To 11.2.2010 Jokerit-HIFK

  • 43 059
  • 191

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Oli todella valju peli. Odotin kiihkeää paikallispelin tunnelmaa, mutta tästä pelistä puuttui kiima kokonaan. Tämän perusteella joukkueiden sijoitus kuuluisi tuonne 5-8 paikkeille. Mutta vielä on kevättä jäljellä.

Pelin valjuus johtui pitkälti siitä, että Jokerit oli alussa tyystin unessa, joten IFK kiitti ja kumarsi ja matsi oli siinä. Missään kohtaa ei nähty Jokereilta oikeastaan sellaista todellista kiriä, joka olisi pakottanut IFK:n pistämään höyryä koneeseen. Nyt pisteet tulivat erittäin kurinalaisella puolustuspelaamisella ja hyvällä maalivahtipelillä.

Jos Jokerit olisi onnistunut pelin jossain välissä tasoittamaan, olisi tilanne ollut eri ja pelin kuvakin muuttunut selvästi.

edit: Lisätään sen verran, että pelin kuva näkyi hyvin jo toisessa erässä, kun Jokerit pyöritti kiekkoa pelaajalta toiselle IFK:n alueella pitkään - kulmassa. Sieltä ei tultu maalin edustalle ja kun syöttö lopulta tuli, tilanne kuivui kasaan hyvin nopeasti. Jokereiden "hallinta" toisessa ja kolmannessa erässä oli mielestäni hyvin näennäistä.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pelin valjuus johtui pitkälti siitä, että Jokerit oli alussa tyystin unessa, joten IFK kiitti ja kumarsi ja matsi oli siinä. Missään kohtaa ei nähty Jokereilta oikeastaan sellaista todellista kiriä, joka olisi pakottanut IFK:n pistämään höyryä koneeseen. Nyt pisteet tulivat erittäin kurinalaisella puolustuspelaamisella ja hyvällä maalivahtipelillä.
Juuri näin se meni. Oli eilen aika tuskaista katsoa peliä Jokeri-lasien läpi. Alku näytti siltä, että jätkät olivat joko täysin unessa tai vaihtoehtoisesti pelin tärkeydestä johtuen paniikissa. Tästä sitten omituisia/helppoja/tyhmistä virheistä/Juuson avustuksella pari maalia Hifk:lle ja peli oli ohi. Odotin, että Jokerit tulee toiseen erään todella kovaa ja hoitaa pelin tasoihin, mutta hyvin Hifk pelin jäädytti ja piti homman näpeissään. Kolmas erä oli sitten juuri sellainen kuin odottaa saattoi, Hifk puolusti hyvin ja Jokerit pyöritti tehottomasti.

Noin yhteenvetona ei tuo minusta tasollisesti mitenkään kovin hyvä peli ollut. Tietysti täytyy muistaa se, että peli oli helvetin tärkeä ja ehkä se näkyi alussa ja johti sitten nähdyn kaltaiseen näytelmään.
 

Tuoppi

Jäsen
Paikallispeli ja täysi tupa, mutta silti ärrä-cupissakin on nähty enemmän tunnetta ja yritystä.

Pelistä on vissiin kaikki mahdollinen jo sanottu. Mutta tuon Matlockin kommentin allekirjoitan täysin. Itse asiassa menisin jopa hieman pidemmälle ja sanoisin että lähes kaikki paikallispelit on ollut melkosta HMV-skeidaa tänä vuonna. Riippumatta siitä kuka voitti! :)
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Noin yhteenvetona ei tuo minusta tasollisesti mitenkään kovin hyvä peli ollut. Tietysti täytyy muistaa se, että peli oli helvetin tärkeä ja ehkä se näkyi alussa ja johti sitten nähdyn kaltaiseen näytelmään.

Näin se on. Tässä kohtaa kautta joukkueen peliesitykset ja peleistä saatavat pisteet ovat paljon tärkeämpiä kuin matsin viihdyttävyys. IFK:n oma pelityyli näytti eilen erittäin tehokkaalta ja tuloksekkaalta - ja se oli varmasti päällimmäisenä Jalosen mielessä. Toki siinä mielessä IFK:ssa on tapahtunut selkeä muutos, että varmasti ennen olisi tärkeät pisteet kustu viihdyttävyyden nimissä vaikka oltaisiinkin johdettu selvästi..
 

Callahan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
JHag: Kyllä Granlundin eka oli aika paha moka Koivistolta. Granlund vei kun karkin pikkulapselta ja jos Riksman olis ollut pystyssä niin ei olisi etukulmasta mennyt sisään. Kyllä IFK pelaajat tiesi että Riksman menee perhosasentoon samoin kuin Lundell näin ollen ylhäällä on aina tilaa. Kolmannen Granlund ampui yläkulmaan ja samoin Söde putken alle.

Kyllä Kojo oli eilen pelissä mukana ja pelin jälkeen näki kun tunne purkautui. Kojo noudatti eilen sodankäynnin perusfilosofiaa: Joukkoja johdetaan edestä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelin parasta antia oli Luttisen ensimmäisen erän "Anna tulla" -kiljahdus, joka sai ainakin minut ja vierustoverini nauramaan. Toisin kuin takana istuneen jullin säälittävät vitsit, joita jopa ifk-henkinen kaverinikin häpesi. Ottelusta sen verran lisää, että IFK toteutti upeasti tamin 10-50 -taktiikkaa, jonka jälkeen peli olikin melko tunteetonta surffailua. Silloin tällöin tunnelma nousi ja kentälle tuli liikettä, mutta varsinkin kolmannen erän jullit jäädyttivät täysin. Halli oli ajoittain kuin kirkko, ainakin kun istuin jullien päädyssä, jossa huudettiin viimeisen puolentoista erän aikana varmaan kaksi kertaa.
Kas siinä malliesimerkki hävinneen jengin kannattajasta, jonka "raportti" on täynnä epäolennaisuuksia, koska pelitapahtumiin ei haluta kiinnittää huomiota. Ihan ymmärrettävää kyllä.

TV:stä katsottuna eka erä meni IFK-merkkisesti, narrien pakeilla tutisi, eikä Riksman ollut parhaassa vireessään. Granlundilta kaksi hienoa kiekonriistoa ja molemmista hienot viimeistelyt ylös. Avausmaalin voi halutessaan laittaa Juuson piikkiin, mutta mielestäni kaikki liigaveskarit tekevät niin, että kun vastustaja kaartaa maalin takaa kiekon kanssa, kassari pyrkii peittämään etunurkan parhaansa mukaan ja jos jossain on tilaa, niin etuylänurkassa, johon MG laatan laittoikin taidokkaasti. Liivikiltä puolestaan näyttävä tahtomaali, jonka voi huoletta laittaa veskarin piikkiin. Narrien kavennus taasen täysin Lupaschukin moka, ei pelannut Mäen mailaa pois, vaikka siihen oli tilaisuus. Nortilta toki ribari, mutta vaikea sitä vetoa olisi ollut liimatakaan. IFK:n kolmas olikin sitten Hirson heitto Rullierin syliin, siitä irtokarkki hyvässä liu'ussa olleelle MG:lle, siirto sivummalle ja nätti veto takaylänurkkaan. Hirsolle aika halpa syöttöpinna sinänsä. Ekan erän aikana IFK pääsi pelaamaan vielä pari ylivoimaa, joista eka oli aivan paskaa, mutta toisella yrittämällä suht mallikelpoista, pakit pääsivät laukomaan mukavasti, ilman tulosta.

Tokassa erässä narrit sai luistimia paremmin liikkeelle ja peli kääntyi hiljalleen kotijoukkueelle, ainakin näennäisesti. Se on totta, että narrit taklasivat enemmän, mutta toisaalta IFK oli vahva kaksinkamppailuissa, varsinkin omalla puolustusalueella, eivätkä narripakit päässeet ns. kakkoskiekkoihin oikeastaan kertaakaan, vaan aina löytyi oikein sijoittunut IFK-ukko, joka katkaisi orastavan pyörityksen. Sitten tuli kapteeni Hirschovits hyökkäyssinisen yli, pyörähdys ja loistopassi toiseen aaltoon Söderholmille, jolta odotin ratkaisuksi perinteistä tuhnua, mutta kerrankin Toni laittoi ranteet lukkoon ja latasi messevän kudin yläputken kautta sisään. TV-kuvastahan näki heti, että kiekko oli maalissa, ihmeen kauan siinä videotarkistuksessa kesti, ehkä videotuomarilla oli vähän heikommat kuvakulmat käytössä. Maalin jälkeen narrit sai otetta lisää ja Nylander näytti juonikkuutensa, kun ilmeisesti Noronen odotti Nyllen syöttävän, mutta sieltä lähtikin jäänuoliainen, jonka olisi voinut torjuakin, mutta nyt meni sisään.

Kolmanteen erään KJ sanoi painottaneensa aktiivista pelaamista, mutta niin vain meni helvetin passiiviseksi ja narrit painoi päälle, mutta silti tuloksena oli lähinnä kulmissa pyörimistä ja vaivaiset kahdeksan torjuntaa Noroselle koko erässä. Yksittäisiä hyviä hetkiä vikasta erästä oli mm. Kuhdan helponnäköinen kiekonriisto Brembergin lavasta IFK:n puolustusalueella, vastahyökkäys, Kiben pyörähdys hyökkäysalueella ja kohtalainen laukaus. Muutoin paloposti ei ollut kovin näkyvässä roolissa. Taklauksia olisi kaivannut selkeästi lisää IFK:lta, mutta kuitenkin hyvä esitys vieraskaukalossa puolustuksellisesti ja veskaripelihän me vietiin selvästi.

Töllön kautta ei välittynyt järin riehakasta tunnelmaa katsomosta, kummastakaan leiristä. Kolmannessa erässä narripääty sai hiukan enemmän meteliä aikaiseksi, mutta onhan se säälittävää, että siellä on taas huudeltu pissaleikkien perään. Toivottavasti eivät sentään kakkaa syö. Pelin jälkeen Kojo sanoi haastattelussa, että kaikille pelaajille on varattu kylmä Koff pukuhuoneeseen, jolloin tuli heti mieleen, että niinköhän MG:tä on muistettu alkoholittomalla versiolla, kun täyttää 18 vasta kahden viikon päästä... No, Söden haastattelu oli vieläkin antoisampi, kaveri on supliikkimiehiä selkeästi ja kun toimittaja mainitsi, että valmentaja on järkännyt kylmän bissen pukuhuoneeseen, Toni vastasi ilmeen värähtämättä "no sittenhän meiän on paras lopetella".

Kiitos IFK:lle ja buahahhaa narreille.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täytyy kaikkien valittajien muistaa se, että HIFK oli ottelussa vierasjoukkue ja silloin vain pisteillä on merkitystä ja nyt pelattiin muustakin, kuin pisteistä. Tämän ottelun merkitys oli suurempi, kuin 3 sarjapistettä ja se passivoitti HIFK:ta, vaikka tarkoitus ei ollut. Ei HIFK olisi tuolla pelityylillä pelannut noin pitkään, jos tilanne olisi ollut tasaisempi, mutta kun parhaimmillaan johto oli se 3 maalia, niin väkisinhän se menee puolustamiseksi. Lisäksi HIFK:n pelaajista näki ja kuuli pelin jälkeen, että voitto tästä pelistä oli todella tärkeä. Harvoin tuollaista voiton riemua näkee runkosarjapelin jälkeen.

Me HIFK:n kannattajat olemme oman joukkueen esityksiä haukkuneet aivan tarpeeksi ja nyt kun hävinnyt vastustaja sen tekee niin on puolustuspuheenvuoron paikka. Kannattaisi niitä syitä etsiä ihan vain oman joukkueen tekemisistä. Jokerit oli ensimmäisessä erässä todella pahasti jäljessä luistelussa ja kaksinkamppailuissa ja hävisi tämän pelin siinä. Se miten HIFK hoiti loppupelin on aivan sivuseikka. Jos HIFK oli niin paska loppupelin, niin olisi kannattanut kiittää ja kuitata peli narrilaan.
 

Ilmari

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta ei ifk tuollaisella pelillä todellakaan mene pitkälle. Puolivälierissä viimeistään lauluun.

Kuinka pitkälle sitten Jokerit menee tuolla pelillä?
 

Harald73

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897
Harald73 vastatkoon omasta puolestaan, mutta itse olen käsittänyt, että kun tekee pari maalia enemmän kuin vastustaja, on ansainnut pisteensä.
Kiitos, vastasit jo puolestani.

Lisättäköön kuitenkin, että toki pelejä voitetaan sillä kuuluisalla suurella vääryydellä ja etenkin väärin tehdyillä maaleilla, mutta eilen ei ollut tästä kyse, vaan joukkue joka selvästi pelasi joukkueena, voitti ottelun ansaitusti olemalla parempi niin maaliteossa kuin niiden estämisessä. Onko kyse siis väärin ansaituista tai ansaitsemattomista pisteistä?

Se, miten paljon näin monitorista tai kuulin radiosta ei muuta asiaa miksikään.
 

jeani

Jäsen
Se, miten paljon näin monitorista tai kuulin radiosta ei muuta asiaa miksikään.

Pisteet voivat olla ansaitut, en ottanut siihen kantaa (ainakaan vielä). Kyse oli siitä, että sinä näit ainoastaan kolmannen erän ja sanoit silti, että pisteet olivat ansaitut. Siinä on vahva looginen ristiriita.
 

jeani

Jäsen
Etukäteisharhattomia kommentteja

Kaikki kirjoittajat eivät tainneet oikeasti peliä katsoa. Koskee molempia leirejä. Siksikin tässä etukäteisharhattomia kommentteja ottelusta ja ottelutapahtumasta.



Eteläpäädyltä (erityisesti tietenkin paikaton katsomo) hyvää kannustusta läpi ottelun. Varsinkin kun ottaa huomioon, että Jokerit oli käytännössä koko ottelun kahden maalin tappioasemassa, niin siihen nähden Suomessa täysin poikkeuksellinen meininki! Tifo olisi kyllä ollut poikaa näin suureen otteluun. Jotkin chantit eivät menneet aivan putkeen ja kaikkein klassisin Jokerit-huuto meni yhä aivan liian nopealla tempolla. Muut perushuudot lähtivät hyvin. Ajoittain näissä peruskannustuksissa muutkin katsomot tukivat äänekkäin taputuksin, paremmin kuin kenties vuosiin, kuulosti hyvältä!

HIFK:n kannattajia oli hallissa saman verran kuin aina (paljon), mutta esim. seitsemän vuoden takaiseen kannustukseensa nähden, on äänekkyydessä tultu alaspäin. En tarkoita, että se olisi aivan huonoa ollut, mutta paljon huonompaa kuin ennen. Lähinnä se on nykyään viimeisen minuutin kannustusta (jos joukkue on johdossa).

Kenttätapahtumiin:

-Paljon hyviä taklauksia. Erityisesti Jokerit jakeli lukuisia kunnon pommeja. Pari perstaklaustakin tuli, ne on aina mukavan näköisiä. Jokeri-pelaajat törmäsivät kahdesti keskenäänkin aika huolella... HIFK:kin toki taklauksia haki ja sai perillekin, mutta selvästi vähemmän.

-Jokerien pelinavaukset, ja syöttöpeli muutenkin, oli mukavaa katsottavaa. Kiekot tulivat järjestään lapaan, kuten kuuluukin. Paljon hyviä, kontrolloituja, hyökkäyksiä.

-Riksman imaisi kaksi ensimmäistä maalia todella helposti, ne olivat lopulta tappion marginaali.

-HIFK:n neljäs maali oli todella kaunis. Hirso syötti toiseen aaltoon ja Söderholmin laukaus lähti kuin tykin suusta. Taputin mielessäni. Mikähän siinä videotarkastuksessa kesti niin kauan, selvä maali.

-Granlund on sähäkkä pelaaja. Ei aikaile vaan tekee ratkaisut nopeasti. Potentiaalia varsinaiseksi The Maalintekijäksi. Pidän varauksetta peukkuja hänen uralleen.

-Nylander pelasi alkua lukuunottamatta hyvin. Voitti lisäksi suurimman osan aloituksistaan. Linjatuomarit hakivat jälleen roolia, käskemällä miehen pari kertaa pois aloittajan paikalta. Nylanderin kiekon käsittelytaito on kyllä huikeaa, tällä kertaa myös ajoi kiekkoa suoraan maalille, eikä vain pyörittänyt kulmissa. Ilo katsella tällaista pelimiestä! Maalinsa sai toki helposti, kun Noronen imaisi.

-Neljännen maalinsa jälkeen HIFK ei montaa kertaa hallitusti kiekkoon koskenut vaan pelattiin yhtä maalia. Hyvä maalinedustapeli kuitenkin riitti HIFK:lle tällä kertaa pisteiden ryöstämiseksi. Vieraspeli on toki eri asia kuin kotipeli ja HIFK pelasi niin kuin vieraissa kuuluukin pelata: taistellen, tyylillä ei niin väliä.

-Päätuomareille todella helppo peli ja onnistuivat myös erittäin hyvin sen tuomitsemaan. Harvinaista, yleensä juuri nämä helpot pelit onnistutaan ryssimään tuomarien toimesta.

-Viihdyttävä kiekkoilta, näitä lisää!
 
Viimeksi muokattu:

Acid

Jäsen
-Päätuomareille todella helppo peli ja onnistuivat myös erittäin hyvin sen tuomitsemaan. Harvinaista, yleensä juuri nämä helpot pelit onnistutaan ryssimään tuomarien toimesta.
Tästä täysin erimieltä. Aivan järkyttävää kiekottoman pelaajan estämistä, eikä yhtään jäähyä. Aivan samanlaista painia kuin 10 vuotta sitten. Taklata annettiin ja se on hyvä, mutta eikö kohta voisi taas lanseeerata uusi "nollatoleranssi" kamppanja, koska edellinen on muisto vain. Itseäni toi pystypainia muistuttava halailu ja toisen hihassa roikkuminen ei niin innosta.
 
Viimeksi muokattu:

Paha Elvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Helpottava voitto, tosin nämä häntäpään jengit pitääkin hoitaa ja ottaa kolme pinnaa Stadiin. Kovia joukkueita vastaan pisteet ovat olleet tiukemmassa. Kolmas sija ja Jyp ovat nyt iskuetäisyydellä.
 

basswood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse asiassa menisin jopa hieman pidemmälle ja sanoisin että lähes kaikki paikallispelit on ollut melkosta HMV-skeidaa tänä vuonna. Riippumatta siitä kuka voitti! :)

Itse asiassa minä menisin jopa hieman pidemmälle ja sanoisin että paikallispelit ovat olleet melkoista HMV-skeidaa jo useamman vuoden.

Jopa viime Kärpät-peli meni intensiteetiltään ja tunnetasoltaan reilusti eilisen yläpuolelle, vaikka Kärpistä ei fyysisellä puolella juurikaan vastusta löytynyt. Blues-pelit ovat jo pitempään olleet tiukempia vääntöjä kuin nämä paikalliset.

Kyllä eilenkin toki vauhtia riitti varsinkin alussa melko paljon mutta jotain jäi, jälleen kerran, puuttumaan. Kliinistä pelaamista, ja tästä on todellakin turha pelkästään Jokereita syyttää, päinvastoin.
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Mielestäni peli ratkesi pitkälti maalivahtien taistoon, jossa Noronen vei Riksmania aika pahasti. Ströbän tultua maalille oli Jokerien eväät jo syöty. Peli pyöri kyllä hyvin, mutta ei lähellä maalia.

Nylander on ihan näppärä kaveri, mutta aivan ulkona joukkueesta. Ei löytänyt ketjukavareitaan ollenkaan. Ei se Nylanderin maalikaan mikään kummoinen ollut. Noista paikoista pitääkin tehdä.

Ennen Nylanderin tuloa Jokerit pääsi pisteille yhdeksässä kymmenestä vime pelistä. Nylanderin aikana saldo on neljässä pelissä nolla pistettä. En tiedä, mutta epäilisin asioilla olevan tekemistä keskenään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös