Ti 17.3.2009 JYP-TPS (3. puolivälierä)

  • 35 846
  • 200

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vuodesta toiseen on ennen pelin alkua vahva usko siihen, että tänään voitetaan, se on varma. Pari vuotta sitten tälle asenteelle nostettiin positiivisesti peukkuja pystyyn, nyt sitä kutsutaan mopon keulimiseksi. Jotain perusteita fiilikselle pitää kuitenkin antaa, eli eiköhän nyt Tepsin selkäranka ole jo naksahtanut. Jos ei kokonaan poikki, niin sen verran että sellaista älytöntä hurmoskiekkoa jolla on venytty JYPin kanssa aina tasureihin asti - sitä ei enää löydy.

Fyysiseen peliin täällä jyppiläisiä haastetaan. Joidenkin mukaan fyysinen peli on se JYPin heikoin lenkki. Hiljaiseksi vetää. Jotenkin sitä olen luullut aina, että JYP pelaa niitä tilanteita itselleen kovan luistelun, karvauksen ja kovien taklauksien, ei niinkään taitavan kiekollisen pelin kautta. VIP-ketjun peli on aika pitkälle fyysisen voiman varassa. Kaksinkamppailujen voitto ja Immosella hyvä kiekon suojaaminen ovat takuuna sille, että maalipaikkoja saadaan tehdyksi. VIP-ketju tekee suuren osan maaleista ylivoimalla, mutta yv ei missään nimessä ole pelkkää syöttelyä ja laukomista. Kiekko pitää saada alueelle, vääntää siitä kulmissa vastustajan pakkien kanssa, jne, ennen kuin yhtään vetoa saadaan aikaiseksi. Immonen nyt osaa muutakin kuin taklata ja vääntää laidassa - se tekee VIP-ketjusta helvetin hyvän. Omassa päässä VIP-ketju on ehkä Virtasen kärkkymisen vuoksi se JYPin heikko lenkki (Immosella plusmiinus -3 näiden kahden ottelun jälkeen), mutta kaikkea ei voi saada. Mutta kyllä JYPistä fyysisyyttä löytyy. Myös pakit ovat fyysisiä, mutta eivät vaan niin ilkeitä kuin isojen pakkien oletetaan olevan. Malmivaara saattaa jopa vältellä fyysisiä kontakteja, sen verran paljon on penalttia tullut enemmän tai vähemmän kyseenalaisista (lue: puhtaista) tilanteista.

Samoilla ketjuilla mennään kuin viimeksi. Itse odotin paluuta niihin loppukauden kokeiluihin, mutta voittavaa kokoonpanoa ei haluta hajottaa. Hytösen kiekollinen peli on ollut säälittävää söheltämistä viime aikoina, joten jos ylivoimalla maaleja halutaan, täytyy VIP-ketjun hoitaa hommat. Milloinkohan Dufvalla riittäisi kantti laittaa Hytönen nelosketjuun? Se sopisi siihen ketjuun tosi hyvin ja Vänttisellä olisi kakkosessa kiekollisessa roolissa paljon enemmän annettavaa. Toivottavasti olen J-Pn osalta tämän illan jälkeen täysin eri mieltä. Muita toiveita illaksi: Lopeta jo Pesonen helvetissä se sooloilu ja syötä välillä tai ainakin yritä onnistua niissä jalkaveiveissä. Pesosella olisi potentiaalia vaikka mihin eikä se kaukana ole, että kohta alkaa maaliverkko heilumaan useamminkin. Pientä hiomista vielä. Louhivaara: tee maali, niin torstaina tulee kaksi.

Kuten monet jo ovat todenneet, antaisivatpa tuomarit pelaajien pelata. Erit. Tuppurainen ja Pesonen kärsivät, jos koko ajan on erikoistilanne. Voitto on varma - enää lopputulosta ja ratkaisijoiden nimiä odotellaan... :)
 

12961

Jäsen
Ehkä kärjistelin tilannetta liikaa, mutta tosissaan jos otetaan tämä Kolunaattori ja Sinisalo tähän linjalle, niin en näkisi herroja muitten joukkueiden nelosketjuja ylempänä.

Tuo ykkönen on tavallaan meidän nelonen. Eipä taida pelata yhtään ylivoimaa, AV:ta kyllä sitäkin enemmän, eikä peliaika muutenkaan taida olla ihan kärkipäästä.

Ei ole tainnut ketjut olla Suikkasen aikana perinteisessä "paremmuusjärjestyksessä" kertaakaan.
 

12961

Jäsen
Yksi avain kysymys ottelussa kai myös se kuinka Tepsin kärkipelaajat jaksavat tuon hirvittävän peliajan, Vahalahti ja Venäläinen pelaavat 25 minuuttia matsissa ja jossain vaiheessa se alkaa tuntua, ehkä jo tänään?

Se ei todellakaan pitäisi tuntua tänään, tuossa on ollut yli 2 vuorokautta aikaa palautua. Kyllä tuo 2 peliä vuorokauden sisään olisi viikonloppuna näyttänyt mikäli fysiikka ei kestä tuota rääkkiä.

Taisivat pelata myös valtaosan toka erän ylivoimista lauantaina, joka myös vääristää osaltaan Venun ja Vahan peliaikoja.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viime ottelun lopussa nähtiin kentällä kuitenkin enää vain yksi joukkue, TPS näytti todella väsyneeltä. Pelkkää pitkää kiekkoa.

Pakko puuttua ja tuoda oma näkemys esille. Ensinnäkin TPS myllersi viimesen erän ekat 10min Jypin päädyssä, kuin hullu härkä ja oma katsomus noihin pitkiin kiekkoihin oli, että pieni väsymys saattoi painaa, mutta itse koin sen enemmän pieleen menneenä taktiikkana jäähyn muodossa, koska eihän jypillä suuria paikkoja edes loppupuolella ollut. Oma näkemys siis.

Tämän päivän pelistä semmoista, että vähän oudolta tuo Jyp vaikuttaa. 3 maalia pleijjareissa ja ja kaikki VIP-ketjun kautta. Kun saataisiin se pimennettyä täysin, olisi mahdollisuudet viedä koko sarja omilla onnistumisilla. Kunhan TPS jatkaa sopivan fyysistä ylivoimaa ja ottaa ne muutamat turhat jäähyt pois ja iskee paikoistaan niin hunajapurkki aukeaa jälleen.
 

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minkä tyyppisessä pelissä VIP on mielestäsi parhaimmillaan? Fyysisessä väännössä vai sellaisessa, jos saa 'rauhassa' luistella ja kikkailla ympäriinsä? Jos olisit vastustajan joukkueen valmentaja (tai TPSn kaltaisella 'rajatulla' rosterilla liikenteessä) niin miten yrittäisit pimentää VIPin?

Vastaukseksi ei kelpaa, että VIPiltä onnistuu kaikki.

Tuossa jo Handyy ja david vastasivat jo melko kattavasti:

1) Mallilla Leo Komarov on joskus saatu ainakin Immonen hiukan pois raiteiltaan: ei millään taklauspelillä, vaan aidolla jarkkoruutuesatikkasmaisella ärsyttämisellä

2) Toisena tuo "pelataan siellä JYPin puolustusalueella", mikä toki onnistuu vain erittäin hyvältä joukkueelta ja ketjulta.

Toistetaan nyt vielä kerran: millään "puhtaalla" kovuudella VIPin kanssa ei jää kuin kakkoseksi.

Jupa
 
TPS TÄNÄÄN

1.
Max Kolu #24 - Joni Töykkälä #26 - Tomas Sinisalo #17
Aki Berg #5 - Joonas Järvinen #36

2.
Mikko Eloranta #42 - Aki Uusikartano #77 - Antti Erkinjuntti #74
Markus Nordlund #40 - Kyle Klubertanz #20

3.
Ville Vahalahti #26 - Jaime Johnson #21 - Sami Venäläinen #38
Antti Halonen #18 - Marko Kiprusoff #2

4.
Jarkko Hattunen #87 - Ilari Filppula #81 - Tommi Hannus #10
Jarkko Heikkinen #29 - Tommi Laine #15 (h)

Alexader Salak #53 (am) - Atte Engren #34

Lähde: www.sm-liiga.fi

Vain ja ainoastaan yksi muutos, Halonen Heikkisen tilalle. Heikkinen pelaa luultavasti paljon ylivoimaa.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Mahtava fiilis ennen peliä. Vuorokauden söi miestä rotan lailla, mutta nyt on pari päivää saanut namutella jatkoaikavoittoa Turussa. Tänään paikanpäälle ihmettelemään "etelärannikon pommikoneita" ja kannustamaan semigod Immosta. Ja niitä muita.

Toivottavasti joukkueelta pahin kipsi on karissut (ja mahdollinen ylimielisyys). Jokainen peli on uusi tsäänssi, kuten voisi sanoa. Nyt on Hytöset laitettu taas kasaan, ja olkoon se meidän varsinainen kolmoskenttä. Hakkaraisen vitjalta voisi odottaa jopa tehoja hyökkäyspäässä.

Tuomarikaksikko ei kyllä ennakkoon innostusta herätä, mutta mitä uutta sillä saralla. Tuokkola maalissa, hyvä niin. Viime pelissä ei yhtään helppoa, ja sekin on hienoa.

Tämä on ehkä viimeinen peli tässä sarjassa jossa voi vielä nauttia pelistä ilman nitropurkilla ravaamista. Torstaina onkin sitten kovempi paikka, kävi tänään miten kävi. Toivottavasti tällä kertaa pelillisesti vahvempi saa voiton.

Aivan sama mikä on lopputulos kunhan JYP voittaa. Lupaan ettei jää omasta kannustuksesta kiinni.
 

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jyväskylässä tiedetään erittäin hyvin miten sitä voi pettää itseään tyyliin meidän joukkue on tasaisempi ja sillä on parempi valmentaja ja asenne. Tosiasia kuitenkin on että Tuhkimotarinoita ei yleensä nähdä muualla kuin Disneyn leffoissa ja mikään ei toistaiseksi vihjaa siihen suuntaan että tämä sarja oli poikkeus yllämainittuun.
Eli se huutaa joka pelkää! Ja Turussa yleisö pelkäsi niin paljon ettei ollut tosikaan :) Tänään ja torstaina tuskin päästään samanlaiseen tunnelmaan, mutta launtaina repeää KUN sarja on katkolla JYP:lle. Sillä turkulaisten muutaman vuoden kuiva putki ei ole mitään verrattuna meidän vastaavaan.
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kaipaan pirteitä otteita ja sitä myöten tehoja seuraavilta JYP-pelaajilta:

Jani Tuppurainen, 28-vuotta eli pelaaja parhaassa iässään, mutta ei ole saanut vielä kahdessa puolivälieräottelussa mitään aikaan. Nyt on Allun aika astua esiin ja tehtävä kaikkensa JYP:n voiton eteen. Kroppa likoon!

Ossi Louhivaara, viimeksi mies on saanut maalin tehtyä 27. päivä joulukuuta. Ei jumalauta, JOULUKUUTA. Oikeesti Ossi nyt se kiekko Salakin taakse vaikka hampailla.

Kalle Kaijomaa, en kehtaa sentään tehoja Kallelta toivoa. Kunhan aluksi ottaisi mallia vaikka Kalle Koskiselta kuinka tärkeitä pelejä tulee pelata. Malttia peliin ja voita niitä kaksinkamppailuita!
 

Kahvi_Kuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP #42 #26 #49, Blue Jackets #61, Leijonat
Nyt on kyllä harvinaisen luottavainen fiilis tämän illan pelistä. Voitto jää nähkääs Nykäskylään. Tämän päivän Keskisuomalaisessa oli muuten tämän illan pelin mainos ja siinä luki "Turku heitti kannatushaasteen, vastaanko" joten toivottavasti tuo herättelee sitä istumakansaa. Ihmeen paljon täällä kehuskellaan kuinka Bäri laittaa taas Jyväskylän poikia jäänpintaan. Oliko lauantaina peräti kauden ensimmäiset taklaukset? Ai niin, mutta olihan siellä se kyynärpää taklaus Riskaan perjantailta. Bäri kerää romujaan tänään kun Immonen pistää uuden vaihteen silmään. Onkos Turkulaisia paljon tulossa paikalle?

Turku shh shh..
 

Huilumestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Veikkaus myy tepsin voitolle kerrointa 4.00 (paras löytämäni kerroin on 4.80) Jo tuolla Veikkauksen kertoimella voi harkita pelaamista. Salakki pelaa huippupelin ainakin sen kerran neljästä ja ratkaisijoita on ruvennut löytymään nyt kevään korvilla. Lisäksi Jypin ykkönen on pimennetty 5v5 pelissä loistavasti. Jäähypenkiltä vaan poissa niin mahdollisuudet on hyvät.

Ylivoimaan pitäisi kyllä keksiä jotain. Enemmän laukauksia pitäisi saada. Suikkanen on myös tätä painottanut mutta silti niitä ei vaan tule. Tulivoimaa ei valitettavasti löydy mutta maalille kunnon maski ja jokaiseen ylivoimaan 5 laukausta maalille niin luulisi joskus pomppivan meillekkin. Senkin varaan voidaan laskea että Jamie Johnson viellä parantaa, kuukauden pelaamattomuus voi ja saakin näkyä parissa ensimmäisessä pelissä.

Ikävää että M. kruus saa jatkaa viellä playoffeissa ja kaiken lisäksi samat joukkueet ja sama yleisö joutuvat kärsimään toistamiseen. Tänään ei kantsi taklata.

Lähteekö turusta iso kööri kannattajia?
 
Viimeksi muokattu:

kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
Lähteekö turusta iso kööri kannattajia?

Ei lähtenyt. Arkipäivä ja noin pitkä matka on mahdoton yhtälö työssäkäyvälle lähtöajan vuoksi.
Lauantaina sitten uudestaan.
 

mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
Turku shh shh..

Ehkä tämän ketjun paras läppä, noiden Jarkko Immosen antifyysisyys-väitteiden rinnalla :D
Tässä semivälierä-sarjassa ei todellakaan Turku ole ollut hiljaa. Tai sitten olen ollut jossain muualla kuin Turkuhallissa. Mutta ihan vain kannatuskulttuurin kehityksen vuoksi toivon sydämestäni että Jyväskyläänkin on saapunut playoff-huuma ja katsomossa kuullaan muutakin kuin rumpujen kalinaa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Perse.

Ei mopolla kuuhun, jne, mutta syöhän se miestä oravan lailla, kun hienon puolustustaistelun jälkeen muutama minuutti ennen loppua joku mestisollisipiläinen tulee ja tekee luultavasti elämänsä ensimmäisen maalin. Voi kamelin kassit.

Noh, onnea JYP:lle ja ylihuomenna jatkuu. Aikahyvin on mopedi silti pärjännyt isojen poikien peleissä, siitä kaikki kunnia Tepsille. Eipä ole vähään aikaan näin taistelevaa TPS:aa näkynytkään.

Kiitos TPS, onnea JYP.
 

_Wildchild_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat Halutulle muutokselle (TM)
Ei mopolla kuuhun, jne, mutta syöhän se miestä oravan lailla, kun hienon puolustustaistelun jälkeen muutama minuutti ennen loppua joku mestisollisipiläinen tulee ja tekee luultavasti elämänsä ensimmäisen maalin. Voi kamelin kassit.

Juuri tämä tekee JYPin voitosta erittäin maukkaan. Sipiläiselle kauden eka maali parhaaseen mahdolliseen aikaan. Näin ne duunarijätkätkin vääntää maaleja kun on tiukat paikat, hienoa! Ja traktorit jyrää!
 

12961

Jäsen
Noniin, ilmeisesti mentiin samaan tapaan yhtäpäätä kuin eka pelissäkin, tällä kertaa toisin tuloksin.

Torstaina sitten voitto kotiin niin voin lähteä la Jyväskylään, muuten menee liput myyntiin :)

Salak oli ilmeisen huikea, ainakin canalin 2. erätauon koosteesta päätellen.

Onneksi olkoon JYP!
 

phakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
RISTO DUFVA ja JYP + JYP-Akatemia
Maalivahtien torjunnat kolmen ottelun jälkeen: JYP 54 - Salak 117!! Sarja menee kuten ennalta ajateltu ja tänään aivan HELVETIN tärkeä voitto!!! Ei voi muuta sanoa, naurattaa Salakin tuuletukset kuin mestaruuden jälkeen mutta ei varmaan muita pelaajia naurata kun taas tappio tuli. Salak tietysti ei pelaa enää Turulle vaan ensi kauden palkkaa ylemmäs joten sen ymmärtää kun mies tuulettaa kesken matsin kun peli on "vain" tasan 2-2. Toivotaan että Tepsin pelaajat huomaa tämän ja se jollain tavalla syö moraalia.

Pitkässä sarjassa oikeus voittaa ja näin kävi tänäänkin vaikkakin todella tiukalle menee, Jyppi vaan pyörittää ja on niin paljon parempi ettei pelkällä taistelulla ja huonommalla peli-kirjalla pärjätä. Uutta matoa koukkuun ja "turgusest" pisteet kotiin torstaina!

Salak on kyllä uskomattoman mahtava maalivahti! Jyppi oli pitkään aivan suvereeni, Tepsillä hirveä tuuri maalipaikoissa. Tepsi taistelee todella hienosti ja hattua nostan koko joukkueelle.
 
Viimeksi muokattu:

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Peliä en viitsi näkemättä kommentoida sen enempää, mutta ainakin radion perusteella Palloseura edelleen jatkaa taisteluaan. Ei tosiaankaan mopolla kuuhun, mutta kuten olen aiemminkin kirjoittanut, Jypin kiusaaminen mahdollisimman pitkään on Tepsiltä hyvin. Tuloksella ei edelleenkään ole näin altavastaajana mitään suurempaa väliä, kunhan peli-ilme on taisteleva ja peräänantamaton. Tilanteet loppuun saakka ja vihalla se, mihin taito ei riitä. Toki jatkoon olisi mukava mennä ja hyvällä pelillä ainakin kotivoitto on torstaina otettavissa, ihan kuten oli lauantainakin.

Kiitos TPS ja onnea JYP.

p.s. Alexander Salak ja Upi Ylönen = match made in heaven.
 

Huilumestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kompataa Graigneria, aivan mahtavaa taistelua tepsiltä ja Salakilta. Niin kuin ennustinkin Allulla pysyi hyvin paketti kasassa vaikka alkuun pompottelikin. Saa nähdä joko tähän häviöön katkeaa tepsin selkä (onhan sitä jo kaksi kuukautta odotettukkin) Toivotaan torstaille kunnon yleisöä niin mahdollisuudet kasvaa kummasti.

"Ei tainnut tullakkaan helppo sarja"
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hih, olipa kiukkuinen Suikkanen pressitilaisuudessa. Tuomareiden ja lehdistön piikkiin. Eipä ollut lapsiystävällistä sanomaa - vittua ja saatanaa tuli aika tuutin täydeltä;)

Edit: Ja Dufva lyö kysyttäessä bensaa liekkeihin ja jauhoja Kaitsun suuhun. Psykologiaa, psykologiaa...
 

Huilumestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Maalivahtien torjunnat kolmen ottelun jälkeen: JYP 54 - Salak 117!! Sarja menee kuten ennalta ajateltu ja tänään aivan HELVETIN tärkeä voitto!!! Ei voi muuta sanoa, naurattaa Salakin tuuletukset kuin mestaruuden jälkeen mutta ei varmaan muita pelaajia naurata kun taas tappio tuli. Salak tietysti ei pelaa enää Turulle vaan ensi kauden palkkaa ylemmäs joten sen ymmärtää kun mies tuulettaa kesken matsin kun peli on "vain" tasan 2-2
Johtunee siitä että Salak on etelämmästä. Toivottavasti Suomalaisetkin keksii joskus parempia tapoja juhlia kuin hakata rumpua tai aneeminen tps tps tps tps tps tps tps

Ja mitä väliä vaikka pelaisi edesmenneen tsekkosslovakian rakkaalle muistolle kunhan pelaa vitun hyvin?

Ja voitko laittaa listan pelaajista jotka pelaavat Turulle, Jyväskylälle tai mille tahansa muulle kaupungille/kylälle?
 
Viimeksi muokattu:

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hih, olipa kiukkuinen Suikkanen pressitilaisuudessa. Tuomareiden ja lehdistön piikkiin. Eipä ollut lapsiystävällistä sanomaa - vittua ja saatanaa tuli aika tuutin täydeltä;)

Kuulin saman. Onpas kyllä harvinaisen arvostelukyvytön kaveri kyseessä. Jos joukkue on täysin kyykyssä koko pelin ja jätkä valittaa jostakin 7 kakkosesta, niin todella naurettava on kaiffarin kyky hahmottaa kokonaisuutta.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Ei voi muuta sanoa, naurattaa Salakin tuuletukset kuin mestaruuden jälkeen mutta ei varmaan muita pelaajia naurata kun taas tappio tuli. Salak tietysti ei pelaa enää Turulle vaan ensi kauden palkkaa ylemmäs joten sen ymmärtää kun mies tuulettaa kesken matsin kun peli on "vain" tasan 2-2. Toivotaan että Tepsin pelaajat huomaa tämän ja se jollain tavalla syö moraalia.

Anteeksi, mutta mitä ihmettä yrität kertoa? Jos Salak tuulettelee hienoja torjuntojaan, niin tämä ilmeisesti pistää muita Tepsin pelaajia vituttamaan?
 

12961

Jäsen
Hih, olipa kiukkuinen Suikkanen pressitilaisuudessa. Tuomareiden ja lehdistön piikkiin. Eipä ollut lapsiystävällistä sanomaa - vittua ja saatanaa tuli aika tuutin täydeltä;)

Nauhoitetaanko teillä näitä johonkin? Olisi kiva itsekin nähdä suikkanen tulistunena. Nyt bussiin ja hakemaan ABC:lle mäyräkoira kaljaa ja huomista kohti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös