Tex Willer

[Rosoh]

Voihan luodin naarmu ohimossa

Aikoinaan tuli omistettua n. 15vuoden ajalta kaikki TW:t mutta sitten lahjoitin ne naapurin pikkupojan kasvatukseen ja suora selkäinen kaveri hänestä kasvoikin.

Lopetin TW:n seuraamisen kun niissä alkoi olla aika paljon kaikenlaista käärmekansaa/ym. Taisi joskus olla jopa ufu-juttujakin. TW oli monen monituisen pihaleikin inspiroija. Mm. lampaiden selät ja villat saivat kovaa kyytiä kun ratsastimme lyhyitä matkoja niiden selässä aina kun vanhempien silmä vältti. Myös pokeripeluu sai aikoinaan alkunsa TW:stä.

Omista suosikki tarinoista on jäänyt mieleen sellainen missä Kit Willer pestautuu "lähetiksi" (olisikohan W&F:lle) ja sitten hän joutuu tietty vihamielisten inkkareiden vangiksi (kujanjuoksua ym). Toinen tarina oli se missä joku kusipää eversti ottaa läheisen linnakkeen (Fort defi..... jotain) päällikkyyden ja Tex ajautuu kunnon kähinään Navajoiden puolesta häntä vastaan. Tex laittaa tietty sinitakkeja pataan 6-0.

Tex oli ihan v*tun cool jätkä. Inkkarit ja meksikaanit piirittää ihan simona niin vähästä juomavedestä keitellään kahveet ja Carson heittelee dyny-pötköjä kivenkolosta.

 

[Target]

Urakointia?

Onkohan kukaan ikinä laskenut, montako ukkoa Tex on pistänyt lihoiksi? Montako se on hakannut? Kuinka monta suurta mehevää pihviä kullankeltaisine perunoineen ja juomineen on ukkoihin uponnut?

Siinä olisi väitöskirja-aihe kotikäyttöön. Willerit ja muutama :) olut messiin ja laiturille tutkimusta tekemään.

 

[smasa]

Onhan Tex aika kova jätkä. Jonkin verran on tullut näitäkin luettua, tosin tilaajana en ole ollut ikinä. Marvelin sarjakuvat ovat vähän liian outoja minun makuuni, joten pysyttelen tutulla ja turvallisella Tex Willer - Jerry Cotton - Korkeajännitys -linjalla.

 

[Mosabacka]

Juudaksen denaarit!

Näin vanhemmalla iällä tulee noita tarinoita luettua ja ajateltua toiseltakin kantilta. Miksi esimerkiksi ikäloppu Kit Carson on porukan ainoa joka on kiinnostunut naisista? Esimerkiksi Kit Willer on sellaisessa iässä, että luulisi jätkän viilettävän koko ajan teltta pystyssä jonkun senoritan tai söpön navajotytön perässä, mutta ei.

Aloitetaan naiskommenteilla. Kit Willer on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt mennä naimisiin intiaanitytön kanssa, joka kuoli kuitenkin. Isänsä kohtalotoveri siis. Myös toinen romanssi tapahtui tarinassa, jossa nuorempi Kit menetti muistinsa ja ihastui intiaanityttöön. Tämäkin tyttö kuoli, ehkä jopa muistini mukaan heittäytyen Kitille tarkoitetun luodin eteen.

Sen verran olen Tex Willerin maailmaan perehtynyt, että piirtäjiä on kielletty rakentamasta rakkaustarinoita Texin ja naisten kesken, vaikka 2000-luvulla eräässä tarinassa epäilemättä oli ainakin naisen puolelta tunteita Texiä kohtaan. Vaalea leskinainen, joka tarinan lopuksi päätyi ex-miehensä veljen kanssa naimisiin.

Kit Carsonilla on oma rakastettunsa, vaikka hän alituiseen etsiikin silmänruokaa seikkailujen varsilla. Ja onpa niinkin, että samaisen Kit Carsonin rakastetun naisen tyttö on Kit Willerin mieleen. Että vielä voidaan nähdä Kit Willerin kunnollinen rakkaustarinakin. Carsonin ja "meksikolaisnaisen" (paremmat tietäjät kertovat mikä se nainen ja tytär on) rakkaus on vanhojen kohteliasta silmäilyä.

HUOMIO!

2000-luvulla ilmestyneissä Tex Willereissä on ilmestynyt monia hyviä legendaarisia tarinoita, joita kultivoitunut tortillanpurija tai klarinetin soittaja (siis sen Winchesterin balladin) ei voi jättää lukematta. Esimerkiksi legendaarinen Mefiston paluu -tarina kuuluu ehdottomasti tarinoista parhaimpiin. Ja kuka voisi jättää lukematta tarinaa, jossa Tex ottaa Gatlingin olkapäälleen ja antaa soittaa kuin paraskin tuhomies.

Sitten Tex Willer maailmaan perehtyville ja siitä kiinnostuneille informaatiota. Ilpo Lagerstedtin kirjoittama "Minä Tex Willer" ja Janne Viitalan "Hornankekäleet, sanoi Tex Willer" ovat ehdottomia lukukirjoja Texin maailmasta ja netinkatsojille suosittelen Lauri Vartiaisen mainiota kotisivua: http://www.bellingham.fi/tex/texhome.htm

 

[Sledge Hammer!]

Tiger oli kihloissa Taniah nimisen navajotytön kanssa. Hänet kuitenkin kaapattiin meksikolaisille asekauppiaille orjaksi. Taniah-parka teki vankeudessa itsemurhan ennen kuin Tiger ehti pelastamaan hänet.

 

[Roku]

Muistan kyllä nuo tarinat Kit Willerin vaimon kuolemasta, samoin kuin sen että Tiger Jack oli myös aikoinaan nuorena kovinkin rakastunut. Ja onhan Kit Willer tosiaan aina silloin tällöin ainakin ihastunut, kuten nyt vaikkapa erääseen meksikolaisen porhon tyttöön, jonka tietysti sitten vittumainen ja mustasukkainen kilpakosija ryösti ja pelasti päästäkseen isäukon suosioon.

Samoin Texillä oli ainakin jonkinlaista silmäpeliä eräässä karavaanissa länteen matkanneen naisen kanssa, leski hänkin (se nainen siis). Tarina ilmestyi joskus 90-luvulla, 1995 tai 1996.

Totta on tietysti että tarinoiden luonnehan muuttuisi ihan tyystin, mikäli joku sankareista retkahtaisi naimisiin.

Mutta sitä minä vaan että ei tarttis niiden toisten aina irvailla, kun vanha kameli Carson viiksiään hipelöiden vilkuilee ympärillä pelmuavia hameniekkoja.

 

[Puntti]

Kyllä, täällä ilmoittautuu yksi Willer-fani. En ole tilaaja, vaan ostan lehtiä antikvariaatista.

 

[Vertical]

Luulin olleeni yksin Willereideni kanssa, mutta kappas vain. "Kohtalotovereita" näkyy olevan muutamia. Rupesin pienempänä lukemaan isoveljeni Willereitä ja siitä saakka ollaan oltu ns. koukussa. Kotiin on Willeri tullut 3 vuotta ja pitänee tässä joskus ottaa taas serkuilta lainaan joku vielä lukemattomista vuosikerroista. Erittäin addiktoitavaa lukemista :)

 

[Noutaja#9]

Tex Willer on tullut meidän perheeseen jostain 80-luvun lopusta ja loppua ei näy. Ensin sen tilasi faijani ja kun itselle kertyi ikää lisää, omin minä sen tilauksen, toki faijakin niitä edelleen lukee, mutta saa odottaa, että minä olen sen ensin lukenut.
Nämä Maksi Texit ja Kroniikat on myös tullut kaikki hankittua sitä mukaa, kun ne on ilmestynyt kauppojen hyllyille.

 

[jeijjo]

Onkohan kukaan ikinä laskenut, montako ukkoa Tex on pistänyt lihoiksi? Montako se on hakannut? Kuinka monta suurta mehevää pihviä kullankeltaisine perunoineen ja juomineen on ukkoihin uponnut?

Siinä olisi väitöskirja-aihe kotikäyttöön. Willerit ja muutama :) olut messiin ja laiturille tutkimusta tekemään.

Eikös nämä Texin tapot ole laskettu jossakin. Luin muistaakseni joko Minä Tex Willer tai Hornan Kekäleet -kirjasta. Oli myös Texin sanomat "rumat" sanat yms. nippelitietoa. Saattoi kyllä olla jossakin muussa lähteessä, mutta Texin tapa sanoa, että aina missä hän käy niin siellä haudankaivajilla on ylitöitä pitänee paikkansa. Taitaa useampikin saapasmäki olla täynnä.

Ja pihvien ja paistettujen perunoiden jälkiruoaksi omena- tai hunajatorttua. Jos Carson, tuo vanha huuhkain on mukana niin koko torttu.

Itselleeni on parhaiten uponnut Tex-tarinoista 95-vuoden alussa ollut Carsonin menneisyys. Toki muuten kyllä Bonellin ajan tarinat voittavat nykyiset tarinat aika usein. Silloin oli vielä niitä yliluonnollisia tapahtumiakin mukana ja tarinoille ei ollut pituusrajaa. Nykyäänhän piirtäjät piirtävät tarinat silleen, että ne p äättyvät aina Texin loppuun. Eli nykyään on aniharvoin samassa Texissä osia kahdesta eri tarinasta.

Omaa kokoelmaa olen täytellyt tässä kevään aikana ja sainkin aika paljon 70-luvun lehtiä eräältä keräilijältä halpaan hintaan. Tosin liuskalehtiin ja ensimmäisiin 70-luvun lehtiin ei innosta laittaa jopa kymmeniä euroja per kappale joten ne saavat jäädä. Saahan ne 70-luvun alun Texit myös kronikoina, mutta ensipainos on ensipainos.

 

[Mane]

Erittäin hyvin on Texin taso säilynyt. Täytyy ketjua lukematta sanoa, että mitään syytä ei ole pitää vanhoja Willereitä kliseisesti parempina, sillä eroa ei ole.

Itse asiassa AIVAN (ensimmäinen vuosikymmen) alusta ollaan menty roimasti eteenpäin. Verratkaapa vaikka alkuperäistä Punainen käsi-saagaa, 80-luvun Punaisen käden paluuseen. (edellisen juoni oli todella höttöinen verrattuna jälkimmäiseen, tunnen jopa kaverin, joka jättää tyystin väliin numeron, jossa on pelkkää alkupään uusintaa keinotekoisine juonenkäänteineen)

Edelleen kestotilaus.


Tuo torttuhan on koko ajan ollut omenatorttu, mutta suomentaja suomensi sen vahingossa viime vuosiin asti hunajatortuksi.


Kyllä suosikkijaksoja ovat ne, kun vanhat tutut seikkailevat Texin kanssa (varsinkin Gros-Jean ja Irlannin Pat ovat suosikkejani). Nykyään harvinaisia ovat jaksot joissa Tex seikkailee yksinään, mutta aiemmin ne olivat minulle suuria pettymyksiä. Carson on liki aina mukana nykyisissä numeroissa.


Pemmikaani ja kahvi ovat edelleen toiveillalliseni.

 

[Target]

Pemmikaani ja kahvi ovat edelleen toiveillalliseni.

Pemmikaania (kuivalihaa) saa/sai Kanadalaisvalmisteisena Stokkalta. Taitaa vieläkin saada, mutta koirille tarkoitettuna versiona.
Mutta mitäpä sitä mies kesken seikkailun ei söisi, paitsi hevostaan ja satulaansa.

 

[jta]

Pemmikaania (kuivalihaa) saa/sai Kanadalaisvalmisteisena Stokkalta. Taitaa vieläkin saada, mutta koirille tarkoitettuna versiona.
Mutta mitäpä sitä mies kesken seikkailun ei söisi, paitsi hevostaan ja satulaansa.

Tallinnassa vierailevan Tex Willerin ystävän kannattaa poiketa paikalliseen markettiin ja investoida muutama euro Beef Jerkyyn. Siis kuivattuun naudanlihaan. Suomen kaupoissa en tuohon herkkuun ole törmännyt.

Sitä löytyy perinteisenä, savustettuna, teriyaki maustettuna ja tulisena versiona.

Proteiinipitoisuus 30%, rasvaa ei käytännössä lainkaan ja on sitten tosi mukavaa naposteltavaa vaikkapa oluen kanssa.

 

[wade]

Nykyäänhän piirtäjät piirtävät tarinat silleen, että ne p äättyvät aina Texin loppuun. Eli nykyään on aniharvoin samassa Texissä osia kahdesta eri tarinasta.

Tästä olen kyllä erimieltä ainakin tämän ja viimevuoden osalta.
Useammin meinaan tarina on jatkunut/päättynyt seuraavassa numerossa.
Mitä tulee tason laskuun niin aika kultaa muistot ja piirrosjälki on jopa parantunut vuosien mittaan.

 

[Yläpesä]

muutama euro Beef Jerkyyn. Siis kuivattuun naudanlihaan. Suomen kaupoissa en tuohon herkkuun ole törmännyt.

Kuivalihhaa Suomesta (poroa):

http://www.kilpishalli.fi/fiindex.htm

http://www.sevetinkiela.fi/index.php?id=10&group=6

Saahan sitä tilaamalla etelämmäksikin.

http://www.beefjerky.com/fi/

Nämä veijarit ainakin lupaavat tuoda kotiovelle sitä Herkku-Jerkkyä!

Ja lehmänlihasta sen tekee katonrajasta roikuttamalla kätevästi itsekin, tosin seuraavan kerran kannattaa yrittää vasta ensi kevättalvella.

 

[jeijjo]

Tästä olen kyllä erimieltä ainakin tämän ja viimevuoden osalta.
Useammin meinaan tarina on jatkunut/päättynyt seuraavassa numerossa.

Mitä tulee tason laskuun niin aika kultaa muistot ja piirrosjälki on jopa parantunut vuosien mittaan.

En tarkoittanut sitä että sama tarina ei kestäisi upeampaa Texiä. Mutta ennen Saattoi tarina päättyä vaikka 100:lla sivulla ja parikymmentä sivua oli sitten jo uutta tarinaa. Näin ollen piirtäjien ei tarvinut sovitella tarinan loppua rajalliseen sivumäärään. Nyt uudet tarina alkavan lähes aina uuden Texin eka sivulta. Ja eivät nyky-Texit huonoja ole, mutta vanhat ovat parempia. Eli parempaa lehteä ei edelleenkään ole eikä tule.

Ja tuosta Beef Jerkystä että kannattaa kokeilla. Veli tuo niitä rapakon takaa aina kun käy Suomessa ja äkkiä on lihapussit tyhjänä. Hyvää on.

 

[bunghole]

Kiinnostus lopahti kun huomasin niiden jankuttavan joka jaksossa ihan samoja sananparsia (vrt.Hockey night).

Tuostahan voi periaatteessa syyttää vain suomentajaa eli Renne Nikupaavolaa. En ole varma kuinka kauan Renne on noita suomentanut mutta melko kauan kuitenkin. Hänelle voisi joskus pistää joku palautetta ja laittaa mukaan vaikka uuden listan kirosanoja ettei aina tarvitsisi käyttää niitä samoja. Por todos los diablos.

 

[Puntti]

Hänelle voisi joskus pistää joku palautetta ja laittaa mukaan vaikka uuden listan kirosanoja ettei aina tarvitsisi käyttää niitä samoja. Por todos los diablos.

Peijakas! Onko se nyt niin että Wanhat hyväksi koetut kirosanat eivät enää kelpaa? Minua ei tällaiset pikkuseikat haittaa, mutta mielestäni ainakin joissakin uudemmissa Texeissä piirrustukset epäselviä. Se laittaa nakertamaan.

 

[jeijjo]

Peijakas! Onko se nyt niin että Wanhat hyväksi koetut kirosanat eivät enää kelpaa? Minua ei tällaiset pikkuseikat haittaa, mutta mielestäni ainakin joissakin uudemmissa Texeissä piirrustukset epäselviä. Se laittaa nakertamaan.

Kautta Potifarin akan nappikenkien. Olen kanssasi samaa mieltä näistä Wanhoista hyvistä sanonnoista. Kyllä Rennen sanonnat on huippuja. Por to los diablos. Ja senhän ansiosta Rennekin aikanaan paikan sai kun edellinen suomentaja oli käyttänyt liian ronskia kieltä. Sangre y muerte. Ja Rennen tietopaketit ovat myös huippuluokkaa. Ainakin Yhdysvaltojen historia 1800-luvulla on tullut tutuksi.

 

[Roku]

Tuostahan voi periaatteessa syyttää vain suomentajaa eli Renne Nikupaavolaa.

"Hornan kekäleet, sanoi Tex Willer"-kirjassa Nikupaavolan urasta kääntäjänä sanotaan jotenkin niin, että hän aloitti kääntämisen 70-luvulla, piti sitten muutaman vuoden taukoa joskus 70-luvun puolivälin jälkeen kunnes palasi taas 80-luvulla hommiin. Tarkkoja vuosilukuja en muista kun tuota kirjaa ei nyt juuri tässä ole käden ulottuvilla.

Kääntäjän nimihän alettiin lehdessä mainita vasta 80-luvun lopussa.

 

[bunghole]

Peijakas! Onko se nyt niin että Wanhat hyväksi koetut kirosanat eivät enää kelpaa? Minua ei tällaiset pikkuseikat haittaa, mutta mielestäni ainakin joissakin uudemmissa Texeissä piirrustukset epäselviä. Se laittaa nakertamaan.

Eivät ne minua haittaa, mutta joitakin ne haittaavat. Mielestäni ne kuuluvat Texin suuhun mutta eivät ole ollenkaan normaalille ihmiselle luontevaa kielenkäyttöä. Harvemmin kuulee sanottavan läheltä piti -tilanteessa että "olinpa vähällä joutua kaktuksen lannoitteeksi" tai "olipa lähellä etten saanut siipiä selkääni ja joutunut harpunsoittotunneille". Kieli on kuitenkin Texeissä värikästä vaikka juuri nämä kiroukset toistuvat sivulta toiselle. Sangre y muerte, por todos los diablos, potifarin partajouhet, iso kiero jne toistuvat jokaisessa tarinassa useita kertoja.

Itseäni tämä asia ei siis häiritse ja Tex on yksi lempisarjakuvistani Don Rosan akkareiden ja Lucky Luke -sarjojen kanssa. Jälkimmäiset olen nyt tilannut kaikki uusina painoksina jotka on koottu albumeihin joissa on jokaisessa kolme tarinaa. Albumeita ilmestyy kolme vuodessa ja niitä ilmestyy useampia joten 2-3 vuotta kestää ennenkuin Lucky Luke kokoelmani on täydellinen. Don Rosan albumit omistan tähän mennessä kaikki.

 

[Sledge Hammer!]

Jos TW toistaa sanaparsiaan samaa voi sanoa myös tarinoista jotka nekin pyörivät vuodesta toiseen samojen aiheiden ympärillä. Tämä ei tietenkään ole moite. Klassisin lienee Armeijan vehkeily intiaanien kustannuksella pääkonnana ylennystä havitteleva kiho. Silmiinpistävää on että Texin mielestä suurempi konna on aina käskyn antaja, ei se joka käskyä suorittaa.

 

[Susi Mikkolainen]

Itselläni on 29 numeroa vaille kaikki "uudet" Willerit, alkaen numerosta 10/1974 ja nippu vanhempia vuosilta 71-74. Taitaa mennä just maaginen 500 numeron raja puhki ellei jo mennyt

Laitan paremmalla aikaa juttua, mutta Tex Willer on mulle parasta mitä kirjallisessa muodossa voi saada.

Uudet tarinat ovat alkaneet valitettavasti lipsua perinteisestä linjasta. Realismi tunkee ikävällä tavalla mukaan. Esim. raiskauksista on puhuttu. Tex Willerin pitäisi pysyä perinteisessä formaatissaan ja tarinssa pahiksen on aina saatava ansionsa mukaan.

Hienoimpia ovat tarinat jotka nivoutuvat historiallisiin tapahtumiin (esim. sisällisota) ja parhaat salaliittojutut. Yllättävän hyvin Mefisto ja Yama-tarinat on saatu istutettua, vaikka joskus parikymmentä vuotta sitten niitä vierastin.

Kohta alkaa kesäloma ja varmaankin taas satakunta texiä tulee luettua.

 

[pygmalion]

Lempo soikoon! Tuli tällainen minulta kommentoimatta jäänyt ketju mieleen tuossa äsken, kun onnistuin tärväämään parikymmentä euroa yhteen vuoden 1973 Texiin.

Laskelmien mukaan perus-Texejä on kaapissa sen verran, että 500 kappaleen raja on parin numeron päässä. Hankkimatta on siis enää about kolmisenkymmentä lehteä. Ikävä puoli asiassa on se, että kaikki puuttuvat ovat käytännössä vuosilta 71-74 - ikävää se on toki lähinnä taloudellisesti... älkää siis epäröikö, jos joku haluaa myydä sopuhintaan vanhoja helmiä palstaveljelle...

Texissä on kyllä jotain hyvin ajatonta karismaa omassa tyylilajissaan. Kaikessa stereotyyppisyydessään tarinat ovat vuodesta toiseen vetäviä ja henkilöhahmot pääosin toimivia. Itsekin olin nappulana pitkään kestotilaaja ja monen muun tavoin kannoin kokoelmani sitten joskus divariin kaljarahoja saadakseni. Himpun verran on jälkikäteen harmittanut, kun taannoin hurahdin asiaan uudestaan ja on alusta alkaen pitänyt koko settiä kerätä. Rahaa on kulunut kuin luoteja ilmaisiksi luulevilla gringoilla.

Itse kuulun vankasti siihen koulukuntaan, joka pitää wanhan liiton Galep-Bonnelli -purismia turhanpäiväisenä lässytyksenä. Muunkin sarjakuvan ystävänä itse innostuin Texeistä uudestaan osittain juuri sen vuoksi, että nykypiirtäjät ovat useimmat selkeästi laadukkaampia kuin Galleppini huolimattomimmillaan. Tarinoissakaan en ole suuremmin moittimista nähnyt, tosiasiahan on, että klassikoiden seassa 60-70-luvun Texeissä on aika löperöä ja ohutta tarinaa hyvin usein.

Uudemman tuotannon laadukkuudesta hyviä esimerkkejä ovat minusta isokokoiset "juhlakirjat", joissa vierailevien piirtäjien hieno kynänjälki yhdistyy hyviin tarinoihin. Perus-texeissäkin on tasaisen varmasti ihan yhtä hyviä juonikuvioita kuin joskus muinoin. Onpa tarinoissa jopa ihan uudenlaista sävykkyyttä ja syvyyttä tänä päivänä. Tuoreimmasta päästä valioyksilöinä tulevat äkkiseltään mieleen hienot pitkät tarinat, Carsonin menneisyys ja viime vuonna ilmestynyt Kanadan-reissu -tarina, jossa käytiin pelastamassa salaliiton uhriksi joutunutta Jim Brandonia vankileiriltä.

Niinpä niin, näillä näppäimillä alkavan kesäloman suunnitelmiin kuuluu se, että kaivan kaapista ensi alkuun kaikki uusintajulkaisu-kronikat esiin ja taidan ryhtyä lukemaan saagaa vuoden 1971 alusta alkaen. Saapa nähdä ehtiikö neljässä viikossa 80-luvulle saakka...

 

[Realcowboy]

Nimimerkkinikin kertoo, että lännentarinat kiinnostavat. Texiä tuli luettua aikoinaan paljonkin, mutta viime aikoina se on jäänyt vähälle. Hornan kekäleet- kirja tuli hankittua viime vuonna alehyllystä.

Mieleen jääneitä tarinoita ovat kaikki El Moriscoon ja Mefistoon liittyvät. Yksittäisistä muistan hyvin Apache Kidin (Kapinoitsija), Suuren vehkeilyn ja Navajoverta/Navajon koston.
Carson käytti Suuressa vehkeilyssä kovakouraisia menetelmiä saadakseen yhden roiston puhumaan. Kun siitä huolestuttiin, Carson vastasi: "Tuollaisissa konnissa on henki lujassa !"
Navajon kosto on vahva osoitus siitä, mitä merkitsee demokratia ja vapaa lehdistö. Niillä oli merkittävä osuus tarinan onnelliseen loppuun. Jokaisen tutkivan journalistin unelma lienee päästä hutkimaan rötöstellyttä poliitikkoa saati paljastamaan rötöstely. Saarivaltakunnassa yleiset riettailevat tai pervoilevat poliitikot lienevät Suomessa olematon ryhmä.