Tobias Salmelainen HIFK:n urheilujohtajana

  • 1 436 995
  • 8 319

Oliko valinta sopiva?

  • Kyllä

    Ääniä: 115 44,4%
  • Ei

    Ääniä: 37 14,3%
  • En osaa sanoa

    Ääniä: 107 41,3%

  • Äänestäjiä
    259
  • Poll closed .

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tässä on vielä sellainenkin näkökulma jos Lambertin leiri on halunnut soppariin peliaikalupauksia niin pahimmassa tapauksessa sekoittaa valmentajan paletin täysin. Kuten näimme viime kaudella että saatetaan etsiä pitkäänkin ketjukoostumuksia ja loukkaantumiset sekoittaa pakkaa siihen lisäksi.
Meillähän on jo Lundellin ketju, sitten meillä on Leskinen ja Sallinen. Siihen ei yllä Lambertti kaveriksi ei millään.
Kolmoseen olisi ollut mahdollista saada se "kausikortti" ensi vuonna, se ei välttämättä tuo yv vastuuta edes mukana. Uskon että näin se on myös nähty valmennuksessa ja UTJ suunnalta, tuon ovat voineet jollain tasolla luvata, mutta pitäneet päänsä että silloinkin pitää osoittaa suorittavansa paremmin kuin Jääskä /Nordgren nyt ainakin.

Yks plus yks, Lambertti ja leirinsä näkivät että IFK oli liian suuri haaste peliajan kannalta. Muualla paremmat mahdollisuudet. Tekivät varmaan ihan oikean valinnan.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Vink, vink Tobias!
Kalle Sahlstedt tietää ja kertoo (Lukon kotisivuilta lainaus) :
"Pärjäsimme viime kaudella sillä, että meillä oli kolme kovaa kenttää hyökkäyssuuntaan. Tiedämme kuinka tärkeitä sentterit ovat, niin nyt saimme yhden palasen lisää palapeliimme."
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensi kaudesta ei kukaan vielä tiedä mitään. Jokainen pelaaja on tässä vaiheessa seuralle rasite, niin ikävältä asialta kuin se kuulostaakin. Maailmassa on satoja ammattilaisjääkiekkoilijoita ja koska tilanne on kaikissa maissa sama koronan vuoksi, voi olla, että muista seuroista putoilee syliin ihan asiallisiakin pelaajia, vaikka pelaajalla olisikin juuri nyt sopimus taskussa.

Prioriteettilistan kärjessä juuri nyt on taata seuran olemassaolo ja palkkojen maksu niille työntekijöille, jotka palkkalistoilla on. Itse olen enemmän kuin valmis hyväksymään äärimmäisen varovaisuuden uusien sopimusten tekemisen kanssa näissä vallitsevissa olosuhteissa. Asiat pitää osata ja uskaltaa laittaa oikeisiin mittasuhteisiin. Yksi kausi on isossa kuvassa kärpäsen paska valtameressä ja jos sopimusten tekemättä jättäminen tässä vaiheessa vuotta ”maksaa” HIFK:lle ensi kauden mestaruuden, olkoot sitten niin.

Juuri nyt mikään ei ole normaalia tai kuten asiat ovat ennen olleet. Sopimustilannetta ei siis tule verrata mihinkään aiempaan tilaanteeseen. En epäile hetkeäkään, etteikö HIFK saisi hankittua asiallisia kavereita myöhemminkin. Tietyissä olosuhteissa ”välikausi” on täysin hyväksyttävää, jos se palvelee isompaa kuvaa. Toki asiaa ei voida koskaan sanoa ääneen, sillä se olisi olemassaolevan joukkueen aliarvostamista. Enkä väitä, että mitään välikautta HIFK ensi kaudella olisi edes pitämässä, sillä joukkueessa on nimekkäitä ja hyviä pelaajia sekä paljon potentiaalia jo nyt. Kyllä tuolla jengillä voidaan menestyä liigassa, vaikka nyt ollaankin senttereitä vailla. Tietenkään tilanne ei ole millään muotoa ideaali, mutta ei sitä ole kokonaistilanne muutenkaan.

Itseäni huolestuttaa puuttuvia senttereitä enemmän se, minkälaiseksi ensi kauden otteluohjelma erityisjärjestelyineen muodostuu. Totta kai haluaisin, että kaikki muuttuu normaaliksi ja itsekkäästi ajateltuna haluaisin ehdottomasti nähdä kaikki mahdolliset kotiottelut katsomosta ja vieraspelit vähintään kotikatsomosta. Pahoin kuitenkin pelkään, että näin ei tule tapahtumaan ja pystyn kyllä elämään sen kanssa, sillä luotan siihen, että tilanne normalisoituu ensi kauden jälkeen. Olen myös valmis tukemaan seuraa taloudellisesti kausikorttini lisäksi, mikäli he keksivät siihen sopivan tavan ja uskon, että kaltaisiani ihmisiä on paljon. HIFK on minulle paljon enemmän kuin vain ajanvietettä. Vaikka pettymyksiäkin mahtuu pitkän matkan varrelle enemmän kuin tarpeeksi, ollaan silti kokonaisuutena vielä plussan puolella. Jos näin ei olisi, olisin jo hypännyt matkasta pois.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Wasserman osti Acme World Sportsin- IL
Koska Salmelainen ei rekrytoi muita kuin vanhan työnantajansa ACMEn pelaajia niin tämän yrityskaupan ansiosta IFKn rekrytointipooli kasvoi merkittävästi. Samalla pitää ruveta toivomaan NHL Lock-Outia, koska luonnollisesti Wasserman näkee McDavidille ja Matthewsille parhaimpana väliaikaisena työnantajana IFKn. Kerrassaan mahtava uutinen.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.

Ja ennen kuin joku negaosaston tyyppi uskoo vielä Salmelaisen palkkavaan vain ACMEn asiakkaita, niin tämäkin myytti taisi purkautua viime kaudella. Oliko 10 hankinnasta 1 ACMEn listoilla...

Peukku McDavidille. Matthews voi mennä Saipaan.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Pari pistettä Salmelaiselle sentterin hankkimisesta ajoissa ja pari lisäpistettä jos Braveheart onnistuu.

Mielenkiintoista olisi tietää ottiko Salmelainen tietoisen riskin, eikö muita ollut saatavilla tiettyyn hintaan vai onko Salmelainen varma että pelaaja onnistuu meillä. Ainakin @Postinjakaja ja jonkun toisen kaivamat tiedot herätti luottamusta.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Mietiskelinkin itseasiassa Salmelaisen väliarviota tässä.

Broadhurst vaikuttaa tähän sellaiselta Low Risk High Reward tyypiltä. Raporttien mukaan tässä ei olisi mitään uutta Peter Whitea vaan aika tasainen suorittaja ja jopa kapteenistoainesta. Jolloin jos ei mitat täyty ihan tuohon 2.ketjun keskelle, niin pystyy ainakin pelaamaan kauden hyvänä kolmosen sentterinä. Sallinen ja tai Jääskä pystyy pelaamaan siinä kakkosen keskellä kunnes korvaaja löytyy. 2.senttereitä uskon kyllä löytyvän syksyllä, jos AHL on sekaisin. Noi Suomelat yms. ovat kiven alla. Mutta Salmelainen ei ole 100% onnistunut tuossa sentteripelissä tänäkään vuonna. Hänen onneksi on Lundell.

Plussaa annan myös noiden tiettyjen junnujen pitämisestä: Teräväinen, Winberg (sopimuksen pidennys), Nordgren vuoden diilillä (yksi ehjä kausi kaiken muuttaa voi) ja iso plussa että on saanut pidettyä sekä Leskisen että Sallisen. Jälkimmäiset kaksi on jo pieni ihme.

Ehkä isoin plussa tulee Karjalaisen hankinnasta. Tuo on puuttunut meiltä. Ilkeyttä, joka osaa myös pelata. Sellainen jätkä pitää aina olla HIFKssa. Ei tarvi meidän tähtiä iskeä näpeille.

Miinusta annan liian monista ynnä muut diileistä: Laakso, J.Keränen, Åsten. Petrell ja se, että jengissä on sekä Ahonen että Motin. Musta tossa joukkueessa on liian monta sellaista "Jos ei saisi HIFKsta jatkoa, tarjoaisiko Kärpät tai Tappara diiliä?"

Lasken 6 pelaajaa. Tallberg saisi varmasti 4.ketjun pestin jengistä kuin jengistä, mutta pelaakin meillä nyt kauden alussa kolmosessa.

Mutta tota keskinharmaata on liikaa. Kun siihen päälle laskee meidän "ASIAT HYVIN JOS ONNISTUU" miehet: Teräväinen, Winberg, Väänänen ja Nordgren niin meillä on sellainen 10 miestä jotka on vähän kiikun kaakun verrattuna Tapparan ja Lukon vastaaviin.

Eli sanoisinko, että meillä on ehkä sarjan paras kärki, mutta yksi sarjan keskinkertaisimmista "keskiharmaa osastoista"

Kaiken kaikkiaan on sellainen yleinen mutu, että Broadhurstin hankinnalla ollaan samoilla lähtöviivoilla Tapparan, Kärppien ja Lukon kanssa.

Tosin Lukon tilanne muuttui todella radikaalisti Klokin jatkon kanssa. Noin kovan jatkon kanssa Lukko on yhden VL-pakin päässä todella kovasta miehistöstä ja yhden VL-pakin ne kyllä löytävät ja ovat sen jälkeen mahdollisesti sarjaan parhaalla materiaalilla liikenteessä. Edellyttäen, että Audette ja Mattila onnistuvat. On sielläkin hieman tuota JOS -faktoria.

Meiltä puuttuu yksi laituri tohon kolmoseen ja yksi sentteri kolmoseen ja olisin todella tyytis. Kolmosketjun laitureita ja senttereitä varmasti löytyy, joten sinänsä en ole huolissani.

Mutta olen pettynyt tuosta keskiharmaa osastosta. Kaikki kunnia näille veteraaneille. Hyviä tyyppejä, mutta Salmelaisella oli tilaisuus uudistaa tuo osasto. Olisi ollut hieman raaempi ja ulostanut sopimukset katkolla osaston J.Keräsen, Laakson ja Motinin ja hankkinut noiden kolmen tilalle hieman paremmat, niin meillä olisi tällä hetkellä sarjan kovin materiaali. Nyt ei ole.

Eli hieman olen pettynyt Salmelaisen tämän kauden joukkueen rakentamiseen. Ei ole huono, eikä ole Spanieleita ja Hurttia, mutta ei ole nyt ihan sitä timanttiakaan mihin Lukko on pääsemässä. Edelleen edellyttäen, että Audette ja Mattila onnistuu.

Vähän sellainen kutina, että HIFK aloittaa kauden 4. parhaalla materiaalilla Lukon, Tapparan ja Kärppien jälkeen. Sitten saa Salmelainen todistaa kykynsä kääntäen tämän vaakakupin meidän eduksi kauden aikana.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Vähän sellainen kutina, että HIFK aloittaa kauden 4. parhaalla materiaalilla Lukon, Tapparan ja Kärppien jälkeen. Sitten saa Salmelainen todistaa kykynsä kääntäen tämän vaakakupin meidän eduksi kauden aikana.
Syytä olisi, sillä oletetut päävastustajat vahvistuvat tässä joka päivä. Jos kirjoittamasi kauden aikana rekrytoiminen ei tuo meitä samalle viivalle noiden mainitsemiesi kolmen joukkueen kanssa niin silloin itse lasken Salmelaisen epäonnistuneen isosti. Kyllä IFKn resursseilla pitää materiaalin olla vähintään samalla viivalla Kärppien ja Tapparan kanssa.
 
Tappara on ollut yllättävän hiljaa hankinnoissa. Olihan niilläkin joku 8-9 lähtijää ja muutama hassu sisääntulija tähän asti. Pohja on vahva kyllä.

Kyllä. Tammikuussa nähdään oikeasti kuka on tän Korona-pelin voittaja.

Tammikuussa taitaa myös verovuoden vaihtumisen ansiosta KJn ja Ville Peltosen kaltaiset kundit olla vapaita...sanon tämän tietämättä mitään huhua ja on HIFKlla edes varaa kisata Sveitsiläisten seurojen kanssa näistä.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ole hyväksyttävää, mutta IFK:n asema Liigan 3-6 -joukkueena on vakiintunut. Se, mihin on itsekin tullut "turruttua" on ajattelu, jossa runkosarjan tavoite on kotietu ja suora pp-paikka ihan OK. Ei tulisi mieleenkään odottaa, että IFK olisi heti syksystä lähtien sijoilla 1-2, kuten Kärppien tai Tapparan tapaiset huippujoukkueet vuodesta toiseen ovat.
 
Salo70

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PENA, RAMI, FRANK

Totta puhut. IFK ei organisaationa houkuta esim. Libor Sulakkeja jotka haluavat tulla Suomeen menestymään ja kehittymään. Sopimus Kärppiin on 99% varmuudella tae siitä että pelaat keväällä finaaleissa. IFK:ssa tykätään kovasti kyllä jaella ansiomerkkejä ja kultasormuksia mutta siihen kullan kimallus yleensä jääkin. Maksimissaan kerran vuosikymmenessä tänne saadaan isäntä joka laittaa kultapossukerhon ojennukseen ja nappaa kirkkaimmat mitalit tuulen suojaan.
 
Tämä ei pidä paikkaansa.

On aika paljon ollut huippuja, joilla oli varaa valita työntantajansa.

Turunen, Paajanen, Sallinen, Järvinen, Saarinen, Dyk, Leskinen (joka valitsi HIFKn Kärppien sijaan) jne.
 
Salo70

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PENA, RAMI, FRANK
Turunen, Paajanen, Sallinen, Järvinen, Saarinen, Dyk, Leskinen (joka valitsi HIFKn Kärppien sijaan) jne.
Turunen, Paajanen ja Sallinen ovat pk-seudulta kotoisin. Dyk tuli divarista ja Leskisellä oli jotain skismaa Kärppien kanssa ja Saarinen on jo käynyt "oolusa".
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Vähän sellainen kutina, että HIFK aloittaa kauden 4. parhaalla materiaalilla Lukon, Tapparan ja Kärppien jälkeen. Sitten saa Salmelainen todistaa kykynsä kääntäen tämän vaakakupin meidän eduksi kauden aikana.
Meillä on hyvät 1. ja 2. ketjut mutta niiden takana on hämmentävän heikot pelaajat. Kärkiketjuilla venytään keskikastiin mutta eihän meidän 3./4. ketjuissa ole montaa Liigatason pelaajaa. Ja puolustuksesta puuttuu käsiä ja laukaisuvoimaa. Varakas/Motin/Ahonen jne. akselilla on ihan liikaa rahaa kiinni ja Kousa liian yksin kiekon kanssa puolustuspäässä. Kun Teräväinen on valmis, on Kousan aika jo ohi eikä Lyytisestä ole kasvassa leveyttä sille osastolle. Sulakin tasoisia pakkeja kyllä pyörii maakunnissa mutta ei vahingossakaan meille. 10 vuotta on taas mestaruudesta vierähtänyt eikä se ole sattumaa. Hyviä parannuksia on organisaatiossa tapahtunut mutta liian hitaasti ja liian vähän eikä kokonaisuus ei ole lähelläkään Liigan kärkeä. Nyt jo näyttää siltä, että finaalipaikkakin vaatii pienen ihmeen. Ja ihmeitä ei tapahdu.
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Turunen, Paajanen ja Sallinen ovat pk-seudulta kotoisin. Dyk tuli divarista ja Leskisellä oli jotain skismaa Kärppien kanssa ja Saarinen on jo käynyt "oolusa".

Aa okei, no ei sit mitään. *hymiö*

Sulla on kyllä hieno taito sivuuttaa vastapuolen vaihtoehtoiset argumentit täysin ja tuoda ne vielä oman mielipiteen tueksi. En tajua miten tuo on mahdollista... oletko jossain luottamustehtävissä? Heh.
 
No mikä tuossa perustellussa vasta-argumentissani oli vikana?
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No mikä tuossa perustellussa vasta-argumentissani oli vikana?

Ei tässä nyt jaksaisi ruveta tappelemaan lillukanvarsista, mutta... sivuutit koko vastapuolen ihan perusteellisen kommentin perusteettomilla puolitotuuksilla ikäänkuin vastapuolen kommentilla ei olisi ollut mitään painoarvoa.

Kolmesta ensimmäisestä herrasta kaksi on pk-seudulta kotoisin — Turunen ja Sallinen, joista ensimmäisellä oli jo rahakkaampia tarjouksia paremmissa sarjoissa pöydällä, silti valitsi narrikasvattinakin IFK:n, vaikka oli Liigan top 5 pelaaja nuorena kaverina jo edellisellä kaudella. Ei aluksi edes uskottu jäävän sarjaan.

Sallinen toimi kaksi kautta kapteenina paremmassa sarjassa, jossa maksetaan parempaa palkkaa. Ei aikaisempia siteitä IFK:hon, silti valintana IFK.

Edeltävän kauden Jari Kurri -palkinnon voittaja Otto Paajanen on Kanta-Hämeen Lopelta kotoisin, yksi kausi Riihimäellä ja Hyvinkäällä ennen paluuta C-ikäisenä Hämeeseen ja Kerhoon. Ei aikaisempia siteitä IFK:hon, silti valintana IFK.

Dyk tuli pistepörssin kakkosena sarjasta, josta on kehittynyt Liigaan ihan helvetisti huippupelaajia muutaman viime vuoden aikana. Tarjouksia myös tasokkaammasta sarjasta SHL:stä paremmalla maksukyvyllä, silti valintana IFK.

Mistäs olet kuullut, että Leskisellä jotain skismaa Kärppien kanssa olisi ollut? SHL:ssä ei lähtenyt, joten edellisellä kaudella Liigan pistepörssin voitosta viimeiselle kierrokselle taistellut Leskinen tuli IFK:hon muista tarjouksista huolimatta, hylkäsi kasvattajaseuransa, ison ja pelottavan Oulun Kärppien tarjouksen tullakseen IFK:hon. Mistään skismasta ei tietääkseni ole ollut puhetta missään vaiheessa pelaajan ja officen välillä siellä.

En kyllä ymmärrä myöskään, että miten tuon Saarisen argumentin pyyhkii pois se, että on käynyt Oulussa. Tuli sinnekin KHL:stä, ja viettänyt selkeästi uransa parhaat vuodet vanhemmalla iällä kun urheilullisuus tullut etusijalle sen jälkeen kun Oulusta lähti. Sanoi muuten vielä, että jos Suomessa pelaa, niin pelaa Lahdessa. No eipä pelaa, kun tuli Stadiin tehtyään Lahissa 49 pongoa 54 matsiin.

Kaikista oudoin väitteesi on kuitenkin mielestäni ylipäätään se, ettei IFK houkuta pelaajia. Sulakkikin siirtyi Liigan sisällä KooKoosta Kärppiin, ja IFK:han on tällaisten siirtojen mestari. Sitähän nimenomaan naureskellaan vuodesta toiseen, kun IFK haalii maakuntien parhaat pelaajat Stadiin ”ottamaan seuraavan stepin urallaan”, ja menestys on silti mitä on. Jos haluat niin voin kaivaa vaikka esimerkkejä tästä viimeisen 10-15 vuoden ajalta?

Vai onko kaikki meidän pelaajat väärin hankittu? Miten ne mielestäsi pitäisi hankkia?
 
Salo70

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PENA, RAMI, FRANK
@Hattu Jos sulla on sulla on noin paljon energiaa käyttää yhteen vastaukseen niin olen vaan mieluummin kaikesta samaa mieltä. #NytEiJaksa #IhanMitenVaan
 
J

Just-Ice-Hockey

Dyk tuli pistepörssin kakkosena sarjasta, josta on kehittynyt Liigaan ihan helvetisti huippupelaajia muutaman viime vuoden aikana. Tarjouksia myös tasokkaammasta sarjasta SHL:stä paremmalla maksukyvyllä, silti valintana IFK.

Ainakin sen totuuden mukaan, mikä minulle on kerrottu, tämä väite ei pidä paikkaansa. Minulle kerrotun mukaan silloin, kun Dyk valitsi IFK:n, ei pöydällä ollut tarjouksia SHL:stä. Hyvää skouttausta ja reagointia IFK:n seurajohdolta. Enkä toki väitä, etteikö Dyk olisi saattanut valita IFK:ta vaikka rahallisesti parempia tarjouksia olisikin ollut pöydällä.
 
TO41

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Turunen, Paajanen ja Sallinen ovat pk-seudulta kotoisin. Dyk tuli divarista ja Leskisellä oli jotain skismaa Kärppien kanssa ja Saarinen on jo käynyt "oolusa".
Ei ole liian montaa hienoa asiaa kotikunnalta lähtenyt, joten pidetään nyt kiinni siitä, että Paajanen on Lopelta ja harvemmin pk-seudun suunnalta katsottuna sitä on pk-seutuun laskettu. Lopelta katsottuna, toki ihan inhimillisen työmatkan päässä.

Kyllä taas ensireaktio molempiin päivän liigapakkisignauksiin oli katkeruus, mutta arvostan myös tämän hetken, tämän taloustilanteen ja epävarmuuden aikaan rauhallista ja maltillista otetta. Tietäväinen voi olla halpa Sulak, jos hänen edelleen ei hankita kallista ”Sulakia”. Maltetaan kauden alkuun ja annetaan sauma potentiaalille.
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainakin sen totuuden mukaan, mikä minulle on kerrottu, tämä väite ei pidä paikkaansa. Minulle kerrotun mukaan silloin, kun Dyk valitsi IFK:n, ei pöydällä ollut tarjouksia SHL:stä. Hyvää skouttausta ja reagointia IFK:n seurajohdolta. Enkä toki väitä, etteikö Dyk olisi saattanut valita IFK:ta vaikka rahallisesti parempia tarjouksia olisikin ollut pöydällä.

Ahaa, no sitten on kyllä vain ruotsalais- ja suomalaismedioiden uutisointi pettänyt viime keväänä. Tuolloinhan kirjoiteltiin useiden SHL-seurojen olleen Dykin perässä, kun tieto edenneistä sopimusneuvotteluista IFK:n kanssa alkoi vuotaa julkisuuteen. Perustan tietoni vain ja ainoastaan senaikaiseen median ulosantiin. Jos näin ei ole kuitenkaan ollut, niin seison toki korjattuna.
 
Apheu

Jäsen
Tappara on ollut yllättävän hiljaa hankinnoissa. Olihan niilläkin joku 8-9 lähtijää ja muutama hassu sisääntulija tähän asti. Pohja on vahva kyllä.

Tapparan pakisto ei varsinaisesti ole pohjaltakaan vahva;

Moravcik - Blood
Suhonen - Utunen
Rouhiainen - Kinnunen
Pärssinen

Noista neljä viimeistä eivät oikein mahtuneet pelaamaan Liigaa viime kaudella, ja tällä hetkellä kaikki ovat pelaavassa kokoonpanossa. HIFK:ta vertailtiin paljon Tapparaan, niin ainakin pakiston osalta teillä on paremmin palikat valmiina ja saitte tuossa ihan hyvänoloisen sentterihankinnankin. Ulkopuolisena kun katson tuota, niin HIFK:n rosteri on oikein hyvissä uomissa, etenkin jos miettii näissä poikkeusoloissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös