.
Viittaamasi ESS:n juttu kertoo herroista Latvala ja Räsänen ihan riittävästi kyseisten herrojen kyvystä etsiä syitä omasta tekemisestä.

Selkärankaa olisi osoittanut se, että Räsänen olisi lähtenyt itse samalla oven avauksella. Nyt jää mielikuva, että hän odotti tätä liikettä koko ajan.
 
Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Selkärankaa olisi osoittanut se, että Räsänen olisi lähtenyt itse samalla oven avauksella. Nyt jää mielikuva, että hän odotti tätä liikettä koko ajan.

Se on hyvä että sulle kertyy noita mielikuvia. Ja mitä selkärankaa se olisi osoittanu jos Räpsä ois lähteny samalla oven avauksella? Mitä suotta lähtemään kun kerran saadaan musta lammas pois laumasta..
 
Tuo trolli-kortti ei muuten toimi. Kertoo vain kyvystäsi siirtää keskustelun painopiste asiasta itse keskustelijoihin.
Viittaamasi ESS:n juttu kertoo herroista Latvala ja Räsänen ihan riittävästi kyseisten herrojen kyvystä etsiä syitä omasta tekemisestä.

Selkärankaa olisi osoittanut se, että Räsänen olisi lähtenyt itse samalla oven avauksella. Nyt jää mielikuva, että hän odotti tätä liikettä koko ajan.

Kyllähän tuo trolli kortti näyttää melko hyvin toimivan..
Voisitko kertoa miten esimerkiksi Latvala tuossa positiivisuutta perään kuuluttaessaan toimii väärin ja mitä miehen olisi tuossa tilanteessa pitänyt sanoa?

Sinähän olet tässä toitottanut, että Toivolalle olisi pitänyt tehdä kahden vuoden jatko, eikös Räsänen tässä olekaan nyt sitten sankari kun jäi vielä taistelemaan tuon asian puolesta, että saadaan edes jotain säilytettyä ja jatkettua tuota Toivolan projektia, huolimatta siitä, että Lahtelainen salaliitto Toivolaa vastaan teki ääriradikaalin ratkaisun?
 
NallePyh

Jäsen
Suosikkijoukkue
se lahtelainen
Tuo trolli-kortti ei muuten toimi. Kertoo vain kyvystäsi siirtää keskustelun painopiste asiasta itse keskustelijoihin.
Viittaamasi ESS:n juttu kertoo herroista Latvala ja Räsänen ihan riittävästi kyseisten herrojen kyvystä etsiä syitä omasta tekemisestä.

Selkärankaa olisi osoittanut se, että Räsänen olisi lähtenyt itse samalla oven avauksella. Nyt jää mielikuva, että hän odotti tätä liikettä koko ajan.
Oletko lukenut ESS:n juttua? Kysyn ihan vakavissani, sillä ihmettelen miten ihmeessä pystyt tekemään ko tulkinnan. Latvala kommentoi mm valmentajanvaihdoksen olevan "ikävän jutun", mutta että "iloisuutta ja positiivisuutta" tarvitaan, jotta tämä tästä lähtee. Tämä olisi oma tulkintani, mutta ilmeisesti näitä lauseita voi tulkita myös erilailla.

Pasi Räsänen on siis mielestäsi selkärangaton opportunisti? Varmaankin myös selkäänpuukottaja? En valitettavasti tunne Räsästä, mutta en ainakaan itse tämän tapahtuneen ja parin lehtijutun myötä voisi tehdä hänestä tuollaista luonnehdintaa. Onko muuten kakkosvalmentajilla tapana lähteä vastuuvalmentajan potkujen myötä? Ilmeisesti pitäisi olla?

Eivätköhän kaikki jopa lahtelaisia pelaajia myöten ymmärrä, että jokaisella pelaajalla on peiliinkatsomisen paikka. Toivola vaan ei saanut hommaa toimimaan, nyt on seuraavalla valmentajalla tilaisuus näyttää.
 
lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tuo trolli-kortti ei muuten toimi. Kertoo vain kyvystäsi siirtää keskustelun painopiste asiasta itse keskustelijoihin.
Viittaamasi ESS:n juttu kertoo herroista Latvala ja Räsänen ihan riittävästi kyseisten herrojen kyvystä etsiä syitä omasta tekemisestä.

Selkärankaa olisi osoittanut se, että Räsänen olisi lähtenyt itse samalla oven avauksella. Nyt jää mielikuva, että hän odotti tätä liikettä koko ajan.

On pakko puuttua tähän trolliin: Sen verran minäkin tunnen ihmisiä pelsuorganisaatiossa, että kuulemani mukaan Räsänen ja Latvala ovat arvostettuja kavereita pukukopissa ja jokainen Nupesta huoltajiin kuuntelee, mitä heillä on sanottavanaa. Sitä samaa viime aikoina ei voinut sanoa Toivolasta. Kauheata mesoamista ja hyökkäyspeli oli avutonta kuraa puolentoista vuoden "harjoituksen" jälkeenkin. Ei sillä lailla arvostus kasva. Se pitää ansaita omilla teoilla.

Ässien hopeakauden jälkeen NHL:stä tuli kotiliigaankin "nollatoleranssi" ja Toivolan kahvakiekon aikainen pelikirja suli käsiin, kuten johtava analyytikko sanoisi. Valitettavasti Mika ei pystynyt uudistumaan.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Selkärankaa olisi osoittanut se, että Räsänen olisi lähtenyt itse samalla oven avauksella. Nyt jää mielikuva, että hän odotti tätä liikettä koko ajan.

Miksi ihmeeessä? Sori vaan, mutta olet kyllä melkoisen pihalla Pelsujen lähihistoriasta. Eihän tästä voi mitenkään jäädä sellaista kuvaa, että Räsänen olisi jotenkin kieli pitkällä odottanut Toivolan potkuja. Räsänenhän on ollut Pelsujen palveluksessa jo kauan ennen Toivolaa eikä ole mikään hänen vakioaisapari. Se on eri asia jos parivaljakko olisi tullut samalla ovenavauksella Pelsuihin ja olisi joku Raato-Erkka -tyylinen aisapari niin silloin tällaisesta asiasta voisi ehkä jopa keskustella. Nyt siihen ei ole mitään tarvetta vaan hienon päivätyön Pelsujen eteen tehnyt Räsänen saa ansaitsemansa palkinnon. Myös Toivola sai omalle päivätyölleen ansaitseman palkinnon, joten kaikki meni niin kuin piti.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Kiitos ja anteeksi

Anteeksi jo etukäteen arvon nimimerkille, että lainaan vain pienen osan yhtä virkettä. Särähti vain niin kovasti korvaani tuossa sana "nukkejohtaja" Kaarnan edessä. Sitä hän ei käsittääkseni vähimmässäkään määrin ole.

Olet oikeassa, nukkejohtaja on liian voimakas ilmaus. Pahoittelen. Joka tapauksessa Kaarnan asema ei vastaa muiden joukkueiden toimitusjohtajan asemaa koska "yrittäjä" itse on koko persoonallaan jokapäiväisessä toiminnassa mukana. Ja Nurmisen kohdalla se koko persoona on hiukan enemmän kuin jonkun muun kohdalla. Olen samaa mieltä, että Pelicansissa ollaan tehty hyvää ja harkitun oloista rakennemuutosta kokoonpanoon. Lahtelaiseen pelimies-kulttuuriin ollaan tekemässä pesäeroa.
Nyt ja tulevaisuudessa Pelicansin organisaation suurin haaste on Nurmisen vastuualueen rajaaminen niihin tehtäviin joissa hän on vahvimmillaan. Se voi lähteä vain Nupesta itsestään.
Historia on kuitenkin tämä: Pelicansia ei olisi ilman Pasi Nurmista. Me paikkakuntalaiset osaamme myös kysyä, missä ja millainen Pasi Nurminen olisi tänä päivänä ilman Pelicansia. Kysymys on urheilua isommista asioista, jotka kenties vielä tällä hetkellä häiritsevät toimintaa.

Tästä aiheesta ei ole mielekästä jatkaa. Pelsu-fanien kiinnostus on ymmärrettävästi tässä kaudessa. Tuosta materiaalista pitäisi saada ehdottomasti enemmän irti viimeistään ensi viikolla.
 
Onko tämä heitetty ihan mutu-tuntumalla vai onko tälle jotain oikeaa pohjaa olemassa?

Voisitko kertoa Kaarnan asemasta tarkemmin, miten nykyinen tilanne tekee siitä haastavamman verrattuna muihin toimitusjohtajiin, ihan faktapohjaisesti?

Voiko olla myös niin, että ammattilaiset kun ovat kyseessä, niin Kaarna on saattanut sanella ehdot omalle toiminnalleen ja eikös tuo voi olla myös vahvuus, että "yrittäjä" itse on päivittäin tekemisissä seuran kanssa ja tietää jääkiekosta paljon? Eri tilanne olisi se, että yrittäjä pyörittäisi päivät Tiimaria ja leikkisi iltaisin jääkiekko joukkueella.
Kaarna pyörii näissä johdollisissa asioissa aivan eri sarjassa Nurmisen kanssa ja siellä tuskin on yhtään mitään epäselvyyksiä. Itse en pysty nimeämään liigasta yhtäkään parempaa toimitusjohtajaa kuin Kaarna, mittareina tässä on minulla Kaarnan työ Saipan ja Pelicansin eteen. Sätkynukkeja saattaa löytyä muilta paikkakunnilta, mutta Lahesta sellaista on vaikea löytää.

Miten vielä nykyistä selkeämmin Nurmisen roolin joukkueessa voi rajata?

Oletko tosissaan ihan kokonaisen viikon verran antamassa aikaa uudelle valmentajalle?
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Tosi kaukana Toivolasta, mutta jatketaan kun pyydetään

Onko tämä heitetty ihan mutu-tuntumalla vai onko tälle jotain oikeaa pohjaa olemassa?

Itse en pysty nimeämään liigasta yhtäkään parempaa toimitusjohtajaa kuin Kaarna, mittareina tässä on minulla Kaarnan työ Saipan ja Pelicansin eteen. Sätkynukkeja saattaa löytyä muilta paikkakunnilta, mutta Lahesta sellaista on vaikea löytää.

Miten vielä nykyistä selkeämmin Nurmisen roolin joukkueessa voi rajata?

Kyllä, on heitetty ihan mutu-tuntumalta. On jokseenkin selvää että Pelicans on hyvin pitkälle Pasi Nurmisen yritys. Toimitusjohtaja on työstään vastuussa yhtiön hallitukselle. Virallisesti Nurminen ei siis toki ole Kaarnan esimies joskin osa sitä. Jokainen kuitenkin ymmärtää että hänellä on, jos ei muuta, niin välitön veto-oikeus tj:n tekemisiin. Uskotko että esimerkiksi Aaltosen kauppaamisessa Venäjälle Kaarna sai toimia ihan itsenäisesti neuvottelematta pääomistajan kanssa?

Minun ei ole kovinkaan vaikeaa arvostaa ainakin Jukka Seppästä ja Juha Junnoa Kaarnaa paremmiksi toimitusjohtajiksi. Kummankin yhtiöissä on onnistuttu yhdistämään taloudellinen menestys urheilulliseen menestykseen. Seppänen on jopa ollut synnyttämässä kokonaan uudenlaisia rahavirtoja SM-liigajoukkueille. Näistä virroista nauttii tällä hetkellä Pelicanskin. Voi olla että perehtymällä talouslukuihin nostaisin Tapparan Leinosenkin meriitit Kaarnaa vahvemmiksi. Unohdatko kenties, että velkasaneerausohjelmassa Pelicans sai ison osan veloistaan anteeksi? En halua vähätellä Kaarnan, Nurmisen ja muiden hemmojen duunia, mutta tällaiset pikkuseikat hiukan pistävät Kaarnan eri kastiin kuin mihin vaikkapa Juha Junno kuuluu.

Nurmisella on virallisina tehtävinä Pelicansissa tällä hetkellä kakkosvalmentajan, maalivahtivalmentajan ja pelaajakoordinaattorin toimet. Lisäksi hän istuu yhtiön hallituksessa. Omien toimiensa ohella hän on myös maajoukkueen valmennusryhmässä. Onko pelättävissä, että yhden miehen kädet eivät riitä kaikkeen? Vastaavaa toimenkuvaluetteloa ei löydy edes Tammisen historiasta. Hän on eri kautta paitsi kaikkien esimiestensä, myös itsensä moninkertainen esimies... Pelicans henkilöityy pääomistajaansa ihan eri tasolla (ainakin minun silmissäni) kuin vaikkapa KalPa Kapaseen puhumattakaan JYPin henkilöitymisestä pääomistaja-toimitusjohtaja Seppäseen.
JYPissä kakkosvalmentana toimii Jyrki Aho, mv-valmentajana Kenkä Siekkinen, ja silti pelaajakoordinaattoriksi on haluttu palkata kovia näyttöjä asiasta antanut Jukka Holtari (joka tosin tekee töitä muillekin) VAIKKA Seppäsen kunnostautuminen asiassa oli myös hyvää tasoa. On päivänselvää että vaikka kaikilla onkin omalla sektorillaan luottamus ja toimintavapaus, on tj Seppänen herra talossa.
Kuinkahan monta junnupeliä Nupella on aikaa istua katsomassa talven aikana Holtarin kaverina? Kumman organisaation uskot olevan iskukykyisempi ensi kevään pelaajamarkkinoilla ja syksyllä liigan startatessa? Varmasti myös varteenotettavimmat valmentajat arvioivat organisaation kilpailukykyisyyden. Kysymyksessä on kuitenkin kahdesta keskenään erittäin vertailukelpoisesta firmasta.

Ja mitä tulee viittaukseeni tuloksen syntymisen takarajasta, niin ehkäpä suomen kieleen joustavana ilmaisun välineenä suhtautuva ihminen osaa lukea että "viimeistään ensi viikolla" tarkoittaa "mahdollisimman pian, ettei tule liian kiire".

Yksi asia Pelicansissa on hoidettu hyvin: markkinointi. Kaupungilla liikkuessa tulee aivan selväksi että nyt olisi kotiotteluilta. Printtimedia ja muu näkyminen on myös tyylikästä eikä todellakaan mene siitä mistä aita on matalin. Voittaminen olisi kuitenkin parasta PR:ää. Nyt juuri olisi oikea aika voidella futiskaupungin urheiluväen haavoja ja voittaa uusia ystäviä puolelleen. Sitä tietysti hankaloittaa paljon vastustajat, jotka myös yrittävät voittaa eivätkä peijjuunit sitoudu Pelicansin etuun.
 
Minun ei ole kovinkaan vaikeaa arvostaa ainakin Jukka Seppästä ja Juha Junnoa Kaarnaa paremmiksi toimitusjohtajiksi. Kummankin yhtiöissä on onnistuttu yhdistämään taloudellinen menestys urheilulliseen menestykseen.
Voi olla että perehtymällä talouslukuihin nostaisin Tapparan Leinosenkin meriitit Kaarnaa vahvemmiksi.
Unohdatko kenties, että velkasaneerausohjelmassa Pelicans sai ison osan veloistaan anteeksi?
Kaarna on joutunut toimimaan todella vaikeissa paikoissa. Lappeenrannassa ja Lahdessa ei ole ollut mikään unelmatilanne miehen sinne saapuessa. Yhteistä Lahdessa ja Lappeenrannassa on lisäksi ollut se, että taloudellista menestystä on ollut pakko hakea osin urheilullisen kustannuksella.
Junnolla nyt oli melko hyvät palat palapelin kasaamiseen, "puolen suomen talousalueen" joukkue joka on kulkenut urheilullisessa myötätuulessa.
Lisäksi lasken kaksi halliremonttia Kaarnalle plussaksi.
Tyhmä näitä on vertailla, koska se on osin mahdotonta, kaikki näistä ovat hoitaneet hommansa esimerkillisesti, eikä tämä nyt ollutkaan se pääasia.
Nurmisella on virallisina tehtävinä Pelicansissa tällä hetkellä kakkosvalmentajan, maalivahtivalmentajan ja pelaajakoordinaattorin toimet. Lisäksi hän istuu yhtiön hallituksessa. Omien toimiensa ohella hän on myös maajoukkueen valmennusryhmässä. Onko pelättävissä, että yhden miehen kädet eivät riitä kaikkeen?

Kuinkahan monta junnupeliä Nupella on aikaa istua katsomassa talven aikana Holtarin kaverina? Kumman organisaation uskot olevan iskukykyisempi ensi kevään pelaajamarkkinoilla ja syksyllä liigan startatessa?
En nyt kovinkaan yllättynyt olisi siitä, että Nurmisen työnkuvaa katsottaisiin uudelleen tuon nimityksen jälkeen. Eihän Räsänenkään hoida enää kakkosvalmentajan pestiä.

Yksi asia Pelicansissa on hoidettu hyvin: markkinointi. Kaupungilla liikkuessa tulee aivan selväksi että nyt olisi kotiotteluilta. Printtimedia ja muu näkyminen on myös tyylikästä eikä todellakaan mene siitä mistä aita on matalin. Voittaminen olisi kuitenkin parasta PR:ää. Nyt juuri olisi oikea aika voidella futiskaupungin urheiluväen haavoja ja voittaa uusia ystäviä puolelleen. Sitä tietysti hankaloittaa paljon vastustajat, jotka myös yrittävät voittaa eivätkä peijjuunit sitoudu Pelicansin etuun.
Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä ja ettei ihan off-topiciksi menisi, niin kirjoitin jo aiemminkin, että kaikki muu, kuten tuon mainitsemasi lisäksi, rempattu halli, vahvistettu joukkue yms. on kunnossa ja vain yksi tekijä klikkasi vastaan, se yksi tekijä on nyt poissa.
 
BaronFIN

Jäsen
Jos Veikko itse omaa sitä peräänkuuluttamaansa selkärankaa, niin nyt voisi ottaa hatun kauniiseen käteen ja sanoa rehellisesti ettei tiennyt paskaakaan mistä puhui puolustellessaan Toivolaa ja selittämällä jotain valmentajan 15 prosentin osuudesta kokonaiskuvassa.

TPS-ketjuun (Leimelle kenkää) osasit heti Tappara pelin jälkeen kirjoittaa että vaihto kannatti, joten samalla otannalla (1 peli) voisit nyt sanoa , että Lahdessa vaihto todellakin kannatti. Jengi paukutti ekaan erään enemmän maaleja kuin neljään edelliseen yhteensä?

Aivan sama, ketju lukkoon, aihe ei ole enää ajankohtainen ja Toivolan lähtölaskenta pääsi nollaan.
 
Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei varmaankaan jäänyt kenellekään epäselväksi se, mitä tarkoittaa kun n.90 kg "orava" putoaa selästä ;) Eikä muuten harmita yhtään vaikka tämä ketju joutaakin arkistoon. Tosin, "Toejoen Veikko" vois vielä kertoa oman näkemyksensä siitä mikä joukkueessa mätti 1,2 kautta? :D
 
Jos Veikko itse omaa sitä peräänkuuluttamaansa selkärankaa...

TPS:n tilanne oli täysin toisenlainen. Turkulaisten kohdalla ei kyseessä ollut mikään lievä taantuma, vaan aivan käsittämätön konttaaminen. TPS:n kohdalla olin sataprosenttisen varma, että Leimeen kanssa pistesaldo ei kasva. Lisäksi Leimeellä oli ensimmäinen kausi kysessä ja projekti siten alkutekijöissään. Vastaavasti Pelicansin kohdalla uskoin vakaasti, että lievän taantuman jälkeen Toivola olisi saanut joukkueen takaisin radalle.
Tämän yhden ottelun, josta en ole nähnyt kuin maalikoosteen, jälkeen on vielä aikaista sanoa mitään suuntaan tai toiseen.
Koosteen perusteella näytti tosin siltä, että Pelsujen pelissä oli aiempaa enemmän yritystä. Liekö sitten kyseessä Räsäsen pelikirja vai pelaajien palaaminen tasolleen, kun "the mission" oli hoidettu?
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Vastaavasti Pelicansin kohdalla uskoin vakaasti, että lievän taantuman jälkeen Toivola olisi saanut joukkueen takaisin radalle.

Ensimmäinen asia, josta olen kanssasi täysin samaa mieltä. Toivola olisi varmasti syksyn edelleen pimetessä saanut pelaajan jos toisenkin radalle. Lahden yössä radalla notkuivat viime kaudellakin monet turhautuneet kasvot.

Pelicansin maaliennätys/peli ensimmäisissä 15 pelissä oli 3, nyt 5. Tänään 41 kutia kohti vastustajan maalivahtia, sekin kauden ennätyslukemia. Ei liene sattumalla sijaa. Pelkästään mätäpesäkkeen poistaminen vei touhua eteenpäin, vaikka muutoin ei harjoitteilla omaa peliä ollakaan ehditty kummemmin kehittämään. Mutta se kehitys alkakoon tästä pala kerrallaan.
 
Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tämän yhden ottelun, josta en ole nähnyt kuin maalikoosteen, jälkeen on vielä aikaista sanoa mitään suuntaan tai toiseen.
Koosteen perusteella näytti tosin siltä, että Pelsujen pelissä oli aiempaa enemmän yritystä. Liekö sitten kyseessä Räsäsen pelikirja vai pelaajien palaaminen tasolleen, kun "the mission" oli hoidettu?
Kerrottakoon tälle trollille, että jääkiekko on fiilispeli ja ilman sitä ei ole yhtään mitään! Ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin tänään oli tahto, yksilöt, joukkue ja sokerina pohjalla, yleisö joka oli läsnä ja kuului varmaan ihan kaukaloon asti, tästä coctailista rakentuu voittava ja menestyvä joukkue, joka menee vielä pitkälle!
 
Team Tölkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suljettu liiga ja Kummola
Mika meni pois ja joukkuueessa on ilme että se näyttää joukkueelta. jännä juttu vaikka Mika oli veikon mielestä jatkolapunkin arvonen, no tällä kertaa näin ja ehkä sitten keväällä poriin kun Rautakallio lähtee sieltä pois. nyt Veikko voikin siirtyä vaikka tonne haapakoskelle kenkää ketjuun kertomaan oululaisille kuinka hyvä poika Mikko on ja kannattaa sorvata jatkosopparia. ei enää muuta tähän ketjuun. surullinen luku lahtelaista kiekko historian tynkää on loppu ja uusi aika alkanut. Räsäsen voimin eteenpäin.
 
Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Fiilis löytyy jokaisesta itsestään, jos halutaan.
Taas väärin! Mutta ei jaksa enää vääntää tämän hepun kanssa, varsinkaan kun se pitäisi tehdä "rautakangasta". Tuossa yllä olikin jo hyvä ehdotus siirtymisestä Oululaisten opastamiseen ja laitappa tosiaan se edelliseni loppu muistiin, katellaan keväällä lisää... :)
 
surfa

Jäsen
Tämän yhden ottelun, josta en ole nähnyt kuin maalikoosteen, jälkeen on vielä aikaista sanoa mitään suuntaan tai toiseen.

Kai sä kuitenkin tajuat kuinka tragikoominen kommentti tää on siihen nähden, että pari sivua aikasemmin olit ihan valmis tuomitsemaan Räsäsen ykkösenä tämän saman yhden pelin jälkeen.

Pussissa.
 
Liekö sitten kyseessä Räsäsen pelikirja vai pelaajien palaaminen tasolleen, kun "the mission" oli hoidettu?

Viitsitkö purkaa "the missionin"? Koska oli kyseessä Räsäsen pelikirja tai pelaajat pelasivat päävalmentajan ulos, minne syyttävä sormi joka tapauksessa osoittaa? Pelaajathan eivät syypäitä voi olla, koska kyllä se 99,9% menee koutsin piikkiin jos luottamus on täysin menetetty.
 
R Hood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Nyt kun Hämeenlinnan "valmentaja-Veikot" ovat taas vapaalla jalalla yhteistyöhön, käykääpä suosittelemassa lähinnä huutonaurua aiheuttavaa Toejoen valmennusduoanne vaikka Tepsin organisaatiolle.

Kyllä Orava hoitaa. Turussa leikkasi Beckhaminkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös