Mainos

Ti 24.10.2006 Lukko - HIFK

  • 12 375
  • 72

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jotain negatiivista IFK:sta:

Jermu Porthen oli IFK:n miehistä tänään eniten pihalla tilanteista... syötti pari todella karkeaa harhaa, hävisi kaksinkamppailuja ja menetti kiekkoja helponlaisesti. Lisäksi suurta hinkua ei ollut tapella menetettyjä tilanteita takaisin. Taitaa olla niin, ettei hänessä ole ainesta isompaan vastuunkantoon, vaikka odotuksia on ollut. Fagerstedt:kin on ajanut jo Porthenin ohi, vaikka on saanut vähemmän peliaikaa.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Olkku kirjoitti:
Pikkarainen ajelee puhtaasti ja hunkesilta ilmat pihallle ja vähän kolotusta, mikä ei estä pelin jatkamista, mikä tässä on väärin?
Vauhti ja hyppy, selkeät perusteet jäähylle, jos haluaa ne nähdä eli ei mikään oikeusmurha. Toki olisi voinut jäähyn jättää puhaltamattakin, mutta ei tuo mene edes top-20 kyseenalaisista jäähyistä tämän kauden aikana.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Hienosti meni meidän maalit kun miettii, kohtahan se Nelosen uusintapläjäys alkaa. Kaksi ensimmäistä aika räkäisiä, kaksi seuraavaa aivan huikeita. Murphy, Murray, Murphy, Murray.
 

friikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Q kirjoitti:
Toinen Lukon tyttö oli tänään Platil, joka jossain alasarjoissa esittänyt kovia jäähyminuutteja. Pikkarainen kuumensi ensimmäisessä erässä, Nielikäinen kävi tämän jälkeen kaveria puhuttelemassa ja lopun peliä oli täysin pimennossa. Karalahti pommitti Lukon kultakypärää monessa vaihdossa ja Platil seurasi vierestä vaihtopenkin kiinnostaen enemmän kuin oman tähtipelaajan terveys.

HIFK oli tänään niin fyysisyydessä kuin pelikuvioissa täysin edellä. Tästä on hyvä jatkaa.

Taisit kattoa peliä silmät kiinni. Pelikuvioissa HIFK oli todellakin edellä ja ansaitsi voittonsa, siitä onnittelut. Mutta Platilista ja fyysisyydestä. Jos katsoit kolmannen erän loppuun saakka, niin Herra Toivola siirsi Platilin hyökkäämään nelosketjun laitaan, eikä mies edes yrittänyt muuta kuin taklata ja ajaa kovaa maalille. Ne oli mielestäni pelissä ainoat hetket jota oli hauska seurata. Sen lisäksi Pikkaraisen taklauksen jälkeen Platil meni heti muistuttamaan Ilkkaa kuolevaisuudestaan, mutta tämä kieltäytyi kunniasta ja olihan siinä linjuritkin jo välissä. Muistutti vielä jäähyaitioonkin etusormella Pikkaraiselle että häntä seurataan. No sinänsä harmi, että mitään ei myöhemmin tapahtunut. Sekä toisessa erässä Fagerstedt taklasi Platilia, mutta tsekki otti mallikkaasti taklauksen vastaan ja se olikin Fagerstedt joka keräsi itseään Lukon maalin takana. Ja unohti kypäränsä sinne. Ei Platil mikään hullu kai ole, mitä miehen olisi pitänyt tehdä? Hyökätä silmittömästi jonkun puupääpikkaraisen kimppuun? Ei sitten mitään järkeä. Strakaa ei tarvinnut puolustaa, koska miestä ei mielestäni taklattu liian kovaa tai väärin kertaakaan pelissä. Ja Hunkesin tilanteessa mies oli heti hereillä ja paikalla, ei suinkaan vaihtoaitiossa päinkään. Sitä paitsi, vielä kerran, Platilhan sanoi liigaan tullessaan että hän tuli pelaamaan, kehittämään kiekollista peliään ja luisteluaan, eikä tappelemaan. Näin mies auttaa joukkuettaan parhaiten. Olisi hän voinut halutessaan jäädä AHL:ään edelleen heilumaan nyrkkeineen.

Kolmannessa erässä jollekin(en muista kenelle) HIFK pelurille kävi myös nolot eli kovassa vauhdissa taklatessaan Juntusta keskialueella jäi itse keräilemään ja Viitasta ei saatu horjuutettua maalin takana, vaan taas keräsi HIFKn mies. Siinä pari esimerkkiä mainitakseni. Eli pointtini oli että ei se HIFK nyt fyysisesti mitenkään ylivertainen ollut. Se on totta että helsinkiläiset taklasivat innokkaamin mutta yleensä se oli silti HIFKn mies joka keräsi luitaan. Lukko ei taklannut paljoa, mutta oli kuitenkin yhtä kova tilanteessa kuin tilanteessa.
 

wezq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vastaan omaan tekstiini jossa mainitsin mitä aion seurata ottelussa:

Lukon Straka: Loistava pelimies! Tälläisten pelaajien peliä katsoo todella mielellään.
- Upea poikittaisyöttö Lukon maalissa, toisessa erässä ei miestä paljoa näkynyt, mutta kolmannen pelasi taas erittäin hyvin.

Myllyniemen kotidebyytti: Pelaako itsensä heti fanien suosikiksi?
- Ihan ok matsi, mutta ne huipputorjunnat jäivät tänään tekemättä.

Martikainen: Yksi kaikkien aikojen suosikkipakeistani Jokereissa. Jaksaako vanha vielä?
- Ihan hyvää sijoittumista vielä Kartsalta, mutta luisteluvauhdissa ei meinaa pysyä enää perässä. Tasaista suoritusta, josta huiput puuttuvat.

Toporowski: Tehnyt mukavasti pisteitä alkukaudesta.
- Tänään oli jotenkin tosi vaisu, ei ajanut kunnolla tilanteisiin eikä juurikaan taklaillut.

Lundell: Meneekö helppoja?
- Ei mennyt helppoja. Lukon maalissa vietiin alivoimaketju kebabille. Ei tosin joutunut tekemään huipputorjuntojakaan koska Lukko oli aika vaisu.

Schnabel: Onko miehestä mitää pelillistä hyötyä nykyliigassa?
- Ei ole hyötyä. Mies ryntäilee minne sattuu eikä pelisilmä riitä edes sen helpon avauksen tekemiseen hyökkääjille. Rasite ifk:lle koska ottaa tyhmiä kiinnipitämis- ja koukkaamisjäähyjä. Ifk:n puolustus ei heikkene vaikka Schnabel joutuisi pakkaamaan laukkunsa.

Petrell: Tekeekö taas kovia nousuja maaleja ja sitä kautta "likaisia" maaleja?
- Ei tullut tänään maaleja eikä edes pisteitä, mutta hyvää taistelua Petrelliltä. Pääsee varmasti johonkin EHT-turnaukseen mukaan.

ifk:n pelikuri ja asenne: Vieraspeleissä joukkue on flopannut.
- Tänää ei flopannut, paitsi ylivoima. Jos olisi Lukkoa huonommin pelannut, olisi se ollut todellinen floppimatsi.

Kuhta: Pelaako vihdoin sillä tasolla kuin tuon tason pelaajalta on lupa odottaa?
- Eipä näy Kuhtaa maalintilanteissä, eikä näy sitä rannariakaan millä mies on niitä maaleja tehnyt. Miehen erotti tänään kentällä lähinnä erivärisestä kypärästään, mutta ei muuten. Kannataisiko antaa välillä ylivoima-aikaa muillekin pelaajille?

Ja Murray pelasi ensimmäisen hyvän pelin tällä kaudella minkä minä näin, eikä pelkästään maalien takia. Osaa aloittaa aika hyvin ja jaksaa luistella. Ylivoimassa vähän puukäsi ja hukkaa kiekkoa huonojen syöttöjen vuoksi, mutta kahdensuunnan hyökkääjänä eliittiä tässä pelissä.

Murphy tekee vakuuttavaa jälkeä tässä kaukalopalloliigassa. Onko liigan paras hyökkäävä puolustaja? Ehdottomasti. Onko paras puolustaja? Ei lähelläkään. Mutta peluuttamalla oikein tekee murhaavat lukemat puolustajien pörssissä.
 

duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
psychodad kirjoitti:
Joku mikkihiirihän ajeli platilia ja keräsi sen jälkeen kamojaan (kypärä lähti päästä), sitten Platil ajeli puhtaasti jonkun toisen mikkihiiren siinä IFK:n sinisen tuntumassa.

Se ifk:n mikki ei siihen kuitenkaan kuollut, vaikka eka erässä sitä vähän toivoinkin.

psychodad kirjoitti:
Kuka siellä mielestäsi edes järkytti Platilin tasapainoa tänään? Vastaus kuuluu: Ei kukaan.

Ilkka Pikkarainen ( 0+3 ) #36 sekoitti jo ekassa erässä Platilin peliä todella paljon huitaisemalla Platilia vihellyksen jälkeen pohkeille. Tsekki kävi sen jälkeen todella kuumana pitkän aikaa ja oma pelinsä sekosi jonkisen verran. Seurasin tuon tilanteen jälkeen todella mielenkiinnolla Platilin pelaamista. TV:stä tosin. Kova pommi taisi olla 3 erässä, mutta "kuoliko" kohde sen jälkeen? Eipä tainnut. Ihmettelinkin mielessäni Platilin heilumista katsoessa, etteikö Lätkä-Pasi jossakin vaiheessa käy noutamassa. Ei sitten varmaan ollut tarvetta?

psychodad kirjoitti:
Taklauspeli kuuluu jääkiekkoon, ja ne pienet tönäisyt mitä Straka sai kokea eivät hajoita edes kertakäyttömukia, saatika sitten jääkiekkoilijaa, joten mitä Platilin pitäisi tehdä jos joku vähän vartalollaan tönäisee Strakaa? Yhtään kovaa niittiä ei tullut, ja ainoa IFK:n kova niitti oli tuo Pikkaraisen taklaus. Vai lasketaanko sekin kun IFK:n jamppa keräsi kamojaan yritettyään ajella Platilia, ja toinen IFK jamppa kun yritti ajaa Juntusta ja keräili myös?

Tokihan taklauspeli kuuluu jääkiekkoon, mutta kyllähän luk-ifk pelissä Straka kaksi kertaa oli vainaja-5, kyykistellessään laidassa taklauksen väistäessään. Onneksi pystyi väistämään, muuten olisi sattunut pahasti ja lehdistä saisi taas lukea v-code juttuja.

Lukko vei ekan erän, mutta sen jälkeen peli oli ifk:n jokaisella osa-alueellaan. IFK oli harmittavan hyvä tänään.

-duud-
 

rafalski77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Ac Milan ,
Muutamia kommentteja pelistä

- kuhta se ei osu vaikka kuinka tarjoillaan
-Raumalais yleisön vaisuus , oliko paikalla 3200 katsojaa?
-IFK ylivoima , tuskaiselta se näytti


+ IFK nuoriso-osasto Joukimainen ja kumppanit
+ Murphy huikea peli
+Gauolla IFK sielu
+Pikkarainen väläytteli osaamistaan , ainakin tässä pelissä
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Ensimmäisessä erässä HIFK:n pelaajille ei varmaan varmaan noussut edes hiki pintaan, sillä niin flegmaattista oli liike, tosin ei Lukkokaan saanut mitään merkittävää aikaiseksi. Pelin tasohan oli jäätävän heikkoa.

Toisen erän ensimmäisessä vaihdossa jo huomasi HIFK:n tulleen uudella asenteella peliin ja Lukko jatkoi tai jopa heikensi liikettään, joten oli vain ajan kysymys, milloin HIFK rankaisee. Ei jäänyt pelinä mieleen mitenkään erikoisena.
Todennäköisesti HIFK:n parhaat ovat täällä jo kommentoitu, joten arvioin vain muutaman mielestäni ei onnistuneen pelaajan suorituksia, mitä ei ehkä voiton hetkellä saisi tehdä kyllä.

Porthen on mielestäni tällä hetkellä niin yössä pelinsä kanssa, että laittaisin hetkeksi divariin hakemaan pelituntumaa ja itseluottamusta, vaikka meillä ei olekaan senttereitä. Kiekollinen peli on täysi nolla, peliajatuskin täysin kateissa ja apina selässä näkyy mielestäni miehen olemuksesta jo. Niskanen on toinen, jolla on yllättävän paljon vaikeuksia, juuri mikään ei tunnu onnistuvan ja jos Ruotsissa joku edelleen olisi miehestä kiinnostunut, niin emme valitettavasti taitaisi hävitä mitään menettämällä hänet. Nyt on kuitenkin katsottu aika kauan eikä kehitystä ole juuri tapahtunut.

Schnabl oli taas hyvä ja Jouhkimainen pelaa mielstäni nyt hyvällä itseluottamuksella, vielä kun saisi sentterin keskelleen. Jouhkimainen-sentteri- Salonen voisi olla aika mielenkiintoinen ketju. Tuomari oli ihan hyvä eilen, mutta Guollan saama jäähy oli mielestäni käsittämätön, ensin Guollaa estettiin mailalla aika voimakkaasti ja menetettyään kiekon Guolla antoi hiukan vähemmän takaisin ja heti soi pilli. Jokainen näkee tietysti omalla tavallaan tilanteet. Lisäksi linja muuttui ottelun loppua kohti, jolloin mailahäirintää alkoi olla vanhaan hyvään malliin.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
rafalski77 kirjoitti:
Muutamia kommentteja pelistä


-Raumalais yleisön vaisuus , oliko paikalla 3200 katsojaa?

Siis mitä vittua? TV-peli ja tiistai päivä! Toihan oli ihan normimäärä:) Jos sitten taas mekkalan vähyyttä ihmettelet, niin mitähän vittua siellä olisi pitänyt huutaa, kun peli on täysin kadoksissa? No, tietysti sitä vittua siellä kyllä huudettiin jonkin aikaa:) Kyllä pelaajien pitää ansaita möykän pito...
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Wezq;lle

Mikä sulla on? Kirjoitit yllättävän positiivisen kirjoituksen Hifkistä!? Olen sanaton! Mutta hienoa kuitenkin, olemme samoilla linjoilla.

Kuhdan voisi kyllä kokeilla vaikka Pikkaraisen ja Murrayn kanssa välillä. Guolla menee hukkaan Kiben kanssa, valitettavasti.

Voitto tuli, hyvä niin. Paska eka erä, sitten selvä parannus. Sääliksi käy Lukkolaisia. Luulivat saaneensa majavasta huippuvalmentajan.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
wezq kirjoitti:
Onko liigan paras hyökkäävä puolustaja? Ehdottomasti. Onko paras puolustaja? Ei lähelläkään. Mutta peluuttamalla oikein tekee murhaavat lukemat puolustajien pörssissä.

Mikä on se mittari, millä Murphy sijoittuu puolustajien rankingissasi sijalle "ei lähellekään" parasta puolustajaa. Tehoissa murhaavan ylivoimainen ja +/- tilastossa saldolla +8 liigan kolmonen. Näillä eväillä ei siis lähellekään kärkeä. Muuten haukkumallasi Schnabelillakin on +8. Nämä eivät ole kauhean huonoja lukuja, kun ottaa huomioon, että IFK:n maaliero on negatiivinen.
 

OJ#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja kaikki jotka pelaavat Jokereita vastaan.
Mielenkiintoinen verbaalinen anti muuten Toivolalla aikalisällä:

Ryhdistäydy, V*TTU!

Muutenkin aina kun kamera osui Toivolaan toi jälkimmäinen sana oli luettavissa huulilta.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
OJ#12 kirjoitti:
Mielenkiintoinen verbaalinen anti muuten Toivolalla aikalisällä:

Ryhdistäydy, V*TTU!

Muutenkin aina kun kamera osui Toivolaan toi jälkimmäinen sana oli luettavissa huulilta.
Näytti tauollakin olevan Toivolan toimesta aika tiukka meininki Lukon kopissa.

Yleensä erätaukojen alussa pelaajat vaeltelevat ympäriinsä ja heittelevät teippimyttyjä rodariin, nyt Lukko-miehistö istui tuppisuina paikallaan Toivolan raivotessa keskellä pää sauhuten.

Ei auttanut huuto kummankaan erätauon jälkeen, Lukolta puuttui tappamisen maku toisen erän alusta saakka.

Huvittavin ja omituisin vaihto nähtiin mielestäni 3. erässä, kun Lennu, Guolla ja Kuhta tuntuivat pyörittelevän peliä tyhjällä jäällä, ainoastaan Myllyniemi vastassaan. Äijät rynnistivät maalille kerta toisensa jälkeen, eikä keltapaitoja tuntunut kiinnostavan tuon taivaallista. Vain Kuhdan epätarkkuus (ehkä myös Myllyniemen valppaus) takatolpalla Lennun antamasta namupassista esti lopulta maalin synnyn siinä pyörityksessä.
 

Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kyllä näyttäisi Lukon isoin ongelma olevan Toivola, siis hävetti miehen puolesta se aikalisä touhu. Ei ainakaan minua olisi tuommoinen lapsellinen riehuminen herättänyt ollenkaan. Jotenkin tuli mieleen semmoinen avuton keskenkasvuinen lapsi, joka ei tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä.

Platil pelasi mielestäni ihan hyvin ja muutama aika nätti niittikin mahtui peliin. Kummastelen kyllä erään HIFK-fanin väitettä, että olisi ollut jotenkin pimennossa. Se että vähän hiiltyy, ei tee paskaa ja näkymätöntä. Ei se Nielikäinen mikään iso pelote ole. Sitäpaitsi kyllähän Schnabelkin oli kiehumispisteessä jokaisen jäähynsä jälkeen.

Odotin enemmän Strakalta, ainakaan tämän pelin perusteella ei ole mitenkään maaginen, vaikka väläyttelikin välillä. Yhden pelin perusteella Kariya pesee tämän miten päin tahansa, ehkä pelaajien ero on juuri asenteessa; Kariya vetää aina täysillä loppuun asti.

Favorin oli mielestäni ihan hyvä kaksi ekaa erää ja vikassa oli taas viime kauden linja.
 

wezq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Isaksson kirjoitti:
Mikä on se mittari, millä Murphy sijoittuu puolustajien rankingissasi sijalle "ei lähellekään" parasta puolustajaa. Tehoissa murhaavan ylivoimainen ja +/- tilastossa saldolla +8 liigan kolmonen. Näillä eväillä ei siis lähellekään kärkeä. Muuten haukkumallasi Schnabelillakin on +8. Nämä eivät ole kauhean huonoja lukuja, kun ottaa huomioon, että IFK:n maaliero on negatiivinen.
Joo myönnä että tuo "ei lähellekään" oli väärin argumentoitu, enkä tarkoittanut sitä niin. Tarkoitus oli tuoda esiin se, että itse pidän parhaana puolustajana puolustajaa, joka osaa hyvin kaikki huippupuolustajalta vaadittavat osa-alueet.

Jere Karalahti on mielestäni liigan paras puolustaja, koska hänellä ei ole juurikaan heikkouksia. Sama pätee myös Tuulolaan vieläkin, vaikka mies ei entiseen tahtiin pisteitä teekään. Molemmat ovat puolustuspäässä loistavia, näkevät kentän erinomaisesta, ja mikä tärkeintä ovat käyttökelpoisia pelaajia myös alivoimalla. Myös Sami Lepistö on tälläinen pelaaja joka on hyvä kaikessa mitä tekee, mutta ei hän vielä TOP3-puolustaja ole. Tulevaisuudessa ehkä, ellei NHL vie. Muista joukkueista on vaikea sanoa, kun en ole niitä juurikaan seurannut.

Cory Murphy on ehdottomasti taitavin puolustaja liigassa, huippuluokan "quarterback". Mutta mies ei ole juurikaan käyttökelpoinen alivoimalla pelattaessa, lähinnä heikon fysiikkansa takia. Miehen +/- taas kertoo oikeasta peluutuksesta ja roolituksesta. Hän on pelannut juuri oikeiden pelaajien kanssa.

Mitä Schnabeliin tulee niin, tähän pätee se vanha sanonta "valhe, emävalhe, tilasto". Hänen pelityylinsä jotenkin kauheaa koheltamista ilman päätä ja häntää. Avaussyötöt eivät lähde ja välillä mies jäätyy todella pahasta antaen karmivan sokkosyötön vastustajalle. Tekniikkaa on huonoa, ja useimmiten syötötkin ovat todella vaikeita vastaanottaa. Hänen kovuutensa kulminoituu lähinnä painiotteisiin, kuten eilisessäkin pelissä. Kaksin käsin vastustajan lantiosta kiinni ja jäihin. Tästä jäähyboxiin, ja matkalla kehtaa vielä urputtaa päivänselvästä jäähystä harvoilla hampaillaan. Jonkun mielestä hän saattaa olla vahvistus, ja jonkun mielestä ei. Itse en häntä omassa joukkueessani halua nähdä, koska pelillinen ja psykologinen anti on todella marginaalista. Viime kauden kahva/paini-liigaan hänen pelityylinsä vielä sopi.

Mutta hienoa jos +/- -tilasto on kunnossa.
 

Fist of God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charleston Chiefs
wezq kirjoitti:
Cory Murphy on ehdottomasti taitavin puolustaja liigassa, huippuluokan "quarterback". Mutta mies ei ole juurikaan käyttökelpoinen alivoimalla pelattaessa, lähinnä heikon fysiikkansa takia. Miehen +/- taas kertoo oikeasta peluutuksesta ja roolituksesta. Hän on pelannut juuri oikeiden pelaajien kanssa.

Itse olen tästä vähän eri mieltä, tosin pelejä ei nyt ole ihan älyttömästi nähtynä ja ei Murphy vielä hirveästi ole pelannutkaan. Nykysäännöillä pakkien tärkein tehtävä av:lla näyttää olevan syöttölinjojen katkaisu ja kiekon poistaminen omalta alueelta mahdollisimman varmasti.

Näissä hommissa Murphy on mielestäni ollut alivoimalla pakiston parhaimmistoa. Erinomaisella liikkuvuudella mies lisäksi ehtii yllättäviinkiin irtokiekkoihin ja pelisilmä lisättynä taidolla auttaa syöttöjen katkaisuun ja kiekon poistamiseen. Ei siis mitenkään "turha" mies av:lla. Jos tosin pystypainit maalin edessä alkavat niin mies on vaikeuksissa.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
wezq kirjoitti:
Jere Karalahti on mielestäni liigan paras puolustaja, koska hänellä ei ole juurikaan heikkouksia. Sama pätee myös Tuulolaan vieläkin, vaikka mies ei entiseen tahtiin pisteitä teekään.

Ei tee ei, eikä ole muutenkaan kyllä mitenkään vertailukelpoinen Jeren puhumattakaan Murphyn kanssa. Jokereiden koko joukkueen surkein +/- tilasto. Ota lasit pois päästä ja mietippä uudelleen.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
wezq kirjoitti:
Hänen pelityylinsä jotenkin kauheaa koheltamista ilman päätä ja häntää. Avaussyötöt eivät lähde ja välillä mies jäätyy todella pahasta antaen karmivan sokkosyötön vastustajalle. Tekniikkaa on huonoa, ja useimmiten syötötkin ovat todella vaikeita vastaanottaa. Hänen kovuutensa kulminoituu lähinnä painiotteisiin, kuten eilisessäkin pelissä. Kaksin käsin vastustajan lantiosta kiinni ja jäihin. Tästä jäähyboxiin, ja matkalla kehtaa vielä urputtaa päivänselvästä jäähystä harvoilla hampaillaan. Jonkun mielestä hän saattaa olla vahvistus, ja jonkun mielestä ei.

Monet kiekkoilulliset asiat eivät ole mielipidekysymyksiä. Ja harvat hampaat eivät ainakaan kauheasti vaikuta tekoihin tai tehoihin. Joka tapauksessa kaiken tuon "ylläolevan omaavanakin" Schnabelin tasakentällisten plusmaalit ylittävät kaikkien Jokerihyökkääjien tilastot. Joten ei tuo nyt ihan perseestä ole pelannut.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
wezq kirjoitti:
Mitä Schnabeliin tulee niin, tähän pätee se vanha sanonta "valhe, emävalhe, tilasto". Hänen pelityylinsä jotenkin kauheaa koheltamista ilman päätä ja häntää. Avaussyötöt eivät lähde ja välillä mies jäätyy todella pahasta antaen karmivan sokkosyötön vastustajalle. Tekniikkaa on huonoa, ja useimmiten syötötkin ovat todella vaikeita vastaanottaa. Hänen kovuutensa kulminoituu lähinnä painiotteisiin, kuten eilisessäkin pelissä. Kaksin käsin vastustajan lantiosta kiinni ja jäihin. Tästä jäähyboxiin, ja matkalla kehtaa vielä urputtaa päivänselvästä jäähystä harvoilla hampaillaan. Jonkun mielestä hän saattaa olla vahvistus, ja jonkun mielestä ei. Itse en häntä omassa joukkueessani halua nähdä, koska pelillinen ja psykologinen anti on todella marginaalista. Viime kauden kahva/paini-liigaan hänen pelityylinsä vielä sopi.

Mutta hienoa jos +/- -tilasto on kunnossa.

Kerro miten puolustajan onnistuminen mitataan ellei tehopörssiä kerran voi käyttää. Helvetin hyvin näkee onko päästettyjä maaleja enemmän kuin tehtyjä kun pelaaja ollut kentällä, aika absoluuttinen totuus puolustajan hyvyydestä ainakin minun silmissäni. Toki lukema on aina osattava suhteuttaa koko joukkueen maalieroon että siitä mitään irti saisi. Schnabelin peli ei kiekosta vähemmän tietävän silmissä varmastikaan ole hyvän näköistä kun pelinavaus on puutteellista mutta sitten samalla jonkun helvetin peli näyttää todella hienolta. Liigassa ei ole montaa pelaajaa johon Schnabelin vaihtaisin, onneksi ei ole Penan tai Francisinkaan mielestä. Kovasti yritti muuten Sheddenkin miestä käsittääkseni narripaitaan, eikö hän jo yhden kauden jälkeen oppinut kuinka paska pelaaja Schnabel todellisuudessa on? Aika huonot nuo NHL-scoutitkin kun tällaisen paskan aikoinaan draftasivat ja antoivat perkele vielä peliaikaa NHL:ssäkin, mokomat puusilmät voisivat alan vaihtoa harkita.

Provoamisesi on surkuhupaisaa, se on nimittäin niin yliampuvaa ja puusilmäistä, että siitä tuskin itsekään kicksejä saat. Toki ymmärrän, jos et kiekkoilusta paljoa ymmärrä etkä näe Schnabelin hyvyyttä enkä sille paljoa voi. Mutta Schnabelin aliarvostaminen on vähän sama kuin nostaisi Schneiderin tai Laamasen viime kauden mestaruusjoukkueessa Laitista tai Jokelaa tärkeämmiksi pelaajaksi. Ja kuka olikaan IFK:n mestaruuden takuumies ja ehkä suurin yksittäinen tekijä pakistossa? Bob Halkidis.
 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tota noin...

Onpas kiva lueskella täällä Jokeri- ja HIFK- puolustajien vertailua otteluketjufoorumissa. Taidanpa mennä keskustelemaan tästä Lukko-HIFK pelistä tuonne Heki-Sport ketjuun kun siellä on niin rauhallista...
 

OJ#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja kaikki jotka pelaavat Jokereita vastaan.
Naamavelli kirjoitti:
Onpas kiva lueskella täällä Jokeri- ja HIFK- puolustajien vertailua otteluketjufoorumissa. Taidanpa mennä keskustelemaan tästä Lukko-HIFK pelistä tuonne Heki-Sport ketjuun kun siellä on niin rauhallista...

Eipä ole mikään yllätys. Joillakin narri-kannattajilla on nyt vaan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia olla tunkematta jokaiseen Hifkin otteluketjuun, varsinkin jos saavat pienenkin syyn aloittaa joku provo. Harmi sinänsä, koska lukko ja ässä -ketjut ovat yleensä niitä harvoja ketjuja joissa otteluista voi keskustella asiallisesti riippumatta siitä kumpi on matsin voittanut.
 

Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
friikki kirjoitti:
Taisit kattoa peliä silmät kiinni.

Pah, älä ruoki trollia. Jos tutustut lainaamasi palstan jäsenen aikaisempaan tuotantoon tulet luultavasti samaan johtopäätökseen kuin moni muu. Tämä kirjoittaja hankkii kaikki tietonsa luultavasti maata kiertävältä radalta. Joskaan ei todellakaan tietoliikennesatelliitista...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös