Suomessa ei soolona englanninkielistä rock-musiikkia esittämällä ole pärjännyt oikeastaan kuin Kirka ja hänelläkin oli ennen kasarin hevivaihdetta jo pitkä pätkä iskelmälaulajana takana. Jotenkin tuntuu, että englanninkielellä esiintyessä sen pitäisi olla bändivetoista, että härmässä tykätään. Silloin se on niin kuin "sallittua", mutta esiinnyppä yksin vaihtelevien taustakokoonpanojen kanssa ja kielenä englanti, niin ei toimi Suomessa. Tai oikei, otetaan sen verran takaisin, että ns. teinipop on tietysti asia erikseen. Mutta rock-uskottavuuden hakeminen soololaulajana enkuksi on hankalaa.
Tämä kirous lankesi ainakin Mikko Sipolan päälle ja toki hän sai myös tuta tämän suomalaisten kysykisojen "kakkonen on ykkönen"-perinteen. Jesse Kaikuranta sijoittui toiseksi (vai tippuiko jo aiemmin), mutta juhli radioaalloilla ja nallekarhuna naisväen sydämissä. Samaan aikaan Sipolan levy, varmaan uskaltaa sanoa, floppasi ja sen jälkeen suunnitelmissa ollut platta ei ole päässyt pöytälaatikkoa, tai studiokoneen kovalevyä pidemmälle.