Tuskin se keskustelu Ruotsissakaan kovin helppoa olisi, jos otat esimerkiksi pelikavereistaan riippuvaisesta pelaajasta herran, jonka Hall of Fame -valinta on no-brainer, ja joka on osoittanut pystyvänsä tekemään kovaa tulosta kaverin kuin kaverin kanssa.
Sulla on nyt joku tukko tuon Selänne-ajatuksen kanssa tai sitten kirjoitin epäselvästi. Tuossa vertailussa Ruotsiin puhuttiin ihan toisesta asiasta. Siinä yritin sanoa, että
tämä koko viimeaikainen Teuvo-keskustelu tässä ketjussa on yksi esimerkki (kapeamielisemmästä) ajattelutavasta Suomessa. Sillä ei suoranaisesti ollut mitään tekemistä Selänteen pelaajatyypin kanssa.
Tarkoituksena oli hieman avarakatseistaa tätä keskustelua Teuvonkin ympärillä. Aika monen mielestä Teuvon pitää tehdä tätä ja tuota, että on hyvä sentteri. Suomessa moni valmentaja jo junioreissa alkaa ikään kuin muokkaamaan pelaajia ja joukkuettaan sellaiseksi kuin itse haluaa. Näin niitä robotteja tehdään. Suomessa pelisysteemeitä opetellaan ja noudatetaan orjallisesti aivan liian nuorena. Jos sitä ei noudata, niin se johtaa siihen, että pelaaja istuu penkin päässä, koska ei halunnut/osannut tehdä mitä valmentaja käskee. Juniorivalmennuksessa näin ei mielestäni pidä toimia. Ammattilaisjoukkueet aikuisissa ovat sitten asia erikseen.
Suomessa siis liian usein taitaviakin pelaajia pyritään rajoittamaan. Täällä kielletään olemasta individualisti. Suomessa "joukkueen etu" käsitetään useasti niin että pelataan mahdollisimman työteliäästi, luistellaan ja toteutetaan lainalaisuuksia. Ei kikkailua, ei rohkeita ratkaisuja, ei mielikuvitusta. Vaan sovittuja asioita. Ruotsissa ymmärrettiin ja tajuttiin, että joukkueen etua voi ajaa myös muilla keinoin. Antamalla vapauksia indivisualistin toteuttamaan itseään. Tämä taitelija voi olla niin hyvä kiekon kanssa, että annetaan hänen tehdä sitä, koska sillä tavalla hänestä onkin enemmän hyötyä joukkueelle. Suomessa ei naureskella, Suomessa tehdään töitä. Täällä ei "karlssonit" naureskele vaihdon jälkeen, perkele. Ruotsissa tajuttiin, että vahvuuksien löytäminen hyödyttää joukkuetta enemmän kuin yltiöorjallinen "yhteisten juttujen tekeminen." Koska kaikki ovat yksilöitä myös normaalissa elämässä. Joku on hyvä jossakin, joku jossain toisessa. Miksi Suomessa ei jääkiekossa osata ajatella niin? Onneksi tämä on pikkuhiljaa täälläkin muuttumassa.
Oli aivan uskomatonta, että viime kaudella esimerkiksi Petteri Sihvonen ja Esko Sepäänen toitottivat "asiantuntija"-statuksella tällaisen lauseen ilmaan: "Stephane Robidas on voittamisen kannalta merkittävämpi pelaaja kuin Erik Karlsson." Ymmärrän että kahden IFK-fanipojan oli vähän vaikeaa myöntää se, mutta kyllähän se myös kertoi siitä kuinka jääkiekosta täällä ajatellaan. Media työntää sitä ajatusta, junnuvalmentajat työntävät sitä, kyllä fanitkin silloin oppivat heidän tapansa ajatella lätkästä. Urheilulehden herrat olivat valmiita opettamaan Erik Karlssonia pelaamaan jääkiekkoa. Terve!
Ehkä Teuvonkin saisi parhaiten puhkeamaan kukkaan kun nuorta poikaa käsiteltäisiin hieman enemmän silkkihansikkain ja luotaisi hänen vahvuuksilleen sopiva ympäristö. Kun Suomessa yleisesti tämä opitaan, niin alamme ottamaan Ruotsia kiinni. Myös esim. jalkapallossa.