Kunhan Papuliina suuttuessaan ei lähtisi antamaan naapurin joukkueelle nimitystä, josta naapurin menninkäiset pääsisivät repimään riemua vielä pitkään.
Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Ville Hämäläinen sai potkut Regensburgista – DEL2-seuran kuuden ottelun tappioputki oli liikaaLue lisää »
-
Saija Tarkki herätti aikanaan kunnioitusta nuorissa kärppäpelaajissa – ”Eihän hän ollut ollenkaan niin pelottava kuin luulimme"Lue lisää »
-
Kunnianosoitus kärppälegendalleLue lisää »
-
Kotikaupunkiinsa palannut Kasper Kotkansalo kiitollisena: "Olemme saaneet läheisen nipun lyhyessä ajassa"Lue lisää »
-
Oululaista historiaa tekevä Saija Tarkki kasvoi kärppäuransa aikana teinitytöstä perheenäidiksiLue lisää »
-
Marko Anttila pelasi ottelun varapaidalla − "Jos joku tietää, tuokaa se hallille"Lue lisää »
The Marsunpelastajat – porilaista Dungeons & Dragons -pelailua
- Viestiketjun aloittaja Jurvanen
- Alkaa
-
- Aihetunnisteet
- dnd idiotismi porilaiset
- 4 736
- 69
TL;DR - Nevarin DeBussy on vaihtunut Fistin DeBussyyn. Jännitys sakeutuu ja hahmot rakentuu
MÅSTBUSTERSIN TARU - OSA 2
FISTIN DEBUSSY - "Temppelin kirjastossa työskennellyt pieni emokissa, joka soittaa maailman pienintä viulua, eikä osaa pitää salaisuuksia"
Heipähei ja lämpimästi tervetuloa Måstbustersin Tarun toisen osan pariin. Minä olen Juhoisan Mantereen Virallinen Kronikoitsija, Ihmeellisesti Juho, ja te ette ole.
Tänään käännämme katseemme hetkeksi Juhaisalle Mantereelle ja siellä sijaitsevalle Voe Vihtun temppelisaarelle.
Ei sinne. Se on Voe Perscannicat-saaristo.
Hieman ylöspäin.
Juuri noin. Hienoa.
Aloitetaan.
Juhaisan Mantereen Voe Vihtun temppelisaari, kuten kaikki tiedämme, on kissahumanoidien, eli tabaxien, kansoittama vapaa-ajattelijoiden tyyssija ja yleisesti kaikenkarvainen turraario.
Saaren temppeliä ei oltu pyhitetty millekään tietylle jumaluudelle, koska Juhaisan Mantereen luonut Ylijumala oli sillee vaatimaton. Saari ( jonka vieres’ meri) oli legendan mukaan syntynyt Juhaisan Mantereen Jumalan Suuren Stressin sivutuotteena ja sen pääasiallinen vientituote oli karvaiset mirrit. (DM HUOM! Lisätietoja karvaisista mirreistä voi kysyä vaikka sun mutsiltasi).
Voe Vihtu ja sen tabaxit olivatkin tehneet mirrejä tunnetuksi Toril-maailmassa yhtä tehokkaasti kuin legendaariset Xhamster-, Motherless- ja XnXX -kylät konsanaan.
Saarelta olivat kotoisin mm. maineikkaat seikkailijat Jousi DeBussy, Kimi DeBussy, Bleedinfrom DeBussy, Fingerinmah DeBussy, Justin DeBussy ja surullisenkuuluisan alapäähygienian omannut Anssi Suo-Mela.
Myös Måstbustersin riveissä toiminut, kaikissa Juhoisan Mantereen kunnon kansalaisissa kauhua herättänyt Nevarin DeBussy -rosmo, oli alunperin saapunut juuri Voe Vihtun saarelta.
Siellä huhuttiin myös toimivan jonkinlainen salainen temppeliretardien veljeskunta. Siis siellä saaressa - ei turripuvussa kissaa larpanneessa Nevarinissa.
Tässä mahdollisesti-aikanaan-semi-paniikilla pystyyn kyhätyssä temppelisaaressa eleli myös tämänkertaisen tarinamme protagonisti - maailman pienintä viulua just sulle soittava bardi nimeltään Fistin DeBussy.
Fistin oli tavallaan ihan tavallinen - joskin pienikokoinen - kissahumanoidi, eli tuttavallisemmin tabaxi. Luonteeltaan hän oli henkeen ja vereen emokissa ja sukupuoleltaan tämä mustakarvainen DeBussy oli “tarkemmin määrittelemätön matka-, tai rahtitavaran mittayksikkö”, eli kolli.
Fistin DeBussya ei oltu siunattu mainittavammin sosiaalisen kanssakäymisen jalolla taidolla, eikä myöskään kyvyllä pitää edes yksinkertaisinta salaisuutta omanaan. Hän työskenteli kuntakokeilun mahdollistamana Voe Vihtun kirjastossa tukityöllistettynä, kuten yllättävän moni muukin ujo Erilainen Nuori. Kirjastossa kun kaikki ovat aina lähtökohtaisesti kivoja tyyppejä, eikä ketään kiusattu siksi että se oli vähän erilainen, tai sosiaalisesti haasteellinen tapaus.
Oikeastaan kummallisuus ja vähintään lievä sosiaalinen kömpelyys jopa kuuluvat kirjastonhoitajan ammatin pätevyysvaatimuksiin (yhdessä Punaisen Voe Vihtun EA1:n ja TuliTassu-työturvallisuuskortin suorittamisen kanssa). Kirjastossa henkilön outous oli helppoa pistää sivuun. Kirjaimellisesti. (Näitä kirjastovitsejä saa muuten lainata, jos tahtoo).
Fistin DeBussy oli siis muusikko, bardi. Musiikin perusteet hän oppi aikanaan Voe Vihtun temppelisaaren Pussyla-kansalaisopistolla legendaarisen Melaveikot-yhtyeen Marsalkka Kultasormen, Veikko Melan, sekä Huppasoturin pitämällä alkeiskurssilla. He opastivat Fistiniä maagisen musiikin perusteissa ja blues-voittoisan diatonitekniikan hyödyntämisessä lähitaistelussa ja naistenkaatamisessa.
Juhaisan Mantereen ikioma räppäri/kylähullu, Hoksottava Frans, taasen opetti Fistin DeBussya käyttämään sanoja aseena paha maailmaa vastaan. Toinen paikallinen räppäri (MC Tony Salmi) taas opetti, että kaikki kasvaa, lapset varttuu, virheistä oppii ja kokemusta karttuu.
Fistin DeBussystä tulikin yksi Juhaisan Mantereen suurimmista säveltäjistä ja musiikin uudistajista, jonka impressionistisessa musiikissa soinnut ja harmoniat ovat erityisen tärkeitä. DeBussyn tuotannon selkäranka ovat pianokappaleet, kuten Preludien I & II kirja. Tärkeitä teoksia ovat myös orkesterikappaleet, kuten La Mer ja Preludi Faunin iltapäivään ja kamarimusiikin teokset, kuten jousikvartetto op. 10. Oopperan historiaan DeBussy jäi teoksella Pelléas ja Mélissande (Wikipedia).
Työkseen Fistin DeBussy siis hyllytti kirjoja. Vapaa-ajallaan hän opetteli kuuluisan Linda Kauppenius-viulistin haarakyykkysoittometodia, sekä hyllytti suhteellisen tuhteja ja epävarmoja runotyttöjä aina olosuhteiden niin salliessa.
Elämä oli ihan kivaa kissanpäivien viettämistä ja jurrutti tasaisesti eteenpäin Juhaisalla Mantereella.
Hyllyttämisen ammattilainen, Fistin DeBussy, huomasi vähä kerrallaan kiinnostuvansa yhä enemmän muhkujen tyttöjen ja viulunvinguttamisen lisäksi myös Toril-planeetan erinäisistä jumalista. (Dm Huom! Kun viettää tarpeeksi aikaa asiakaspalveluduunissa, niin jotenkin sitä vain ajautuu lopulta uskontojen ja jumalien pariin etsimään tästä kaikesta edes jotain järkeä - toinen vaihtoehto olisi ollut silkka alkoholismi, mutta Fistin ei ollut vielä niin rutinoitunut aspa, vaikkei pelkkä mehukatti ollutkaan). Tässä tuli apuun kirjasto ja sen Jumal- ja mielikuvitusystäväfiktio-osasto.
Luettavaa riitti. Fistin lehteili pintapuolisesti läpi ties mitä pamfletteja ja peflettejä (esimerkiksi “MANGOG THE ASCENDED - He Has A Bad Case Of Diahorrea”, “Could you remind me again what my god, Rod, did?”, sekä “Ukko piste fi - puolityöttömien ylijumala”), mutta uskonnot vaikuttivat tabaxin mielestä vähän päälleliimatuilta jutuilta ja laumasielujen touhulta. Kuka helvetti palvoisi vapaaehtoisesti jotain Fabiota?
Yksi kirja kuitenkin puhutteli Fistin DeBussyn syvintä sisintä. Se oli kirjaston perällä - ikuisesti tyhjänä olevan “Lederhosenilainen huumorimusiikki”-osaston vieressä - unohdettuna maannut opus jumalasta nimeltään Lolwut.
Lolwut oli Juhaisan Mantereen oma jumala, joka oli erikoistunut multitaskaamisen, kärsivällisyyden ja heti huomenna kirjoitettavien taustatarinoiden jumalaksi, sekä kiusallisten hiljaisuuksien suojeluspyhimykseksi. Hänen väitetään aikanaan luoneen Juhaisan Mantereen eräänlaisessa optimisminpuuskassa.
Lolwutin olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla Juhaisan Mantereen suurin, mahtavin ja tunnetuin jumalolento. Valitettavasti Juhaisan Mantereen Jumalan PR-osasto oli käynyt aikanaan koulunsa Sadan Cunnan Ammattien Corcean Coulun Wiestinnässä, joten jumala oli vähä kerrallaan kadonnut umpipaskan viestinnän seurauksena lähestulkoon unholaan.
Juhoisan Mantereen "Kaikista Jumalista" olisi kyllä löytynyt Voe Vihtun temppelikirjastostakin sen seitsemää sorttia eri opusta, sarjakuvaa, käyttöopasta ja keräilykorttikansiota. Oli (tarpeettoman eroottisesti) kuvitettua sankarieeposta ("Ihmeellisesti Juho Esittää - Tyyppiryhmän Seikkailut"), Martha-allianssin kynäilemää uskontoteemaista keittokirjaa ("Prinsessakakut - näin kesytät Juhokäärmeesi"), "ThatGuyn Ennustukset Osa 47978 - Kaikilla Jumalilla on fiksaatio liikaan tarinointiin" ja tietty yli tuhatsivuinen klassikko - "Tusny, Osny ja Mesny - Kaikkien Jumalien Nousu. Ja Juho!".
Juhoisan Mantereen Kaikkien Jumalien palvominen olisi kuitenkin ollut liian konformistinen valinta emokissalle. Fistin DeBussy kun oli - kuten mainittua - Erilainen Nuori. Siksi lähes unohdettu extra rare limited edition underground-jumala Lolwut kosketteli konseptina mirrin sisintä tehokkaammin kuin kaksipäinen lasidildo.
Edes Voe Vihtun saaren virallinen uskontokanavoitsija, Worshippin' DeBussy, ei osannut kysyttäessä kertoa Juhaisan Mantereen Lolwut-jumalasta ihan kauheasti asioita!
Näin siis Fistin DeBussystä tuli Lolwut-jumalan palvoja - yksi niistä harvalukuisista, mutta hartaista uskovaisista, jotka aloittivat rukouksensa sanoilla: "No siis mulla olisi sulle yksi ihan nopea projekti..."
Vuodet vierivät Juhaisalla Mantereella (oletettavasti, sillä saaren kronikoitsija - Stressaantuneesti Juha - oli kokenut vakavan runosuonen ehtymisen ja siksi Juhaisan Mantereen viime vuosien tapahtumat olivat vähän hämärän peitossa). Fistin DeBussy oli sivutyöhönsä kirjastossa tyytyväinen.
Toki Lolwut-jumala vastasi yleensä palvojansa rukouksiin pelkillä lyhyillä “Sori, mutta mulla on joku nelkyt tikettiä jonossa tälläkin hetkellä”-pahoitteluilla, mutta siihenkin tottui.
Elämä jurrutti samanlaisena kuin aina ennenkin. Kirjoja lainattiin ja osa niistä jopa palautettiin. Joku paikallinen necromancer-hippi toi Voe Vihtun Temppelikirjastoon kepin nokkaan tökättyjä hevosenpäitä lasten lainattavaksi. Juhoisan Mantereen ikioma Perhaps Tanner toi muutaman kausikortin Juhaisalle Mantereelle avattuun Hilikka-teatteriinsa (Insert-Kadunnimi-Here 16, Traum). Joku oli käyttänyt hapansilakkaa kirjanmerkkinä. Normisettiä kirjastossa.
Eräänä iltana musiikillinen ja karvainen kirjastonhoitajamme, jonka isä olisi halunnut pennulleen kaksiosaisen nimen Pasi-isänsä nimeä kunnioittaen, kuitenkin löysi Jumalan. Ihan siis oikeasti.
Oli myöhäinen ilta Voe Vihtun temppelikirjastossa. Kirjastonhoitaja Fistin DeBussylla oli enää yksi lainapalautus vietävänä hyllyyn (Lizt Rhodesin kirjoittama ja kuvittama lastenkirja “Kaikki Barbaarit Eivät Näytä Samalta”). Hän oli jo henkisesti valmistautumassa kotiinlähtöön, kun huomasi kaljun ja vaihtelevasti-parrakkaan miesoletetun häveliäästi tupakoimassa kirjahyllyjen takana. Ikään kuin piilossa kaikkien katseilta.
Tabaxi hätkähti.
Fistin DeBussy ei hämmästynyt sitä, että joku tyyppi kiskoo spaddua lastenkirjaosastolla siinä vaiheessa kun kirjasto oli jo teknisesti suljettu. Kirjastossa näkee ties minkälaista hiihtäjää ja tahkopihkalaa ihan joka päivä. Siellä ei tuomittu ja aika harvoin enää edes yllätyttiin.
Bardi kuitenkin tunnisti tupakoivan hahmon ja se kieltämättä vähän yllätti. Lähes unohdettu, extra rare limited edition underground-jumala piiloröökillä ei ollut ihan jokapäiväistä settiä edes kirjastossa.
Vaivaannuttavasta hoveroinnista päätellen myös Jumala tunnisti seuraajansa ja tahtoi kovasti sanoa jotain.
Yksi asia ei johtanut toiseen, koska sekä tabaxi-bardi, että tämä mahtava Juhaisan Mantereen Jumala olivat molemmat vähintään henkisesti anti-social Social Clubin jäseniä.
Jos tämä yllättävä kohtaaminen olisi ollut suomalainen lause, se olisi ollut: “Ei mua varten tartte keittää.”
Lolwut nautti hetken vaivaantuneisuudesta hiljaisuudesta. Sen jälkeen hän alkoi puhua. Mahtipontisesti, kuten Jumalan kuuluukin. Hän loihe lausuman:
"Seuraajani, akolyytti Fistin DeBussy! Ammattiluokka - Bardi, hard. Taistelutilanteessa tukeva hahmo - kuten äitisi, Nyrkki-Kyllikki aikanaan.
Kuule minua! Olen antava sinulle Tehtävän! Tämä on elintärkeää koko Toril-planeetan kannalta!
Juhoisan Mantereen Kaikkien Jumalien tarpeeton keuliminen ja hirmuinen mania huolettaa itse kutakin jumalolentoa tässä vähäsen nyt kyllä. Ei ole hyvä tämä nyt.
Jos Osny-portit murtuvat, koittavi kaikille Tiuskimisen, Ylistressaantumisen ja Muutenkin Aikamoisten Kiukkunaamailun Aika.
Aika, jolloin druidit murjottavat hämmentyneinä ja lohikäärmeissyntyiset pillahtavat itkuun. Silkan kaaoksen ja psyykkisen vahingon aikaa, josta nauttivat vain kovanahkaisimmat barbaarit.
Kuule siis sanani, Fistin DeBussy! Lohikäärmeet eivät saa voittaa! Sinä olet tässä ratkaisevassa asemassa nyt kivasti-nätisti.
Matkaa siis Juhoisalle Mantereelle Haka-metsään muiden Valittujen kanssa!
Tee kaikkesi, että Osny-portit pysyvät kiinni, Kaikkien Jumalien maniat aisoissa ja että lohikäärmeet eivät tule meitä hallitsemaan!
Oikeesti! Tämä. On. Helvetin. Tärkeää! Älä anna yhdenkään Måstbusters-sankarin kuolla vasten heidän tahtoaan!"
Juhaisa Jumala sytytti toisen savukkeen kätevästi edellisen röökinjämän tulipäällä ja jatkoi puhumista, vaikka suurin hönkä oli selvästi jo loppunut:
"Mutta siis. Ei mulla muuta. Paitsi että on varmaan sillai vaarallista mennä itsekseen. Ota nyt vaikka tää tästnäi", ja länttäsi hämmentyneen (mutta sosiaalisesti epäkelvon) kissamuusikon syliin pienen lohikäärmeen, pseudosellaisen.
Selitykseksi pseudolohikäärmeestä Lolwut tarjosi vain, että minilohari omasi kuolleistapalaamisen magian kanavointitaitoja ja että se kannattaisi pitää erossa alkoholista.
Näin siis lähti matkaan lyhyenläntä kissaviulisti kuin kuumalta katolta. Kohti Juhoisaa Mannerta ja uusia seikkailuja!
Hän pääsi Became-a-Saarisen tulivuorisaarelle kommelluksitta ja paikansi helposti sen hätäisesti kaivetun matalan joukkohaudan, jonka sijainnin Lolwut oli hänelle paljastanut. Saarella oli selvästi suoritettu brutaalin julmia veritekoja jonkun sosiopaatin toimesta.
Kuovittuaan maata hetken, DeBussy sai kaivettua ylös päättömän ruhon, joka vastasi hänelle annettua Jumalaista Kuvausta.
Vähän enemmän ongelmia tuotti oikean pään löytäminen ruumiskasan seasta, mutta lopulta kissabardi oli kohtuullisen varma, että hänen löytämänsä pää oli ainakin tarpeeksi lähellä alkuperäistä.
Barbaarien päänkäyttötarve oli muutenkin aika vähäistä, joten Fistin DeBussy päätti soveltaa Lederhosenilaisen filosofin, Klaus Inafin, oppeja: “Riittää, että vähän siihen suuntaan”.
Tabaxi-bardi selaili hetken pseudolohikäärmeensä käyttöohjeita, kunnes löysi oikean sivun. Hän tuijotti uutta lemmikkiään vihaisesti ja murahti ilmoille Taikasanat:“Torkuttajat kuolevat nuorempina”
Muutaman viikon matalassa joukkohaudassa muhinut barbaarinraato heräsi eloon. Se veti henkeä rohisevasti ja karjaisi ilmoille: “LOHIKÄÄRMEET, JUMALAUTA, MINKÄ TEMPUN TEITTE!”
Raivonhuuto vaikutti kohottavan barbraadon eräänlaiseen levitaation tilaan, huomasi Fistin DeBussy kiinnostuneena, muttei ehtinyt kauaa tilannetta ihmetellä.
Tällä raadolla vaikutti olevan tekemisen meininki päällä.
Se ei jäänyt selvittämään yllättävää henkiinheräämistään tarkemmin, tai edes lausumaan kiitoksen sanaa Fistin DeBussylle, vaan syöksyi välittömästi ja raivolla kaivamaan Became-a-Saarisen matalaa joukkohautaa.
“Minä vielä perkeleeni kesytän”, ärisi barbaari itsekseen paiskoen hiekkaa ja ruumiinkappaleita ympäriinsä, kunnes löysi joukkohaudasta eriskummallisen muotoisen kirveen.
Barbaari/zombie heilautti kirvestä muutaman kerran kokeeksi ja murahti tyytyväisenä sen sylkiessä ilmoille pienen kipinäryöpyn. Zombie korjasi kasvoillaan olevien tummien lasien asentoa, käänsi katseensa kohti uteliasta tabaxi-bardia ja sanoi: “Helvetin lohikäärmeet”, kuin olisi tällä lauseella selittänyt kaiken.
Tabaxibardi nyökkäsi, koska itsesuojeluvaisto. Asiakaspalvelualan ensimmäisiä sääntöjähän on: “Älä väittele epäkuolleen kanssa, jos sillä sattuu olemaan maaginen kirves kädessä”
Tämän jälkeen Jimmy-kiukkupussi ja Fistin DeBussy aloittivat pitkän taivalluksensa kohti Haka-metsää ja siellä odottavaa Valittujen ryhmää. Näin oli Lolwut ohjeistanut ja nähnyt sen olevan hyvä.
Kumpikaan ei turhia puhunut matkan aikana.
He näkivät sen olevan hyvä.
Kopiopastaa mökillä. Tämä on lämätty puhelimella (kopiopastalla) tänne, joten nyt ei jaksa kirjoittaa hirveästi saatetta. Nevarinin pelaaja tahtoi vaihtaa roguesta bardiksi.
MÅSTBUSTERSIN TARU - OSA 2
FISTIN DEBUSSY - "Temppelin kirjastossa työskennellyt pieni emokissa, joka soittaa maailman pienintä viulua, eikä osaa pitää salaisuuksia"
Heipähei ja lämpimästi tervetuloa Måstbustersin Tarun toisen osan pariin. Minä olen Juhoisan Mantereen Virallinen Kronikoitsija, Ihmeellisesti Juho, ja te ette ole.
Tänään käännämme katseemme hetkeksi Juhaisalle Mantereelle ja siellä sijaitsevalle Voe Vihtun temppelisaarelle.
Ei sinne. Se on Voe Perscannicat-saaristo.
Hieman ylöspäin.
Juuri noin. Hienoa.
Aloitetaan.
Juhaisan Mantereen Voe Vihtun temppelisaari, kuten kaikki tiedämme, on kissahumanoidien, eli tabaxien, kansoittama vapaa-ajattelijoiden tyyssija ja yleisesti kaikenkarvainen turraario.
Saaren temppeliä ei oltu pyhitetty millekään tietylle jumaluudelle, koska Juhaisan Mantereen luonut Ylijumala oli sillee vaatimaton. Saari ( jonka vieres’ meri) oli legendan mukaan syntynyt Juhaisan Mantereen Jumalan Suuren Stressin sivutuotteena ja sen pääasiallinen vientituote oli karvaiset mirrit. (DM HUOM! Lisätietoja karvaisista mirreistä voi kysyä vaikka sun mutsiltasi).
Voe Vihtu ja sen tabaxit olivatkin tehneet mirrejä tunnetuksi Toril-maailmassa yhtä tehokkaasti kuin legendaariset Xhamster-, Motherless- ja XnXX -kylät konsanaan.
Saarelta olivat kotoisin mm. maineikkaat seikkailijat Jousi DeBussy, Kimi DeBussy, Bleedinfrom DeBussy, Fingerinmah DeBussy, Justin DeBussy ja surullisenkuuluisan alapäähygienian omannut Anssi Suo-Mela.
Myös Måstbustersin riveissä toiminut, kaikissa Juhoisan Mantereen kunnon kansalaisissa kauhua herättänyt Nevarin DeBussy -rosmo, oli alunperin saapunut juuri Voe Vihtun saarelta.
Siellä huhuttiin myös toimivan jonkinlainen salainen temppeliretardien veljeskunta. Siis siellä saaressa - ei turripuvussa kissaa larpanneessa Nevarinissa.
Tässä mahdollisesti-aikanaan-semi-paniikilla pystyyn kyhätyssä temppelisaaressa eleli myös tämänkertaisen tarinamme protagonisti - maailman pienintä viulua just sulle soittava bardi nimeltään Fistin DeBussy.
Fistin oli tavallaan ihan tavallinen - joskin pienikokoinen - kissahumanoidi, eli tuttavallisemmin tabaxi. Luonteeltaan hän oli henkeen ja vereen emokissa ja sukupuoleltaan tämä mustakarvainen DeBussy oli “tarkemmin määrittelemätön matka-, tai rahtitavaran mittayksikkö”, eli kolli.
Fistin DeBussya ei oltu siunattu mainittavammin sosiaalisen kanssakäymisen jalolla taidolla, eikä myöskään kyvyllä pitää edes yksinkertaisinta salaisuutta omanaan. Hän työskenteli kuntakokeilun mahdollistamana Voe Vihtun kirjastossa tukityöllistettynä, kuten yllättävän moni muukin ujo Erilainen Nuori. Kirjastossa kun kaikki ovat aina lähtökohtaisesti kivoja tyyppejä, eikä ketään kiusattu siksi että se oli vähän erilainen, tai sosiaalisesti haasteellinen tapaus.
Oikeastaan kummallisuus ja vähintään lievä sosiaalinen kömpelyys jopa kuuluvat kirjastonhoitajan ammatin pätevyysvaatimuksiin (yhdessä Punaisen Voe Vihtun EA1:n ja TuliTassu-työturvallisuuskortin suorittamisen kanssa). Kirjastossa henkilön outous oli helppoa pistää sivuun. Kirjaimellisesti. (Näitä kirjastovitsejä saa muuten lainata, jos tahtoo).
Fistin DeBussy oli siis muusikko, bardi. Musiikin perusteet hän oppi aikanaan Voe Vihtun temppelisaaren Pussyla-kansalaisopistolla legendaarisen Melaveikot-yhtyeen Marsalkka Kultasormen, Veikko Melan, sekä Huppasoturin pitämällä alkeiskurssilla. He opastivat Fistiniä maagisen musiikin perusteissa ja blues-voittoisan diatonitekniikan hyödyntämisessä lähitaistelussa ja naistenkaatamisessa.
Juhaisan Mantereen ikioma räppäri/kylähullu, Hoksottava Frans, taasen opetti Fistin DeBussya käyttämään sanoja aseena paha maailmaa vastaan. Toinen paikallinen räppäri (MC Tony Salmi) taas opetti, että kaikki kasvaa, lapset varttuu, virheistä oppii ja kokemusta karttuu.
Fistin DeBussystä tulikin yksi Juhaisan Mantereen suurimmista säveltäjistä ja musiikin uudistajista, jonka impressionistisessa musiikissa soinnut ja harmoniat ovat erityisen tärkeitä. DeBussyn tuotannon selkäranka ovat pianokappaleet, kuten Preludien I & II kirja. Tärkeitä teoksia ovat myös orkesterikappaleet, kuten La Mer ja Preludi Faunin iltapäivään ja kamarimusiikin teokset, kuten jousikvartetto op. 10. Oopperan historiaan DeBussy jäi teoksella Pelléas ja Mélissande (Wikipedia).
Työkseen Fistin DeBussy siis hyllytti kirjoja. Vapaa-ajallaan hän opetteli kuuluisan Linda Kauppenius-viulistin haarakyykkysoittometodia, sekä hyllytti suhteellisen tuhteja ja epävarmoja runotyttöjä aina olosuhteiden niin salliessa.
Elämä oli ihan kivaa kissanpäivien viettämistä ja jurrutti tasaisesti eteenpäin Juhaisalla Mantereella.
Hyllyttämisen ammattilainen, Fistin DeBussy, huomasi vähä kerrallaan kiinnostuvansa yhä enemmän muhkujen tyttöjen ja viulunvinguttamisen lisäksi myös Toril-planeetan erinäisistä jumalista. (Dm Huom! Kun viettää tarpeeksi aikaa asiakaspalveluduunissa, niin jotenkin sitä vain ajautuu lopulta uskontojen ja jumalien pariin etsimään tästä kaikesta edes jotain järkeä - toinen vaihtoehto olisi ollut silkka alkoholismi, mutta Fistin ei ollut vielä niin rutinoitunut aspa, vaikkei pelkkä mehukatti ollutkaan). Tässä tuli apuun kirjasto ja sen Jumal- ja mielikuvitusystäväfiktio-osasto.
Luettavaa riitti. Fistin lehteili pintapuolisesti läpi ties mitä pamfletteja ja peflettejä (esimerkiksi “MANGOG THE ASCENDED - He Has A Bad Case Of Diahorrea”, “Could you remind me again what my god, Rod, did?”, sekä “Ukko piste fi - puolityöttömien ylijumala”), mutta uskonnot vaikuttivat tabaxin mielestä vähän päälleliimatuilta jutuilta ja laumasielujen touhulta. Kuka helvetti palvoisi vapaaehtoisesti jotain Fabiota?
Yksi kirja kuitenkin puhutteli Fistin DeBussyn syvintä sisintä. Se oli kirjaston perällä - ikuisesti tyhjänä olevan “Lederhosenilainen huumorimusiikki”-osaston vieressä - unohdettuna maannut opus jumalasta nimeltään Lolwut.
Lolwut oli Juhaisan Mantereen oma jumala, joka oli erikoistunut multitaskaamisen, kärsivällisyyden ja heti huomenna kirjoitettavien taustatarinoiden jumalaksi, sekä kiusallisten hiljaisuuksien suojeluspyhimykseksi. Hänen väitetään aikanaan luoneen Juhaisan Mantereen eräänlaisessa optimisminpuuskassa.
Lolwutin olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla Juhaisan Mantereen suurin, mahtavin ja tunnetuin jumalolento. Valitettavasti Juhaisan Mantereen Jumalan PR-osasto oli käynyt aikanaan koulunsa Sadan Cunnan Ammattien Corcean Coulun Wiestinnässä, joten jumala oli vähä kerrallaan kadonnut umpipaskan viestinnän seurauksena lähestulkoon unholaan.
Juhoisan Mantereen "Kaikista Jumalista" olisi kyllä löytynyt Voe Vihtun temppelikirjastostakin sen seitsemää sorttia eri opusta, sarjakuvaa, käyttöopasta ja keräilykorttikansiota. Oli (tarpeettoman eroottisesti) kuvitettua sankarieeposta ("Ihmeellisesti Juho Esittää - Tyyppiryhmän Seikkailut"), Martha-allianssin kynäilemää uskontoteemaista keittokirjaa ("Prinsessakakut - näin kesytät Juhokäärmeesi"), "ThatGuyn Ennustukset Osa 47978 - Kaikilla Jumalilla on fiksaatio liikaan tarinointiin" ja tietty yli tuhatsivuinen klassikko - "Tusny, Osny ja Mesny - Kaikkien Jumalien Nousu. Ja Juho!".
Juhoisan Mantereen Kaikkien Jumalien palvominen olisi kuitenkin ollut liian konformistinen valinta emokissalle. Fistin DeBussy kun oli - kuten mainittua - Erilainen Nuori. Siksi lähes unohdettu extra rare limited edition underground-jumala Lolwut kosketteli konseptina mirrin sisintä tehokkaammin kuin kaksipäinen lasidildo.
Edes Voe Vihtun saaren virallinen uskontokanavoitsija, Worshippin' DeBussy, ei osannut kysyttäessä kertoa Juhaisan Mantereen Lolwut-jumalasta ihan kauheasti asioita!
Näin siis Fistin DeBussystä tuli Lolwut-jumalan palvoja - yksi niistä harvalukuisista, mutta hartaista uskovaisista, jotka aloittivat rukouksensa sanoilla: "No siis mulla olisi sulle yksi ihan nopea projekti..."
Vuodet vierivät Juhaisalla Mantereella (oletettavasti, sillä saaren kronikoitsija - Stressaantuneesti Juha - oli kokenut vakavan runosuonen ehtymisen ja siksi Juhaisan Mantereen viime vuosien tapahtumat olivat vähän hämärän peitossa). Fistin DeBussy oli sivutyöhönsä kirjastossa tyytyväinen.
Toki Lolwut-jumala vastasi yleensä palvojansa rukouksiin pelkillä lyhyillä “Sori, mutta mulla on joku nelkyt tikettiä jonossa tälläkin hetkellä”-pahoitteluilla, mutta siihenkin tottui.
Elämä jurrutti samanlaisena kuin aina ennenkin. Kirjoja lainattiin ja osa niistä jopa palautettiin. Joku paikallinen necromancer-hippi toi Voe Vihtun Temppelikirjastoon kepin nokkaan tökättyjä hevosenpäitä lasten lainattavaksi. Juhoisan Mantereen ikioma Perhaps Tanner toi muutaman kausikortin Juhaisalle Mantereelle avattuun Hilikka-teatteriinsa (Insert-Kadunnimi-Here 16, Traum). Joku oli käyttänyt hapansilakkaa kirjanmerkkinä. Normisettiä kirjastossa.
Eräänä iltana musiikillinen ja karvainen kirjastonhoitajamme, jonka isä olisi halunnut pennulleen kaksiosaisen nimen Pasi-isänsä nimeä kunnioittaen, kuitenkin löysi Jumalan. Ihan siis oikeasti.
Oli myöhäinen ilta Voe Vihtun temppelikirjastossa. Kirjastonhoitaja Fistin DeBussylla oli enää yksi lainapalautus vietävänä hyllyyn (Lizt Rhodesin kirjoittama ja kuvittama lastenkirja “Kaikki Barbaarit Eivät Näytä Samalta”). Hän oli jo henkisesti valmistautumassa kotiinlähtöön, kun huomasi kaljun ja vaihtelevasti-parrakkaan miesoletetun häveliäästi tupakoimassa kirjahyllyjen takana. Ikään kuin piilossa kaikkien katseilta.
Tabaxi hätkähti.
Fistin DeBussy ei hämmästynyt sitä, että joku tyyppi kiskoo spaddua lastenkirjaosastolla siinä vaiheessa kun kirjasto oli jo teknisesti suljettu. Kirjastossa näkee ties minkälaista hiihtäjää ja tahkopihkalaa ihan joka päivä. Siellä ei tuomittu ja aika harvoin enää edes yllätyttiin.
Bardi kuitenkin tunnisti tupakoivan hahmon ja se kieltämättä vähän yllätti. Lähes unohdettu, extra rare limited edition underground-jumala piiloröökillä ei ollut ihan jokapäiväistä settiä edes kirjastossa.
Vaivaannuttavasta hoveroinnista päätellen myös Jumala tunnisti seuraajansa ja tahtoi kovasti sanoa jotain.
Yksi asia ei johtanut toiseen, koska sekä tabaxi-bardi, että tämä mahtava Juhaisan Mantereen Jumala olivat molemmat vähintään henkisesti anti-social Social Clubin jäseniä.
Jos tämä yllättävä kohtaaminen olisi ollut suomalainen lause, se olisi ollut: “Ei mua varten tartte keittää.”
Lolwut nautti hetken vaivaantuneisuudesta hiljaisuudesta. Sen jälkeen hän alkoi puhua. Mahtipontisesti, kuten Jumalan kuuluukin. Hän loihe lausuman:
"Seuraajani, akolyytti Fistin DeBussy! Ammattiluokka - Bardi, hard. Taistelutilanteessa tukeva hahmo - kuten äitisi, Nyrkki-Kyllikki aikanaan.
Kuule minua! Olen antava sinulle Tehtävän! Tämä on elintärkeää koko Toril-planeetan kannalta!
Juhoisan Mantereen Kaikkien Jumalien tarpeeton keuliminen ja hirmuinen mania huolettaa itse kutakin jumalolentoa tässä vähäsen nyt kyllä. Ei ole hyvä tämä nyt.
Jos Osny-portit murtuvat, koittavi kaikille Tiuskimisen, Ylistressaantumisen ja Muutenkin Aikamoisten Kiukkunaamailun Aika.
Aika, jolloin druidit murjottavat hämmentyneinä ja lohikäärmeissyntyiset pillahtavat itkuun. Silkan kaaoksen ja psyykkisen vahingon aikaa, josta nauttivat vain kovanahkaisimmat barbaarit.
Kuule siis sanani, Fistin DeBussy! Lohikäärmeet eivät saa voittaa! Sinä olet tässä ratkaisevassa asemassa nyt kivasti-nätisti.
Matkaa siis Juhoisalle Mantereelle Haka-metsään muiden Valittujen kanssa!
Tee kaikkesi, että Osny-portit pysyvät kiinni, Kaikkien Jumalien maniat aisoissa ja että lohikäärmeet eivät tule meitä hallitsemaan!
Oikeesti! Tämä. On. Helvetin. Tärkeää! Älä anna yhdenkään Måstbusters-sankarin kuolla vasten heidän tahtoaan!"
Juhaisa Jumala sytytti toisen savukkeen kätevästi edellisen röökinjämän tulipäällä ja jatkoi puhumista, vaikka suurin hönkä oli selvästi jo loppunut:
"Mutta siis. Ei mulla muuta. Paitsi että on varmaan sillai vaarallista mennä itsekseen. Ota nyt vaikka tää tästnäi", ja länttäsi hämmentyneen (mutta sosiaalisesti epäkelvon) kissamuusikon syliin pienen lohikäärmeen, pseudosellaisen.
Selitykseksi pseudolohikäärmeestä Lolwut tarjosi vain, että minilohari omasi kuolleistapalaamisen magian kanavointitaitoja ja että se kannattaisi pitää erossa alkoholista.
Näin siis lähti matkaan lyhyenläntä kissaviulisti kuin kuumalta katolta. Kohti Juhoisaa Mannerta ja uusia seikkailuja!
Hän pääsi Became-a-Saarisen tulivuorisaarelle kommelluksitta ja paikansi helposti sen hätäisesti kaivetun matalan joukkohaudan, jonka sijainnin Lolwut oli hänelle paljastanut. Saarella oli selvästi suoritettu brutaalin julmia veritekoja jonkun sosiopaatin toimesta.
Kuovittuaan maata hetken, DeBussy sai kaivettua ylös päättömän ruhon, joka vastasi hänelle annettua Jumalaista Kuvausta.
Vähän enemmän ongelmia tuotti oikean pään löytäminen ruumiskasan seasta, mutta lopulta kissabardi oli kohtuullisen varma, että hänen löytämänsä pää oli ainakin tarpeeksi lähellä alkuperäistä.
Barbaarien päänkäyttötarve oli muutenkin aika vähäistä, joten Fistin DeBussy päätti soveltaa Lederhosenilaisen filosofin, Klaus Inafin, oppeja: “Riittää, että vähän siihen suuntaan”.
Tabaxi-bardi selaili hetken pseudolohikäärmeensä käyttöohjeita, kunnes löysi oikean sivun. Hän tuijotti uutta lemmikkiään vihaisesti ja murahti ilmoille Taikasanat:“Torkuttajat kuolevat nuorempina”
Muutaman viikon matalassa joukkohaudassa muhinut barbaarinraato heräsi eloon. Se veti henkeä rohisevasti ja karjaisi ilmoille: “LOHIKÄÄRMEET, JUMALAUTA, MINKÄ TEMPUN TEITTE!”
Raivonhuuto vaikutti kohottavan barbraadon eräänlaiseen levitaation tilaan, huomasi Fistin DeBussy kiinnostuneena, muttei ehtinyt kauaa tilannetta ihmetellä.
Tällä raadolla vaikutti olevan tekemisen meininki päällä.
Se ei jäänyt selvittämään yllättävää henkiinheräämistään tarkemmin, tai edes lausumaan kiitoksen sanaa Fistin DeBussylle, vaan syöksyi välittömästi ja raivolla kaivamaan Became-a-Saarisen matalaa joukkohautaa.
“Minä vielä perkeleeni kesytän”, ärisi barbaari itsekseen paiskoen hiekkaa ja ruumiinkappaleita ympäriinsä, kunnes löysi joukkohaudasta eriskummallisen muotoisen kirveen.
Barbaari/zombie heilautti kirvestä muutaman kerran kokeeksi ja murahti tyytyväisenä sen sylkiessä ilmoille pienen kipinäryöpyn. Zombie korjasi kasvoillaan olevien tummien lasien asentoa, käänsi katseensa kohti uteliasta tabaxi-bardia ja sanoi: “Helvetin lohikäärmeet”, kuin olisi tällä lauseella selittänyt kaiken.
Tabaxibardi nyökkäsi, koska itsesuojeluvaisto. Asiakaspalvelualan ensimmäisiä sääntöjähän on: “Älä väittele epäkuolleen kanssa, jos sillä sattuu olemaan maaginen kirves kädessä”
Tämän jälkeen Jimmy-kiukkupussi ja Fistin DeBussy aloittivat pitkän taivalluksensa kohti Haka-metsää ja siellä odottavaa Valittujen ryhmää. Näin oli Lolwut ohjeistanut ja nähnyt sen olevan hyvä.
Kumpikaan ei turhia puhunut matkan aikana.
He näkivät sen olevan hyvä.
Liitteet
TL;DR - Limbo. Montaasi. Jokainen menee taholleen ja härvää asioita. Marc O'Bumström esittelee itsensä tarkemmin ja Nevarin DeBussy järjestää antiklimaattisen paljastuksen.
Jakso 21.1 "THIS HAS BEEN FUN, BUT I WILL GO AWAY NOW"
Päivät 17-108. Mukana: Nevarin DeBussy, Jimmy "The Erased" Nukem, Papuliina Pekantytär, Ramadaba Dingthong, Måst van der Woodsen, Marc O'Bumström ja Fistin DeBussy
Kuten todettua - viimekertainen jakso jäi ikävästi cliffhanger-kohtaan tuossa Eri Ulottuvuuden, Hämmentävästi Jonkun Takapihalta näyttävässä Limbossa. Jännitystä nyt vain täytyy pitää yllä.
Koska kehitys kehittyy jatkuvasti, oli Toisen Ulottuvuuden Terassille ilmestynyt sangen päheästi nikkaroitu valokate. Olipa joku hieno ihminen myös ilmeisesti hionut ja lakannut terassilaudatkin. Tämän yhä keskiluokkaisemmaksi käyvän ympäristön maisemissa siis jatkuu tarinamme.
Nevarin DeBusy oli juuri ilmoittanut, että ei halua enää jatkaa seikkailua Måstbustersin kanssa. Karvainen mirri pysyi tiukasti päätöksensä takana, vaikka tabaxin tarina jäikin ikävästi vähän tussuksi.
Nevarin nousi seisomaan ja kiitti kaikkia: "Heikää ny sit. Tää on ollut ihan kivaa, mutta mää lähre ny. Tai, siis... no. Ei tää nyt sillee kivaa ole ollut, mutta kumminski."
Måstbustersin muut jäsenet (paitsi Bud, joka oli jo poistunut tässä vaiheessa Essexin suuntaan) katsoivat hämmentyneinä kun sinertävä mirri vetäisi Loputtoman Säilytystilan Säkistään eväsleivän. Leipä oli ruisversio ja sen täytteinä oli tomaattia, salaattia ja jotain lihantapaista - eläköön BLT-ihmiset ja heidän oikeutensa!
Tabaxi Nevarin DeBussy otti tarpeettoman aggressiivisen ja tiukan katsekontaktin Papuliinaan ja siirsi voileivän huulilleen. Tämän jälkeen leipä täytteineen katosi mirrin sisään hitaasti, mutta vääjäämättömästi.
Ryhmä ei oikein kiinnittänyt tähän huomiota.
Saatuaan leipäperformanssinsa valmiiksi, Nevarin DeBussy nuoleskeli hitaasti sormensa puhtaiksi yksi kerrallaan. Sitten hän - säilyttäen edelleen vaivaannuttavan intiimin ja tiukan katsekontaktin Papuliinaan - totesi: "Hei ny" ja katosi paikalta.
Seurasi vaivaantunut hiljaisuus. Oliko se tehnyt jotain? Mitä me missattiin?
Kukaan ei oikein osannut suhtautua tähän DePussiivis-aggressiiviseen eväshetkeen ja sitä seuranneeseen poistumaan kovin luontevasti.
Kun alkujärkytys meni ohi, alkoi Måstbusters varovaisesti spekuloida, että tabaxi oli varmaan lähtenyt muualle etsimään itseään. Ramadaban mielestä oli ihan tyhmää lähteä mihinkään itseään etsimään, kun tuossahan se oli jo.
Terassin nurkassa lymyillyt, tavallaan ihan seksikkään miehekkäällä tavalla kaljuuntunut silmälasipäinen henkilöoletettu oli kaikkien yllätykseksi taas ensimmäisenä äänessä. Hän rykäisi kohteliaasti pöytänsä takaa ja sanoi: "No niin. Seikkailijat. Tarinan Primus Motorit. Teidän on siis opittava toimimaan yhtenä ryhmänä, eikä vain ryhmänä yksilöitä. Tarinan on edettävä. Tämän vuoksi..."
"Hetkinen!", parahti alati tarkkaavainen Måst taustalta. "Söikö toi katti just Kanelin!?"
Måstbustersin limboversio-ihmiset ryntäsivät katsomaan Nevarinin jättämiä leivänjämiä ja kyy-yllähän se kovasti näytti siltä, että jotain tosi marsupaanipohjaista oli ollut täytteenä.
Papuliina "Liana Ippu" Pekantytär tujotti lamaantuneena Vagestanin Ruispala -leivän salaatti-tomaatti-kanelikuorrutteisia jämiä. Papuliina ei oikein nyt osannut sanoa mitään. Tuntui vähän tyhjältä.
Että sellainen loppu sitten marsunpelastamiselle.
Papuliina vetäytyi mielessään kauas, kauas pois. Ikäänkuin sykkyrälle.
Kärsimätön ja ikuisesti huomiota vaativa mieshenkilöoletettu rykäisi uudestaan ja jatkoi sisukkaasti ja tilannesokeasti: "Eli tarinaa eteenpäin ja yhteistyötä pönttöön! Tämän vuoksi olen lähettävä teidät jokaisen taholleen. Etsimään itselleen Tarinan ja takomaan olemassaololleen Tarkoituksen. Lähdette löytämään itsellenne Ystäviä ja Syyn Jatkaa. Teille jokaiselle on varattu Personoitu Seikkailu!"
Oli aika pitää montaasi (Youtube). Löytää uusia juonteita tarinaan, seikkailla kuka missäkin ja lopulta tavata Haka-metsän liepeillä.
Kun musiikki vihdoin lakkasi soimasta, oli tarina liikahtanut noin kolme kuukautta eteenpäin.
FISTIN DEBUSSY
Tarinamme alkaa lähikuvalla läpimärästä mirristä. Fistin DeBussy-bardihan se siinä kiitää oman pienen jollansa kanssa kohti Became-a-Saarisia, silmissään päättäväisyyden kiilto.
Hänellä oli tehtävä. Hänellä oli myös lapio. Hän ei pelännyt nojautua kumpaankaan.
Ennen lähtöään Fistin DeBussy oli kertonut kaikille Voe Vihtun temppelisaarella, että oli löytänyt kärsivällisyyden ja multitaskaamisen jumalan kun se oli röökitauolla piilossa. Jumala oli puhunut henkilökohtaisesti tälle kirjastossa tukityöllistettynä toimineelle, pahasti syrjäytymisvaarassa olevalle nuorelle muusikolle, ja antanut tälle Pyhän Tehtävän.
Juhaisan Mantereen Jumalan opetuslapset protestoivat kiivaasti, että meidän jumala ei kyllä varppina tupakoi. Muutenkin monen Fistinin kanssa keskustelleen olisi tehnyt mieli kysyä nätisti, että miten nämä jumalat sattuikin valitsemaan aina juttukavereikseen tyyppejä jotka vielä etsivät paikkaansa tässä maailmassa.
Onnekseen Voe Vihtun väki tajusi olla kuitenkin hiljaa. Antisosiaalisten ihmisten kanssa uskonnosta väittely oli aina vähän riskialtista puuhaa. Hekumallinen hurmos oli selvästi täyttänyt mirrin ääriään myöten ja kai se sitten oli hyvä juttu. Ainanski sillä oli harrastus.
Sitä paitsi - se oli vihdoin lähdössä Voe Vihtusta, joten parempi antaa sen vain olla. Hymistä ja nyökkäillä. Jumalainen Tehtävä. Niin tietysti.
Fistin DeBussy käytteli taitavasti peräsintä, jolla jolla pysyi suunnattuna kohti Became-a-Saarista. Hän rantautui sulavasti ja harppoi välittömästi kohti saaren sisäosia päättäväisen näköisenä.
Fistin oli nuorena kiertänyt pitkin Juhaisaa Mannerta Dimmu Burger-poikabändin keikkaviulistina ja oppinut eräältä roudarilta, että ihmiset harvoin pysäyttävät tyyppiä, joka Näytti Siltä Että Se Tietää Mitä Tekee.
Toki Shagrath-roudarin väitettiin myös sekaantuvan rottiin, joten sen sanomisista ei aina tiennyt. Tämä kikka kuitenkin toimi tällä kertaa ja Fistin lampsi keskelle saarta vailla ongelmia.
Lopulta bardimme paikallisti Became-a-Saarisen kultistiluolan eteen kaivetun joukkohaudan. Sen viereen oli pykätty savesta noin metrin mittainen - ilmeisesti ei-niin-taiteellisten lasten tekemä - patsas.
Patsaaseen oli kuvattu ihmishyljehenkilö, joka näytti kannustaen peukaloa ja yritti hymyillä rakastavasti. Sen jalustaan oli kirjoitettu: "ÄLÄ HYLJEKSI MUN ISIÄ".
Kuten niin usein lasten tekemässä taiteessa, patsaan hymy vaikutti enemmän mielenvikaisen murhanhimoiselta virneeltä kuin rakastavan isälliseltä.
Fistin totesi mielessään, että työ oli kyllä ihan kivan näköinen - kunhan sitä katsoi tarpeeksi kaukaa.
Hetki kaivelua ja kohta päätön barbaari oli jo noukittu joukkohaudan ruumisröykkiöstä erilleen. Seurasi hieman lisää kaivelua ja rahtunen improvisoitua kirurgiaa. Fistin DeBussy katsoi tyytyväisenä aikaansaannostaan ja oli lähes varma, että oli löytänyt oikean pään Jimmyn harteille.
Kun barbaari oli parsittu kokoon, vingutti bardi tunteellisesti viuluaan ja antoi kauniiden, maagisten sävelten lipua läpi Jimmyn elottoman ruumiin.
“Torkuttajat kuolevat nuorempina”, lauloi tabaxi maailman pienimmän viulun soidessa taustalla. James "Jimmy" Nukemin sielu havahtui Ikuisesta Harmaasta Kulkueesta takaisin Toril-planeetalle.
Barbaari avasi silmänsä ja tokaisi ykskantaan: "Lisko-Juutilaiset hallitsevat tätä maailmaa! Tulipallot eivät sulata teräspalkkeja! Velhot levittävät kemikaalivanoja ilmaan hallitakseen ajatuksiamme! Positiivinen ajattelu voittaa oikeat lääkkeet! Aidot Patasydämet eivät varmasti panikoi ennen kauden alkua tarpeettomasti!"
Fistin DeBussy harmitteli että voi saatana - Jimmy oli tainnut saada lievän aivovaurion.
Siitä huolimatta. Kaksikko suuntasi kohti Haka-metsää. Fistin DeBussy nukkui matkan ajan toinen silmä auki - ihan siltä varalta, jos matkatoverina ollut zombie olisi kaivannut pientä aivopähkinää reissun aikana.
JIMMY NUKEM
Olin kuollut. Sitten heräsin henkiin. Sitten en ollut kuollut.
Olen unohtanut paljon. Epäkuolleena olemisessa pahinta on haju. Minulla on nyt kirves. Edelleen vituttaa.
Liskokuume on tosiasia. Lohikäärmeet ovat perseestä.
Nyt seuraan kissaa. Se soittaa kaunista musiikkia.
MARC O'BUMSTRÖM
Yritän pitää tarinani lyhyenä. Ketään alaspäin katsomatta - pikkuiset yksityiskohdat ovat usein tarinoissa turhia.
Isäni, Dickiny O'Bumström, oli eläessään Gaylordin rikkaimpia miehiä. Hän omisti yli puolet Gaylordin pitäjän maista ja hänet tunnettiinkin Reinbowi Tajotainin kuningaskunnassa arvonimellä Earl Gay.
Valitettavasti isäni rakasti myös nopeita naisia, halpoja hevosia, hanhinaamojen kaakatusta ja yleistä vedonlyöntiä. Iskän kohtaloksi koitui lyödä vetoa kuningas Litmasen kanssa erään areenataistelun - komea, joskin tuntematon haltiasoturi vastaan kultaturkkinen leijona - lopputulemasta.
Jari Korpisalo-nimisen hämärän haltian suostuttelemana Dickiny O'Bumström asetti panokseksi kaiken mitä hän omisti - ja hävisi. Mangog-niminen haltiasoturi päätyi hurjan taistelun jälkeen peittoamaan leijonan ja isäni menetti koko omaisuutensa kuningas Litmaselle.
Alastomana ja järkensä menettäneenä Dickiny O'Bumström juoksi karmeasti huutaen syvälle metsään. Tuossa nimenomaisessa metsässä asui valitettavasti myös pelätty homojättiläisten heimo - Pudotettu Saippua, Piilotettu Lohikäärme. Isääni ei nähty sen koommin.
Olin juuri perimässä isäni rikkaudet ja kohoamassa arvoasteikolla ylöspäin, mutta pieneen meni. Sen pituinen se ja lyhyestä virsi kaunis.
Masennuin kun ymmärsin kohtaloni olevan matalapalkkaisena alahyllyttäjä raataminen Vagestanin Frist Priss-kaupassa. Tunsin itseni niin kovin pieneksi.
Isättömänä, maattomana ja rahattomana koin olevani hukassa. Liityin Puolituistietäjien "Pienet Neuvoa-antavat"-yhdistykseen ja yritin hukuttaa suruni viinastaennustukseen, mutta huonolla menestyksellä. Kuka olisi arvannut?
Hain lohtua kaikista elämän pienistä iloista, kuten kääpiöstrippareista ja minibaareista, mutta lopulta edes Pikku2-bordellin ("Mitä isot edellä, sitä pienet perässä!") miniläppärit eivät jaksaneet kiinnostaa.
Pieni masennus oli jatkuvasti päällä.
Sitten löytyi Ravensburger-tuotantoyhtiö ja Heist Itte!-ohjelman kuvaukset. Löytyi sekalainen sakki, joka kutsui itseään nimellä Måstbusters ja tehtiin päätös pelastaa vähän marsua.
Löytyi tarkoitus.
Marsun löytäminen oli yllättävän työlästä, mutta löytyi sentään seikkailuja, jännittäviä hetkiä ja yllättävän monta muka-kekseliäästi nimettyä tavernaa. Ja niissä tavernoissa tarjottiin aika usein alkoholia rahaa vastaan. Ja se alkoholi oli aika hyvää.
Seuraavaksi alkoikin Dickiny O'Bumströmin pojan filmi pätkiä aika pahasti.
Kun ei ole tarkkoja muistikuvia eilisen tapahtumista, niin jokainen seikkailu on seikkailu. Aamulla herätessä joku infoaa siinä vieressä, että: "Huomenta! Kusit sitten roskikseen!", tai: "Me ollaan muuten just yksimielisesti liitytty lohikäärmeiden puolelle!". Vähemmästäkin saa pienen depression.
Loppuviimeksi mä huomasin havahtuvani siihen, että olin ryhmäni kanssa orjuuttanut kasan lapsia. Vapaa-ajalla mä hengasin jonkun keltaisen ja moraalisesti tosi kyseenalaisen jyrsijäoletetun kanssa.
Eikä kukaan tullut selittämään, että mikä homma ja mikä päämäärä. Korkeintaan heittää jonkun pallon käteen ja huutaa, että: "Tää o koripalloo! Hyppää, puolituinen!"
Tuntui siltä, että mä olin tavallaan läsnä, mutta silti jossain ihan muualla. Tuntui, että olisi hyvä hetki pitää vähän taukoa.
Sieltä Limbosta mä siirryin tonne FC Unitediin ja ihan vaan biletin. Mun frendit - Avaruuslehmipoika, Pötsi, Blink Dog ja Ninjakin sanoo, ettei kukaan osaa bilettää niinku mä. Ettei kukaan pysty bilettämään samalla tasolla.
Mutta sitten se meni vähän yli - niinku puolituisilla aika usein asiat menee. Mä päädyin potkimaan vitutus- ja muuten vaan päissäni kaikkia ja kaikkea FC Unitedissa sukille kunnes mä lensin putkaan.
Ja sen jälkeen mä lensin koko kaupungista pihalle. Aikamoinen miniloma.
Kun mut karkotettiin kaupungista, niin mä totesin, että nyt ei ole hyvä tämä. Pakko painaa jarrua, ennenkuin jarru painaa sua - tiäksä mitä mä tarkoitan? Että nyt pitää stoppaa vetääst soppaa ennenku mä droppaan. Vaikka kaupungin rohtotohtori sanoikin, ettei yksi lasi viiniä illassa haittaa.
Putkan vartiosto länttäs mulle sinisen nauhan tassuun ja lähetti johonkin Miesten Laulutaloon vetämään vähän happea.
Täällä mää nyt sitten olen ja yritän, vaikka ei ole helppoa olla mun pikku-housuissa. Käyn Toipuvien Puolituistietäjien "12 pientä askelta"-kursseilla ja teen kaikkea pientä hommaa. Pätkätöitä ja pieniä yrityksiä, lähinnä. Koitan pitää iloisen mielen ja tiedustella iltaisin misuilta, että millai tua - lähtisiksää yhdelle pienelle?
Onneksi mun seikkailuryhmän, Kunniattomien Bustersien, Papuliina on täällä Laulutalossa myös.
Silläkään ei mene kauhean hyvin, joten sekin on vähän vetämässä happea. Vaikuttaa kauhean symppikseltä tapaukselta noin niinku druidiksi.
Tulisikohan siitä mun uusi sielunkumppani?
Tauko oli ohi ja sitten pelattiin! Kaikki pääsivät paikalle ja oli kaikkea pientä kivaa. Seuraavat kuvaukset menee oikeastaan vähän sekavaksi, koska tässä yhdistellään eri pelikertoja ja hahmohistoriaa samalla. Ihan vaan koska pystyy siihen.
Nevarinin pelaaja tosiaan aloitti tämän session syömällä voileivän, johon oli nätisti askarrellut-paskarrellut jotain marsunnäköistä. Viesti ei tosin ensin mennyt perille, mutta lopulta Papuliinan pelaajalle valkeni ja hän menetti ihan selvästi uskon ihmisiin ja ihmeisiin samalla kertaa.
Nevarinin medicine-heitot oli valitettavasti vähän liian pieniä ja Jimmy sai -1 älykkyyteensä. Marcin hieno ja aikuismainen tarina avautui kaikkine homojättiläisineen ja jarikorpisaloineen. On tämä vaan aikuisten hommaa <3
Nevarinin pelaaja tosiaan aloitti tämän session syömällä voileivän, johon oli nätisti askarrellut-paskarrellut jotain marsunnäköistä. Viesti ei tosin ensin mennyt perille, mutta lopulta Papuliinan pelaajalle valkeni ja hän menetti ihan selvästi uskon ihmisiin ja ihmeisiin samalla kertaa.
Nevarinin medicine-heitot oli valitettavasti vähän liian pieniä ja Jimmy sai -1 älykkyyteensä. Marcin hieno ja aikuismainen tarina avautui kaikkine homojättiläisineen ja jarikorpisaloineen. On tämä vaan aikuisten hommaa <3
Jakso 21.1 "THIS HAS BEEN FUN, BUT I WILL GO AWAY NOW"
Päivät 17-108. Mukana: Nevarin DeBussy, Jimmy "The Erased" Nukem, Papuliina Pekantytär, Ramadaba Dingthong, Måst van der Woodsen, Marc O'Bumström ja Fistin DeBussy
Kuten todettua - viimekertainen jakso jäi ikävästi cliffhanger-kohtaan tuossa Eri Ulottuvuuden, Hämmentävästi Jonkun Takapihalta näyttävässä Limbossa. Jännitystä nyt vain täytyy pitää yllä.
Koska kehitys kehittyy jatkuvasti, oli Toisen Ulottuvuuden Terassille ilmestynyt sangen päheästi nikkaroitu valokate. Olipa joku hieno ihminen myös ilmeisesti hionut ja lakannut terassilaudatkin. Tämän yhä keskiluokkaisemmaksi käyvän ympäristön maisemissa siis jatkuu tarinamme.
Nevarin DeBusy oli juuri ilmoittanut, että ei halua enää jatkaa seikkailua Måstbustersin kanssa. Karvainen mirri pysyi tiukasti päätöksensä takana, vaikka tabaxin tarina jäikin ikävästi vähän tussuksi.
Nevarin nousi seisomaan ja kiitti kaikkia: "Heikää ny sit. Tää on ollut ihan kivaa, mutta mää lähre ny. Tai, siis... no. Ei tää nyt sillee kivaa ole ollut, mutta kumminski."
Måstbustersin muut jäsenet (paitsi Bud, joka oli jo poistunut tässä vaiheessa Essexin suuntaan) katsoivat hämmentyneinä kun sinertävä mirri vetäisi Loputtoman Säilytystilan Säkistään eväsleivän. Leipä oli ruisversio ja sen täytteinä oli tomaattia, salaattia ja jotain lihantapaista - eläköön BLT-ihmiset ja heidän oikeutensa!
Tabaxi Nevarin DeBussy otti tarpeettoman aggressiivisen ja tiukan katsekontaktin Papuliinaan ja siirsi voileivän huulilleen. Tämän jälkeen leipä täytteineen katosi mirrin sisään hitaasti, mutta vääjäämättömästi.
Ryhmä ei oikein kiinnittänyt tähän huomiota.
Saatuaan leipäperformanssinsa valmiiksi, Nevarin DeBussy nuoleskeli hitaasti sormensa puhtaiksi yksi kerrallaan. Sitten hän - säilyttäen edelleen vaivaannuttavan intiimin ja tiukan katsekontaktin Papuliinaan - totesi: "Hei ny" ja katosi paikalta.
Seurasi vaivaantunut hiljaisuus. Oliko se tehnyt jotain? Mitä me missattiin?
Kukaan ei oikein osannut suhtautua tähän DePussiivis-aggressiiviseen eväshetkeen ja sitä seuranneeseen poistumaan kovin luontevasti.
Kun alkujärkytys meni ohi, alkoi Måstbusters varovaisesti spekuloida, että tabaxi oli varmaan lähtenyt muualle etsimään itseään. Ramadaban mielestä oli ihan tyhmää lähteä mihinkään itseään etsimään, kun tuossahan se oli jo.
Terassin nurkassa lymyillyt, tavallaan ihan seksikkään miehekkäällä tavalla kaljuuntunut silmälasipäinen henkilöoletettu oli kaikkien yllätykseksi taas ensimmäisenä äänessä. Hän rykäisi kohteliaasti pöytänsä takaa ja sanoi: "No niin. Seikkailijat. Tarinan Primus Motorit. Teidän on siis opittava toimimaan yhtenä ryhmänä, eikä vain ryhmänä yksilöitä. Tarinan on edettävä. Tämän vuoksi..."
"Hetkinen!", parahti alati tarkkaavainen Måst taustalta. "Söikö toi katti just Kanelin!?"
Måstbustersin limboversio-ihmiset ryntäsivät katsomaan Nevarinin jättämiä leivänjämiä ja kyy-yllähän se kovasti näytti siltä, että jotain tosi marsupaanipohjaista oli ollut täytteenä.
Papuliina "Liana Ippu" Pekantytär tujotti lamaantuneena Vagestanin Ruispala -leivän salaatti-tomaatti-kanelikuorrutteisia jämiä. Papuliina ei oikein nyt osannut sanoa mitään. Tuntui vähän tyhjältä.
Että sellainen loppu sitten marsunpelastamiselle.
Papuliina vetäytyi mielessään kauas, kauas pois. Ikäänkuin sykkyrälle.
Kärsimätön ja ikuisesti huomiota vaativa mieshenkilöoletettu rykäisi uudestaan ja jatkoi sisukkaasti ja tilannesokeasti: "Eli tarinaa eteenpäin ja yhteistyötä pönttöön! Tämän vuoksi olen lähettävä teidät jokaisen taholleen. Etsimään itselleen Tarinan ja takomaan olemassaololleen Tarkoituksen. Lähdette löytämään itsellenne Ystäviä ja Syyn Jatkaa. Teille jokaiselle on varattu Personoitu Seikkailu!"
Oli aika pitää montaasi (Youtube). Löytää uusia juonteita tarinaan, seikkailla kuka missäkin ja lopulta tavata Haka-metsän liepeillä.
Kun musiikki vihdoin lakkasi soimasta, oli tarina liikahtanut noin kolme kuukautta eteenpäin.
FISTIN DEBUSSY
Tarinamme alkaa lähikuvalla läpimärästä mirristä. Fistin DeBussy-bardihan se siinä kiitää oman pienen jollansa kanssa kohti Became-a-Saarisia, silmissään päättäväisyyden kiilto.
Hänellä oli tehtävä. Hänellä oli myös lapio. Hän ei pelännyt nojautua kumpaankaan.
Ennen lähtöään Fistin DeBussy oli kertonut kaikille Voe Vihtun temppelisaarella, että oli löytänyt kärsivällisyyden ja multitaskaamisen jumalan kun se oli röökitauolla piilossa. Jumala oli puhunut henkilökohtaisesti tälle kirjastossa tukityöllistettynä toimineelle, pahasti syrjäytymisvaarassa olevalle nuorelle muusikolle, ja antanut tälle Pyhän Tehtävän.
Juhaisan Mantereen Jumalan opetuslapset protestoivat kiivaasti, että meidän jumala ei kyllä varppina tupakoi. Muutenkin monen Fistinin kanssa keskustelleen olisi tehnyt mieli kysyä nätisti, että miten nämä jumalat sattuikin valitsemaan aina juttukavereikseen tyyppejä jotka vielä etsivät paikkaansa tässä maailmassa.
Onnekseen Voe Vihtun väki tajusi olla kuitenkin hiljaa. Antisosiaalisten ihmisten kanssa uskonnosta väittely oli aina vähän riskialtista puuhaa. Hekumallinen hurmos oli selvästi täyttänyt mirrin ääriään myöten ja kai se sitten oli hyvä juttu. Ainanski sillä oli harrastus.
Sitä paitsi - se oli vihdoin lähdössä Voe Vihtusta, joten parempi antaa sen vain olla. Hymistä ja nyökkäillä. Jumalainen Tehtävä. Niin tietysti.
Fistin DeBussy käytteli taitavasti peräsintä, jolla jolla pysyi suunnattuna kohti Became-a-Saarista. Hän rantautui sulavasti ja harppoi välittömästi kohti saaren sisäosia päättäväisen näköisenä.
Fistin oli nuorena kiertänyt pitkin Juhaisaa Mannerta Dimmu Burger-poikabändin keikkaviulistina ja oppinut eräältä roudarilta, että ihmiset harvoin pysäyttävät tyyppiä, joka Näytti Siltä Että Se Tietää Mitä Tekee.
Toki Shagrath-roudarin väitettiin myös sekaantuvan rottiin, joten sen sanomisista ei aina tiennyt. Tämä kikka kuitenkin toimi tällä kertaa ja Fistin lampsi keskelle saarta vailla ongelmia.
Lopulta bardimme paikallisti Became-a-Saarisen kultistiluolan eteen kaivetun joukkohaudan. Sen viereen oli pykätty savesta noin metrin mittainen - ilmeisesti ei-niin-taiteellisten lasten tekemä - patsas.
Patsaaseen oli kuvattu ihmishyljehenkilö, joka näytti kannustaen peukaloa ja yritti hymyillä rakastavasti. Sen jalustaan oli kirjoitettu: "ÄLÄ HYLJEKSI MUN ISIÄ".
Kuten niin usein lasten tekemässä taiteessa, patsaan hymy vaikutti enemmän mielenvikaisen murhanhimoiselta virneeltä kuin rakastavan isälliseltä.
Fistin totesi mielessään, että työ oli kyllä ihan kivan näköinen - kunhan sitä katsoi tarpeeksi kaukaa.
Hetki kaivelua ja kohta päätön barbaari oli jo noukittu joukkohaudan ruumisröykkiöstä erilleen. Seurasi hieman lisää kaivelua ja rahtunen improvisoitua kirurgiaa. Fistin DeBussy katsoi tyytyväisenä aikaansaannostaan ja oli lähes varma, että oli löytänyt oikean pään Jimmyn harteille.
Kun barbaari oli parsittu kokoon, vingutti bardi tunteellisesti viuluaan ja antoi kauniiden, maagisten sävelten lipua läpi Jimmyn elottoman ruumiin.
“Torkuttajat kuolevat nuorempina”, lauloi tabaxi maailman pienimmän viulun soidessa taustalla. James "Jimmy" Nukemin sielu havahtui Ikuisesta Harmaasta Kulkueesta takaisin Toril-planeetalle.
Barbaari avasi silmänsä ja tokaisi ykskantaan: "Lisko-Juutilaiset hallitsevat tätä maailmaa! Tulipallot eivät sulata teräspalkkeja! Velhot levittävät kemikaalivanoja ilmaan hallitakseen ajatuksiamme! Positiivinen ajattelu voittaa oikeat lääkkeet! Aidot Patasydämet eivät varmasti panikoi ennen kauden alkua tarpeettomasti!"
Fistin DeBussy harmitteli että voi saatana - Jimmy oli tainnut saada lievän aivovaurion.
Siitä huolimatta. Kaksikko suuntasi kohti Haka-metsää. Fistin DeBussy nukkui matkan ajan toinen silmä auki - ihan siltä varalta, jos matkatoverina ollut zombie olisi kaivannut pientä aivopähkinää reissun aikana.
JIMMY NUKEM
Olin kuollut. Sitten heräsin henkiin. Sitten en ollut kuollut.
Olen unohtanut paljon. Epäkuolleena olemisessa pahinta on haju. Minulla on nyt kirves. Edelleen vituttaa.
Liskokuume on tosiasia. Lohikäärmeet ovat perseestä.
Nyt seuraan kissaa. Se soittaa kaunista musiikkia.
MARC O'BUMSTRÖM
Yritän pitää tarinani lyhyenä. Ketään alaspäin katsomatta - pikkuiset yksityiskohdat ovat usein tarinoissa turhia.
Isäni, Dickiny O'Bumström, oli eläessään Gaylordin rikkaimpia miehiä. Hän omisti yli puolet Gaylordin pitäjän maista ja hänet tunnettiinkin Reinbowi Tajotainin kuningaskunnassa arvonimellä Earl Gay.
Valitettavasti isäni rakasti myös nopeita naisia, halpoja hevosia, hanhinaamojen kaakatusta ja yleistä vedonlyöntiä. Iskän kohtaloksi koitui lyödä vetoa kuningas Litmasen kanssa erään areenataistelun - komea, joskin tuntematon haltiasoturi vastaan kultaturkkinen leijona - lopputulemasta.
Jari Korpisalo-nimisen hämärän haltian suostuttelemana Dickiny O'Bumström asetti panokseksi kaiken mitä hän omisti - ja hävisi. Mangog-niminen haltiasoturi päätyi hurjan taistelun jälkeen peittoamaan leijonan ja isäni menetti koko omaisuutensa kuningas Litmaselle.
Alastomana ja järkensä menettäneenä Dickiny O'Bumström juoksi karmeasti huutaen syvälle metsään. Tuossa nimenomaisessa metsässä asui valitettavasti myös pelätty homojättiläisten heimo - Pudotettu Saippua, Piilotettu Lohikäärme. Isääni ei nähty sen koommin.
Olin juuri perimässä isäni rikkaudet ja kohoamassa arvoasteikolla ylöspäin, mutta pieneen meni. Sen pituinen se ja lyhyestä virsi kaunis.
Masennuin kun ymmärsin kohtaloni olevan matalapalkkaisena alahyllyttäjä raataminen Vagestanin Frist Priss-kaupassa. Tunsin itseni niin kovin pieneksi.
Isättömänä, maattomana ja rahattomana koin olevani hukassa. Liityin Puolituistietäjien "Pienet Neuvoa-antavat"-yhdistykseen ja yritin hukuttaa suruni viinastaennustukseen, mutta huonolla menestyksellä. Kuka olisi arvannut?
Hain lohtua kaikista elämän pienistä iloista, kuten kääpiöstrippareista ja minibaareista, mutta lopulta edes Pikku2-bordellin ("Mitä isot edellä, sitä pienet perässä!") miniläppärit eivät jaksaneet kiinnostaa.
Pieni masennus oli jatkuvasti päällä.
Sitten löytyi Ravensburger-tuotantoyhtiö ja Heist Itte!-ohjelman kuvaukset. Löytyi sekalainen sakki, joka kutsui itseään nimellä Måstbusters ja tehtiin päätös pelastaa vähän marsua.
Löytyi tarkoitus.
Marsun löytäminen oli yllättävän työlästä, mutta löytyi sentään seikkailuja, jännittäviä hetkiä ja yllättävän monta muka-kekseliäästi nimettyä tavernaa. Ja niissä tavernoissa tarjottiin aika usein alkoholia rahaa vastaan. Ja se alkoholi oli aika hyvää.
Seuraavaksi alkoikin Dickiny O'Bumströmin pojan filmi pätkiä aika pahasti.
Kun ei ole tarkkoja muistikuvia eilisen tapahtumista, niin jokainen seikkailu on seikkailu. Aamulla herätessä joku infoaa siinä vieressä, että: "Huomenta! Kusit sitten roskikseen!", tai: "Me ollaan muuten just yksimielisesti liitytty lohikäärmeiden puolelle!". Vähemmästäkin saa pienen depression.
Loppuviimeksi mä huomasin havahtuvani siihen, että olin ryhmäni kanssa orjuuttanut kasan lapsia. Vapaa-ajalla mä hengasin jonkun keltaisen ja moraalisesti tosi kyseenalaisen jyrsijäoletetun kanssa.
Eikä kukaan tullut selittämään, että mikä homma ja mikä päämäärä. Korkeintaan heittää jonkun pallon käteen ja huutaa, että: "Tää o koripalloo! Hyppää, puolituinen!"
Tuntui siltä, että mä olin tavallaan läsnä, mutta silti jossain ihan muualla. Tuntui, että olisi hyvä hetki pitää vähän taukoa.
Sieltä Limbosta mä siirryin tonne FC Unitediin ja ihan vaan biletin. Mun frendit - Avaruuslehmipoika, Pötsi, Blink Dog ja Ninjakin sanoo, ettei kukaan osaa bilettää niinku mä. Ettei kukaan pysty bilettämään samalla tasolla.
Mutta sitten se meni vähän yli - niinku puolituisilla aika usein asiat menee. Mä päädyin potkimaan vitutus- ja muuten vaan päissäni kaikkia ja kaikkea FC Unitedissa sukille kunnes mä lensin putkaan.
Ja sen jälkeen mä lensin koko kaupungista pihalle. Aikamoinen miniloma.
Kun mut karkotettiin kaupungista, niin mä totesin, että nyt ei ole hyvä tämä. Pakko painaa jarrua, ennenkuin jarru painaa sua - tiäksä mitä mä tarkoitan? Että nyt pitää stoppaa vetääst soppaa ennenku mä droppaan. Vaikka kaupungin rohtotohtori sanoikin, ettei yksi lasi viiniä illassa haittaa.
Putkan vartiosto länttäs mulle sinisen nauhan tassuun ja lähetti johonkin Miesten Laulutaloon vetämään vähän happea.
Täällä mää nyt sitten olen ja yritän, vaikka ei ole helppoa olla mun pikku-housuissa. Käyn Toipuvien Puolituistietäjien "12 pientä askelta"-kursseilla ja teen kaikkea pientä hommaa. Pätkätöitä ja pieniä yrityksiä, lähinnä. Koitan pitää iloisen mielen ja tiedustella iltaisin misuilta, että millai tua - lähtisiksää yhdelle pienelle?
Onneksi mun seikkailuryhmän, Kunniattomien Bustersien, Papuliina on täällä Laulutalossa myös.
Silläkään ei mene kauhean hyvin, joten sekin on vähän vetämässä happea. Vaikuttaa kauhean symppikseltä tapaukselta noin niinku druidiksi.
Tulisikohan siitä mun uusi sielunkumppani?
Liitteet
Ai että. Harvoin tulee Jatkokeskimaassa naurahdeltua ääneen mutta tässä uusimmassa tarinassa taas muutaman kerran.
Måst get aid soon!
TL;DR - Enklantia, koska vieraskielinen pelaaja esittelyssä. Måstin taustatarina ja muutama tsekkiläinen vitsi.
THE LEGEND OF MÅSTBUSTERS 3 - MÅST VAN DER WOODSEN - "Sounds like he would be spoiled and he might slightly be"
You make your way in the woods towards a campfire that lights the night. There you see an old man, who sees you approaching and hails: “Hello, my friend. Stay awhile and listen!”
He tells you a story. You listen.
********************
Have you heard about Rožnov pod Radhoštěm? The small city of about 7000 people in the backwoods of eastern Reinbowitaijotain?
You know, the kingdom whose main exports are alcoholism, spontaneous violence and homosexual giants?
That’s ok. Few have.
Rožnov pod Radhoštěm doesn’t actually even register in the map of the Juhoisa Continent. That’s mainly because most of the cartographers tend to get eaten or otherwise killed in the vast wilderness of the east Reinbowitaijotain, but also because people living in east don’t care that much about visitors.
That’s probably why the Official Map Of Juhoisa Continent was finished without marking down the easternmost parts of Reinbowitaijotai. The part where Rožnov pod Radhoštěm lies.
People rarely leave to venture to other parts of the Juhoisa Continent, because the residents feel that they have all they need in the eastern parts of Reinbowitaijotai.
Rožnov pod Radhoštěm has quality beer, ample selection of pickled vegetables, soup that mainly consists of water and a godawful traditional soda they are so fond of for some weird reason.
The main brothel in Rožnov pod Radhoštěm - The Mullet Of Jaromir - is widely renown and the city/town has their own folk legends like the epic swordsman Šavle Leino and the illustrious barbarian Vypadá Stejně.
Things are awesome. Why ever leave?
Actually, if the gold-loving mountainfolk who seldom take part in the quarrels of men, would see the beauty of the eastern Reinbowitaijotain, they would probably say: “You know what? This is enough. This is all you need.”
The other gold-loving dwarves in that conversation would look around Rožnov pod Radhoštěm and see the towering walls that kept all the visitors out and would reply: “Yes. This is more than enough”, and that would do.
If one would bother to travel there and actually tourist about, they would find out that the aspiring city-to-be, Rožnov pod Radhoštěm, really consists of two different towns.
The bustling town above ground was called “Radhoštěm” and its markets were full of busy-busy businessmen, adventurers, farmers, nobles and feminists. The central plaza, Vinohrady, is famous for its weird architecture where all buildings constructed around it seem to be a bit askew. It is also the home of the fabled tavern - Pardyzki Hrad.
Below ground are the ever-dark caves of Rožnov that are inhabited by drow elves, myconids and dwarves, lit only by glowing mushrooms.
Rožnov has illustrious breweries, skilled smiths, a very low ceiling and doctors who specialise in treating concussions. Rožnov also contains a path to the Underdark - the enormous tunnel-system below Toril.
Being isolated from the rest of the continent, Rožnov pod Radhoštěm also has its flaws. Incest is kinda rampant and the governing-system is a mess. The small city is ruled by a bickering council, called “Majors”, because someone made a typo when they tried to think of “mayors” and the city/town refused to ever acknowledge the error.
The people in Rožnov pod Radhoštěm are also quite stubborn. Because the town/city has only few neighbours, they lean heavily on traditions. It’s easier to say: “This is how we have done things since the dawn of time”, when you have no people to argue against it.
Two major Majors in Rožnov pod Radhoštěm are Arcibald and Lychelle van der Woodsen - the dragonborn-folk who are considered the Official Mages of the region. They come from a famous house of magic-wielders (a house that has decided to keep their magical dragonborn-genes strictly in the family, leaving their gene pool to remind more of a shallow, murky puddle than an actual pool).
But this is not a story of those two, but their firstborn son - Måst van der Woodsen, The One Who Leads.
It was clear from birth that Måst was to be special. He wasn’t just a noble raised to rule, but a pure white dragonborn - a very rare breed amongst dragonborns (Dragonborns are rumoured to originally have been born from a kinda horny and desperate female dragon and an extremely brave human male). Måst was known for his demanding tone and iron will since he was a toddler.
When Måst was seven years old, he started to express magical capabilities. His playmates reported odd things happening whenever Måst got agitated - trees fell down without a warning, items vanished like they were teleported away and once even a ghost appeared (though the ghost just looked around a bit and asked: “Is-a this a-fooking joke?”, and vanished again)! Mainly just harmless accidents.
That was when Archibald and Lychelle decided to have The Talk with their son about magical birds and bees. They told their son that he is special, but Måst already knew that (Haven’t we all been told we’re a bit special? -DM).
Måst was sure that he was destined to do great things! Perhaps something to do with raising awareness about child-slaves…
Anyways. Måst was trained to wield his sorcery that originated from his draconic ancestry. He was also trained to lead men as was fit to a noble of his station.
Måst got his first military unit under his command when he was just nine years old.
There were no survivors.
Years go by. Måst is now an adult, a dragonborn sorcerer in his early 20's. Though he is still more boy than a man, he believes everyone is good and doesn't believe people/creatures can be mean. Måst simply had never really come across any evil.
He’s lived the life of a noble in an isolated-and-hence-kinda-peaceful world where everything was nice and people were happy (the ruling people in Rožnov pod Radhoštěm call this utopia Communism) - everybody had everything they needed, but were also free to do whatever. As long as they were born to the right house (the lower classes have a way more crude way of describing the system).
The noble-born Måst likes tasty food and only complains when there's not enough salt or if there's too much salt. He hates when his will isn't obeyed immediately and absolutely loathes travelling, but in the end he accepts everything that's given to him and appreciates it - his momma told him that kids in Juhaisa Manner don’t have anything so Måst should be happy with his lot in life.
Life was good.
One day Måst went for a casual walk in the woods as he usually did. When he returned - Rožnov pod Radhoštěm was gone along with its people. There was no explanation for this.
Måst waited for a week and searched for clues but for no avail. No-one was coming. The young distressed dragonborn gathered his belongings and headed west. He was traumatised beyond words and somehow finally ended up in Nossex to take part in Ravensburger’s Heist Itte!-pilot.
*******
Måst found new friends and quickly became the steady leader of this motley crew of adventurers (who he called “Måstbusters”, because of his humility), that really wanted to save guinea-pigs for some reason.
Adventures were had and decisions were made along with some take-backsies with said decisions. Vincents were insulted.
Eventually Måstbusters ended up working for evil dragons who wanted their god, Tiamat, to rise and rule all creatures in Toril.
Whoopsie.
**************************
Now we see Måst, the headstrong leader of Måstbusters, leaving the Weird Limbo In The Backyard with Ramadaba Dingthong.
Måst has decided that he no longer wants to work for dragons and The Gods Who Throw Dice Of Gate And Explain Things decided to agree for some reason.
Ramadaba tagged along because why not.
The duo heads towards the high observatory-tower of Astronomia. Måst had learned that the resident of the said tower, Horseror the Sorceror, has info about the weird dealings in Rožnov pod Radhoštěm.
Eventually Måst and Ramadaba win over the trust of Horseror by delivering him rare books and star-charts from Pöytyä’s Sea of Shelves, thanks to a combination of quick wits and big tits.
Måst was granted access to Horseror's library. Time to have an academic montage.
Måst finds out that a long, long time ago the humanoid races and dragons joined forces to banish The Ancient Gods from the planet of Toril. The Ancients were considered too dangerous for this world.
Most of the names of The Ancient Gods have been lost in history, but Måst manages to learn the names of few of these said Ancients: BlubBlub - the octopus-guardian of the sea. Punna - the humongous bear larger than the mountains who contains an entire civilization inside him. HessuRessu - The Dark One, The Soul Eater, The End Of All.
After a month of research, Måst is still puzzled. Even though the Ancient Gods have returned, they shouldn’t be a force to be reckoned with for a long time still.
It should take decades for an Ancient God to gain a follower dumb enough to sell their soul and decades still for that Soulless Vessel to start taking lives for the Ancient God.
HessuRessu shouldn’t be as powerful as he clearly is. The right hand of HesuRessu, Timothygh Yuthila - The Orange One, He Who Goes Forward, The God Of Grilling and Oikotiä, The One Who Is Always Written Differently - shouldn't appear for a long time. But here he is.
Måst shudders as he learns that Yuthi is the one responsible for the desolation of Rožnov pod Radhoštěm. For some reason The Orange One rose from the Underdark and destroyed both Rožnov and Radhoštěm. And just kept going forward. Towards Haka-forest. One must vanquish Timothygh Yuthila to free the souls it has taken.
So Måst decides to head to Haka-forest as well. Right after spending a few unforgettable weeks teaching Horseror the Sorceror to swim for some reason. After all - why not?
The white dragonborn and the obese pink were-horse bond over these wet lessons and become… if not friends, at least swimming-buddies. Horseror conducts some research of his own and finds out that Måst is a direct descendant of Evynn Måar - the legendary dragon-lover/rider/slayer of the past. The greatest leader of all times!
When it’s time to say their sweet goodbyes, Horseror gives Måst an ancient scroll of leadership, written by Evynn Måar, and sends Måst towards his next mission - towards Haka-forest and new, thoroughly thought-out decisions.
Måstin pelaaja on tosiaan Ulkomailta. Puhuu ja ymmärtää suomea (ja poria), mutta on hyvä tekosyy meille muillekin kommunikoida lontooksi pelin aikana. Helpottaa heittäytymistä.
Alunperin Måstin pelaaja oli ainut, ketä ei varsinaisesti kysytty Starter Set-rinkiin, vaan oli erään pelaajan puoliso. Ajautui mukaan, koska porttiteoria. Passiivinen döndö saattaa koukuttaa herkästi.
Pelaajana tykkää heittäytyä ja roolipelata. Niitä harvoja, jotka aktiivisesti pyrkivät eläytymään tarinaan ja toistaiseksi ainut, kenet DM on saanut itkemään pitkän päivän loppumetreillä tiuskimisellaan. Ei lue sääntöjä edes vahingossa, mutta tykkää kysellä ja ottaa selvää.
Yleisin vitsi Måstin kohdalla on, että kaikki barbaarit näyttää samoilta, koska oli vaikeuksissa Budin ja Jimmyn hahmojen erojen kanssa ja kuvittelee kaikkien barbaarien tuntevan toisensa.
En mä tiedä edes, että onko se ok laittaa tänne seinä vieraskielistä tekstiä, mutta kohtahan sen näkee.
Lisäksi pahoittelut mahdollisista typoista, mutta näin päivystykseen jonottaessa ei jaksa oikolukea kauhean tarkkaan.
Alunperin Måstin pelaaja oli ainut, ketä ei varsinaisesti kysytty Starter Set-rinkiin, vaan oli erään pelaajan puoliso. Ajautui mukaan, koska porttiteoria. Passiivinen döndö saattaa koukuttaa herkästi.
Pelaajana tykkää heittäytyä ja roolipelata. Niitä harvoja, jotka aktiivisesti pyrkivät eläytymään tarinaan ja toistaiseksi ainut, kenet DM on saanut itkemään pitkän päivän loppumetreillä tiuskimisellaan. Ei lue sääntöjä edes vahingossa, mutta tykkää kysellä ja ottaa selvää.
Yleisin vitsi Måstin kohdalla on, että kaikki barbaarit näyttää samoilta, koska oli vaikeuksissa Budin ja Jimmyn hahmojen erojen kanssa ja kuvittelee kaikkien barbaarien tuntevan toisensa.
En mä tiedä edes, että onko se ok laittaa tänne seinä vieraskielistä tekstiä, mutta kohtahan sen näkee.
Lisäksi pahoittelut mahdollisista typoista, mutta näin päivystykseen jonottaessa ei jaksa oikolukea kauhean tarkkaan.
THE LEGEND OF MÅSTBUSTERS 3 - MÅST VAN DER WOODSEN - "Sounds like he would be spoiled and he might slightly be"
You make your way in the woods towards a campfire that lights the night. There you see an old man, who sees you approaching and hails: “Hello, my friend. Stay awhile and listen!”
He tells you a story. You listen.
********************
Have you heard about Rožnov pod Radhoštěm? The small city of about 7000 people in the backwoods of eastern Reinbowitaijotain?
You know, the kingdom whose main exports are alcoholism, spontaneous violence and homosexual giants?
That’s ok. Few have.
Rožnov pod Radhoštěm doesn’t actually even register in the map of the Juhoisa Continent. That’s mainly because most of the cartographers tend to get eaten or otherwise killed in the vast wilderness of the east Reinbowitaijotain, but also because people living in east don’t care that much about visitors.
That’s probably why the Official Map Of Juhoisa Continent was finished without marking down the easternmost parts of Reinbowitaijotai. The part where Rožnov pod Radhoštěm lies.
People rarely leave to venture to other parts of the Juhoisa Continent, because the residents feel that they have all they need in the eastern parts of Reinbowitaijotai.
Rožnov pod Radhoštěm has quality beer, ample selection of pickled vegetables, soup that mainly consists of water and a godawful traditional soda they are so fond of for some weird reason.
The main brothel in Rožnov pod Radhoštěm - The Mullet Of Jaromir - is widely renown and the city/town has their own folk legends like the epic swordsman Šavle Leino and the illustrious barbarian Vypadá Stejně.
Things are awesome. Why ever leave?
Actually, if the gold-loving mountainfolk who seldom take part in the quarrels of men, would see the beauty of the eastern Reinbowitaijotain, they would probably say: “You know what? This is enough. This is all you need.”
The other gold-loving dwarves in that conversation would look around Rožnov pod Radhoštěm and see the towering walls that kept all the visitors out and would reply: “Yes. This is more than enough”, and that would do.
If one would bother to travel there and actually tourist about, they would find out that the aspiring city-to-be, Rožnov pod Radhoštěm, really consists of two different towns.
The bustling town above ground was called “Radhoštěm” and its markets were full of busy-busy businessmen, adventurers, farmers, nobles and feminists. The central plaza, Vinohrady, is famous for its weird architecture where all buildings constructed around it seem to be a bit askew. It is also the home of the fabled tavern - Pardyzki Hrad.
Below ground are the ever-dark caves of Rožnov that are inhabited by drow elves, myconids and dwarves, lit only by glowing mushrooms.
Rožnov has illustrious breweries, skilled smiths, a very low ceiling and doctors who specialise in treating concussions. Rožnov also contains a path to the Underdark - the enormous tunnel-system below Toril.
Being isolated from the rest of the continent, Rožnov pod Radhoštěm also has its flaws. Incest is kinda rampant and the governing-system is a mess. The small city is ruled by a bickering council, called “Majors”, because someone made a typo when they tried to think of “mayors” and the city/town refused to ever acknowledge the error.
The people in Rožnov pod Radhoštěm are also quite stubborn. Because the town/city has only few neighbours, they lean heavily on traditions. It’s easier to say: “This is how we have done things since the dawn of time”, when you have no people to argue against it.
Two major Majors in Rožnov pod Radhoštěm are Arcibald and Lychelle van der Woodsen - the dragonborn-folk who are considered the Official Mages of the region. They come from a famous house of magic-wielders (a house that has decided to keep their magical dragonborn-genes strictly in the family, leaving their gene pool to remind more of a shallow, murky puddle than an actual pool).
But this is not a story of those two, but their firstborn son - Måst van der Woodsen, The One Who Leads.
It was clear from birth that Måst was to be special. He wasn’t just a noble raised to rule, but a pure white dragonborn - a very rare breed amongst dragonborns (Dragonborns are rumoured to originally have been born from a kinda horny and desperate female dragon and an extremely brave human male). Måst was known for his demanding tone and iron will since he was a toddler.
When Måst was seven years old, he started to express magical capabilities. His playmates reported odd things happening whenever Måst got agitated - trees fell down without a warning, items vanished like they were teleported away and once even a ghost appeared (though the ghost just looked around a bit and asked: “Is-a this a-fooking joke?”, and vanished again)! Mainly just harmless accidents.
That was when Archibald and Lychelle decided to have The Talk with their son about magical birds and bees. They told their son that he is special, but Måst already knew that (Haven’t we all been told we’re a bit special? -DM).
Måst was sure that he was destined to do great things! Perhaps something to do with raising awareness about child-slaves…
Anyways. Måst was trained to wield his sorcery that originated from his draconic ancestry. He was also trained to lead men as was fit to a noble of his station.
Måst got his first military unit under his command when he was just nine years old.
There were no survivors.
Years go by. Måst is now an adult, a dragonborn sorcerer in his early 20's. Though he is still more boy than a man, he believes everyone is good and doesn't believe people/creatures can be mean. Måst simply had never really come across any evil.
He’s lived the life of a noble in an isolated-and-hence-kinda-peaceful world where everything was nice and people were happy (the ruling people in Rožnov pod Radhoštěm call this utopia Communism) - everybody had everything they needed, but were also free to do whatever. As long as they were born to the right house (the lower classes have a way more crude way of describing the system).
The noble-born Måst likes tasty food and only complains when there's not enough salt or if there's too much salt. He hates when his will isn't obeyed immediately and absolutely loathes travelling, but in the end he accepts everything that's given to him and appreciates it - his momma told him that kids in Juhaisa Manner don’t have anything so Måst should be happy with his lot in life.
Life was good.
One day Måst went for a casual walk in the woods as he usually did. When he returned - Rožnov pod Radhoštěm was gone along with its people. There was no explanation for this.
Måst waited for a week and searched for clues but for no avail. No-one was coming. The young distressed dragonborn gathered his belongings and headed west. He was traumatised beyond words and somehow finally ended up in Nossex to take part in Ravensburger’s Heist Itte!-pilot.
*******
Måst found new friends and quickly became the steady leader of this motley crew of adventurers (who he called “Måstbusters”, because of his humility), that really wanted to save guinea-pigs for some reason.
Adventures were had and decisions were made along with some take-backsies with said decisions. Vincents were insulted.
Eventually Måstbusters ended up working for evil dragons who wanted their god, Tiamat, to rise and rule all creatures in Toril.
Whoopsie.
**************************
Now we see Måst, the headstrong leader of Måstbusters, leaving the Weird Limbo In The Backyard with Ramadaba Dingthong.
Måst has decided that he no longer wants to work for dragons and The Gods Who Throw Dice Of Gate And Explain Things decided to agree for some reason.
Ramadaba tagged along because why not.
The duo heads towards the high observatory-tower of Astronomia. Måst had learned that the resident of the said tower, Horseror the Sorceror, has info about the weird dealings in Rožnov pod Radhoštěm.
Eventually Måst and Ramadaba win over the trust of Horseror by delivering him rare books and star-charts from Pöytyä’s Sea of Shelves, thanks to a combination of quick wits and big tits.
Måst was granted access to Horseror's library. Time to have an academic montage.
Måst finds out that a long, long time ago the humanoid races and dragons joined forces to banish The Ancient Gods from the planet of Toril. The Ancients were considered too dangerous for this world.
Most of the names of The Ancient Gods have been lost in history, but Måst manages to learn the names of few of these said Ancients: BlubBlub - the octopus-guardian of the sea. Punna - the humongous bear larger than the mountains who contains an entire civilization inside him. HessuRessu - The Dark One, The Soul Eater, The End Of All.
After a month of research, Måst is still puzzled. Even though the Ancient Gods have returned, they shouldn’t be a force to be reckoned with for a long time still.
It should take decades for an Ancient God to gain a follower dumb enough to sell their soul and decades still for that Soulless Vessel to start taking lives for the Ancient God.
HessuRessu shouldn’t be as powerful as he clearly is. The right hand of HesuRessu, Timothygh Yuthila - The Orange One, He Who Goes Forward, The God Of Grilling and Oikotiä, The One Who Is Always Written Differently - shouldn't appear for a long time. But here he is.
Måst shudders as he learns that Yuthi is the one responsible for the desolation of Rožnov pod Radhoštěm. For some reason The Orange One rose from the Underdark and destroyed both Rožnov and Radhoštěm. And just kept going forward. Towards Haka-forest. One must vanquish Timothygh Yuthila to free the souls it has taken.
So Måst decides to head to Haka-forest as well. Right after spending a few unforgettable weeks teaching Horseror the Sorceror to swim for some reason. After all - why not?
The white dragonborn and the obese pink were-horse bond over these wet lessons and become… if not friends, at least swimming-buddies. Horseror conducts some research of his own and finds out that Måst is a direct descendant of Evynn Måar - the legendary dragon-lover/rider/slayer of the past. The greatest leader of all times!
When it’s time to say their sweet goodbyes, Horseror gives Måst an ancient scroll of leadership, written by Evynn Måar, and sends Måst towards his next mission - towards Haka-forest and new, thoroughly thought-out decisions.
Eli koska Måst tahtoo olla johtaja, on johtaminen ja sen opiskelu aloitettava siitä Ainoasta Oikeasta Johtamismuodosta - Syväjohtamisen Kulmakivistä!
Eli kun pelaaja täyttää näitä kulmakivien vaatimuksia, saa hän tarroja. Kun tarroja kn tarpeeksi, saa jotain ekstrakivaa
"THE FOUR CORNERSTONES OF BEING A GOOD LEADER” BY EVYNN MÅAR
1. Building trust: A good leader makes effort to build trust with their subordinates. This is archieved via open communication and the ability to show vulnerability. He leader puts the needs of people working for him before his own and has the courage to stand by his subordinates when needed. He strives to be honest, just and equal towards his subordinates.
Don't make promises you can't keep and do your utmost to keep the promises that you have made. Be rational and willing to make decicions when others hesitate. A good leader refrains from giving ultimatums and never uses their higher rank to get personal gain. This builds ethical and moral foundation to your leadership.
2. Intellectual stimulation: A good leader encourages their subordinates to bring forth their own ideas about how to change as a group in order to better reach common goals. A good leader is sincerely interested about their subordinates and their archievements and also invested personally in reaching the common goals of the group. When encountering problems, he tries to find or challenge his group to find new solutions and points of view.
Keep things interesting and challenging, encourage your subordinates to be creative. Don't punish publicly those who have made mistakes and try to see failures as a natural part of life. Don't expect your subordinates to blindly agree with you at all times and be generous with your feedback. Strive to learn from previous mistakes and don't be afraid to admit your own mistakes.
3. Inspiring way to motivate: Being (realistically) optimistic keeps the spirits high and motivates the whole group. The leader shows commitment to common goals and leads their group by example. This doesn't mean the leader has to do or know everything – finding the right tool for the right job is an invaluable asset! Giving a challenging task to a person with the right skillset is highly motivating!
Set clear ground rules and make sure that they are obeyed by everyone – the leader included. Give thanks where it's due and find creative ways to reward positive performances. Having a positive attitude towards future endeavours gives hope and humour makes the everyday grind feel easier.
4. Encountering a person as an individual: A good leader shows that they accept the individual differences between people and acts accordindly. The leader spends enough time with their subordinates and learns to know them – he should have the skill to listen and to have non-task-related conversations with their subordinates. The leader should be easily approachable at all times for those under him.
Try to remember what you talked about with your subordinates. Get to know the people who are working for you personally. Always strive to treat those under you as equals – not just subordinates or employees to be bossed around. When problems ensue, the leader makes decicions based on his values – for example issues concerning health or close family come before mundane work-tasks
Ihan vain koska armeijaikä on koko ikä ❤️
Eli kun pelaaja täyttää näitä kulmakivien vaatimuksia, saa hän tarroja. Kun tarroja kn tarpeeksi, saa jotain ekstrakivaa
"THE FOUR CORNERSTONES OF BEING A GOOD LEADER” BY EVYNN MÅAR
1. Building trust: A good leader makes effort to build trust with their subordinates. This is archieved via open communication and the ability to show vulnerability. He leader puts the needs of people working for him before his own and has the courage to stand by his subordinates when needed. He strives to be honest, just and equal towards his subordinates.
Don't make promises you can't keep and do your utmost to keep the promises that you have made. Be rational and willing to make decicions when others hesitate. A good leader refrains from giving ultimatums and never uses their higher rank to get personal gain. This builds ethical and moral foundation to your leadership.
2. Intellectual stimulation: A good leader encourages their subordinates to bring forth their own ideas about how to change as a group in order to better reach common goals. A good leader is sincerely interested about their subordinates and their archievements and also invested personally in reaching the common goals of the group. When encountering problems, he tries to find or challenge his group to find new solutions and points of view.
Keep things interesting and challenging, encourage your subordinates to be creative. Don't punish publicly those who have made mistakes and try to see failures as a natural part of life. Don't expect your subordinates to blindly agree with you at all times and be generous with your feedback. Strive to learn from previous mistakes and don't be afraid to admit your own mistakes.
3. Inspiring way to motivate: Being (realistically) optimistic keeps the spirits high and motivates the whole group. The leader shows commitment to common goals and leads their group by example. This doesn't mean the leader has to do or know everything – finding the right tool for the right job is an invaluable asset! Giving a challenging task to a person with the right skillset is highly motivating!
Set clear ground rules and make sure that they are obeyed by everyone – the leader included. Give thanks where it's due and find creative ways to reward positive performances. Having a positive attitude towards future endeavours gives hope and humour makes the everyday grind feel easier.
4. Encountering a person as an individual: A good leader shows that they accept the individual differences between people and acts accordindly. The leader spends enough time with their subordinates and learns to know them – he should have the skill to listen and to have non-task-related conversations with their subordinates. The leader should be easily approachable at all times for those under him.
Try to remember what you talked about with your subordinates. Get to know the people who are working for you personally. Always strive to treat those under you as equals – not just subordinates or employees to be bossed around. When problems ensue, the leader makes decicions based on his values – for example issues concerning health or close family come before mundane work-tasks
Ihan vain koska armeijaikä on koko ikä ❤️
Liitteet
TL;DR - Ryhmä kokoontuu Haka-metsän reunamille. Papuliina pitää puheen.
Jakso 22.1 - "THE REPTILIANS DON'T REALLY CARE ABOUT US!"
Päivät 108-109. Mukana: Fistin' DeBussy, Jimmy Nukem, Måst van der Woodsen, Papuliina Pekantytär, Ramadaba Dingthong ja Marc O'Bumström
Måstbusters oli viimein saapunut Haka-metsän laitamille - kukin taholtaan. Papuliina ja Marc palasivat yhtä matkaa Mieslaulutalon intensiivisestä kuntoutussessiosta ja Jimmy palasi kuolleista. Joku kissa oli sinnikkäästi seurannut epäkuollutta barbaaria koko matkan, joten Jimmy oli sitten päättänyt pitää sen.
Måst palasi tutkimus- ja uiskenteluretkeltään Horseror the Sorcerorin luota ja kertoi saaneensa paljon tietoa, joka varmasti auttaisi tulevassa. Tämä jäi kuitenkin vähän kaiken varjoon Ramadaba Dingthongin marssiessa tomerasti kohtaamispaikalle, töräyttäen heti kärkeen: "The Cult Of Meddling hyökkäsi mun isän kimpuun. Ne tappoi Frances Kanan ja Herra Raguletton. Ja teki mun mummosta muusia. Sitä joukkoa johti joku paskasti tatuoitu puoliörkkibarbaaritar ja ne vieläpä kidnappasi mun veljen lähtiessään!"
Ryhmä mutisi lähes varmana, että tuo kuvaus paskasti tatuoidusta barbaarista kuulosti vähän turhankin tutulta - varsinkin Måst oli heti sitä mieltä, että oli aivan varmasti nähnyt tämän barbaarin aikaisemminkin. Myös Marc O'Bumström totesi, että ei ollut ihan täysin varma asiasta, mutta hänellä taisi olla tästä The Cult Of Meddlingin iskuryhmän johtajasta ainakin pieni perstuntuma.
Papuliina huikkasi, etä haluaisi mieluusti oppia lisää tästä mysteerisestä puoliörkittärestä, koska ainakin kuvauksen perusteella tuo barbaari kuulosti erittäin mukavalta tyypiltä ja muutenkin eri reilulta hanulta. Valitettavasti tämä saisi kuitenkin odottaa, koska Papuliinalla Oli Asiaa.
Puolihaltiadruidi haki ensin huomiota rykäisemällä vienosti-mutta-vihjaavasti, mutta Ryhmällä oli valitettavasti liian kiire hämmästellä sitä, että ohhoh - Jimmyhän taisi olla teknisesti ottaen kuollut. Kuis se ny simmotti.
Seuraavaksi Papuliina yritti varovaisesti saada tilan itseään varten sanomalla: "Anteeksi, mutta viime aikoina olen alkanut..."
Valitettavasti maailman pienintä viulua vinguttava piskuinen ja mustavalkoinen kissabardi oli nyt Ryhmän ihmettelyn aiheena. Tul ny sääki kattoo. Millai se ny tollee.
Hyvät käytöstavat kotonaan oppinut Papuliina yritti vielä häveliäästi kilistää lusikkaa lasia vasten ja saikin sillä tämän uuden kissabardin olkapäällä keikkuneen Satisfyer-pseudolohikäärmeen jakamattoman huomion, mutta valitettavasti Måstbusters oli tässä vaiheessa siirtynyt vertailemaan, että olihan jokainen saanut parannusjuomia ja pikkupurtavaa tarpeeksi reissua varten.
Lopulta Papuliina nostatti magian avulla kovaäänisesti pari kuutiometriä maata eräänlaiseksi jalustaksi puheen pitämistä ajatellen. Tämän jälkeen druiditar asetti itsensä edellämainitulle jalustalle ja katsoi yleisöään - kuuluisaa Måstbustersin seikkailijaryhmää (plus yhtä randomia kissaheeboa), joka oli ylättäen hiljentynyt ja vaikutti nyt olevan valmis kuuntelemaan soveliaan kiinnostuneina, koska selkeästi ilmassa leijuva maagisen väkivallan uhka.
Papuliina Pekantytär tasasi hengityksensä ja aloitti Mieslaulutalon hermoretriittikeskuksessa kyhätyn ja tarkoin harjoitellun puheen:
"Ystävät! Toverit! Kanssamatkustajat!
Olen tehnyt ajatustyötä. Uutterasti ja pyyteettä.
Siitä lähtien kun petollinen Vhe'ghan-haltia huijasi minut katalasti ansaan, olen muuttunut. Niin puolihaltiana kuin druidina.
Olen uhrannut paljon. Olen taistellut tieni läpi synkän metsän ja vaarallisen luolaston. Olen puhunut Kaikille Jumalille ja Kaikki Jumalat ovat puhuneet minulle.
En ehkä ole planeetan suurin nisäkäs, mutta olen silti kokemuksieni kautta valaistunut.
Ystäväni! Pitkä oli aika, jolloin elämälläni ei ollut tarkoitusta! Vailla suuntaa vaelsin sieluttomasti kaupungista toiseen. Halusin löytää paikkani, mutten kuulunut mihinkään. Olin hukassa. Ikäänkuin sykkyrällä.
Hain läheisyyttä ja toveruutta, mutten siinä onnistunut. Lopulta päädyin hankkimaan lemmikkimarsun oikeiden tunteiden korvikkeeksi. Keskitin kaiken tarmoni tämän pienen marsun hoivaamiseen, koska pitkään jatkuessaan sieluttomuus jäytää osahaltiaa lailla loputtoman rottasäkin.
Marsu ei kuitenkaan ole sielun korvike. Marsu ei ole humanoidiläheisyyden korvike. Ymmärrän sen nyt.
Lemmikkimarsu nimeltään Kaneli oli pelkkä epätoivoisen druidin pelokas yritys tuntea jotain aitoa. En silloin vielä tuntenut sanontaa: "Jos haluat suorittaa ihmisyydenrajaustaikoja, niin muista, etteivät marsut ole aitoja".
En tiennyt, että aito rakkaus vaatii sielun.
Pari viikkoa siitä, kun hankin Kaneli-nimisen sielunkorvikkeen, tämä edellämainittu terapiamarsu sairastui. Siksi, rakkaat ystäväni, lähdimme etsimään parannuskeinoa.
Minä kiitänkin teitä ystävällisyydestänne! Kiitän teitä kaikista kokemuksista ja näkyvyydestä, jotka tämä marsunparannusseikkailu meille soi. Kiitän teitä matkasta, joka osoittautui tärkeämmäksi kuin ex-ryhmänjäsenemme hätäiseksi lounaaksi päätynyt marsu itsessään.
On ollut kunnia tavata jaloja humanoideja, jotka ovat valmiit tekemään kaikkensa marsuni hyvinvoinnin eteen. Tätä on tosirakkaus. Tätä on jalo toveruus. Tätä on veljeys yli roturajojen!
Toverini! Kuten äitinne on varmasti teille sanonut useasti - te olette todella erityisiä tapauksia!
Kanssahumanoidit - med humanåidare! Viime aikoina olemme päätyneet työskentelemään punaiselle ja julmalle So-El Saariselle.
Se, miten varsinaisesti päädyimme lohikäärmeelle töihin on itsessään pitkä ja monimutkainen tarina, mutta ei siitä oikeastaan nyt sen enempää.
Tärkeää on, että enää ei oikein huvittaisi työskennellä lohikäärmeelle. Olemme toki saaneet elää kuin kuninkaat, mutta alituinen köyhäin ja sorrettujen ulina, sekä hanhinaamojen loppumaton kaakatus ovat alkaneet syömään humanoidia edellämainitun loputtoman rottasäkin lailla.
Sanokaamme siis lohikäärmeille tarmokkaasti nyt ja vast'edeskin: "EI!"
Ollessani kirjastonhoitajana, luin paljon lohikäärmeiden valtakautta käsittelevää kirjallisuutta. En pitänyt lukemastani.
Jos lohikäärmeet pääsevät valtaan, tarkoittaa se ikäviä aikoja humanoideille - minulle ja sinulle.
Olemme jo nyt huomanneet, että lohikäärmeiden valta tarkoittaa viattomienlasten orjuuttamista ja sitä, että sympaattiset pikkukylät jätetään surutta pandemian armoille räytymään.
Lohikäärmeet eivät osaa asettua humanoidien asemaan. Lohikäärmeet eivät tiedä millaisia tarpeita humanoideilla on. Lohikäärmeet eivät ole reiluja kaikille - vain harvoille.
Toverit! Lohikäärmeiden aika tarkoittaa kärsimysten aikaa!
Lohikäärmeiden valta tarkoittaa tuloerojen kasvua, terveydenhuollon rapautumista ja koulutusleikkauksia. Se tarkoittaa hyvälohikäärme-kerhoja, sekä siltarumpupolitiikkaa ja verokultarahoilla suoritettua timanttikuorintaa, eli klassista Karhuin Kaupungin korruptiota.
Lohikäärmeet eivät piittaa köyhistä, sairaista, tai muusta heikommasta aineksesta. Niiden sympatiakeskus on niin surkastunut, että lohikäärmeiden terveydenhuollon slogan väittää sydämen sijaitsevan oikealla!
Nämä reptiliaanit luokittelevat meidät viattomat humanoidit omiin rotuluokkiinsa kalloja mittaamalla. Nämä kelvottomat ruojat ajavat vain omia etuja ja intressejään.
Tiedämme maailmassamme olevan monta epäkelpoa ja selkärangatonta lieroa, joka haluaisivat heti ensi tilaisuuden tullen liittoutua lohikäärmeiden kanssa. Näille turjakkeille, näille kutaleille riittäisi lupaus kivoista taikaesineistä ja kultarahojen kilinä!
Tällaiset sieluttomat paskiaiset olisivat valmiit vaikka myymään jonkun toisen lapset saadakseen hallita lohikäärmeiden nimissä.
Ystävät! On aika sanoa tällaiselle suhmuroinnille ja oman kansansa pettämiselle jyrkästi: "EI!"
Sokea lohikäärmeiden palveleminen oman edun nimissä on liian vaarallinen tie kuljettavaksi. Pysäyttäkäämme siis lohikäärmeiden nousu valtaan ennen kuin se on liian myöhäistä!
Muinaisten Hätäisesti Kyhättyjen Legendojen mukaan mahtavat Osny-portit suojelevat maailmaamme Kaikkien Jumalten Hallitsemattomalta Manialta. Jos Osny-portit kestävät, kestää myös humanoidien valta yli lohikäärmeiden! Jos Osny-portit kestävät, me kestämme!
Marssikaamme siis Haka-metsään ja tuhotkaamme lohikäärmeet! Jättäkäämme jälkeemme elinkelpoinen tulevaisuus! Ei meille, vaan kaikille maailman lapsille!"
Seurasi soveliasta hurrausta. Nuori korkeahaltia, Ramadaba Dingthong, huusi palopuheesta hurmioituneena, että Måstbusters tulisi tekemään tämän uhrauksen myös Kim Olli Undie Dinghtongin nimeen!
Muu ryhmä vastasi hämmentyneenä, että joo varmaan sitten, mutta kukas se Kim Olli taas olikaan?
Näin siis Måstbusters marssi pelottomina Haka-metsään pelastamaan Ramadaba Dingthongin veljeä, Kim Olli Undie Dinghtongia. Samalla oli tarkoitus myös suojella mahtavia Osny-portteja ja muutenkin toimia yleisesti hyvien puolella.
Niin sankarit toimivat.
Tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista. DM kiidätettiin yllättäen Tyksiin leikkaukseen ja kahden viikon totaalisaikku oli tosiasia. Että taas tuli vähän taukoa aikuisten leikkimiseen.
Tämä nimenomainen seikkailu oli suoritettu ennen kyseistä toipumista, mutta tässä oli hieman muutakin juttua meneillään kuin pasteta manioita Jatkoaikaan. Surullista kyllä.
Nyt onneksi maniat jatkuu taas. Never stop DeBussy ja kohta vedetään taas.
Papuliina oli saanut tehtäväkseen pitää puheen ja voi hyvät hyssykät kuinka hienosti Papu tästä suoriutui. Alkuperäinen puhe oli englanniksi ja jos lupa tulee, niin pastean sen tuonne viestin pohjalle, mutta puhe oli mahtava.
DM päätti mutiloida sen omanlaisekseen tähän tekstiin, koska varastaminen on se korkein imartelun muoto tai jotain.
Oikeasti jakson 22 sessio piti sisällään pelkästään puheen ja taistelun, mutta koska puhe oli niin saatanan pitkä, niin jakso jaettiin kahteen osaan.
Tämä nimenomainen seikkailu oli suoritettu ennen kyseistä toipumista, mutta tässä oli hieman muutakin juttua meneillään kuin pasteta manioita Jatkoaikaan. Surullista kyllä.
Nyt onneksi maniat jatkuu taas. Never stop DeBussy ja kohta vedetään taas.
Papuliina oli saanut tehtäväkseen pitää puheen ja voi hyvät hyssykät kuinka hienosti Papu tästä suoriutui. Alkuperäinen puhe oli englanniksi ja jos lupa tulee, niin pastean sen tuonne viestin pohjalle, mutta puhe oli mahtava.
DM päätti mutiloida sen omanlaisekseen tähän tekstiin, koska varastaminen on se korkein imartelun muoto tai jotain.
Oikeasti jakson 22 sessio piti sisällään pelkästään puheen ja taistelun, mutta koska puhe oli niin saatanan pitkä, niin jakso jaettiin kahteen osaan.
Jakso 22.1 - "THE REPTILIANS DON'T REALLY CARE ABOUT US!"
Päivät 108-109. Mukana: Fistin' DeBussy, Jimmy Nukem, Måst van der Woodsen, Papuliina Pekantytär, Ramadaba Dingthong ja Marc O'Bumström
Måstbusters oli viimein saapunut Haka-metsän laitamille - kukin taholtaan. Papuliina ja Marc palasivat yhtä matkaa Mieslaulutalon intensiivisestä kuntoutussessiosta ja Jimmy palasi kuolleista. Joku kissa oli sinnikkäästi seurannut epäkuollutta barbaaria koko matkan, joten Jimmy oli sitten päättänyt pitää sen.
Måst palasi tutkimus- ja uiskenteluretkeltään Horseror the Sorcerorin luota ja kertoi saaneensa paljon tietoa, joka varmasti auttaisi tulevassa. Tämä jäi kuitenkin vähän kaiken varjoon Ramadaba Dingthongin marssiessa tomerasti kohtaamispaikalle, töräyttäen heti kärkeen: "The Cult Of Meddling hyökkäsi mun isän kimpuun. Ne tappoi Frances Kanan ja Herra Raguletton. Ja teki mun mummosta muusia. Sitä joukkoa johti joku paskasti tatuoitu puoliörkkibarbaaritar ja ne vieläpä kidnappasi mun veljen lähtiessään!"
Ryhmä mutisi lähes varmana, että tuo kuvaus paskasti tatuoidusta barbaarista kuulosti vähän turhankin tutulta - varsinkin Måst oli heti sitä mieltä, että oli aivan varmasti nähnyt tämän barbaarin aikaisemminkin. Myös Marc O'Bumström totesi, että ei ollut ihan täysin varma asiasta, mutta hänellä taisi olla tästä The Cult Of Meddlingin iskuryhmän johtajasta ainakin pieni perstuntuma.
Papuliina huikkasi, etä haluaisi mieluusti oppia lisää tästä mysteerisestä puoliörkittärestä, koska ainakin kuvauksen perusteella tuo barbaari kuulosti erittäin mukavalta tyypiltä ja muutenkin eri reilulta hanulta. Valitettavasti tämä saisi kuitenkin odottaa, koska Papuliinalla Oli Asiaa.
Puolihaltiadruidi haki ensin huomiota rykäisemällä vienosti-mutta-vihjaavasti, mutta Ryhmällä oli valitettavasti liian kiire hämmästellä sitä, että ohhoh - Jimmyhän taisi olla teknisesti ottaen kuollut. Kuis se ny simmotti.
Seuraavaksi Papuliina yritti varovaisesti saada tilan itseään varten sanomalla: "Anteeksi, mutta viime aikoina olen alkanut..."
Valitettavasti maailman pienintä viulua vinguttava piskuinen ja mustavalkoinen kissabardi oli nyt Ryhmän ihmettelyn aiheena. Tul ny sääki kattoo. Millai se ny tollee.
Hyvät käytöstavat kotonaan oppinut Papuliina yritti vielä häveliäästi kilistää lusikkaa lasia vasten ja saikin sillä tämän uuden kissabardin olkapäällä keikkuneen Satisfyer-pseudolohikäärmeen jakamattoman huomion, mutta valitettavasti Måstbusters oli tässä vaiheessa siirtynyt vertailemaan, että olihan jokainen saanut parannusjuomia ja pikkupurtavaa tarpeeksi reissua varten.
Lopulta Papuliina nostatti magian avulla kovaäänisesti pari kuutiometriä maata eräänlaiseksi jalustaksi puheen pitämistä ajatellen. Tämän jälkeen druiditar asetti itsensä edellämainitulle jalustalle ja katsoi yleisöään - kuuluisaa Måstbustersin seikkailijaryhmää (plus yhtä randomia kissaheeboa), joka oli ylättäen hiljentynyt ja vaikutti nyt olevan valmis kuuntelemaan soveliaan kiinnostuneina, koska selkeästi ilmassa leijuva maagisen väkivallan uhka.
Papuliina Pekantytär tasasi hengityksensä ja aloitti Mieslaulutalon hermoretriittikeskuksessa kyhätyn ja tarkoin harjoitellun puheen:
"Ystävät! Toverit! Kanssamatkustajat!
Olen tehnyt ajatustyötä. Uutterasti ja pyyteettä.
Siitä lähtien kun petollinen Vhe'ghan-haltia huijasi minut katalasti ansaan, olen muuttunut. Niin puolihaltiana kuin druidina.
Olen uhrannut paljon. Olen taistellut tieni läpi synkän metsän ja vaarallisen luolaston. Olen puhunut Kaikille Jumalille ja Kaikki Jumalat ovat puhuneet minulle.
En ehkä ole planeetan suurin nisäkäs, mutta olen silti kokemuksieni kautta valaistunut.
Ystäväni! Pitkä oli aika, jolloin elämälläni ei ollut tarkoitusta! Vailla suuntaa vaelsin sieluttomasti kaupungista toiseen. Halusin löytää paikkani, mutten kuulunut mihinkään. Olin hukassa. Ikäänkuin sykkyrällä.
Hain läheisyyttä ja toveruutta, mutten siinä onnistunut. Lopulta päädyin hankkimaan lemmikkimarsun oikeiden tunteiden korvikkeeksi. Keskitin kaiken tarmoni tämän pienen marsun hoivaamiseen, koska pitkään jatkuessaan sieluttomuus jäytää osahaltiaa lailla loputtoman rottasäkin.
Marsu ei kuitenkaan ole sielun korvike. Marsu ei ole humanoidiläheisyyden korvike. Ymmärrän sen nyt.
Lemmikkimarsu nimeltään Kaneli oli pelkkä epätoivoisen druidin pelokas yritys tuntea jotain aitoa. En silloin vielä tuntenut sanontaa: "Jos haluat suorittaa ihmisyydenrajaustaikoja, niin muista, etteivät marsut ole aitoja".
En tiennyt, että aito rakkaus vaatii sielun.
Pari viikkoa siitä, kun hankin Kaneli-nimisen sielunkorvikkeen, tämä edellämainittu terapiamarsu sairastui. Siksi, rakkaat ystäväni, lähdimme etsimään parannuskeinoa.
Minä kiitänkin teitä ystävällisyydestänne! Kiitän teitä kaikista kokemuksista ja näkyvyydestä, jotka tämä marsunparannusseikkailu meille soi. Kiitän teitä matkasta, joka osoittautui tärkeämmäksi kuin ex-ryhmänjäsenemme hätäiseksi lounaaksi päätynyt marsu itsessään.
On ollut kunnia tavata jaloja humanoideja, jotka ovat valmiit tekemään kaikkensa marsuni hyvinvoinnin eteen. Tätä on tosirakkaus. Tätä on jalo toveruus. Tätä on veljeys yli roturajojen!
Toverini! Kuten äitinne on varmasti teille sanonut useasti - te olette todella erityisiä tapauksia!
Kanssahumanoidit - med humanåidare! Viime aikoina olemme päätyneet työskentelemään punaiselle ja julmalle So-El Saariselle.
Se, miten varsinaisesti päädyimme lohikäärmeelle töihin on itsessään pitkä ja monimutkainen tarina, mutta ei siitä oikeastaan nyt sen enempää.
Tärkeää on, että enää ei oikein huvittaisi työskennellä lohikäärmeelle. Olemme toki saaneet elää kuin kuninkaat, mutta alituinen köyhäin ja sorrettujen ulina, sekä hanhinaamojen loppumaton kaakatus ovat alkaneet syömään humanoidia edellämainitun loputtoman rottasäkin lailla.
Sanokaamme siis lohikäärmeille tarmokkaasti nyt ja vast'edeskin: "EI!"
Ollessani kirjastonhoitajana, luin paljon lohikäärmeiden valtakautta käsittelevää kirjallisuutta. En pitänyt lukemastani.
Jos lohikäärmeet pääsevät valtaan, tarkoittaa se ikäviä aikoja humanoideille - minulle ja sinulle.
Olemme jo nyt huomanneet, että lohikäärmeiden valta tarkoittaa viattomienlasten orjuuttamista ja sitä, että sympaattiset pikkukylät jätetään surutta pandemian armoille räytymään.
Lohikäärmeet eivät osaa asettua humanoidien asemaan. Lohikäärmeet eivät tiedä millaisia tarpeita humanoideilla on. Lohikäärmeet eivät ole reiluja kaikille - vain harvoille.
Toverit! Lohikäärmeiden aika tarkoittaa kärsimysten aikaa!
Lohikäärmeiden valta tarkoittaa tuloerojen kasvua, terveydenhuollon rapautumista ja koulutusleikkauksia. Se tarkoittaa hyvälohikäärme-kerhoja, sekä siltarumpupolitiikkaa ja verokultarahoilla suoritettua timanttikuorintaa, eli klassista Karhuin Kaupungin korruptiota.
Lohikäärmeet eivät piittaa köyhistä, sairaista, tai muusta heikommasta aineksesta. Niiden sympatiakeskus on niin surkastunut, että lohikäärmeiden terveydenhuollon slogan väittää sydämen sijaitsevan oikealla!
Nämä reptiliaanit luokittelevat meidät viattomat humanoidit omiin rotuluokkiinsa kalloja mittaamalla. Nämä kelvottomat ruojat ajavat vain omia etuja ja intressejään.
Tiedämme maailmassamme olevan monta epäkelpoa ja selkärangatonta lieroa, joka haluaisivat heti ensi tilaisuuden tullen liittoutua lohikäärmeiden kanssa. Näille turjakkeille, näille kutaleille riittäisi lupaus kivoista taikaesineistä ja kultarahojen kilinä!
Tällaiset sieluttomat paskiaiset olisivat valmiit vaikka myymään jonkun toisen lapset saadakseen hallita lohikäärmeiden nimissä.
Ystävät! On aika sanoa tällaiselle suhmuroinnille ja oman kansansa pettämiselle jyrkästi: "EI!"
Sokea lohikäärmeiden palveleminen oman edun nimissä on liian vaarallinen tie kuljettavaksi. Pysäyttäkäämme siis lohikäärmeiden nousu valtaan ennen kuin se on liian myöhäistä!
Muinaisten Hätäisesti Kyhättyjen Legendojen mukaan mahtavat Osny-portit suojelevat maailmaamme Kaikkien Jumalten Hallitsemattomalta Manialta. Jos Osny-portit kestävät, kestää myös humanoidien valta yli lohikäärmeiden! Jos Osny-portit kestävät, me kestämme!
Marssikaamme siis Haka-metsään ja tuhotkaamme lohikäärmeet! Jättäkäämme jälkeemme elinkelpoinen tulevaisuus! Ei meille, vaan kaikille maailman lapsille!"
Seurasi soveliasta hurrausta. Nuori korkeahaltia, Ramadaba Dingthong, huusi palopuheesta hurmioituneena, että Måstbusters tulisi tekemään tämän uhrauksen myös Kim Olli Undie Dinghtongin nimeen!
Muu ryhmä vastasi hämmentyneenä, että joo varmaan sitten, mutta kukas se Kim Olli taas olikaan?
Näin siis Måstbusters marssi pelottomina Haka-metsään pelastamaan Ramadaba Dingthongin veljeä, Kim Olli Undie Dinghtongia. Samalla oli tarkoitus myös suojella mahtavia Osny-portteja ja muutenkin toimia yleisesti hyvien puolella.
Niin sankarit toimivat.
Papuliinan puhe on muokattu DM:n toimesta törkeästi. Tähän pastetaan alkuperäinen puhe mahdollisesti, jos Papun pelaaja antaa luvan.
Jakso 22.2 "AS A GIANT EAGLE, I TAKE FISTIN TO THE CAVE"
TL;DR - tappelusta, erektioita, sirkuskarhu ja kotka
Päivät 109-112. Mukana: Fistin' DeBussy, Jimmy Nukem, Måst van der Woodsen, Papuliina Pekantytär, Ramadaba Dingthong ja Marc O'Bumström
Kuten todettua, Ryhmä marssi Haka-metsään kohti Osny-portteja. Seuraavat kolme päivää sankarimme viettivät enemmän tai vähemmän eksyksissä. Jimmy huomasi syövänsä oravien aivoja välipalana.
Onneksi Marc O'Bumström-puolituinen osoittautui hiton päteväksi suunnistajaksi, koska oli luontaisesti tosi lähellä maahan jääneitä jälkiä. Myös se, että The Cult Of Meddlingin kaappariryhmä oli poistunut Pöytyältä kohti Haka-metsää bullette-maahailla ratsastaen, auttoi jäljittämisessä aika tavalla.
Kuten Mangogin vanha sanonta menee: "Selvästi piirtyvää vakoa on helppo seurata katseellaan, jos asenne vain on oikea".
Koska metsään ei ollut kukaan vaivautunut rakentamaan kunnollista tieverkostoa, joutui Måstbusters harrastamaan yhtä vanhimmista alakoululaisten kidutusmuodoista - suunnistamista. Ryhmän kärkitiedustelijoina toiminut taistelijapari Zombie&Puolituinen KY löysikin yllättävän hyvin yhteisen sävelen yrityksen ja erehdyksen kautta.
Epäkuollut Jimmy Nukem raivasi Måstbustersille tietä Faija-nimisen maagisen kirveensä avulla ja Marc tulkitsi jälkeen jääneitä merkkejä ennen pitkää. Matka taittui joutuisasti heti kun Måstbusters lakkasi kulkemasta omia polkujaan.
Neljäntenä päivänä tärppäsi. Tai ainakin vihdoin vaikutti siltä, että jotain saattaisi myös tapahtua.
Aina yhtä passiivis-perseptiivinen Marc O'Bumström huomasi kaukaisuudessa lentelevän Vrock-demonin kaartelemassa jonkin luolan edessä. Nämä pelottavat, väkivaltaiset ja sieluttomat otukset tarkoittivat usein vaikeuksia, eikä Måstbusters tuottanut pettymystä tälläkään kertaa.
Måstbusters lähestyi luolaa, koska luolat olivat aina Mielenkiintoisia ja Relevantteja Tarinan Kannalta. Tämä nimenomainen luola vaikutti olevan haltioiden vartioima. Ilmassa tuoksui odotuksenomainen Full Mayhem.
Kaikkien yllätykseksi nuori aatelinen, lohikäärmeissyntyinen Måst, yritti ensin ratkaista ongelmaa haltioiden kanssa diplomatian keinoin, mutta onnistui lähinnä herättämään tunteita puolikuolleessa Jimmy-barbaarissa. Monta levotonta liskojen yötä joukkohaudassa viettänyt Jimmy tunsi jonkin kohoavan sisällään, kun Måstbustersin suomuinen johtohahmo pyyhälsi Ryhmän edelle tiedustelemaan.
Vaihtolämpöiset olivat nyt Jimmylle kuuminta hottia. Lisko fever.
Valitettavasti paikalliset puolustusjoukot ilmoittivat aika surkean dialogin päätteeksi, että heillä oli kyllä vankeja, mutta ne eivät olleet millään muotoa kenenkään muun asia, tahi ongelma ja menkää pois.
Sitten haltiat ampuivat vielä nuoliakin, joten Måstbustersin reaktio oli ihan ymmärrettävä, joskin jälleen uskomattoman väkivaltainen. Eli siitähän se silmitön väkivalta sitten eskaloitui ja noin minuutin riehumisen jälkeen taas seestyi. Intervallitreeni Måstbustersin tapaan.
Ryhmän uusi ja kiiltäväturkkinen prospect-jäsen, Fistin' DeBussy, käveli Jimmy-barbaarikarin viereen, laski kätensä soturin olkapäälle ja lausui taikasanansa nopeutusloitsua varten: "Mulla ei ole mitään lausetta tähän valmisteltuna".
Jimmy koki suonissaan jo kerran jähmettyneen veren pakkautuvan nyt ihan uusiin paikkoihin. Loitsu herätti barbaarissa tunteita. Lähinnä ihan pohjatonta vitutusta, mutta hieman myös tiettyä vipatusta.
Jumalauta. Nyt mennään.
Jimmy “The Erased” Nukem pullisteli lihaksiaan ja kohensi itsensä taistelukuntoon. Lihaksikas barbaaritankki vaikutti suorastaan paisuvan silmissä, kasvaessaan täyteen barbaariuden mittaansa. Kuolleista herätetty barbaari huomasi osaavansa nyt myös lentää ihan vain silkasta vittuilusta painovoimaa kohtaan. Jimmy oli kevyt kuin höyhen, nopea kuin rasvattu orava ja vittuuntunut kuin ammattimainen asiakaspalvelija.
Nuolia nopeasti ja näppärästi laukonut haltiain puolustusryhmittymä katsoi kauhuissaan kun vaikeakulkuisen maaston yllä leijaili silmiinnähden vittuuntunut barbaari liekehtivä ase tanassa. Liikkuvat eteen vetänyt barbaari lensi kuin suihkuhävittäjä kohti kauhistuneita haltioita, jotka yrittivät sopertaa haltiakielellä, että: “Förlåt, MIG!”, mutta turhaan.
Puolustajien päässä kävi ensin ajatus: "Toivottavasti tuon taskussa on vain banaani, eikä se ole noin innostunut nähdessään meidät" ja seuraavaksi puolustajien päässä kävi Jimmy "The Eraser" Nukemin liekehtivä Faija-kirves. Useasti ja aika painokkaasti.
Se oli mähinän aloitusvihellys! Lentävä demoni ja liuta puuhaltiasotureita tekivät vastarintaa minkä ehtivät. Nuolia ammuttiin, myrkkyä kylvettiin ja miekoilla huidottiin kuin viimeistä päivää.
Lopulta kuitenkin vastarinta oli hyödytöntä.
Uusi, virtaviivainen ja ergonomisesti muotoiltu Måstbusters oli viritetty huippuunsa kuin huippuviritetty asia! Tämä hipahtava-hopahtava-pimeässähohtava kombinaatio eri otuksia toimi kuin rasvattu Mangog entisen pojan lavatansseissa!
Epätoivoista viivytystaistelua käyneet haltiasoturit katsoivat kauhuissaan kun noin viisisataa kiloa karhuksi muuttunutta Ramadabaa rynnisti raateluhampaat kuolaa valuen kohti kuin tuomionpäivän ohjus kohti puolustusasemia.
Hetken puolustajat jo uskoivat lukuisten maahan kätkettyjen ansojen, eli ns. trap-puolustuksen, pysäyttävän mahdolliset tunkeilijat, mutta JUMALAUTA SE LÄSKI KARHU HEITTI VAROITTAMATTA KAKSOISVOLTILLA KERIEN YLI JOKAISEN MAHDOLLISEN ANSAN MITÄ HELVETTIÄ NYT?
Taustalla syvää olemisen tuskaa kokeva Papuliina Pekantytär heijasi itseään läheistä kalliota vastaan ja teki kuten kaikki ohjeistukset aina sanovat - laita parannusjuoma ensin omaan naamaan ja vasta sitten muille. Parantajasta kun ei ole hyötyä muulle ryhmälle, jos parantaja itse EiVoiHyvin®.
Parannuttuaan humanoidina, druidi sulautti itseensä Haapasaaren, Karhulan, sekä Kymin ja muuttui monipuoliseksi kulttuuri- ja koulukeskukseksi, kohdaten demoninsa. Toisin sanoen Papuliina muuttui kotkaksi ja hyökkäsi vrockin kimppuun tomerasti kuin saatananpalvontaa kammoksunut Suuri Ikäluokka konsanaan.
Samaan aikaan päteväksi soturiksi kuoriutunut Måst jäädytti vastustajiaan muinaisella Mynthon-jäähenkäyksellään ja rutolla, koska biologinen sodankäynti on hyvisten toimintametodi Måstbustersin tyyliin.
Tämän jälkeen Måst paukutti salamilla vrock-demonia, sekä vahingossa myös rikkonaisesta Suomenlahden rannikosta helposti tunnistettavaa Papuliina-kotkaa.
Veri virtasi valtoimenaan kuin sovinistisissa vitseissä konsanaan.
Entäpä Ryhmän uusi jäsen, Fistin' DeBussy? No, tuota. Defle-bardi hipsutteli ensin puun taakse piilon. Seuraavaksi hän teki sen, minkä jokainen sosiaalisesti hieman haasteellinen tyyppi tekee ihan luonnostaan - havainnoi puun takaa maailman menoa poissa näkyvistä, mutta raskaasti huohottaen.
Fistin oli passiivisessa stalkkaamisessa luonnonlahjakkuus, kuten kiusallisten hiljaisuuksien suojeluspyhimyksen akolyytin kuuluukin.
Kun Fistin' oli saanut huomioitua ja käsiteltyä asioita tarpeeksi, hän ilmoitti muulle Ryhmälle vrock-demonin kipupisteet ja pahan mielen keskittymät. Tämän jälkeen kissaoletettu aiheutti demonille henkistä vahinkoa huutamalla: "Sun mutsis on niin lihava, että.... mä keksin jotain varmaan ensi viikoksi!"
Lopulta metsähaltiat makasivat kuolleina maassa. Väkivalta loppui, kunhan ruumiita oli vielä soveliaasti puukotettu parikymmentä kertaa varmuuden vuoksi.
Jimmy antoi itsensä herpaantua ja Papuliina kuljetti Fistin DeBussyn luolaston aukolle asti, koska kotka tunnetaan sujuvista liikennöintimahdollisuuksistaan.
Luolan suuaukkoa peitti puiden juurakoista loihditut kalterintapaiset. Luolan sisällä vaikutti olevan vankeja.
Papuliina, tuo animorphannut Kymeenlaakson maakunnan keskus, piti tunnollisesti huolen, että kaikki Måstbustersin haavoittuneet jäsenet pääsivät osaksi kotkan hyvinvointialueen tarjontaa. Kotka kun välittää kaikista - myös heikoista.
Tämän session sponsorina olisi voinut toimia Kotka - Merikaupunki ja tosi kiva kesäkaupunki muutenkin! - mutta ei.
Marsunpelastajat harkitsivat, että pitäisikö alkaa solmia sponsorisopimuksia näkyvyyttä vastaan.
EDIT:
TL;DR - tappelusta, erektioita, sirkuskarhu ja kotka
Jakso 22 jaettiin kahtia, koska koko päivä oli taistelua. Vaatimattomasti about kuusi tuntia mähinää.
DM ja pelaajat olivat lopulta yhtä mieltä siinä, että vaikka Måstbusterseja onkin paikalla kuusi kappaletta, ei kasa pieniä vihollisia ole se oikea tapa kasata taistelua. Noin kymmenen vihollista kun tarkoittaa kuudentoista hahmon osallistumista taisteluun joka vuoro.
Vähemmästäkin väsähtää.
Tämä taistelupäivä oli kuitenkin jo aikaa sitten yhteisesti sovittu. Oli päätetty pelata takapihalla, koska edellämainittu Hiano Uusi Valokate ja muutenkin Miellyttävä Terassi.
Toki session aikana tuuli ja satoi sivuttain, koska Porilaiset Jumalat tykkää olla sillee ironisia, kun väki nauttii uudesta ja suojaavasta valokatteesta.
DM oli alunperin kasannut pöytään kartan kivistä ja maalarinteipeistä. DM'n Vaimo katseli aikansa kohteliaasti tätä surkeaa räpeltämistä ja ehdotti sitten, että josko vaikka joku muu tekisi kartan. Vaikka joku sellainen, joka saisi kartan näyttämään joltain muulta kuin esikoululaisen sunnuntairäpeltämiseltä.
Lopulta Vaimo tarjoutui tekemään kartan ja hyvä niin. Pohjana hyödynnettiin lasten kontaktimuovirullan ruudukkoa ja siitä kartasta tuli muuten ihan hirmuisen hieno.
Jimmyn uusi juttu on ilmeisesti se, että zombie-barbaari saa tosi herkästi erektion kesken taistelun. Se on hirmu kiva, että aikuiset ovat vihdoin alkaneet heittäytyä roolipelin tarjoamiin mahdollisuuksiin oikein kunnolla!
Ramadaba jyristeli karhumuodossa täysillä eteenpäin ja DM hykerteli, odottaen karhun vajoavan jokaiseen edessä olevaan ansaan ja Oppivan Tärkeitä Läksyjä.
Tietenkin Ramadaban pelaaja heitteli silkkoja kaksikymppisiä nopalla, vältellen vittumaisetkin ansat ärsyttävän helposti.
Kuusi tuntia on silti aivan saatanasti liikaa yhtäjaksoista combattia. Yksikään Ryhmän jäsen ei sentään ole niin pahasti spektreillä.
DM ja pelaajat olivat lopulta yhtä mieltä siinä, että vaikka Måstbusterseja onkin paikalla kuusi kappaletta, ei kasa pieniä vihollisia ole se oikea tapa kasata taistelua. Noin kymmenen vihollista kun tarkoittaa kuudentoista hahmon osallistumista taisteluun joka vuoro.
Vähemmästäkin väsähtää.
Tämä taistelupäivä oli kuitenkin jo aikaa sitten yhteisesti sovittu. Oli päätetty pelata takapihalla, koska edellämainittu Hiano Uusi Valokate ja muutenkin Miellyttävä Terassi.
Toki session aikana tuuli ja satoi sivuttain, koska Porilaiset Jumalat tykkää olla sillee ironisia, kun väki nauttii uudesta ja suojaavasta valokatteesta.
DM oli alunperin kasannut pöytään kartan kivistä ja maalarinteipeistä. DM'n Vaimo katseli aikansa kohteliaasti tätä surkeaa räpeltämistä ja ehdotti sitten, että josko vaikka joku muu tekisi kartan. Vaikka joku sellainen, joka saisi kartan näyttämään joltain muulta kuin esikoululaisen sunnuntairäpeltämiseltä.
Lopulta Vaimo tarjoutui tekemään kartan ja hyvä niin. Pohjana hyödynnettiin lasten kontaktimuovirullan ruudukkoa ja siitä kartasta tuli muuten ihan hirmuisen hieno.
Jimmyn uusi juttu on ilmeisesti se, että zombie-barbaari saa tosi herkästi erektion kesken taistelun. Se on hirmu kiva, että aikuiset ovat vihdoin alkaneet heittäytyä roolipelin tarjoamiin mahdollisuuksiin oikein kunnolla!
Ramadaba jyristeli karhumuodossa täysillä eteenpäin ja DM hykerteli, odottaen karhun vajoavan jokaiseen edessä olevaan ansaan ja Oppivan Tärkeitä Läksyjä.
Tietenkin Ramadaban pelaaja heitteli silkkoja kaksikymppisiä nopalla, vältellen vittumaisetkin ansat ärsyttävän helposti.
Kuusi tuntia on silti aivan saatanasti liikaa yhtäjaksoista combattia. Yksikään Ryhmän jäsen ei sentään ole niin pahasti spektreillä.
Päivät 109-112. Mukana: Fistin' DeBussy, Jimmy Nukem, Måst van der Woodsen, Papuliina Pekantytär, Ramadaba Dingthong ja Marc O'Bumström
Kuten todettua, Ryhmä marssi Haka-metsään kohti Osny-portteja. Seuraavat kolme päivää sankarimme viettivät enemmän tai vähemmän eksyksissä. Jimmy huomasi syövänsä oravien aivoja välipalana.
Onneksi Marc O'Bumström-puolituinen osoittautui hiton päteväksi suunnistajaksi, koska oli luontaisesti tosi lähellä maahan jääneitä jälkiä. Myös se, että The Cult Of Meddlingin kaappariryhmä oli poistunut Pöytyältä kohti Haka-metsää bullette-maahailla ratsastaen, auttoi jäljittämisessä aika tavalla.
Kuten Mangogin vanha sanonta menee: "Selvästi piirtyvää vakoa on helppo seurata katseellaan, jos asenne vain on oikea".
Koska metsään ei ollut kukaan vaivautunut rakentamaan kunnollista tieverkostoa, joutui Måstbusters harrastamaan yhtä vanhimmista alakoululaisten kidutusmuodoista - suunnistamista. Ryhmän kärkitiedustelijoina toiminut taistelijapari Zombie&Puolituinen KY löysikin yllättävän hyvin yhteisen sävelen yrityksen ja erehdyksen kautta.
Epäkuollut Jimmy Nukem raivasi Måstbustersille tietä Faija-nimisen maagisen kirveensä avulla ja Marc tulkitsi jälkeen jääneitä merkkejä ennen pitkää. Matka taittui joutuisasti heti kun Måstbusters lakkasi kulkemasta omia polkujaan.
Neljäntenä päivänä tärppäsi. Tai ainakin vihdoin vaikutti siltä, että jotain saattaisi myös tapahtua.
Aina yhtä passiivis-perseptiivinen Marc O'Bumström huomasi kaukaisuudessa lentelevän Vrock-demonin kaartelemassa jonkin luolan edessä. Nämä pelottavat, väkivaltaiset ja sieluttomat otukset tarkoittivat usein vaikeuksia, eikä Måstbusters tuottanut pettymystä tälläkään kertaa.
Måstbusters lähestyi luolaa, koska luolat olivat aina Mielenkiintoisia ja Relevantteja Tarinan Kannalta. Tämä nimenomainen luola vaikutti olevan haltioiden vartioima. Ilmassa tuoksui odotuksenomainen Full Mayhem.
Kaikkien yllätykseksi nuori aatelinen, lohikäärmeissyntyinen Måst, yritti ensin ratkaista ongelmaa haltioiden kanssa diplomatian keinoin, mutta onnistui lähinnä herättämään tunteita puolikuolleessa Jimmy-barbaarissa. Monta levotonta liskojen yötä joukkohaudassa viettänyt Jimmy tunsi jonkin kohoavan sisällään, kun Måstbustersin suomuinen johtohahmo pyyhälsi Ryhmän edelle tiedustelemaan.
Vaihtolämpöiset olivat nyt Jimmylle kuuminta hottia. Lisko fever.
Valitettavasti paikalliset puolustusjoukot ilmoittivat aika surkean dialogin päätteeksi, että heillä oli kyllä vankeja, mutta ne eivät olleet millään muotoa kenenkään muun asia, tahi ongelma ja menkää pois.
Sitten haltiat ampuivat vielä nuoliakin, joten Måstbustersin reaktio oli ihan ymmärrettävä, joskin jälleen uskomattoman väkivaltainen. Eli siitähän se silmitön väkivalta sitten eskaloitui ja noin minuutin riehumisen jälkeen taas seestyi. Intervallitreeni Måstbustersin tapaan.
Ryhmän uusi ja kiiltäväturkkinen prospect-jäsen, Fistin' DeBussy, käveli Jimmy-barbaarikarin viereen, laski kätensä soturin olkapäälle ja lausui taikasanansa nopeutusloitsua varten: "Mulla ei ole mitään lausetta tähän valmisteltuna".
Jimmy koki suonissaan jo kerran jähmettyneen veren pakkautuvan nyt ihan uusiin paikkoihin. Loitsu herätti barbaarissa tunteita. Lähinnä ihan pohjatonta vitutusta, mutta hieman myös tiettyä vipatusta.
Jumalauta. Nyt mennään.
Jimmy “The Erased” Nukem pullisteli lihaksiaan ja kohensi itsensä taistelukuntoon. Lihaksikas barbaaritankki vaikutti suorastaan paisuvan silmissä, kasvaessaan täyteen barbaariuden mittaansa. Kuolleista herätetty barbaari huomasi osaavansa nyt myös lentää ihan vain silkasta vittuilusta painovoimaa kohtaan. Jimmy oli kevyt kuin höyhen, nopea kuin rasvattu orava ja vittuuntunut kuin ammattimainen asiakaspalvelija.
Nuolia nopeasti ja näppärästi laukonut haltiain puolustusryhmittymä katsoi kauhuissaan kun vaikeakulkuisen maaston yllä leijaili silmiinnähden vittuuntunut barbaari liekehtivä ase tanassa. Liikkuvat eteen vetänyt barbaari lensi kuin suihkuhävittäjä kohti kauhistuneita haltioita, jotka yrittivät sopertaa haltiakielellä, että: “Förlåt, MIG!”, mutta turhaan.
Puolustajien päässä kävi ensin ajatus: "Toivottavasti tuon taskussa on vain banaani, eikä se ole noin innostunut nähdessään meidät" ja seuraavaksi puolustajien päässä kävi Jimmy "The Eraser" Nukemin liekehtivä Faija-kirves. Useasti ja aika painokkaasti.
Se oli mähinän aloitusvihellys! Lentävä demoni ja liuta puuhaltiasotureita tekivät vastarintaa minkä ehtivät. Nuolia ammuttiin, myrkkyä kylvettiin ja miekoilla huidottiin kuin viimeistä päivää.
Lopulta kuitenkin vastarinta oli hyödytöntä.
Uusi, virtaviivainen ja ergonomisesti muotoiltu Måstbusters oli viritetty huippuunsa kuin huippuviritetty asia! Tämä hipahtava-hopahtava-pimeässähohtava kombinaatio eri otuksia toimi kuin rasvattu Mangog entisen pojan lavatansseissa!
Epätoivoista viivytystaistelua käyneet haltiasoturit katsoivat kauhuissaan kun noin viisisataa kiloa karhuksi muuttunutta Ramadabaa rynnisti raateluhampaat kuolaa valuen kohti kuin tuomionpäivän ohjus kohti puolustusasemia.
Hetken puolustajat jo uskoivat lukuisten maahan kätkettyjen ansojen, eli ns. trap-puolustuksen, pysäyttävän mahdolliset tunkeilijat, mutta JUMALAUTA SE LÄSKI KARHU HEITTI VAROITTAMATTA KAKSOISVOLTILLA KERIEN YLI JOKAISEN MAHDOLLISEN ANSAN MITÄ HELVETTIÄ NYT?
Taustalla syvää olemisen tuskaa kokeva Papuliina Pekantytär heijasi itseään läheistä kalliota vastaan ja teki kuten kaikki ohjeistukset aina sanovat - laita parannusjuoma ensin omaan naamaan ja vasta sitten muille. Parantajasta kun ei ole hyötyä muulle ryhmälle, jos parantaja itse EiVoiHyvin®.
Parannuttuaan humanoidina, druidi sulautti itseensä Haapasaaren, Karhulan, sekä Kymin ja muuttui monipuoliseksi kulttuuri- ja koulukeskukseksi, kohdaten demoninsa. Toisin sanoen Papuliina muuttui kotkaksi ja hyökkäsi vrockin kimppuun tomerasti kuin saatananpalvontaa kammoksunut Suuri Ikäluokka konsanaan.
Samaan aikaan päteväksi soturiksi kuoriutunut Måst jäädytti vastustajiaan muinaisella Mynthon-jäähenkäyksellään ja rutolla, koska biologinen sodankäynti on hyvisten toimintametodi Måstbustersin tyyliin.
Tämän jälkeen Måst paukutti salamilla vrock-demonia, sekä vahingossa myös rikkonaisesta Suomenlahden rannikosta helposti tunnistettavaa Papuliina-kotkaa.
Veri virtasi valtoimenaan kuin sovinistisissa vitseissä konsanaan.
Entäpä Ryhmän uusi jäsen, Fistin' DeBussy? No, tuota. Defle-bardi hipsutteli ensin puun taakse piilon. Seuraavaksi hän teki sen, minkä jokainen sosiaalisesti hieman haasteellinen tyyppi tekee ihan luonnostaan - havainnoi puun takaa maailman menoa poissa näkyvistä, mutta raskaasti huohottaen.
Fistin oli passiivisessa stalkkaamisessa luonnonlahjakkuus, kuten kiusallisten hiljaisuuksien suojeluspyhimyksen akolyytin kuuluukin.
Kun Fistin' oli saanut huomioitua ja käsiteltyä asioita tarpeeksi, hän ilmoitti muulle Ryhmälle vrock-demonin kipupisteet ja pahan mielen keskittymät. Tämän jälkeen kissaoletettu aiheutti demonille henkistä vahinkoa huutamalla: "Sun mutsis on niin lihava, että.... mä keksin jotain varmaan ensi viikoksi!"
Lopulta metsähaltiat makasivat kuolleina maassa. Väkivalta loppui, kunhan ruumiita oli vielä soveliaasti puukotettu parikymmentä kertaa varmuuden vuoksi.
Jimmy antoi itsensä herpaantua ja Papuliina kuljetti Fistin DeBussyn luolaston aukolle asti, koska kotka tunnetaan sujuvista liikennöintimahdollisuuksistaan.
Luolan suuaukkoa peitti puiden juurakoista loihditut kalterintapaiset. Luolan sisällä vaikutti olevan vankeja.
Papuliina, tuo animorphannut Kymeenlaakson maakunnan keskus, piti tunnollisesti huolen, että kaikki Måstbustersin haavoittuneet jäsenet pääsivät osaksi kotkan hyvinvointialueen tarjontaa. Kotka kun välittää kaikista - myös heikoista.
Tämän session sponsorina olisi voinut toimia Kotka - Merikaupunki ja tosi kiva kesäkaupunki muutenkin! - mutta ei.
Marsunpelastajat harkitsivat, että pitäisikö alkaa solmia sponsorisopimuksia näkyvyyttä vastaan.
EDIT:
Sankarit kuvan etureunassa vasemmalta oikealle: Måst (Vaaleat hiukset), Papuliina, Fistin DeBussy, Ramadaba Dingthong, Jimmy "The Eraser" ja Marc O'Bumström
Liitteet
Viimeksi muokattu:
Papuliinan puhe Måstbustersille aiheesta "Lohikäärmeet nyky-yhteiskunnan kehityskaaren paraabelina"
Måstbusters against dragons!!!
Dear comrades, co-workers, brothers, sisters and others. I want to tell you why dragons should not conquer and rule the world. I know we've been working for the dragon. It must stop now. We cannot let them to take over the world. We have to save it from dragons for ours sake. For all of us, for humakin...umm humanoid-kind's sake.
You know, Dragons don't care about us. Dragons are only interested in wealth and power and chaos. You cannot trust a dragon, they always lie.
When I was a librarian in Feywild I used to read a lot about the era of dragons ruling. It did not sound good. It sounded terrible.
If dragons rule, there will come a time of great suffering and chaos. Time of darkness and fear. Power and wealth will accumulate to the few. Many races will be eliminated or enslaved. Health care system collapses.
Dragons do not have any empathy. Dragons don't care or know about humanoids needs, it would mean great pain and torture for us. I've heard from a reliable sources that dragons commit experiments on humanoids.
They use us as guinea pigs and I know how you feel about guinea pigs.
Money and power would accumulate to the dragons, income differences would increase. Dragons don't care about the poor or the sick or what they think is a ”wrong breed.” They only have their own interests and benefits on their heart.
We do not want the tyranny of dragons!
The world's balance would start to crumble. There would be wars and disagreements among nations and races. Many would want to benefit from dragons. Many would ally with them. But we cannot let that happen. It would not be wise for the dragons are too dangerous. The world would fell into darkness and chaos.
When getting more stronger and powerful, the dragons would start to reproduce. We need to stop that now, before it's too late!
No more baby dragons! No more baby dragons! No more baby dragons!
When the dragons are spreading all over they demand more living space by eliminating other races and enslaving humanoids. It would be an end for us and our way of living.
According to legends, there might be a way. Gods also gather their strenghts at times like these. The so Called Osny-gates were designed to protect the world from Godly Manias and limitless energies.
If the gates are stabilized properly, the dragons will fail on their mission of gaining too much power. That's the way to maintain balance in the world.
We have to focus all our energies to sustain the gates and to destroy the dragons if we want our world to be livable for our future generations.
Do it for the children!
Who's with me??!!!
Tässä siis Papuliinan pelaajan alkuperäinen teksti, jonka pohjalta Suuri Puhe pidettiin.
Tämä pastettuna ihan vain, koska 1) DM'llä on paha tapa bastardisoida toisten hienoja ajatuksia muka-ominaan ja 2) koska palsta antoi ladata vain kaksi kuvaa ja tahtoi lisätä vielä muutaman tuosta hienosta pelilaudasta.
Tämä pastettuna ihan vain, koska 1) DM'llä on paha tapa bastardisoida toisten hienoja ajatuksia muka-ominaan ja 2) koska palsta antoi ladata vain kaksi kuvaa ja tahtoi lisätä vielä muutaman tuosta hienosta pelilaudasta.
Måstbusters against dragons!!!
Dear comrades, co-workers, brothers, sisters and others. I want to tell you why dragons should not conquer and rule the world. I know we've been working for the dragon. It must stop now. We cannot let them to take over the world. We have to save it from dragons for ours sake. For all of us, for humakin...umm humanoid-kind's sake.
You know, Dragons don't care about us. Dragons are only interested in wealth and power and chaos. You cannot trust a dragon, they always lie.
When I was a librarian in Feywild I used to read a lot about the era of dragons ruling. It did not sound good. It sounded terrible.
If dragons rule, there will come a time of great suffering and chaos. Time of darkness and fear. Power and wealth will accumulate to the few. Many races will be eliminated or enslaved. Health care system collapses.
Dragons do not have any empathy. Dragons don't care or know about humanoids needs, it would mean great pain and torture for us. I've heard from a reliable sources that dragons commit experiments on humanoids.
They use us as guinea pigs and I know how you feel about guinea pigs.
Money and power would accumulate to the dragons, income differences would increase. Dragons don't care about the poor or the sick or what they think is a ”wrong breed.” They only have their own interests and benefits on their heart.
We do not want the tyranny of dragons!
The world's balance would start to crumble. There would be wars and disagreements among nations and races. Many would want to benefit from dragons. Many would ally with them. But we cannot let that happen. It would not be wise for the dragons are too dangerous. The world would fell into darkness and chaos.
When getting more stronger and powerful, the dragons would start to reproduce. We need to stop that now, before it's too late!
No more baby dragons! No more baby dragons! No more baby dragons!
When the dragons are spreading all over they demand more living space by eliminating other races and enslaving humanoids. It would be an end for us and our way of living.
According to legends, there might be a way. Gods also gather their strenghts at times like these. The so Called Osny-gates were designed to protect the world from Godly Manias and limitless energies.
If the gates are stabilized properly, the dragons will fail on their mission of gaining too much power. That's the way to maintain balance in the world.
We have to focus all our energies to sustain the gates and to destroy the dragons if we want our world to be livable for our future generations.
Do it for the children!
Who's with me??!!!
Måst ja Fistin piileskelevät puun takana jonkun randomin oravan kiipeillessä puussa. Taustalla siintää yllättävän neliö, 9-vee lapsen kokoama Vrock-demoni. Puun etualalla on Ramadaba Dingthong karhuksi muuttuneena ja kiven ja puun välissä piilottelee Papuliina.
Liitteet
Måstin pelaaja, joka jäi hetkeksi vahtimatta, löysi lapsen Legot ja sinitarraa. Sitten se olikin vahvaa itsensä toteuttamista. <3
Jakso 23 - "I'm not good with great axes"
TL;DR - Ryhmä löytää Ramadaban velipuolen ja lisäksi ihmisen, joka näyttää Geneeriseltä Jatkoajan Kirjoittajalta. Ekskursio Haka-metsään alkaa toden teolla. Löytyy sieniä, luola ja hätäisesti nimetty puhuva miekka.
Päivät 112-114. Mukana Måst van der Woodsen, Jimmy "The Erased", Papuliina Pekantytär
Taistelu haltioita vastaan oli siis päättynyt. Se tuntui kestäneen tunteja, mutta käytännössä - kuten tavallista - mähinä oli ohi muutamassa minuutissa.
Måstbusterin sankarit olivat kokoontuneet pienen luolan eteen. Luolan, jota nämä haltiasoturit vaikuttivat suojelleen hengellään. He olivat taistelleet verisesti päästäkseen edellämainitun luolan suulle, joten luonnollisesti Fistin Debussy, Ramadaba Dingthong ja Marc O'Bumström päättivät heti ensi tilaisuuden tullen harhailla löyhänä häröpallona johonkin ihan muualle.
Kuitenkin. Måst käveli johtajan elkein luolan suulle, jota peitti kasvien juurista loitsittu ristikko - eräänlainen vegaanivaihtoehto vankilalle, siis. Viereen laahusti myös ryhmän Kiitollinen Kuollut, Jimmy. Hetken päästä paikalle lehahti poseeraamaan myös kotkanmuotoinen mirrinkuljetuspalvelu, Papuliina Pekantytär.
Koko konkkaronkka oli siis koolla ja valmiina suorittamaan vahvasti ja koherentisti aistelunjälkeisessä itsetuntopuuskassa.
Se suorittamisen häilyvä tunne kesti tasan siihen asti kunnes Måstbusters räjähti toimintaan. Kuten todettua, Ryhmän bardi, voro ja kiintiöbongonaisoletettu katosivat johonkin. Jimmy lähti metsään etsimään lisää lyötävää.
Måst kurkisti juurakkojen välistä luolaan sisään. Siellä vaikutti olevan kaksi hahmoa.
Toinen hahmoista oli laihanoloinen ja punatukkainen korkeahaltiamies. Sillä oli joko huilu taskussa, tai sitten se oli tosi ilahtunut, että Måstbusters oli saapunut apuun. Näytti vähän Ramadabalta ilman massiivisia bongoja. Jotain rodullisiakin eroja oli havaittavissa, mutta koska Ryhmä ei juuri nyt jaksanut alkaa mittailemaan kalloja, todettiin tämän tyypin olevan vain "haltia". Filosofi ja harrastelijakraniometri Klaus Inaf olisi ollut Ryhmästä ylpeä.
Tämä haltia esitteli itsensä (ilman katsekontaktia) Kim Ollie Un Dingthongiksi - itseopiskelleeksi diplomi-insinööriksi ja eri reiluksi hanuksi. Sivistyneen oloinen kaverihan se oli valkoisessa kypärässään (jossa oli kätevä suunnistamista helpottava otsakynttiläpidike!), mutta vähän reppanan oloinen.
Jos Ramadaba olisi ollut henkisesti läsnä, niin oltaisiin varmaan kuultu jonkinlainen tarkempi kuvailu puolivelimiehen persoonasta - Ramadaba kun oli pimeähaltia (Dark Elf) ja Ollie taas enemmän korkeahaltia (high elf).
Nyt Ryhmä sai tietää vain, että valkohattuinen Kim Ollie Un Dingthong oli mestari... joissain asioissa. Se oli tosi hyvä kokoamaan pienoismalleja, prosessoimaan insinöörejä ja suunnistamaan. Muuten se oli vähän sosiaalisesti toistaitoinen ja reppana. Siksi sitä kutsuttiinkin Mestariksi, joka oli sekä pilkka-, että arvonimi. Kätevän taloudellista!
Måst otti tilanteen välittömästi haltuun kuin johtaja konsanaan ja lausui: "Tervehdys. Me olemme..."
"Minä en ole enää kotka!", hihkaisi takaisin humanoidiksi muuntautunut Papuliina, tunkien itsensä Måstin ja kalteroidun luolan väliin kasuaalisti. "Moikkulivaan teille kaikille!"
"... Måstbusters.", päätti Måst esittelynsä.
Toinen vankina ollut tyyppi murahti tervehdyksen ja kertoi olevansa The Punainen Pecka - jalokivikauppias ja harrastelijamaagi. Rodultaan ihminen ja luonteeltaan hieman äkkipikainen. Ihmisvangin ulkonäköä voitiin kuvailla vain sanoilla: "Kuvittele tyypillinen Jatkoajan keskustelupalstaa käyttävä miesoletettu". Kaikkien onneksi se osoittautui yllättävän armolliseksi tavaksi kuvailla henkilöä.
Ryhmä ilmoitti näkevänsä noin 180cm pitkän, laihanoloisen ihmisluikun, joka näytti omaavan sekä isäongelmia, että isän kengät
. Ei partaa, hyvä hiuspohja ja lempeät silmät. Perusihminen - ei erikoisuuksia.
Toki, jos joku olisi kysynyt Måstin kuvausta The Punaisesta Peckasta, olisi lohikäärmeissyntyinen elävästi kuvaillut tämän ihmisen omanneen "normaalin otsan" ja "normaalin naaman", sekä "näyttäneen muutenkin tavanomaiselta ihmiseltä".
Måst ei ollut vielä valmis myöntämään omaavansa tiettyjä semi-syrjiviä luonteenpiirteitä, jonka vuoksi tietyt rotu- ja ammattiryhmät näyttivät lohikäärmeissyntyisen silmissä täysin samoilta.
Kevyesti juurakon läpi kuulusteltaessa The Punainen Pecka kertoi olleensa Pöytyällä bisnesmatkalla ja tulleensa yllättäen vangituksi. Kim Ollie Dingthong hihkaisi tämän kuullessaan, että: "Juuri näin!", tarkoittaen että hän oli samaa mieltä.
The Punainen Pecka kertoi Ramadaban isän kartanoon hyökänneellä iskuryhmällä olleen kolme johtohahmoa ("Juuri näin!"). Yksi puoliörkki ("Juuri näin!"), velhohaltiatar ("Juuri näin!"), sekä komea haltiasoturi kultaisine rintakarvoineen ("Juuri näin!").
Kun tämä iskuryhmä oli stormannut Elf "fat Tony" Capone Dingthong Illin kartanon ja tehnyt Kim Ollin mummosta muusia, he sitoivat sekä Red Peckan että Kim Ollin ja survoivat heidät mafiatyyliin maahain takakonttiin.
Seuraavaksi The Red Pecka ja Kim Ollie Un Dingthong -kaksikko huomasi lyhyen ja sangen traumatisoivan matkanteon jälkeen olevansa vankina luolassa. Täällä sitä oltiin sitten oleskeltu viimeiset pari päivää ("Juuri näin!").
Nyt olisi kiva päästä pikkuhiljaa luolasta pihalle ("Juuri näin").
Måstbusters näki tämän olevan hyvä ja siksi Papuliina, tuo luontoystävällinen druidi, vietti seuraavat puoli tuntia hakkaamalla juurakkoja kirveellä matalaksi edes harkitsematta muita vaihtoehtoja.
"Käytsä usein täällä?", murisi Papuliina Pekantytär rytmikkäästi ruimiessaan kasveja Ville Viikinki-vainaan Jäänsärkijä-taistelukirveellä. Kim Olli laski kuuluvasti ääneen jokaisen kirveenlyönnin.
Lopulta, ihan varmasti kahdeksan-sadan-ja-kolmenkymmenen-viiden iskun jälkeen, vangit oli vapautettu. Yllättäen näitä vankeja ei välittömästi orjuutettu suurten pahoittelujen kera, mikä oli tavatonta Måstbustersille. Uusia asioita oli aina kiva kokeilla.
Luolavertauksesta vapautunut The Punainen Pecka näytti Ryhmälle spontaanisti muutaman korttitempun koska miksikäs ei, ja sai hyväntahtoista hyminää osakseen.
Kun The Punaisen Peckan klassinen "Kappas! Jäbän korvan takana on 1gp"-temppu epäonnistui pahemman kerran, syytti geneeriseltä jatkoaikanimimerkiltä näyttänyt jalokivikauppias huonoa valaistusta ja kivahti kriitikoilleen, että: "No osaatteko itte muka taikoa?" ja tuli huomattavasti myrtsimmäksi kuullessaan vastauksen.
Korttitemput ja muu matalan tason katumagia eivät ikinä oikein ottaneet tuulta alleen Toril-planeetalla, koska oikea magia oli kieltämättä mielenkiintoisempaa seurattavaa.
Lopulta vankein kuulustelu nähtiin hyväksi ja se siitä. Oli aika jakaa vartiovuorot ja käydä nukkumaan.
****************
Kun Jimmy herätti Måstin vartioon, päätti lohikäärmeissyntyinen johtotähti spontaanisti haistattaa keskellä yötä heräämiselle pitkät. Väsytti ja ei natustanut.
Måst laahusti unisena herättämään Papuliinan ja onnistui vakuuttamaan puoliunessa olleelle druidille, että oli jo hoitanut oman osuutensa vartioinnista. Nyt oli Papun vuoro loistaa ja onneksi jo parin tunnin päästä tulisi aamu.
Kun pari tuntia oli kulunut, halkoi vielä pimeää aamuyötä Papuliina Pekantyttären hihkaisu: "Heeeeeeeetkinen nyt vain."
*******************************
Lopulta koitti aamu. Vain puolihellävaraisesti Tarinamoottorin roolia hoitanut The Punainen Pecka olisi halunnut kertoa Ryhmälle vaikka ja mitä, mutta aamut on aina vaikeita hetkiä ottaa infoa vastaan. Måstbusters oli kovasti tekemässä lähtöä, vaikkei ihan tiennytkään että mihin päin.
Tästä huolimatta The Mayor's Reefin Kaarevan Sillan Yhtenäisenoloisesta Koulusta aikanaan poispotkittu amatöörimaagi ja lähes loukkaavan stereotyyppisesti Jatkoajan nimimerkiltä näyttänyt The Punainen Pecka runnoi lähes väkisin pienen infodumpin Ryhmän tietoon:
"Noniin. Haka-metsä. Se on toooosi vittumainen paikka suunnistaa. Sen sekavuus on kuulemma inspiroinut itse Ravensburgerin kuuluisaa Muuttuvaa Labyrinttia, koska se on hemmetin raskas pidemmän päälle. Tarkoitan nyt siis sekä metsäsuunnistusta, että sitä spektreillä olevaa velhoa.
Oikeastaan te voitte nyt täst'edes olettaa tämän metsävaelluksen kanssa, että Kaikkien Jumalten mielikuvitus on loppupeleissä vähän rajallinen resurssi ja tervetuloa Muuttuvaan Labyrinttiin. Tää on nyt tätä.
Timothygh Yuthila - Hän Joka Kirjoitetaan Aina Eri Tavalla ja Hän Joka Menee Eteenpäin - on idässäpäin. Seuraa grillaantuvan lihan katkua ja olet löytävä tämän otuksen.
Metsän länsipuolella hallitsee HessuRessu - Suuri Muinainen. Sielujensyöjä. Tyhjäkatse. Länsipuolesta on tullut aika vaarallinen paikka, joten omalla vastuulla sitten.
About pohjoisessa taasen on New Lillluvian kaupunki, joka on oikeastaan yksi tämän mantereen Suurimmista Salaisuuksista, mutta hupsista-saatana kun se tulikin helposti kerrottua tässä samalla. Ottakaa toki huomioon, että salainen haltiakaupunki ei välttis digaa vieraista, joohan?
Metsässä voi suunnistaa joko helposti pitkin eräänlaista reittiä, tai saatanan vaikeasti läpi esteiden. Ihan oman valinnan mukaan, mutta koittakaa olla fiksusti.
Muistakaa myös syödä hyvin, pyyhkiä aina edestä taakse ja levätä tarpeeksi."
Kun puhe kääntyi metsäsuunnistukseen, katsahtivat Jimmy, Måst ja Papuliina välittömästi kohti valkokypäräistä Mestaria, Kim Ollie Un Dingthongia, joka viihdytti itseään nurkassa kuin itseopiskellut diplomi-insinööri vain voi.
Måstbusterilla oli dilemma. Toisaalta edessä odottava suunnistaminen olisi kiva saada hoidetuksi mahdollisimman helpolla, mutta toisaalta olisihan se sääli jos joku menisi ja tappaisi, söisi, tai muuten vain mutiloisi Ramadaban velipuolen. Mitä mieltä muu ryhmä oli?
Ryhmän liepeillä haahuilleet Fistin Debussy ja Marc O'Bumström eivät ottaneet asiaan kantaa. Kun Ramadabalta kysyttiin mielipidettä, piti hän kahdentoista minuutin tuumaustauon ja päätti sen jälkeen, että sosiaalisesti haasteellisen puolivelimiehen heittäminen keskelle Haka-metsää olisi tarpeettoman julmaa.
Kim Ollie oli käynyt uutterasti läpi "käyttäydy kuin normaali humanoidi"-kirjekurssia ja oli nyt alkanut kantaa hedelmää. Olisi sääli syöttää sitä Haka-metsän puukansalle, vaikka se olisikin entistä parempi ratkaisu. (DM Huom! Huomaathan nokkelan entti-vitsin!)
Jotta Tarina kulkisi eteenpäin, lupasi The Punainen Pecka hövelisti saattaa Kim Ollie Un Dingthongin takaisin Pöytyälle. Ei tästä arpomisesta muuten tulisi mitään.
Ramadaban veli kyseli vielä aikansa Jimmyltä elävien kuolleiden toiveista, haaveista ja suolentoiminnasta. Kun Mestari oli kuulemaansa tyytyväinen, lämäsi hän Jimmyn kouraan bambunvarresta kyhätyn ongen, purkin motomatoja ja varasiiman, sekä -koukun.
Lisäksi Kim Olli antoi Jimmylle tosi kivan kiiltävän kiven, koska kiiltävät kivet on nättejä ja hyvä tapa näyttää kiintymystä toiselle hahmolle ilman katsekontaktia.
***********************************
Seuraava päivä oli lähinnä matkantekoa. Kohdattiin Ihmeellisesti Pimeitä Käytäviä ja meluamiskiellosta tiukasti kiinni pitäviä herhiläisiä. Jimmylle iski pieni nälkäkiukku ja barbaari päätyi karvaana hutkimaan Papuliinaa hiukan kirveellä, koska sitä ei humanoidi ole ihan oma itsensä silloin kun nälättää.
Kun Haka-metsän reitti vaikutti viettävän hieman vasemmalle kohti länttä, totesi suunnistajana toiminut Måst että pohjoiseenhan tässä oltiin menossa. Pidemmittä puheitta hän johdatti Ryhmän keskelle valtavaa ja värikästä sienipeltoa.
Måst tunsi olonsa itsevarmaksi. Oikoreitti tulisi säästämään varmasti monta tuntia matkantekoa! Tehokasta! Kätevää! Pörheää!
Seuraavat kaksitoista tuntia Måstbusters hallusinoi villisti pitkin Haka-metsän sienipeltoja.
Måst kanavoi sisäistä Ramadabaansa ja keskusteli taivaankappaleiden kanssa Elämästä Yleensä. Hän kertoi tähdille tunteistaan ja kehui samalla taivaankappaleiden työ- ja yömoraalia ihan muuten vaan.
Papuliina kertoi osaavansa lentää, ilmoitti rakastavansa kaikkia ja meni tervehtimään mielikuvituksensa tuottamia yksisarvisia vähän syrjemmälle.
Jossain vaiheessa trippailua Måst ja Papuliina huusivat yhdessä kovaan ääneen Pluton olevan yhä planeetta ja lauloivat että: "Sienet, sammakot. Sienet, sammakot. Ne lystikkäitä on!"
Jimmyn käsityskykyyn myrkyt eivät mahtuneet, mutta epäkuollut barbaari halusi silti olla osana hetkeä ja usean tunnin hallusinointia.
Barbaarisoturi huitoikin villisti ongellaan kunnes sai catch-a-fish-koukkuunsa Papuliina Pekantyttären, jonka silmienväli oli ainakin kymmenen senttiä!
Valitettavasti sienivauhko druidi vieroitti itsensä tyylikkäästi koukusta repimällä alahuulensa säpäleiksi.
Nevarin, Marc ja Ramadaba tyytyivät katselemaan nöyrän kunnioittavina sivusta Ryhmän muiden jäsenten suorittamista sienipellolla. Lähes mitään eivät pimeähaltiatar ja tabaxi toisilleen virkkoneet.
"Juuri näin", nyökkäili Ramadaba tyytyväisenä. "Juuri näin."
******************************************
Kun sienistä oli selvitty, alkoi Haka-metsässä jo hämärtää. Papuliina ja Jimmy ilmoittivat tyytyväisinä olevansa pimeässä näkevää humanoidisorttia.
Måst ilmoitti olevansa eksyksissä.
Lopulta sankarillinen harhailu johti Ryhmän erään luolan suulle, josta kajahti kysymys:
"Matkailijat! Kysyn teiltä - minkä värinen on taivas?"
"No se varmaan riippuu vähän taivaasta", vastasi Måst varovaisesti.
"Harmaa", vastasi Jimmy välittömästi ja avuliaasti.
"Kuinka korkea on metsän korkein puu?", jatkoi Ääni tiedusteluaan.
"Tämä on ansa", mutisi Papuliina itsekseen pessimistisenä.
"Kuinka monta tähteä on taivaalla?", kysyi Ääni pimeästä luolasta, vaikkei edelliseenkään kysymykseen oltu vielä ehditty paneutua.
"Mä en muuten näe näiden aurinkolasien kanssa yhtään mitään", totesi Jimmyn ääni pimeässä metsässä.
Lopulta Måstbusters sivuutti kysymykset ja hivuutti itsensä urheasti luolaan.
Hetken spelunkattuaan, Ryhmä huomasi luolan Äänen kuuluvan puhuvalle ja tanssivalle miekalle nimeltään Smith Wong.
Måst innostui maagisesta miekasta ja huudahti sille käskevästi: "Näytä meille valoa, oi miekka!"
Miekka vastasi kohteliaasti, että vaikka oli hipahtava ja hopahtava, niin pimeässä hohtava versio hän ei sentään ollut.
Måst puolustautui välittömästi, että oli nähnyt aikaisemmin itsevalaisevia miekkoja, joten kysymys ei ollut outo. Estääkseen kiusallista hiljaisuutta syntymästä, yritti Måst leperrellä puhuvalle aseelle iskurepliikinomaisesti: "Hei, kutsu mua Leevi Viitalaksi, koska mä olen valmis puremaan sun tuppea vaikka kaksi kautta"
Tuli kiusallinen hiljaisuus, jonka Måst rikkoi mutisemalla, että saatana kun oli pimeä luola. Tämän jälkeen lohikäärmeissyntyinen yritti ottaa miekasta kiinni ja päätyi survomaan kätensä edellämainittuun miekkaan pystyyn. Samaan aikaan luolan perällä sihisi jokin isohko otus.
Kun miekalta kysyttiin syytä luolastossa makoiluun, kertoi Smith Wong olevansa maagisesti suljettu luolan sisään. Edellinen seikkailija sanoi lähtevänsä nopeasti hakemaan lamppuöljyä, eikä koskaan palannut.
Smith Wong oli ollut luolassa jo kauan. Viikkoja? Vuosia? Vuosisatoja? Paha sanoa, mutta vähän yksinäisyys painoi. Siksi kysymykset. Kumpi voittaa - karhu, vai leijona?
Joka tapauksessa - nyt tämä tanssiva, laulava ja kauppakeskustilaisuuksia luontevasti juontava taikamiekka kykki täällä vankina luolassa. Tuntui, kuin kukaan ei olisi halunnut vapauttaa.
Kai tuo juuri nyt Ryhmää kohti rynnistävä basiliski karkotti omalta osaltaan myös monet potentiaaliset miekanvapauttajat.
Måstbusters näki kuusijalkaisen liskohirmun lyllertävän hitaasti kohti. Tai, oikeastaan pelkästään Papuliina ja Jimmy näkivät tämän kammottavan otuksen tarmokkaan ja hitaan, mutta silti murhaavan lähestymisen. Papuliina huikkasi miekalle sommoroot ja kääntyi paetakseen.
Lohikäärmesyntyinen Måst vaelsi edelleen pilkkopimeässä, mutta oli jatkuvasti lähestyvän matalan sihinän johdosta myös aika valmis vaeltamaan pois luolasta pikavauhtia. Nyt pitäisi enää tietää, mihin suuntaan juosta.
Myös kuolleista herännyt Jimmy Nukem tunsi maan järähtelevän ja samalla jonkin muun epäkuolleissa sisuskaluissaan värähtelevän.
Imassa leijuvista feromoneista päätellen noin sata neljäkymmentä kiloa silkkaa seksikästä liskoa oli rynnistämässä kohti Jimmyä.
Barbaari hymyili leveästi kuin olisi taas ollut kotikontujen "Uncles with ankles"-strippibaarin VIP-tiloissa ja valmistautui tekemään omia johtajatason ratkaisuja ase kädessä.
TL;DR - Ryhmä löytää Ramadaban velipuolen ja lisäksi ihmisen, joka näyttää Geneeriseltä Jatkoajan Kirjoittajalta. Ekskursio Haka-metsään alkaa toden teolla. Löytyy sieniä, luola ja hätäisesti nimetty puhuva miekka.
Päivät 112-114. Mukana Måst van der Woodsen, Jimmy "The Erased", Papuliina Pekantytär
Okei. Ensinnäkin asioiden muistaminen on vaikeaa. Nämä tarinat sisältävät ihan varmasti typoja, keskeneräisiä lauseita, sekä jopa normaalista epäloogisuudesta erottuvia epäloogisuuksia.
Muistaminen on vaikeeta, hei.
Ramadaban rotu ei ole korkeahaltia, vaan pimeähaltia. Hups. (Toki ei pelaajakaan sitä muistanut - Ramasta ensi kerralla lisää). Lisäksi Ramadaban veljen nimi vaihtuu fiilispohjalta ihan jatkuvasti - kiitos Ramadaban pelaajan tavan antaa suvulleen about kahdeksanosaisia nimiä, sekä DM:n liikuttavan paskan keskittymiskyvyn.
Mennään sillä, että ajatus on tärkein. Ja ei tämä korkeakirjallisuutta ole muutenkaan.
Tuo jatkuva "Juuri Näin" on mukana siksi, että Ramadaban viestiäänenä on tuo klassinen Kummeli-heitto ja se kuuluu pelisessioissa aina noin parikymmentä kertaa.
Tässä aikaa sitten tuli kysyttyä @npc (the nimimerkki formerly known as redpecka), että: "haluatko jostain ihmeen syystä olla NPC tässä sekoilussa?"
Lähinnä, koska osallistuttaminen on kivaa ja lisäksi koska halusin kuulla, miten Ryhmä kuvailee "geneerisen Jatkoaika-nimimerkin". Kuvailu oli vähemmän brutaalia kuin kolmannessa persoonassa kirjoittava DM odotti. Se oli kiva juttu. Mitään muuta pointtia tässä ei ollut.
Jos joku muu tahtoo mukaan NPC-ominaisuudessa, tai on huolissaan DM:n mielenterveydestä, niin otathan yhteyttä viestillä.
Teidän palautteenne on ihan-hiton-tärkeää.
Toinen päivän juttu oli Critical Rolesta pöllitty idea "Johdata sokkona toimiva ystäväsi läpi sokkelon. Älä anna sen pudota pois kartalta, äläkä huuda sille, koska siellä on Kiukkuisia Ampiaisia"
Se oli yllättävän kivaa, mutta vaikea kuvailla recapissa, joten mainitaan se tässä.
Kuvassa eräs pelaajista, jolle huudetaan samaan aikaan villisti, koska pelaaja menee väärään suuntaan.
Puhuvan miekan nimi tuli improvisoitua paniikissa, koska se sattui unohtumaan muistiinpanoja tehdessä.
"My name is..... Smith"
"So you're Smith, right?"
"Wong. I am Smith Wong"
Saatanan luovaa.
Oli kiva palata pöydän ääreen kuukauden tauon jälkeen. Eläköön aikuistaminen, aikataulutusongelmat, sairaslomat ja typerät leikit!
Muistaminen on vaikeeta, hei.
Ramadaban rotu ei ole korkeahaltia, vaan pimeähaltia. Hups. (Toki ei pelaajakaan sitä muistanut - Ramasta ensi kerralla lisää). Lisäksi Ramadaban veljen nimi vaihtuu fiilispohjalta ihan jatkuvasti - kiitos Ramadaban pelaajan tavan antaa suvulleen about kahdeksanosaisia nimiä, sekä DM:n liikuttavan paskan keskittymiskyvyn.
Mennään sillä, että ajatus on tärkein. Ja ei tämä korkeakirjallisuutta ole muutenkaan.
Tuo jatkuva "Juuri Näin" on mukana siksi, että Ramadaban viestiäänenä on tuo klassinen Kummeli-heitto ja se kuuluu pelisessioissa aina noin parikymmentä kertaa.
Tässä aikaa sitten tuli kysyttyä @npc (the nimimerkki formerly known as redpecka), että: "haluatko jostain ihmeen syystä olla NPC tässä sekoilussa?"
Lähinnä, koska osallistuttaminen on kivaa ja lisäksi koska halusin kuulla, miten Ryhmä kuvailee "geneerisen Jatkoaika-nimimerkin". Kuvailu oli vähemmän brutaalia kuin kolmannessa persoonassa kirjoittava DM odotti. Se oli kiva juttu. Mitään muuta pointtia tässä ei ollut.
Jos joku muu tahtoo mukaan NPC-ominaisuudessa, tai on huolissaan DM:n mielenterveydestä, niin otathan yhteyttä viestillä.
Teidän palautteenne on ihan-hiton-tärkeää.
Toinen päivän juttu oli Critical Rolesta pöllitty idea "Johdata sokkona toimiva ystäväsi läpi sokkelon. Älä anna sen pudota pois kartalta, äläkä huuda sille, koska siellä on Kiukkuisia Ampiaisia"
Se oli yllättävän kivaa, mutta vaikea kuvailla recapissa, joten mainitaan se tässä.
Kuvassa eräs pelaajista, jolle huudetaan samaan aikaan villisti, koska pelaaja menee väärään suuntaan.
Puhuvan miekan nimi tuli improvisoitua paniikissa, koska se sattui unohtumaan muistiinpanoja tehdessä.
"My name is..... Smith"
"So you're Smith, right?"
"Wong. I am Smith Wong"
Saatanan luovaa.
Oli kiva palata pöydän ääreen kuukauden tauon jälkeen. Eläköön aikuistaminen, aikataulutusongelmat, sairaslomat ja typerät leikit!
Taistelu haltioita vastaan oli siis päättynyt. Se tuntui kestäneen tunteja, mutta käytännössä - kuten tavallista - mähinä oli ohi muutamassa minuutissa.
Måstbusterin sankarit olivat kokoontuneet pienen luolan eteen. Luolan, jota nämä haltiasoturit vaikuttivat suojelleen hengellään. He olivat taistelleet verisesti päästäkseen edellämainitun luolan suulle, joten luonnollisesti Fistin Debussy, Ramadaba Dingthong ja Marc O'Bumström päättivät heti ensi tilaisuuden tullen harhailla löyhänä häröpallona johonkin ihan muualle.
Kuitenkin. Måst käveli johtajan elkein luolan suulle, jota peitti kasvien juurista loitsittu ristikko - eräänlainen vegaanivaihtoehto vankilalle, siis. Viereen laahusti myös ryhmän Kiitollinen Kuollut, Jimmy. Hetken päästä paikalle lehahti poseeraamaan myös kotkanmuotoinen mirrinkuljetuspalvelu, Papuliina Pekantytär.
Koko konkkaronkka oli siis koolla ja valmiina suorittamaan vahvasti ja koherentisti aistelunjälkeisessä itsetuntopuuskassa.
Se suorittamisen häilyvä tunne kesti tasan siihen asti kunnes Måstbusters räjähti toimintaan. Kuten todettua, Ryhmän bardi, voro ja kiintiöbongonaisoletettu katosivat johonkin. Jimmy lähti metsään etsimään lisää lyötävää.
Måst kurkisti juurakkojen välistä luolaan sisään. Siellä vaikutti olevan kaksi hahmoa.
Toinen hahmoista oli laihanoloinen ja punatukkainen korkeahaltiamies. Sillä oli joko huilu taskussa, tai sitten se oli tosi ilahtunut, että Måstbusters oli saapunut apuun. Näytti vähän Ramadabalta ilman massiivisia bongoja. Jotain rodullisiakin eroja oli havaittavissa, mutta koska Ryhmä ei juuri nyt jaksanut alkaa mittailemaan kalloja, todettiin tämän tyypin olevan vain "haltia". Filosofi ja harrastelijakraniometri Klaus Inaf olisi ollut Ryhmästä ylpeä.
Tämä haltia esitteli itsensä (ilman katsekontaktia) Kim Ollie Un Dingthongiksi - itseopiskelleeksi diplomi-insinööriksi ja eri reiluksi hanuksi. Sivistyneen oloinen kaverihan se oli valkoisessa kypärässään (jossa oli kätevä suunnistamista helpottava otsakynttiläpidike!), mutta vähän reppanan oloinen.
Jos Ramadaba olisi ollut henkisesti läsnä, niin oltaisiin varmaan kuultu jonkinlainen tarkempi kuvailu puolivelimiehen persoonasta - Ramadaba kun oli pimeähaltia (Dark Elf) ja Ollie taas enemmän korkeahaltia (high elf).
Nyt Ryhmä sai tietää vain, että valkohattuinen Kim Ollie Un Dingthong oli mestari... joissain asioissa. Se oli tosi hyvä kokoamaan pienoismalleja, prosessoimaan insinöörejä ja suunnistamaan. Muuten se oli vähän sosiaalisesti toistaitoinen ja reppana. Siksi sitä kutsuttiinkin Mestariksi, joka oli sekä pilkka-, että arvonimi. Kätevän taloudellista!
Måst otti tilanteen välittömästi haltuun kuin johtaja konsanaan ja lausui: "Tervehdys. Me olemme..."
"Minä en ole enää kotka!", hihkaisi takaisin humanoidiksi muuntautunut Papuliina, tunkien itsensä Måstin ja kalteroidun luolan väliin kasuaalisti. "Moikkulivaan teille kaikille!"
"... Måstbusters.", päätti Måst esittelynsä.
Toinen vankina ollut tyyppi murahti tervehdyksen ja kertoi olevansa The Punainen Pecka - jalokivikauppias ja harrastelijamaagi. Rodultaan ihminen ja luonteeltaan hieman äkkipikainen. Ihmisvangin ulkonäköä voitiin kuvailla vain sanoilla: "Kuvittele tyypillinen Jatkoajan keskustelupalstaa käyttävä miesoletettu". Kaikkien onneksi se osoittautui yllättävän armolliseksi tavaksi kuvailla henkilöä.
Ryhmä ilmoitti näkevänsä noin 180cm pitkän, laihanoloisen ihmisluikun, joka näytti omaavan sekä isäongelmia, että isän kengät
"Daddy issues and daddy's shoes"
Toki, jos joku olisi kysynyt Måstin kuvausta The Punaisesta Peckasta, olisi lohikäärmeissyntyinen elävästi kuvaillut tämän ihmisen omanneen "normaalin otsan" ja "normaalin naaman", sekä "näyttäneen muutenkin tavanomaiselta ihmiseltä".
Måst ei ollut vielä valmis myöntämään omaavansa tiettyjä semi-syrjiviä luonteenpiirteitä, jonka vuoksi tietyt rotu- ja ammattiryhmät näyttivät lohikäärmeissyntyisen silmissä täysin samoilta.
Kevyesti juurakon läpi kuulusteltaessa The Punainen Pecka kertoi olleensa Pöytyällä bisnesmatkalla ja tulleensa yllättäen vangituksi. Kim Ollie Dingthong hihkaisi tämän kuullessaan, että: "Juuri näin!", tarkoittaen että hän oli samaa mieltä.
The Punainen Pecka kertoi Ramadaban isän kartanoon hyökänneellä iskuryhmällä olleen kolme johtohahmoa ("Juuri näin!"). Yksi puoliörkki ("Juuri näin!"), velhohaltiatar ("Juuri näin!"), sekä komea haltiasoturi kultaisine rintakarvoineen ("Juuri näin!").
Kun tämä iskuryhmä oli stormannut Elf "fat Tony" Capone Dingthong Illin kartanon ja tehnyt Kim Ollin mummosta muusia, he sitoivat sekä Red Peckan että Kim Ollin ja survoivat heidät mafiatyyliin maahain takakonttiin.
Seuraavaksi The Red Pecka ja Kim Ollie Un Dingthong -kaksikko huomasi lyhyen ja sangen traumatisoivan matkanteon jälkeen olevansa vankina luolassa. Täällä sitä oltiin sitten oleskeltu viimeiset pari päivää ("Juuri näin!").
Nyt olisi kiva päästä pikkuhiljaa luolasta pihalle ("Juuri näin").
Måstbusters näki tämän olevan hyvä ja siksi Papuliina, tuo luontoystävällinen druidi, vietti seuraavat puoli tuntia hakkaamalla juurakkoja kirveellä matalaksi edes harkitsematta muita vaihtoehtoja.
"Käytsä usein täällä?", murisi Papuliina Pekantytär rytmikkäästi ruimiessaan kasveja Ville Viikinki-vainaan Jäänsärkijä-taistelukirveellä. Kim Olli laski kuuluvasti ääneen jokaisen kirveenlyönnin.
Lopulta, ihan varmasti kahdeksan-sadan-ja-kolmenkymmenen-viiden iskun jälkeen, vangit oli vapautettu. Yllättäen näitä vankeja ei välittömästi orjuutettu suurten pahoittelujen kera, mikä oli tavatonta Måstbustersille. Uusia asioita oli aina kiva kokeilla.
Luolavertauksesta vapautunut The Punainen Pecka näytti Ryhmälle spontaanisti muutaman korttitempun koska miksikäs ei, ja sai hyväntahtoista hyminää osakseen.
Kun The Punaisen Peckan klassinen "Kappas! Jäbän korvan takana on 1gp"-temppu epäonnistui pahemman kerran, syytti geneeriseltä jatkoaikanimimerkiltä näyttänyt jalokivikauppias huonoa valaistusta ja kivahti kriitikoilleen, että: "No osaatteko itte muka taikoa?" ja tuli huomattavasti myrtsimmäksi kuullessaan vastauksen.
Korttitemput ja muu matalan tason katumagia eivät ikinä oikein ottaneet tuulta alleen Toril-planeetalla, koska oikea magia oli kieltämättä mielenkiintoisempaa seurattavaa.
Lopulta vankein kuulustelu nähtiin hyväksi ja se siitä. Oli aika jakaa vartiovuorot ja käydä nukkumaan.
****************
Kun Jimmy herätti Måstin vartioon, päätti lohikäärmeissyntyinen johtotähti spontaanisti haistattaa keskellä yötä heräämiselle pitkät. Väsytti ja ei natustanut.
Måst laahusti unisena herättämään Papuliinan ja onnistui vakuuttamaan puoliunessa olleelle druidille, että oli jo hoitanut oman osuutensa vartioinnista. Nyt oli Papun vuoro loistaa ja onneksi jo parin tunnin päästä tulisi aamu.
Kun pari tuntia oli kulunut, halkoi vielä pimeää aamuyötä Papuliina Pekantyttären hihkaisu: "Heeeeeeeetkinen nyt vain."
*******************************
Lopulta koitti aamu. Vain puolihellävaraisesti Tarinamoottorin roolia hoitanut The Punainen Pecka olisi halunnut kertoa Ryhmälle vaikka ja mitä, mutta aamut on aina vaikeita hetkiä ottaa infoa vastaan. Måstbusters oli kovasti tekemässä lähtöä, vaikkei ihan tiennytkään että mihin päin.
Tästä huolimatta The Mayor's Reefin Kaarevan Sillan Yhtenäisenoloisesta Koulusta aikanaan poispotkittu amatöörimaagi ja lähes loukkaavan stereotyyppisesti Jatkoajan nimimerkiltä näyttänyt The Punainen Pecka runnoi lähes väkisin pienen infodumpin Ryhmän tietoon:
"Noniin. Haka-metsä. Se on toooosi vittumainen paikka suunnistaa. Sen sekavuus on kuulemma inspiroinut itse Ravensburgerin kuuluisaa Muuttuvaa Labyrinttia, koska se on hemmetin raskas pidemmän päälle. Tarkoitan nyt siis sekä metsäsuunnistusta, että sitä spektreillä olevaa velhoa.
Oikeastaan te voitte nyt täst'edes olettaa tämän metsävaelluksen kanssa, että Kaikkien Jumalten mielikuvitus on loppupeleissä vähän rajallinen resurssi ja tervetuloa Muuttuvaan Labyrinttiin. Tää on nyt tätä.
Timothygh Yuthila - Hän Joka Kirjoitetaan Aina Eri Tavalla ja Hän Joka Menee Eteenpäin - on idässäpäin. Seuraa grillaantuvan lihan katkua ja olet löytävä tämän otuksen.
Metsän länsipuolella hallitsee HessuRessu - Suuri Muinainen. Sielujensyöjä. Tyhjäkatse. Länsipuolesta on tullut aika vaarallinen paikka, joten omalla vastuulla sitten.
About pohjoisessa taasen on New Lillluvian kaupunki, joka on oikeastaan yksi tämän mantereen Suurimmista Salaisuuksista, mutta hupsista-saatana kun se tulikin helposti kerrottua tässä samalla. Ottakaa toki huomioon, että salainen haltiakaupunki ei välttis digaa vieraista, joohan?
Metsässä voi suunnistaa joko helposti pitkin eräänlaista reittiä, tai saatanan vaikeasti läpi esteiden. Ihan oman valinnan mukaan, mutta koittakaa olla fiksusti.
Muistakaa myös syödä hyvin, pyyhkiä aina edestä taakse ja levätä tarpeeksi."
Kun puhe kääntyi metsäsuunnistukseen, katsahtivat Jimmy, Måst ja Papuliina välittömästi kohti valkokypäräistä Mestaria, Kim Ollie Un Dingthongia, joka viihdytti itseään nurkassa kuin itseopiskellut diplomi-insinööri vain voi.
Måstbusterilla oli dilemma. Toisaalta edessä odottava suunnistaminen olisi kiva saada hoidetuksi mahdollisimman helpolla, mutta toisaalta olisihan se sääli jos joku menisi ja tappaisi, söisi, tai muuten vain mutiloisi Ramadaban velipuolen. Mitä mieltä muu ryhmä oli?
Ryhmän liepeillä haahuilleet Fistin Debussy ja Marc O'Bumström eivät ottaneet asiaan kantaa. Kun Ramadabalta kysyttiin mielipidettä, piti hän kahdentoista minuutin tuumaustauon ja päätti sen jälkeen, että sosiaalisesti haasteellisen puolivelimiehen heittäminen keskelle Haka-metsää olisi tarpeettoman julmaa.
Kim Ollie oli käynyt uutterasti läpi "käyttäydy kuin normaali humanoidi"-kirjekurssia ja oli nyt alkanut kantaa hedelmää. Olisi sääli syöttää sitä Haka-metsän puukansalle, vaikka se olisikin entistä parempi ratkaisu. (DM Huom! Huomaathan nokkelan entti-vitsin!)
Jotta Tarina kulkisi eteenpäin, lupasi The Punainen Pecka hövelisti saattaa Kim Ollie Un Dingthongin takaisin Pöytyälle. Ei tästä arpomisesta muuten tulisi mitään.
Ramadaban veli kyseli vielä aikansa Jimmyltä elävien kuolleiden toiveista, haaveista ja suolentoiminnasta. Kun Mestari oli kuulemaansa tyytyväinen, lämäsi hän Jimmyn kouraan bambunvarresta kyhätyn ongen, purkin motomatoja ja varasiiman, sekä -koukun.
Lisäksi Kim Olli antoi Jimmylle tosi kivan kiiltävän kiven, koska kiiltävät kivet on nättejä ja hyvä tapa näyttää kiintymystä toiselle hahmolle ilman katsekontaktia.
***********************************
Seuraava päivä oli lähinnä matkantekoa. Kohdattiin Ihmeellisesti Pimeitä Käytäviä ja meluamiskiellosta tiukasti kiinni pitäviä herhiläisiä. Jimmylle iski pieni nälkäkiukku ja barbaari päätyi karvaana hutkimaan Papuliinaa hiukan kirveellä, koska sitä ei humanoidi ole ihan oma itsensä silloin kun nälättää.
Kun Haka-metsän reitti vaikutti viettävän hieman vasemmalle kohti länttä, totesi suunnistajana toiminut Måst että pohjoiseenhan tässä oltiin menossa. Pidemmittä puheitta hän johdatti Ryhmän keskelle valtavaa ja värikästä sienipeltoa.
Måst tunsi olonsa itsevarmaksi. Oikoreitti tulisi säästämään varmasti monta tuntia matkantekoa! Tehokasta! Kätevää! Pörheää!
Seuraavat kaksitoista tuntia Måstbusters hallusinoi villisti pitkin Haka-metsän sienipeltoja.
Måst kanavoi sisäistä Ramadabaansa ja keskusteli taivaankappaleiden kanssa Elämästä Yleensä. Hän kertoi tähdille tunteistaan ja kehui samalla taivaankappaleiden työ- ja yömoraalia ihan muuten vaan.
Papuliina kertoi osaavansa lentää, ilmoitti rakastavansa kaikkia ja meni tervehtimään mielikuvituksensa tuottamia yksisarvisia vähän syrjemmälle.
Jossain vaiheessa trippailua Måst ja Papuliina huusivat yhdessä kovaan ääneen Pluton olevan yhä planeetta ja lauloivat että: "Sienet, sammakot. Sienet, sammakot. Ne lystikkäitä on!"
Jimmyn käsityskykyyn myrkyt eivät mahtuneet, mutta epäkuollut barbaari halusi silti olla osana hetkeä ja usean tunnin hallusinointia.
Barbaarisoturi huitoikin villisti ongellaan kunnes sai catch-a-fish-koukkuunsa Papuliina Pekantyttären, jonka silmienväli oli ainakin kymmenen senttiä!
Valitettavasti sienivauhko druidi vieroitti itsensä tyylikkäästi koukusta repimällä alahuulensa säpäleiksi.
Nevarin, Marc ja Ramadaba tyytyivät katselemaan nöyrän kunnioittavina sivusta Ryhmän muiden jäsenten suorittamista sienipellolla. Lähes mitään eivät pimeähaltiatar ja tabaxi toisilleen virkkoneet.
"Juuri näin", nyökkäili Ramadaba tyytyväisenä. "Juuri näin."
******************************************
Kun sienistä oli selvitty, alkoi Haka-metsässä jo hämärtää. Papuliina ja Jimmy ilmoittivat tyytyväisinä olevansa pimeässä näkevää humanoidisorttia.
Måst ilmoitti olevansa eksyksissä.
Lopulta sankarillinen harhailu johti Ryhmän erään luolan suulle, josta kajahti kysymys:
"Matkailijat! Kysyn teiltä - minkä värinen on taivas?"
"No se varmaan riippuu vähän taivaasta", vastasi Måst varovaisesti.
"Harmaa", vastasi Jimmy välittömästi ja avuliaasti.
"Kuinka korkea on metsän korkein puu?", jatkoi Ääni tiedusteluaan.
"Tämä on ansa", mutisi Papuliina itsekseen pessimistisenä.
"Kuinka monta tähteä on taivaalla?", kysyi Ääni pimeästä luolasta, vaikkei edelliseenkään kysymykseen oltu vielä ehditty paneutua.
"Mä en muuten näe näiden aurinkolasien kanssa yhtään mitään", totesi Jimmyn ääni pimeässä metsässä.
Lopulta Måstbusters sivuutti kysymykset ja hivuutti itsensä urheasti luolaan.
Hetken spelunkattuaan, Ryhmä huomasi luolan Äänen kuuluvan puhuvalle ja tanssivalle miekalle nimeltään Smith Wong.
Måst innostui maagisesta miekasta ja huudahti sille käskevästi: "Näytä meille valoa, oi miekka!"
Miekka vastasi kohteliaasti, että vaikka oli hipahtava ja hopahtava, niin pimeässä hohtava versio hän ei sentään ollut.
Måst puolustautui välittömästi, että oli nähnyt aikaisemmin itsevalaisevia miekkoja, joten kysymys ei ollut outo. Estääkseen kiusallista hiljaisuutta syntymästä, yritti Måst leperrellä puhuvalle aseelle iskurepliikinomaisesti: "Hei, kutsu mua Leevi Viitalaksi, koska mä olen valmis puremaan sun tuppea vaikka kaksi kautta"
Tuli kiusallinen hiljaisuus, jonka Måst rikkoi mutisemalla, että saatana kun oli pimeä luola. Tämän jälkeen lohikäärmeissyntyinen yritti ottaa miekasta kiinni ja päätyi survomaan kätensä edellämainittuun miekkaan pystyyn. Samaan aikaan luolan perällä sihisi jokin isohko otus.
Kun miekalta kysyttiin syytä luolastossa makoiluun, kertoi Smith Wong olevansa maagisesti suljettu luolan sisään. Edellinen seikkailija sanoi lähtevänsä nopeasti hakemaan lamppuöljyä, eikä koskaan palannut.
Smith Wong oli ollut luolassa jo kauan. Viikkoja? Vuosia? Vuosisatoja? Paha sanoa, mutta vähän yksinäisyys painoi. Siksi kysymykset. Kumpi voittaa - karhu, vai leijona?
Joka tapauksessa - nyt tämä tanssiva, laulava ja kauppakeskustilaisuuksia luontevasti juontava taikamiekka kykki täällä vankina luolassa. Tuntui, kuin kukaan ei olisi halunnut vapauttaa.
Kai tuo juuri nyt Ryhmää kohti rynnistävä basiliski karkotti omalta osaltaan myös monet potentiaaliset miekanvapauttajat.
Måstbusters näki kuusijalkaisen liskohirmun lyllertävän hitaasti kohti. Tai, oikeastaan pelkästään Papuliina ja Jimmy näkivät tämän kammottavan otuksen tarmokkaan ja hitaan, mutta silti murhaavan lähestymisen. Papuliina huikkasi miekalle sommoroot ja kääntyi paetakseen.
Lohikäärmesyntyinen Måst vaelsi edelleen pilkkopimeässä, mutta oli jatkuvasti lähestyvän matalan sihinän johdosta myös aika valmis vaeltamaan pois luolasta pikavauhtia. Nyt pitäisi enää tietää, mihin suuntaan juosta.
Myös kuolleista herännyt Jimmy Nukem tunsi maan järähtelevän ja samalla jonkin muun epäkuolleissa sisuskaluissaan värähtelevän.
Imassa leijuvista feromoneista päätellen noin sata neljäkymmentä kiloa silkkaa seksikästä liskoa oli rynnistämässä kohti Jimmyä.
Barbaari hymyili leveästi kuin olisi taas ollut kotikontujen "Uncles with ankles"-strippibaarin VIP-tiloissa ja valmistautui tekemään omia johtajatason ratkaisuja ase kädessä.
Liitteet
Heh. :)
Täällä sitä vaan väheksytään luonnon omaa niin sanottua Nuurdin-magiaa. Kuka nauraa sitten kun tulee magiansähkökatkos? Alkaa kummasti kiinnostamaan yksisarvisennustaminen ja minkä-pähkinänkuoren-alla-on-herne -temput.
- - - -
On pari edellistä jaksoa vielä lukematta. Eikö näitä saa ääniviesteinä?
Måstbustersin Taru, Osa 4 - Ramadaba Dingthong and it's on (Linkki vie suno.com-musiikinluontipalveluun)
Eräänä päivänä, juuri ennen kuin Måstbusters asteli Haka-metsään Osny-porttien kimppuun, käväisi Ramadaba Dingthong hieman omilla asioillaan. Tämä pimeähaltia, jonka minäkuva elätteli edelleen jostain syystä kuvitelmaa itsestään korkeahaltiana, oli päättänyt piirtää jälkensä Mantereen hiphop-skeneen.
Sä sanot että sä elät sitä? Mikä hiphop?
Ramadaba hiipparoi aikansa, kunnes löysi pienen ja nimettömän kobolttien kylän. Koboltit olivat Juhoisan Mantereen linkkuveitsiä. Jotenkin niiltä vain sujui ihan kaikki. Ainakin tavallaan.
"Juuri näin", murahti Ramadaba, nähdessään pienen kyltin, jossa luki: "SUNO - building a future where anyone can make great music".
Ramadaba koputti oveen ja selitti mahtavalle Sunolle auki ajatuksensa - hän halusi ollla Juhoisan mantereen ensimmäinen RnB-tähti, tai räppäri. Sylkeä tulta kuin klassinen hiphop-lohikäärme Eevertti Lastinen konsanaan.
Ramadaba oli kuullut, että Suno saisi kenestä tahansa tehtyä muusikon. Kiitos jätebisneksessä toimivan iskän, Ramadaballa oli kyllä hintaa. Hän halusi muusikkona olla kaikkien huulilla, kuten Mela-Veikot aikanaan, tai Mängi "Suojalasit naamaan mä tähtään päähän" Miehekäs.
Suno-koboltti laskeskeli hetken näön vuoksi aivan tarpeettoman ison kultapussukan sisältöä ja vuorasi nopeasti asuntonsa patjoilla. Sen jälkeen koboltti ilmoitti purkittavansa maalei ysist viitee, jotta saisi vapaa-ajallaan tehdä tasan mitä halusi ja jatkoi: "Okei. Tyttö. Sinä olet nyt tähti"
Muutamaa strategista lisähallintomaksua myöhemmin Ramadaba katsoi tyytyväisenä, kun armeija koboltteja ampaisi työhön Ramadaban puolesta.
Juuri näin.
Hetken tahimisen jälkeen Ramadaballe ojennettiin valmiit lyriikat, jonka oli kirjoittanut läheisen metsän apinaheimon maki nimeltään Kolehmainen. Pimeähaltia ohjattiin äänityskoppiin, joka oli lähinnä olkipatjoista ja matalalla illuusiomagialla toimivasta discopallosta kyhätty hökkerö.
Valvovina tuottajina toiminut Skillsters-kaksikko, joka oli Haka-metsän Timo-suden kasvattama, neuvoi Ramadabaa olemaan ihan vain oma itsensä ja katui neuvoaan välittömästi. Siitä huolimatta DJ Ötzi pudotti jäätävän biitin ja Ramadaba aloitti taistelunsa kuudentoista baarin kanssa kuin Orc-Nadon viinantuoksuiset palvojat konsanaan.
Seitsemän tuntia myöhemmin voipunut musiikintuottamisen kobolttiarmeija totesi, että eiköhän tämä ole tarpeeksi hyvä sitten. Ramadaban ralli-commonille ei vaan voinut yhtään mitään. Eikä neidin tavalle sisukkaasti runtata lyriikat aivan uuteen uskoon Kolehmaisen ja muiden makien estelyistä huolimatta.
Juuri näin.
Eli. Eräänä päivänä tuli ajatus. Saisikohan tuon Suno-ohjelman solkkaamaan rallienglantia? Finglishiä!
Osoittautui, että kyllä saa.
Biisi itsessään kuulostaa kuulokkeiden kautta jopa ihan kohtuullis-hyvältä. Tietokoneen ja telkkarin kajareista ei niinkään. Suno on vähän jännä eläin sen suhteen.
Muutama lyriikanselitys:
- Ramadaban pelaajan "Erupting earth"-spellin taikasana on "multa tuli"
- Pelaajan tekstiviestiääni on Kummelista saksittu "Juuri Näin!"
- Ramadaballa on tapana tuhota DM:n kaikki keskittyminen (Pelinjohtajasta riippumatta) kyselemällä tuolien, rännien, tai taivaan tähtien yksityiskohdista. Ihan vittuuttaan.
- Rallienglannin lisäksi Ramadaban pelaajan tunnistaa siitä, että tämä kaveri ei ikinä menetä hermojaan. Klassinen viilipytty on hän.
- Tämä on ihan helvetin tyhmää.
Osoittautui, että kyllä saa.
Biisi itsessään kuulostaa kuulokkeiden kautta jopa ihan kohtuullis-hyvältä. Tietokoneen ja telkkarin kajareista ei niinkään. Suno on vähän jännä eläin sen suhteen.
Muutama lyriikanselitys:
- Ramadaban pelaajan "Erupting earth"-spellin taikasana on "multa tuli"
- Pelaajan tekstiviestiääni on Kummelista saksittu "Juuri Näin!"
- Ramadaballa on tapana tuhota DM:n kaikki keskittyminen (Pelinjohtajasta riippumatta) kyselemällä tuolien, rännien, tai taivaan tähtien yksityiskohdista. Ihan vittuuttaan.
- Rallienglannin lisäksi Ramadaban pelaajan tunnistaa siitä, että tämä kaveri ei ikinä menetä hermojaan. Klassinen viilipytty on hän.
- Tämä on ihan helvetin tyhmää.
Eräänä päivänä, juuri ennen kuin Måstbusters asteli Haka-metsään Osny-porttien kimppuun, käväisi Ramadaba Dingthong hieman omilla asioillaan. Tämä pimeähaltia, jonka minäkuva elätteli edelleen jostain syystä kuvitelmaa itsestään korkeahaltiana, oli päättänyt piirtää jälkensä Mantereen hiphop-skeneen.
Sä sanot että sä elät sitä? Mikä hiphop?
Ramadaba hiipparoi aikansa, kunnes löysi pienen ja nimettömän kobolttien kylän. Koboltit olivat Juhoisan Mantereen linkkuveitsiä. Jotenkin niiltä vain sujui ihan kaikki. Ainakin tavallaan.
"Juuri näin", murahti Ramadaba, nähdessään pienen kyltin, jossa luki: "SUNO - building a future where anyone can make great music".
Ramadaba koputti oveen ja selitti mahtavalle Sunolle auki ajatuksensa - hän halusi ollla Juhoisan mantereen ensimmäinen RnB-tähti, tai räppäri. Sylkeä tulta kuin klassinen hiphop-lohikäärme Eevertti Lastinen konsanaan.
Ramadaba oli kuullut, että Suno saisi kenestä tahansa tehtyä muusikon. Kiitos jätebisneksessä toimivan iskän, Ramadaballa oli kyllä hintaa. Hän halusi muusikkona olla kaikkien huulilla, kuten Mela-Veikot aikanaan, tai Mängi "Suojalasit naamaan mä tähtään päähän" Miehekäs.
Suno-koboltti laskeskeli hetken näön vuoksi aivan tarpeettoman ison kultapussukan sisältöä ja vuorasi nopeasti asuntonsa patjoilla. Sen jälkeen koboltti ilmoitti purkittavansa maalei ysist viitee, jotta saisi vapaa-ajallaan tehdä tasan mitä halusi ja jatkoi: "Okei. Tyttö. Sinä olet nyt tähti"
Muutamaa strategista lisähallintomaksua myöhemmin Ramadaba katsoi tyytyväisenä, kun armeija koboltteja ampaisi työhön Ramadaban puolesta.
Juuri näin.
Hetken tahimisen jälkeen Ramadaballe ojennettiin valmiit lyriikat, jonka oli kirjoittanut läheisen metsän apinaheimon maki nimeltään Kolehmainen. Pimeähaltia ohjattiin äänityskoppiin, joka oli lähinnä olkipatjoista ja matalalla illuusiomagialla toimivasta discopallosta kyhätty hökkerö.
Valvovina tuottajina toiminut Skillsters-kaksikko, joka oli Haka-metsän Timo-suden kasvattama, neuvoi Ramadabaa olemaan ihan vain oma itsensä ja katui neuvoaan välittömästi. Siitä huolimatta DJ Ötzi pudotti jäätävän biitin ja Ramadaba aloitti taistelunsa kuudentoista baarin kanssa kuin Orc-Nadon viinantuoksuiset palvojat konsanaan.
Seitsemän tuntia myöhemmin voipunut musiikintuottamisen kobolttiarmeija totesi, että eiköhän tämä ole tarpeeksi hyvä sitten. Ramadaban ralli-commonille ei vaan voinut yhtään mitään. Eikä neidin tavalle sisukkaasti runtata lyriikat aivan uuteen uskoon Kolehmaisen ja muiden makien estelyistä huolimatta.
Juuri näin.
Juuri näin
Juuri niin
Se o Ramadaba, matafaka
Kuivaa bongojaan lakanalla
Juuri noin
Juuri niin
Kynttilä vakan alla? Niin on
Neiti Ramadaba Dingthong
Helou tujuu matafaka. Itis ai - Ramadaba
Ai äm veri hai elf änt miss lava lava
Ai äm jang elf änd ai plei mai humankous bankous
Bat Ai tount iit fankous
Ai tount laik spais pat ai laav ketsap
If Juu vana fait mii - oukei lets fak
Ai meik määtsik änt ai alsou praun peer
juu run, pat nou haid pekaus ai evriveer
Ai is alsou voman änt ai have veri ret heer
If juu häs ö tantsön, ai äsk vat tseer
Most is kuut kai hii is laik aa pik pratter
Ai äm nat jor fatter pat ai hasa nater pratter
Ai talk animal - ai häs tis Ransulaattor
Ai em menase. Te pik devastaattor
Juu kam mai smaal haus, ai kän pii maus
Ai kil juu. Ai is laik ö paus
Juuri näin
Juuri niin
Se o Ramadaba, vakavana
Sylkee englantii ku ratatata
Juuri noin
Juuri niin
Kynttilä vakan alla? Niin on
Neiti Ramadaba Dingthong
Ju nou mai täät rans aa karpake pisnessi
Ai äm aal äksön pat never nou stressi
Kan ai kik itti? Ouu jessi
Juu pring Ronaldo - ai meik Messi
Vatju kana tuu vente peer kams tujuu
Ai anderstäänd no nyt tää alko sujuu
sata vuotta takana ja edelleenki Ramadaba
Blaka blaka madafaka, Torililla tavataan ja
Nau ai shiit hier jast laik Mangog
Ai äm jast representtin Streit Elf Kamptoon
Ai juus pensil änt never nou tussi
Papuliina is nais pat ai laav mai DeBussy
Juu ou mii mani änt juu petö pei
Pekause atevais mai täät vil teik juu övei
Juuri näin
Juuri niin
Mennään yli että heilahtaa
Multa tuli, ei lakkaa
Juuri noin
Juuri niin
satavarmasti nousee ylös asti hissi
Ja onhan sillä mahtavat
Luonteenpiirteet
Luonteenpiirteet
Oi beibi.
Mä haluan paukuttaa
sun luonteenpiirteitä
Juuri niin
Se o Ramadaba, matafaka
Kuivaa bongojaan lakanalla
Juuri noin
Juuri niin
Kynttilä vakan alla? Niin on
Neiti Ramadaba Dingthong
Helou tujuu matafaka. Itis ai - Ramadaba
Ai äm veri hai elf änt miss lava lava
Ai äm jang elf änd ai plei mai humankous bankous
Bat Ai tount iit fankous
Ai tount laik spais pat ai laav ketsap
If Juu vana fait mii - oukei lets fak
Ai meik määtsik änt ai alsou praun peer
juu run, pat nou haid pekaus ai evriveer
Ai is alsou voman änt ai have veri ret heer
If juu häs ö tantsön, ai äsk vat tseer
Most is kuut kai hii is laik aa pik pratter
Ai äm nat jor fatter pat ai hasa nater pratter
Ai talk animal - ai häs tis Ransulaattor
Ai em menase. Te pik devastaattor
Juu kam mai smaal haus, ai kän pii maus
Ai kil juu. Ai is laik ö paus
Juuri näin
Juuri niin
Se o Ramadaba, vakavana
Sylkee englantii ku ratatata
Juuri noin
Juuri niin
Kynttilä vakan alla? Niin on
Neiti Ramadaba Dingthong
Ju nou mai täät rans aa karpake pisnessi
Ai äm aal äksön pat never nou stressi
Kan ai kik itti? Ouu jessi
Juu pring Ronaldo - ai meik Messi
Vatju kana tuu vente peer kams tujuu
Ai anderstäänd no nyt tää alko sujuu
sata vuotta takana ja edelleenki Ramadaba
Blaka blaka madafaka, Torililla tavataan ja
Nau ai shiit hier jast laik Mangog
Ai äm jast representtin Streit Elf Kamptoon
Ai juus pensil änt never nou tussi
Papuliina is nais pat ai laav mai DeBussy
Juu ou mii mani änt juu petö pei
Pekause atevais mai täät vil teik juu övei
Juuri näin
Juuri niin
Mennään yli että heilahtaa
Multa tuli, ei lakkaa
Juuri noin
Juuri niin
satavarmasti nousee ylös asti hissi
Ja onhan sillä mahtavat
Luonteenpiirteet
Luonteenpiirteet
Oi beibi.
Mä haluan paukuttaa
sun luonteenpiirteitä
Liitteet
Viimeksi muokattu:
Mahtavat luonteenpiirteet kieltämättä, mutta hänellä on myös hyvän väriset ja näyttävät hiukset.
Hömpsömagian ja itseoppineen sisäilmatarkkailun mestarin, Mary Nuurdinin, kuuluisat viimeiset sanathan olivat: "Tulipallosta voi parantua positiivisen ajattelun voimalla!"
Nanosekunti tämän jälkeen Nuurdinin keho traagisesti kärähti kasaksi tuhkaa. Jäljelle jäi vain tietoisuustaitoverkko nimeltään Free to Heal.
Ain't_nobody_got_time_for_that.png vaikka Satakunnan Kansa nykyään tarjoaakin esim. kolumnit tekoälyn lukemana. En suosittele kelleen niiden kuuntelua.
Muinaisten Myyttien mukaan HessuRessun edellinen tuleminen (tirsk) estettiin nimenomaan legendaarisen soturin, Spade-sydän #17, toimesta.
Kääntölämäri toisen jälkeen upposi Suuren Muinaisen Sisimpään ja lopulta HessuRessu karkoitettiin haltiaulottuvuuteen (Feywild) ja Spade-soturi kannettiin paareilla pois taistelukentältä (liitteenä kuva: "Mahtava Soturi Voipuneena Kohtalokkaan Taistelun Jälkeen" - Neverwinterin taidemuseon kokoelmat)
Juhoisalla Mantereella on edelleen tietyissä piireissä muotia kyniä hiuksensa muistuttamaan eräänlaista lyhyttä siiliä tämän Soturin kunniaksi.
Liitteet
Jakso 24 - "THE BASILISK IS NOW BLINDED WITH THE FAMILY PICTURE SMEARED WITH SEAMEN"
TL;DR - Basiliski kokee loppunsa koko perheen voimalla. Måst juoksee pakoon.
PÄIVÄ 114 - Mukana Jimmy, Måst ja Papuliina
Oli siis Haka-metsä. Aurinko oli jo ikivanhan metsän massiivisten puiden taa ja oli pimeä. Siis Ihan Helvetin Pimeä, koska Synkkä metsä.
Orc-nadon palvojat tunsivat tämän täydellisen valottomuuden ajan nimellä Mustin Hetki. Kukaan ei tiennyt miksi ja yleensä melkein-jumalaksi korotetun puoliörkin palvojat olivat niin naamat, ettei niiden vastauksistakaan tajunnut mitään.
Puolihaltia-Papuliinaa pimeys ei haitannut. Hän oli haltiageeniensä ansiosta oppinut tulemaan toimeen hyvin vähässä valossa. Myös Jimmy huomasi elävien kuolleiden ryhmään kuulumisen suovan pimeänäön lahjan.
Måst sen sijaan oli aivan kusessa. Ympärillä oli säkkipimeää ja peloton lohikäärmeissyntyinen suunnisti eteenpäin käsi toveriensa olkapäällä täysin sokkona. Väsytti, vitutti ja vähän pelotti. Måst lohdutti itseään sillä, että tosipaikan tullen hän voisi aina käyttää jäähönkäystään itsepuolustukseen. Auttaisiko se? Jää nähtäväksi.
Kuitenkin. Måstbusters harhaili siis edelleen samoilla silmillä edellämainitussa metsässä kuin matkaan lähdettäessä. Kunnon yöunet olisivat kyllä maistuneet, mutta valitettavasti Papuliinalla ja Måstilla oli liian kiire mämmäköidä ja sienitrippailla ympäri Haka-metsän peltoja, Jimmyn pyydystäessä ongellaan druideja ja muita partahaukia taustalla.
Juuri kun sienien seasta ilmestyi väsynyt (mutta onnellisesti hymyilevä) Måstbusters tarkoituksenaan vetää kunnon yöunet, kuului läheisestä luolasta huutelua. Luolasta löytyi tutkittaessa puhuva miekka ja vihaisesti sihisevä jokin. Måst oli edelleen säkkipimeässä hämmentynyt kaikesta tapahtuneesta (Kuka puhui? Kuka sihisi? Mitä tapahtuu?) ja edelleen sokea kuin basepallon keskiverto tuomari.
Vihaisesti sihisevä jokin rynnisti äänestä päätellen suoraan kohti Måstbustersin kolmikkoa (kukaan ei ollut ihan varma, mihin Fistin, Marc ja Ramadaba olivat harhailleet - sienitrippi on aika helvetillinen juttu) uhkaavan oloisesti. Luolassa leijaileva miekka ilmoitti kohteliaasti tämän otuksen olevan luultavimmin basiliski.
Papuliina mietti basiliskiä ankarasti ja lopulta muistikin nuorena hirnuneensa mentorinsa, Rurupapan, ikivanhan oppikirjan "Basilisci Hauccaamassa Kiwestä"-kuvituskuvaa. Papu kertoi Måstille ja Jimmylle, että basiliski pystyi muuttamaan katseellaan saaliinsa kiveksi, joten sen silmiä piti vältellä. Måst totesi, että helvetin hyvä, mutta hän ei nähnyt vieläkään mitään.
Jimmyllä oli myös voimakas ajatustyö menossa. Noin kuusisataa kiloa seksikästä ja vaihtolämpöistä liskoa völlymässä kohti? Legendaarisen Iku-Turson vähemmän tunnetun serkun, Iku-Viitasen, sanoin: "Ouu. Peipe!".
Kuolleen, mutta yllättävän virkeän barbaaritaistelijan ei olisi hankalaa kohdistaa katsettaan muualle kuin liskoeläimen silmiin. Jos hakuhistoria olisi Juhoisalla Mantereella juttu, olisi Jimmyn historia täynnä hakuja liskopuolesta jumissa pesukoneessa.
Basiliski rynnisti kohti kuin hidastetussa Ravensburgerin Elävässä Kuvassa. Ryhmällä oli vain muutama hetki aikaa tehdä Päätös. Oliko nyt aika Taistella, vai Paeta?
Kyllä oli!
Jimmy rynnisti kohti liskoa valmiina antamaan sille oikein kunnolla isukin kädestä. Måst kuitenkin komensi Jimmyä ja Papuliinaa vetäytymään, joten Jimmy kääntyi välittömästi ympäri ja pinkoi pois luolasta. Måst kääntyi seuratakseen ohikiitävää barbaarin tuulahdusta ja juoksi täysillä päin lähintä luolan seinää ja putosi persiilleen. Sihinä kiukustui ja läheni.
Papuliina näki Jimmyn juoksevan ensin yhteen suuntaan ja seuraavaksi toiseen. Måst huuteli käskyjään ja kiukkuinen sihinä se vain yltyi. Druidi huomasi pohtivansa, että olikohan basiliski jotenkin syyllinen siihen maagiseen, mutta tylsästi ei-rahaa-antavaan-taikaseinään luolan suulla, joka esti miekkaa poistumasta, mutta ajatustyö ei valitettavasti ehtinyt valmiiksi asti basiliskin lähestyessä. Nyt oli hätä.
Papuliina Pekantytär teki vaistonvaraisesti sen, mitä Pekan ja Myrkkymuratin druidilapset tekivät parhaiten - jäätyi aivan täysin tekemättä päätöstä suuntaan tahi toiseen.
Luolaan jäätyneiden Måstin ja Papuliinan onneksi tämä basiliski oli aivan helvetin hidas yksilö. Se löntysti kohti uhrejaan haluttomasti kuin legendaarinen Lötkö Davidsson takakarvaamassa
.
Tämä liskohitailu tarjosi Papuliinalle tarpeeksi aikaa saada henkiset ulosteensa takaisin kasaan ja lopettaa jäätyily. Druidi huikkasi maassa makaavalle Måstille toverilliset heippa-sorit ja muuttui lepakoksi. Tämän jälkeen Papuliina lensi ulos luolasta, kohosi kuun eteen ja teki siinä siistin lepakkosymbolin, koska pystyi siihen.
Visuaalinen aspekti on puoli seikkailua!
Måst nousi vaivalloisesti seisomaan ja teki pikaisen tilannearvion.
1) Luolassa on helvetin pimeää, enkä näe mitään. Luola on täynnä kiviröykkiöitä ja vaikeakulkuista maastoa. Sokeana oleminen on pirun hankalaa.
2) Oikeastaan sokeus on tällä hetkellä hyvä juttu, koska se estää basiliskia muuttamasta minua katseellaan kiveksi. Posin kautta!
3) En pääse luultavasti pakoon, joten nyt on aika taistella! Kunhan kaikki ympärillä pysyy säkkipimeänä, niin minulla on mahdollisuus.
Valitettavasti Måst oli aina ollut huono kuuntelemaan. Myös omia ajatuksiaan. Lohikäärmeissyntyinen velho kanavoi keskittymiskykynsä äärimmilleen ja ampui tulivasaman siihen suuntaan, missä uskoi basiliskin olevan.
Seurasi kirkas välähdys tulivasaman valaistessa koko luolan kirkkaasti kuten tulella nyt yleensä on tapana. Måst näki vasaman sujahtavan ohi monijalkaisesta liskopainajaisesta. Seuraavaksi nuori Måst huomasi tuijottavansa basiliskiä silmiin ja totesi runollisesti: "Voi vittu."
Noin kuusi sekuntia siitä, kun Papuliina ja Jimmy olivat rynnistäneet ulos luolasta, huomasivat he jonkin olevan vialla. Missä oli Måst? Lohikäärmeissyntyisen olisi pitänyt olla jo ulkona luolasta!
"Älä hätäile. Minulla on suunnitelma!", totesivat Jimmy ja epälepakoitunut Papuliina toisilleen täysin samanaikaisesti ja täynnä itsevarmuutta.
Papuliina toimi täysin vaistojensa varassa. Nämä vaistot ajoivat druidin veistelemään tikarilla vaatteista suikaleita. Seuraavaksi tämä vaistonvarainen otus sitoi nämä suikaleet silmilleen ja marssi sokeana, mutta itsevarmana takaisin luolaan. Papuliina oli ehtinyt kartoittaa lepakkona koko helvetin luolan pohjapiirroksen alle kuudessa sekunnissa, joten homma oli helppoa vegemakkaraa.
Papu ryysti ahnaasti naamaansa parannusjuoman ja pyöräytti kokeeksi muutaman kerran taistelusauvaansa ja murahti: "Shillälailla!"
Myös Jimmy toimi täysin vaistojensa varassa ja voi hyvä helvetti minkälaiset vaistot Bar-baariheimon soturivainaalla olivatkaan. Jimmy "The Eraser" Nukem kiisi takaisin luolaan, lentäen ilmassa ihan silkan vitutuksen voimalla. Hän pujotteli tyylikkäästi muutaman ison kiven lomitse ja kiersi basiliskin selkäpuolelle.
Tämä liskonkutale siis saalisti katseensa avulla. Jimmyn piti siis jotenkin saada otus näkökyvyttömäksi. Kun asiaa vaivautui pohtimaan Jimmyn logiikalla, oli ratkaisu suorastaan ilmiselvä.
Måstilla ei ollut kaikista kivin päivä menossa. Hän oli taas sokeana säkkipimeässä, mutta kiitos lyhyen basiliski-katsekontaktin, oli lohikäärmeissyntyminen muuttumassa hitaasti ja tuskallisesti kiveksi. Måst pystyi vielä liikuttelemaan raajojaan, mutta tunsi jo vastustamatonta halua kirjoittaa seitsemästä veljeksestä.
Måstin pimeäsokeus oli sinänsä sääli, koska hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan, mitä basiliskin takana oikein tapahtui seuraavan kahdentoista sekunnin aikana. Toisaalta se oli ehdottomasti myös siunaus, sillä terapia on Juhoisalla Mantereellakin helvetin kallista.
Valtavan kivenmurikan takaa kuului vain vaivoin pidetelty: "Hnnnnnngh!", jonka jälkeen esiin ilmestyi ilmassa levitoiva ja raivosta puhiseva epäkuollut, James "Hamarapuolella kiitos ja ei sitten kasvoihin" Eraser.
Jimmyllä oli ase tanassa, housut kintuissa ja maailma täynnä mahdollisuuksia. Barbaarilla oli vasemmassa kädessä kuva Harri Hylkeen perheestä ja oikeassa silkkaa elinvoimaa. Shamaani Mike Loverin entinen mällioppilas oli tullut paikalle. Paikka oli kuva Harri Hylkeen vaimosta ja lapsista. Tribuutti, jos niin haluatte.
Jimmy kiinnitti Harri Hylkeen spekulatiivisen perhekuvan Ramadaban veljeltä saadun ongen koukkuun ja linkosi tahmeansuloisen kuvan matkaan. Nyt ei saanut haaskata aikaa turhaan veulaamiseen - basiliski oli jo lähes Måstin kimpussa!
Tässä vaiheessa tilannetta seurannut maaginen miekka tiedusteli Måstbustersilta varovaisesti, että anteeksi, mutta mitä helvettiä nyt?
Måstbustersin onneksi kaikki kalastamisen jumalat, muutama Erittäin Spesifin Perverssion suojeluspyhimys ja humalassa nähtyjen märkien unien jumala, Unicum, olivat Jimmyn puolella tänään ja tässä luolassa.
Perhekuvan ryydittämä sokaiseva lasti lensi sulokkaasti halki ilman ja päätyi vasten basiliskin kasvoja Jimmyn suureksi tyydytykseksi. Kuului ikuisesti sielun muistisopukoihin pesiytyvä märkä lätsähdys ja basiliski oli sokaistu tavalla, joka tulisi määrittämään James "The Eraser" Nukemin tulevat fetissit yllättävän tarkkaan.
Seuraavaksi edelleen kiukkuinen ja lentävä barbaari yllätti basiliskin takaapäin, lävistäen avuttoman reptiliaanin peräpanssarin miehekkäästi heterolla latinotavalla. Ei aikaakaan, kun sokeutettu ja syvästi traumatisoitu hirviöliskon peräpuoli vuosi verta useista eri kohdista.
Basiliski huomasi joutuneensa eräänlaiseen kivuliaannöyryyttävään vartaaseen, jossa takaosan kimpussa hääri yli-innokas Jimmy ja edessä tylppää vahinkoa tarjoili Papuliinan maaginen sauva. Måst oli tästä kaikesta autuaan tietämätön, mutta huomasi haluavansa viimeiseksi ateriakseen vartaassa paistettua eläintä. Randomit mieliteot ovat jänniä.
"Shillälailla! Shillälailla! Shillälailla!", raivosi piskuinen puolihaltiatar Papuliina ja runttasi taistelusauvaansa kaksin käsin toistuvasti basiliskin (yllättävän tahmaiseen) naamaan.
"Måst! Pakene!", ohjeisti Papuliina toveriaan ja loihti sen jälkeen avuliaasti koko helvetin luolan lattian täyteen piikkejä.
Måst teki työtä käskettyä ja juoksi kuin tuulispää. Ensin Måst juoksi sokeana päin luolan seinää, mutta pääsi lopulta ulos. Koska pihalla oli aivan yhtä pimeää kuin luolassakin, jatkoi Måst juoksuaan ihan varmuuden vuoksi vielä hetken. Ja sen jälkeen vielä vähäsen.
Samaan aikaan Papuliina takoi ihan varmuuden vuoksi tohjoksi muuttunutta basiliskia taistelusauvalla turpaan vielä muutaman minuutin. Taustalla Jimmy napitti housunsa, pakkasi ongen takaisin reppuunsa ja tunsi samalla vaikeasti kuvailtavaa itseinhon ja surun tunnetta. Jimmy puhdisti myös kuvan Harri Hylkeen perheestä parhaansa mukaan ja sujautti sen takaisin taskuun. Myöhempää käyttöä ajatellen.
Maaginen miekka huomasi voivansa poistua luolasta ja ilmoitti lähtevänsä tiedustelureissulle, koska halusi sulatella itsekseen kaikkea juuri tapahtunutta.
Lopulta Papuliina lopetti raadon hutkimisen ja päätyi maalaamaan itselleen maagisilla maaleilla lasipurkkia, koska Ryhmä oli ollut jo hetken hereillä ja kukin käsittelee stressaavia tilanteita omalla tavallaan.
Jimmy ilmoitti lähtyevänsä itsekseen tutkimaan luolaa ja omia ongelmanratkaisumallejaan vähän tarkemmin. Papuliina murahti vastauksensa ja alkoi laskea tohjoksi muusatun ja ennen kuolemaansa pahasti nöyryytetyn basiliskin vatsahappoja maalaamaansa purkkiin. Kierrätys oli päivän ykkösjuttu.
Ulkona Haka-metsässä väsymätön Måst jatkoi edelleen juoksemistaan. Hän oli pimeässä menettänyt näkökyvyn ja suuntavaiston lisäksi myös ajantajunsa, joten se oli lopulta aika pitkä pyrähdys se. Kun lohikäärmeissyntyinen lopulta pysähtyi, tapahtui se äkillisesti.
Måst tunsi jotain läiskähtävän kasvoilleen ja seuraavaksi hän huomasi sotkeutuneensa toivottoman lopullisesti johonkin erittäin tahmeaan aineeseen. Hän yritti pyristellä irti, mutta huomasi sotkeutuvansa yhä pahemmin tähän pimeässä ärsyttävän epämääräisesti kuvailtavaan aineeseen.
Uupuneen lohikäärmeissyntyisen viimeinen järkevä ajatus oli jostain syystä: "Jimmy?"
TL;DR - Basiliski kokee loppunsa koko perheen voimalla. Måst juoksee pakoon.
PÄIVÄ 114 - Mukana Jimmy, Måst ja Papuliina
Pimeä luola. Basiliski. Vain kolme pelaajaa paikalla. Tässä on resepti katastrofiin.
Onneksi DnD on parhaimmillaan improvisointia ja muutenkin lennosta säveltämistä. Parhaat tarinat syntyvät aina siitä, kun joku päättää tehdä jotain Ihan Helvetin Tyhmää vain, koska pystyy siihen.
Tässä sessiossa Improvisoidusta Suorituksesta vastasi Jimmyn pelaaja, jonka logiikka basiliskin sokaisemiseen meni seuraavasti: "Mukanani on kuva Harri Hylkeen perheestä ja onkivapa. Hahmoni heittääkin siis lastit alta kuuden sekunnin tämän perhekuvan takapuolelle ja kiinnittää kuvan koukkuun. Sen jälkeen virvelöin kuvan juuri täydellisesti basiliskin silmille.
Olisiko hämmentyneen DM'n pitänyt valittaa siitä, että kuva on liian pieni molemmille silmille? Olisiko pitänyt huomauttaa, että tuo on aika optimistista noin kuuteen sekuntiin? Olisiko pitänyt todeta, että tämä oli liian traumatisoivaa - kokeillaan ensi viikolla uudestaan?
Ei! Jos joku haluaa olla luova, niin sitten kanssa saatana ollaan.
Muutamaa uskomattoman korkeaa noppaheittoa myöhemmin Jimmyn pelaaja sokeutti basiliskin ja traumatisoi koko pöydän peliseurueen. Toki vain hyvällä tavalla.
Måst - Ryhmän ainoa ei-pimeänäkevä hahmo - pinkasi ulos luolasta ja kohti seuraavaa etappia: "Here be spiders". DM päätti lopettaa tämänpäiväisen session tähän, koska voi helvetti kun yhdestä ongelmasta suoraan seuraavaan.
Sitä ennen käytiin vielä Rakentava Keskustelu siitä, että kuinka paljon basiliskista voi ryöstää itsellen viihdekäyttöön?
Onneksi DnD on parhaimmillaan improvisointia ja muutenkin lennosta säveltämistä. Parhaat tarinat syntyvät aina siitä, kun joku päättää tehdä jotain Ihan Helvetin Tyhmää vain, koska pystyy siihen.
Tässä sessiossa Improvisoidusta Suorituksesta vastasi Jimmyn pelaaja, jonka logiikka basiliskin sokaisemiseen meni seuraavasti: "Mukanani on kuva Harri Hylkeen perheestä ja onkivapa. Hahmoni heittääkin siis lastit alta kuuden sekunnin tämän perhekuvan takapuolelle ja kiinnittää kuvan koukkuun. Sen jälkeen virvelöin kuvan juuri täydellisesti basiliskin silmille.
Olisiko hämmentyneen DM'n pitänyt valittaa siitä, että kuva on liian pieni molemmille silmille? Olisiko pitänyt huomauttaa, että tuo on aika optimistista noin kuuteen sekuntiin? Olisiko pitänyt todeta, että tämä oli liian traumatisoivaa - kokeillaan ensi viikolla uudestaan?
Ei! Jos joku haluaa olla luova, niin sitten kanssa saatana ollaan.
Muutamaa uskomattoman korkeaa noppaheittoa myöhemmin Jimmyn pelaaja sokeutti basiliskin ja traumatisoi koko pöydän peliseurueen. Toki vain hyvällä tavalla.
Måst - Ryhmän ainoa ei-pimeänäkevä hahmo - pinkasi ulos luolasta ja kohti seuraavaa etappia: "Here be spiders". DM päätti lopettaa tämänpäiväisen session tähän, koska voi helvetti kun yhdestä ongelmasta suoraan seuraavaan.
Sitä ennen käytiin vielä Rakentava Keskustelu siitä, että kuinka paljon basiliskista voi ryöstää itsellen viihdekäyttöön?
Oli siis Haka-metsä. Aurinko oli jo ikivanhan metsän massiivisten puiden taa ja oli pimeä. Siis Ihan Helvetin Pimeä, koska Synkkä metsä.
Orc-nadon palvojat tunsivat tämän täydellisen valottomuuden ajan nimellä Mustin Hetki. Kukaan ei tiennyt miksi ja yleensä melkein-jumalaksi korotetun puoliörkin palvojat olivat niin naamat, ettei niiden vastauksistakaan tajunnut mitään.
Puolihaltia-Papuliinaa pimeys ei haitannut. Hän oli haltiageeniensä ansiosta oppinut tulemaan toimeen hyvin vähässä valossa. Myös Jimmy huomasi elävien kuolleiden ryhmään kuulumisen suovan pimeänäön lahjan.
Måst sen sijaan oli aivan kusessa. Ympärillä oli säkkipimeää ja peloton lohikäärmeissyntyinen suunnisti eteenpäin käsi toveriensa olkapäällä täysin sokkona. Väsytti, vitutti ja vähän pelotti. Måst lohdutti itseään sillä, että tosipaikan tullen hän voisi aina käyttää jäähönkäystään itsepuolustukseen. Auttaisiko se? Jää nähtäväksi.
Kuitenkin. Måstbusters harhaili siis edelleen samoilla silmillä edellämainitussa metsässä kuin matkaan lähdettäessä. Kunnon yöunet olisivat kyllä maistuneet, mutta valitettavasti Papuliinalla ja Måstilla oli liian kiire mämmäköidä ja sienitrippailla ympäri Haka-metsän peltoja, Jimmyn pyydystäessä ongellaan druideja ja muita partahaukia taustalla.
Juuri kun sienien seasta ilmestyi väsynyt (mutta onnellisesti hymyilevä) Måstbusters tarkoituksenaan vetää kunnon yöunet, kuului läheisestä luolasta huutelua. Luolasta löytyi tutkittaessa puhuva miekka ja vihaisesti sihisevä jokin. Måst oli edelleen säkkipimeässä hämmentynyt kaikesta tapahtuneesta (Kuka puhui? Kuka sihisi? Mitä tapahtuu?) ja edelleen sokea kuin basepallon keskiverto tuomari.
Vihaisesti sihisevä jokin rynnisti äänestä päätellen suoraan kohti Måstbustersin kolmikkoa (kukaan ei ollut ihan varma, mihin Fistin, Marc ja Ramadaba olivat harhailleet - sienitrippi on aika helvetillinen juttu) uhkaavan oloisesti. Luolassa leijaileva miekka ilmoitti kohteliaasti tämän otuksen olevan luultavimmin basiliski.
Papuliina mietti basiliskiä ankarasti ja lopulta muistikin nuorena hirnuneensa mentorinsa, Rurupapan, ikivanhan oppikirjan "Basilisci Hauccaamassa Kiwestä"-kuvituskuvaa. Papu kertoi Måstille ja Jimmylle, että basiliski pystyi muuttamaan katseellaan saaliinsa kiveksi, joten sen silmiä piti vältellä. Måst totesi, että helvetin hyvä, mutta hän ei nähnyt vieläkään mitään.
Jimmyllä oli myös voimakas ajatustyö menossa. Noin kuusisataa kiloa seksikästä ja vaihtolämpöistä liskoa völlymässä kohti? Legendaarisen Iku-Turson vähemmän tunnetun serkun, Iku-Viitasen, sanoin: "Ouu. Peipe!".
Kuolleen, mutta yllättävän virkeän barbaaritaistelijan ei olisi hankalaa kohdistaa katsettaan muualle kuin liskoeläimen silmiin. Jos hakuhistoria olisi Juhoisalla Mantereella juttu, olisi Jimmyn historia täynnä hakuja liskopuolesta jumissa pesukoneessa.
Basiliski rynnisti kohti kuin hidastetussa Ravensburgerin Elävässä Kuvassa. Ryhmällä oli vain muutama hetki aikaa tehdä Päätös. Oliko nyt aika Taistella, vai Paeta?
Kyllä oli!
Jimmy rynnisti kohti liskoa valmiina antamaan sille oikein kunnolla isukin kädestä. Måst kuitenkin komensi Jimmyä ja Papuliinaa vetäytymään, joten Jimmy kääntyi välittömästi ympäri ja pinkoi pois luolasta. Måst kääntyi seuratakseen ohikiitävää barbaarin tuulahdusta ja juoksi täysillä päin lähintä luolan seinää ja putosi persiilleen. Sihinä kiukustui ja läheni.
Papuliina näki Jimmyn juoksevan ensin yhteen suuntaan ja seuraavaksi toiseen. Måst huuteli käskyjään ja kiukkuinen sihinä se vain yltyi. Druidi huomasi pohtivansa, että olikohan basiliski jotenkin syyllinen siihen maagiseen, mutta tylsästi ei-rahaa-antavaan-taikaseinään luolan suulla, joka esti miekkaa poistumasta, mutta ajatustyö ei valitettavasti ehtinyt valmiiksi asti basiliskin lähestyessä. Nyt oli hätä.
Papuliina Pekantytär teki vaistonvaraisesti sen, mitä Pekan ja Myrkkymuratin druidilapset tekivät parhaiten - jäätyi aivan täysin tekemättä päätöstä suuntaan tahi toiseen.
Luolaan jäätyneiden Måstin ja Papuliinan onneksi tämä basiliski oli aivan helvetin hidas yksilö. Se löntysti kohti uhrejaan haluttomasti kuin legendaarinen Lötkö Davidsson takakarvaamassa
Vanha sanonta Juhoisan Mantereen bordelleissa jostain syystä
Tämä liskohitailu tarjosi Papuliinalle tarpeeksi aikaa saada henkiset ulosteensa takaisin kasaan ja lopettaa jäätyily. Druidi huikkasi maassa makaavalle Måstille toverilliset heippa-sorit ja muuttui lepakoksi. Tämän jälkeen Papuliina lensi ulos luolasta, kohosi kuun eteen ja teki siinä siistin lepakkosymbolin, koska pystyi siihen.
Visuaalinen aspekti on puoli seikkailua!
Måst nousi vaivalloisesti seisomaan ja teki pikaisen tilannearvion.
1) Luolassa on helvetin pimeää, enkä näe mitään. Luola on täynnä kiviröykkiöitä ja vaikeakulkuista maastoa. Sokeana oleminen on pirun hankalaa.
2) Oikeastaan sokeus on tällä hetkellä hyvä juttu, koska se estää basiliskia muuttamasta minua katseellaan kiveksi. Posin kautta!
3) En pääse luultavasti pakoon, joten nyt on aika taistella! Kunhan kaikki ympärillä pysyy säkkipimeänä, niin minulla on mahdollisuus.
Valitettavasti Måst oli aina ollut huono kuuntelemaan. Myös omia ajatuksiaan. Lohikäärmeissyntyinen velho kanavoi keskittymiskykynsä äärimmilleen ja ampui tulivasaman siihen suuntaan, missä uskoi basiliskin olevan.
Seurasi kirkas välähdys tulivasaman valaistessa koko luolan kirkkaasti kuten tulella nyt yleensä on tapana. Måst näki vasaman sujahtavan ohi monijalkaisesta liskopainajaisesta. Seuraavaksi nuori Måst huomasi tuijottavansa basiliskiä silmiin ja totesi runollisesti: "Voi vittu."
Noin kuusi sekuntia siitä, kun Papuliina ja Jimmy olivat rynnistäneet ulos luolasta, huomasivat he jonkin olevan vialla. Missä oli Måst? Lohikäärmeissyntyisen olisi pitänyt olla jo ulkona luolasta!
"Älä hätäile. Minulla on suunnitelma!", totesivat Jimmy ja epälepakoitunut Papuliina toisilleen täysin samanaikaisesti ja täynnä itsevarmuutta.
Papuliina toimi täysin vaistojensa varassa. Nämä vaistot ajoivat druidin veistelemään tikarilla vaatteista suikaleita. Seuraavaksi tämä vaistonvarainen otus sitoi nämä suikaleet silmilleen ja marssi sokeana, mutta itsevarmana takaisin luolaan. Papuliina oli ehtinyt kartoittaa lepakkona koko helvetin luolan pohjapiirroksen alle kuudessa sekunnissa, joten homma oli helppoa vegemakkaraa.
Papu ryysti ahnaasti naamaansa parannusjuoman ja pyöräytti kokeeksi muutaman kerran taistelusauvaansa ja murahti: "Shillälailla!"
Myös Jimmy toimi täysin vaistojensa varassa ja voi hyvä helvetti minkälaiset vaistot Bar-baariheimon soturivainaalla olivatkaan. Jimmy "The Eraser" Nukem kiisi takaisin luolaan, lentäen ilmassa ihan silkan vitutuksen voimalla. Hän pujotteli tyylikkäästi muutaman ison kiven lomitse ja kiersi basiliskin selkäpuolelle.
Tämä liskonkutale siis saalisti katseensa avulla. Jimmyn piti siis jotenkin saada otus näkökyvyttömäksi. Kun asiaa vaivautui pohtimaan Jimmyn logiikalla, oli ratkaisu suorastaan ilmiselvä.
Måstilla ei ollut kaikista kivin päivä menossa. Hän oli taas sokeana säkkipimeässä, mutta kiitos lyhyen basiliski-katsekontaktin, oli lohikäärmeissyntyminen muuttumassa hitaasti ja tuskallisesti kiveksi. Måst pystyi vielä liikuttelemaan raajojaan, mutta tunsi jo vastustamatonta halua kirjoittaa seitsemästä veljeksestä.
Måstin pimeäsokeus oli sinänsä sääli, koska hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan, mitä basiliskin takana oikein tapahtui seuraavan kahdentoista sekunnin aikana. Toisaalta se oli ehdottomasti myös siunaus, sillä terapia on Juhoisalla Mantereellakin helvetin kallista.
Valtavan kivenmurikan takaa kuului vain vaivoin pidetelty: "Hnnnnnngh!", jonka jälkeen esiin ilmestyi ilmassa levitoiva ja raivosta puhiseva epäkuollut, James "Hamarapuolella kiitos ja ei sitten kasvoihin" Eraser.
Jimmyllä oli ase tanassa, housut kintuissa ja maailma täynnä mahdollisuuksia. Barbaarilla oli vasemmassa kädessä kuva Harri Hylkeen perheestä ja oikeassa silkkaa elinvoimaa. Shamaani Mike Loverin entinen mällioppilas oli tullut paikalle. Paikka oli kuva Harri Hylkeen vaimosta ja lapsista. Tribuutti, jos niin haluatte.
Jimmy kiinnitti Harri Hylkeen spekulatiivisen perhekuvan Ramadaban veljeltä saadun ongen koukkuun ja linkosi tahmeansuloisen kuvan matkaan. Nyt ei saanut haaskata aikaa turhaan veulaamiseen - basiliski oli jo lähes Måstin kimpussa!
Tässä vaiheessa tilannetta seurannut maaginen miekka tiedusteli Måstbustersilta varovaisesti, että anteeksi, mutta mitä helvettiä nyt?
Måstbustersin onneksi kaikki kalastamisen jumalat, muutama Erittäin Spesifin Perverssion suojeluspyhimys ja humalassa nähtyjen märkien unien jumala, Unicum, olivat Jimmyn puolella tänään ja tässä luolassa.
Perhekuvan ryydittämä sokaiseva lasti lensi sulokkaasti halki ilman ja päätyi vasten basiliskin kasvoja Jimmyn suureksi tyydytykseksi. Kuului ikuisesti sielun muistisopukoihin pesiytyvä märkä lätsähdys ja basiliski oli sokaistu tavalla, joka tulisi määrittämään James "The Eraser" Nukemin tulevat fetissit yllättävän tarkkaan.
Seuraavaksi edelleen kiukkuinen ja lentävä barbaari yllätti basiliskin takaapäin, lävistäen avuttoman reptiliaanin peräpanssarin miehekkäästi heterolla latinotavalla. Ei aikaakaan, kun sokeutettu ja syvästi traumatisoitu hirviöliskon peräpuoli vuosi verta useista eri kohdista.
Basiliski huomasi joutuneensa eräänlaiseen kivuliaannöyryyttävään vartaaseen, jossa takaosan kimpussa hääri yli-innokas Jimmy ja edessä tylppää vahinkoa tarjoili Papuliinan maaginen sauva. Måst oli tästä kaikesta autuaan tietämätön, mutta huomasi haluavansa viimeiseksi ateriakseen vartaassa paistettua eläintä. Randomit mieliteot ovat jänniä.
"Shillälailla! Shillälailla! Shillälailla!", raivosi piskuinen puolihaltiatar Papuliina ja runttasi taistelusauvaansa kaksin käsin toistuvasti basiliskin (yllättävän tahmaiseen) naamaan.
"Måst! Pakene!", ohjeisti Papuliina toveriaan ja loihti sen jälkeen avuliaasti koko helvetin luolan lattian täyteen piikkejä.
Måst teki työtä käskettyä ja juoksi kuin tuulispää. Ensin Måst juoksi sokeana päin luolan seinää, mutta pääsi lopulta ulos. Koska pihalla oli aivan yhtä pimeää kuin luolassakin, jatkoi Måst juoksuaan ihan varmuuden vuoksi vielä hetken. Ja sen jälkeen vielä vähäsen.
Samaan aikaan Papuliina takoi ihan varmuuden vuoksi tohjoksi muuttunutta basiliskia taistelusauvalla turpaan vielä muutaman minuutin. Taustalla Jimmy napitti housunsa, pakkasi ongen takaisin reppuunsa ja tunsi samalla vaikeasti kuvailtavaa itseinhon ja surun tunnetta. Jimmy puhdisti myös kuvan Harri Hylkeen perheestä parhaansa mukaan ja sujautti sen takaisin taskuun. Myöhempää käyttöä ajatellen.
Maaginen miekka huomasi voivansa poistua luolasta ja ilmoitti lähtevänsä tiedustelureissulle, koska halusi sulatella itsekseen kaikkea juuri tapahtunutta.
Lopulta Papuliina lopetti raadon hutkimisen ja päätyi maalaamaan itselleen maagisilla maaleilla lasipurkkia, koska Ryhmä oli ollut jo hetken hereillä ja kukin käsittelee stressaavia tilanteita omalla tavallaan.
Jimmy ilmoitti lähtyevänsä itsekseen tutkimaan luolaa ja omia ongelmanratkaisumallejaan vähän tarkemmin. Papuliina murahti vastauksensa ja alkoi laskea tohjoksi muusatun ja ennen kuolemaansa pahasti nöyryytetyn basiliskin vatsahappoja maalaamaansa purkkiin. Kierrätys oli päivän ykkösjuttu.
Ulkona Haka-metsässä väsymätön Måst jatkoi edelleen juoksemistaan. Hän oli pimeässä menettänyt näkökyvyn ja suuntavaiston lisäksi myös ajantajunsa, joten se oli lopulta aika pitkä pyrähdys se. Kun lohikäärmeissyntyinen lopulta pysähtyi, tapahtui se äkillisesti.
Måst tunsi jotain läiskähtävän kasvoilleen ja seuraavaksi hän huomasi sotkeutuneensa toivottoman lopullisesti johonkin erittäin tahmeaan aineeseen. Hän yritti pyristellä irti, mutta huomasi sotkeutuvansa yhä pahemmin tähän pimeässä ärsyttävän epämääräisesti kuvailtavaan aineeseen.
Uupuneen lohikäärmeissyntyisen viimeinen järkevä ajatus oli jostain syystä: "Jimmy?"
Nyt näyttävät pelastajat levitelleen niin paljon eritteitä, että toivottavasti heillä on sopimus naapurikylän ”Rehentelevät, tahrattomat, kettuilijat”- siivousfirman kanssa.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy