Ti 17.9.2002 HIFK-Jokerit

  • 55 944
  • 457

Handzus11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eipä ollut juurikaan niin sanotusti kortit kohdallaan tai edes melkein kummankaan joukkueen osalta. Järkyttävää tökkimistä ja vähän kuin junnumatseista. Siellä missä kiekko, siellä kaikki pelaajatkin. Maalivahdit eivät juuri loistaneet mutta Lehtosen rutiinisuoritus riittää tämän tyyppisten matsien voittamiseen, ainakin jos vastassa on Draper. Draper toki otti muutaman hyvän kopin mutta aivan liian epävarmaa on.

Tappelusta sen verran että oli se lopputulos pisteissä sitten mikä tahansa, niin sämpylä hoiti duuninsa, eikö niin? Ei kukaan ole vaatimassa Terranilta jokaisesta lyöntikilpailusta voittoa mutta niihin osallistuminen on miehen duuni ja sen mies hoiti erittäin hyvin. Melkeinpä kärjistetysti voisi sanoa että Ifk:lta lensi pelaaja pihalle, meiltä ei.

Hyökkäyskuviot täysin sekaisin mutta Jokereilta jo pelkästään Pakaslahti-Peltonen kaksikon yhteistyö riitti tuomaan paineen hyökkäyspäähän. Hentunen&Pärssinen, molemmat ulkona. Tukio paska. Ruutu pimennossa. Vihko hyvä mutta voipi käydä vielä pahasti jos jatkaa eilisen tyylistä "laitapelaamista". Saarinen pimahti, Aalto dramatisoi. Sivari Suhonen antoi täysin käsittämättömän kommentin Nelosen urheilussa. Mies kun on valmentanut jopa NHL:ssä, niin naurettavaa itkeä haastattelussa että "Jokereiden pelaaja löi ensin"! Taisipa olla kumminkin Vopat se, jolta tippui hanskat ensin. Eikös hanskojen tipauttamisen jälkeen ole tarkoitus alkaa lyömään, vai olenko käsittänyt tämän jotenkin väärin?

Kauden viidestä ensimmäisestä matsista oli henkiökohtaisesti yksi tavoite. Voittaa tuo eilinen matsi, joka toteutui. Nyt kun on näytetty taas naapurille jälleen kuka on herra ja hidalgo niin voi vaikka kontata jotain muuta vastaan.
 

Hacki

Jäsen
Suosikkijoukkue
i f k
Käänne tapahduttava

IFK:n pelissä havaittavissa samaa "pikkuveli-syndroomaa" mitä Jokerileirissä oli vuosina 1967-1992, eli kunnioitetaan paikallisvastustajaa liikaa eikä uskalleta voittaa! Eilenkin täysin voitettavissa ollut matsi sössittiin typeryyksiin kolmannessa erässä.

Tämän on muututtava!
 

Digwiid

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pittsburgh Penguins
Viestin lähetti narri
Kauempaa katottuna tuo DDR-hallin videotaulu ei ollut yhtään sen parempi kuin Hartwall-areenankaan. Sitä en tiedä jos olisi istunut alakatsomossa olisko siitä taulusta nähnyt hyvin.

Onhan siinä tarkempi kuva, mutta koska se oli huomattavasti pienenpi niin ei siitä mitään kauempaa nähnyt. Sitä paitsi voisin väittää, että kuvaaminen Hartwall-areenalla on paljon tasokkaampaa. Siis, että niitä kameroita on ennemän ja paremmissa paikoissa.

Sehän on nyt ihan selvää että teillä on kaikki parempaa ja komeampaa.
 

Kiekkojuristi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vopat-Sandwith, Z

Mielenkiintoisia tulkintoja tappelusta. Kun häslinki ennen erätaukoa alkoi, pelästyin, että nyt Terror takoo jotain junioria, kun vastapuoli oli sen verran vastaanottava. Kolmen lyönnin jälkeen tajusin, että Vopathan se on kun hänelläkin alkoi sitten käsi nousta. Vopat selvästi odotteli, että Leipä saisi aloittajanpalkinnon, joka olisi hälle kuulunut, mutta se tarkoitti nyt vain iskujen vastaanottamista.

Jatkossa Vopatilta enemmän iskuja, tosin hieman tuomarien avustuksella. Mikä se on järki mennä väliin kun kaksi yli satakiloista nakkaa toisiaan? yksi huti ja linjapojat ottaa lukua.

Z tuntuu vain olevan fanien suosikki, teki kentällä mitä vain. parhaimmillaan erinomaista liikkumista, mutta sitten aivan idioottimaisia menetyksiä ja kikkailuja. Kuka tahansa muu, jolla kusi nousee noin korkealle istuisi penkin päässä. Menetysten jälkeen mies jää suosiolla velttona ihmettelemään eikä tsemppaa kiekkoa takaisin. Tuskin tulisi toimeen Summasen kanssa...

Peli kokonaisuudessaan mukavaa. Oli tapahtumia ja hiukan taklauksia. Kuvioista ei yleisesti tietoakaan. Jokerien pakisto on hieman ongelma. HPK luistelee sen kyllä nurin.
 

narri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins ja Jokerit
Viestin lähetti Simon
mutta Lehtonen siellä aina vaan seisoi viimeisenä esteenä. Parhaana/pahimpana esimerkkinä Hirson täysin avoin paikka: suoraan päin Lehtosta.

No joo... Eipä hirveesti ollut Lehtosella hommia. Varsinkaan kolmannessa erässä. Pari haamua sitä ennen kyllä Kari teki, mutta pelaisi aivan peruspelin. Parempiakin pelejä Lehtonen on minun mielestäni pelannut. Osittain voisin laittaa hifk:n toisen maalin Lehtosen piikkiin. Niin pahasti sylki kiekon kauaksi suoraan eteenpäin.

Se mikä minulle pisti silmään, niin hifk ampui mielestäni aivan liikaa kiekkoja ohi Lehtosen maalin. Ottelun pelitapahtumat oli kuitenkin tasaväkiset alusta loppuun. Kieltämättä Lehtonen oli Draiperia parempi, mutta ei ottelu veskareihin ratkennut. Se ratkesi Jokerien parempaan taitoon pistää paikoista verkot heilumaan.
 

Peku

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Chicago Blackhawks, sympatiat Bluesereille
Kaikki matsista on tietty jo luettavissa aiemmista viesteistä mutta laitanpa oman kommenttini:
IFK voitti ottelun 1-0 muttei saanut pistettäkään. Voikkari on ahmittu pikkunälkään mutta tarttis saada jotain enemmän täyttävää.
Kiitos Vopat ja Nielikäistä pikaisesti kehiin ettei tarvitse jokaisessa pelissä Vopattia uhrata.
 

manu 17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Canadiens, K-Vantaa, Arsenal
Eri linjoilla?

Ifk-fanit tuntuvat laskevan vain Vopatin lyöntejä ja valittavan tuomarista.Valmentaja Suhonen taas haukkui lehdissä ja radiossa omansa turhista ja typeristä jäähyistä,tarkoittaen ilmeisesti esim. Pasi Saarista.Ape sanoi aamulla Sport FM:ssä ettei ifk:ssa ole mitään perinnettä tälläiseen peliin.Mutta ilmeisesti yleisö on osittain eri mieltä koska Vopatin voitto(?)tuntuu olevan tärkeämpi kuin pelin voitto.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Viestin lähetti Lalli68
Terran tosiaankin näytti hakevan tappelua Vopatin kanssa. Piste- ei tyrmäysvoitto Vopatille. Minusta oli koomista nähdä narripelaajien onnittelevan voileipää matsauksen jälkeen kuin voittajaa ikään...heh-heh.

Koomista? Tiedätkö mikä on oikeasti koomista? Suurin osa suomalaisista lätkäfaneista jotka eivät tajua tappelukulttuurista hevon vittua.

Ei narripelaajat onnitelleet Sämpylää voitosta, he onnittelivat siitä että kaverilla oli munaa tiputtaa ne hanskat ja matsata kunnolla. JHaagia lainatakseni, jokainen ns. tappelija häviää joskus matseja, riippumatta kuinka kova on. Bob Probert hävisi huipulla ollessaankin esim. Dennis Bonvielle vaikka tiputteli muuten kavereita joka matsissa jne.

Kaikki ne suomalaiset pelaajat joilla on munaa uhmata tätä mikkihiiri-lätkäkulttuuria eli tappelevat silloin tällöin ovat kaikki hävinneet joskus, ei siinä ole mitään hävettävää, kukaan ei voita jokaista tappeluaan.

Noniin, kun tuli tuo nyt sanottua niin totean vielä että tuo ei ollut kannanotto tappelun lopputulokseen joka siis edelleen oli mielestäni tasuri.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Peli ja pisteet meille, tappelu naapurille

Niinhän siinä sitten kävi eli veikkaukseni meni tuloksellisesti ja pelillisesti aivan nappiin, maalintekijät ja -syöttelijät ei. Joka tapauksessa pisteet ja voitto lämmittää mieltä. Tämä peli oli näistä kauden alun peleistä joka kaikista mieluiten piti voittaa vaikka pahaa pelkäsinkin (turhaan -hymiö- ) ennen pelin alkua.

Ja se mitä minä näin tuosta Vopat-Sandwith matsista niin Vopat mielestäni voitti, ei reilusti mutta oli niskan päällä tuomareiden tullessa väliin, tämän lisäksi Vopat vielä selätti Sämpylän (tosin tuomarin avustuksella). Eli pistevoitto Vopatille. Sämpylä teki sen mitä odotettiinkin ja naapuri oli tilanteessa joka tapauksessa häviäjän osassa kävi tappelussa sitten miten tahansa.

Ei siis vieläkään tilastotappiota, tästä on hyvä jatkaa.
 

Habby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
Viestin lähetti Daespoo


Koomista? Tiedätkö mikä on oikeasti koomista? Suurin osa suomalaisista lätkäfaneista jotka eivät tajua tappelukulttuurista hevon vittua.

Joo, ei me mikkihiiri-kiekkoa seuraavat tiedetä mitään nyrkkeilystä. Mielestäni se on tylsä, mutta samalla erittäin sairas laji. En ole koskaan seurannut enkä tule koskaan seuraamaan. Oliko Tony Halme taas uhoamassa Helsingin hallissa vai mikä ottelu siellä oli?

Vai jäänyrkkeilystäkö oli kyse? Jaa, no mielestäni tappelut jääkiekosta voisivat painua sinne hevonvittuun. Täysin turhia.
 

rafalski77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Ac Milan ,
huomenta!


Eilinen peli oli ekaksi matsiksi ihan mallikasta peliä vaikka täällä eräät ovat haukkuneet jo muutamat pelaajat kyvyttömiksi?
Annetaahan nyt jätkille mahdollisuus osoittaa olevansa pelimiehiä



IFK

+liike oli hyvää
+ei vanhoja kehä raakkeja joilla ei ole asennetta pistää itseään likoon
+Vopatin ja Sandwitchin vääntö
+yksilönä Joonas Vihko
+Uusi tulos taulu :)

-Jäähallin Fiilis B2 reds ääntä enemmän
-Paikallispeleistä tullut ehkä liikaa rutiineja ? ehkä siksi koska siellä ei pelaa paikallisia jannuja enää
-eka pelin perusteella voi jo sanoa , että puolustus tarvitsee vahvistusta
-Kypärän väri (sininen ) ei tärkein asia , mutta pisti vaan silmään

Jokerit

+Jokereiden rutiini taso joka jatkuu joka pelissä
+yksilönä Hentunen ja valitettavasti myönnettävä myös Pelle Viltonen
+hyviä pelaajahankintoja

-Antti Aallon Pelleily rupee riittämään
-Yleinen Jan Caloun Tyyppinen jäähyjenkalastelu tietyillä jokeri pelaajilla
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti janneha
Jokerit menettää seitsemännen pakin (myöhemmin yhdeksäs kun Niemi ja Mikkola ovat kehissä!) ja HIFK yhden parhaista hyökkääjistään. Tämä asetelma tulee toistumaan yhtä monta kertaa kuin paikallispelejä on jäljellä. Vopatin pelikiellot sen kuin kasvavat ja meidän Sandwith saa treenata itsensä samaan aikaan kuntoon valmiiksi kevään pelejä varten!
sand-vitsi saa näköjään harjoitella niiiin helvetin paljon että on todennäköisesti keväällä jo liigan paras pakki ja ratkaisee finaalin Jokereiden yhdeksäntenä pakkina... Ei olisi uskonut että Englannin liigasta löytyy niin hyviä farmijätkiä. silmääiskevä hymiö.

Tv-kuvan perusteella matsi oli hyvin hienoinen voitto Vopatille. Sandwich sai aloittajan edun, minkä Vopat käänsi iskuillaan itselleen. Sitten tuomarit tulivat väliin ja vitsi sai vielä yhden iskun sisään. Vopat sai taas puolestaan tuomareiden avustuksella kaadettua vitsin ja pari tuomaria jäähän.
Ja se matsi oli yksi osa mikä HIFK:n pelissä lämmitti.
 

HIFK1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, muut narrienkaatajajoukkueet
Pelle Saarinen=>Jämäjokeri

Uusi kausi vanhat kujeet eli Narrit ovat niskan päällä edelleen.
Tietenkin jos meijän puolustuspään kovin hankinta on joku "jämäjokeri" niin eihän hommasta voi tullakaan mitään.
No kovasti ennen kauden alkua JA:ssa hehkuteltiin ettei narrit vie pisteen pistettä Nordikselta nyt jo saldo 2/2.

Millainen oli Pärssisen panos eilen?
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Viestin lähetti Daespoo


Ei narripelaajat onnitelleet Sämpylää voitosta, he onnittelivat siitä että kaverilla oli munaa tiputtaa ne hanskat ja matsata kunnolla. JHaagia lainatakseni, jokainen ns. tappelija häviää joskus matseja, riippumatta kuinka kova on. Bob Probert hävisi huipulla ollessaankin esim. Dennis Bonvielle vaikka tiputteli muuten kavereita joka matsissa jne.

Kaikki ne suomalaiset pelaajat joilla on munaa uhmata tätä mikkihiiri-lätkäkulttuuria eli tappelevat silloin tällöin ovat kaikki hävinneet joskus, ei siinä ole mitään hävettävää, kukaan ei voita jokaista tappeluaan.


Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että Smörgari hoiti hommansa ja lähetti "varoituksen", että valmiina ollaan. Se miten kaveri pärjää tansseissa on sivuseikka vaikkakin siitäkin saa faneilta pisteitä. Moni pelaaja miettii kyllä kahdesti jatkossa, ottaako riskin vai ei...
Ei Smörgari mikään pelimies ole, mutta valmis hoitamaan hommansa, mikäli tarvetta on ja käsky käy.
Viihdettä, viihdettä....
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Viestin lähetti Svante


Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että Smörgari hoiti hommansa ja lähetti "varoituksen", että valmiina ollaan. Se miten kaveri pärjää tansseissa on sivuseikka vaikkakin siitäkin saa faneilta pisteitä. Moni pelaaja miettii kyllä kahdesti jatkossa, ottaako riskin vai ei...
Ei Smörgari mikään pelimies ole, mutta valmis hoitamaan hommansa, mikäli tarvetta on ja käsky käy.
Viihdettä, viihdettä....

Juuri näin Svante, Sämpylä hoiti hommansa ja sillä sipuli. Viihdettä yleisölle, energiaa peliin ja sai HIFK:n kakkosketjun kaverin jäältä.

Tappelun lopputulos on sivuseikka (paitsi jos tulos on totaalinen tyrmäysvoitto/tappio)
 

chico

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Pelle Saarinen=>Jämäjokeri

Viestin lähetti HIFK1980

Millainen oli Pärssisen panos eilen?

Taisi pelata vain alivoimaa, tai ainakaan häntä ei muulloin huomannut.

Ei taida Pärä oikein simin vierelle soveltua, pitäsiköhän kokeilla Hirson tai Häbän vierellä. Vauhdikkaampaa ketjua Pärä taitaa kaivata...
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Suomessa on siitä erikoinen tuomarityöskentely että tappeluissa ei aloittajalle juurikaan anneta sille kuuluvaa ylimääräistä kakkosta vaan molemmille sama tuomio vaikka aloittaja olisi helposti havaittavissa.Kulttuurin puutetta tämäkin?
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lasit ovat taas yleisesti käytössä.

Mutta tappelusta, kesken jäi. Vaatii muuten aikamoista pokkaa linjaäijältä mennä väliin. Yksi harhahuitaisu ja eikun uutta linjuria kehiin. Antaisi nyt poikien tapella jos kerran molemmat niin haluavat. Väliin mennään vasta jos jompikumpi taistelijoista ei ole halukas/jää pahasti tappiolle.

Naurettavan näköistä touhua, yritä siinä nyt huitoa kun välissä on kaksi raitapaitaa jotka roikkuu kädessä. Hyvä S/M-liiga.

Ja noista lisistä, samanlainen "nujakka" ottelussa TPS-JYP, missä pari linjamiestä roikkuu menossa mukana ja lopussa kaikki makaa pinossa olisi tuottanut molemmille 2+2 ja se siitä. Jokerit kärsi nyt myös HIFK- peleissä olevasta lisästä.

HIFK ei voita Jokereita tällä kaudella playoffeissa tällä jengillä, ei sitten millään. Yksi J. Karalahti ei tilannetta muuta, koska joukkueen tärkein pelaaja ei ole puolustaja, ei ole tappelija eikä myöskään se ykköspyssy. Tärkein pelaaja on maalivahti ja K. Lehtonen on hyvä maalivahti. T. Draperia ei voi edes mainita samassa lauseessa. Siispä en mainitse. Jos HIFK aikoo menestyä padotuspeleissä pitää maalivahti vaihtaa, muuten tulee noutaja heti jos joukkueet ovat pelillisesti tasaväkisiä. Draperin normaalitasolla pitää muun joukkueen olla pelillisesti paljon vastustajaansa parempi, ja se on vaikeaa.

Jokerit oli parempi, piste. Tappelua ei voittanut kumpikaan, kiitos virkaintoisten linjamiesten. Ja tämän Kanatalaisen palkkaus noudattaa Summasen järkevää logiikkaa:

"Miksi antaisi joukkueelle pelillisesti tärkeän miehen tapella?"

Järkevämpää on palkata niihin hommiin joku puukäsi jolle on aivan sama antaako muille daijuun vai saako itse. Muut jätkät tekee sitten ne maalit.

Pentti puhui muuten jossain haastattelussa roolituksesta. Noudattaisi sitäitse myös tässä asiassa ja palkkaisi sinne jonkun todellisen puusilmän ja -käden. Antaisi Vopatillekin mahdollisuuden pelata.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Taas myötäillään Ruohosen veljeksiä. HIFK:lla on suuri maalivahtiongelma. Draper ei ole voittava maalivahti, Tapparassa oli vain loistava puolustus edessä. IFK tarvisisi Karalahden lisäksi vielä kaksi kovanluokan pakkia, jotta voisimme ehkä luottaa / pitää Draperiin. Mies vaihtoon ja äkkiä, viimeistään joulutauolta. Ja tilalle suomalainen kassari farmista, niitä on siellä useampi tänä vuonna tarjolla.

Vopat voitti mielestäni matsin tuomariäänin 3-0, mutta niukalla piste-erolla. Vopat pelasi hyvin ottelurangaistukseen asti, oli Vihkon kanssa paras IFK:n hyökkääjä. Niklas Hedberg pelaa täysin väärässä sarjassa, kun taas Söderholm oli paljon parempi kuin odotin.

Ketjumuutoksia kannattaisi kokeilla, esim:
Kuhta-Simicek-Vopat
Pärssinen-Ruutu-Vihko
Pikkarainen-Häppölä-Crünn
Järvinen-Hirso-Viitaluoma

Muuten, onkos niitä t-paitoja saatavilla, jossa lukee: 'Olen nähnyt Kimmo Kuhdan tekevän maalin!!!'
 

fullkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Daespoo


Koomista? Tiedätkö mikä on oikeasti koomista? Suurin osa suomalaisista lätkäfaneista jotka eivät tajua tappelukulttuurista hevon vittua.

Viestin lähetti Daespoo

Noniin, kun tuli tuo nyt sanottua niin totean vielä että tuo ei ollut kannanotto tappelun lopputulokseen joka siis edelleen oli mielestäni tasuri.

Näin espoosta.

Daespoo vois olla joskus dahiljaa ja keskittyä omien ketjujensa sotkemiseen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti matti&teppo

Järkevämpää on palkata niihin hommiin joku puukäsi jolle on aivan sama antaako muille daijuun vai saako itse. Muut jätkät tekee sitten ne maalit.

Pentti puhui muuten jossain haastattelussa roolituksesta. Noudattaisi sitäitse myös tässä asiassa ja palkkaisi sinne jonkun todellisen puusilmän ja -käden. Antaisi Vopatillekin mahdollisuuden pelata.

Näinhän se menee! Nielikäinen olisi juuri sopiva mies tähän tehtävään ja kaiken lisäksi hän osaa pelatakin suht "hyvin" toisin kuin tämä voileipä.
Veikkaanpa että jos IFK tällä kaudella johonkin kaatuu se on juuri Draper. Toki miehelle pitää antaa mahdollisuus näyttää kykynsä,mutta rajattomasti aikaa hänelle ei voi antaa.Mikäs on Tim Thomasin tilanne??

Olen myös huomannut tämän,niin kuin joku Jokeri-miehistä aiemmin tässä ketjussa kirjoitti, Zidlickyn taisteluhaluttomuuden aika monissa tilanteissa. JOs hän menettää kiekon vastustajalle helposti niin aika harvoin yrittää tosissaan tsempata sitä vielä takaisin joukkueelleen.Mies suoristaa selän todella helposti.
Ehkä Jeren tulo joukkueeseen nostaisi Zidin pelin vielä korkeammalle tasolle( enkä tarkoita E9 katsomoa). Mies ei olisikaan enää joukkueen ehdoton ykköstähti ja joutuisi ihan uuteen tilanteeseen ja sitä kautta tulisi vielä lisää yritystä hänenkin peliinsä.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
ei nyt vielä manata mitään, mutta lievä pettymys eilinen oli siitä huolimatta että kaksi erää tuntui paremmalta kuin koko viime kausi yhteensä...marek oli vaisu, pärä oli hukassa, ja draper...no joo.

fiilistä laski myös uskomattoman paljon musiikin tilalle tulleet mainokset - eikö edes joka toinen katko voisi olla vain musiikkia? adressi kehiin! ifk on ollut niiiin hieno paketti, loppuun asti mietitty, että omakin jälkikasvu on tämän seurauksena hankkiutunut ääniteostoksille. ei sitä nostoa tapahdu viking line-mainoksilla ja tunnelma latistuu väkisinkin.

ja sille joka kyseli missä se stadi on - stadi is a state of mind.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Jounster, kannattaisi keskittyä ottelun kommentoimiseen sen sijaan että tsättäilisi jostain sellaisesta kommentista joka ei itseä miellytä.

Mielipiteet tappelun lopputuloksesta vaihtelevat Sandwithin voitosta Vopatin rökälevoittoon, suurin osa pitää matsia tasapelinä tai niukkana Vopatin voittona. Minusta se oli tasapeli, jos sinulla on ongelma kommenttini kanssa niin vapaasti YV:tä kehiin ja voit jatkaa tsättäilyäsi siellä, ei tarvitse tätä palstaa tukkia itkuviesteillä.

Matsin lopputuloksen arvioiminen lähtee aika pitkälti siitä kuinka paljon painoarvoa antaa sille kumpi päätyy päälle painimatsin jälkeen. Henk.koht. en hirveästi tuosta seikasta välitä, lähinnä kiinnostaa itse lyönnit. Niiden perusteella sanoisin matsin olleen tasurin, jos voittaja olisi pakko valita niin Sämpylä sai matsin parhaan lyönnin sisään joten se ehkä sen ratkaisisi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mike tysonit

Tällä hetkellä sm-liigassamme on vain yksi SUOMALAINEN kaveri, joka osaa tapella jäällä ilman, ettei lentelisi ympyrää.
Eli Toni Mäkiaho,kundi joka treenasi säkkiin jäähallin käytävillä luistimet jalassa.
Ja sitten miehekkäisiin kommetteihin osastolta ilmala, kiitti ja kuitti. "Kone kiinni ettei ne ehdi arvostella minun erinomaisia kirjoituksiani"
Ja muuten niin asialliselle cobolille:jos ja,kun olet seurannut tappeluja ylipäätänsä.Ei tarvitse mitään merkillisiä match faiting silmiä huomatekseen, kumpi on asioita ennenkin hommaillut.
Tappio on myönnetty.Vitusti tuli tyhmiä jäähyjä, ei siinä sen erikoisempaa.Mutta tapaus aaltoon,jos lähtökohdat ovat turussa ei voitane paljoakaan odottaa.Ja täällä esitettyyn vihkon tapauksee,jos mies polvistuu ennen taklausta"tsiigaa peiliin"
Toivottavasti ei jatkane banhamin linjalla.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Roolitus

...onhan se nyt kiva huudella, että mitä minä sanoin, mutta eilisessä taisi tulla esiin HIFKin yksi suuri ongelma: Vopat tappelee itsensä vielä pitkiin pelikieltoihin ja kaveria tarvittaisiin ihan muihin hommiin. Summanen teki ihan oikein uhratessaan Leivän, joka teki hommansa ja sai Vopatin ulos. Vopatin pistevoitto ja hallinta oli samalla tappio - Jokerit menetti vähemmän. Hesarin toimittaja Heikki Määttänen lienee sama henkilö kuin vanhempi Nyholm. Hänen lausuntonsa, jonka mukaan "kumpikaan ei esittänyt mitään muuta jäällä" oli täyttä shittiä. Vopat oli erittäin tarpeellinen ja röyhkeä hyökkäyspäässä ja jakeli komeita niittejä puolustuspäässä valaen henkeä koko joukkueeseen. Tietenkin Summasen oli otettava hänet ulos.

Jos Vopat on sivussa, seuraavana tappelujonossa on HIFKillä Saarisen Pasi, kuten ennustin myöskin. Kova kundi, jota tarvittaisiin kuitenkin jäällä. Kolmanneksi rankkaan Pikkaraisen, Zidlickyn, Kantorin, RP Lehtosen tasaisena rintamana. Kaikki osaavat jäänyrkkeillä - ja kaikkia tarvittaisiin jäällä.

Leipä on Jokerien Nielikäinen - kaveri, jonka voi uhrata. Paitsi, että Nielikäinen on ilkeämpi, vahvempi, hullumpi ja parempi pelaaja. Kele.

flintstone: Olitko se tosiaan sinä...? Kiihkoton, asiallinen ja hyvä analyysi matsista? Jumaleissön. Kohta minä olen ainoa kuumakalle täällä...:) Tietenkin Animalin, hull16:n ja muiden hullujen kanssa. Tämä oli kehu.

PS.
Vituttaa tappio. Eilen ei vituttanut niin paljon. Vittu.

edit: Draper oli perseestä eikä pelaa koko kautta, jos haahuilu jatkuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös