Mainos

Tobias Salmelainen HIFK:n urheilujohtajana

  • 1 440 247
  • 8 319

Oliko valinta sopiva?

  • Kyllä

    Ääniä: 115 44,4%
  • Ei

    Ääniä: 37 14,3%
  • En osaa sanoa

    Ääniä: 107 41,3%

  • Äänestäjiä
    259
  • Poll closed .

Stigu

Jäsen
Meille pelejä nähneille faneille tämän illan näytös oli uusi sulka Tobbarin intiaanilakkiin. Niin monta laatujäbää sivussa, mutta silti me hallitaan peliä viimeisellä kielekkeellä pelaavaa laatujengiä vastaan. Tuli oikeasti kyynel silmään siitä, millaisella palolla HIFK tänään pelasi.
Telita-v:n lähetyksessä näkyi toisen erän lopussa Hippoksen katsomossa keski-ikäinen pullea mies nyyhkyttämässä painijan trikoissa ja IFK-paita päällä. Penkkiä vasten hänen vieressään taisi levätä kaksi hiihtosauvaa ja Ennustuksen alkeet-opus. Pelkkää sattumaa?

Mulle tulee kyynel silmäkulmaan, mutta ihan eri syistä. Tässä vaiheessa kautta olen kyllä helvetin pettynyt valmennuskaksikkoon ja Tobiakseen. Törmäsen aikakusi oli kaikessa pervoudessaan lupauksia antava, mutta jälleen kerran IFK on romuttanut orastavan kukoistuskauden vajaassa vuodessa.

Valmennuskaksikon suhteen, he ovat mielestäni tuollaisia keskitason koutseja, eivät aivan paskoja mutta eivät kyllä Liigan eliittiäkään. Uskon, että ovat keskivertoja sekä yhdessä että erikseen, sillä jos jommallakummalla olisi se modernein pelikirja, olisi se varmasti jo käytössä. Tobiaksesta ei voi oikein sanoa muuta, kuin että jatkaa edeltäjänsä viitoittamalla tiellä. Uskoisin, että jos hän itse oikeasti haluaisi menestyä UJ:na, hänen kannattaisi yrittää jossain Country Club-vapaassa ympäristössä, vähintään 50 kilometrin päässä Hyvä Veli-päämajasta.

Kaikesta huolimatta uskon, että IFK on lopulta jälleen kerran neljän joukossa. Aika monelle se tuntuu riittävän, mutta matka esim. nelosesta mestariksi on helvetin pitkä, vaikka joskus tuntuisi että tolppa sisään tolppa ulos niin oltaisiin oltu finaaleissa ym ym liirumlaarumia.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Joo, eikä tässä oikein vanha jaksa enää innostua näistä paskoista runkosarjoistakaan hirveästi. Voihan se toki olla hieno fiilis kun "altavastaajasta" noustaan suuriksi mestareiksi, mutta kyllä tässä mieluummin katsoisi kaudenkin mittaan peliä jossa olisi edes pieni punainen lanka ja joissa pääosin ollaan se hallitseva osapuoli, sekä tullaan voittajina ulos. Ei oikein jaksa kaudesta kauteen katsella tätä touhua, jossa yritetään sitä suurta "tuhkimotarinaa" tavoitella. Olisi siis vitun virkistävää kun IFK edes johonkin kauteen lähtisi ns valmiina, ja pistäisi ekasta ottelusta alkaen luun kurkkuun kaikille muille, vaan ei taida tapahtua jotakuinkin niinku koskaan! No juu, olihan se yksi Törmäsen suonenveto, ja sen pituinen se.

Siitä täsmälleen samaa mieltä - ja ihan niistä viime kausien "suursijoituksistakin" huolimatta, että kyllä se keskikertaisuus vaan kaikessa paistaa. Mulla ei ole vähäisintäkään uskoa Pikkaraiseen tulevalla kaudella, mutta lupaan olla iloisesti yllättynyt, jos IFK on ensi kauden alussa valmiin ja sillä on jokin oikeasti havaittava järjellinen pelitapa, joka lisäksi kantaa menestykseen. Paskan tarjoaminen alkaa jo riittämään meikäläiselle.
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia

Sitä ihan oikeasti uskoi 1998, että tästä alkaa dynastia. Ei alkanut.
 
Apassi

Tässä puettiin aika hyvin ne omat filikset. Aina voi puolustella sillä, että hei ollaan viime keväät menty semifinaaleihin yms ja kieltämättä ne ovat pelastaneet sitä kautta erittäin paljon, mutta kyllä HIFK:lla tie mestaruuteen on joka kerta ollut liian pitkän matkan takana. Hyvä kevät on pääsääntöisesti ollut sen tulos, että tyhjennysmyynneistä on otettu iso kasa pelaajia ja saatu rosteri leveäksi, kuten taas yritetään. Tämä ei luo sellaista vakautta, että HIFK on menossa oikeaan suuntaan ja varmasti näkyy pelaajamarkkinoilla sekä yleisessä ilmapiirissä hallilla. Itse olen kertakaikkiaan kyllästynyt siihen, että runkosarja on joka kerta muutamaa peliä lukuunottamatta yhtä kärsimysmarssia. Kyse on viihteestä, menestyksestä ja myös siitä, että ollaan uskottava organisaatio pitkässä juoksussa. HIFK on nytkin välillä kotihallissa sen näköinen, että se pelkää pelata siellä ja ei oikein missään vaiheessa peliä pysty ottamaan peliä totaaliseen dominointiinsa. Pelillisinä huippukausina HIFK on kotihallissaan ollut välillä täysin pitelemätön. 1998 oli kiinni lähinnä avauskiekon jälkeen siitä, että tuleeko HIFK:n maali vai vastusajan jäähy ensimmäisessä vai toisessa vaihdossa. Nyt on monta kautta menty niin, että avausvaihdoista näkee, että tänään ei tule mitään ja sitten joku pienen budjetin vierasjoukkue, kuten HPK viimeksi vie HIFK:ta pelillisesti ihan narussa. HIFK ei kykene ottamaan peliä haltuunsa pelitavalllisesti tai edes fyysisesti. HIFK:han on aina ollut hyvä sellaisissa peleissä, joissa on kova tunnelataus ja jopa ylilyöntejä ja HIFK:n pitäis saada peleistä sellaisia. Nämä viime kausien joukkueet ovat olleet sellaisia, että kun on mennyt huonosti, niin ei yritetä milllään repiä itseä siihen peliin, vaan painetaan pää hiekkaan ja annetaan pelin lipua ohi. On HIFK viime kausina hyviäkin nousuja tehnyt ja kyllä ne ovat muistissa, mutta silti HIFK on hyvin keskinkertainen joukkue ollut kotihallissa viime vuodet. Tämän kauden kotitilaston 7. ja edlliset kaudet 5, 9. Joku pieni ylilyönti tai tunteenpurkaus herättää pelaajat ja yleisön ja lisäksi se, että etenkin kotipeleihin pitäisi tulla vahvasti. Se ei edelleenkään ole väärin, että avausvaihtoon kentällle Petrell-Tyrväinen-Åsten: aloitusvoitto, kiekko päätyyn ja kaikki seinälle. Ei pelitavallisesti mikään fiksu veto, mutta heti tunne mukaan peliin. Nyt monesti aletaan vaihdosta nro 1. ottamaan omiin. Hyvä runkosarja ja sitten puolivälierissä kesälomille aiheuttaa myös antikliimaksin, mutta kun hyvän runkosarjan jälkeen voi pelata myös hyvät pudotuspelit.

Kyllä Seliniä pelitavallisesti ihan hyvänä valmentajana pitänyt. HIFK:han pelasi helvetin hyvin vajaalla rosterilla ennen tuota pelaajarumbaa. Suuri suu varmasti pelin sekoamiseen on se. Ei tarvitse katsoa, kuin Liigan tilastoista HIFK:ssa tällä kaudella pelanneiden pelaajien määrää verrattuna Kärppiin niin ymmärtää sen, että turbulenssiltaan HIFK on ihan omassa luokassaan edelleen: HIFK 38 pelaajaa, Kärpät 28 pelaajaa. Voihan tuo määrä monessakin joukkueessa olla kova, koska peluutettu junnuja tai yhteistyöseuran pelaajia, mutta kun HIFK on kesken kauden hankkinut 5 pelaajaa ja tähän eivät kuulu Pitkänen ja Koivisto, kun tavallaan tulivat ennen kauden alkua. Kyllä HIFK:n pitää päästä siihen, että kaikki avainpaikat ovat kasassa, kun kausi alkaa. Se antaa valmentajallekin vakautta ja aikaa rakentaa pelitapaa. Sitten 1-3 täsmähankintaa maksimissaan kauden aikana ja kolmekin ehkä vasta sitten, jos tulee paha loukkaantuminen. Joukkue on alkukaudesta tarpeeksi vahva voittamaan pelejä, vaikka pelitapa ei vielä ole ihan tikissä ja voitaisiin joskus menestyä CHL:ssä. Koko kausi ei mene siihen, että odotetaan sitä messiasta, joka pelastaa meidät sääliviivan päälle ja mestaruuteen. EIkä kautta tarvitse aloittaa aina pelitavallisesti alusta, kun röystetään se 3-6 pelaajaa muualta.
 
Viimeksi muokattu:

YksinLäpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
... Se ei edelleenkään ole väärin, että avausvaihtoon kentällle Petrell-Tyrväinen-Åsten: aloitusvoitto, kiekko päätyyn ja kaikki seinälle. ...

Kononaisuudessaan hyvä kirjoitus, mutta jätetty lainaus oli helmi! Miksipä ei!?

Juuri tuo tunnetilan löysyys (olemattomuus) on aiheuttanut peleissä sen suurimman ihmettelyn. Meillä on varsin mukavasti teleketjuosaston kovuutta, mutta miksi se on niin harvoin käytössä? Pelaaja ei syty, katsomo on vaisu, turpaan tulee.
Lääke on tuossa jo kirjoitettu, saa nähdä kokeillanko sen tehoa alkaneella viikolla (tai edes joskus)!
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tässä puettiin aika hyvin ne omat filikset. Aina voi puolustella sillä, että hei ollaan viime keväät menty semifinaaleihin yms ja kieltämättä ne ovat pelastaneet sitä kautta erittäin paljon, mutta kyllä HIFK:lla tie mestaruuteen on joka kerta ollut liian pitkän matkan takana. Hyvä kevät on pääsääntöisesti ollut sen tulos, että tyhjennysmyynneistä on otettu iso kasa pelaajia ja saatu rosteri leveäksi, kuten taas yritetään. Tämä ei luo sellaista vakautta, että HIFK on menossa oikeaan suuntaan ja varmasti näkyy pelaajamarkkinoilla sekä yleisessä ilmapiirissä hallilla. Itse olen kertakaikkiaan kyllästynyt siihen, että runkosarja on joka kerta muutamaa peliä lukuunottamatta yhtä kärsimysmarssia. Kyse on viihteestä, menestyksestä ja myös siitä, että ollaan uskottava organisaatio pitkässä juoksussa. HIFK on nytkin välillä kotihallissa sen näköinen, että se pelkää pelata siellä ja ei oikein missään vaiheessa peliä pysty ottamaan peliä totaaliseen dominointiinsa. Pelillisinä huippukausina HIFK on kotihallissaan ollut välillä täysin pitelemätön. 1998 oli kiinni lähinnä avauskiekon jälkeen siitä, että tuleeko HIFK:n maali vai vastusajan jäähy ensimmäisessä vai toisessa vaihdossa. Nyt on monta kautta menty niin, että avausvaihdoista näkee, että tänään ei tule mitään ja sitten joku pienen budjetin vierasjoukkue, kuten HPK viimeksi vie HIFK:ta pelillisesti ihan narussa. HIFK ei kykene ottamaan peliä haltuunsa pelitavalllisesti tai edes fyysisesti. HIFK:han on aina ollut hyvä sellaisissa peleissä, joissa on kova tunnelataus ja jopa ylilyöntejä ja HIFK:n pitäis saada peleistä sellaisia. Nämä viime kausien joukkueet ovat olleet sellaisia, että kun on mennyt huonosti, niin ei yritetä milllään repiä itseä siihen peliin, vaan painetaan pää hiekkaan ja annetaan pelin lipua ohi. On HIFK viime kausina hyviäkin nousuja tehnyt ja kyllä ne ovat muistissa, mutta silti HIFK on hyvin keskinkertainen joukkue ollut kotihallissa viime vuodet. Tämän kauden kotitilaston 7. ja edlliset kaudet 5, 9. Joku pieni ylilyönti tai tunteenpurkaus herättää pelaajat ja yleisön ja lisäksi se, että etenkin kotipeleihin pitäisi tulla vahvasti. Se ei edelleenkään ole väärin, että avausvaihtoon kentällle Petrell-Tyrväinen-Åsten: aloitusvoitto, kiekko päätyyn ja kaikki seinälle. Ei pelitavallisesti mikään fiksu veto, mutta heti tunne mukaan peliin. Nyt monesti aletaan vaihdosta nro 1. ottamaan omiin. Hyvä runkosarja ja sitten puolivälierissä kesälomille aiheuttaa myös antikliimaksin, mutta kun hyvän runkosarjan jälkeen voi pelata myös hyvät pudotuspelit.

Kyllä Seliniä pelitavallisesti ihan hyvänä valmentajana pitänyt. HIFK:han pelasi helvetin hyvin vajaalla rosterilla ennen tuota pelaajarumbaa. Suuri suu varmasti pelin sekoamiseen on se. Ei tarvitse katsoa, kuin Liigan tilastoista HIFK:ssa tällä kaudella pelanneiden pelaajien määrää verrattuna Kärppiin niin ymmärtää sen, että turbulenssiltaan HIFK on ihan omassa luokassaan edelleen: HIFK 38 pelaajaa, Kärpät 28 pelaajaa. Voihan tuo määrä monessakin joukkueessa olla kova, koska peluutettu junnuja tai yhteistyöseuran pelaajia, mutta kun HIFK on kesken kauden hankkinut 5 pelaajaa ja tähän eivät kuulu Pitkänen ja Koivisto, kun tavallaan tulivat ennen kauden alkua. Kyllä HIFK:n pitää päästä siihen, että kaikki avainpaikat ovat kasassa, kun kausi alkaa. Se antaa valmentajallekin vakautta ja aikaa rakentaa pelitapaa. Sitten 1-3 täsmähankintaa maksimissaan kauden aikana ja kolmekin ehkä vasta sitten, jos tulee paha loukkaantuminen. Joukkue on alkukaudesta tarpeeksi vahva voittamaan pelejä, vaikka pelitapa ei vielä ole ihan tikissä ja voitaisiin joskus menestyä CHL:ssä. Koko kausi ei mene siihen, että odotetaan sitä messiasta, joka pelastaa meidät sääliviivan päälle ja mestaruuteen. EIkä kautta tarvitse aloittaa aina pelitavallisesti alusta, kun röystetään se 3-6 pelaajaa muualta.
Aivan loistavasti kiteytetty. Toivottavasti Tobiaskin lukee tämän.
 
Yes.
Mä sen verran kuitenkin vielä puuttuisin tuohon "pelitapaan", että se mikä tekee Atusta sen keskinkertaisuuden (ja myös koko muustakin IFK-valmennuksesta) on se, että pelitapa ei kestä poissaoloja.
Viime kaudella oli kohtuu selkeä tilasto sen puolesta, että kun Miro oli poissa, oli IFK:lla ihan helvetisti vaikeampaa voittaa pelejä. Sen lisäksi Atu joutuu aina ylipeluuttamaan näitä "tähtösiään"!
Näidne katson olevan juurikin merkittäviä merkkejä pelitavllaisesta puutteesta, sillä pelitavan ollessa kunnossa, voi joukkue noilla poissolojenkin hetkellä nojata edes pelitapaan, joka on iskostettu koko joukkueen selkäytimeen, ja ovat selässä olevasta nimestä huolimatta kykeneviä sitä toteuttamaan. Näin joukkue silloin vaikeallakin ajksollaan voi nojata edes johonkin, mutta IFK:ssa harvemmin on tällaista tilannetta, vaan poissolot näkyvät välittömästi joukkueen esityksissä.
Siksi usein tuleekin Atunkohdalla tunne, että joukkue voittaa tai häviää Atusta huolimatta. sillä koko touhu perustuu tunteeseen. Osin tämä näkyi juurikin nyt vaikkapa pahimman poissolojakson aikana, kun junnut veivät IFK:ta voittoihin mm Kärpistä. Siellä heillä oli ytimessä jotakin muuta kuin Atun mysteeripelikirja, ja kyekenivät haastamaan koviakin joukkueita. Sitävastoin enemmän päivittäisessä Atuilussa mukana olevat kaverit tuntuvat olevan alati vaikeuksissa kun eivät tunnu löytävän mitään punaista lankaa tekemiseen. Mutta voi olla että näen vain väärin, ja sää olet oikeassa. Jota siis myös toivon.
Kuitenkin jotakin kertonee myös Tapparan jokakautinen nous ja kehittyminen kauden aikana, sekä Kärppien jatkuvat runkosarjavoitot sekä mestaruudet siitä, että jonkinlainen pelitavallinen jatkumo on luotu. ja joskus haksahdetaan jonkun valmentajan kanssa, ja touhu sekoaa, se korjataan viimeistään seuraavalla kaudella ja yleensä hyvin harkiten. tapparakin kykenee alati kierrätämmän valmentajiaan siten, että heille tulee tilaisuus pistäytyä maailmalla melskaamassa ja sitten palaavat säännöllisesti takaisin. IFK taas pelaa valmentajarulettia koko ajan, tai sitten pitää suojatyöpaikkavalmentajia joukkueessaan vuodesta toiseen, kuten vaikkapa nyt sen Tasnkan joka alkaa muistuttamaan kohta jo jotakin putouksen sketsihahmoa.

On siis oikeasti kiva, jos näet Atussa olevan valmennuksellista potentiaalia ja näet hänet pelitavallisena guruna, mutta oikein ei kenttätapahtumat tue tätä näkemystä, vaikka osin onkin pakko myöntää IFK:n kärsivän pahoin noista loukkaantumisistaan.

Siinä olet kyllä harvinaisen oikeassa, että erityisesti tällä Tobiaksen kaudella -sii kaverin juttuihin suhteuttaen- on käsittämätönstä se pelaajien määrä joka on jo ringissä pyörähdellyt. Olispa virkistävää tosiaankin se, jos IFK:n joukkue olisi edes joskus sen akuden alkaessa valmiina. Niin kokoonpanoltaan kuin pelitavaltaan.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On siis oikeasti kiva, jos näet Atussa olevan valmennuksellista potentiaalia ja näet hänet pelitavallisena guruna, mutta oikein ei kenttätapahtumat tue tätä näkemystä, vaikka osin onkin pakko myöntää IFK:n kärsivän pahoin noista loukkaantumisistaan.

Ei en näe pelitavallisena guruna. Pikemminkin peruspelitavan omaavana valmentajana. Iso ero. Katsoin TPS:n peliä aikanaan heitä vastaan pudotuspeleissä ja mietin, että olisipa IFK:lla edes tuollainen perussapluuna. HIFK vei puhtaasti materiaalieron turvin. On sitä ajoittain HIFK:ssakin näkynyt, mutta nyt tuntuu paketti olevan hukassa. Tulee vähän mieleen Aravirta. Ensimmäisen kauden veti hyvin ja materiaaliin suhteutettuna yhden parhaista ikinä. Seuraavalla kaudella rajut muutokset rosteriin kesken kauden NHL-lockoutin takia. Toki siinä myös maalivahdin totaalinen vuotaminen vaikutti, mutta kyllä myös pelaaminen karkasi laukalle. Selin ei saa tällä hetkellä edes tuota peruspelaamista riittävälle tasolle. Syitä siihen voin vain arvailla, mutta olisiko isot muutokset joukkueessa ja joukkueen johtajuusvaje. TPS:ssä oli aika vahvoja liidereitä. Meillä on kapteenina pelaaja, jolla on aina ollut vaikeuksia noudattaa ylipäätänsä mitään pelitapaa.
 
Viimeksi muokattu:

FosaMasa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
PiTa, HIFK, Liverpool
Urheilujohtaja vei Seliniltä auktoriteetin syksyllä. Tarkoitus oli varmaan hyvä, että Veli Atu saa aikaa hakea kunnon työpaikan kaudelle 2019-2020.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Valmennuskaksikon suhteen, he ovat mielestäni tuollaisia keskitason koutseja, eivät aivan paskoja mutta eivät kyllä Liigan eliittiäkään.

Tässä se oleellisin pointti, miksi IFK ei tällä kaudella mestaruutta juhli. Toki rosterikin Kärpillä varmaan pari pykälää kovempi, mutta jos meidän penkin takana olisi Kojo, tai vaikka Jussi Tapola, niin oltaisiin lähtökohtaisesti lähempänä samalla viivalla Kärppien kanssa, Kojo -skenaariossa ehkä jopa edellä. Manner on Liigan ykkönen, ja kun hänen rosteri on vähintään pykälän parempi, niin koutsi vs koutsi tilanteessa Mannerin Kärpät menee meidän edelle, jos päästään tänä keväänä heitä vastaan edes vääntämään. Viime kaudella laitettiin erinomaisesti kampoihin, mutta näkisin että tuo oli se Atun IFK:n maksimi, kun taas Manner nuorempana parantaa varmasti edellisestä keväästä. Joku voi nähdä Kärppien rosterin myös selvästi parempana, mutta minusta ainoa iso ero osa-alueissa tulee maalivahtipelissä, joka toki kiistatta iso tekijä esim. pudotuspelisarjassa.

Uskon, että ovat keskivertoja sekä yhdessä että erikseen, sillä jos jommallakummalla olisi se modernein pelikirja, olisi se varmasti jo käytössä.

Vaikea sanoa Pikkaraisesta vielä mitään varmaa, koska näissä tandemeissa pelitavallisia ja johtamistyylillisiä eroja voi kuitenkin olla merkittävästi. Varmaan pääosin saman pelitavallisen filosofian jakavat joo, eli tuskin Pikkarainen tulee pelitapaa kääntämään päälaelleen, mutta esim. Petun aikaisessa Bluesissa vedettiin melkoista flow-lätkää ajokoira -taktiikoin, vaikka 2.koutsi Late Marjamäki vannoo maltillisemman, ja tunteellisesti steriilimmän taktisen lätkän nimeen. Tuossa oli monella tapaa klassinen tandemi, jossa vastakohdat täydensivät toisiaan.

Jännä tosiaan nähdä mikä on Pikkaraisen visio voittamisesta. Sinällään nostan Tobbelle hattua rohkeudesta, (sillä oletuksella että koutsien kerma ei ollut vapaana), kun meni nimeämään nuoremman ja kokemattomamman koutsin jossa voi hyvinkin olla potentiaalia lunastamatta, jos toisena vaihtoehtona on ollut joku "Jyrki Aho" -tyyppinen ihan hyvä Liigakoutsi.

Ehdottomasti IFK:n penkin takaa pitäisi enemmän löytyä kotimaisia huippunimiä, mutta nämä Jaloset ja kumppanit viihtyy pääosin isommissa ympyröissä. Tappara ja Kärpät kasvatti itse omat huippunsa (Late, Manner ja Tapola), ja niin se pitäisi IFK:nkin tehdä kun joka vuosi ei parhaat ole välttämättä vapaana. Aika näyttää onko Pikkarainen enemmänkin Selinin klooni, vai toimivaa visiotaan hiljalleen rakentanut seuraava huippu. Toivottavasti Peltonen haetaan penkin taakse Pikkaraisen aikakauden jälkeen. Siinä voisi hyvinkin olla meidät dynastiaksi nostava nouseva huippukoutsi. Koutsin merkitys nykylätkässä on hemmetin iso, tämän kauden JYP siitä erinomaisena esimerkkinä. Tobben rekryprioriteetteina joukkueen osalta pitäisi olla 1. Valmennus, 2. Ykkösveska.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Urheilujohtaja vei Seliniltä auktoriteetin syksyllä. Tarkoitus oli varmaan hyvä, että Veli Atu saa aikaa hakea kunnon työpaikan kaudelle 2019-2020.

Oliks sulla tästä tarkempaa tietoa?

Viimeisin tieto on nimittäin linkissä kerrottukin, että ulostulon päätös oli Atu:n. Mikä on ymmärrettävää jos koutsi haluaa menestyä. Huhut, varsinkin jos ne sattuu tulemaan vastustajan vuotaman kesken playoff-sarjan voi olla haittaavampia kuin suora ulostulo.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...-hifk-n-paavalmentajavaihdoksen-julki/7206132
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Se ei edelleenkään ole väärin, että avausvaihtoon kentällle Petrell-Tyrväinen-Åsten: aloitusvoitto, kiekko päätyyn ja kaikki seinälle. Ei pelitavallisesti mikään fiksu veto, mutta heti tunne mukaan peliin.

YouTubesta voi katsoa videoita yli lajirajojen missä on edes jotain kokeiltu. Sellaista mitä vastustaja ei voinut mitenkään arvata tälläisen kuvion tulevan.

Se ei välttämättä aina kanna kannuun asti, mutta mitä siinä on hävittävääkään. Oppivathan olemaan.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se ei edelleenkään ole väärin, että avausvaihtoon kentällle Petrell-Tyrväinen-Åsten: aloitusvoitto, kiekko päätyyn ja kaikki seinälle. Ei pelitavallisesti mikään fiksu veto, mutta heti tunne mukaan peliin.

Pelitavallisesti nimenomaan erittäin fiksu veto. KJ aloitti kaikki himamatsit mestaruuskaudella ketjulla Petrell-Töykkälä-Turre. Varma aloittaja, kiekko kulmaan ja Lennu& Turre vääntämään. Lonkalta heitän että 90% näistä päättyi aloitukseen vastustajan päässä ja SITTEN tuli Granlundin ykkönen tekemään tuhoa. Aivan saatanan yksinkertaista ja tehokasta.

Se miksi se oli sitä johtui että KJ treenautti sitä julmetusti. Tarkoituksena oli tehdä mm. kulmaan heitosta suoranaista taidetta eikä mitään räkäroiskaisua. Muistelkaa Cacan kautta kun hommaan käytettiin Granlundia, voi vee sentään.

Vaikka ollaan U20- mestareita ja pelikirjagurujen luvattu maa, ei ole väärin joskus yksinkertaistaa asioita ja tehdä silti tulosta. Lätkä ei ole ihan aina rakettitiedettä.

E. Välillä oli muuten Wärn siellä vääntämässä. Jengistä löytyi rotaatiota ja sen aloitus hurlum hei vaihdon jälkeen palattiin vakioketjuihin.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koutseista ja pelitavasta: HIFK:n ongelma on aina uuden projektin aloittaminen 2-3v välein. Palkataan uusi, joskus päteväkin, koutsi ja aloitetaan turbulenssin loppuminen. Hankitaan pelaajia ja täytetään epävakaata rosteria miten sattuu. Parin vuoden päästä repeat.

Kärpät& Tappara ovat luoneet jatkumoa siten että koko organisaatio tähtää ’jatkuvaan projektiin flow-tilassa’. HIFK ei tähän pysty niin kauan kuin juniorituotanto laahaa noiden vastaavia jäljessä.
Sitten nämä koutsit. Mitä pelitavallista jatkuvuutta on ollut viime mestaruuden jälkeen? Niinpä.
Kirsikkana kakun päällä sitten nämä jokavuotiset ’tää on niin HIFK:ta’- mössimiset. Teot missä ei ole mitään helvetin järkeä. Viimeisempänä tämä Selin-Pikkarainen kuvio.
 
Viimeksi muokattu:

Stigu

Jäsen
Vaikea sanoa Pikkaraisesta vielä mitään varmaa, koska näissä tandemeissa pelitavallisia ja johtamistyylillisiä eroja voi kuitenkin olla merkittävästi. Varmaan pääosin saman pelitavallisen filosofian jakavat joo, eli tuskin Pikkarainen tulee pelitapaa kääntämään päälaelleen, mutta esim. Petun aikaisessa Bluesissa vedettiin melkoista flow-lätkää ajokoira -taktiikoin, vaikka 2.koutsi Late Marjamäki vannoo maltillisemman, ja tunteellisesti steriilimmän taktisen lätkän nimeen. Tuossa oli monella tapaa klassinen tandemi, jossa vastakohdat täydensivät toisiaan.
Hyvä pointti tuo tandemin merkitys. Pelaajienkin kannalta on varmasti parempi jos penkin takaa löytyy yhden auktoriteetin sijaan kaksi. Ja tietysti pelitavallisesti kaksi eri näkemyksen omaavaa valmentajaa voivat ideaalitilanteensa tuoda parhaat näkemyksensä/mausteensa pelikirjaan. Tätä Tandem-ajattelua soveltaen, näen kyllä että Selin-Pikkarainen on dekadia parempi tandem kuin Pikkarainen-Tanska. Olen mielelläni väärässä tämän suhteen. Tuntuu että tässäkin tapauksessa IFK downgreidaa itseään kokemuksesta ja pätevyydestä kohti Hyvä Veli-instituutiota.

Ja miukumauku Red Machinen kanssa samaa mieltä pääosin kaikesta. Näitä projekteja aloitetaan edelleenkin harva se kausi, vaikka jo monta vuotta sitten Mr Caravan uhosi, että Turbulenssin aika on ohi. Itse olen kyllä sitä mieltä, että pitkäjänteinen ja määrätietoinen seuran kehittäminen ei välttämättä vaadi kunnossa olevaa junioritoimintaa, vaan vahvan näkemyksen, kokemuksen, halun ja osaamisen omaavan henkilön. Caravan ei sellainen ollut, eikä Tobiaskaan ole sellainen ainakaan moneen vuoteen, jos koskaan.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen kyllä sitä mieltä, että pitkäjänteinen ja määrätietoinen seuran kehittäminen ei välttämättä vaadi kunnossa olevaa junioritoimintaa, vaan vahvan näkemyksen, kokemuksen, halun ja osaamisen omaavan henkilön.

Täysin totta mutta tuollaisia henkilöitä saa Liigaan& HIFK:n vain päiväunissa. Muistellaan miten vaikeaa KJ:lla oli ja sen kaltaista kettua ei tässä sarjassa enää nähdä, ellei sitten jäähdyttele joskus.
Ei, kyllä se mm. Manner on priima esimerkki miten jalostetaan ja jalostutaan ja lopulta voi sitten vähemmän kokenutkin poimia kirsikoita. Vertauksena mainitsemasi Tanska; mä en luottaisi sille edes jääkoneen valmentamista vaikka ollut pitkään hommissa. Muissa organisaatioissa(Kärpät, Tappara) olisi ehkä jo headcoach.
 
Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Pisteet Salmelaiselle, että teki Ruusun kanssa vain vuoden diilin.

Älä nyt, eiköhän siellä ole jo 3-vuotinen jatkosopimus tehty. Lupaava maalivahti kuitenkin. Sääli vain, että on PASKA! Kyllä mulla alkaa kääntymään kelkka tuon Salmelaisen suhteen. Floppi sekin!
 
matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:ssa on tällä kaudella pelannut 11 pakkia ja 23 hyökkääjää. Tuo on aivan järjetön määrä. Ei ihme että joukkuepeli vähän sakkaa.

Salmelaisella on tuossa paljon parannettavaa.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
HIFK:ssa on tällä kaudella pelannut 11 pakkia ja 23 hyökkääjää. Tuo on aivan järjetön määrä. Ei ihme että joukkuepeli vähän sakkaa.

Jep, ei se ihme ole. Taas kerran ollaan tässä samassa tilanteessa, että IFK alkaa vasta tammi-helmikuussa saada rivejä kuntoon, kun monet muut kärkijoukkueet ovat olleet uomissaan jo syksystä lähtien. En muuta sano nyt, mutta kyllähän Salmelaisella on ihan helvetin paljon parannettavaa tulevaisuudessa. Avainpelaajat pitää olla rosterissa jo syksyllä, kun CHL-kausi alkaa (tosin ei taida IFK:lla olla sinne ensi kaudella asiaa). Avainpelaajilla meinaan siis ykkösmaalivahtia, hyvää kakkosmaalivahtia, ykkössentteriä ja ykköspakkiparia. Sen päälle voidaan sitten kesken kauden hankkia täsmähakuja, kuten vaikkapa Jeff Hamilton keväällä 2011 jne.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Tuus nyt Tobias kertomaan mikä homma? Lainaat Halosen kahdeksi viikoksi KooKoolle? Sovitaanko nyt vaikka niin, että jos Halonen kaataa suorituksillaan HIFK:n tällä viikolla kahdesti, tai edes kerran, keräät kamasi etkä enää ikinä näytä Nordiksella naamaasi?
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Tuus nyt Tobias kertomaan mikä homma? Lainaat Halosen kahdeksi viikoksi KooKoolle? Sovitaanko nyt vaikka niin, että jos Halonen kaataa suorituksillaan HIFK:n tällä viikolla kahdesti, tai edes kerran, keräät kamasi etkä enää ikinä näytä Nordiksella naamaasi?

Todellakin erikoista tuo siirto, varsinkin kun täällä on tietäjät tienneet, ettei Halosta ole voitu sopimusteknistä syistä napata HIFK:n. Piti hommata se Toivonenkin luukunavaajaksi. Mahtava "yhteistyö"soppari on viritetty JOKP:n suuntaan. Ennen vanhaan divarista raavittiin täydennyksinä omia junnuja milloin huvitti.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Tuus nyt Tobias kertomaan mikä homma? Lainaat Halosen kahdeksi viikoksi KooKoolle? Sovitaanko nyt vaikka niin, että jos Halonen kaataa suorituksillaan HIFK:n tällä viikolla kahdesti, tai edes kerran, keräät kamasi etkä enää ikinä näytä Nordiksella naamaasi?

Tässä ei kyllä ole enää mitään järjenhiventäkään. Nettikandi alittaa viikottain omatkin rimanalituksensa.

Alan uskomaan, että tässä on jotain saatanallista symboliikkaa - hän on Nybarin henkilökohtaisesti palkkaama syntipukki ja uhrilammas, jonka ainoana tarkoituksena on hoitaa asiat niin päin helvettiä, että kriittisimmätkin "koirat" antavat seuraavalle ajatukselle edes ohikiitävän hetken ja mahdollisuuden: "Asiat oli paremmin Nybarin aikana".

Siellä Tomppa nauraa partaansa toteuttaessaan henkilökohtaista kostoaan kaikille kriittisille äänille: "Mitäs kitisitte, kun vielä meni kohtalaisesti? Ehkä nyt opitte olemaan, ja kunnon kuuliaiksi IFK-faneiksi!"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös