Teuvo Teräväinen – matkalla tähtiin

  • 525 150
  • 1 119

Lazuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eilinen peli sai mut taas vakuuttumaan enemmän ja enemmän teukan taidoista. Etenkin yv:llä ihan huikeita lättyjä ja etenkin tietynlaista rauhallisuutta, mutta laittaa kiekon kuitenkin nopeasti liikkeelle. On oikeasti mukavaa ajatella tulevaisuutta, kun muutaman seuraavan kauden aikana meillä on toivonmukaan ykkösylivoimassa Teräväinen heittelemässä passeja ja johtamassa pakkopeliä. Ja on kaveri muuten ihan hyvä harhauttelemaan ja etenkin suunnanvaihdokset on ikäisekseen ihan huikeita. Eilenkin hankki yhden jäähyn omalla henkilökohtaisella taidollaan ja vei Ipan puolustusta sen hyökkäyksen aikana ihan miten halusi.

Ja mitä nyt laskeskelin, niin viimeisessä kahdeksassa ottelussa yv kertoja on ollut 34 ja maaleja 11 ja näin yv prosentiksi Filppulan ollessa poissa tulee n. 32%. Ei paha ja Filarin ollessa kentällä yv kulki varmasti heikommin, vaikka mulla ei olekkaan lukuja antaa. Muistelisin, että oli jossain 10% tai jopa huonomman paikkeilla.
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
On meillä tässä taas aivan huikea tulevaisuuden talentti ja tähtipelaaja ja erityisesti ylivoimilla Teukan pelaamista on upeaa seurata, jatkuvasti tekee oikeita ratkaisuja. Jos kehittyminen jatkuu odotetusti niin noin 40 pisteen pitäisi olla ensi kaudella realismia.
 
One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Kyllä. Loistavasti Teuvo on käyttänyt paikan ja ottanut paikan vakituisessa kokoonpanossa. Kauden lopussa tod.näk yli 10 maalia ja se on erittäin hyvin 17-vuotiaalta kaverilta.

On erityisen hyvä jo nykyiässään ylivoimalla, jossa pelaa itseään Ilari Filppulaa paremmin tällä hetkellä. Myös maalinedustalla pystyy tekemään tuhojaan pelisilmänsä ansiosta.

Hyvä kesä Tomekin ja Lämsän kanssa ja voimaa lisää. Paikka kolmessa ensimmäisessä kentässä ja kahdessa ylivoimassa, niin 40 pinnaa ei ole mahdottomuus. Pystyy myös pelaamaan oikeassa sekä vasemmassa laidassa ja vaikkapa keskellä, joten monikäyttönen kaveri tosiaan.
 
Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
Teukka aloitti vähän varovaisesti U-18 harkkamatsissa Tsekkejä vastaan. 3+1 kuitenkin, ja lisäksi TT palkittiin Suomen parhaana.
Tällä jantterilla on kaikesta päätellen edessään loistava tulevaisuus. Ja kaiken kukkuraksi Teuvo tekee kaiken todella tyylillä.
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Teräväisen tehot tänään 2+0 Suomen voitettua USA:n U18-harjoitusturnauksessa tyylipuhtaasti maalein 4-0.

Mutta varsinaiseen asiaan, olenko ainoa jonka mielestä Teräväisen sopimuksen palkkaukseen liittyviä seikkoja pitäisi neuvotella uusiksi? Tuskin Teräväinen (tai Kekäläinenkään) osasi kuvitella sopimuksen tekohetkellä kuinka isoon rooliin Teräväinen tulisi heti ensimmäisellä kaudellaan nousemaan ja arvelisin (mitään varmaa tietoa mulla ei siis ole), että Teuvo pelaa tällä hetkellä ainakin melkein sillä kuuluisalla mailapalkalla ja kilometrikorvauksilla samaan tapaan kuin samoihin aikoihin sopimuksen tehnyt Hännikäinen. En nyt tarkoita että Teräväiselle mitään isoa liksaa pitäisi maksaa, mutta suunnilleen liigapelaajan keskiansio kenties? Ja varmaan vuoden jatkokin nykyiseen sopimukseen olisi ihan paikallaan, sen jälkeen Teräväinen onkin jo valmis NHL:ään. ;)
 
veivari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston,Jokerit
Edelleenkkin allekirjoittanut on sitä mieltä että Teräväinen on loistava kiekollisena ylivoimassa, mutta ei vielä tarppeeksi niin hyvä, että pelaa kumpaakin suuntaan ja sm-liigassa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Edelleenkkin allekirjoittanut on sitä mieltä että Teräväinen on loistava kiekollisena ylivoimassa, mutta ei vielä tarppeeksi niin hyvä, että pelaa kumpaakin suuntaan ja sm-liigassa.

Ainakin tällä kaudella vielä näyttää tosiaan tältä. Pleijjareissa tämä tulee vain korostumaan. Ehkä ensi kaudella sitten täysipainoisesti mukana muutenkin, kuin varamiehenä.
 
Sambody

Jäsen
Ainakin tällä kaudella vielä näyttää tosiaan tältä. Pleijjareissa tämä tulee vain korostumaan. Ehkä ensi kaudella sitten täysipainoisesti mukana muutenkin, kuin varamiehenä.

Ikävä kyllä ei sinne oikeastaan kovempaa nikkariakaan löydy. Kaikkien ollessa kunnossa(koputetaan sitä puuta taas) taitaa cutti käydä Kerälän ja Teräväisen välillä? Henkilökohtaisesti mielummin antaisin luottoa junnulle, koska hän on niitä joilla on potentiaalia vetää se kani kypärästään ja ratkaista otteluita. Teuvo parin kokeneen pelimiehen rinnalle jolla minimoidaan riskit omaan päähän ja kädet kyynärpäitä myöten ristiin ettei omissa kolise enemmän kuin vastustajan päässä.
 
Viimeksi muokattu:

Näinhän tuo menee, joskin oma valintani olisi Kerälä. Teuvo väläyttelee usein ja etenkin yv:llä loistava, mutta kokonaisvaltaisessa pelissä Kerälä on reilusti edellä. Tietysti valintaan vaikuttaa myös miten ketjut rakennetaan, kumpi jää ilman paikkaa. Jos alkukaudella toimineet ketjut lyödään kasaan jää Teräväinen nuolemaan näppejään, jos taas nykyinen ykkönen halutaan säilyttää joutuu Kerälä katsomoon.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Vaikka Teuvo onkin esiintynyt erittäin lupauksia herättävästi ja on mielestäni YV:lla ehdottomasti joukkueen paras pelintekijä niin silti pojan +- -saldo huolettaa kyllä hiukan. 28 peliin -10 on suoraan sanottuna aika jäätävän paska saldo "ykköskentän" pelaajalta eli tuon perusteella ainakin tasakentällisin ollaan vielä aika hukassa. Toki moneen muuhun jokeripelaajaan tuo saldo ei ole täysin vertailukelpoinen, koska muut olivat alkukaudesta nostamassa saldoaan ensin reilusti plussalle ennenkuin joukkue alkoi sukeltamaan.
 
Phåål

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Nurmijärven Kurra, HC Boners

Tähän vahva sama, mitä kattoo Teuvon peliä omassa päässä niin näkee miten hyvä pelisilmä hänellä on. Katkoo syöttöjä hyvin, mutta valitettavasti vielä tällä kaudella vääntövoima ei riitä kaksinkamppailuissa millään silloin jos toisella on kiekko. Ensi kaudella varmasti jo parempi, mutta uskoisin että Teuvon THE kausi on vasta 2013-2014.

Mutta huikea mies meillä on tuosta kasvamassa!
 
Sambody

Jäsen
Näinhän tuo menee, joskin oma valintani olisi Kerälä. Teuvo väläyttelee usein ja etenkin yv:llä loistava, mutta kokonaisvaltaisessa pelissä Kerälä on reilusti edellä. Tietysti valintaan vaikuttaa myös miten ketjut rakennetaan, kumpi jää ilman paikkaa. Jos alkukaudella toimineet ketjut lyödään kasaan jää Teräväinen nuolemaan näppejään, jos taas nykyinen ykkönen halutaan säilyttää joutuu Kerälä katsomoon.

Onhan Kerälä kaikessa pehmeydessäänkin varmempi valinta, koska on kuitenkin ihan hyvä kaikessa vaikkei missään loistakkaan. Tunnollinen pelaaja myös puolustussuuntaan ja löytyy siltä välillä käsiäkin. Oma Teräväisen bandwagoniin hyppääminen perustuu aika pitkälti siihen, että mielummin pitäisin Eavesin keskellä kuin laidassa. Käytännössä siis kaksi ensimmäistä vitjaa seuraavasti:

Hardt/Lahti - Filari - Pulu
Hardt/Lahti - Eaves - Teräväinen

Tämän takia mielestäni Teräväinen sopii palettiin paremmin kuin Kerälä. Lisäksi pudotuspeleissä erikoistilanne pelaaminen korostuu entisestään ja kaikella kunnioituksella Kerälää kohtaan, tuo Teräväinen enemmän lisäarvoa näihin(lähinnä siis yv:lle koska kumpikaan ei kuulu sinänsä ensimmäisiin vaihtoehtoihin av:lle). Tokihan ikävä fakta on, että tasakentällisin ei saisi joka toisessa pelissä kolista omissa samalla, kun itse napsii plussia vain joka viidennessä pelissä.
 
Viimeksi muokattu:

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ilmeisesti Teräväinen siis huomenna ykkösessä Filin ja Eavesin kanssa. Uskomattoman hieno suoritus kyllä tältä junnultamme ottaa mesta noiden kahden maestron kanssa.
 
nepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ilmeisesti Teräväinen siis huomenna ykkösessä Filin ja Eavesin kanssa. Uskomattoman hieno suoritus kyllä tältä junnultamme ottaa mesta noiden kahden maestron kanssa.

Teuvo ilmeisesti kuumeessa tänään. Mutta mielestäni Teuvolle löytyy paikka jo tämän kauden miehistössä nyt kun kaikki on terveenä.

Teuvo voitti tuossa U18 viiden maan turnauksen pistepörssin. Ja Kekäläinen oli tyytyväinen otteisiin: Kekäläinen povaa Jokerien lupaukselle aikaista NHL-varausta - SM-liiga - Urheilu - HS.fi

Itse veikkaisin, että kukaan ei ensimmäisellä kierroksella varaa, mutta toisella kierroksella on jo pomminvarma.
 
Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse veikkaisin, että kukaan ei ensimmäisellä kierroksella varaa, mutta toisella kierroksella on jo pomminvarma.

Kyllä mä luulisin, että Teuvo menee ekalla kiekalla. Etenkin jos jatkaa liigassa samanlaisilla otteilla mitä tähänkin asti. Siinä sijotus pyörii varmaan 25 hujakoilla.
 
Hopeinen Kuu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Teukka !

Meni peli miten tahansa, tämän 17-vuotiaan pojanklopin otteet ovat mahtavia, läpisyöttö, hieno haltuunotto, muutama terävä potku ja rento ja kova rannari, hieno maali (toka erä, kavennus 2-1 kerhoa vastaan), hyvä Teukka ! !
 
Viimeksi muokattu:

Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
Jotain positiivista on poikineet nämä toistuvat sairaslomat. Teukka on saanut helvetin hyvin peliaikaa, ja vielä kärkiketjuissa. Teuvo on kauden aikana saanut itseluottamusta todella paljon, tekee helvetisti oikeita ratkaisuja ja pyörittää ylivoimaa kuin vanha tekijä. Löytää hienosti kiekonmentävät reijät av-neliöistä, ei jäädy, vaikka vastustaja tulee iholle, ja laukaus lähtee myös nopeasti.
Mielestäni TT on jo nyt yksi lupaavimmista junioreista Jokereissa kautta aikojen. Ja olen sentään nähnyt lähes jokaisen pelaavan. Kanada-sarjasta lähtien.
 
Nwoke

Jäsen
Suosikkijoukkue
SAINTS salibandy, Spiral-liiga, Tampere
Tänään joutui muutaman kerran tarkistamaan, että oliko se Filppula oikeasti saikulla, sillä niin samannäköisiä vartaloharhautuksia tarjosi tämä nuori herra. Kyseessä on kyllä peluri viimeisen päällä ja edessä loistava tulevaisuus, pelaaja jonka kiekollista osaamista ja peliälyä on todella suuri ilo katsoa.
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Teuvo Teräväinenhän teki tänään kolmen vuoden jatkosopimuksen.
No neljän kuukauden ajan Kekäläinen sai täältä lukea Teräväisen potentiaalista, kunnes sai sopimuksen tehtyä. Aivan järkyttävän arvokas sopimus Jokereille tulevaisuutta ajatellen. Tässä on kuitenkin kyseessä taidoiltaan ehkä kaikkien aikojen paras suomalainen jääkiekkoilija.
 
Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tässä on kuitenkin kyseessä taidoiltaan ehkä kaikkien aikojen paras suomalainen jääkiekkoilija.

Vaikka poika loistavasti pelaakin, niin en ihan tälläiseen hehkutukseen sortuisi.

Joka tapauksessa huikeaa kautta Teukka pelaa ja mikä parast kolmen vuoden soppari tarkoittaa sitä, että Euroopassa pelatessaan Teukka on Jokerien mies.
 
Sambody

Jäsen
Vaikka poika loistavasti pelaakin, niin en ihan tälläiseen hehkutukseen sortuisi.

Kauhea pettymys. Ensiksi olin sitä mieltä ettei kukaan voi tarttua tuollaiseen heittoon tietäen Gagsin, mutta sitten päätin että on jonkun tultava ja astuttava juhlallisesti minaan. Sitten tulee Anzta ja purkaa miinan. Pettymyksiä elämä täynnä.

EDIT: Ettei mene täysin TAAS offariksi niin onko palstalla vielä joku sitä mieltä ettei kovien kevään pelien koittaessa Teräväiselle ole käyttöä?
 
Viimeksi muokattu:

pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Teräväisen otteita on kyllä ilo seurata kaukalossa. Hienoa että jatkaa Jokereissa tulevinakin vuosina.
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Millähän mahtaa selittyä se, että Teukka on selvästi huonoin Jokeri plusmiinustilastossa? Tässä SM-liigan tilasto Jokerereiden osalta:

Plus-miinus runkosarjassa 11-12 - SM-liiga

Poikahan on pääsääntöisesti pelannut ykkös-kakkosketjussa. Kumma, että vain Teukalle kertyy noita miinuksia noin paljon. Tosin hän ei tainnut olla mukana alkukaudesta, jolloin maaleja mätettiin urakalla ja pelit kulkivat.

Tämä ei siis ole mitenkään kritiikkiä Teukkaa kohtaa, loistavasti on kaveri pelannut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös