nummenkallio
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- KooKoo
Olin just tuossa alhaalla mimmien kanssa tupakalla. Sanoin niille, että Hellacopters on maailman paras bändi. Kyllä ne kuuntelivat. Olivat kiinnostuneita Nicke Anderssonin hatusta.
Ainakin kirjattujen creditien mukaan molemmat ovat pelkästään Nicken käsialaaVoisin melkein pistää pääni pantiksi että ekan sinkun kohdalla myös Dregen on ollut sävellyspuuhissa mukana, kun taas tämä uudempi ralli on kokonaan Anderssonin kynästä. Tietenkin kun näin veikkailee niin totuus on juuri päinvastoin...
Tähän on todettava, että varmaankin saamme kiittää Abbaa ja sitä euroviisu-/poppiperintöä myös siitä, miten kovaa rockia Ruotsissa osataan tehdä. Heikäläisten musiikissa kuuluu myös rockin puolella sellainen tietty poppimaisuus nimenomaan siltä kantilta, että osaavat tehdä todella tarttuvia biisejä. The Hellacopters lienee tästä paras esimerkki. Biisit ovat ehtaa rockia, mutta samalla niistä löytyy isoja ja tarttuvia kertosäkeitä ja jippoja, jotka jäävät päähän soimaan. Näkyy toki myös hevin puolella: ei Suomesta ole viime vuosina tullut mitään esimerkiksi Enforcerin (jos ei ole tuttu ja klassinen hevi maistuu, suosittelen) kaltaista bändiä, kun täällä tuntuu heviskene keskittyneen ainakin valtavirran puolesta johonki folk-, sinfonia- ja melodeathpöristelyyn. Ruotsissa on oltu hittien tekemisessä valovuosia meitä edellä, oli genre mikä hyvänsä.Ruotsia pidetään yleensä poppimaana ja sellaisena kunnioitetaankin, mutta usein unohtuu, että Ruotsi on myös saatanan kova rockmaa. Itse uskaltaisin sanoa, että Ruotsi on viimeisen 20-30 vuoden ajalta se merkittävin rockmaa. Hevissä Suomi voittaa ja tukkahevissä voi olla tasapeli, mutta hällä väliä, sellaisessa vanhassa raa'ssa rockissa Ruotsi on ylittämätön.
Tätä ei ehkä saisi sanoa ääneen, mutta kyllä minusta Nicke Andersson on kovempi säveltäjä kuin Antti Hulkko, Matti Fagerholmista nyt puhumattakaan. Bändinä Hanoi on toki legendaarisempi ja rockmusiikin vaikuttajana suurempi.Suomessa moiseen ei pysty tällä hetkellä kukaan eikä mikään, tai kyllä pystyisi, mutta se vaatisi muuan Antti Hulkon ja Matti Fagerholmin yhteistyötä mitä ei tule tapahtumaan.
Kerro nyt toki, mitä biisiä tai mitä biisejä.En ole ikinä todistanut Hellacoptersin coveroineen Hanoi Rocksia, mutta sen sijaan ne veivasi joskus Hurriganesia
Get Onin olen kuullut livenäKerro nyt toki, mitä biisiä tai mitä biisejä
Ei kai se mikään tabu ole, josta ei saa puhua. Varsinkin kun kyse on pitkälti kunkin henk.koht mieltymyksistä. Itse olen sillä kannalla ettei tämmöisiä asioita oikein voi edes laittaa paremmuusjärjestykseen. Vähän erilaista on koptereiden ja hanoin musiikkikin.Tätä ei ehkä saisi sanoa ääneen, mutta kyllä minusta Nicke Andersson on kovempi säveltäjä kuin Antti Hulkko, Matti Fagerholmista nyt puhumattakaan. Bändinä Hanoi on toki legendaarisempi ja rockmusiikin vaikuttajana suurempi.
Kyllähän rockmusiikin säveltäjiä pitää voida verrata keskenään. Jos niitä ei voi verrata, ei voi verrata mitään.Ei kai se mikään tabu ole, josta ei saa puhua. Varsinkin kun kyse on pitkälti kunkin henk.koht mieltymyksistä. Itse olen sillä kannalla ettei tämmöisiä asioita oikein voi edes laittaa paremmuusjärjestykseen. Vähän erilaista on koptereiden ja hanoin musiikkikin.
Tuohon kun lisää että mies on tehnyt musiikkia myös Entombedille ja The Solutionille, niin melkoisen monipuolisesta veijarista puhutaan. Anderssonhan aloitti uransa Entombedin rumpalina ja perusti roudarien kanssa The Hellacoptersin.Kyllähän rockmusiikin säveltäjiä pitää voida verrata keskenään. Jos niitä ei voi verrata, ei voi verrata mitään.
Andy McCoy on tehnyt joitain ihan unohtumattomia kappaleita, vaikkapa Tragedy ja Until I Get You. Nicke Andersson ei ole ehkä yltänyt ihan tähän, samanlaisia biisejä hänellä ei ehkä ole. Mutta se missä Nicke voittaa, on tuotannon tasaisuus. Nicke Andersson on tehnyt ihan järjettömän määrän hyviä rockbiisejä, se määrä liikkuu monissa kymmenissä. Mukaan luettuna Hellacopters ja Imperial State Electric.
Nicke Andersson on rockin Per Gessle. Ja tämä on kehu. Minä arvostan Per Gessleä säveltäjänä todella paljon. Roxette on minusta todella hyvä. Per Gessle on loistava säveltäjä: saman biisinhän se aina tekee, mutta se biisi on aina hyvä. Joka helvetin kerta. Nicke Anderssonissa on minusta tuota samaa henkeä. Ehkä tämä on myös jotain ruotsalaisuutta. Tiettyä standardointia, joka tarkoittaa myös kovaa laatua.
Tuohon kun lisää että mies on tehnyt musiikkia myös Entombedille ja The Solutionille, niin melkoisen monipuolisesta veijarista puhutaan. Anderssonhan aloitti uransa Entombedin rumpalina ja perusti roudarien kanssa The Hellacoptersin.
Muiden maiden onneksi The Hellacopters ei halunnut voittaa euroviisuja ja takoivat tuohon Eye of the Oblivionin 4 minuutin mittaan. Tuon kun olisi survonut kolmeen minuuttiin, niin tiedä montako vuotta olisi pitänyt soittaa ympäri Eurooppaa ja Amerikkaa. Parempi varmasti näin.
Kyllähän tuo biisi vaan putoilee.
Tämä on hyvä levy. Kiitos vinkistä.Hellacoptersiin liittyen The Drippers niminen yhtye on äänittänyt ja julkaissut uuden levyn. Kuulostaa ihan Supershitty to the Max levyltä. Yhtye on luonnollisesti ruotsalainen.
Osuipahan Spotifyn puolella sattumalta vastaan hiljattain ilmestenyt uusi sinkku. Taitaa olla pari viikkoa sitten julkaistu.
Kelpo rallihan tämäkin on. Taattua tavaraa. Merkittävänä huomiona sanoisin, että tämä soundaa minulle enemmän Imperial State Electricilta kuin Hellacoptersilta.
Täällä on nyt tämä viikko hierottua uutta albumia työmatkalla autossa ja kuvailemiasi fiiliksiä herää myös minulla. Tosin ihan klassikko-osastolle en usko levyn omissa papereissa koskaan yltävän. Levy on ihan kuuntelemisen arvoinen, mutta vähän tasapaksu eikä tuota levyn nimikkoraitaa lukuun ottamatta oikein löydy varsinaisia hittejä. Ihan hyviä biisejä kyllä koko levy täysi.Vähän yllättäen jäi tämä uutuus jotenkin paitsioon itellä, vaikka keikkoihinkin on aikaa alle viikko. Perjantaina tuli tietysti heti aamusta kuunneltua läpi, mutta toka kuuntelu koitti vasta nyt. Ekalla kertaa tietty nuo sinkut nousivat parhaiten esiin, mutta muuten olo oli vähän pettyneen oloinen.
Nyt tokalla sinkkubiisien lisäksi erityisesti A Plow And a Doctor ja The Pressure's On erottuivat edukseen. Beguiledin kertsikin on melkoinen korvamato. Try Me Tonight on tyylikäs lopetus levylle - en oikein tiedä miksi, mutta kuulostaa levyn vikalta biisiltä. Hyvin toimii paikallaan. Tin Foil Soldier taas on levyn ainoa vähän turhanpäiväisen oloinen renkutus. Toisaalta kuulen biisissä jostain syystä vähän samoja fiboja kuin I Might Come See You Tonightissa, joka oli myös joskus omissa kirjoissa turhanpäiväinen renkutus, mutta sittemmin noussut suosikkiosastolle. Eikun lisää kuunteluita vaan alle.
Hellacoptersin tasaisuus biisinikkareina on ehkä jossain määrin myös bändin heikkous. Kun tuotanto on niin tasavahvaa, ei sieltä erotu edukseenkaan niin helposti kuin monella muulla välillä paskaakin ulos puskevalla bändillä.
Meni siinä toisaalta aikanaan aikansa, ennen kuin By the Grace of Godista tai Everything's on TV:sta innostui, ja nyt ovat ihan all time -hittilevyjä itelle. Bändin löysin tosiaan aikanaan vuosi Head Offin julkaisun jälkeen ja täysi fanitus lähti päälle alku-uran roisimman saundin parissa. High Visibility oli jostain syystä helppo levy tykätä myös alkupään kaman perusteella, mutta nuo kaksi seuraavaa eivät ihan alussa lähteneet. Eiköhän tämä uutukainen päädy lopulta samaan jatkumoon niiden kanssa, kun tokan kuuntelun jälkeen jo kuulostaa jossain määrin klassikolta.
Ilosaarirockin keikka muutama vuosi takaperin oli elämäni paras rokkishow. Tai ei nyt ehkä show'sta voi puhua, mutta jumalauta, sedät tulivat ja näyttivät että miten rokataan. Siitä lähtien (tai oikeastaan sieltä vuodesta 2009 lähtien) on bändin klubikeikka ollut oman toivomuslistan kärkipäässä ja kohtahan sitä herkkua on viimein tarjolla. Hah, tulipas muuten vahingossa piiskattua itsensä melkoiseen Hellacopters-huumaan ihan tätä viestiä kirjoittaessa. Eikun Eyes of Oblivion uudestaan soimaan vaan.
Huh huh. Kylläpä maistui Tavastia pitkästä aikaa kunnolla. En tiedä vaikuttiko omalla kohdalla myös se ettei ole päässyt Tavastialle nyt 2vuoteen. Tänään sitten uudelleen…Keikka takana - virne naamalla. Hyvää menoa oli kaiken kaikkiaan. Vähän ehkä jäykästi yleisö lähti mukaan keikan alussa, mutta meno parani edetessä. Tuntui, että jengi ei oikein tuntenut kunnolla näitä uuden levyn biisejä, mikä ehkä vaikutti menoon myös.
Kovimmat väreet itselle ja havaintojen perusteella myös yleisesti ottaen tuntui saavan aikaan nämä parin ekan autotallirokkialbumin biisit. Esim Colapso Nervioso Payin’ the duties -lätyltä oli hieno valinta settiin.
Dregenillä näytti olevan niin sanotusti klabbi klesana. Mitähän on käynyt? Hienosti veti kuitenkin istualteenkin, eikä antanut loukkaantumisen sotkea menoa!
Täpötäysi Tavastia - Tack!