Mainos

To 11.2.2010 Jokerit-HIFK

  • 43 236
  • 191

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kankaanperä ajoi Pirneksen Norosen päälle. Liian aikainen vihellys ja maali olisi pitänyt hyväksyä.

Niin Kankaanperä ajoi sen jälkeen Pirneksen päälle, kun hän menee huitasee Norttia vatsanseutuville, vaikka kiekko oli hänen hallussaan. Typerä temppu Pirnekseltä ja jäähyhän tuosta olisi tullut, jos peli olisi ollut alussa.

Noronenkin kävi aiheesta vähän kuumana.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli olen vahvasti erimieltä esim. Seniorin kanssa siitä, että tässä jotenkin voitettaisiin tai hävittäisiin jotain Kojosta huolimatta. Kyllähän tuossa on nähtävissä ihan selkeä pelisysteemi, vaikka toki hakemista paljon onkin. Ja nyt saakin olla, koska mennään vielä runkosarjaa.

Mulle ei ihan täysin avautunut se, mistä olemme erimielisiä. Voitko sanoa, että kauden alusta tähän saakka Nokalla olisi ollut selkeä pelisysteemi ja/tai joukkueessa olisi kokeiltu riittävästi eri kombinaatioita? IFKlla kuitenkin on ollut vähintään riittävästi ns kuivia kausia ja yksilöitä. vrt kultakypärä/nelosketju tällä hetkellä.

Minulla ei ole luottamusta Nokan valmentamiseen siltä osin, että hän osaisi ammentaa rosterista IFKlle ja rosterille ominaisen maksimitehon. Mikäli Nokka on omaksunut rosterista iiäfkoolle ominaisen hintalaatusuhteen, seuralle ominaisen positiivisen yhteishenkeen ominaisen hengen, en voisi olla enempää tyytyväinen siihen, että olin väärässä hänen suhteen.

Odottelemme kaikki tilannetta - gentlemen, start your engines. Ja Ladies kanssa, tottakai.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Paska - paskempi - Juuso Riksman

Olen minä huonoa maalivahtipeliä ennenkin nähnyt mutta tänään Riksmanilta nähty esitys oli ihan luokaton. Steve Passmore oli Juusoon verrattuna jumalan seitsemäs ilmestys ja Karl Goehring olisi torjunut ne Juuson imuroimat vedot silmät kiinnikin. Jokerit oli kenttäpelissä noin valovuoden edellä IFK:ta mutta valitettavasti myös maalivahtipeli vaikuttaa tulokseen ja kiitos Riksmanin IFK otti tänään naurettavan helpon voiton itselleen, IFK teki 4 maalia tekemättä oikeastaan yhtään mitään, ei niitä maaleja ainakaan tarvinnut rakentaa riitti kun pisti vähän sinne päin ja Riskman merkkinen imuri hoiteli loput. Onkohan Juusolle mielessä johonkin pornoleffaan hakeminen kun kerran imi niin lahjakkaasti? Toivottavasti oli vähään aikaan viimeinen peli jonka Riksman Jokereiden maalilla pelasi, ei muuta kuin pelejä Strömbergille ei Mikko ainakaan voi pelata yhtään huonommin kuin Juuso pelasi.

Nylander pelasi kohtalaisen pelin, Bremberg pelasi ylöspäin vahvasti vaikka se viimeinen syöttö hukkui liian monesti. Varsinkin sen Bremberg - Hentunen 2-1 tilanteen hukkaaminen oli surkeaa.

Onnittelut IFK:lle vaikka luvattoman helposti se voitto sinne lähtikin ja toivottavasti IFK:n pelaajat muistaa kiittää voitosta Riksmania sinne se suurin ansio kuitenkin menee.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Erikoisella tavalla seurasin: näin hieman eka erää, sain tekstareita koko ajan ja hiffasin vihdoin kuunnella 3. erän. Iso kuva edelleen sama, jota pahanilmanlinnuksi moitittu meikäläinen on heittänyt kohta jo kuukausikaupalla HIFK:n peliestiykset -ketjussa: HIFK:lla ei tule olemaan minkäänlaisia ongelmia playoffeihin pääsyssä ja lisäksi HIFK on hyvin todennäköinen kotona aloittava joukkue. Tämä on hieno asia ja pieni sulka Nenän Jofaan.

Mutta sori nyt vaan kaikille niille, joiden mielestä Nenä on jo antanut erinomaiset näytöt osaamisestaan. En vieläkään luota Nenään sataprosenttisesti, sen sijaan HIFK:n materiaaliin olen erittäin tyytyväinen. Jotta valmentaja olisi oikeasti Iso Nimi, perussäädön pitäisi mennä näin: Joukkue nousee ja kaatuu valmentajansa mukana. Summanen-Westerlund, Shedden...K. Jalonen? Ei aivan. Siis vielä.

Tätäkin olen tolkuttanut pari kuukautta:
Kaikki kunnia Nenälle hyökkäyspelin organisoimisesta. Olen saanut itse nenilleni (ziisus, olinpa nokkela!!!) väittäessäni että kolme hyökkäävää ketjua on täyttä utopiaa. Ei todellakaan ole. Nenän iso kuva on erinomainen. Mutta siinä mielessä hatara, että ne kaksi henkilöä, joiden mukana HIFK nousee ja kaatuu, eivät vieläkään ole Nenä ja Rautio. He ovat edelleen kesken kautta mukaan kaapattu Mika Noronen ja 17-vuotias Mikael Granlund. Tämä on kylmä totuus. Sinänsähän se on niin, että paskanko väliä, mutta luulen nyt ymmärtäväni paremmin muutaman arvostamani Kärppä-fanin aiemman kritiikin Nokkaa kohtaan. Siinä sanottiin suunnilleen niin, että Nenä katsoo päältä, kun kovat nimet tekevät maalit ja Tarkki torjuu. Mielikuvituksellisia oivalluksia ja nopeaa reagointia ei ole.

Tällainen kliininen toimitusjohtajatyyli on täysin sallittu tapa koutsata. Tulokset ratkaisevat. Mutta jotenkin kaipaan HIFK:n valmennukseen tiettyä intohimoa. Tai sitten kliinisyyden ja intohimon liittoa. Olisi jotenkin siistimpää, jos oltaisiin menestys-Bluesin kaltainen yhtenäinen nippu. Nyt tilanne on edelleenkin niin simppeli, että Norosen onnistumisella on aivan ratkaiseva merkitys pistesaaliiseemme. HIFK pelasi paremmin Hämeenlinnassa, mutta hävisi mv-pelin. Micke on käsittämättömän kova, nauttikaamme hänestä tässä liigassa sen aikaa, kun pystymme. Mulle HIFK näyttää eniten Norosen, Micken ja muutaman muun jengiltä ja erityisen ilahtunut olen 3-ketjun palauttamisesta alkuperäiseen formaattiin. Vanha kunnon puukäsi Liivik tekaisi häkin ja on koko ajan ollut mielestäni mailikaupalla (ja plusmiinustilaston mukaan myöskin) edellä Wärniä, kun puhutaan 3-ketjustamme.

Jos Nenä nyt lähtisi, uskon että hänen panoksensa puuttuminen oikeasti näkyisi aika nopeasti. HIFK ei kykenisi vastaavaan maalintekoon yhtä leveältä rintamalta. Siinä missä Dufva on keskinkertainen ex-mv, Nokka on huippuluokan ex-hyökkääjä ja kyllä se näkyy. Paljon on kaverissa hyvää, mutta löytyykö se ylivaihde pleijareihin? Toisaalta, täällä ei tarvitse voittaa Anaheimia ja Devilsiä. Peukku ylös stadin herruudesta, Norosella hyvä meno ja itse asiassa hyvä kun sai kylmää kyytiä Nylanderin maalissa. Pelkäsin jo, että siihen lörähti koko jätkä, mutta ei. Jokainen maalivahti päästää joskus vastaavia ja mitä huonompi veskari (siis vaikka mentaaliltaankin huonompi), sitä enemmän yksi lörähdys vaikuttaa. Pelimies nostaa maskin ylös ja nollaa koko tilanteen. Olen nähnyt joissain matseissa Nokassa kiitettävää intohimoa ja jopa ylireagointia. Onpa äijä ottanut itse jopa kakkosen! Toivoisin saavani sitä lisää, sillä silloin uskon koutsinkin olevan kybällä mukana, eikä esimerkiksi funtsivan kattoremonttiaan, kesälomamatkaansa tai vaikkapa tulevaa seuraansa Elitserienissä. En väitä Nenän miettivän näitä asioita pätkääkään, siitä ei ole kysymys. Mutta kun näen esimerkiksi kiistatta väärin tuomittuun jäähyyn voimakkaasti reagoivan koutsin, huokaisen helpotuksesta, menee peli miten menee. Tiedän, että toi jätkä on muniaan myöten mukana!

edit: Ja aivan samat kuin Seniorilta: Olen mielelläni väärässä Nenän suhteen ja heitän ensimmäisen kiven itseäni otsaan, jos kaveri koutsaa meidät pitkälle. Absolutely!
 
Viimeksi muokattu:

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Olen minä huonoa maalivahtipeliä ennenkin nähnyt mutta tänään Riksmanilta nähty esitys oli ihan luokaton. Steve Passmore oli Juusoon verrattuna jumalan seitsemäs ilmestys ja Karl Goehring olisi torjunut ne Juuson imuroimat vedot silmät kiinnikin.
Täysin oikeassa olet, mutta toisaalta ottelua oli pelattu vissiin 6-7 min näiden tapahduttua ja oikeanaikaisella reagoinnilla valmennusjohto olisi voinut muuttaa pelin kulkua radikaalisti. Paha virhe Jortikalta ja suurimmat risut penkin taakse. Kaikille veskareille näitä tapahtuu joskus.
 

punainenpeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYR
Olen nähnyt joissain matseissa Nokassa kiitettävää intohimoa ja jopa ylireagointia. Onpa äijä ottanut itse jopa kakkosen! Toivoisin saavani sitä lisää, sillä silloin uskon koutsinkin olevan kybällä mukana, eikä esimerkiksi funtsivan kattoremonttiaan, kesälomamatkaansa tai vaikkapa tulevaa seuraansa Elitserienissä.

Tänään Nenä oli mielestäni kybällä mukana. Hän jopa johti peliä pelaajien edessä ja oli silmin nähden ikionnellinen Stadin herruudesta.

Toivottavasti minäkin voisin vähitellen taas alkaa luottamaan Jaloseen. Seuraavat matsit kertovat paljon.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Tänään Nenä oli mielestäni kybällä mukana. Hän jopa johti peliä pelaajien edessä ja oli silmin nähden ikionnellinen Stadin herruudesta.

Useaan otteeseen Kojo heilui pelaajien edessä ja antoi ohjeita ja aikalisän loputtua tsemppasi jätkiä vielä puristamaan viimeiset minuutit kunnolla ja sehän hoidettiin mallikkaasti.
 

naapuri

Jäsen
Jokereiden kolmannen erän painostus oli kyllä suurimmilta osin Ifk:n pakittelun syytä. Miksi hyökätä hulluna kun peli on hyvin hallussa ja puolustaminenkin onnistui erinomaisesti. Ansaitut pisteet julleille.

Jokerit taklasi paljon joka oli ihan mukavaa mutta sekin oli paljolti seurausta jatkuvasta kiekon päätyyn heittämisestä. Sellaista "hallittua" hyökkämistä oli vähän. Tämä taas seurausta jullien hyvästä puolustamisesta.

Paska fiilis.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Olen minä huonoa maalivahtipeliä ennenkin nähnyt mutta tänään Riksmanilta nähty esitys oli ihan luokaton. Steve Passmore oli Juusoon verrattuna jumalan seitsemäs ilmestys ja Karl Goehring olisi torjunut ne Juuson imuroimat vedot silmät kiinnikin.

Tässä ei ole mukana yhtään tappion karvaan kalkin aiheuttamaa turhaa vitutusta? Nelosen maalikoosteesta tuli ihan mielenkiinnosta katseltua nuo maalit ja ainoastaan IFK:n toinen näytti aika heppoiselta. Muut vedot käytännössä kaikki ihan putken alle, mikä on myrkkyä kaikille nykyvahdeille. Omaan silmään nuo toiseen päähän tehdyt maalit olivat molemmat helpompia. En pidä Riksmania erityisen ihmeellisenä maalivahtina, mutta tuollaisia menee mielestäni nykyään lähestulkoon kaikille kassareille.
 

Jof

Jäsen
Parempi voitti, onnittelut HIFK:lle!

Granlundin näytös avauserässä riitti voittoon tällä kertaa. HIFK on näköjään pelannut oikeaa hevosta panostaessaan nuoreen orhiin, kun Jokerit puolestaan satsasi pariin vanhaan koniin, etten sanoisi ruunaan. No kyllähän toinen niistä pikkuisen pelimiehen elkeitäkin esitti, mutta kun se pikkuinen ei vaan riitä. Lisää munaa peliin, kiitos.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tänks tiedoista - Kojo on vetänyt kybällä, hyvä homma! Ja kuulinko myös sanan "aikalisä" .... ? Oli kyllä hyytävää kuunnella 3. erää, kun tiesin jo erätauolla, että täysi kilpparipuolustus on luvassa. Olen edelleen sitä mieltä, että HIFK ei ole kovin kummoinen vetäytyjäjoukkue, usein pakittelu kostautuu kuitenkin. Hallittu pakittelu on sitten eri asia ja pisteitä tarvitaan.

Katselin maalit ja mielestäni HIFK:n ekassa Riksman oli aivan kujalla. Passiivisena polvillaan ja eväkään ei rävähtänyt, kun Micke veti ilmeisesti etukulmasta? Jokerien ekassa Nortti torjui aika pahan vedon ja päätti potkia sen eteensä. HIFK-pakki hävisi kaksinkamppailun 6-0 ja maalille ei Noronen enää mitään voinut. Olisi kenties pystynyt suuntaamaan torjuntansa sivummalle. Tyypillinen pohjoisamerikkalaismallinen torjuntahan se oli, vähän sama kun pakit antavat mielellään suorat vedot veskarille ja veskari vastaavasti olettaa omien pakkien siivovavan ribarit. Nopea tilanne. Nylanderin maali oli ehkä kuitenkin enemmän hyökkääjän hyvyyttä. Huonolta se näytti, mutta mäkin olen nähnyt tuon Nylanderin kikan variaatioineen. Jos länget olisivat olleet kiinni, kiekolle olisi ollut tilaa muuallakin. Liivikin maali oli mun silmiin enemmän tekomaali kuin eka. Tilanne oli kaikkiaan sekava, eikä sitä voi yksin Riksmaninkaan niskaan heittää. Näytti merkkausvirheeltä enemmän. HIFK:n kolmas oli lähes puhdas narripakkien sähläys, mutta neljäs oli hyytävä imu Riksmanilta. Gagsilta hyvä pointti, josta olen muistaakseni jonkunverran maininnut meidänkin puolella: Myös maalivahti on valmennuksen alainen pelaaja ja huonossa hapessa olevan veskan saa vaihtaa pois aikaisemminkin. Jortikkakin saa ottaa tuota omaan piikkiinsä

Se mitä näin kertoo siitä, mitä aavistinkin. Isot muutokset Jokerien hyökkäykseen ovat tuoneet ulkopuolisen silmiin outoa epäbalanssia joukkueeseen. Jälkiviisaus on kivaa, mutta ennen vahvistusten tuloa Jortikan jengillä oli hyvä liike ja suoraviivainen kiekkoa maalille -meininki. Nyt joukkueeseen on tullut läjäpäin lisää taitoa, mutta sitä peluutetaan edelleen suoraviivaisesti. Veikkaan, että Jortsu ei lähde systeemiään muuttamaan, vaikka hyökkäykseen tulisivat Isä, Poika ja Pyhä Henki. Hänen oletuksensa mukaan Nylanderin ja kumppanien pitää pystyä adaptoitumaan joukkueen pelitapaan. Tämä on SM-liigassa helvetin vaikea yhtälö ja tässä Jokerit vetää yhäkin muita useammin metsään: Isot Nimet meidän liigaamme pitäisi olla mukana kuvioissa jo kauden alussa. Kun kesken kauden tulee aidosti maailmanluokaan pelaajia, eivät he tule jonnekin persläpeen hakkaamaan kiekkoa ristikulmaan ja laukkaamaan kieli vyön alla ribarien perässä. Myös Ling oli malliesimerkki tästä. He olettavat, että kentälliset ja joukkueen pelitapakin kasataan heidän ympärilleen, eivätkä ole tässä edes kovin väärässä. Peruspointti on tämä: Jos tarvitset hyvät talonrakentajat ja -maalarit, palkkaa siihen urakkaan sopivia sällejä. Älä turhaan tilaa enää loppuvaiheessa työmaalle arkkitehtiä, värivisionääriä ja maisemasuunnittelijaa - vaikka he olisivat kuinka hyviä tahansa. Pääosa talosta ja sen ratkaisuista on jo valmiina, nyt vaaditaan enää viimeistelyä, ei purkamista ja uudelleenrakentamista. No, Jortsu ei häviä montaa matsia putkeen ja vielä on saumat tulla puun takaa tässä liigassa.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Ei kulje tällä hetkellä, mutta HIFK:lla kulkee. Siinä tiivistetysti pelin henki. Kyllähän Jokerit sinänsä ihan hyvin yritti kolmannessakin erässä, mutta IFK pystyi puolustamaan parhailta maalipaikoilta pois. Nyt on sitten hävitty Stadin herruus ja kohta menee tällä menolla se paikka 10 joukosta, Pelicans nousi voitolla jo lähelle.

Peli ei hirveästi tarjonnut eikä tällä ole tarkoitus vähätellä HIFK:n voittoa. Kyllä Jokereista se vaisuus enemmän lähti. Ylilyöntejä odotettiin, mutta taitaa olla niin, että nämä valmentajat ovat suorastaan solidaarisia toisilleen ja välttävät näitä viimeiseen asti keskinäisessä pelissä. Vai muistatteko yhtään tunteiden kuumenemista Jokerien ja Kärppien finaalipeleistä kaudelta 2004-2005?

Turustahan se Jortikan ja Jalosen yhteistyö alkoi aikoinaan, ensin KJ oli keskushyökkääjä ja myöhemmin apuvalmentaja Hannun ollessa ykkönen. Ja myöhemminhän KJ on korostanut, että ovat hyviä ystäviä, vaikka eri jengeissä valmentavatkin.

Ottelun alku oli katastrofi ja kyllähän Riksmanilla oli tänään suorastaan huono päivä. Kaikki kunnia ihmelapsi Granlundille, mutta olisi Juuso parempana päivänään nuo vedot torjunut. No kaikki lasketaan ja naapuri teki maaleja tänään enemmän.

Sen verran avautumista, vaikkei mitään ratkaissutkaan, että mielestäni ennen HIFK:n kolmatta maalia jäi viheltämättä Jokeri-pelaajaan (Rita?) päähän kohdistunut taklaus. Ei se mikään törkeä niitti ollut, mutta nykyliigassa noista on vihelletty jäähyjä aiemmin. Muttei tosiaan peli ratkaissut lopulta ollenkaan.

Nylander nyt ei hirveästi vakuuttanut, maalin teki, mutta se meni enemmän Norosen piikkiin. Muuten vastustajan maalivahti pelasi hyvän pelin ja oli kolmannessa erässä varma, kun Jokerit sai jonkinlaista painetta. Nylanderilta muutama hyvä oivallus, mutta kyllä varsinkin alussa oli aika kuutamolla. Kuutamolla oli myös koko pelin Battaglia, josta taitaa tulla enempi floppi kuin vahvistus. Valitettavasti.

Mistäs muuten Noronen sai kympin eka erässä Mäen tehtyä kavennuksen? Maalihan oli ihan selvä, eikä mielestäni siinä ollut mitään protestointia keltään IFK-pelaajalta, mutta jäi sitten maalivahti seuraamatta tilanteessa.

Loppuun pakko laittaa vaikka huonon häviämisen piikkiin kommentti. Suomen parhaat ja intohimoisimmat fanit eivät kyllä kovin innokkailta vaikuttaneet, vaikka oma joukkue johtikin lähes koko pelin. Tätä vaisuutta ihmettelivät myös lähistöllä istuneet IFK-mieliset katsojat. Vasta viimeisellä minuutilla alkoi tulla jotain kannustusta IFK-fanipäädystä. Jokerifaneilta hyvää kannatusta läpi ottelun, muutama tyhmä huuto vaan edelleen häiritsee hyvää kannatusta.
 

Brenahan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lennu
Hyvä voitto IFK:lta. Peli oli mielestäni hanskassa, vaikka välillä oltiinkin ottavana osapuolena hallinan suhteen. Noh se pelistä pisteet "maistuu". Mahtoiko joku kuulla, mitä Karalahti kertoili erätauolla? Itsellä meni tämä täydellisesti ohi, joten olisi kiva kuulla pienimuotoinen tiivistelmä asiasta.
 

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tässä ei ole mukana yhtään tappion karvaan kalkin aiheuttamaa turhaa vitutusta? Nelosen maalikoosteesta tuli ihan mielenkiinnosta katseltua nuo maalit ja ainoastaan IFK:n toinen näytti aika heppoiselta. Muut vedot käytännössä kaikki ihan putken alle, mikä on myrkkyä kaikille nykyvahdeille. Omaan silmään nuo toiseen päähän tehdyt maalit olivat molemmat helpompia. En pidä Riksmania erityisen ihmeellisenä maalivahtina, mutta tuollaisia menee mielestäni nykyään lähestulkoon kaikille kassareille.

Varmastikin on. Mutta on tuossa flintstonen kirjoituksessa totuuden jyvääkin. En sanoisi Riksmanin työskentelyä maalilla ihan luokattomaksi, mutta kaukana se voittavan maalivahdin otteista oli. Noronen vei kyllä maalivahtien taiston, jos ei puhtaasti 100-0, niin ainakin 99-1.

Nylander taisi syntyä maalinsa jälkeen uudestaan. Miehen maali oli kieltämättä kyllä luokkaa jäätävä. Myös MG:n ensimmäinen maali oli komeaa katseltavaa. Tuomareille pakko antaa maininta laadukkaasta tuomarityöskentelystä. Muutama hätäinen vihellys HIFK:n maalilla, mutta nämä nyt oli ihan semmoisia kosmeettisia vikoja. Paras näkemäni peli tällä kaudelta heiltä.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Noniin, josko sitten laittaisi omatkin kommentit pelistä esille.

IFK aloitti pelin todella hyvin, Granlundilta aivan uskomaton maali! Ekassa erässä tosiaan peli ratkaistiin, tämän jälkeen IFK tiivisti pelaamistaan ja Jokerit pääsi vähän mukaan. IFK pelasi tänään nimenomaan huikeasti joukkueena yhteisen tavoitteen eteen, ja se palkittiin. Mokia sattui muutama, mutta Nortti paikkasi.

Joku sanoi tuolla ylempänä, että Jokerit vei fyysisyydessä 100-0. Tämä ei mielestäni pidä paikkaansa. Jokerit taklasi kyllä enemmän halutessaan kiekkoa pois, mutta pirun hyvin punapaidat näitä taklauksia karistivat hievahtamatta ja sitten sopivissa väleissä jaettiin omia. Jokerit siis taklasi enemmän, mutta kokonaisuutena IFK oli mielestäni fyysisempi jengi tänään(kin).

Sitten yksittäisistä pelaajista hieman.

Noronen on huikea! Todella toivon, että kaverille sorvataan jatkopahvi myös ensi kaudesta. Oli tänään taas se ratkaiseva tekijä IFK:n voitossa ja saa plussaa ajoittaisista kuumenemisistaan. Jokereiden toinen maali voidaan ehkä laskea Norosen piikkiin, mutta muuten mielestäni aivan huikea peli! Ei tule jäämään tänä keväänä maalivahtipelistä kiinni menestys.

Mikael Granlund, tarvinneeko juuri muuta enää sanoa. Aivan uskomaton on tämä nuori tähti. Hirson ketju on saanut todellisen piristysruiskeen Jalosen siirrettyä Micken siihen laitaan. Nyt ketjussa on kaksi peliätekevää pelaajaa, tämä saattaa olla erittäin hyvä asia myös kevättä ajatellen. Vastustajien on vaikeampi pitää jatkuvasti päällystakkia kahdelle taikurille.

Clarke oli mielestäni tänäänkin hyvä omassa päässä. Eihän se aja kulmiin hullun kiiilto silmissä vieläkään, mutta pirun rauhalliselta meno näyttää kiekon kanssa, vaikka vastustajan kärkikarvaaja huohottaisi niskassa. Erittäin hienoa meininkiä.

Kaiken kaikkiaan IFK:n pelistä on vaikea löytää juurikaan moitittavaa, jos ei rymistelyn puutetta sellaiseksi lasketa. Uskon kyllä, että sitäkin olisi löytynyt, jos tilanne olisi vaatinut. Nyt Jokerit vain kellistyi heti pelin alussa, ja oli koko ajan tappiolla. Katsellaan vielä muutama peli, mutta orastavasti näyttää siltä, että palaset alkaisivat loksahtaa kohdalleen juuri oikeaan aikaan. Itse kommentoin taannoin IFK:n viisikkojen etäisyyksiä ja laitoin tätä treenin piikkiin. Oli syy mikä tahansa, nyt etäisyydet näyttävät olevan taas kohdallaan ja peli toimii ihan eri lailla silloiseen verrattuna.

Kiitos IFK, pääkaupunkiseudun herruus on hanskassa! Tästä eteenpäin luottavaisin mielin.
 

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mahtoiko joku kuulla, mitä Karalahti kertoili erätauolla? Itsellä meni tämä täydellisesti ohi, joten olisi kiva kuulla pienimuotoinen tiivistelmä asiasta.

Kertoili, että vaikeahko kausi menossa Saksassa, kun poffiviivan alapuolella ovat. Kysyttiin myös, että miten mies jo nyt Suomessa olympiatauolla. Vastaus oli, että pääsi vähän aikaistetulle lomalle, kun oli napsahtanut sopivasti pieni pelikielto. Tivattiin myös paluuhuhujen perään ensi kaudelle, johon mies vastasi, että kyllähän sitä taas muutama vuosi ollaan ulkomailla oleskeltu ja veri alkaisi vetää takaisin kotia päin.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Annetaan erityismaininta HIFK:n pakistolle. Koko kauden on ollut aika hirveää rämpimistä. HIFK:lla on ollut koko kauden liigan parhaat molemmansuunnan hyökkääjät ja vuodenvaihteen heikoimmalla hetkellä ongelma tuntui olevan siinä että pakkeja ei puolustaminen kiinnostanut (DC, söde, Lupa, Have ja ajoittain jopa Mara...)
Mutta tänään pakisto onnistui lähes erinomaisesti. Ainoan miinuksen voisi heittää Lupaschukille joka olisi voinut halutessaan estää Jokereiden ensimmäisen maalin syntymisen.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mistäs muuten Noronen sai kympin eka erässä Mäen tehtyä kavennuksen? Maalihan oli ihan selvä, eikä mielestäni siinä ollut mitään protestointia keltään IFK-pelaajalta, mutta jäi sitten maalivahti seuraamatta tilanteessa.

Kattelin että Noronen jotain vilkutteli anteeksipyytävänoloisesti katsomoon joten olisiko rannannut kiekon sinne? Levonen tuumasi ettei tosta selviä muuten kuin kympillä.

Mua kyllä v-tuttaa katsoa lähes 1½erää IFK:n pakittelua. Pisteitä kaivataan mutta joskus olisi kiva nähdä 60minuuttia lätkää. Sen takia sinne jengi raahautuu hallille. Oman maalin edusta oli kyllä tiivis eikä narreja kovin useasti päästetty irtokiekoille.

Yritin Nylanderia seurata tarkasti mutta välillä kaveri on vaan niin näkymätön ettei enää muista seuraavansa. Taito sekin. Hjallis saisi seuraavaksi raahata 5m$ edestä taskuraketteja jengiinsä. Sellaisia jotka tuovat vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sitä tää liiga vaan tarvitsee. Tai ainakin paikallismatsit.

En tämän iltaisen perusteella alkaisi henkseleillä paukutelemaan IFK-osiossa sillä Jokerit oli todella surkea alusta IFK:n neljänteen maaliin saakka. Lopussa narrit pyörivät nurkissa kuin IFK pari kautta sitten ja ei voittanut peliä niin kuin ei IFK:kaan ennen vanhaan.

Valju, valjumpi, paikallipeli 2010. Dumarit voisivat ottaa vaihteeksi linjan ettei kiekotonta estetä niin voimakkaasti. Saatettaisiin nähdä pari taklausta puolin jos toisin. Ja ehkä naapureiden miljoonamiehet huomaisi sitten paremmin.
 

Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tulemma paikalle noin 40 hlön voimin (duuniporukalla), joista 1 on narrifani ja loput tietävät mistä tässä hommassa pohjimmiltaan on kyse. Rock rock!

Narrifani lähti kolmannen erän puolivälissä. Ei yhtään huumorintajua kaverilla!

Hyökkäys: IFK:lla aivan helvetin laaja materiaali ja maalintekovoimaa on jokaisessa kentässä. Onko sitten Jokereiden kärki terävämpi, se jää nähtäväksi.

Ei ollut narrien kärki terävämpi,päinvastoin. IFK:n hyökkäys oli sekä terävämpi, että laajempi.



Lopputuloksenhan nyt kaikki tiesivät jo ennen peliä, vai tiesivätkö? Eipä tullut laitettua pitkävetoa, mutta silti ei vituta yhtään.

Narrien maalin jälkeen Noronen ampui kiekon katsomoon vahingossa, siitä 10min. Alas on muuten mennyt kultakypärä Ramstedtin status IFK:ssa, joka joutui istumaan Nortin kympin. Pari matsia sittenkin pelasi van n. 8 minuuttia koko pelissä.

IFK:n maaleista Granlundin molemmat ja Söden rannari olivat niin timanttivetoja, että ei mennyt Riksmanin piikkiin lainkaan. Söden ranne oli niin napakka, että vaikka tsiigailin matsia ihan maalin läheltä, niin en nähnyt kävikö maalissa vai ei

Tokan erän viimeiset 7 minuttia järkyttävää piinaa. Siinä olisi saattanut matsi ratketa toiseenkin suuntaan. Hirso-Granluns-Haataja: loistava ketju. Pidä Nokka se!

Kiitos IFK!

Stadin kingit,, täysin kiistatta!

Ps. Pääsi Strömberg todella helpolla sillä yhtään oikeaa vetoa ei saatu skodattua hänen vartioimaa maalia kohti. No, vitut siitä.

Voittaminen on mukavaa, narrien nöyryyttäminen parasta!

Ugh!

Julli
 
Viimeksi muokattu:

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Aiai! Näin tämän pitikin mennä. HIFK korjasi potin ja nyt narrifanit keksivät kaiken maailman tekosyitä. Jokerit oli kaikessa ne pari ratkaisevaa askelta jäljessä(omista lähtö, keskialueen ylitys, kaksinkamppailut, ja etenkin viisikkopuolustus). Se pitää jokaisen niellä.

Ja sitten Nylander. Ei tuntunut pysyvän juonessa mukana ollenkaan. Ei vakuuttanut.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Valehtelisin, jos väittäisin, että tämä kamppailu ei pelastanut päivääni. On todella hienoa, että se herruus sieltä tuli ja olihan tällä kamppailulla toisaalta erittäin tärkeä vaikutus myös sarjapisteiden kannalta. Ollaan nyt jo aika tukevasti neljän sakissa.

Avauserä jäi itseltäni suurelta osin väliin, kun urpon nettitv kämmäsi. Ottelun puolessavälissä ehdinkin sitten jo Sporttiin katsomaan pelin loppuun. Mikael Granlundin vaikutus joukkueelle näkyi taas räikeällä tavalla. Toisaalta riemuitsen kaverin otteista täysin rinnoin, mutta toisaalta taas olen hiukan huolissani siitä kuinka suuren roolin kaveri on ottanut.

Niin, ja tänään se voitto tuli kyllä suht helpolla. Näin uskallan sanoa, vaikka en peliä kokonaan nähnytkään. Hieno voitto kuitenkin ja Helsingin herruus maistuu todella hyvältä!
 

Ojamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Fedor, sääntö 17 §
Aiai! Näin tämän pitikin mennä. HIFK korjasi potin ja nyt narrifanit keksivät kaiken maailman tekosyitä. Jokerit oli kaikessa ne pari ratkaisevaa askelta jäljessä(omista lähtö, keskialueen ylitys, kaksinkamppailut, ja etenkin viisikkopuolustus). Se pitää jokaisen niellä.

Ja sitten Nylander. Ei tuntunut pysyvän juonessa mukana ollenkaan. Ei vakuuttanut.

Tähän suoraan vittuiluun on pakko tarttua. Ei HIFK mikään ylivoimainen röykkiö ollut. Riksman päästi heti alkuun pari helppoa josta ei Jokerit päässyt enää yli. Kaksi viimeistä erää Jokerit oli ehkä jopa hivenen niskan päällä, paikoista ei saatu sisään.

Nylander oli hyvä, hieno maali + loistavia oivalluksia, lisäksi pienessä tilassa pyörhtelyt ja kiekonhallinta oli loistavaa.
 

Matlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, MUFC
Samanlainen peli kuin se 6-3 voitto Lukosta, hieman eri tuloksin tosin. Aivan älytöntä perseilyä ja pipolätkää. Paikallispeli ja täysi tupa, mutta silti ärrä-cupissakin on nähty enemmän tunnetta ja yritystä.

Puolustajien täysin kädetön toiminta lienee pääsyy luokattomaan avauspeliin, joka ei ole parantunut tippaakaan. Kiekkoa tuskin kertaakaan saatiin kontrolloidusti yli hyökkäyssinisen. Näyttää huonolta, todella huonolta. Huolestuttavinta tilanteesta tekee se, että kaikki keinot on mitä ilmeisimmin käytetty ja johtohahmot eivät tunnu vastaavan huutoon. Kuka oli tuo flegmaattinen kaveri kuka pelasi Nylanderin paidalla? Aina kiekon saatuaan vei sen kulmaan ja neppaili kunnes karkki vietiin lapselta. Hyökkäys on luku erikseen, mutta koko joukkueen puolustuspeli on jotain käsittämätöntä. Virheiden määrä jaksaa aina yllättää, miten ihmeessä nuo kiekonmenetykset ja oman miehen hukkaamiset oikein saataisiin kuriin.

++ Jukka Hentunen. Mies repii ja raastaa, taklaa ja karvaa, hyökkää ja puolustaa. Härkä jopa laukoo hanakasti kun siihen on tilaisuus, sitä ei moni eilen tehnyt, vaikka paikka olisi ollut. Sääliksi käy kun ei apuja tule.

+ Vauhkonen & Saarinen. Yritystä ja tsemppiä alusta loppuun. Mikäli miljoonamiehet pelaisivat samalla asenteella, niin taulullahan se näkyisi. Meidän paras kenttä oli 4.

-- Molemmat Ruotsalaiset. Turha yksin Nylanderia on syyttää, ei hän sen huonompi ollut kuin valtaosa meisän jätkistä. Asennetta odotin (toivoin) jos ei muuta. Linkan puolestaan haki unelmalättyä kaiken aikaa ja kiekko meni omille vain satunnaisesti. Surkea peli molemmilta.

-Riksman. En ole nähnyt hidastuksia, mutta yläkatsomosta näytti torjuttavissa olevilta kaikki 4. Eipä kyllä pakkejakaan kiinnostanut pahemmin Juusoa auttaa.

Mitä loppukausi tuo tullessaan? Mielestäni kannattaisi unohtaa sarjataulukko, pleijarit jne. ja pelata jokainen ottelu yksittäisenä taisteluna. Peli kerrallaan ja joka matsissa kaikki likoon. Pisteitä tulee jos on tullakseen. Ihmeitä en odota, mutta taistelua ja asennetta vaadin.

Hirso, muutamia loisto passeja. Muutenkin hyvä.

Hirson (jälkikäteen lisätty) passi 3. maaliin oli maaginen lätty. Eihän siinä tarvinnut kaverin (Mikke?) kuin pistää lapa jäähän ja kiittää. Kimin trade mark.

Onnittelut Julleille pisteistä. Laimea esitys heiltäkin, mutta mikäs siinä jos pisteisiin riittää vähempikin. En siis vähättele lainkaan naapurin esitystä, 3 pistettä puhuu puolestaan. Miten pitkälle IFK tuolla pelillä voi päästä? No, tippuvat ekalla rundilla tai yhtä todennäköisesti menevät mestaruuteen asti. Tuntuu, että tällä hetkellä vakio on helpompi pelata kuin kolmen matsin pitkäveto sm-liigaa, Ilves voi voittaa Lukon tai toisin päin koska vaan.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Lukematta syväanalyyseja; Juusoon kaaduttiin. Juusolla ei muuten ollut ensimmäinen kerta, kun keittiössä oli liian kuuma. Täytyy vaan ihmetellä mitä Jortikan päässä liikkui 0-2 tilanteessa.

No, peli oli taas periaatteessa hyvää. Jokaisen pitää katsoa peiliin ja.....
 

kako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet, Länsirannikon kiekkoilijat
Oli todella valju peli. Odotin kiihkeää paikallispelin tunnelmaa, mutta tästä pelistä puuttui kiima kokonaan. Tämän perusteella joukkueiden sijoitus kuuluisi tuonne 5-8 paikkeille. Mutta vielä on kevättä jäljellä. Siellä se Nylanderkin luisteli kaukalossa, vaikka Rauman tempustaan olisi kyllä kuulunut olla pelikiellossa. Jospa kyseessä olisi ollutkin Mäntylä tai Helenius, pelikiellon määräksi ei varmaan olisi riittänyt edes kaksi peliä, mutta näin se vaan valitettavasti menee...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös