The boys are back! - ihan kohta...
Jezza, Hamster ja Captain Slow tulevat pian takaisin eetteriin uuden shownsa, The Grand Tourin kera. Levityksestä vastaa Amazon prime, joten minä en ainakaan vielä ole onnistunut selvittämään, miten ohjelma on helpoiten katsottavissa Suomessa. Lienee pakko ottaa tuokin palvelu käyttöön väliaikaisesti, elleivät tee yhteistyötä jonkun jo tilauksessa olevan toimijan kanssa.
Budjetti GT:lle on ollut täysin megalomaaninen, mutta niin tuntuisi olevan itse produktiokin. Jokainen jakso kuvataan 4k-tekniikalla, eli nyt niiden käyrien telkkarien ostajille tulee vastinetta rahoille. Studio-osuudet kuvataan jättimäisessä teltassa, joka kiertää tuotantotiimin mukana eri maihin jaksosta toiseen. Lisäksi huhuja on kuulunut, että rahaa ei ole säästetty yhtään itse autojenkaan suhteen. Avausjaksoa varten jonnekin autiomaahan oli roudattu 150 mielenkiintoisinta nykyautoa näytille.
Sarja alkaa 11 päivän kuluttua, eli 18.10.
Vastaavana tuottajana häärii muuten sama mies kuin aikanaan Top Gearissa, eli luova sekopäänero Andy Wilman. Ja mitä Top Geariin tulee, GT tulee puhaltamaan sen pilipalipalapelin pusikkoon, pyyhkimään sillä pöytää, näyttämään sille kaapin paikan ja mistä kana kusee sekä syömään sen alkupalaksi.
Ainiin, ja koska BBC:n juristit ovat olleet aivan hurjina "intellectual propertyn" suhteen, Hammond, May ja Clarkson eivät saaneet lupaa käyttää kilpakuskistaan nimeä The Stog, joten he nimesivät sen The BenCollinsiksi. The BenCollinsin takana on muuten Ben Collins, eli nykyistä edeltävä The Stigin hahmo. Se, joka kirjoitti sen kirjan. Mahtaa BBC:llä vitutuskäyrä nousta.
Tästä pari linkkiä YouTubeen:
Trailer: The Grand Tour: The Trailer - YouTube
YouTube Channel: The Grand Tour - YouTube
Eihän tätä malta odottaa!